Lue keskustelun säännöt.
Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla
10.04.2017 |
Itse kun suljen silmät, voin vaikka ajatella tuolia ja tiedän minkälainen se on, voin kuvitella sen sinne mustaan leijumaan kuin pimeään huoneeseen, mutta en todellakaan NÄE sitä. Pelkkää mustaa. Olen luullut että kaikilla on näin.
Mutta ilmeisesti on tyyliin normaalimpaa, että sen tuolin voi kuvittelemalla oikeasti nähdä kuin silmät aukikin näkisi? Tai muutkin jutut? Muistot, maisemat?
Minulla vaan mustaa. Ja tuolla keskustelussa mustaa näkevät kertovat että traumaattinen lapsuus, mikä kyllä itselläkin. Muistot aina olleet todella hataria muutenkin lapsuudesta.
Tiedän että uneni kyllä on todella visuaalisia ja näen kaiken kuin oikeassa elämässä, oikeastaan yleensä paljon värikkäämpänäkin. Hyvin todentuntuisia unia. Mutta herättyäni ja silmät sulkiessa näen taas tietenin vain mustaa unta muistellessa, enkä voi enää oikeasti nähdä mitä unessa näin, voin vain muistaa faktoja kuin vaikka sitä tuolia ajatellessa. Että olen joskus nähnyt sen oikeasti.
Mutta kertokaahan miten teillä on?
Kommentit (276)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto itse olen pitänyt mielikuvitusta aivan itsestään selvänä asiana. Voin loihtia sieluni silmillä eloon sellaisia asioita, joita en ole koskaan edes nähnyt. Maalailen mielelläni paikkoja ja tarinoita omassa mielessäni omaksi ilokseni.
Monille on käynyt noin, ei todellakaan kannata ajatella että kaikilla olisi niin eloisa ja pulppuava se mielikuvitus. Valitettavasti myös on arvosteltu liikaa niitä joilla ei ole samanlaisia kykyjä, ei saisi arvostella ja vertailla sillä tavalla vaan tulisi enemmän keksittyä jokaisen hienoihin kykyihin ja omalaatuiseen osaamiseen. Kaikki eivät edes tarvitse samanlaista mielikuvituksellisuutta koskaan mutta ei se silloin heiltä ole pois. Sama se tässäkin on kuten kaikessa muussakin, meillä kaikilla ei ole samanlaisia taitoja tai kykyjä.
Tämä ei ole ehkä se lahja mitä kadeh
No ihmettelen vain lähinnä tätä kaikkea puolesta ja vastaan kummastelua. Omat haasteet on jokaisella elämässä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on niin rikas "sisäinen maailma" (tosin olenkin introvertti, jolle se luonteenomaisempaa), ettei esim. jotain odottaessa tarvitse ottaa vaikka kännyä esiin ja alkaa sitä räpläämään. Otan vain mielestäni jonkun "ajatuspalikan/palikat", joita alan mielessäni työstämään/pyörittelemään/suunnittelemaan. Ikävää on se, jos palikoissa on sillä hetkellä liikaa negatiivisia, joita joutuu tietoisesti hylkäämään ja jatkaa etsimistä, että löytää palikan, johon haluaa uppoutua. Elämä kun ei ole kovin valoisaa nyt. Ja silti olen koko ajan tietoinen ympäristöstäni, jota tarkkailen samalla. Traumatausta pitää koko ajan varuillaan ja tarkkaavaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mustiin silmäluomentaustoihin piirry kuvia silmien ollessa kiinni jos joku nyt luulee niin. Ne kuvat "nähdään" mielen sisällä, kuvitellaan aivoissa.
No et voi oikeastaan noikaan rajata pois, tapoja nähdä on aika monenlaisia ja jokaisella on ne omat tavat nähdä tai olla näkemättä.
Ei nyt sentään. Eroilla on aina fysiologinen tausta ja fysiologiset tekijät. Fysiologisesti ei ole mahdollista kuvien piirtyminan itse silmissä tai näkyminen suljettuja silmäluomia vasten, sellaista mekanismia ei ole. Kuvat muodostuvat aina aivoissa, ihan jokaisella meistä.
Tässä asiassa ei ole olemassa sellaista kuin "jokaisen oma tapa nähdä". Vaikka isoja eroja onkin.
Olet valitettavan väärässä. Nähdä voi visuaalisia kuvia a
Lisään nyt tarkennuksena kuitenkin liittyen tuohon fysiologisuuteen, sen suhteen olet täysin oikeassa että kehon fysiologia ei tue kuvaamaasi tapaa nähdä. Tältä osin olet siis täysin oikeassa. Tietoisuuden asiat tai luovuuden asiat eivät ole kaikilla samalla tavalla ymmärryksessä joten ymmärrän tämän kommentin siksikin ja toisekseen siksi että minullakaan ei ole aina ollut tämänlaista ymmärrystä näistä asioista kuin nyt on. Kokemuksieni kautta olen oppinut ymmärtämään enemmän siis ihan käytännössä ja siksi rohkenen puhua myös visuaalisen näkökyvyn ja mielikuvituksellisuuden rikkaudesta sekä monimuotoisuudesta.
Kaikki eivät siis edes tarvitse sellaista visuaalista kykyä nähdä mutta joillekin se on tarpeellista tai muulla tavoin hyväksi ja hyödyksi.
Halusin nyt kuitenkin kirjoittaa vielä tämän tueksi kaikille teille jotka ette itse näe tai kykene ymmärtämäänkään näitä asioita.
Ehkä tässä on se syy miksi osa meistä rakastaa lukea kertomakirjallisuutta ja osa ei. Syy miksi osan mielestä kirja on aina parempi kuin elokuva ja osan mielestä taas päinvastoin.
Lukisinko kirjoja, jos maailma ei katoaisi ympäriltäni? Aivan taatusti en lukisi, vaan avasin telkkarin.
Vierailija kirjoitti:
No ihmettelen vain lähinnä tätä kaikkea puolesta ja vastaan kummastelua. Omat haasteet on jokaisella elämässä kuitenkin.
En kahlannut ketjua läpi, joten en ehtinyt törmätä puolesta ja vastaan asetelmaan. Koko juttu tuli ihan puun takaa, jotenkin aina olettanut, että kaikilla on, mutta toiset vaan hallitsevat sen paremmin eivätkä katoa omiin maailmoihinsa.
Tulee mieleen onko mahdollista olla ajattelematta mitään? Itselleni ei ole, paras mihin pystyn on keskittyä miettimään tyhjää tilaa tai mustaa värinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä, ei mielessään näe asioita? Outoa! Luulin, että kaikki kuvittelevat asioita päässään kuvina. Minulla pyörii päässäni ajatukset non-stoppina leffana, kuten unet. Näettekö mustannäkijät unet kuvina?
Haaveeni ovat kuvia, suunnittelen seuraavaa päivää kuvina: näin kävelen töistä kotiin reppu selässä (näen itseni reppu selässä kävelemässä) ja sitten menen joogaan (olen joogasalissa). Muistelen asioita kuvina (voin kelata eteen ja taaksepäin). Kun muistelen ihmistä, saan filminpätkän, jossa hän tekee jotain itselleen tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tässä on se syy miksi osa meistä rakastaa lukea kertomakirjallisuutta ja osa ei. Syy miksi osan mielestä kirja on aina parempi kuin elokuva ja osan mielestä taas päinvastoin.
Lukisinko kirjoja, jos maailma ei katoaisi ympäriltäni? Aivan taatusti en lukisi, vaan avasin telkkarin.
Tämä tosiaan selittää tosi hyvin asiaa. Jos kirjan lukeminen tuntuu samalta kuin jonkun random yrityksen vuosikertomuksen lukeminen, niin en enää yhtään ihmettele, miten jotkut eivät ole ns. lukuihmisiä. Olen tätä oikeasti miettinyt, miten jotkut eivät nauti lukemisesta.
Hyvä kirja vie minut sinne paikan päälle. Kuvittelen kaikki miljööt, rakennukset, henkilöt, millaisia he ovat, miltä he näyttävät ja katson kirjaa kuin elokuvaa. Olen siellä mukana. Samaan pystyn myös äänikirjaa kuuntelemalla, mutta kirjassa tämä tulee vielä syvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäpäs on mielenkiintoinen aihe ja selittää paljon asioita omalla kohdallanikin. Olen taitava käsistäni ja oma alani on visuaalinen, mutta minusta on aina tuntunut, että jotain puuttuu. En koskaan näe selkeitä visuaalisia unia, en pysty kuvailemaan tai piirtämään tarkasti aiemmin näkemääni, enkä todellakaan pysty näkemään kuvittelemaani. Mielikuvitukseni on surkea. Olen aina vihannut kirjojen lukemista, koska en kykene näkemään lukemaani. Saan hyvin kiinni eri tunnelmista, mutta en mitään selkeää visuaalista kuvaa päähäni. Piirrän hyvin mallista ja havainnoin tarkasti näkemääni, mutta se kuva ei jää mieleen. Minulla on myös lievää kasvosokeutta, liekö sekin liittyy tähän samaan.
Mitään traumoja ei ole.
Hmh kun kirjoitit noin, ymmärrän täysin, mistä puhutaan. Minäkin olen visuaalinen ihminen ja taitava käsistäni. Olen todella hyvä piirtämään mallista, mutta kun käsketään piirtämään vaikka jokin lapsuusajan lempimuisto tai vaikka ihan vaikka kanelipulla, en pysty kuvittelemaan sitä mielessäni niin selkeästi, että voisin piirtää sen. Mutta jos minulle isketään konkreettinen kuva naaman eteen, osaan jäljentää sen kynällä helposti.
Myös tuo lukeminen, tunnelmasta todellakin saan hyvin kiinni, mutta en saa selkeää kuvaa päähäni vaikkapa syksyisestä Skottien nummimaiseman aamu-usvasta ja hevoslaumasta. Osaan kuvitella sen tunnelman, mutta en näe selkeää kuvaa päässäni, vaan jotain hyvin hämyistä.
Sitten taas on kuitenkin outoa, että pystyn mielessäni näkemään ja suunnittelemaan sisustuksia. Olen suunnitellut oman kämppäni satoja kertoja mielessäni nukkumaan mennessä, tosin nyt kun mietin, niin en silloinkaan näe tarkkaa kuvaa, vaan hämyisesti tiedän, millainen keittiön pohjaratkaisu olisi ja miten tekisin kaapiston ja pöytätasot. En näe niitä selkeästi, mutta osaan hahmottaa suunnitelman.
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja tajusin, etten tosiaan itsekään näe kunnolla silmät kiinni, vaan enemmänkin hahmotan hämärästi jossain kaukana mielessäni, mutta en niin, että saisi selkeää kuvaa. Toki jos sanotaan, että kuvittele koira, niin siihen kyllä pystyn, mutta en kuvailemaan yksityiskohtia ja väri ja rotukin saattaa muuttua koko ajan yrittäessäni saada mielikuvaa päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihmettelen vain lähinnä tätä kaikkea puolesta ja vastaan kummastelua. Omat haasteet on jokaisella elämässä kuitenkin.
En kahlannut ketjua läpi, joten en ehtinyt törmätä puolesta ja vastaan asetelmaan. Koko juttu tuli ihan puun takaa, jotenkin aina olettanut, että kaikilla on, mutta toiset vaan hallitsevat sen paremmin eivätkä katoa omiin maailmoihinsa.
Tulee mieleen onko mahdollista olla ajattelematta mitään? Itselleni ei ole, paras mihin pystyn on keskittyä miettimään tyhjää tilaa tai mustaa värinä.
No tulemme tähän erilaisuuteen taas, osalla meistä on muutenkin esimerkiksi asennoitumisessa haasteita tai muuten keskittymiskyvyttömyyttä. Moni asia vaikuttaa.
En itsekään aina ajattele koko ajan asioita vaan olen ollut aina hyvin aktiivinen. Se tieto kulkee, ei ole tarvetta koko ajan ajatella. Lähinnä sitä pysähtyy ajattelemaan tarpeen vaatiessa asioita. Olen toki ollut elämässäni hyvin tarkkaavainenkin, varsinkin lapsena ja silloinhan on luonnollista keskittyä enemmän siihen havainnoimiseen ja oppimiseen monestakin syystä mutta näin aikuisiällä se kaikki vain soljuu siinä samassa enkä ole kokenut tarvetta keskittyä koko ajan ympäristööni varsinaisesti keskittymällä. Kun keskittyy omaan elämään ja omaan tekemiseen, olemiseen niin se riittää. Osa kyllä tarkkailee muita hyvin paljon ja heillä on taas omat syyt, ehkä ajattelevatkin jotkut tietoisesti koko ajan asioita, näin olen ymmärtänyt. Olen siis sitä mieltä että pystyy olemaan ajattelemattakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin näen silmät kiinni.
Voin palata milloin tahansa menneisyydessä ja siirtyä eri paikkoihin kuin olisin ollut siellä eilen.
Ihmiset, ympäristön, säätilan jne.
Ja kun luen kirjaa, näen kaikki tapahtumat, myös kuulen sen mitä luen. Kuulomuistini on vielä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä, ei mielessään näe asioita? Outoa! Luulin, että kaikki kuvittelevat asioita päässään kuvina. Minulla pyörii päässäni ajatukset non-stoppina leffana, kuten unet. Näettekö mustannäkijät unet kuvina?
Haaveeni ovat kuvia, suunnittelen seuraavaa päivää kuvina: näin kävelen töistä kotiin reppu selässä (näen itseni reppu selässä kävelemässä) ja sitten menen joogaan (olen joogasalissa). Muistelen asioita kuvina (voin kelata eteen ja taaksepäin). Kun muistelen ihmistä, saan filminpätkän, jossa hän tekee jotain itselleen tyypillistä.
Olen itsekin ollut sulkeutunut varsinaisen visuaalisen näkökyvyn suhteen mutta lapsesta asti ovat kyllä ajoittain vilkkaat ja tapahtumarikkaat visuaaliset (elokuvamaisetkin) unet olleet läsnä elämässäni, myös painajaisina eli ei aina niin mukavaa mutta normaalia toki sekin aihepiiri. Mielikuvitus on ollut kuitenkin hyvä vaikka näinkin vain nk. sieluni silmin asioita. Toisin sanottuna "voin kuvitella" sopisi tähän myös. Niinkin pärjää kyllä, en osannut edes kuvitella miltä tuntuisi nähdä mielessään ihan visuaalisia kuvia. Se vähän harmitti mutta ei vain pysty jos ei vain pysty, ei sitä itse voi päättää onnistuuko edes yrittämällä, joko onnistuu tai sitten ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas tuli aikoinaan yllätyksenä se, että suurin osa ihmisistä ei osaa erottaa C:tä E:stä, eli nuoteista puhutaan. Niissä on selvä ero, ihan eri puusta veistetyt. Kuulin, että olen yksi kymmenestä tuhannesta joka sen osaa t
////
Eihän sellainen tiedä edes joka ei osaa nuotteja.
Ei silmiä tartte edes sulkea nähdäkseen mitä vaan, se on vaan sun luulo, että kyse on silmien sulkemisesta.voin katsella muistoa ja nykyhetkeä "yhtäaikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaverini sanoi sitä kykyä "sisäiseksi televisioksi" ja sen ansiosta ei tule tylsää missään olosuhteissa. Mulla on yleensä selvä visuaalinen mielikuva paikosta, missä en ole käynyt. Esimerkiksi "sisäinen Porvooni" oli hyvin mielenkiintoinen paikka ja olin jopa vähän pettynyt, kun oikeassa Porvoossa kävin.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini sanoi sitä kykyä "sisäiseksi televisioksi" ja sen ansiosta ei tule tylsää missään olosuhteissa. Mulla on yleensä selvä visuaalinen mielikuva paikosta, missä en ole käynyt. Esimerkiksi "sisäinen Porvooni" oli hyvin mielenkiintoinen paikka ja olin jopa vähän pettynyt, kun oikeassa Porvoossa kävin.
Onko sulla ollut jokin sisäinen ajatus siittä Porvoosta? Joskus on jonkinlainen ajatus jostakin paikasta mutta minulla se on ollut aika vähäistä, joskus pettyy siltikin mutta joskus taas yllättyykin positiivisesti. Pyrin olemaan suhteellisen avoin ja realistinen asioiden suhteen, on aivan kamalaa jos olen esimerkiksi mennyt uskomaan ikäviä asioita jotka osoittautuvatkin valheiksi, sitä itsehäpeää en kestä ja tästä syystä pyrin olemaan avoin myös ihmisten kohdalla. Voin kuunnella muitten mielipiteitä tai kertomuksia mutta pidän tietynlaisen oman neutraalin kannan aina kuitenkin, se on kohteliasta myöskin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tosi mielikuvituksekas, ja voin silmät kiinni kuvitella vaikka mitä, ihan kuin katsoisin elokuvaa. Koko maiseman, rakennukset, ihmiset, keskustelut, miltä tuuli tuntuu ja linnut kuulostaa. Mulle tulee järkytyksenä, ettei kaikki voi?
Sama. Ajattelen muutenkin ajatuksia kuvina, keskusteluina, jne.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on niin rikas "sisäinen maailma" (tosin olenkin introvertti, jolle se luonteenomaisempaa), ettei esim. jotain odottaessa tarvitse ottaa vaikka kännyä esiin ja alkaa sitä räpläämään. Otan vain mielestäni jonkun "ajatuspalikan/palikat", joita alan mielessäni työstämään/pyörittelemään/suunnittelemaan. Ikävää on se, jos palikoissa on sillä hetkellä liikaa negatiivisia, joita joutuu tietoisesti hylkäämään ja jatkaa etsimistä, että löytää palikan, johon haluaa uppoutua. Elämä kun ei ole kovin valoisaa nyt. Ja silti olen koko ajan tietoinen ympäristöstäni, jota tarkkailen samalla. Traumatausta pitää koko ajan varuillaan ja tarkkaavaisena.
Ihan sama mulla toi sisäinen maailma. Ei tule tylsää kun aina voi mennä viihdyttämään itseään oman päänsä sisään. Olen myös introvertti. Ei ole traumataustaa, mutta mulla oli yksinäinen lapsuus, joka varmaan selittää osaltaan tätä omaa maailmaa.
Mulla on kanssa nämä palikat, tiedän mistä puhut. Kutsun niitä laatikoiksi.
Siitä tietää että lukee oikein hyvää kirjaa, kun ne mielikuvat ovat lukiessa niin vahvoja, että ikäänkuin katsoisi elokuvaa lukiessa.
Kukin kokee asioita eri tavalla. Monet eivät saa liikunnasta ja urheilusta sitä hyvää oloa tai jopa euforiaa, eivätkä oikein pääse jyvälle mistä toiset oikein puhuvat. Ihmekös olenkin jäänyt kiukuttelemaan paikoilleni, kun en koe sellaista. Ja jos kokee, niin ihmekös se, että toiset haluavat aina olla liikkeellä.
Aivan hullun mielenkiintoinen aihe. En ole ikinä edes osannut ajatella, miten eri lailla ihmiset ajattelevat ja ns. näkevät tai eivät näe asioita.
Tuo on kyllä tylsä, että ei saa lukemisesta mitään irti. Se on aina ollut mulle yks suurimmista nautinnoista. Leffoissa se kuva tulee annettuna tavallaan, mutta kun lukee, niin voi "luoda sen leffan" itselleen mieleiseksi. Tästä syystä toki monet kirjoista tehdyt leffat ei niinkään sytytä, koska mun päässä ne roolihahmot voi olla aivan erilaisia. Mielikuvitus on usein leffaa parempi :D
Noista korvamadoista voisin kyllä luopua. Ei ole kiva, kun yöllä herää vaikka vessaan ja saman tien, kun jalat osuu lattiaan, niin alkaa jukeboksista pyörimään mitä randomeimpia biisejä. Aina soi päässä jotain. Voi olla vaikka joku vuosikymmeniä sitten kuultu kappale ja sitten mietit kuumeisesti, että mistä helkatista tämä nyt tuli.
Ylipäätään mun päässä ei ole koskaan hiljaista. Siellä on kymmenen välilehteä auki. Yhdeltä tai jopa kahdelta soi joskus musiikki päällekkäin, yhdessä kiistelen itseni kanssa mitä kannattaisi syödä lounaaksi. Yhdellä on neuvosto pälättämässä kuorossa työasioita ja to do-listaa. Jossain pyörii joku leffan kohtaus jne. Hyppelehdin sitten kaoottisesti välilehdeltä toiselle.
Ihmettelen, että olen saanut kuitenkin opiskeltua ja päässyt asiantuntijatyöhön. Keskityminen on kyllä välillä tuskan takana. Mutta on mielikuvituksesta toki hyötyäkin työssä, keksii nopeasti ratkaisut moneenkin asiaan ja olen tosi "nopea" ajattelija.