Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vihaan niin paljon kaikkia kotitöitä eivätkä hermoni kestä jatkuvaa lasten läsnäoloa, ettei minun olisi ikinä pitänyt perustaa perhettä!
14.04.2017 |
Onko kellään sama tilanne? Vihaan elämääni nyt koko ajan!
Kommentit (194)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kunnon ihminen ei tee vain yhtä lasta, vaan kaksi, jne. Tosin olen itse ainoa lapsi, mutta ajatteln myös, että ehkä se oli virhe kasvaa ainoana lapsena ja minusta siksi tuli niin huono, en ainakaan tee omille lapsilleni samaa. Ja mies ne lapset halusi kasvatettaviksi, mä vain "halusin lapset". Ei heidän kansvatuksellaan ole minulle mitään väliä, koska minullekaan ei ole ollut mitään iloa omastani.
Juuri siksi kannattaa ensin itse kasvaa aikuiseksi, ennen kuin hankkii itse lapsia.
Siten, että tekee kuten omalle perheeleen on parhaaksi, ei niin miten näyttäisi parhaalta idylliltä muille.
Minulla on yksi lapsi, täyttää pian puolitoista. Kyllähän sitä on kuultu jo kaikkia "milloinkas toinen, wink wink??" -kommenttia, sekä kauhistelua, kun laitoin juuri ison kasan lapselle pieneksi jääneitä surutta kirppikselle.
En tiedä, tuleeko meille toista. Jos tulee, niin eka on silloin tyyliin neljä vuotias, ehkä vanhempikin. Ja kyllä, tästä saan varmasti kuulla jupinaa, mutta mitä sitten? He voivat jupinoissaan hankkia vaikka kymmenen lasta jos haluavat, ei meidän lapsiluku kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni.
No mä olin 34 kun tulin raskaaksi, että kuinka paljon aikuisemmaksi olisi pitänyt kasvaa????!!!! Kun ei ole kasvatettu arvostamaan omia tuntemuksia, niin ei ole!!!! Ei se minun syytäni yhtään ole saatana!!!!! Ei mulla ole ollut VALINNOISSA valita itselleni sopivia asioita, vaan sitä, mitä KUNNON IHMISET tekee. Ja sen vaikka huutamalla nuiji minulle perille äitini!!!! Että mikä se on, mitä kunnon ihmiset tekee. Jos et tajua mitä se minulle tarkoitti, niin olet todellakin rajoittunut ja säälin sinua siitä. Muuten oot varmaan ihan mahtava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Ota ero, mitä sitä paskassa parisuhteessa kärvistelemään. Asiat tapaa sittenkin järjestyä edes jotenkin, kun vaan tekee sen aloitteen oman elämänsä suunnan muuttamiseksi. Ero ja lapset vuoroviikoin sinulle ja vuoroviikoin miehelle asumaan, muuhun järjestelyyn et suostu.
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo 15 ja 9. Asuvat maanantaista perjantaihin ex-miehen luona ja viikonloput ja isoimman osan kaikista lomista minun luonani. Toimii hyvin. Nyt jaksan olla huomattavasti parempi äiti ja ex-mieheni vastaavasti huomattavasti parempi isä, lapset voivat hyvin ja asiat rullaavat paljon mukavammin kuin ennen. Ainoa asia, mikä tässä enää vituttaa on se, miksi en tehnyt päätöstä erota jo paljon aiemmin. Miksi en lähtenyt ennen kuin tilanne kärjistyi lähes katkeamiseen saakka? Miksi piti olla niin helvetin itsepäinen ja jatkaa jotakin, joka oli kuollut ja ajat sitten?
Äläkä tee mitään "lasten takia". Lapset eivät voi myöskään hyvin, jos vanhemmat eivät voi hyvin. Jos vihaa elämäänsä nykymuodossa, se tilanne ei ole kenellekään hyväksi. Kukaan ei tule kiittämään sinua viivalla siitä, että oletpa ollut uhrautuva ja hyvä ihminen, marttyyri, unohtanut oman elämäsi perheen vuoksi. Jos et tee jotakin nyt, sinusta tulee hetken päästä väsynyt, katkera ja kaikkea vihaava akka. Eniten tästä on tuhoa sinulle itsellesi.
Mieti valintojasi, elämäsi on viime kädessä sinun ja vain sinun omasi. Mieti, mitä sillä haluat tehdä.
Mä pelkään lasten surua erosta ja myös ehkä sitä, ettei sekään miellyttäisi itseä... Joten mikä pointti sitten olla eronnut ja surra surevia(?) lapsia ja päin paskaksi mennyttä parisuhdettakin. Paskaksi se tietenkin meni, koska mä olin siinä.
Lapsilla hajoaa myös pää siihen ettei vanhemmat ole väleissä tai äiti kiljuu kokoajan. Anelin vanhempiani eroamaan vuosia. Joka helvetin hetki piti kuunnella mäkätystä kuinka mikään ei ole hyvin, oma isä on joku kasa paskaa joka ei tee mitään, me lapset oltiin kasa paskaa hotka ei tee mitään, ini-ini, jäkäjäkä. Nyt kun me lapset asutaan omillamme, on omat perheet, äiti soittelee ja kyselee kuulumisia. Sama saatanan valitus vaan jatkuu. Nyt kun ei voi enää lapsista valittaa, valitetaan yhteiskunnasta ja ties mistä. Syy siihen pahaan oloon löytyy kätevästi aina jostain.
Tee lapsillesi palvelus, ota ero, jätä lapset miehen hoidettavaksi ja palaa takaisin lasten elämään valittamaan kun ovat aikuisia ja jaksavat ehkä vähän kauemmin kuunnella jatkuvaa syyttelyä elämäsi pilaamisesta. 1000 kertaa olen jotunut äidille huutamaan etten pyytänyt tänne syntyä joten pitäisi turpansa kiinni edes pienen hetken. Olisi edes puolituntia valittamatta.
Ennustan jo näin etukäteen, ettei lapsesi sinua kovin korkealle myöhemmin katso jos jäät paskaan suhteeseen kierimään itsesääliin ja valittamaan kuinka paskassa suhteessa elät. Älä kehitä mitään skenaarioita kuinka lapset estävät eron ottamisen, vierität siinä vain paskaa oloa lapsille sillä syytöksellä, sen aistii, ei tarvi edes sanoa ääneen. Lähde jos kaikki on vain paskaa ja jos kaikki on vielä lähdön jälkeen paskaa, se kaikki olikin omassa päässäsi ja sisäsyntyistä, mutta sitä et tiedä ennenkuin lähdet.
No varmaan olittekin virheellisiä ja äidillenne pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Äivan kuin täällä muutkaan vanhemmat yököttelis ruualle *facepalm* (tää ravintolakasvattajakehuja)
No tunnen kyllä x määrän aikuisia jotka ei voi syödä sushia/lampaanlihaa/kasvisruokaa/aurajuustoa/oliiveja/maksaa/tulista ruokaa jne. jne.
Poikkeuksetta näiden ihmisten lapset suostuu syömään ravintolassa vain nauravia nakkeja ja ranskalaisia. Poikkeuksetta.
Käyttäjä3895 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äivan kuin täällä muutkaan vanhemmat yököttelis ruualle *facepalm* (tää ravintolakasvattajakehuja)
No tunnen kyllä x määrän aikuisia jotka ei voi syödä sushia/lampaanlihaa/kasvisruokaa/aurajuustoa/oliiveja/maksaa/tulista ruokaa jne. jne.
Poikkeuksetta näiden ihmisten lapset suostuu syömään ravintolassa vain nauravia nakkeja ja ranskalaisia. Poikkeuksetta.
No voi kuule mä syön mitä vain mutta silti lapset nirsoilee. Mutta mies ei syö lihaa eikä rasvaisia ruokaa.
Miks teette niitä lapsia ja sotkette paikkoja, jos ette jaksa siivota? Meillä on aina siistiä, koska astiat menee heti koneeseen tai tiskataan käsin. Pyykit löytävät tiensä pyykkikoriin ja joka päivä imuroidaan. Ei pidä päästää paikkoja paskaisiksi. Se vaan on nykypäivän laiskurille aivan mahdoton ajatus hoitaa asiat heti kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3895 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äivan kuin täällä muutkaan vanhemmat yököttelis ruualle *facepalm* (tää ravintolakasvattajakehuja)
No tunnen kyllä x määrän aikuisia jotka ei voi syödä sushia/lampaanlihaa/kasvisruokaa/aurajuustoa/oliiveja/maksaa/tulista ruokaa jne. jne.
Poikkeuksetta näiden ihmisten lapset suostuu syömään ravintolassa vain nauravia nakkeja ja ranskalaisia. Poikkeuksetta.
No voi kuule mä syön mitä vain mutta silti lapset nirsoilee. Mutta mies ei syö lihaa eikä rasvaisia ruokaa.
Eli todistit väitteeni paikkansapitävyyden: nirsous on perittyä/opittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Ota ero, mitä sitä paskassa parisuhteessa kärvistelemään. Asiat tapaa sittenkin järjestyä edes jotenkin, kun vaan tekee sen aloitteen oman elämänsä suunnan muuttamiseksi. Ero ja lapset vuoroviikoin sinulle ja vuoroviikoin miehelle asumaan, muuhun järjestelyyn et suostu.
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo 15 ja 9. Asuvat maanantaista perjantaihin ex-miehen luona ja viikonloput ja isoimman osan kaikista lomista minun luonani. Toimii hyvin. Nyt jaksan olla huomattavasti parempi äiti ja ex-mieheni vastaavasti huomattavasti parempi isä, lapset voivat hyvin ja asiat rullaavat paljon mukavammin kuin ennen. Ainoa asia, mikä tässä enää vituttaa on se, miksi en tehnyt päätöstä erota jo paljon aiemmin. Miksi en lähtenyt ennen kuin tilanne kärjistyi lähes katkeamiseen saakka? Miksi piti olla niin helvetin itsepäinen ja jatkaa jotakin, joka oli kuollut ja ajat sitten?
Äläkä tee mitään "lasten takia". Lapset eivät voi myöskään hyvin, jos vanhemmat eivät voi hyvin. Jos vihaa elämäänsä nykymuodossa, se tilanne ei ole kenellekään hyväksi. Kukaan ei tule kiittämään sinua viivalla siitä, että oletpa ollut uhrautuva ja hyvä ihminen, marttyyri, unohtanut oman elämäsi perheen vuoksi. Jos et tee jotakin nyt, sinusta tulee hetken päästä väsynyt, katkera ja kaikkea vihaava akka. Eniten tästä on tuhoa sinulle itsellesi.
Mieti valintojasi, elämäsi on viime kädessä sinun ja vain sinun omasi. Mieti, mitä sillä haluat tehdä.
Mä pelkään lasten surua erosta ja myös ehkä sitä, ettei sekään miellyttäisi itseä... Joten mikä pointti sitten olla eronnut ja surra surevia(?) lapsia ja päin paskaksi mennyttä parisuhdettakin. Paskaksi se tietenkin meni, koska mä olin siinä.
Lapsilla hajoaa myös pää siihen ettei vanhemmat ole väleissä tai äiti kiljuu kokoajan. Anelin vanhempiani eroamaan vuosia. Joka helvetin hetki piti kuunnella mäkätystä kuinka mikään ei ole hyvin, oma isä on joku kasa paskaa joka ei tee mitään, me lapset oltiin kasa paskaa hotka ei tee mitään, ini-ini, jäkäjäkä. Nyt kun me lapset asutaan omillamme, on omat perheet, äiti soittelee ja kyselee kuulumisia. Sama saatanan valitus vaan jatkuu. Nyt kun ei voi enää lapsista valittaa, valitetaan yhteiskunnasta ja ties mistä. Syy siihen pahaan oloon löytyy kätevästi aina jostain.
Tee lapsillesi palvelus, ota ero, jätä lapset miehen hoidettavaksi ja palaa takaisin lasten elämään valittamaan kun ovat aikuisia ja jaksavat ehkä vähän kauemmin kuunnella jatkuvaa syyttelyä elämäsi pilaamisesta. 1000 kertaa olen jotunut äidille huutamaan etten pyytänyt tänne syntyä joten pitäisi turpansa kiinni edes pienen hetken. Olisi edes puolituntia valittamatta.
Ennustan jo näin etukäteen, ettei lapsesi sinua kovin korkealle myöhemmin katso jos jäät paskaan suhteeseen kierimään itsesääliin ja valittamaan kuinka paskassa suhteessa elät. Älä kehitä mitään skenaarioita kuinka lapset estävät eron ottamisen, vierität siinä vain paskaa oloa lapsille sillä syytöksellä, sen aistii, ei tarvi edes sanoa ääneen. Lähde jos kaikki on vain paskaa ja jos kaikki on vielä lähdön jälkeen paskaa, se kaikki olikin omassa päässäsi ja sisäsyntyistä, mutta sitä et tiedä ennenkuin lähdet.
No varmaan olittekin virheellisiä ja äidillenne pettymys.
Joo ei se jäänyt epäselväksi yhtenäkään päivänä. Miksi täydellinen ihminen menee lisääntymään surkion kanssa? Ei jälkipolvi voi olla täydellistä jos geeneissä on surkiogeenejä isän puolelta. Täydellisen ihmisen elämä näyttää aika kurjalta, syy on AINA muissa, siksi en sellaiseen täydellisyyteen pyri itse vaimona enkä kasvattajana ja elämä suorittamisesta ja stressistä vapaata, vastuu omasta onnesta minulla, ei muilla ja hyvä näin, ei tarvi valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvissä duuneissa olevat ainakin voisi sen siivoojan palkata niin ratkesi yksi ongelma?
Ei minua ainakaan rassaa se kerran viikkoon imurointi ja vessanpesu, vaan se jatkuva pieni puuha, tiskikone, pyykit, lattialle rojahtaneet ulkovaatteet, levällään olevat lelut, kaatunut potta, altaaseen turskahtanut hammastahna, kaatuneet maitolasit, yölliset pissavahingot, naama räässä tehdyt sohvakuperkeikat, jatkuvalta tuntuva ruokashow (mieti-osta-valmista-tarjoile-korjaa pois), lattialle pupeltunut riisi tai muovailuvaha, askartelusilppu jne. Koko ajan jotain. Ja ei, en tee kaikkea puolesta, vaikka se olisikin nyt juuri nopeampi ja helpompi tapa, aikaa ja hermoja kuluu triplasti kun yrittää saada 2-5-vuotiaat viemään itse ne askartelusilput ja nostamaan sen haalarin naulakkoon.
Ja siis mun elämä ei ole lainkaan hirveää ja jaksan nykyään ok, mutta tämä vain kommenttina siihen että siivouksen ulkoistaminen ulkoistaa vain aika pienem viipaleen siitä kotihommasta tai edes siisteydenpidosta.
Mutta menenpä tästä laittamaan taas toisen koneellisen pissapyykkiä, aurinkoista pääsiäistä!
Juuri tämä! Ihan tismalleen samanlaista on meilläkin. Mua ei ollenkaan haittais ja väsyttäis puuhastella lasten kanssa kaiken aikaa, mut nuo kotihommat, kaiken järjestäminen ja siivoaminen on rasittavaa, väsyttävää, aikaa vievää ja hemmetin tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Ota ero, mitä sitä paskassa parisuhteessa kärvistelemään. Asiat tapaa sittenkin järjestyä edes jotenkin, kun vaan tekee sen aloitteen oman elämänsä suunnan muuttamiseksi. Ero ja lapset vuoroviikoin sinulle ja vuoroviikoin miehelle asumaan, muuhun järjestelyyn et suostu.
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo 15 ja 9. Asuvat maanantaista perjantaihin ex-miehen luona ja viikonloput ja isoimman osan kaikista lomista minun luonani. Toimii hyvin. Nyt jaksan olla huomattavasti parempi äiti ja ex-mieheni vastaavasti huomattavasti parempi isä, lapset voivat hyvin ja asiat rullaavat paljon mukavammin kuin ennen. Ainoa asia, mikä tässä enää vituttaa on se, miksi en tehnyt päätöstä erota jo paljon aiemmin. Miksi en lähtenyt ennen kuin tilanne kärjistyi lähes katkeamiseen saakka? Miksi piti olla niin helvetin itsepäinen ja jatkaa jotakin, joka oli kuollut ja ajat sitten?
Äläkä tee mitään "lasten takia". Lapset eivät voi myöskään hyvin, jos vanhemmat eivät voi hyvin. Jos vihaa elämäänsä nykymuodossa, se tilanne ei ole kenellekään hyväksi. Kukaan ei tule kiittämään sinua viivalla siitä, että oletpa ollut uhrautuva ja hyvä ihminen, marttyyri, unohtanut oman elämäsi perheen vuoksi. Jos et tee jotakin nyt, sinusta tulee hetken päästä väsynyt, katkera ja kaikkea vihaava akka. Eniten tästä on tuhoa sinulle itsellesi.
Mieti valintojasi, elämäsi on viime kädessä sinun ja vain sinun omasi. Mieti, mitä sillä haluat tehdä.
Mä pelkään lasten surua erosta ja myös ehkä sitä, ettei sekään miellyttäisi itseä... Joten mikä pointti sitten olla eronnut ja surra surevia(?) lapsia ja päin paskaksi mennyttä parisuhdettakin. Paskaksi se tietenkin meni, koska mä olin siinä.
Lapsilla hajoaa myös pää siihen ettei vanhemmat ole väleissä tai äiti kiljuu kokoajan. Anelin vanhempiani eroamaan vuosia. Joka helvetin hetki piti kuunnella mäkätystä kuinka mikään ei ole hyvin, oma isä on joku kasa paskaa joka ei tee mitään, me lapset oltiin kasa paskaa hotka ei tee mitään, ini-ini, jäkäjäkä. Nyt kun me lapset asutaan omillamme, on omat perheet, äiti soittelee ja kyselee kuulumisia. Sama saatanan valitus vaan jatkuu. Nyt kun ei voi enää lapsista valittaa, valitetaan yhteiskunnasta ja ties mistä. Syy siihen pahaan oloon löytyy kätevästi aina jostain.
Tee lapsillesi palvelus, ota ero, jätä lapset miehen hoidettavaksi ja palaa takaisin lasten elämään valittamaan kun ovat aikuisia ja jaksavat ehkä vähän kauemmin kuunnella jatkuvaa syyttelyä elämäsi pilaamisesta. 1000 kertaa olen jotunut äidille huutamaan etten pyytänyt tänne syntyä joten pitäisi turpansa kiinni edes pienen hetken. Olisi edes puolituntia valittamatta.
Ennustan jo näin etukäteen, ettei lapsesi sinua kovin korkealle myöhemmin katso jos jäät paskaan suhteeseen kierimään itsesääliin ja valittamaan kuinka paskassa suhteessa elät. Älä kehitä mitään skenaarioita kuinka lapset estävät eron ottamisen, vierität siinä vain paskaa oloa lapsille sillä syytöksellä, sen aistii, ei tarvi edes sanoa ääneen. Lähde jos kaikki on vain paskaa ja jos kaikki on vielä lähdön jälkeen paskaa, se kaikki olikin omassa päässäsi ja sisäsyntyistä, mutta sitä et tiedä ennenkuin lähdet.
No varmaan olittekin virheellisiä ja äidillenne pettymys.
Joo ei se jäänyt epäselväksi yhtenäkään päivänä. Miksi täydellinen ihminen menee lisääntymään surkion kanssa? Ei jälkipolvi voi olla täydellistä jos geeneissä on surkiogeenejä isän puolelta. Täydellisen ihmisen elämä näyttää aika kurjalta, syy on AINA muissa, siksi en sellaiseen täydellisyyteen pyri itse vaimona enkä kasvattajana ja elämä suorittamisesta ja stressistä vapaata, vastuu omasta onnesta minulla, ei muilla ja hyvä näin, ei tarvi valittaa.
Minkä ajan päästä sinä onni omalla vastuulla-ihminen vaihtaisit miestä, jos nykyinen lakkaisi panemasta? Tilanteessa jossa lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kunnon ihminen ei tee vain yhtä lasta, vaan kaksi, jne. Tosin olen itse ainoa lapsi, mutta ajatteln myös, että ehkä se oli virhe kasvaa ainoana lapsena ja minusta siksi tuli niin huono, en ainakaan tee omille lapsilleni samaa. Ja mies ne lapset halusi kasvatettaviksi, mä vain "halusin lapset". Ei heidän kansvatuksellaan ole minulle mitään väliä, koska minullekaan ei ole ollut mitään iloa omastani.
Juuri siksi kannattaa ensin itse kasvaa aikuiseksi, ennen kuin hankkii itse lapsia.
Siten, että tekee kuten omalle perheeleen on parhaaksi, ei niin miten näyttäisi parhaalta idylliltä muille.
Minulla on yksi lapsi, täyttää pian puolitoista. Kyllähän sitä on kuultu jo kaikkia "milloinkas toinen, wink wink??" -kommenttia, sekä kauhistelua, kun laitoin juuri ison kasan lapselle pieneksi jääneitä surutta kirppikselle.
En tiedä, tuleeko meille toista. Jos tulee, niin eka on silloin tyyliin neljä vuotias, ehkä vanhempikin. Ja kyllä, tästä saan varmasti kuulla jupinaa, mutta mitä sitten? He voivat jupinoissaan hankkia vaikka kymmenen lasta jos haluavat, ei meidän lapsiluku kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni.
No mä olin 34 kun tulin raskaaksi, että kuinka paljon aikuisemmaksi olisi pitänyt kasvaa????!!!! Kun ei ole kasvatettu arvostamaan omia tuntemuksia, niin ei ole!!!! Ei se minun syytäni yhtään ole saatana!!!!! Ei mulla ole ollut VALINNOISSA valita itselleni sopivia asioita, vaan sitä, mitä KUNNON IHMISET tekee. Ja sen vaikka huutamalla nuiji minulle perille äitini!!!! Että mikä se on, mitä kunnon ihmiset tekee. Jos et tajua mitä se minulle tarkoitti, niin olet todellakin rajoittunut ja säälin sinua siitä. Muuten oot varmaan ihan mahtava tyyppi.
Fyysinen ikä ei ole se ratkaiseva tekijä, jotkut eivät ole koskaan valmiita vanhemmiksi.
Eihän sinuakaan kukaan pakottanut, joten et voi syyttää muita valinnoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten se, että Koskaan ei saa nukkua niin pitkään kuin haluaa.
Tämä ei sitten ole pelkästään vain lapsiperheellisten ongelma. Aamuvirkku puoliso voi olla yhtä iso painajainen. "Miksi pitää nukkua aina keskipäivään saakka??? Laiskuutta tuo on eikä muuta".
Vaikka tuollainen aamu sattuisi kohdalle harvemminkin, että ei oo mihinkään menoa ja sais nukkua niin pitkään kuin haluaa, niin ukko mäkättää siitäkin.
Hah, mieluummin ilman puolisoa kuin lapsia <3 niitä jaksa kukaan katsella, tää elämä on paljon ihanampaa kun ei tarvi bingottaa koko ajan ja olla mieliksi jollekkin äijän kävylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Ota ero, mitä sitä paskassa parisuhteessa kärvistelemään. Asiat tapaa sittenkin järjestyä edes jotenkin, kun vaan tekee sen aloitteen oman elämänsä suunnan muuttamiseksi. Ero ja lapset vuoroviikoin sinulle ja vuoroviikoin miehelle asumaan, muuhun järjestelyyn et suostu.
Itselläni on kaksi lasta, onneksi jo 15 ja 9. Asuvat maanantaista perjantaihin ex-miehen luona ja viikonloput ja isoimman osan kaikista lomista minun luonani. Toimii hyvin. Nyt jaksan olla huomattavasti parempi äiti ja ex-mieheni vastaavasti huomattavasti parempi isä, lapset voivat hyvin ja asiat rullaavat paljon mukavammin kuin ennen. Ainoa asia, mikä tässä enää vituttaa on se, miksi en tehnyt päätöstä erota jo paljon aiemmin. Miksi en lähtenyt ennen kuin tilanne kärjistyi lähes katkeamiseen saakka? Miksi piti olla niin helvetin itsepäinen ja jatkaa jotakin, joka oli kuollut ja ajat sitten?
Äläkä tee mitään "lasten takia". Lapset eivät voi myöskään hyvin, jos vanhemmat eivät voi hyvin. Jos vihaa elämäänsä nykymuodossa, se tilanne ei ole kenellekään hyväksi. Kukaan ei tule kiittämään sinua viivalla siitä, että oletpa ollut uhrautuva ja hyvä ihminen, marttyyri, unohtanut oman elämäsi perheen vuoksi. Jos et tee jotakin nyt, sinusta tulee hetken päästä väsynyt, katkera ja kaikkea vihaava akka. Eniten tästä on tuhoa sinulle itsellesi.
Mieti valintojasi, elämäsi on viime kädessä sinun ja vain sinun omasi. Mieti, mitä sillä haluat tehdä.
Mä pelkään lasten surua erosta ja myös ehkä sitä, ettei sekään miellyttäisi itseä... Joten mikä pointti sitten olla eronnut ja surra surevia(?) lapsia ja päin paskaksi mennyttä parisuhdettakin. Paskaksi se tietenkin meni, koska mä olin siinä.
Lapsilla hajoaa myös pää siihen ettei vanhemmat ole väleissä tai äiti kiljuu kokoajan. Anelin vanhempiani eroamaan vuosia. Joka helvetin hetki piti kuunnella mäkätystä kuinka mikään ei ole hyvin, oma isä on joku kasa paskaa joka ei tee mitään, me lapset oltiin kasa paskaa hotka ei tee mitään, ini-ini, jäkäjäkä. Nyt kun me lapset asutaan omillamme, on omat perheet, äiti soittelee ja kyselee kuulumisia. Sama saatanan valitus vaan jatkuu. Nyt kun ei voi enää lapsista valittaa, valitetaan yhteiskunnasta ja ties mistä. Syy siihen pahaan oloon löytyy kätevästi aina jostain.
Tee lapsillesi palvelus, ota ero, jätä lapset miehen hoidettavaksi ja palaa takaisin lasten elämään valittamaan kun ovat aikuisia ja jaksavat ehkä vähän kauemmin kuunnella jatkuvaa syyttelyä elämäsi pilaamisesta. 1000 kertaa olen jotunut äidille huutamaan etten pyytänyt tänne syntyä joten pitäisi turpansa kiinni edes pienen hetken. Olisi edes puolituntia valittamatta.
Ennustan jo näin etukäteen, ettei lapsesi sinua kovin korkealle myöhemmin katso jos jäät paskaan suhteeseen kierimään itsesääliin ja valittamaan kuinka paskassa suhteessa elät. Älä kehitä mitään skenaarioita kuinka lapset estävät eron ottamisen, vierität siinä vain paskaa oloa lapsille sillä syytöksellä, sen aistii, ei tarvi edes sanoa ääneen. Lähde jos kaikki on vain paskaa ja jos kaikki on vielä lähdön jälkeen paskaa, se kaikki olikin omassa päässäsi ja sisäsyntyistä, mutta sitä et tiedä ennenkuin lähdet.
No varmaan olittekin virheellisiä ja äidillenne pettymys.
Joo ei se jäänyt epäselväksi yhtenäkään päivänä. Miksi täydellinen ihminen menee lisääntymään surkion kanssa? Ei jälkipolvi voi olla täydellistä jos geeneissä on surkiogeenejä isän puolelta. Täydellisen ihmisen elämä näyttää aika kurjalta, syy on AINA muissa, siksi en sellaiseen täydellisyyteen pyri itse vaimona enkä kasvattajana ja elämä suorittamisesta ja stressistä vapaata, vastuu omasta onnesta minulla, ei muilla ja hyvä näin, ei tarvi valittaa.
Minkä ajan päästä sinä onni omalla vastuulla-ihminen vaihtaisit miestä, jos nykyinen lakkaisi panemasta? Tilanteessa jossa lapsia?
En vaihtanut, mies lakkasi panemasta kuudeksi vuodeksi kun kuopus oli syntynyt. Ei siinä voinut miestä syyttää jos kumpikaan ei tee enää alkeellisintakaan aloitetta panemisen suhteen. Mies heittäytyi haluttomaksi, itse en uskaltanut torjunnan pelossa tehdä muuta kuin syödä. Siitä tilasta piti havahtua, mennä peilin eteen ja kysyä mitä muka niin ihanaa tässä itsekään enää miehelle teen, millainen olen, miten hänelle puhun, puhunko mitään. Seuraava pohdinta mitä haluan, kenen kanssa, paraneeko vaihtamalla. Kun omat ajatukset on kasattu, otetaan vaikeat aiheet puheeksi, ymmärretään mihin itse voi vaikuttaa mihin ei. Tärkeintä oli että molemmat haluaa suhdetta jatkaa ja että molemmat ymmärtää että suhteessa on asioita pielessä ja eikun fiksaamaan. Nyt on parisuhde parempi kuin koskaan, lapset ei oireile, eikä tarvinnut kuin mennä peilin eteen. Vaihtoehtoisesti olisin voinut syyttää miestä, lapsia, yhteiskuntaa, kaupan kassaa....yms. ja pyöriskellä siinä kuplassa hautaan asti.
Laita ylös kaikki kotityöt mitkä ärsyttää.
Itseäni ärsytti ylikaiken se että koti oli täynnä tavaraa.
No, siihen löytyi hyvin helppo ratkaisu,
Kaappi kaapilta kävin kodin läpi
Ja myin satoja tarpeettomia tavaroita.
Helpotti todella paljon. Minun oli vaikea luopua tavaroista mutta kun tein sen vuoden ajan, muuttui myyminen ja ennen kaikkea luopuminen koko ajan helpommaksi.
Nyt jos tulee jotain ylimääräistä, teen myynti-ilmoitukseen viimeistään viikon sisällä.
Tämän jälkeen tehtiin mm kiertävä ruokalista, joka sisältää helposti tehtyjä ruokia, joista kaikki tykkää.
Kotiin raaka-aineet tilataan kerran viikossa ja joka toinen perjantai siivooja siivoaa meillä 3 h.
Lopetin kaikkien tv ohjelmien nauhoittamisen. En niitä kuitenkaan katso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sua ja anteeksi, etten vielä lukenut kuin ketjun aloitusviestin, ja kaikki mitä aion sanoa, on varmasti jo moneen kertaan sanottu.
Minusta tuntui ajoittain usein tuolta, kun lapset (3 kpl) olivat alle kouluikäisiä. Pienin seurasi minua vessaankin, alkoi huutaa, jos suljin vessan oven. Isommat tarvitsivat myös paljon huomiota sekä kaikkea muuta, samoin mies tultuaan kotiin. Mies lisäksi aina valitti, jos sattui vaikka astumaan lapsen jättämään legoon, etten ollut yhtään siivonnut tai muutenkaan osannut hoitaa kotia. Vaikka muuten oli ihan siistiä, ruoka pöydässä ja kaikki kunnossa.
Ohhoh, juu, se oli kamalaa aikaa. Siitä on vähän yli kymmenen vuotta. Lapseni ovat maailman ihanimpia lähes aikuisia ihmisiä, vanhin jo täysi-ikäinen. Olen niin onnellinen, että he ovat olemassa :) <3.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kunnon ihminen ei tee vain yhtä lasta, vaan kaksi, jne. Tosin olen itse ainoa lapsi, mutta ajatteln myös, että ehkä se oli virhe kasvaa ainoana lapsena ja minusta siksi tuli niin huono, en ainakaan tee omille lapsilleni samaa. Ja mies ne lapset halusi kasvatettaviksi, mä vain "halusin lapset". Ei heidän kansvatuksellaan ole minulle mitään väliä, koska minullekaan ei ole ollut mitään iloa omastani.
Juuri siksi kannattaa ensin itse kasvaa aikuiseksi, ennen kuin hankkii itse lapsia.
Siten, että tekee kuten omalle perheeleen on parhaaksi, ei niin miten näyttäisi parhaalta idylliltä muille.
Minulla on yksi lapsi, täyttää pian puolitoista. Kyllähän sitä on kuultu jo kaikkia "milloinkas toinen, wink wink??" -kommenttia, sekä kauhistelua, kun laitoin juuri ison kasan lapselle pieneksi jääneitä surutta kirppikselle.
En tiedä, tuleeko meille toista. Jos tulee, niin eka on silloin tyyliin neljä vuotias, ehkä vanhempikin. Ja kyllä, tästä saan varmasti kuulla jupinaa, mutta mitä sitten? He voivat jupinoissaan hankkia vaikka kymmenen lasta jos haluavat, ei meidän lapsiluku kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni.
No mä olin 34 kun tulin raskaaksi, että kuinka paljon aikuisemmaksi olisi pitänyt kasvaa????!!!! Kun ei ole kasvatettu arvostamaan omia tuntemuksia, niin ei ole!!!! Ei se minun syytäni yhtään ole saatana!!!!! Ei mulla ole ollut VALINNOISSA valita itselleni sopivia asioita, vaan sitä, mitä KUNNON IHMISET tekee. Ja sen vaikka huutamalla nuiji minulle perille äitini!!!! Että mikä se on, mitä kunnon ihmiset tekee. Jos et tajua mitä se minulle tarkoitti, niin olet todellakin rajoittunut ja säälin sinua siitä. Muuten oot varmaan ihan mahtava tyyppi.
Fyysinen ikä ei ole se ratkaiseva tekijä, jotkut eivät ole koskaan valmiita vanhemmiksi.
Eihän sinuakaan kukaan pakottanut, joten et voi syyttää muita valinnoistasi.
No kyllähän voin syyttää harhaanjohtamisesta, että kunnon ihminen jaksaa mitä vain. Minä olen ihan kunnon ihminen, enkä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten se, että Koskaan ei saa nukkua niin pitkään kuin haluaa.
Tämä ei sitten ole pelkästään vain lapsiperheellisten ongelma. Aamuvirkku puoliso voi olla yhtä iso painajainen. "Miksi pitää nukkua aina keskipäivään saakka??? Laiskuutta tuo on eikä muuta".
Vaikka tuollainen aamu sattuisi kohdalle harvemminkin, että ei oo mihinkään menoa ja sais nukkua niin pitkään kuin haluaa, niin ukko mäkättää siitäkin.
Hah, mieluummin ilman puolisoa kuin lapsia <3 niitä jaksa kukaan katsella, tää elämä on paljon ihanampaa kun ei tarvi bingottaa koko ajan ja olla mieliksi jollekkin äijän kävylle.
Järkyttävää, jos omalle itsevalitsemallesi miehelle pitää olla koko ajan mieliksi. Mikset valinnut miestä niin, että miellytät häntä omana itsenäsi? Piti saada parempi kuin itse olet?
No välillä käy mielessä miten olisi ihanaa olisi olla yksin. Mä oon väsynyt siihen, että en saa olla hetkeäkään rauhassa. Joskus olisi kiva olla kotona vapaapäivänä tekemättä mitään. Mutta ei, heti aamusta aletaan kysymään mitä tänään tehdään, miksei mennä mihinkään. Mulla on niin kauhee tressi siitä, että koko ajan pitäis olla menossa. Mies ei tee lasten kanssa mitään vaan vetoaa omiin töihinsä ja menoihinsa.
Sekin vaan ihmettelee kun oon väsynyt ja itkuinen.
Vierailija kirjoitti:
Bingottaa!
Mä bingotan töissä ja gotona saa kaikki mennä miten sattuu menemään.
Alue: Aihe vapaa
Lapsilla hajoaa myös pää siihen ettei vanhemmat ole väleissä tai äiti kiljuu kokoajan. Anelin vanhempiani eroamaan vuosia. Joka helvetin hetki piti kuunnella mäkätystä kuinka mikään ei ole hyvin, oma isä on joku kasa paskaa joka ei tee mitään, me lapset oltiin kasa paskaa hotka ei tee mitään, ini-ini, jäkäjäkä. Nyt kun me lapset asutaan omillamme, on omat perheet, äiti soittelee ja kyselee kuulumisia. Sama saatanan valitus vaan jatkuu. Nyt kun ei voi enää lapsista valittaa, valitetaan yhteiskunnasta ja ties mistä. Syy siihen pahaan oloon löytyy kätevästi aina jostain.
Tee lapsillesi palvelus, ota ero, jätä lapset miehen hoidettavaksi ja palaa takaisin lasten elämään valittamaan kun ovat aikuisia ja jaksavat ehkä vähän kauemmin kuunnella jatkuvaa syyttelyä elämäsi pilaamisesta. 1000 kertaa olen jotunut äidille huutamaan etten pyytänyt tänne syntyä joten pitäisi turpansa kiinni edes pienen hetken. Olisi edes puolituntia valittamatta.
Ennustan jo näin etukäteen, ettei lapsesi sinua kovin korkealle myöhemmin katso jos jäät paskaan suhteeseen kierimään itsesääliin ja valittamaan kuinka paskassa suhteessa elät. Älä kehitä mitään skenaarioita kuinka lapset estävät eron ottamisen, vierität siinä vain paskaa oloa lapsille sillä syytöksellä, sen aistii, ei tarvi edes sanoa ääneen. Lähde jos kaikki on vain paskaa ja jos kaikki on vielä lähdön jälkeen paskaa, se kaikki olikin omassa päässäsi ja sisäsyntyistä, mutta sitä et tiedä ennenkuin lähdet.