Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla

Minä olen lapsesta saakka pystynyt muodostamaan ihan kunnon mielikuvitusviihdettä. Keksin tarinoita ja näen kohtaukset mielessäni. Musiikin kanssa voin saada aikaan oikein kunnon leffan tai tv-sarjan. :D

Olen tosin pitänyt itseäni vähän omituisena tämän harrastukseni takia.

Ihmisiä on moneen lähtöön. Yhdessä dokumentissa kerrottiin savant-ihmisestä, joka pystyy laskemaan päässään isoja lukuja; hän näki lopputuloksen yhdistelmänä erilaisia värejä näkökentässään, jossa jokainen väri yhdistyi johonkin lukuun. Värit numeroiksi muuttamalla hän osasi kertoa minkä tahansa lukuoperaation tuloksen.

Suosittelen googlaamaan savant-ihmisistä lisätietoa jos kiinnostaa, tosi mielenkiintoista ajatella että ihmisen aivot voi olla lähes rajaton numerojen käsittelyn tai ulkoa muistamisen osalta. Savant-ihmisen kohdalla valitettavasti se yleensä tarkoittaa, että joku arkinen elämänhallintataito on puutteellinen, esimerkiksi muistaa kymmenisen tuhatta kirjaa ulkoa sanasta sanaan, mutta ei osaa pukeutua tai pysty elämään itsenäisesti.

33 jatkaa: niin, enkä lukiessani näe koko kirjaa sulavana elokuvana, vaan siihen pitää laittaa vähän työtä. Jotkin lauseet luen ikään kuin tekstimuotoisina faktoina tilanteista, mutta eräät kirjoittajat kuvailevat tapahtumia tai maisemia niin elävästi, että ne piirtyvät mieleeni automaattisesti.

Joistain kohtauksista pidän niin paljon, että kuvittelen ne päässäni yhä uudestaan ja uudestaan. Jokin kohtaus on niin tylsä, että pitää nähdä vaivaa, jos haluaa nähdä sen, tai sitten se piirtyy mieleen värittömänä ja hahmottomana, väljänä sumuna. Toisaalta ihana, jännittävä tai pelottava kohtauskin voi olla sumua.

Mielikuvien rikkaus tuntuu olevan sidoksissa omaan mielentilaan ja kirjoittajan taitoon.

En silti kutsuisi mielikuvia näkemiseksi, vaan pikemminkin joksikin tuntemisen ja näkemisen välillä.

Voihan sitä muistella miltä bensiini, hiuslakka tai hiki haisee. Ei sitä oikeasti haista muistellessa, mutta sen voi kuvitella, jos näkee vähän vaivaa. Musiikkiakin voi kuvitella yksityiskohtaisesti. Uskoisin mielikuvituksen olevan taito, jota voi kehittää, mutta jollakin tasolla se esiintyy jokaisessa, ja toimii ainakin suunnilleen samalla tavalla kaikilla.

Tosiaan jäi vähän epäselväksi. Ei tarvitse olla silmät kiinni, jotta voi kuvitella jotain visuaalista. Mutta että silmät kiinni siinä mustassa näkyisi oikeita kuvia? Toki voi nähdä, itse esimerkiksi kun olen nukahtamassa tai vetänyt esim. sieniä, mutta ei muuten.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan jäi vähän epäselväksi. Ei tarvitse olla silmät kiinni, jotta voi kuvitella jotain visuaalista. Mutta että silmät kiinni siinä mustassa näkyisi oikeita kuvia? Toki voi nähdä, itse esimerkiksi kun olen nukahtamassa tai vetänyt esim. sieniä, mutta ei muuten.

Sen perusteella mitä itse luin aiheesta, tällä tarkoitetaan sitä ettei pysty kuvittelemaan mitään visuaalisesti. Ei ilmeisesti tarkoitettu sitä, että mustassa pitäisi näkyä kuvia, vaan sitä että jotkut ihmiset eivät pysty kuvittelemaan mielessään visuaalisia asioita. Silmät auki tai kiinni.

Tuossa lukemassani linkissä puhuttiin myös siitä, ettei tämä ko. henkilö pysty "kuulemaan päässään" musiikkia halutessaan, eli muistelemaan vaikka jotain tunnussävelmää, hänellä ei jää "biisit pyörimään päähän". Eikä hän pysty kuvittelemaan miltä pizza maistuu tai tuoksuu.

Kiinnostava aihe. Varsinkin kun itsellä on aina ollut kovin rikas ja vilkas mieli ja kyky kuvitella asioita, vaikkakin juuri noita eri ruokien makuja ja tuoksuja.

33 ja muut.. Ei taida olla väärinkäsitys. En minä näe mitään yksityiskohtia, en "pysty" kuvitella lampaita hyppimään aidan yli. Helpompi olisi kuvitella vaikka ympyrän tekevän siksakki liikettä kaksiuloitteisena taustaa vasten, mutta sekin on vaan sellainen ajatus enkä saa siitä animaatiota mielessäni.

"Eihän niitä siis kirjaimellisesti näe, minäkin näen mustaa kun pistän silmät kiinni, mutta sitten aivot menee eri moodiin ja se musta "unohtuu", kun mielikuvitus alkaa, välillä on ihan kuin elokuvaa katsoisi."

Minulla se musta ei unohdu tai katoa minnekkään, paitsi ilmeisesti nukkuessa. En pysty kuvittelemaan mielessäni elokuvaa tjsp. Enkä koskaan olekaan elänyt haaveilemalla noin.

Joudun todella ponnistelemaan että saisin ajateltua rantaa "kuvana", se kuva ei pysy sekuntiakaan koska ei edes muodostu ja jos keskityn ajattelemaan rantaa silmät kiinni en näe sitä millään tavalla.

Joku kysyi miten ajattelen tuolia, ajattelen sen kuin muotona jossain tyhjiössä niiden faktojen perusteella mitä tuolista ja sen rakenteesta tiedän. Ehkä niin helpoin selittää.

Lukekaa tämä niin ymmärrätte:

https://m.facebook.com/notes/blake-ross/aphantasia-how-it-feels-to-be-b…

Mulla tuli itku kun luin tuon :( Minulle kans kaverit kertovat kaikista hetkistä, kun en muista oikein mitään mistään, ei oikeita selkeitä mielikuvia menneistä tapahtumista.. Kaikki mennyt yhtä sumua. Se siis voi johtua tästä.

Mutta tuolla kirjoittajalla on vielä pahempi aphantasia, kun ei tiedosta uniakaan näkevänsä. Minulla unet on muuttuneet elävimmiksi mm. meditoimalla.

AP

Ettei tässä nyt ois kyse jostain tulkintaeroista? Kyllä minäkin osaan kuvitella paikkoja, fantasioida jne. Asiat ovat tavallaan selkeitä mielessäni, mutta en silti konkreettisesti NÄE mitään. 

Unia näen, lapsuus oli kaikkea muuta kuin traumaattinen. En ole kovin luova tai mielikuvituksellinen ihminen kuitenkaan. 

Täällä ei siis jotkut nyt ymmärrä mistä on kyse. Ei ole tulkintaeroja, aloituksen kuvaus oli vähän ehkä harhaanjohtava tosin. Suosittelen myös lukemaan tuon linkin, niin tajuaa mistä on kyse. Minusta oli tosi kiinnostavaa lukea.

Pystytkö AP kuvittelemaan makuja, hajuja, kuulemaasi musiikkia?

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei siis jotkut nyt ymmärrä mistä on kyse. Ei ole tulkintaeroja, aloituksen kuvaus oli vähän ehkä harhaanjohtava tosin. Suosittelen myös lukemaan tuon linkin, niin tajuaa mistä on kyse. Minusta oli tosi kiinnostavaa lukea.

Pystytkö AP kuvittelemaan makuja, hajuja, kuulemaasi musiikkia?

Nyt kun asiaa tässä oon miettinyt, niin en pysty. Olen aina tajunnut että musiikin kanssa myös jotain vikaa, koska ei mulla soi tietyt kappaleet päässä, hankala tunnistaa kappaleita vaikka olisin kuullut satoja kertoja enkä pysty nyt keskittyä miettimään miltä klassinen musiikki tai jazz kuulostaa VAIKKA todella tiedän ja rakastan musiikkia. Tiedän miten jazz tai klassinen musiikki "toimii", siis mikä tekee eri tyylilajista omansa, mutta en voi kuvitella nyt päässäni sitä musiikkia. Siis en edes kuvitella, enkä varsinkaan kuulla.

Ensin olisin voinu vastata myös makuihin ja hajuihin että joo tiedän, mutta enpä pysty oikeasti kuvittelemaan niitä makuja. Tai ananaksen maku tuli nyt suuhun yhtäkkiä, mutta vaikka valkosipulin (jota syön paljon) maun kuvittelu on hankalaa. Kai mä ne kuitenkin osaan kuvitella jotenkin. Nämä kysymykset on tosi hankalia. Tiedän käsitteenä bensan ja vanhan kellarin hajun, mutta en nyt "muista" niitä ja mitä enemmän mietin sitä hankalempaa se on :)

Kirjoja yritän kovasti nähdä mielessäni mutta nyt kun muistelen viimeksi lukemaani kirjaa, en ole esimerkiksi kuvitellut sen kirjan päähenkilöä muuna kuin käsitteenä poika. Koska poika on lähi-Idästä, olis hän tumma mutta siinä on mun kuvittelu koko pojan ulkonäöstä. Ei ole visuaalisia muistoja kirjasta, enemmänkin sen kirjan sanoma ja opetus vain mielessä. Ja se kirja oli mulle todella merkittävä ja liikuttava, pidin kovasti.

Nyt mieleen tuli yksi toinen kirja jossa kuvailtiin paljon enemmän ja yksityiskohtaisesti ympäristöä ja hahmoja, siitä on kyllä jotain visuaalisempia ajatuksia.

Ap

Luin tuon linkin jutun, olipa mielenkiintoista! Ei pysty kunnolla muistelemaankaan asioita, kun ei näe niitä mielikuvia. Kaikki perustuu sisäiseen puheeseen ja faktoihin.

Teille on mahdotonta kuvitella miten me kuvittelemme asioita, ja meille taas mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa kuvitella miten te "kuvittelette" :D Ja silti tuonkin kirjoittaja eli todella kauan tietämättä ettei voi kuvitella. Huh

Tätä on vähän vaikea selittää. En varsinaisesti näe mitään samalla tapaa kuin näen silmät auki, mutta voin "sieluni silmillä" nähdä mitä nyt ikinä kuvittelenkaan.

Ihmiset on erilaisia. Itse pystyn näkemään kaiken, mutta myös kuulemaan muistot, ajatukset, jne. Jotkut pystyvät kuulemma tuntemaan saman minkä mä näen ja kuulen ja joillakin on hajumuisti.

Onko sinulla, ap, mitään näistä?

Pakko vielä lisätä, että pystyn kyllä kuvittelemana ja ikäänkuin sieluni silmin näkemään asioita silmät auki ja kiinni. Ne kuvat tavallaan piirtyy mun aivoihin, mutta ei verkkokalvoille samalla tapaa, kuin oikeasti katselisin jotain.

Teen työtä suunnittelijana ja voisin jatkaa vaikka tulisin sokeaksi. Visualisoin työni aina silmät kiinni. Pohjapiirros muuttuu oikeaksi tilaksi. Toki käytän 3d-ohjelmaa sitten avaamaan näkyni asiakkaalle. Ensin näky, sitten mallinnus.

Törmäsin hiljattain samaan asiaan kun juttelin miehen kanssa fantasioista. Hän näkee kaiken aivan kirkkaana, kuin elokuvaa seuraisi, ja minä en näe kuin mustaa. Jos oikein pinnistän näen mustan keskellä hahmoja, mutta mitenkään en pysty näkemään selvästi tai yksityiskohtaisesti vaikka kuinka keskittyisin. Sen sijaan fantasiani ovat enemmän sellaisia, että pystyn kuvittelemaan kuinka mies koskettaa minua tai puhuu minulle ja koen siis fyysisesti tämän.

Olen ajatellut, että olen outo. Taidan ollakin, suurin osa taitaa ihan nähdä selvästi kun sulkevat silmänsä.

Kyllä minä pystyn kuvittelemaan elokuvaa tuonne pääkoppaan jonka mieleni silmässä näen ihan kuten elokuvan varsinaisilla silmilläni ruudulta. Voin siis kuvitella sen ihan silmät aukikin. Sitä en ihan ymmärrä, että jonkun täytyy sulkea silmät ja sitten sinne mustuuteen muodostuu se kuvitelma... aika outoa.

Uskomatonta, minä taas olen aikuisena pyrkinyt estämään kaikki mielikuvat nähdäkseni pelkkää mustaa. Vei vuosia ennenkuin onnistuin siinä. Nyt voin ajatella "auto" ilman että näen mielessäni kuvan autosta.

Äiti keksi päästään mitä hulluimpia satuja, aivan päättömiä. Yhtäkkiä puu muuttui kengäksi jne., ei koskaan tiedetty mitä seuraavaksi tapahtuu. Koulussa tajuttiin ettei meille oltu luettu ns. perinteisiä satuja ja vanhempina kysyttiin äidiltä miksi hän kertoi meille aivan päättömiä satuja?

Äiti sanoi että hänen tarkoituksensa oli vahvistaa meidän mielikuvitustamme kertomalla asioita mitkä meidän oli pakko kuvitella mielessämme, niille kun ei ollut mitään fyysistä vastinetta.

Teininä muistan kuinka päähän pälkähti loistava "elokuvan tynkä" ja oikein odotin nukkumaanmenoaikaa että pääsisin eläytymään siihen. Kyseessä oli yleensä joku teinien idoli, kuuluisa kundi joka haki minut prätkällä kotoa. Tai nuorempana että Peppi Pitkätossu tulee käymään ja laitoin mielessäni huonekalut siihen kuntoon että pääsevät nukkumaan. Ulos piti tietysti kuvitella hevostalli.

Niihin tarinoihin liittyi aina tunteita. Siksi niihin oli helppo eläytyä ja ihaninta oli saada tuntea kaikkia tunteita. Tiesin aina että ne olivat mielikuvitukseni tuotetta, joten en tiedä onko sekaan mahtunut selvänäköisiä filmejä koska kaikki mitä näin oli puhdasta mielikuvitusta. Siksi halusin pistää mielikuvituksen poikki ja nähdä mitä kuvien takana on. Siis mitä siinä mustassa näkyy ilman mielikuvia. Se onkin toinen tarina.

Lukiessani kirjoja oli ärsyttävintä se, kun olin ensin kuvitellut sankarin tietynnäköiseksi ja kirjan lopussa selvisi että miehellä on viikset. Kaikki oli pilalla sen jälkeen - siinä mielikuvitus ja todellisuus kolahtivat ja kovaa :D

Käy sääliksi niitä ihmisiä joille mielikuvitus on mahdotonta. Muistakaa että niihin täytyy aina liittää TUNTEITA.

Kerran erehdyin menemään meditaatiokurssille. Siellä oli mielikuvaharjoitus. Se oli tylsääkin tylsempi. Opettaja kertoi ensin metsäpolusta. Lähdin viivana kuvittelemaan metsäpolun ja kaiken mahdollisen siihen liittyvän, kun opettaja pysyi metsäpolussa kuvittelin kiven jonka päälle istahdin odottamaan. Kun opettaja vihdoin viimein kertoi seuraavan mielikuvan kävi sama juttu. Olin liian nopea. Se oli edestakaisin sahaamista enkä saanut siitä mitään irti. Muilla taas oli vaikeuksia pysyä opettajan tahdissa.

Silloin tajusin että kaikilla ei ehkä olekaan samanlainen mielikuvitus kuin minulla. Päätin katkaista filmin kokonaan, olla tuijottamatta mitä sielun projektori heijasti, koska kaikista ajatuksista sielu loi kuvan ja ymmärsin että minun on päästävä irti heijastetusta kuvasta, se oli illuusio ja halusin nähdä todellisuuden.

Illusioiden takaa löytyi Sana ja Tyhjyys. Tyhjyydessä tuikki tähtiä siellä täällä. Rakastan erityisesti sinistä tähteä joka välillä tuikkii, muut ovat keltaisia tähtiä.

Hmm, nyt en tiedä pitäisikö laittaa projektori päälle taas vai ei? Ehkä yölliset unet muuttuisivat taas kuvauniksi, sen sijaan että olen tietoisuutena tyhjyydessä?

Muistakaa että kaikille heijastetaan kuvia, jopa niille jotka eivät näe niitä. Kun liitätte niihin tunteita, silloin niiden pitäisi "näkyä". Ja te voitte itse päättää millaisia kuvia te haluatte katsoa.

Silmät kiinni ja näkee kristallinkirkkaasti jotakin? Sille on olemassa ihan nimityskin, HARHAT.

Mä suunnittelijana näen kaiken mielessäni kaiken mitä haluan. Tästä syystä tiedän jo kokeilematta mitkä kuosit, kuviot ja värit sopivat yhteen. Osaan myös katsoa heti ihmisestä mitkä leikkaukset jne. hänelle sopii. Ja osaan mielessäni nähdä ne asut.

Huh, kuulostaa masentavalta tuo. En voisi kuvitella elämääni ilman kykyä ajatella kuvina tai kuulla musiikkia päässäni.