Vihaan niin paljon kaikkia kotitöitä eivätkä hermoni kestä jatkuvaa lasten läsnäoloa, ettei minun olisi ikinä pitänyt perustaa perhettä!

Hymy tuli, kun sanoit, ettet hoida mahdollisia lapsenlapsia. Mielesi muuttuu vielä, kun saat levätä. Lapset on parasta elämässä, vaikka ärsyttääkin välillä.

Eikä itsensä hemmottelu anna pidemmän päälle mitään. Itsekkyyden vain. Tai mahdatko olla lellitty lapsi, joka ei ole tottunut työhön kotona? Sekin vaikuttaa. Olemme erilaisia. Lapset on kuitenkin Jumalan lahja. Arvosta siltä kannalta heitä ja kaikkea siinä ohessa.

Miehen tulisi huomata oma osuutensa. Kaikkea ei voi teettää naisella tuossa vaiheessa. Ehkä syy harmiin tuleekin sitä kautta?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Siis olethan sä  kako. Kotitöitä sun on pitänyt tehä jo ennen lasten syntymää etkä sä edes välitä lapsista joten miks hitoss lisäännyit? Jatkat samalla kirousta seuraavaan sukupolveen pilaamalla lastesi lapsuuden, Olet niin sietämätön valittaja että  tajuan hyvin miksi miehesi  mieluummin viettää aikansa muualla kuin sun seurassa. Osaatko sä  ikinä sanoa mitään positiivista perheellesi  vai valitatko joka asiasta ihan koko ajan.Sä olet koko ajan naama rutussa joten ei sun miehes osaa, uskalla eikä halua lähestyä sua. Maailma tai  sun perhees ei ole sulle mitään velkaa vaan sä olet muille velkaa sen että  työstät nuo lapsuustraumat veks ja lakkaat rankaisemasta omaa perhettäsi niiden olemassaolosta. Nosta se katse jo  sieltä omasta navastasi älypää. Sä olet hirveä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Siis olethan sä  kako. Kotitöitä sun on pitänyt tehä jo ennen lasten syntymää etkä sä edes välitä lapsista joten miks hitoss lisäännyit? Jatkat samalla kirousta seuraavaan sukupolveen pilaamalla lastesi lapsuuden, Olet niin sietämätön valittaja että  tajuan hyvin miksi miehesi  mieluummin viettää aikansa muualla kuin sun seurassa. Osaatko sä  ikinä sanoa mitään positiivista perheellesi  vai valitatko joka asiasta ihan koko ajan.Sä olet koko ajan naama rutussa joten ei sun miehes osaa, uskalla eikä halua lähestyä sua. Maailma tai  sun perhees ei ole sulle mitään velkaa vaan sä olet muille velkaa sen että  työstät nuo lapsuustraumat veks ja lakkaat rankaisemasta omaa perhettäsi niiden olemassaolosta. Nosta se katse jo  sieltä omasta navastasi älypää. Sä olet hirveä ihminen.

Niin siis kyllä niitä kotitöitä tekee ihan mieluusti, jos siitä jää edes jokin jälki eikä siitä huolimatta ole koko ajan hirveä kaaos. Mutta mä en ole joku tyhmä orja, joka miehen käyttäytessä suurpiirteisesti vain puree hammasta ja yrittää kovempaa, että muilla ois mukavaa. Eihän se mieskään yrittänyt minun takiani olla yhtää vähemmän suurpiirteinen, tarkempi tai ylipäätään välittänyt siitä, miltä musta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Hymy tuli, kun sanoit, ettet hoida mahdollisia lapsenlapsia. Mielesi muuttuu vielä, kun saat levätä. Lapset on parasta elämässä, vaikka ärsyttääkin välillä.

Eikä itsensä hemmottelu anna pidemmän päälle mitään. Itsekkyyden vain. Tai mahdatko olla lellitty lapsi, joka ei ole tottunut työhön kotona? Sekin vaikuttaa. Olemme erilaisia. Lapset on kuitenkin Jumalan lahja. Arvosta siltä kannalta heitä ja kaikkea siinä ohessa.

Miehen tulisi huomata oma osuutensa. Kaikkea ei voi teettää naisella tuossa vaiheessa. Ehkä syy harmiin tuleekin sitä kautta?

Ei mieli välttämättä muutu. Minusta tuli mummo aika nuorehkona. Omat lapset juuri sen isoja että aloin nauttia elämästä. Ja sitten maailmaan pumpsahti lapsenlapsi. Niin rakas ja tärkeä mutta myös raskas. Jaksan hoitaa yhden yön yli silloin tällöin. Tarvitsen kaiken mahdollisen vapaa-ajan työstä palautumiseen. Tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa. Koen valtavaa syyllisyyttä ja huono omaatuntoa siitä etten ole hyysäävä ja kaiken vapaa-aikansa lapsenlapseen käyttävä mummo. Haluaisin olla mutta en pysty.

Jos tarttee kommentteja poistaa välistä niin poistakaa koko ketju. Ap

Tarkoitan siis tätä suurpiirteinen - tarkka -erilaisuutta. Ehkä mä vasta liiton myötä alan oppia itsestäni sen, etten mä siedä erilaisuutta, ja tekeehän se hiton hankaliksi parisuhteet taatusti. Aika väärin vain mua kohtaan, koska sekin on äitini vika, etten siedä. Jos hän olisi sietänyt minun erilaisuuttani, niin mulla ei ois tässä ongelmia. Eli kiitti vain vitusti äiti siitä, etten ehkä koskaan kykene rakkaudessa saavuttamaan yhtikäs mitään senkin iso, hirveä, haavoittava, läskiaivo sika!!!!!!

Ja siis samaan aikaan vielä SYYTTÄÄ MUA siitä, vaikka itte tämän aiheutti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ("Sun ei pidä olla noin jyrkkä ja papaapaa") siis vittu olen jyrkkä tasan siksi miten se ämmä kohteli MINUA; Jyrkästi ja ilkeästi.

t.äitihullu

Miksi ette ota rennommin? Kuka sanoo, että kodin olisi aina oltava puhdas ja hieno? kuka sanoo, että äidin pitäisi olla se, joka siivoaa? Kas näin, elämä on paljon helpompaa kun ei ota stressiä siivouksista.

Tietysti ehkä sekin että jos mä edes rakastaisin mun kumppania niin motivois edes yrittämään. Mutta kuka mua rakastais, aivan turha mun rakastaa siis ketään.

t.äitihullu

Onko kaiken pakko kiiltää kaikenaikaa? Mä en jaksa jostain jugurttitipasta hermoja menettää, pyyhin jos ehdin jos en, se tippa on jonkun sukassa. Pyykkikone pesee pyykit, tiskikone astiat. Rikkaharjaa käytän joka päivä, imuria silloin kun jaksan kuunnella imurin tuottamaa mölinää. Ruokaa tekisin eläessäni yksinkin joten samalla sitä mössöä muillekin kokkaa.

Sitten on sitä kitinää ja turhaa älinää mitä lapsista lähtee, ei jokaiseen vingahdukseen tarvi reagoida. Ipanat huutaa kun niillä on kivaa ja ne huutaa kun on vähemmän kivaa. Pitää opetella suodattamaan sieltä mölinästä ne tärkeimmät jutut. Turha sitä on itseltään vaatia enempää kuin mihin pystyy. Yksi ei kahden hommia jaksa, joten tekee sen minkä pystyy ja on tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset on luonnostaan introvertteja. Oletko harkinnut, että kokeilisit asua osan viikosta yksin?

Millä rahalla - ja kuka hoitaisi lapset? Ap

Turhaan meiltä kysyt, kun aloituksessa et ole kertonut näistä asioista mitään. Lapsilla on yleensä kaksi huoltajaa, ja jos ei ole, voisit tiedustella kotikuntasi lapsiperhepalveluista apua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette ota rennommin? Kuka sanoo, että kodin olisi aina oltava puhdas ja hieno? kuka sanoo, että äidin pitäisi olla se, joka siivoaa? Kas näin, elämä on paljon helpompaa kun ei ota stressiä siivouksista.

Mies sanoo niin. Ja siivoaakin kyllä myös ja enemmänkin. Mutta huomiota ja seksiä ei anna. Niitä saadakseni voisin tehdä nykyistä paljon enemmänkin kotitöitä. Ap

Mua ainakin häiritsee siinä mölinässä ihan se ääni. Ja kyllä meillä ainakin lapsena moitittiin, jos tuollaista suurpiirteisyyttä olisi koittanut noudattaa. Kaipa se moite on juurtunut aika syvään. Ja enemmän sotkua siitä tulee, jos se jugurtti sotkee muitakin alueita sukassa kuin sen mihin tippui. Ois kiva kun EI tarttis pestä niitä lattioita sieltä muualta kuin missä se tippa oli vain pyyhkiä jne jne jne. Sama kertautuu sitten kaikissa asioissa isommin ja pienemmin.

Hyi hitto, en kestäis yhtään tuollaista. En jaksaisi että joku roikkuu mussa koko ajan, vaatii huomiota ja kiukuttelee. Sotkee ja meluaa ja ei suostu siivoamaan omia jälkiään. Siis ajatuskin raivostuttaa mua. Onneksi en ole hankkinut lapsia. Olisin varmasti paska ja itsekäs äiti. Ymmärrän ap sua todellakin. Toivottavasti asia ratkeaa jotenkin, ja saat omaa rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvissä duuneissa olevat ainakin voisi sen siivoojan palkata niin ratkesi yksi ongelma?

Ei minua ainakaan rassaa se kerran viikkoon imurointi ja vessanpesu, vaan se jatkuva pieni puuha, tiskikone, pyykit, lattialle rojahtaneet ulkovaatteet, levällään olevat lelut, kaatunut potta, altaaseen turskahtanut hammastahna, kaatuneet maitolasit, yölliset pissavahingot, naama räässä tehdyt sohvakuperkeikat, jatkuvalta tuntuva ruokashow (mieti-osta-valmista-tarjoile-korjaa pois), lattialle pupeltunut riisi tai muovailuvaha, askartelusilppu jne. Koko ajan jotain. Ja ei, en tee kaikkea puolesta, vaikka se olisikin nyt juuri nopeampi ja helpompi tapa, aikaa ja hermoja kuluu triplasti kun yrittää saada 2-5-vuotiaat viemään itse ne askartelusilput ja nostamaan sen haalarin naulakkoon.

Ja siis mun elämä ei ole lainkaan hirveää ja jaksan nykyään ok, mutta tämä vain kommenttina siihen että siivouksen ulkoistaminen ulkoistaa vain aika pienem viipaleen siitä kotihommasta tai edes siisteydenpidosta.

Mutta menenpä tästä laittamaan taas toisen koneellisen pissapyykkiä, aurinkoista pääsiäistä!

JUURI NÄIN! VITTU!

Jaksaisin mäkin, jos parisuhde olisi hyvä ja saisin edes seksiä ja jotain itsellenikin tästä. Mutta tilanne on se, etten saa yhtään mitään. Ap

Meillä mies havahtui tekemisiini allekirjoittaessaan avioeropaperia. Tajusi mitä joutuu itse jatkossa tekemään, mistä luopumaan, miten oma aika kapenee jne. Ymmärsi myös etten hääri tässä suhteessa enää päivääkään ilman seksiä. Enkä sitä eroa kiristyksenä ajatellut, halusin erota kun en enää jaksanut, mutta mies halusi yrittää uudelleen. Nyt kotityöt menee lähes 50/50, mies pelleilee lasten kanssa kun teen ruokaa, kumpikaan ei enää huuda eikä raivoa toisilleen ja seksiä on joka päivä. Alusta piti aloittaa ja hauskempaa se on tutun miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette ota rennommin? Kuka sanoo, että kodin olisi aina oltava puhdas ja hieno? kuka sanoo, että äidin pitäisi olla se, joka siivoaa? Kas näin, elämä on paljon helpompaa kun ei ota stressiä siivouksista.

Mies sanoo niin. Ja siivoaakin kyllä myös ja enemmänkin. Mutta huomiota ja seksiä ei anna. Niitä saadakseni voisin tehdä nykyistä paljon enemmänkin kotitöitä. Ap

Ikävä juttu tuo, jos et saa läheisyyttä. Tai onko se sama asia kuin huomio? Oletko kertonut hänelle, että haluat nykyistä enemmän huomiota ja seksiä? Puhuminen voisi auttaa.

Meillä on yleensä aika sotkuista. Mutta silloin kun pitää siivota, laitan yleensä mekon päälle, musiikkia ja tanssin ja laulan samalla. Niin sujuu mukavammin.

Ketjua lukematta sen pidemmälle: Kiitos äidit, että kerrotte myös näistä negatiivisista tunteista jota vanhemmuus aiheuttaa. Se on auttanut tekemään päätöksen sterilisaatiosta, en enää mieti että "ehkä ajattelen sitten eri tavalla kun lapsi syntyy". Kaikkia ei ole tehty vanhemmiksi ja se on ihan ok. Voimia hirveästi teille, joilla on lapsia, ja jotka ette välttämättä sitä elämää valitsisi jos saisitte päättää uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies jättää ihan kaikki kotityöt mulle jo nyt (molemmat vaativissa kv-duuneissa, paljon matkustelua) koska ei koe et olis töiden lisäksi hänen tehtävä. Haaveilee kolmesta lapsesta, mutta itse olen miettinyt sterilisaatiota mieheltäni salaa. En pysty pyörittämään yksin tätä arkea!

Miksi sinä, uranainen, et sano asiasta. Minä en ymmärrä. Sanot miehellesi, että nyt pylly penkkiin ja asiat puhutaan selväksi. Kumpikin tekee kotitöitä, tai palkataa ulkopuolista apua. Ja edelleen jäljelle jäävät jaetaan. Minkälaisia pönttöjä te puolisoijsenbe valitsette. Suu auki ja asiat kuntoon.

Helvetin ahdistavia nää avautumiset. Mikä ihme siinä on että lapsia täytyy tehdä jos niitä ei halua hoitaa? Voiko oikeesti jollekin tulla yllätyksenä se, että lapsien myötä kotityöt lisääntyvät perkeleesti ja vanhemmat ovat lapsista jatkuvasti vastuussa. En voi käsittää mikseivät ap:n kaltaiset lapsensa traumatisoivat äidit ja isät voi huolehtia ehkäisystä.

N25, vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Siis olethan sä  kako. Kotitöitä sun on pitänyt tehä jo ennen lasten syntymää etkä sä edes välitä lapsista joten miks hitoss lisäännyit? Jatkat samalla kirousta seuraavaan sukupolveen pilaamalla lastesi lapsuuden, Olet niin sietämätön valittaja että  tajuan hyvin miksi miehesi  mieluummin viettää aikansa muualla kuin sun seurassa. Osaatko sä  ikinä sanoa mitään positiivista perheellesi  vai valitatko joka asiasta ihan koko ajan.Sä olet koko ajan naama rutussa joten ei sun miehes osaa, uskalla eikä halua lähestyä sua. Maailma tai  sun perhees ei ole sulle mitään velkaa vaan sä olet muille velkaa sen että  työstät nuo lapsuustraumat veks ja lakkaat rankaisemasta omaa perhettäsi niiden olemassaolosta. Nosta se katse jo  sieltä omasta navastasi älypää. Sä olet hirveä ihminen.

Niin siis kyllä niitä kotitöitä tekee ihan mieluusti, jos siitä jää edes jokin jälki eikä siitä huolimatta ole koko ajan hirveä kaaos. Mutta mä en ole joku tyhmä orja, joka miehen käyttäytessä suurpiirteisesti vain puree hammasta ja yrittää kovempaa, että muilla ois mukavaa. Eihän se mieskään yrittänyt minun takiani olla yhtää vähemmän suurpiirteinen, tarkempi tai ylipäätään välittänyt siitä, miltä musta tuntuu.

Sinä olet uhka näille mammoille, jotka eivät ole koskaan uskaltaneet tunnustaa, että perseelleen meni tämä perhehomma.

Ja juu, äiti olen minäkin, kaksi lasta on, ja heistä olen kiitollinen joka päivä.

Mutta erota piti, ennen kuin jaksoin kunnolla olla äiti. Vasta nyt iäkkäänä olen tajunnut, miten lasteni isä vei hapen koko kuviosta. Kun hänet siirsin kotioven ulkopuolelle, elämä alkoi taas tuntua elämältä. Emmekä me edes riidelleet, happi vaan loppui, ihan kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette ota rennommin? Kuka sanoo, että kodin olisi aina oltava puhdas ja hieno? kuka sanoo, että äidin pitäisi olla se, joka siivoaa? Kas näin, elämä on paljon helpompaa kun ei ota stressiä siivouksista.

Mies sanoo niin. Ja siivoaakin kyllä myös ja enemmänkin. Mutta huomiota ja seksiä ei anna. Niitä saadakseni voisin tehdä nykyistä paljon enemmänkin kotitöitä. Ap

Nice, ehdollista rakkautta. Sit ku sä.....ni sit mä rakastan sua. Joko rakastaa tai ei, mutta tohon paskaan et suostu.