Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

535, mulla on semmonen ajatus, että aika varmaan teidän äiti uskoikin, mutta yritti suojella teitä lapsia enemmältä paniikilta ja pelolta :) Vanhempien tehtävä on suojella lapsiaan, ja joskus se voi tarkoittaa asioiden peittelyä. Ehkä hän tiedosti, että kuolleet ei tee pahaa, vaikka ovatkin pelottavia?

Paljonkin sattunut mutta tämä sai jalat veteläksi. Teininä salatupakalla kahden kaverin kanssa leikkipuistossa leikkimajan korkealla laakealla katolla maattiin. Katseltiin tähtiä. Yhtääkkiä ilman ääntä lentää kolme kolmion muodossa olevaa mattamaisen hopeaa soikiota yli. Näytti olevan melko matalalla.

Meni jalat alta kun paniikissa hypättiin katolta alas ja juostiin kaverin kotiin. Säikäytti totisesti.

Edellisessä asunnossani oli kuollut ihminen. Aistin selittämättömällä tavalla hänet siellä. Tavarat liikkui itsekseen, tavaroita hävisi, valot meni päälle, kuului ääniä. Tuntui kuin tuijotettaisiin tai joku ylimääräinen olisi seurassa. Ei pahalta tuntunut ja siellä asuin yksin vuosia. Kun muutin pois tuntui uuden asunnon energia aivan muulta.en uskaltanut asiaa ajatella siellä sen enempää yksin asuessani vielä eli ikään kuin kielsin hänen olemassa olon. Jälkikäteen puistatti.

Ja käsittääkseni olen ihan järkevä ihminen.

User1303 kirjoitti:

Tämä on toinen hauska eläinjuttu Varsovan matkaltani. Olin odottamassa risteyksessä suojatien valojen vaihtumista vihreäksi. Kun valot sitten vaihtuivat niin samalla tunsin töytäisyn selässäni. Ajattelin, että kenellä nyt on niin kova kiire, että täytyy oikein töniä ja käännyin katsomaan kiukkuisesti taakseni. Hämmästykseni oli suuri kun huomasin, että takanani seisoi iso sirkuselefantti, joka kärsällään antoi minulle merkin, että annapas mennä...

Mulla on vähän samantapainen hauska kokemus, no ei yhtä yllättävä, mutta kuitenkin. Yksi päivä ala-asteella koulun pihan viereisen kentän laitaan ole ilmestynyt kameli, sidottuna puuhun, oli siinä lapsilla ihmettelemistä. Olivat alkamassa pystyttää sirkusta siihen :)

En vain voi ymmärtää miksi monet hyvät jutut jotka eivät riko tämän palstan sääntöjä jatkuvasti deletoidaan ?

Menimme poikakaverin kanssa romanttiselle iltasoudulle, kun järvi oli tyyni. Oli valoisa kesäilta. Äkkiä näimme taivaan halki äänettömästi kulkevan vihreän valopallon (kuin hätäraketti, mutta vihreä). Sitä ihmettelimme ja vähän hirvittikin, että mikä hiton UFO me nähtiin. Soudettiinkin kiireellä rantaan, ettei meitä abduktoida :-D

Seuraavana päivänä oli uutisissa, että Ursaan oli tullut useita havaintoja tästä ja että se oli meteori.

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran "nähnyt" äitini, kauppareissuilla,

Noina kertoina olen joutunut kokoamaan itseni kun olen itkuun purskahtanut ja meinannut mennä halaamaan.

Olen siis joutunut todistelemaan itselleni että ei ole äitini, kerran lähdin jopa perään kävelemään.

Äitini kuollut 12vuotta sitten.

Nyt kun luin tämän viestin, tuli mieleen, että itse olen myös "nähnyt" edesmenneen äitini pariin otteeseen, ohimennen. Yhden kerran muistan hyvin selvästi, seisoin liikennevaloissa jalankulkijana, odotin valojen vaihtuvan. Ohitseni ajoi kääntyvä auto, ja pienen hetken tuijotin äitiäni silmästä silmään, tämä oli siis mukamas auton kuskina. Äitini ehti kuitenkin "haihtua" nopsaan, ja ehdin vielä toteamaan ettei kuski edes näyttänyt äidiltäni yhtään. Mahdollinen viesti jäi vähän epäselväksi. Toisella kertaa olen itse ollut bussissa tms, ja nähnyt hänet pysäkillä tai ihmisvilinässä.  Äidin kuolemasta on 15 vuotta.

Teini-ikäisenä illalla pimeän makuuhuoneen ikkunasta katsoi sisään hetken  ihmiskasvot. Kyseessä oli kerrostalo, kolmas kerros eli ei voinut olla ohikulkija. Yhtäkkiä olivat poissa.

Säikähdin kauheasti. Muistan edelleen todella elävästi. Olen varma ettei ollut unta.

Olin festareilla ja söin jotain ruokaa. Hotkin, koska sisään ei saanut mennä ruoan kanssa. Yhtäkkiä ruoanpala takertui kurkkuun niin, etten saanut henkeä. En edes sen vertaa, että olisin voinut vetää henkeä ja onnistunut yskäisemään. Tilanne kesti kymmenisen sekuntia, eikä kukaan varmaan huomannut, mutta olin ihan varma että kuolen. Se tunne, kun ei saa henkeä, on aivan järkyttävä.

Vierailija kirjoitti:

User1303 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kukaan ei ota näitä keksittyjä tarinoita todesta :-D

Miksi näitä pitäisi keksiä kun ympärillämme tapahtuu monia merkillisiä asioita, joita ei ole helppö selittää... Tosin olen samaa mieltä, että osa on keksittyä ja joku huvittelee sillä tavalla. Mutta se on toinen asia....

Tämähän on viihdepalsta, pelkkää ajantappoa, toisaalta aivan sama lukeeko iltapäivälehtiä vai tätä palstaa, suurin osa jutuista unohtuu. Ei näiden kautta voi elää eikä ottaa näitä liian tosissaan.

Mutta kyllä tämä palsta on tarkoitettu tosikertomuksille. Satupalsta on sitten aivan eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Mä näin lapsena aina makuuhuoneen ovella tummia ihmisenmuotoisia hahmoja, ne oli mustia ja väreili, naisen muotoinen ja sitten joku mies, joka alkoi venyä ja kurottua mua kohti. Aloin hysteerisenä huutaa, että äiti joku on tuossa ovella (olin tosi pieni, koska nukuin vanhempien huoneessa) ja äiti otti kädestä kiinni ja sanoi, että ei siellä ketään ole. Ja ne hahmot hävisi. Ja näitä hahmoja näin useana yönä. Olin tosi ahdistunut lapsi. Monesti istuin olohuoneen sohvalla ja lähdin nousemaan ylöspäin. Joskus räpyttelin käsiä ja nousin kuin lintu. Näin ikkunassa jonkun pahan miehen kasvot. Yms. En tiedä sitten, oliko mulla vilkas mielikuvitus, mutta silloin ne oli todellisia, lentäminen ja ne hahmot. Oletteko te nähneet lapsena tällaisia?

Minulla oli vastaavia kokemuksia lapsena, alle kouluikäisenä. En muista niitä enää niin tarkasti, mutta näin tyhjässä huoneessa "varjoihmisiä", yleensä seinää vasten. Varjot pelottivat minua, mutta en muista niiden tehneen mitään. Kouluikäisenä, muutettuamme, näin huoneessani yleensä tumman leijuvan pilven, joka kulki edestakas eräänlaista käytävä-kohtaa pitkin. Myös ikkunat ja ns. paha mies toistuivat painajaisissani! Joko hän vaani sen takana, tai syöksyi ikkunasta jahtaamaan minua

Vierailija kirjoitti:

Menimme poikakaverin kanssa romanttiselle iltasoudulle, kun järvi oli tyyni. Oli valoisa kesäilta. Äkkiä näimme taivaan halki äänettömästi kulkevan vihreän valopallon (kuin hätäraketti, mutta vihreä). Sitä ihmettelimme ja vähän hirvittikin, että mikä hiton UFO me nähtiin. Soudettiinkin kiireellä rantaan, ettei meitä abduktoida :-D

Seuraavana päivänä oli uutisissa, että Ursaan oli tullut useita havaintoja tästä ja että se oli meteori.

Meteoreja nähdään paljon. Ne saattavat olla hyvinkin kirkkaita jopa 30 kertaa aurinkoa kirkkaampia. Mutta ne lentävät hyvin nopeasti ja ovat näkyvissä vain 2-3 sekuntia.

Vierailija kirjoitti:

Kun pappani kuoli, mummoni sanoi myöhemmin, että pappa oli aiemmin kertonut hänelle nähneensä unta, jossa vanhat sotakaverit tulivat porukalla hakemaan häntä mukaansa. Mummo oli kysellyt, että et kai sie lähtenyt, niin pappa sanoi, että kyllä hän lähti.

Pappa kuoli äkillisesti kotona, kun sydän petti.

Mummo näki enneunia ja tiesi kertoa, että jos unessa lähtee jo aiemmin kuolleen matkaan, se tietää omaa lähtöä.

Tää oli jotenkin liikkis. :(: <-- Tuollainen hymiö, koska samaan aikaan hymyilyttää vanhusten viisaus ja samaan aikaan itkettää melkein.  

Turussa kesäkuussa 2008 muutimme Hirvensaloon eksän kanssa niihin halpakerrostaloihin siinä koohallin lähellä. Uskallan kertoa tämän, koska en ole asunut vuosiin koko paikkakunnalla ja tunnistajat tunnistaa, koska olen kertonut tätä toisillekin. Siellä asunnossamme kummitteli aivan selkeästi, mutta en osannut pelätä sitä kuin vasta nyt jälkikäteen kun olen järkeillyt tapahtumia. 

Muutettuamme kesäkuun alussa asuntoon ja ihan viikon sisään siitä katselin kun mies (entinen huom..) teki lähtöä töihin. Hän seisoi ovensuussa ja piti ovea auki samalla kun otti roskapussit. Samalla mustaan nahkatakkiin pukeutunut naapuri hännysteli ympärillä. Pidin siis miestä automaattisesti naapurina, ja pidin outona että hän seisoi meidän eteisessämme, mutten kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Naapuri käveli miehen ohitse ja meni rappukäytävään. Olin tuohon aikaan vähemmän ihmispelkoinen ja sosiaalisempi, joten oli aivan sama kuka meillä ramppasi suurin piirtein. Kun työpäivämme jälkeen tapasimme, kysyin mieheltä kuka meillä kävi ja hän oli ihan ihmeissään mistä puhun. Meillä siis ei ollut käynyt kukaan.  

Myöhemmin sama toistui, mutta siten että olin ovesta lähtijä. Mies kysyi mustaan nahkatakkiin pukeutuneesta miehestä. En harmikseni muista asiayhteyttä tai kontekstia, mutta se oli outoa ja suhtauduin asiaan samalla tavalla. Olin että mitä kun mies hymyillen kysyi että mitä naapuri tarvitsi kun kävi aamulla. 

Joskus iltaisin kun istuin keittiössä koneella, aistin selkeästi jonkun läsnäolon. En nähnyt mitään paitsi paikoittain jotain väreilyä ilmassa. Tämä tapahtui silloin kun olin kaikkein vastaanottavaisimmillani, vailla huolta huomisesta ja ajatuksissani mutta kuitenkin hereillä. Sen takia en osannut pelätä sitä väreilevää hahmoa, joka seikkaili eestaas keittiön ja ulko-oven läheisyydessä ja tämä toistui aika usein. Myöhemmin otimme kissat. Uskon että eläimet ovat melkoisia ilmapuntareita ja ne saavat mielikuvituksen pysymään hiukan aisoissa. Yhtenä aamuna nämä erittäin energiset kissaneitoset eivät menneetkään olkkariin leikkimään, vaan pysyivät sinnikkäästi makuuhuoneessa kanssani. Mies teki lähtöä töihin kun jäin vielä sänkyyn ihmettelemään lemmikit jalkopäässä. Samalla hetkellä kun kuulin miehen paiskaavan oven kiinni, näin miten eteisestä käveli mustaan nahkatakkiin sonnustautunut pitkä mies, jonka vaatetus ja lyhyt musta tukka oli kuin suoraan 90-luvulta tai 2000-luvun vaihteesta. Katselin kun mies käveli harmaissa farkuissaan makuuhuoneen oven ohitse olohuoneeseen, käveli olkkarin pöydän taa ja tuli taas esiin kiertäen sohvan ennen kuin katosi näkyvistä. En alkuun tajunnut pelätä, mutta kun hetki kului ja tajusin mitä olin nähnyt, se paniikki oli ihan hirveä varsinkin sen jälkeen kun se tyyppi oli vain haihtunut ilmaan silmieni edessä. Yritin houkutella kissat ulos makkarista näyttääkseni itselleni ettei ole mitään hätää, mutta ne kipittivät nopeasti takaisin ja olivat ihmeellisen apaattisia. Lopulta uskoin, että nyt on jotain pielessä, paiskasin makkarin oven kiinni ja soitin miehelle makkarin ikkunasta ulos tuijottaen, että tuu pliis takas kotiin, en kestä olla täällä.

jatkuu..

Tavallisesti mieheni oli melkoinen jääräpää ja joskus hänen kanssaan sai väitellä jostain mitä typerimmistäkin, mutta tällä kertaa hän kääntyi auton kanssa takaisin ennen kuin ehdin edes pyytää mitä helpotukseltani en tajunnut ihmetellä. Mies tuli kotiin ja odotti että sain tehtyä aamutoimeni nopeasti, otti minut kyytiin ja kippasi keskustaan ennen kuin jatkoi töihin. Myöhemmin kun mietin tuota, niin mies todennäköisesti oli aistinut sen kämpän outouden myös mutta ei vain suostunut puhumaan siitä. Myöhemmin hän kertoi, että oli kuullut äänestäni, ettei kaikki ollut aivan ok ja oli kääntynyt siksi takaisin. Epäilen, että hän myös näki asunnossamme jotain, mutta ei vain kertonut siitä. En koskaan uskaltanut puhua miehelleni tarkemmin näkemistäni jutuista, koska hän ei uskonut niihin tai suhtautui ainakin hyvin pilkallisesti. 

Myöhemmin vuodenvaihteen jälkeen pääsiäisen tienoilla meille tippui verotoimistolta postia kuolinpesälle, ja siihen oli merkattu meidän osoitteemme. Kirje oli osoitettu jollekin miehelle. Kun vuosia myöhemmin jäätyäni asumaan yksin asuntoon, päätin myös muuttaa pois korkean vuokran takia. Tehdessäni muuttoa tutkin eteiskäytävän päässä olevia kaappeja, niin löysin vanhan nissanin tms. ysikytluvun auton vara-avaimen. Se oli ollut niin korkealla ja piilossa siellä, ettemme olleet löytäneet sitä aiemmin. Siellähän se mystinen ysärimies oli kulkenut sen kaapin ympärillä. Sanoin ääneen kavereilleni, että tätähän se tyyppi taisikin olla etsimässä. 

Teki mieli ottaa yhteyttä perikuntaan ja kysellä oliko mies todella sellainen kuin olin nähnyt vai oliko kaikki alitajuntani tuotetta. 

Edellisenä halloweenina tiesin, että lapseni saa alkunsa. Sillä hetkellä ajatus tuntui oudolta ja hassulta, mutta kävellessäni Suomenlinnassa ja katsellessani kuutamoa tunne oli todella vahva. Lapset eivät olleet suunnitteilla, mutta siitä huolimatta nyt minulla todella on vauva.:)

Oli vuosituhannen vaihde, ehkä marraskuu 99, pimeä tähtikirkas ilta. Olin käymässä siskoni kanssa maalla vanhempieni luona ja olimme lähdössä äitini kanssa lenkille. Isämme tuli töistä ja seisoi pihatiemme mäessä ja katseli järvelle päin. Totesi että nyt on kyllä kummallinen lentokone, tulee todella hiljaa tuolta saaren takaa... lentokoneiden lentoreitti meni tuolloin kotitalomme länsipuolellta ja olimme nähneet satoja kertoja miltä näyttää kun kone lähestyi ja meni sitten lähes talon yli. Ensin näkyi yksi kirkas valo ja kohdalla alkoivat näkyä vilkkuvalot siivissä. Menimme kaikki neljä katsomaan tuota kirkasta valoa joka lähestyi todella hitaasti, ihan eri lailla kuin lentokoneet yleensä. Mitään ääntä ei kuulunut. Yhtäkkiä tuo valo pysähtyi ( mikä lentokone pysähtyy ilmassa?! ) tässä vaiheessa oltiin kaikki että mitä ihmettä... isäni tosin ei jaksanut enää seurata vaan lähti sisälle. Valo pysyi paikallaan ja lähti sitten ihan järjen ( ja kaikkien lentoreittien ) vastaisesti liikkumaan vaakasuunnassa kohti etelää.. lähdin seuraamaan rantaryteikössä täysin epäuskoisena tuota valoa. Valo pysähtyi jälleen ja sinkosi kohti pohjoista ihan uskomatonta vauhtia.. parissa sekunnissa se katosi puiden taakse täysin äänettömänä. Lähdimme äidin ja siskon kanssa lenkille täysin ymmällämme tuosta oudosta tapahtumasta. Pimeällä maantiellä näimme tuon oudon valon sinkoilevan pari kertaa vielä puuston rajassa... oli pakko kääntyä pois, tuli niin ikävä olo. Mikä ikinä tuo valoilmiö olikaan mitään järjellistä selitystä emme sille keksineet ja meille se oli ufo, tuntematon lentävä esine. Meitä oli neljä silmäparia todistamassa tuota, jopa skeptinen isäni oli varsin kummissaan tuosta ilmiöstä. Lentokone se ei ollut...

Yliluonnollista (K18), nyt vauva.fi:ssä!

Kun nyt ufoista tuli juttua, niin täysjärkinen enoni kertoi, kuinka kerran Lapissa talvipimeällä autolla ajaessa näki oudon asian.

Auton vierellä kulki kirkas valo n. parin metrin korkeudessa penkan puolella. Se seurasi auton kulkua 50 km ja sitten aukeassa kohdassa lähti todella kovaa vauhtia eteenpäin ja katosi taivaanrantaan.

Eno ei ollut mikään hörhö, vaan skeptinen mies. Tätä tapausta ei osannut selittää mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Näin elävän unen, jossa pappani (on jo kuollut) tuli henkenä kertomaan, että hakee mummoni mukaansa. Kertoi myös kaikenlaista järkevää minulle keskustellessamme, millaista on tuonpuoleisessa (en vaan muistanut herättyäni, mitä kertoi. Mutta muistan ajatelleeni, että näinhän se on, tietenkin). Pyysin vielä, ettei veisi mummoa vielä mukaansa, mutta pappa katsoi ikkunasta ohitseni ulos kuin sanoakseen, että tämä käsky on sellainen, ettei siihen voi vaikuttaa.

Kerroin unesta miehelleni ja laitoin mummolle äitienpäiväkortin postiin. Siinä kiitin kaikesta, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme. Kahden kuukauden kuluttua mummo kuoli todella äkillisesti onnettomuudessa.

Jatkanpa tähän vielä, että n.puoli vuotta tämän mummoni kuolemasta näin hänestä erikoista, elävää unta.

Oli joulu ja koko suku istui joulupöydässä, myös tämä mummoni. Hän näytti läpikuultavalta kynttilöiden valossa ja totesin toisille, että eikös tuo näytä oudolta, mummohan on kuollut.

Mummoni kiersi pöydän ympäri henkenä lehahtaen ja otti käteni käsiinsä. Ihmettelin, miten ne voivat olla lämpimät, koska hänhän on kuollut ja kuolleilla on kylmät kädet! Tähän mummoni vastasi nauraen, että:"Enhän minä, Liisa rakas, ole kuollut!"

Heräsin ja minulla oli hyvä olo. Tuntui kuin olisin saanut mummoltani viestin.