Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vihaan niin paljon kaikkia kotitöitä eivätkä hermoni kestä jatkuvaa lasten läsnäoloa, ettei minun olisi ikinä pitänyt perustaa perhettä!
14.04.2017 |
Onko kellään sama tilanne? Vihaan elämääni nyt koko ajan!
Kommentit (194)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D
Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea.
Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille.
Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla.
No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.
Kyllä minä viihdyn siellä myös lasten kanssa. Saan ruokaa joka on parempaa kuin itse teen, ja jota nimenomaan en ole itse joutunut tekemään. Saan vaihtelua arkeen ja on kivaa, kun lapsilla on kivaa. Se kasvatustyö tapahtuu eniten täällä kotona, ja harvemmin nykyään ravintolassa täytyy mistään muistutella. Lapset on nyt 5- ja 8-vuotiaat (nuorin on 1.5v ja hän yleensä nukkuu kun muut syö, tai sitten mennään kiinalaiseen lounasaikaan syömään buffasta, että pääsee nopeasti pois kun väsymys alkaa painaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli kunnon ihminen ei tee vain yhtä lasta, vaan kaksi, jne. Tosin olen itse ainoa lapsi, mutta ajatteln myös, että ehkä se oli virhe kasvaa ainoana lapsena ja minusta siksi tuli niin huono, en ainakaan tee omille lapsilleni samaa. Ja mies ne lapset halusi kasvatettaviksi, mä vain "halusin lapset". Ei heidän kansvatuksellaan ole minulle mitään väliä, koska minullekaan ei ole ollut mitään iloa omastani.
Vierailija kirjoitti:
Onko kaiken pakko kiiltää kaikenaikaa? Mä en jaksa jostain jugurttitipasta hermoja menettää, pyyhin jos ehdin jos en, se tippa on jonkun sukassa. Pyykkikone pesee pyykit, tiskikone astiat. Rikkaharjaa käytän joka päivä, imuria silloin kun jaksan kuunnella imurin tuottamaa mölinää. Ruokaa tekisin eläessäni yksinkin joten samalla sitä mössöä muillekin kokkaa.
Sitten on sitä kitinää ja turhaa älinää mitä lapsista lähtee, ei jokaiseen vingahdukseen tarvi reagoida. Ipanat huutaa kun niillä on kivaa ja ne huutaa kun on vähemmän kivaa. Pitää opetella suodattamaan sieltä mölinästä ne tärkeimmät jutut. Turha sitä on itseltään vaatia enempää kuin mihin pystyy. Yksi ei kahden hommia jaksa, joten tekee sen minkä pystyy ja on tyytyväinen.
No kyllähän sitä muillekin sitä mössöä tekee siinä kuin muillekin, mutta ratkaiseva ero on siinä, että kun vain itselleen tekee, sitä samaa mössöä voi syödä hyvillä mielin viikonkin putkeen.
Mutta kun perheessä on useampia syöjiä, harvemmalle se sama mössö useampaa päivää peräkkäin kelpaa. Pitää olla vähintään joka toinen päivä olla keksimässä jotain eri ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D
Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea.
Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille.
Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla.
No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.
Kyllä minä viihdyn siellä myös lasten kanssa. Saan ruokaa joka on parempaa kuin itse teen, ja jota nimenomaan en ole itse joutunut tekemään. Saan vaihtelua arkeen ja on kivaa, kun lapsilla on kivaa. Se kasvatustyö tapahtuu eniten täällä kotona, ja harvemmin nykyään ravintolassa täytyy mistään muistutella. Lapset on nyt 5- ja 8-vuotiaat (nuorin on 1.5v ja hän yleensä nukkuu kun muut syö, tai sitten mennään kiinalaiseen lounasaikaan syömään buffasta, että pääsee nopeasti pois kun väsymys alkaa painaa).
Minusta rentoon viihtymiseen ei liity sitä paskaa, mitä lasten opettamiseen tavoille kuuluu, joten ei, en todellakaan valitse mennä hankalasti lasten kanssa ravintolaan sen sijaan että saan löhötä kotona kun mies on hylännyt meidät tänne PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ! Miehen kanssa kahdestaan lasten ruikutukset ravintolassa ei ole ongelma. Lisäksi on älyllistä aikuisseuraa, joka ei puhu pokemoneista ja kissoista.
Vierailija kirjoitti:
Hymy tuli, kun sanoit, ettet hoida mahdollisia lapsenlapsia. Mielesi muuttuu vielä, kun saat levätä. Lapset on parasta elämässä, vaikka ärsyttääkin välillä.
Eikä itsensä hemmottelu anna pidemmän päälle mitään. Itsekkyyden vain. Tai mahdatko olla lellitty lapsi, joka ei ole tottunut työhön kotona? Sekin vaikuttaa. Olemme erilaisia. Lapset on kuitenkin Jumalan lahja. Arvosta siltä kannalta heitä ja kaikkea siinä ohessa.
Miehen tulisi huomata oma osuutensa. Kaikkea ei voi teettää naisella tuossa vaiheessa. Ehkä syy harmiin tuleekin sitä kautta?
Henkilö on ylirasittunut, joten älä paasaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaiken pakko kiiltää kaikenaikaa? Mä en jaksa jostain jugurttitipasta hermoja menettää, pyyhin jos ehdin jos en, se tippa on jonkun sukassa. Pyykkikone pesee pyykit, tiskikone astiat. Rikkaharjaa käytän joka päivä, imuria silloin kun jaksan kuunnella imurin tuottamaa mölinää. Ruokaa tekisin eläessäni yksinkin joten samalla sitä mössöä muillekin kokkaa.
Sitten on sitä kitinää ja turhaa älinää mitä lapsista lähtee, ei jokaiseen vingahdukseen tarvi reagoida. Ipanat huutaa kun niillä on kivaa ja ne huutaa kun on vähemmän kivaa. Pitää opetella suodattamaan sieltä mölinästä ne tärkeimmät jutut. Turha sitä on itseltään vaatia enempää kuin mihin pystyy. Yksi ei kahden hommia jaksa, joten tekee sen minkä pystyy ja on tyytyväinen.
No kyllähän sitä muillekin sitä mössöä tekee siinä kuin muillekin, mutta ratkaiseva ero on siinä, että kun vain itselleen tekee, sitä samaa mössöä voi syödä hyvillä mielin viikonkin putkeen.
Mutta kun perheessä on useampia syöjiä, harvemmalle se sama mössö useampaa päivää peräkkäin kelpaa. Pitää olla vähintään joka toinen päivä olla keksimässä jotain eri ruokaa.
Niin ja voi tehdä ruoka, joissa on ainesosia, joita lapset ei syö, koska en jaksa käyttää aikaani arjessa taisteluun siitä, syödäänkö vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D
Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea.
Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille.
Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla.
No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.
Kyllä minä viihdyn siellä myös lasten kanssa. Saan ruokaa joka on parempaa kuin itse teen, ja jota nimenomaan en ole itse joutunut tekemään. Saan vaihtelua arkeen ja on kivaa, kun lapsilla on kivaa. Se kasvatustyö tapahtuu eniten täällä kotona, ja harvemmin nykyään ravintolassa täytyy mistään muistutella. Lapset on nyt 5- ja 8-vuotiaat (nuorin on 1.5v ja hän yleensä nukkuu kun muut syö, tai sitten mennään kiinalaiseen lounasaikaan syömään buffasta, että pääsee nopeasti pois kun väsymys alkaa painaa).
Minusta rentoon viihtymiseen ei liity sitä paskaa, mitä lasten opettamiseen tavoille kuuluu, joten ei, en todellakaan valitse mennä hankalasti lasten kanssa ravintolaan sen sijaan että saan löhötä kotona kun mies on hylännyt meidät tänne PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ! Miehen kanssa kahdestaan lasten ruikutukset ravintolassa ei ole ongelma. Lisäksi on älyllistä aikuisseuraa, joka ei puhu pokemoneista ja kissoista.
Jep, on tämä myös vähän asennekysymys.
Me emme miehen kanssa pääse kaksistaan ravintolaan kuin kerran vuodessa, joten siihen vertaaminen omalla kohdalla on todella hedelmätöntä - alkaa vaan harmittaa. Jos haluan mennä ravintolaan ystävien kanssa juttelemaan aikuisten juttuja niin menen, tai jopa yksin jos haluan vain nauttia omasta rauhasta. Mutta menen myös lasten kanssa, koska sekin on kivaa vaihtelua kotona oloon (ja mieheni on paljon poissa kotoa ihan jo töidenkin takia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D
Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea.
Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille.
Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla.
No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.
Kyllä minä viihdyn siellä myös lasten kanssa. Saan ruokaa joka on parempaa kuin itse teen, ja jota nimenomaan en ole itse joutunut tekemään. Saan vaihtelua arkeen ja on kivaa, kun lapsilla on kivaa. Se kasvatustyö tapahtuu eniten täällä kotona, ja harvemmin nykyään ravintolassa täytyy mistään muistutella. Lapset on nyt 5- ja 8-vuotiaat (nuorin on 1.5v ja hän yleensä nukkuu kun muut syö, tai sitten mennään kiinalaiseen lounasaikaan syömään buffasta, että pääsee nopeasti pois kun väsymys alkaa painaa).
Minusta rentoon viihtymiseen ei liity sitä paskaa, mitä lasten opettamiseen tavoille kuuluu, joten ei, en todellakaan valitse mennä hankalasti lasten kanssa ravintolaan sen sijaan että saan löhötä kotona kun mies on hylännyt meidät tänne PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ! Miehen kanssa kahdestaan lasten ruikutukset ravintolassa ei ole ongelma. Lisäksi on älyllistä aikuisseuraa, joka ei puhu pokemoneista ja kissoista.
Jep, on tämä myös vähän asennekysymys.
Me emme miehen kanssa pääse kaksistaan ravintolaan kuin kerran vuodessa, joten siihen vertaaminen omalla kohdalla on todella hedelmätöntä - alkaa vaan harmittaa. Jos haluan mennä ravintolaan ystävien kanssa juttelemaan aikuisten juttuja niin menen, tai jopa yksin jos haluan vain nauttia omasta rauhasta. Mutta menen myös lasten kanssa, koska sekin on kivaa vaihtelua kotona oloon (ja mieheni on paljon poissa kotoa ihan jo töidenkin takia).
Minusta lasten kanssa oleminen on ihan paskaa missä tahansa, niin että enpä nyt voi kehua, että vaihdan yhden paskan toiseen paskaan ja menemme ravintolaan. Ainoat paikat joissa viihdyn lasten kanssa on linnanmäki tai muut kunnon huvipuistot, mutta enpä mä niihin nyt lasten kanssa ole pääsiäispäivänä menossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Jep, kuuntelemaan kuinka "mä en tykkää tästä enkä tosta", komentamaan että "eikun nyt istutaan tässä, ei juosta, älä huuda", tai vastailemaan kysymyksiin "mikä toi on, miks tolla sedällä on iso maha", tai häpeämään kun lapsi muuten perseilee jotain :D
Anteeksi etukäteen, että kuulostan ihan kamalalta, pätevältä ja ylimieliseltä äidiltä, mitä en oikeasti ole. Mutta. Omat lapseni eivät ole koskaan, ikinä käyttäytyneet noin julkisilla paikoilla (kylässä kyllä, ja olen hävennyt silmät päästäni tuolloin, mutta laitoin heidät silti kuriin ja järjestykseen). He tietävät, että kaupassa ei juosta vaan kävellään, ja tietävät että vanhemmat päättää mitä ostetaan. Ympärilleen saa katsoa, mutta läheskään aina ei koskea.
Ravintolassa istuvat paikallaan sen aikaa mitä jaksavat. Mutta tällä hetkellä ravintolaan ei mennäkään syömään pitkän kaavan mukaan, vaan ollaan pöydässä odottamassa ruokia, sitten syödään ruoat, sitten maksetaan ja lähdetään. Muita ei kommentoida suureen ääneen, ja ruoaksi kelpaa vaikka pestopasta tai sushi koska meillä kotona syödään monipuolisesti, emmekä me vanhemmat koskaan ääneen yököttele ruoille.
Tämä on kasvatuskysymys, ja se on rankkaa ja tylsää ja välillä suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta eipähän tarvitse välttää mitään paikkoja, kun osaavat aina olla kunnolla.
No mulla toi on just se syy, miksi en mene pääsiäispäivänä yksin lasten kanssa viihtyäkseni ravintolaan.
Kyllä minä viihdyn siellä myös lasten kanssa. Saan ruokaa joka on parempaa kuin itse teen, ja jota nimenomaan en ole itse joutunut tekemään. Saan vaihtelua arkeen ja on kivaa, kun lapsilla on kivaa. Se kasvatustyö tapahtuu eniten täällä kotona, ja harvemmin nykyään ravintolassa täytyy mistään muistutella. Lapset on nyt 5- ja 8-vuotiaat (nuorin on 1.5v ja hän yleensä nukkuu kun muut syö, tai sitten mennään kiinalaiseen lounasaikaan syömään buffasta, että pääsee nopeasti pois kun väsymys alkaa painaa).
Minusta rentoon viihtymiseen ei liity sitä paskaa, mitä lasten opettamiseen tavoille kuuluu, joten ei, en todellakaan valitse mennä hankalasti lasten kanssa ravintolaan sen sijaan että saan löhötä kotona kun mies on hylännyt meidät tänne PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ! Miehen kanssa kahdestaan lasten ruikutukset ravintolassa ei ole ongelma. Lisäksi on älyllistä aikuisseuraa, joka ei puhu pokemoneista ja kissoista.
Jep, on tämä myös vähän asennekysymys.
Me emme miehen kanssa pääse kaksistaan ravintolaan kuin kerran vuodessa, joten siihen vertaaminen omalla kohdalla on todella hedelmätöntä - alkaa vaan harmittaa. Jos haluan mennä ravintolaan ystävien kanssa juttelemaan aikuisten juttuja niin menen, tai jopa yksin jos haluan vain nauttia omasta rauhasta. Mutta menen myös lasten kanssa, koska sekin on kivaa vaihtelua kotona oloon (ja mieheni on paljon poissa kotoa ihan jo töidenkin takia).
Ja siis tarkoitin miehen kanssa kun olemme lasten kanssa ravintolassa kahdestaan, niin lasten mukana olo ei niin häiritse minua. Delegoin kaikki ongelmatilanteet hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lasten hankkiminen on vapaaehtoista ja oman järjen käyttäminen sallittua.Oma vikasi, älä kitise.
Vierailija kirjoitti:
Se lasten hankkiminen on vapaaehtoista ja oman järjen käyttäminen sallittua.Oma vikasi, älä kitise.
Onneksi olkoon, olet saanut vuoden turhimman kommentin palkinnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
Ja vielä ihan yksin vahtimaan useampaa kiljukaulaa. 😳
Vierailija kirjoitti:
Se lasten hankkiminen on vapaaehtoista ja oman järjen käyttäminen sallittua.Oma vikasi, älä kitise.
Mistä sitä tietää etukäteen, jos sisarus on 6 vuotta vanhempi ja itse on hemmoteltu kuopus, joka ei juuri ole nähnyt elämää nuorempien lasten kanssa? Mäkin kuvittelin, että arki olisi lähinnä kivaa. Neuvolatätien olisi pitänyt kertoa tästä vuosia sitten, että elämä on rankkaa välillä ja negatiivisiakin tunteita voi esiintyä. En kadu silti äidiksi tuloa, lapset ovat rakkaita. Mutta olen yhä aika itsekäs, elämä on karsinut pahimman itsekkyyden pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle taas tyli yllätyksenä se miten paljon lapsen uhma väsyttää. Tuntuu että se oma ihana lapsi on hävinnyt ja tilalla röyhkeä ja kiittämätön riiviö jolle mikään ei kelpaa ja joka on täysin välinpitämätön kaikkia muita kohtaan. Henkisesti tämä ottaa juuri nyt tosi koville, syytän joka päivä itseäni huonosta vanhemmuudesta ja riittämättömyydestä. Irvokkainta on se, että minulla on kasvatusalan tutkinto ja oman lapsen kanssa ei pärjääkään. Mutta lohduttaudun hyvissä hetkissä, ja koitan joka päivä tehdä jotain kivaa lapsen kanssa, vaikka koko muu olisikin taistelua. Ehkäpä se ihana ja empaattinen tyttö vielä palaa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas tyli yllätyksenä se miten paljon lapsen uhma väsyttää. Tuntuu että se oma ihana lapsi on hävinnyt ja tilalla röyhkeä ja kiittämätön riiviö jolle mikään ei kelpaa ja joka on täysin välinpitämätön kaikkia muita kohtaan. Henkisesti tämä ottaa juuri nyt tosi koville, syytän joka päivä itseäni huonosta vanhemmuudesta ja riittämättömyydestä. Irvokkainta on se, että minulla on kasvatusalan tutkinto ja oman lapsen kanssa ei pärjääkään. Mutta lohduttaudun hyvissä hetkissä, ja koitan joka päivä tehdä jotain kivaa lapsen kanssa, vaikka koko muu olisikin taistelua. Ehkäpä se ihana ja empaattinen tyttö vielä palaa takaisin.
Älä kyynisty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas tyli yllätyksenä se miten paljon lapsen uhma väsyttää. Tuntuu että se oma ihana lapsi on hävinnyt ja tilalla röyhkeä ja kiittämätön riiviö jolle mikään ei kelpaa ja joka on täysin välinpitämätön kaikkia muita kohtaan. Henkisesti tämä ottaa juuri nyt tosi koville, syytän joka päivä itseäni huonosta vanhemmuudesta ja riittämättömyydestä. Irvokkainta on se, että minulla on kasvatusalan tutkinto ja oman lapsen kanssa ei pärjääkään. Mutta lohduttaudun hyvissä hetkissä, ja koitan joka päivä tehdä jotain kivaa lapsen kanssa, vaikka koko muu olisikin taistelua. Ehkäpä se ihana ja empaattinen tyttö vielä palaa takaisin.
Älä kyynisty <3 Jos sä tosta "selviät" (tai lapsesi pikemminkin) niin sä tuut olemaan aidosti avuksi meille kasvattajille, jotka ollaan ihan pulassa ilman tutkintoja.
Jatkan vielä että ammattilaisilla menee joskus ohi tavallisten pulliaisten murheet ja neuvot ei todellakaan toimi. Ja vähintäänkin; vaikkei sulla ois sen parempia neuvoja, niin jo se, että tajuat, että kuulija oikeasti ymmärtää sen, mitä kerrot auttaa paljon enemmän, kuin se, että huomaat, että hän ei edes ymmärtänyt, mistä puhuit.
Lohduttava kuuntelija ois ainakin itselle jo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.
No siksi etten miettinyt asiaa omalta kannaltani vaan kokonaisuuden. Siis että jos kaikki menee hyvin, niin toki kaksi lasta on kivempi toisilleen kuin yksi jne.
En nyt ihan käsitä tuota ajatuskaavaa. Omalta kantiltahan nuo asiat pitää aina ajatella, eli mikä on minun jaksamiseni, jaksanko useamman lapsen kanssa jne.
Myös ikäerot saisi lapsilla olla isompia, jotta ehtisi vähän nähdä, miten homma rullaa sen yhdenkään kanssa. Nyt odotusryhmissä on paljon äitejä, jotka ovat synnyttäneet pari kuukautta sitten esikoisen ja uutta putkeen heti perään. Eihän siinä ajassa ole todellakaan ehtinyt vielä näkemään sitä omaa pärjäämistään.
Jos kaikki tehdään suoritusmeiningillä pysähtymättä yhtään miettimään sitä omaa vanhemmuuttaan ja jaksamistaan, ei peilata yhtään sitä omaa suhdettaan lapseensa yms. niin lopputuloshan on sitten tämä.
Mutta fatkahan asiassa on se, että se on vain jaksettava. Lapsille et todellakaan saa näyttää noita tunteitasi, koska he eivät ole tilanteeseen syypäitä.
Kyllä se joku päivä vielä helpottaa, siihen asti on vain jaksettava. Äläkä nyt ainakaan mene lisää lapsia hankkimaan, vaikka lähipiirissä tulisikin trendiksi kolmelapsiset perheet.
mä en halua elää koskaan mitään "on vain pakko jaksaa" -elämää. miksi ei olla osattu valita paremmin?
No valitettavasti tuossa kohtaa se valinnan aika on vähän jo tullut ja mennyt, nyt ei vaan muuta kuin jaksaa ja yrittää löytää niitä voimavaroja. Lapset ovat tilanteessa se pääasia, sekä heidän hyvinvointinsa.
Vierailija kirjoitti:
Eli kunnon ihminen ei tee vain yhtä lasta, vaan kaksi, jne. Tosin olen itse ainoa lapsi, mutta ajatteln myös, että ehkä se oli virhe kasvaa ainoana lapsena ja minusta siksi tuli niin huono, en ainakaan tee omille lapsilleni samaa. Ja mies ne lapset halusi kasvatettaviksi, mä vain "halusin lapset". Ei heidän kansvatuksellaan ole minulle mitään väliä, koska minullekaan ei ole ollut mitään iloa omastani.
Juuri siksi kannattaa ensin itse kasvaa aikuiseksi, ennen kuin hankkii itse lapsia.
Siten, että tekee kuten omalle perheeleen on parhaaksi, ei niin miten näyttäisi parhaalta idylliltä muille.
Minulla on yksi lapsi, täyttää pian puolitoista. Kyllähän sitä on kuultu jo kaikkia "milloinkas toinen, wink wink??" -kommenttia, sekä kauhistelua, kun laitoin juuri ison kasan lapselle pieneksi jääneitä surutta kirppikselle.
En tiedä, tuleeko meille toista. Jos tulee, niin eka on silloin tyyliin neljä vuotias, ehkä vanhempikin. Ja kyllä, tästä saan varmasti kuulla jupinaa, mutta mitä sitten? He voivat jupinoissaan hankkia vaikka kymmenen lasta jos haluavat, ei meidän lapsiluku kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä nytkin olisin laittanut pääsiäistä meille, niin mies on kuitenkin taas harrastamassa ja minä olisin lasten lanssa yksin. En mä ollut se, joka sitä vain lapsille halua laittaa, mies se on, joka lapset tähän mukaan halusi. Ja mulle se kyllä sopi. Mä haluaisin, että oltais pääsiäisenä kotona tai jossain yhdessä valitussa paikassa koko perhe. Mutta mies ei, koska kaikki vapaapäivät pitää itsekkäästi mennä harrastuksen pariin. Hoitaa siis viikolla lapsia ja näiden koulun, ja kotia sen minkä hoitaa kun mä oon töissä, eli tavallaan mies on ansainnut sen, mutta ei tää ole mitään perhe-elämää. Eli en tehnyt pääsiäiseksi mitään. En edes siivonnut.
Ja jos mä nyt alkaisin huutaa miehelle kun se tulee kotiin, että taas saatiin lasten kanssa olla yksin tääkin pääsiäispäivä, niin lapsethan siitä kärsis. Ne ei tajua, että en mä heille huuda, vaan oon väsynyt mieheen.Mikset sitten vain ala jättämään miestä pois laskuista ja tee lasten kanssa jotain kivaa?
Menette vaikka ravintolaan syömään pääsiäislounaan, jälkkäriksi lapsille suklaamunat ja lopuksi vielä johonkin kivaan paikkaan, jos energiaa riittää.
Mies voi tulla harrasteistaan kotiin ja lämmittää mikrossa itselleen roiskeläpän, kun te tyytyväisinä sulattelette hyvää pääsiäisateriaanne.
Näin minä tekisin :D Ei se poissaoleva mies ole syy siihen, että koko perheellä pitäisi olla kurjaa.
Lasten kanssa tavintolaan? Voi että miten rentouttavaa! Not. Mulla ois todellista helvettiä mennä lasten kanssa ravintolaan. Ja parhaimmillaankin äärimmäisen tylsää.
No miksi sinulla sitten on niitä lapsiA (eli useampi kuin yksi) jos elo heidän kanssaan on niin kurjaa? Luulisi, että lapsiluku olisi tällöin jäänyt yhteen.
No siksi etten miettinyt asiaa omalta kannaltani vaan kokonaisuuden. Siis että jos kaikki menee hyvin, niin toki kaksi lasta on kivempi toisilleen kuin yksi jne.
En nyt ihan käsitä tuota ajatuskaavaa. Omalta kantiltahan nuo asiat pitää aina ajatella, eli mikä on minun jaksamiseni, jaksanko useamman lapsen kanssa jne.
Myös ikäerot saisi lapsilla olla isompia, jotta ehtisi vähän nähdä, miten homma rullaa sen yhdenkään kanssa. Nyt odotusryhmissä on paljon äitejä, jotka ovat synnyttäneet pari kuukautta sitten esikoisen ja uutta putkeen heti perään. Eihän siinä ajassa ole todellakaan ehtinyt vielä näkemään sitä omaa pärjäämistään.
Jos kaikki tehdään suoritusmeiningillä pysähtymättä yhtään miettimään sitä omaa vanhemmuuttaan ja jaksamistaan, ei peilata yhtään sitä omaa suhdettaan lapseensa yms. niin lopputuloshan on sitten tämä.
Mutta fatkahan asiassa on se, että se on vain jaksettava. Lapsille et todellakaan saa näyttää noita tunteitasi, koska he eivät ole tilanteeseen syypäitä.
Kyllä se joku päivä vielä helpottaa, siihen asti on vain jaksettava. Äläkä nyt ainakaan mene lisää lapsia hankkimaan, vaikka lähipiirissä tulisikin trendiksi kolmelapsiset perheet.
mä en halua elää koskaan mitään "on vain pakko jaksaa" -elämää. miksi ei olla osattu valita paremmin?
No valitettavasti tuossa kohtaa se valinnan aika on vähän jo tullut ja mennyt, nyt ei vaan muuta kuin jaksaa ja yrittää löytää niitä voimavaroja. Lapset ovat tilanteessa se pääasia, sekä heidän hyvinvointinsa.
Tää on just niin tyhmä asenne. Eli aikuinen ei voi voida huonosti sen jälkeen kun hankki lapsia????? On siinä siitä aikuisestakin kyse ja hänen hyvinvoinnistaan voi herranjumala, ei se nyt sun lasten etu lasten etu -jankutuksellasi poistu!
Jos mun lapsi vois aikuisena pahoin niin todellakin toivon ettei avun taso ole tuota kuin sinulta saa eli EI MITÄÄN!
Alue: Aihe vapaa
No luuletko sinä idiootti, että minua kasvatettiin ottamaan huomioon sitä mitä minä jaksan!!!!?????? Ja ei, en todellakaan tee lisää lapsia. Minulle kerrottiin, mitä pitää jaksaa ollakseen kunnon ihminen eikä sille, etten jaksa jotain annettu mitään huomiota tai lupaa.