Lue keskustelun säännöt.
Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla
10.04.2017 |
Itse kun suljen silmät, voin vaikka ajatella tuolia ja tiedän minkälainen se on, voin kuvitella sen sinne mustaan leijumaan kuin pimeään huoneeseen, mutta en todellakaan NÄE sitä. Pelkkää mustaa. Olen luullut että kaikilla on näin.
Mutta ilmeisesti on tyyliin normaalimpaa, että sen tuolin voi kuvittelemalla oikeasti nähdä kuin silmät aukikin näkisi? Tai muutkin jutut? Muistot, maisemat?
Minulla vaan mustaa. Ja tuolla keskustelussa mustaa näkevät kertovat että traumaattinen lapsuus, mikä kyllä itselläkin. Muistot aina olleet todella hataria muutenkin lapsuudesta.
Tiedän että uneni kyllä on todella visuaalisia ja näen kaiken kuin oikeassa elämässä, oikeastaan yleensä paljon värikkäämpänäkin. Hyvin todentuntuisia unia. Mutta herättyäni ja silmät sulkiessa näen taas tietenin vain mustaa unta muistellessa, enkä voi enää oikeasti nähdä mitä unessa näin, voin vain muistaa faktoja kuin vaikka sitä tuolia ajatellessa. Että olen joskus nähnyt sen oikeasti.
Mutta kertokaahan miten teillä on?
Kommentit (276)
En pysty tuomaan mieleeni edes äitini kasvoja. Tiedän kyllä faktat, hiusten värin kasvojen muodon jne. Mutta en saa mieleeni kunnollisia eläviä kasvoja, ainoastaan jonkinlaisen "luonnoksen", joka ei muutu. Se, mitä minulle tulee mieleen/aivoihin on tuntemus äidistä, hänen olemuksesta, kun häntä ajattelen. Vähän samanlainen kuin se, että joku on samassa huoneessa, mutta et katso tätä. Mutta tiedät hänen olevan siinä.
Kuvan tuominen mieleen ei siis onnistu, niin että valitsisin jonkun asian ja ajattelisin sitä elävästi käskien mieltäni niin tekemään. Näen kyllä spontaaneja unia. Mutta vaikkapa joku rentoutus, jossa käsketään kuvittelemaan joku paikka on minulle aika tyhjän kanssa, kun en saa sellaista mieleeni kuin korkeintaan sekunnin karikatyyrinä.
Ehkä kaikesta tästä johtuu, että minulla on erinomainen keskittymiskyky. Ei häiritse mielikuvat. Tunteet kyllä joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lievempi afantasia. Siitä on ainakin se hyöty, ettei muista traumaattisiakaan juttuja kuvina. Tunteina kyllä. Olisin varmaan ollut ihan hyvä vaikka ambulanssikuski. Ei tulis työt kotiin.
Kaikki tavat ovat täysin normaaleja, emme kaikki koe asioita samanlaisin tavoin. Mielikuvitusta tai mielen kykyjä ei tule liittää traumoihin millään tavalla. Ne ovat eri asioita keskenään, visuaalinen näkökyky ja traumat. Kaikki eivät näe samanlaisia uniakaan ja kaikki on aina täysin normaalia ja ok.
Itse asiassa muistan lukeneeni, että voimakas visuaalisuus johtaa helposti trauman uusintamiseen omassa mielessä, kun traumaattiset näyt tulevat uudestaan ja uudestaan mieleen. Ja tämä on omakohtaisesti helppo uskoa, koska jo lapsena muistan, jos näin jotain liian pelottavaa vaikka telkkarista,
Tutkimuksia tehdään tietysti paljon, minulla taas on lapsena ollut vilkas mielikuvitus mutta olen vain saanut pelkotiloja enkä ole siis nähnyt mitään vaan kokenut vain näitä vainoharhaisia pelkotiloja. Unia olen taas nähnyt aina paljon erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
"Sinua ei siis ole kiinnostanutkaan sellaiset kirjat ja niihin uppoutuminen"
Kyllä niitä lapsena minulle tuputettiin ja yritin lukea. Mutta kun ei tapahtunut mitään uppoutumista, niin ei se ottanut oikein tulta. Olen mä joskus aikuisenakin yrittänyt uppoutua, mutta ei vaan onnistu. Koska en näe mielikuvia, kirjasta väkisin tulee vain sarja faktoja, tapahtui x, tapahtui y, mitä sitten tapahtuu. Jos sattuu vielä olemaan sellainen kirja, jossa ei niin kauheasti tapahdu, vaan on kyse tunnelmista ja mielaloista yms joita kuvaillaan paljolti visuaalisin mielikuvin, olen ihan hukassa.
Joo sekin on ihan normaalia. Ei meitä kaikkia samat asiat kiinnosta eikä olla kaikki samanlaisia muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas tuli aikoinaan yllätyksenä se, että suurin osa ihmisistä ei osaa erottaa C:tä E:stä, eli nuoteista puhutaan. Niissä on selvä ero, ihan eri puusta veistetyt. Kuulin, että olen yksi kymmenestä tuhannesta joka sen osaa tehdä.
Runtuu oudolta ettei noita erottaidi?? En ole musikaalinen, kärsin tinnityksestä ja todellakin erotan
Hitto itse olen pitänyt mielikuvitusta aivan itsestään selvänä asiana. Voin loihtia sieluni silmillä eloon sellaisia asioita, joita en ole koskaan edes nähnyt. Maalailen mielelläni paikkoja ja tarinoita omassa mielessäni omaksi ilokseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ADD ja valitettavankin visuaalinen mielikuvitus. Olen käyttänyt suuren osan elämästäni jossain omissa haavemaailmoissa, aina kun mahdollista luon omia vaihtoehtoisia maailmojani, ja seikkailen niissä. Tätä tein valitettavasti mm. koulussa oppitunneilla, koska opetus oli mielestäni tylsää ja aika piti saadaa jollain kulumaan.
Mutta jos mulle joku kertoo jostain hassusta tapahtumasta, niin minä automaattisesti samalla kuvittelen miltä se näyttää, ja usein minua siksi naurattaa asiat jotka muita ei. Keskittymiseni haahuilee kesken työnteonkin vähän väliä, kun mieli työntää pinnalle voimakkaita mielikuvia milloin mistäkin. Mulla ei ole niinkään sisäistä puhetta, vaan ikään kuin sisäisiä "unikuvia" jotka tunkee tietoisuuteen silloinkin kun ei pitäisi. Jos olen ahdistunut, ne voi olla myös hyvinkin ahdistavia ja johtaa kierteeseen jossa ahdistus kasvaa. Tai jos olen nähnyt jotain ahdistavaa kuvamateriaalia. Mieli ei jätä minua rauhaan vaan sopimattomalla hetkellä uudestaan ja uudestaan mitkä lie kärsivät koe-eläimet tai sodassa haavoittuneet itkevät lapset tunkevat elävinä mielikuvina mieleeni.
Tuohon keskusteluun nähdäänkö ne silmillä vai ei, niin ei toki, koska samaan aikaan voin vaikka kävellä ja mielikuvitella, eli näen tosimaailman esteet enkä törmäile niihin. Mutta se silmien näyttämä on ihan täysin toissijaista, 98% huomiosta on kiinnittynyt mielessä toisaalle, mielen itse luomiin mielikuviin. Siksi se tuntuu siltä, että tosiaankin näkee sen mielikuvitellun, ei vaikka maisemaa jossa kävelee. Ei siitä tosimaisemasta muistaisi mitään jos kysyttäisiin, koska lähes kaikki huomio on mennyt sisäisiin kuviin. Mä luulen, että se ero afastikon ja kaltaiseni välillä tosiaan ON niin iso kuin jotkut ajattelee, eikä pelkkää semantiikkaa siitä näkeekö silmäluomien paikalla silmät kiinni kuvitellessaan mustaa vai ei.
Mä tunnen vain yhden henkilön, jolla on aphantasia ja olen tästä puhunut todella monen ihmisen kanssa. Tämä entinen kämppikseni on myös autismin kirjolla eikä siis tosiaan pysty kuvittelemaan mitään. Kertoi kuinka koulussa opettaja oli pitänyt jotain rauhoittumisharjoitusta, jossa piti maata silmät kiinni ja kuvitella opettajan kertomia asioita. Kämppikseni tuijotti muita siellä aivan ihmeissään, että mitä hittoa kaikki nyt muka tekevät.
Jos hänelle sanoo, että kuvittele koira, hän ajattelee sanaa koira - kyllä hän tietää mikä koira on mutta mielikuvaa siitä ei synny. Esimerkiksi hän ei pysty tehtävään "kuvittele mikä tahansa koira ja kuvaile sitä". Suurin osa ihmisistä ajattelee jotain, vaikka bordercollieta ja pystyy sanomaan että no keskikokoinen paimenkoira, mustavalkoinen turkki jne. Ystäväni tietää mikä on bordercollie ja tunnistaa sen kuvasta, mutta ei pysty itse spontaanisti keksimään sellaista visuaalisena esimerkkinä.
Ylivoimaisesti suurimalla osalla ihmisistä ei siis ole aphantasiaa, vaikka silmät sulkiessa näkisikin vain mustaa. Olen itsekin tällainen, mustaa kuvaa mutta voin keksiä esimerkkikoiran päästäni.
Ja sitten se toinen ääripää on daydreamers jotka näkevät kuvitelmansa oikeasti kuin elokuvina. Joillekin tästä muodostuu ongelma, koska eivät halua elää enää oikeassa maailmassa. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä maladaptive daydreaming. Aika mielenkiintoinen psykologinen (ja joskus psykiatrinen) juttu sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hitto itse olen pitänyt mielikuvitusta aivan itsestään selvänä asiana. Voin loihtia sieluni silmillä eloon sellaisia asioita, joita en ole koskaan edes nähnyt. Maalailen mielelläni paikkoja ja tarinoita omassa mielessäni omaksi ilokseni.
Monille on käynyt noin, ei todellakaan kannata ajatella että kaikilla olisi niin eloisa ja pulppuava se mielikuvitus. Valitettavasti myös on arvosteltu liikaa niitä joilla ei ole samanlaisia kykyjä, ei saisi arvostella ja vertailla sillä tavalla vaan tulisi enemmän keksittyä jokaisen hienoihin kykyihin ja omalaatuiseen osaamiseen. Kaikki eivät edes tarvitse samanlaista mielikuvituksellisuutta koskaan mutta ei se silloin heiltä ole pois. Sama se tässäkin on kuten kaikessa muussakin, meillä kaikilla ei ole samanlaisia taitoja tai kykyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mustiin silmäluomentaustoihin piirry kuvia silmien ollessa kiinni jos joku nyt luulee niin. Ne kuvat "nähdään" mielen sisällä, kuvitellaan aivoissa.
No et voi oikeastaan noikaan rajata pois, tapoja nähdä on aika monenlaisia ja jokaisella on ne omat tavat nähdä tai olla näkemättä.
Ei nyt sentään. Eroilla on aina fysiologinen tausta ja fysiologiset tekijät. Fysiologisesti ei ole mahdollista kuvien piirtyminan itse silmissä tai näkyminen suljettuja silmäluomia vasten, sellaista mekanismia ei ole. Kuvat muodostuvat aina aivoissa, ihan jokaisella meistä.
Tässä asiassa ei ole olemassa sellaista kuin "jokaisen oma tapa nähdä". Vaikka isoja eroja onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pystyn vaikka keksimään ja pyörittämään kokonaisen leffan päässäni. Taustoineen kaikkineen. Äänineen, hajuineen, makuineen. Jopa tuntoineen. Vaikka miltä jonkun vaatteen kangas tuntuu ihoa vasten. Miltä hampaissa ja ikenissä tuntuu haukata omenaa. Oikeastaan tunnen nuo jutut, kuin olisin tekemässä sitä kyseistä asiaa.
Mulla on aina ollut vähän liiankin hyvä mielikuvitus. Ehkä myös jotain Add tai adhd taipumusta lievänä. Lapsuuteni ei ollut kovin turvallinen tai hyvä ja opin jo aika varhain pakenemaan mielikuvitukseeni. Välillä on vieläkin todellisuuspakoisuutta, josta voi olla vaikea pyristellä irti ja sinne oikeaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
En pysty tuomaan mieleeni edes äitini kasvoja. Tiedän kyllä faktat, hiusten värin kasvojen muodon jne. Mutta en saa mieleeni kunnollisia eläviä kasvoja, ainoastaan jonkinlaisen "luonnoksen", joka ei muutu. Se, mitä minulle tulee mieleen/aivoihin on tuntemus äidistä, hänen olemuksesta, kun häntä ajattelen. Vähän samanlainen kuin se, että joku on samassa huoneessa, mutta et katso tätä. Mutta tiedät hänen olevan siinä.
Kuvan tuominen mieleen ei siis onnistu, niin että valitsisin jonkun asian ja ajattelisin sitä elävästi käskien mieltäni niin tekemään. Näen kyllä spontaaneja unia. Mutta vaikkapa joku rentoutus, jossa käsketään kuvittelemaan joku paikka on minulle aika tyhjän kanssa, kun en saa sellaista mieleeni kuin korkeintaan sekunnin karikatyyrinä.
Ehkä kaikesta tästä johtuu, että minulla on erinomainen keskittymiskyky. Ei häiritse mielikuvat. Tunteet kyllä joskus.
Vähän sama minullakin on ollut ja myös hyvä se keskittymiskyky, tosin ei se mielikuvituksellisuus ole se häiriötekijä vaan ne ovat niitä persoonallisuusasioita ja/tai sitten niitä ongelmia ja haasteita joita meille tulee joskus. Asioita ei saa turhaan liittää yhteen, menee olennaiset asiat sekaisin ja ymmärryskin vääristyy liittyen asioihin. Helposti aletaan taas mieltämään asioita negatiivisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas tuli aikoinaan yllätyksenä se, että suurin osa ihmisistä ei osaa erottaa C:tä E:stä, eli nuoteista puhutaan. Niissä on selvä ero, ihan eri puusta veistetyt. Kuulin, että olen yksi kymmenestä tuhannesta joka sen osaa tehdä.
Tarkoitatko että sinulla on absoluuttinen sävelkorva? Vai että jos sinulle soitetaan nuotit C ja E, kuulet niiden eron? Ensimmäinen on erittäin harvinaista, jälkimmäisen luulin olevan yleistä :O.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mustiin silmäluomentaustoihin piirry kuvia silmien ollessa kiinni jos joku nyt luulee niin. Ne kuvat "nähdään" mielen sisällä, kuvitellaan aivoissa.
No et voi oikeastaan noikaan rajata pois, tapoja nähdä on aika monenlaisia ja jokaisella on ne omat tavat nähdä tai olla näkemättä.
Ei nyt sentään. Eroilla on aina fysiologinen tausta ja fysiologiset tekijät. Fysiologisesti ei ole mahdollista kuvien piirtyminan itse silmissä tai näkyminen suljettuja silmäluomia vasten, sellaista mekanismia ei ole. Kuvat muodostuvat aina aivoissa, ihan jokaisella meistä.
Tässä asiassa ei ole olemassa sellaista kuin "jokaisen oma tapa nähdä". Vaikka isoja eroja onkin.
Olet valitettavan väärässä. Nähdä voi visuaalisia kuvia aika monella tavalla. Omakohtaista ymmärrystä asiasta, toki se on harvinaisempaa. Avoimuus asioita kohtaan olisi hyväksi. Tietoisuus on moniulotteinen myöskin, sekin vaikuttaa tähän näkemiseen. Ei siltikään kukaan ole toistaan parempi tai huonompi ihminen, kannattaa vain hyväksyä jokaisen erilaisuus ja vahvuudet sekä olla ylpeä itsestään omanlaisena ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen vain yhden henkilön, jolla on aphantasia ja olen tästä puhunut todella monen ihmisen kanssa. Tämä entinen kämppikseni on myös autismin kirjolla eikä siis tosiaan pysty kuvittelemaan mitään. Kertoi kuinka koulussa opettaja oli pitänyt jotain rauhoittumisharjoitusta, jossa piti maata silmät kiinni ja kuvitella opettajan kertomia asioita. Kämppikseni tuijotti muita siellä aivan ihmeissään, että mitä hittoa kaikki nyt muka tekevät.
Jos hänelle sanoo, että kuvittele koira, hän ajattelee sanaa koira - kyllä hän tietää mikä koira on mutta mielikuvaa siitä ei synny. Esimerkiksi hän ei pysty tehtävään "kuvittele mikä tahansa koira ja kuvaile sitä". Suurin osa ihmisistä ajattelee jotain, vaikka bordercollieta ja pystyy sanomaan että no keskikokoinen paimenkoira, mustavalkoinen turkki jne. Ystäväni tietää mikä on bordercollie ja tunnistaa sen kuvasta, mutta ei pysty itse spontaanisti keksimään sellaista visuaalisena esimerkkinä.<
Minä olen tuollainen päiväuneksija. Mielikuvitus on aina tosielämää parempi. Siellä voin vaikka lentää ja se tuntuu täysin aidolta. Pystyn kuvittelemaan miltä ilmavirrat tuntuvat, kun ne tarttuvat vaatteisiin. Miltä alla oleva maisema näyttää, kun nousen ylemmäs ja ylemmäs. Ihan mitä tahansa oikeastaan.
Joo mä en kans näe mitään. Hyvin harvoin jotain pientä ja sienissä ollessani näin kerran. Muuten en. Oli järkytys kun sain tietää, nyt asian kans ok
en myöskään kuule musiikkia eli korvamadot ei samalla tavalla soi päässä kuin joillain
Mulla tää vaikuttaa siihen, että on vaikea lukea fantasiakirjallisuutta koska kun mieli tavallaan pystyy hahmottaa vain asioita mitä mä olen nähnyt jo jossain eli muistoina . Vaikea selittää.
Vierailija kirjoitti:
Joo mä en kans näe mitään. Hyvin harvoin jotain pientä ja sienissä ollessani näin kerran. Muuten en. Oli järkytys kun sain tietää, nyt asian kans ok
en myöskään kuule musiikkia eli korvamadot ei samalla tavalla soi päässä kuin joillain
Mulla tää vaikuttaa siihen, että on vaikea lukea fantasiakirjallisuutta koska kun mieli tavallaan pystyy hahmottaa vain asioita mitä mä olen nähnyt jo jossain eli muistoina . Vaikea selittää.
Ja on lievä hahmotushäiriö etenkin rakennusten pohjapiirroksissa, en meinaa muistaa reittejä, ja olen myös lievästi kasvosokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto itse olen pitänyt mielikuvitusta aivan itsestään selvänä asiana. Voin loihtia sieluni silmillä eloon sellaisia asioita, joita en ole koskaan edes nähnyt. Maalailen mielelläni paikkoja ja tarinoita omassa mielessäni omaksi ilokseni.
Monille on käynyt noin, ei todellakaan kannata ajatella että kaikilla olisi niin eloisa ja pulppuava se mielikuvitus. Valitettavasti myös on arvosteltu liikaa niitä joilla ei ole samanlaisia kykyjä, ei saisi arvostella ja vertailla sillä tavalla vaan tulisi enemmän keksittyä jokaisen hienoihin kykyihin ja omalaatuiseen osaamiseen. Kaikki eivät edes tarvitse samanlaista mielikuvituksellisuutta koskaan mutta ei se silloin heiltä ole pois. Sama se tässäkin on kuten kaikessa muussakin, meillä kaikilla ei ole samanlaisia taitoja tai kykyjä.
Tämä ei ole ehkä se lahja mitä kadehtia, sitä katoaa aika herkästi omiin maailmoihinsa ja keskittymiskyky on kultakalan luokkaa. Asiasta aasiin eksyminen huojuvaa siltaa pitkin alinomaista. (Nytkin näen välähdyksenä ojaan hukkuvan aasin tapaisen ja kuraojan ylittävän lahonneen sillan, sekä kirjavan joukon sivustaseuraajia). Ehkä tämä on sitä mitä tarkoitetaan kun puhutaan taivaanrannan maalareista. Varmaa on vain se, ettei näillä eväillä synny mitään suurta ja merkittävää.
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen vain yhden henkilön, jolla on aphantasia ja olen tästä puhunut todella monen ihmisen kanssa. Tämä entinen kämppikseni on myös autismin kirjolla eikä siis tosiaan pysty kuvittelemaan mitään. Kertoi kuinka koulussa opettaja oli pitänyt jotain rauhoittumisharjoitusta, jossa piti maata silmät kiinni ja kuvitella opettajan kertomia asioita. Kämppikseni tuijotti muita siellä aivan ihmeissään, että mitä hittoa kaikki nyt muka tekevät.
Jos hänelle sanoo, että kuvittele koira, hän ajattelee sanaa koira - kyllä hän tietää mikä koira on mutta mielikuvaa siitä ei synny. Esimerkiksi hän ei pysty tehtävään "kuvittele mikä tahansa koira ja kuvaile sitä". Suurin osa ihmisistä ajattelee jotain, vaikka bordercollieta ja pystyy sanomaan että no keskikokoinen paimenkoira, mustavalkoinen turkki jne. Ystäväni tietää mikä on bordercollie ja tunnistaa sen kuvasta, mutta ei pysty itse spontaanisti keksimään sellaista visuaalisena esimerkkinä.<
Voi ei, niin tämä!!
siis mä muistan myös ton maataan ja kuvitellaan . Pystyn kyllä tuottamaan mielessäni tilanteita mutta en koskaan tiennyt että ne oikeasti pitäisi siis kuvitella . Eli piirtää mielessään tarkoittaa konkreettisesti piirtää . Tosi vaikea just kuvitella itseäni jonnekin missä en ole ikinä ollut. Muistoihin voin palata ja muistella tunteita ja hetkiä, sanoja, keskusteluita, tuntemuksia.. mutta ne hetket ei siis piirry kuviksi. Rakkaan ihmisen kasvot ei nouse mieleen .
avaruudellisen hahmottamisen kanssa mulla ei ole ongelmia kun sitähän tehdään silmät auki esim suunnitellessa.
mulla kans on adhd / Asperger
Minäkään en näe enlä kuule mitään kuvitteellisia juttuja. Mutta pystyn luomaan vahvoja mielikuvia, jotka koen ja tunnen ajatuksissani.
Pystyn myös mielessäni liikkumaan esim vanhassa kodissa tai kaupungissa jossa ole joskus asunut tai käynyt matkalla. Silloin muistan hyvinkin yksityiskohtaisia asioita niistä paikoista. Mielessäni voin mennä vaikka hotelliin, jossa kävin viime kesänä ja "katsella* ikkunasta ulos, vaikka en näe mitään, muistan vain mielessäni.
Minulle taas tuli aikoinaan yllätyksenä se, että suurin osa ihmisistä ei osaa erottaa C:tä E:stä, eli nuoteista puhutaan. Niissä on selvä ero, ihan eri puusta veistetyt. Kuulin, että olen yksi kymmenestä tuhannesta joka sen osaa tehdä.