Vihaan niin paljon kaikkia kotitöitä eivätkä hermoni kestä jatkuvaa lasten läsnäoloa, ettei minun olisi ikinä pitänyt perustaa perhettä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaiken pakko kiiltää kaikenaikaa? Mä en jaksa jostain jugurttitipasta hermoja menettää, pyyhin jos ehdin jos en, se tippa on jonkun sukassa. Pyykkikone pesee pyykit, tiskikone astiat. Rikkaharjaa käytän joka päivä, imuria silloin kun jaksan kuunnella imurin tuottamaa mölinää. Ruokaa tekisin eläessäni yksinkin joten samalla sitä mössöä muillekin kokkaa.

Sitten on sitä kitinää ja turhaa älinää mitä lapsista lähtee, ei jokaiseen vingahdukseen tarvi reagoida. Ipanat huutaa kun niillä on kivaa ja ne huutaa kun on vähemmän kivaa. Pitää opetella suodattamaan sieltä mölinästä ne tärkeimmät jutut. Turha sitä on itseltään vaatia enempää kuin mihin pystyy. Yksi ei kahden hommia jaksa, joten tekee sen minkä pystyy ja on tyytyväinen.

Tässäpä pähkinänkuoressa, miksi lisääntyjäperheessä vierailu on usein niin inhottavaa!

No ei me sua tänne olla kutsumassakaan :D Just vain niitä muita lisääntyneitä, joiden kanssa voi yhdessä vertailla tavarakasojen korkeutta

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihminen, joka kaipaa omaa aikaa ja hiljaisuutta. En ymmärrä, miksi en saisi ottaa omaa aikaa ja välillä istua hiljaisessa kodissa nauttimassa omasta olostani. Olen myös äiti, joten yllättävän moni näkee rauhan kaipuuni huonona asiana. Jos kertoisin, että olen mies joka vetäytyy välillä autotalliin puuhaamaan omiaan, kukaan ei sanoisi mitään. 

Mieheni tekee välillä pitkiä työpäiviä, ja minä hoidan lapsia ja opiskelen samalla. Elämämme on hektistä ja apua ei juuri mistään tule. Miehen vanhemmat kyllä ottavat kylään ihan mielellään, mutta eivät katso lapsiamme yön yli kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat työelämässä vielä, ja miehen kahdella siskolla on heilläkin lapsia, joita valitettavasti mummu ja vaari näkevät enemmän. Syytän tästä itseäni, sillä olen etäinen luonne myös heille. Mutta en osaa muutakaan. Silloin tällöin mies ottaa lapset ja menee vanhemmilleen tai isovanhemmilleen ja minä jään kotiin. En muuten jaksaisi tätä kaikkea. Ja enää en tunne tästä huono omaatuntoakaan, olen antanut armoa itselleni.

Nyt me etsimmekin lapsenvahteja, jotka voisivat kerran kuussa tulla meille jotta me päästäisiin elokuviin tai syömään. Jos siitä tulisi suunnilleen säännöllistä, elämä helpottuisi jo siksi ettei tarvitsisi surra yhteisen ajan puutetta ja kateellisena kuunnella muiden tarinoita lapsivapaista viikonlopuista kerran tai jopa kaksi kuussa. Ei olisi niin paljon paineita sille kerran vuodessa EHKÄ tapahtuvalle yhteiselle ajalle. 

Ja mitä tulee isovanhempiin, kyllä minä olen heihin pettynyt. Oma mummini oli meillä silloin tällöin, auttoi äitiä kevätsiivouksissa ja juhlien aikaan, ja otti minua usein yökylään. Ihan samaa en todellakaan vaadi tai odota nyt, mutta kyllä se v*tuttaa kun oma äiti ei ole elämässä mukana ollenkaan - omasta halustaan. Itse aion kyllä isovanhempana auttaa ja tukea, ja toivon että osaan lapsiani kuunnella etten tuppaa liikaa tai jätä liian yksin. Omaa aikaa otan varmasti, mutta annan sitä myös lapsilleni jos he vanhemmiksi tahtovat. Sillä tällainen läpsystä vaihto ja nähdään ehkä viikonloppuna - arki, jossa ei ole yhtään apukäsiä koskaan, hajottaa ihan huolella. Saa jopa miettiämään eroa, että voisi joskus levätä. 

Miksi ihminen, joka kaipaa paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, hankkii lapsen ja vielä useamman? Onhan se selvää, että omat tarpeet jäävät tuossa sivuun. Itse olen juuri tuollainen, eikä tulisi mieleenkään ryhtyä lapsia hankkimaan tällä luonteella. Omat jutut ovat minulle niin tärkeitä!

Mä olen ihan poikki. Eikä mulla ole kuin kaksi lasta. Teini on yksi perkele, tekisi mieli lähettää jonnekin muualle asumaan, en enää jaksa vääntää joka saatanan asiasta. Koulu menee päin helvettiä, kohta mulle ihan sama. Jos ei saa opiskelupaikkaa niin voi etsiä itselleen asunnon ja elättäjän jostakin. EVVK.

Toinen kakara ei tekisi muuta kuin pelaisi, makaa vain. Ja lihoo. Kohta pesen kädet siitäkin, lihokoon, halkaiskoon itsensä. 

Ei ole mun juttu tämä lastenkasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea. 

Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille. 

Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla. 

Saman kokenut kirjoitti:

Ota ero, mitä sitä paskassa parisuhteessa kärvistelemään. Asiat tapaa sittenkin järjestyä edes jotenkin, kun vaan tekee sen aloitteen oman elämänsä suunnan muuttamiseksi. Ero ja lapset vuoroviikoin sinulle ja vuoroviikoin miehelle asumaan, muuhun järjestelyyn et suostu. 

Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo 15 ja 9. Asuvat maanantaista perjantaihin ex-miehen luona ja viikonloput ja isoimman osan kaikista lomista minun luonani. Toimii hyvin. Nyt jaksan olla huomattavasti parempi äiti ja ex-mieheni vastaavasti huomattavasti parempi isä, lapset voivat hyvin ja asiat rullaavat paljon mukavammin kuin ennen. Ainoa asia, mikä tässä enää vituttaa on se, miksi en tehnyt päätöstä erota jo paljon aiemmin. Miksi en lähtenyt ennen kuin tilanne kärjistyi lähes katkeamiseen saakka? Miksi piti olla niin helvetin itsepäinen ja jatkaa jotakin, joka oli kuollut ja ajat sitten?

Äläkä tee mitään "lasten takia". Lapset eivät voi myöskään hyvin, jos vanhemmat eivät voi hyvin. Jos vihaa elämäänsä nykymuodossa, se tilanne ei ole kenellekään hyväksi. Kukaan ei tule kiittämään sinua viivalla siitä, että oletpa ollut uhrautuva ja hyvä ihminen, marttyyri, unohtanut oman elämäsi perheen vuoksi. Jos et tee jotakin nyt, sinusta tulee hetken päästä väsynyt, katkera ja kaikkea vihaava akka. Eniten tästä on tuhoa sinulle itsellesi.

Mieti valintojasi, elämäsi on viime kädessä sinun ja vain sinun omasi. Mieti, mitä sillä haluat tehdä.

Mä pelkään lasten surua erosta ja myös ehkä sitä, ettei sekään miellyttäisi itseä... Joten mikä pointti sitten olla eronnut ja surra surevia(?) lapsia ja päin paskaksi mennyttä parisuhdettakin. Paskaksi se tietenkin meni, koska mä olin siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihminen, joka kaipaa omaa aikaa ja hiljaisuutta. En ymmärrä, miksi en saisi ottaa omaa aikaa ja välillä istua hiljaisessa kodissa nauttimassa omasta olostani. Olen myös äiti, joten yllättävän moni näkee rauhan kaipuuni huonona asiana. Jos kertoisin, että olen mies joka vetäytyy välillä autotalliin puuhaamaan omiaan, kukaan ei sanoisi mitään. 

Mieheni tekee välillä pitkiä työpäiviä, ja minä hoidan lapsia ja opiskelen samalla. Elämämme on hektistä ja apua ei juuri mistään tule. Miehen vanhemmat kyllä ottavat kylään ihan mielellään, mutta eivät katso lapsiamme yön yli kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat työelämässä vielä, ja miehen kahdella siskolla on heilläkin lapsia, joita valitettavasti mummu ja vaari näkevät enemmän. Syytän tästä itseäni, sillä olen etäinen luonne myös heille. Mutta en osaa muutakaan. Silloin tällöin mies ottaa lapset ja menee vanhemmilleen tai isovanhemmilleen ja minä jään kotiin. En muuten jaksaisi tätä kaikkea. Ja enää en tunne tästä huono omaatuntoakaan, olen antanut armoa itselleni.

Nyt me etsimmekin lapsenvahteja, jotka voisivat kerran kuussa tulla meille jotta me päästäisiin elokuviin tai syömään. Jos siitä tulisi suunnilleen säännöllistä, elämä helpottuisi jo siksi ettei tarvitsisi surra yhteisen ajan puutetta ja kateellisena kuunnella muiden tarinoita lapsivapaista viikonlopuista kerran tai jopa kaksi kuussa. Ei olisi niin paljon paineita sille kerran vuodessa EHKÄ tapahtuvalle yhteiselle ajalle. 

Ja mitä tulee isovanhempiin, kyllä minä olen heihin pettynyt. Oma mummini oli meillä silloin tällöin, auttoi äitiä kevätsiivouksissa ja juhlien aikaan, ja otti minua usein yökylään. Ihan samaa en todellakaan vaadi tai odota nyt, mutta kyllä se v*tuttaa kun oma äiti ei ole elämässä mukana ollenkaan - omasta halustaan. Itse aion kyllä isovanhempana auttaa ja tukea, ja toivon että osaan lapsiani kuunnella etten tuppaa liikaa tai jätä liian yksin. Omaa aikaa otan varmasti, mutta annan sitä myös lapsilleni jos he vanhemmiksi tahtovat. Sillä tällainen läpsystä vaihto ja nähdään ehkä viikonloppuna - arki, jossa ei ole yhtään apukäsiä koskaan, hajottaa ihan huolella. Saa jopa miettiämään eroa, että voisi joskus levätä. 

Miksi ihminen, joka kaipaa paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, hankkii lapsen ja vielä useamman? Onhan se selvää, että omat tarpeet jäävät tuossa sivuun. Itse olen juuri tuollainen, eikä tulisi mieleenkään ryhtyä lapsia hankkimaan tällä luonteella. Omat jutut ovat minulle niin tärkeitä!

Se ei ole kaikkein tärkeintä, ja osaan laittaa itseni sivuun kyllä. Osaan myös ajatella pidemmälle, että tämä on tällaista nyt ja kohta taas muuttuu. Olen kuitenkin halunnut lapsia, ja jos niitä tulee kaksi kerralla niin se on vähän voivoi ja kyynel :)

Äitiys ja vanhemmuus ei myöskään ole joko-tai tila, jossa olet koko ajan 100% läsnä tai sitten et. Lapset on ihan hyvä opettaa siihen, että välillä (huom! välillä) myös aikuinen haluaa olla hetken paikallaan ja lukea vaikka kirjaa rauhassa. Myös aikuinen saa harrastaa ja saa nukkua joskus pitkään. Tasapainoiluahan tämä on, mutta kyllä sen tiesin jo etukäteen. Se mikä yllätti, oli isovanhempien reaktio ja katoaminen elämästä. Mutta tässähän sitä koko ajan yritetään korjata ja miettiä, mikä helpottaisi ja auttaisi ilman, että se oli keltään liikaa pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Tuota, you know, sen takia niitä lapsia kasvatetaan ja opetetaan käyttäytymään, jotta heidän kanssaan voi käydä ulkona aiheuttamatta kaaosta ja häpeää.

Vierailija kirjoitti:

Ketjua lukematta sen pidemmälle: Kiitos äidit, että kerrotte myös näistä negatiivisista tunteista jota vanhemmuus aiheuttaa. Se on auttanut tekemään päätöksen sterilisaatiosta, en enää mieti että "ehkä ajattelen sitten eri tavalla kun lapsi syntyy". Kaikkia ei ole tehty vanhemmiksi ja se on ihan ok. Voimia hirveästi teille, joilla on lapsia, ja jotka ette välttämättä sitä elämää valitsisi jos saisitte päättää uudestaan.

Jep. Näistä avoimista tilityksistä on enemmän hyötyä kuin vanhemmat arvaavatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.

No siksi etten miettinyt asiaa omalta kannaltani vaan kokonaisuuden. Siis että jos kaikki menee hyvin, niin toki kaksi lasta on kivempi toisilleen kuin yksi jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea. 

Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille. 

Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla. 

Arvostan sua, oikeasti. Olispa kaikki vanhemmat tuollaisia, että kasvattaisivat lapsensa hyväkäytöksisiksi. Iso peukku!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihminen, joka kaipaa omaa aikaa ja hiljaisuutta. En ymmärrä, miksi en saisi ottaa omaa aikaa ja välillä istua hiljaisessa kodissa nauttimassa omasta olostani. Olen myös äiti, joten yllättävän moni näkee rauhan kaipuuni huonona asiana. Jos kertoisin, että olen mies joka vetäytyy välillä autotalliin puuhaamaan omiaan, kukaan ei sanoisi mitään. 

Mieheni tekee välillä pitkiä työpäiviä, ja minä hoidan lapsia ja opiskelen samalla. Elämämme on hektistä ja apua ei juuri mistään tule. Miehen vanhemmat kyllä ottavat kylään ihan mielellään, mutta eivät katso lapsiamme yön yli kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat työelämässä vielä, ja miehen kahdella siskolla on heilläkin lapsia, joita valitettavasti mummu ja vaari näkevät enemmän. Syytän tästä itseäni, sillä olen etäinen luonne myös heille. Mutta en osaa muutakaan. Silloin tällöin mies ottaa lapset ja menee vanhemmilleen tai isovanhemmilleen ja minä jään kotiin. En muuten jaksaisi tätä kaikkea. Ja enää en tunne tästä huono omaatuntoakaan, olen antanut armoa itselleni.

Nyt me etsimmekin lapsenvahteja, jotka voisivat kerran kuussa tulla meille jotta me päästäisiin elokuviin tai syömään. Jos siitä tulisi suunnilleen säännöllistä, elämä helpottuisi jo siksi ettei tarvitsisi surra yhteisen ajan puutetta ja kateellisena kuunnella muiden tarinoita lapsivapaista viikonlopuista kerran tai jopa kaksi kuussa. Ei olisi niin paljon paineita sille kerran vuodessa EHKÄ tapahtuvalle yhteiselle ajalle. 

Ja mitä tulee isovanhempiin, kyllä minä olen heihin pettynyt. Oma mummini oli meillä silloin tällöin, auttoi äitiä kevätsiivouksissa ja juhlien aikaan, ja otti minua usein yökylään. Ihan samaa en todellakaan vaadi tai odota nyt, mutta kyllä se v*tuttaa kun oma äiti ei ole elämässä mukana ollenkaan - omasta halustaan. Itse aion kyllä isovanhempana auttaa ja tukea, ja toivon että osaan lapsiani kuunnella etten tuppaa liikaa tai jätä liian yksin. Omaa aikaa otan varmasti, mutta annan sitä myös lapsilleni jos he vanhemmiksi tahtovat. Sillä tällainen läpsystä vaihto ja nähdään ehkä viikonloppuna - arki, jossa ei ole yhtään apukäsiä koskaan, hajottaa ihan huolella. Saa jopa miettiämään eroa, että voisi joskus levätä. 

Miksi ihminen, joka kaipaa paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, hankkii lapsen ja vielä useamman? Onhan se selvää, että omat tarpeet jäävät tuossa sivuun. Itse olen juuri tuollainen, eikä tulisi mieleenkään ryhtyä lapsia hankkimaan tällä luonteella. Omat jutut ovat minulle niin tärkeitä!

Se ei ole kaikkein tärkeintä, ja osaan laittaa itseni sivuun kyllä. Osaan myös ajatella pidemmälle, että tämä on tällaista nyt ja kohta taas muuttuu. Olen kuitenkin halunnut lapsia, ja jos niitä tulee kaksi kerralla niin se on vähän voivoi ja kyynel :)

Äitiys ja vanhemmuus ei myöskään ole joko-tai tila, jossa olet koko ajan 100% läsnä tai sitten et. Lapset on ihan hyvä opettaa siihen, että välillä (huom! välillä) myös aikuinen haluaa olla hetken paikallaan ja lukea vaikka kirjaa rauhassa. Myös aikuinen saa harrastaa ja saa nukkua joskus pitkään. Tasapainoiluahan tämä on, mutta kyllä sen tiesin jo etukäteen. Se mikä yllätti, oli isovanhempien reaktio ja katoaminen elämästä. Mutta tässähän sitä koko ajan yritetään korjata ja miettiä, mikä helpottaisi ja auttaisi ilman, että se oli keltään liikaa pois. 

Jaa. Oletteko kenties kuuluneet siihen populaan, joka hankkii lapsia sillä ajatuksella, että ne voidaan vähän väliä tuupata isovanhemmille?

Ilmainen vinkki muille: hankkikaa lapsia aina vain ajatuksella, että hoidatte ne itse. Isovanhemmat ovat jo kasvatusvastuunsa hoitaneet, joten heillä ei ole velvotteita lapsenlapsiaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Tuota, you know, sen takia niitä lapsia kasvatetaan ja opetetaan käyttäytymään, jotta heidän kanssaan voi käydä ulkona aiheuttamatta kaaosta ja häpeää.

Joo, mutta aika monella opetuskerralla saa silti nimenomaan hävetä ja kärsiä, joten...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihminen, joka kaipaa omaa aikaa ja hiljaisuutta. En ymmärrä, miksi en saisi ottaa omaa aikaa ja välillä istua hiljaisessa kodissa nauttimassa omasta olostani. Olen myös äiti, joten yllättävän moni näkee rauhan kaipuuni huonona asiana. Jos kertoisin, että olen mies joka vetäytyy välillä autotalliin puuhaamaan omiaan, kukaan ei sanoisi mitään. 

Mieheni tekee välillä pitkiä työpäiviä, ja minä hoidan lapsia ja opiskelen samalla. Elämämme on hektistä ja apua ei juuri mistään tule. Miehen vanhemmat kyllä ottavat kylään ihan mielellään, mutta eivät katso lapsiamme yön yli kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat työelämässä vielä, ja miehen kahdella siskolla on heilläkin lapsia, joita valitettavasti mummu ja vaari näkevät enemmän. Syytän tästä itseäni, sillä olen etäinen luonne myös heille. Mutta en osaa muutakaan. Silloin tällöin mies ottaa lapset ja menee vanhemmilleen tai isovanhemmilleen ja minä jään kotiin. En muuten jaksaisi tätä kaikkea. Ja enää en tunne tästä huono omaatuntoakaan, olen antanut armoa itselleni.

Nyt me etsimmekin lapsenvahteja, jotka voisivat kerran kuussa tulla meille jotta me päästäisiin elokuviin tai syömään. Jos siitä tulisi suunnilleen säännöllistä, elämä helpottuisi jo siksi ettei tarvitsisi surra yhteisen ajan puutetta ja kateellisena kuunnella muiden tarinoita lapsivapaista viikonlopuista kerran tai jopa kaksi kuussa. Ei olisi niin paljon paineita sille kerran vuodessa EHKÄ tapahtuvalle yhteiselle ajalle. 

Ja mitä tulee isovanhempiin, kyllä minä olen heihin pettynyt. Oma mummini oli meillä silloin tällöin, auttoi äitiä kevätsiivouksissa ja juhlien aikaan, ja otti minua usein yökylään. Ihan samaa en todellakaan vaadi tai odota nyt, mutta kyllä se v*tuttaa kun oma äiti ei ole elämässä mukana ollenkaan - omasta halustaan. Itse aion kyllä isovanhempana auttaa ja tukea, ja toivon että osaan lapsiani kuunnella etten tuppaa liikaa tai jätä liian yksin. Omaa aikaa otan varmasti, mutta annan sitä myös lapsilleni jos he vanhemmiksi tahtovat. Sillä tällainen läpsystä vaihto ja nähdään ehkä viikonloppuna - arki, jossa ei ole yhtään apukäsiä koskaan, hajottaa ihan huolella. Saa jopa miettiämään eroa, että voisi joskus levätä. 

Miksi ihminen, joka kaipaa paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, hankkii lapsen ja vielä useamman? Onhan se selvää, että omat tarpeet jäävät tuossa sivuun. Itse olen juuri tuollainen, eikä tulisi mieleenkään ryhtyä lapsia hankkimaan tällä luonteella. Omat jutut ovat minulle niin tärkeitä!

Se ei ole kaikkein tärkeintä, ja osaan laittaa itseni sivuun kyllä. Osaan myös ajatella pidemmälle, että tämä on tällaista nyt ja kohta taas muuttuu. Olen kuitenkin halunnut lapsia, ja jos niitä tulee kaksi kerralla niin se on vähän voivoi ja kyynel :)

Äitiys ja vanhemmuus ei myöskään ole joko-tai tila, jossa olet koko ajan 100% läsnä tai sitten et. Lapset on ihan hyvä opettaa siihen, että välillä (huom! välillä) myös aikuinen haluaa olla hetken paikallaan ja lukea vaikka kirjaa rauhassa. Myös aikuinen saa harrastaa ja saa nukkua joskus pitkään. Tasapainoiluahan tämä on, mutta kyllä sen tiesin jo etukäteen. Se mikä yllätti, oli isovanhempien reaktio ja katoaminen elämästä. Mutta tässähän sitä koko ajan yritetään korjata ja miettiä, mikä helpottaisi ja auttaisi ilman, että se oli keltään liikaa pois. 

Jaa. Oletteko kenties kuuluneet siihen populaan, joka hankkii lapsia sillä ajatuksella, että ne voidaan vähän väliä tuupata isovanhemmille?

Ilmainen vinkki muille: hankkikaa lapsia aina vain ajatuksella, että hoidatte ne itse. Isovanhemmat ovat jo kasvatusvastuunsa hoitaneet, joten heillä ei ole velvotteita lapsenlapsiaan kohtaan.

Ei kuuluta siihen populaan. Mutta kerron sinulle, että asumme aivan tavallisella asuinalueella: äänestysprosentti kunnallisvaaleissa 58. Mediaanitulot maan keskiluokkaa. Tavallisia autoja tai uudehkoja autoja tavallisten talojen ja rivitalojen pihoissa. Muutama kaupungin omistama rivitalo jossa vuokralla tavallisia ihmisiä. Ihmiset töissä tai eläkkeellä, osa totta kai vailla töitä koska tilanne on mitä on. Aktiivinen asukasyhdistys (johon en itse introverttinä kuulu).

Tunnemme täältä paljon perheitä, ja me olemme ainoita joilla tilanne on tällainen. Muilla on isovanhemmat elämässä paljon aktiivisemmin mukana, joka siis tarkoittaa minunkaltaiselleni ihmisille sitä, että kyläillään ja autetaan puolin ja toisin, nähdään muuallakin kuin toisten kotona, tehdään asioita yhdessä. Tämä on minulle myös omasta lapsuudestani se normi. Voi kumpa olisit edes lukenut ne aikaisemmat viestit ennen kuin kommentoit. 

Äivan kuin täällä muutkaan vanhemmat yököttelis ruualle *facepalm* (tää ravintolakasvattajakehuja)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea. 

Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille. 

Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla. 

Arvostan sua, oikeasti. Olispa kaikki vanhemmat tuollaisia, että kasvattaisivat lapsensa hyväkäytöksisiksi. Iso peukku!

Vilpitön ja lämmin kiitos, kehuja saankin harvoin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.

No siksi etten miettinyt asiaa omalta kannaltani vaan kokonaisuuden. Siis että jos kaikki menee hyvin, niin toki kaksi lasta on kivempi toisilleen kuin yksi jne.

En nyt ihan käsitä tuota ajatuskaavaa. Omalta kantiltahan nuo asiat pitää aina ajatella, eli mikä on minun jaksamiseni, jaksanko useamman lapsen kanssa jne.

Myös ikäerot saisi lapsilla olla isompia, jotta ehtisi vähän nähdä, miten homma rullaa sen yhdenkään kanssa. Nyt odotusryhmissä on paljon äitejä, jotka ovat synnyttäneet pari kuukautta sitten esikoisen ja uutta putkeen heti perään. Eihän siinä ajassa ole todellakaan ehtinyt vielä näkemään sitä omaa pärjäämistään.

Jos kaikki tehdään suoritusmeiningillä pysähtymättä yhtään miettimään sitä omaa vanhemmuuttaan ja jaksamistaan, ei peilata yhtään sitä omaa suhdettaan lapseensa yms. niin lopputuloshan on sitten tämä.

Mutta fatkahan asiassa on se, että se on vain jaksettava. Lapsille et todellakaan saa näyttää noita tunteitasi, koska he eivät ole tilanteeseen syypäitä.

Kyllä se joku päivä vielä helpottaa, siihen asti on vain jaksettava. Äläkä nyt ainakaan mene lisää lapsia hankkimaan, vaikka lähipiirissä tulisikin trendiksi kolmelapsiset perheet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hymy tuli, kun sanoit, ettet hoida mahdollisia lapsenlapsia. Mielesi muuttuu vielä, kun saat levätä. Lapset on parasta elämässä, vaikka ärsyttääkin välillä.

Eikä itsensä hemmottelu anna pidemmän päälle mitään. Itsekkyyden vain. Tai mahdatko olla lellitty lapsi, joka ei ole tottunut työhön kotona? Sekin vaikuttaa. Olemme erilaisia. Lapset on kuitenkin Jumalan lahja. Arvosta siltä kannalta heitä ja kaikkea siinä ohessa.

Miehen tulisi huomata oma osuutensa. Kaikkea ei voi teettää naisella tuossa vaiheessa. Ehkä syy harmiin tuleekin sitä kautta?

Ei mieli välttämättä muutu. Minusta tuli mummo aika nuorehkona. Omat lapset juuri sen isoja että aloin nauttia elämästä. Ja sitten maailmaan pumpsahti lapsenlapsi. Niin rakas ja tärkeä mutta myös raskas. Jaksan hoitaa yhden yön yli silloin tällöin. Tarvitsen kaiken mahdollisen vapaa-ajan työstä palautumiseen. Tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa. Koen valtavaa syyllisyyttä ja huono omaatuntoa siitä etten ole hyysäävä ja kaiken vapaa-aikansa lapsenlapseen käyttävä mummo. Haluaisin olla mutta en pysty.

Yksi yö silloin tällöin on tästä näkökulmasta jo ihan uskomattoman paljon. Meillä eivät työelämän ulkopuolella olevat isovanhemmat halunneet auttaa edes silloin, kun synnytin kuopusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D

Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea. 

Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille. 

Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla. 

No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.

Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.

Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?

Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.

Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.

Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.

Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.

No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.

No siksi etten miettinyt asiaa omalta kannaltani vaan kokonaisuuden. Siis että jos kaikki menee hyvin, niin toki kaksi lasta on kivempi toisilleen kuin yksi jne.

En nyt ihan käsitä tuota ajatuskaavaa. Omalta kantiltahan nuo asiat pitää aina ajatella, eli mikä on minun jaksamiseni, jaksanko useamman lapsen kanssa jne.

Myös ikäerot saisi lapsilla olla isompia, jotta ehtisi vähän nähdä, miten homma rullaa sen yhdenkään kanssa. Nyt odotusryhmissä on paljon äitejä, jotka ovat synnyttäneet pari kuukautta sitten esikoisen ja uutta putkeen heti perään. Eihän siinä ajassa ole todellakaan ehtinyt vielä näkemään sitä omaa pärjäämistään.

Jos kaikki tehdään suoritusmeiningillä pysähtymättä yhtään miettimään sitä omaa vanhemmuuttaan ja jaksamistaan, ei peilata yhtään sitä omaa suhdettaan lapseensa yms. niin lopputuloshan on sitten tämä.

Mutta fatkahan asiassa on se, että se on vain jaksettava. Lapsille et todellakaan saa näyttää noita tunteitasi, koska he eivät ole tilanteeseen syypäitä.

Kyllä se joku päivä vielä helpottaa, siihen asti on vain jaksettava. Äläkä nyt ainakaan mene lisää lapsia hankkimaan, vaikka lähipiirissä tulisikin trendiksi kolmelapsiset perheet.

mä en halua elää koskaan mitään "on vain pakko jaksaa" -elämää. miksi ei olla osattu valita paremmin?