Aamuni add-tytön ,joka "ei tarvitse tutkimuksia eikä lääkitystä" kanssa" Olen täysin poikki

Minulla on asperger ja käyttäydyin noin usein lapsena. Kun olin aivan uupunut koulupäivistä, se purkautui sitten kotona "raivareina". Vastustin hampaiden pesua ja tiettyjä vaatteita, hiustenpesua jne, koska yliherkät aistit reagoivat niihin kivulla. Ymmärrän että sinulla on raskasta mutta niin on lapsellasikin. Hän ei välttämättä osaa pukea sanoiksi miksi käyttytyy noin tai miksi vastustelee joitain asioita, mutta haluan vain sanoa että todennäköisesti hän ei tee niin silkkaa hankaluuttaan, vaan käytökseen on varmasti järkevä syy. Minäkin käyttäydyin koulussa kuin mallioppilas, mutta koulupäivän jälkeen olin kuin eri ihminen, silkan väsymyksen takia. Toivottavasti saatte apua. Enkä nyt siis tarkoita että kyse olisi juuri aspergerista, mutta neuropsyk. häiriöihin liittyy paljon samankaltaisia oireita vaikka ne eivät sama asia olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Monet ylivilkkaat lapset ovat saaneet apua oireisiinsa myös runsaalla liikunnalla. Pitääkö tyttäresi juoksemisesta, uimisesta, pallopeleistä? Huippu-urheilijaäiti Marjo Matikainen-Kallström laittoi vilkkaat lapsensa liikkumaan erittäin runsaasti, ja oireet lievenivät. Ei ota jos ei annakaan :)

Ikävä kyllä oireet voivat myös pahentua joidenkin kohdalla, minä harrastin muutaman vuoden salibandyä ja minulle rupesi ilmenemään ongelmia, en nukkunut kunnolla, ruoka ei maistunut, keskittyminen oli vaikeaa ja koulunkäynti kärsi pahasti. Ongelmat hävisivät nopeasti sen jälkeen kun loukkaannuin enkä voinut enää jatkaa pelaamista 😕

Maitohappobakteerit, hyvät rasvat (esim. just tuo EyeQ), K2 ja D3 vitamiini, magnesium, valkoinen sokeri minimiin, vehnä pois, maito pois. Monet saanet apua näistä. Ilmeisesti joillakin vehnästä ja maidosta voi tulla epämiellyttävä "kihisevä" ja kutiseva olo, joka saa levottomaksi ja rauhattomaksi sekä kiukkuiseksi, allergistyyppinen reaktio siis. Mitäänhän ei menetä, jos vaikka kuukauden kokeilee, onko mitään vaikutusta ja ottaa sitten uudelleen käyttöön ja seuraa, tuleeko muutosta huonompaan. 

Ihan normaali vilkkaalta lapselta kuulostaa.

Aistiyliherkkyydeltä kuulostaa, tarkemmin sanottuna sensorisen integraation häiriöltä. Lue ap kirja "tahatonta tohellusta, sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä" kirjoittanut Carol Stock Kranowitz. PS-kustannus 2015, 4.uudistettu painos. Lääkkeistä sanoisin että vaikka niistä varmasti on tapauskohtaisesti hyötyä joillekin lapsille, niin kannattaa kuitenkin suhtautua hieman varauksella kasvavan ja aivojenkin osalta vielä kehittyvän lapsen lääkitsemiseen keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä. Ja jos kyseessä on tuo SI:n häiriö, siihen ei edes lääkkeet auta. Ainoa joka auttaa on toimintaterapia, jossa fyysisillä harjotteilla aktivoidaan aistimuksia välittäviä hermoratoja toimimaan normaalisti. Lapsi tarvitsee lisätutkimuksia, toimintaterapeutin arvion ja neurologisia tutkimuksia saadakseen lähetteen SI-terapiaan. Älä anna periksi, vaan vaadi niitä tutkimuksia ja apua. Lapsi tarvitsee sitä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Jos ongelma ei näy koulussa vaan ainostaan vanhempien kanssa, pitäisi ensisijaisesti tarkastella lapsen ja vanhempien suhdetta. Neurologiset ongelmat tunnistetaan kyllä, ei niitä voi pistää pois päältä koulun ajaksi. Entäpä perheneuvola, jos saisitte ohjeita kasvatuspuolelle?

No ei todellakaan tunnisteta. Itse sain kuulla vain olevani laiska ja asennevammainen. Teini-iässä sitten tuli mt-ongelmat, mutta edelleenkään ei kellään käynyt mielessä voisiko koulunkäynnin takkuamisen syynä olla esim.ADD. Jos lapsi pärjää joissain aineissa hyvin eikä häiriköi tunnilla, ADD jää usein tunnistamatta.

Yksityiselle neurologille, pääset kaikkein nopeimmin

Vierailija kirjoitti:

Aistiyliherkkyydeltä kuulostaa, tarkemmin sanottuna sensorisen integraation häiriöltä. Lue ap kirja "tahatonta tohellusta, sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä" kirjoittanut Carol Stock Kranowitz. PS-kustannus 2015, 4.uudistettu painos. Lääkkeistä sanoisin että vaikka niistä varmasti on tapauskohtaisesti hyötyä joillekin lapsille, niin kannattaa kuitenkin suhtautua hieman varauksella kasvavan ja aivojenkin osalta vielä kehittyvän lapsen lääkitsemiseen keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä. Ja jos kyseessä on tuo SI:n häiriö, siihen ei edes lääkkeet auta. Ainoa joka auttaa on toimintaterapia, jossa fyysisillä harjotteilla aktivoidaan aistimuksia välittäviä hermoratoja toimimaan normaalisti. Lapsi tarvitsee lisätutkimuksia, toimintaterapeutin arvion ja neurologisia tutkimuksia saadakseen lähetteen SI-terapiaan. Älä anna periksi, vaan vaadi niitä tutkimuksia ja apua. Lapsi tarvitsee sitä. Tsemppiä!

Tämä muuten voisi sopia senkin vuoksi, että lapsi välillä käyttäytyy "normaalisti". Saattaa olla aistimuksiin reagoinniltaan ns. yliherkän ja heikon reagoinnin yhdistelmä. Tämä sekoitetaan usein ADHD:n kanssa. Siksi olisi tosi tärkeä tutkia kumpi kyseessä. Sensorisen integraation häiriötä ei hoideta lainkaan samoin kuin ADHD:tä. Kannattaa ap tutustua tuohon kirjaan.

Mulla oli pienenä sama tilanne, oireita oli, muttei kuitenkaan haluttu tutkia. Ihan hyvin olen elämässäni onneksi pärjännyt, diagnoosin sain 20-vuotiaana, mutta helpompaa olisi kaikille ollut jos olisin diagnoosin saanut aemmin, ilman lääkkeitä itse diagnoosistakin on paljon apua, sillä se tuo lisää portteja ja reittejä auttaa lasta.

Jos tyttösi on fiksu, niin toivottavasti itse innostuu koulunkäynnistä tai vähintään aineista :) Mulla ainakin lemppari aineet (kemia, fysiikka, psykologia, biologia) menivät aina kuin vettä vaan ja vähemmän kiinnostavat tuottivat vaikeutta. Hankalien asioiden suhteen ei kannata luovuttaa, olen omalle äidilleni ja opettajalleni todella kiitollinen siitä että jaksoivat kaikista oikuistani huolimatta patistaa minut tekemään kaiken ja olemaan kunnolla, siitä on hyötyä vielä tänäkin päivänä. Monesti ad(h)d ihmiset ajattelevat vähän "erilaisella tavalla" (koska työmuisti ei ole kovin luotettava), se tuo etua joihinkin asioihin, mutta sitten taas haittaa joissakin.

Voimia jaksamiseen ja pidä tyttösi puolta!

Tiedän, että saan tästä hirveän raivomyrskyn, mutta minusta kyse on lepsusta vanhemmuudesta. Nyt puuttuminen on vaikeampaa, kun lapsi on noin iso. Mutta jos lapsi ei tule autosta vaan potkii selkänojaa, hänet kannetaan sieltä ja sanotaan, että tuommoista ei vain tehdä. Ja jos juoksee pitkin kotia ympyrää tai menee saunan lauteiden alle, hänet keskeytetään ja pistetään jäähylle. Mutta tuon ikäisen lapsen käytökseen on hankalaa puuttua. Sille olisi pitänyt laittaa piste jo aiemmin. Rajat, hyvät ihmiset, rajat. Säännöt, rutiinit. Ja toisaalta rangaistukset, palkinnot, vaatimukset.

Menkää nyt kipinkapin PERHENEUVOLAAN! Siellä tehdään psykologiset ja neuropsykiatriset testit. On psykologia ja sosiaalityöntekijää. Saatte keskusteluapua. Perheneuvolalla on myös oma lääkäri, jonka voi tavata jakson lopussa.

Meillä kesti vajaa puoli vuotta. Diagnoosiksi tuli adhd Asperger piirtein. Hyvin samanlaista käytöstä kuin lapsellasi. Lääkkeet aloitettiin ja nyt koulu ja kotielämä sujuu hyvin :) En ymmärtänyt aiemmin, miten paljon apua lääkkeistä voi olla lapselle. Lapsi kärsii itsekin voimakkaasti oireista!

Vierailija kirjoitti:

koetin saada hammaspesulle, piti kantaa sinne. Sen jälkeen juoksi ympyrää huutaen "hiki!hikihihi! " ja täristen. Koetin selittää että juoksemallahan se hiki tulee, minkä seurauksena yritti lyödä ja ryömi lopulta saunaan lauteiden alle! Tuli esiin vasta kun taksikuski soitti ovikelloa.

Tyttö aloitti koulun pienryhmässä, tämä päätös tehtiin eskarissa ja koulu onkin mennyt hyvin. Tyttö on käynyt käyttäytymiserapiassa ym ja joulun alla oli palaveri jossa mukana oli myös tytön opettaja, tuolloin tehtiin päätös että vaikka tytössä on add-piirteitä niin hän ei tarvitse tutkimuksia eikä lääkitystä! Olin pettynyt.

Opettaja ym. näkevät kohteliaan, iloisen , ajatuksiin vaipuvan mutta fiksun tytön. KUKAAN ei ole joutunut ottamaan syliin hysteriaan itsensa ties mistä syystä lietsonutta 8-vuotiasta, kiskomaan tätä pöytien alta ja sohvan takaa, tarjoamaan viisia housuja ja kuusia sukkia joissa on kaikissa vikaa... Tyttö puhuu TAUOTTA ja puheen aikana toiminta keskeytyy, läksyjen teko ja pukeminen jää höpötyksen varjoon. 80% ajasta ei edes puhu mitään tärkeää ja alamme olla miehen kanssa täysin uupuneita jatkuvan höpinän kuunteluun! On vaikea uskoa, että pelkkä puheen kuunteleminen uuvuttaa mutta niin se vain on.

Eilen kirjastolta lähtiessä oli juosta bussin alle ja kun pidin puhuttelun aiheesta, otti autossa vaatteet pois ja heitti niitä päälleni huutaen " KYLLÄ SAA JUOSTA! KYLLÄSAAKYLLÄSAAAA!" Potki selkänojaa ja kirkui. Kotipihaan päästessä kieltäytyi poistumasta autosta ja istui takapenkillä pelkät trikoot ja toppi yllä tunnin.

Mies sanoo, että tytöllä on vikaa päässä

. Rakastaa tyttöä, mutta on väsynyt. Ymmärrrän kyllä. Minä olen työtön, mies taas joutuu työpäivän jälkeen katsomaan tälläistä!

Tytössä on valtavasti hyviä puolia , valtavasti rakastettavaa . On hyvä matikassa, taiteellisesti lahjakas, tunteellinen, iloinen ja pitää mielellään laulu sekä tanssi-esityksiä :) Ihana tyttö. Mutta sitten se kolikon toinen puoli.. Add tai mikä lie häiriö, joka saa menon muistuttamaan välillä manaajaa! Tyttö tarvitsee mielestäni jonkinlaisen lääkityksen, mutta milläs todistan asian ? :(

Kyllä tuo kuulostaa joltakin muulta. Menkää neurologin vastaanotolle. Vielä parempi olisi mennä neuropsykaitrille.

Oikeasti. Saatte diagnoosin ja lähetteet ja apua.

Adhd ei yleensä (lapsille annetaan harvoin add-diagnoosia) ilmene tytöillä ylivilkkautena vaan passivoitumisena ja keskittymisvaikeutena.

Voimia!

Itse nyt jo aikuisen adhd-lapsen, nykyisen add-aikuisen pojan äiti. Pojalla epäilys apsergerista ja muista terveydellisistä syistä mentiin koko lapsuus ja nuoruus ilman lääkitystä. Kyllä vaati voimia. Yksin olin.

Tyttö oli nyt sitten saanut elämänsä ensimmäisen kohtauksen  koulussa, tai tarkemmin ottaen parkkipaikalla. Oli heittänyt takin pois, huutanut ja yrittänyt lyödä avustajaa (joka siis vahtii lapset taksiin)  :/   Kotiin tultua on vain itkenyt sylissäni ja kysellut "tykkäätkö äiti musta, tykkäätkö?"  Kunhan rauhoittuu, yritämme saada läksyt tehtyä.. Paino sanalla yrittäminen. pienikin hämmennys ymmärtämisessä ja tai vaikka kirjoitusvirhe ajaa tytön masentuneeseen raivoon . Vaikka osaa kyllä! Hemmetti sentään, tyttöhän on fiksumpi kuin äitinsä .D  Ongelma ja se, miksi pienluokkaan päädyttiin onkin juuri ajatuksiin vaipuminen ja lannistuminen, jonkun pitää koko ajan herätellä & tsempata...

Ap

Minä sain 5-10 -vuotiaana kotona tuollaisia "raivareita". Koulussa olin rauhallinen ja kiltti, sain hyviä numeroita ja kai pitivät minua älykkäänä. Kotona raivarit tuli tilanteissa, missä minulle väkisin yritettiin pukea kutittavia karkeita villapaitoja paljasta ihoa vasten, liian isoja sukkia jotka meni mokkulalle kengissä sinne varpaiden eteen sattuen varpaisiin, vääränkokoisia vaatteita jotka ahdistivat ja kinnasivat päällä ja joiden saumat painoivat pahasti. Yritettiin harjata hiuksiani siten että takut tukisti. Ihoni tai kehoni ei jotenkin sietänyt villan aiheuttamaan kutitusta, siitä tuli fyysisesti todella sietämätön ja tuskainen olo. Taistelin sitä oloa vastaan, siksi ne raivarit. Ja yritin sanoa että en voi käyttää tuota paitaa tai noita sukkia, mutta minua pidettiin vain kiukuttelevana lapsena joka tahalleen väittää vanhemmilleen vastaan. Kun sanoin että paita kutittaa, vastattiin että ei kutita. Koulussa minua ei koskaan pakotettu mihinkään tuskalliseen, siksi olin siellä hyväntuulinen. Kun kasvoin yli 10-vuotiaaksi, sain valita omat vaatteeni kaupassa, ja ongelma ratkesi, sillä valitsin vaatteita jotka ei tuottaneet tuskaa. Kai tuo on joku aistiyliherkkyys.  

Meidän addi-tyttö oli samanlainen nuorempana. Saattaisi olla myös jotain aistiyliherkkyyttäkin. Terapian ja lääkkeiden avulla käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan ja ongelmat ovat huomattavasti lieventyneet vuosien varrella.

Ja meidän lapsella käytös oli tuollaista juurikin kotona, myöhemmin myös muualla. Saimme kiitettävää palautetta kasvatuksesta, voi kun ihmiset tajuaisivat että kyseessä ei näiden lasten kanssa välttämättä ole rajojen puutteesta.

Perheneuvolaa suosittelen minäkin. Meillä ei asiat lähteneet etenemään, ennenkuin käytiin ne testit läpi. Sieltä löytyi sitten kaikenlaista neurologista pulmaa. Jostain autismin kirjon häiriöstä on kohdallamme kyse. Vielä ei kuitenkaan selvää, mistä. Asperger-diagnoosiahan ei enää anneta. Itsellenikin teki hyvää päästä juttelemaan tuonne perheneuvolaan. Sai varmuuden siitä, että itse on vanhempana tehnyt kaikkensa.

Minusta ei kuulosta ADD:ltä. Eli kuten jo neuvottiin, niin mene tavalliselle lääkärille ja pyydä lähete sairaalaan lasten psykiatrialle. Ja jos ei suostu, niin tee itsestäsi lastensuojeluilmoitus ja kerro, ettet jaksa. Kuulostaa tylyltä, mutta toimii. Tuon jälkeen kunnalla on velvollisuus hankkia teille apua. Meillä on aistiyliherkkä ja ADD-piirteinen lapsi, eikä hän tuollaisia hepuleita saa. Vaatteet, ruokailu jne. ovat hankalia ja toiminnanohjauksessa on ongelmia, mutta ei tuollaista. Julkisilla paikoillakin on aina kuin ihmisen mieli, eikä kukaan ulos päin hänestä mitään huomaa.

Varaa lääkärille aika ja pyydä lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Vaikuttaa astetta vaikeammalta kuin add, ehkä kyseessä on joku autismin (lievähkö) muoto.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö oli nyt sitten saanut elämänsä ensimmäisen kohtauksen  koulussa, tai tarkemmin ottaen parkkipaikalla. Oli heittänyt takin pois, huutanut ja yrittänyt lyödä avustajaa (joka siis vahtii lapset taksiin) :/ Kotiin tultua on vain itkenyt sylissäni ja kysellut "tykkäätkö äiti musta, tykkäätkö?" Kunhan rauhoittuu, yritämme saada läksyt tehtyä.. Paino sanalla yrittäminen. pienikin hämmennys ymmärtämisessä ja tai vaikka kirjoitusvirhe ajaa tytön masentuneeseen raivoon . Vaikka osaa kyllä! Hemmetti sentään, tyttöhän on fiksumpi kuin äitinsä .D Ongelma ja se, miksi pienluokkaan päädyttiin onkin juuri ajatuksiin vaipuminen ja lannistuminen, jonkun pitää koko ajan herätellä ja tsempata...

Ap

Tsemppiä :( Sekä avustajana että nykyisin erityisopena tunnistan tuon lapsen. Meillä oli pari vuotta sitten todella haastava tapaus, jonka raivokohtauksia kuvasin luokassa, jotta vanhemmat ja hoitohenkilökunta pysyvät ajan tasalla. Usein tilanteita on myös vaikea muistaa tarkasti jälkikäteen, joten ne on hyvä nähdä ja purkaa videon avulla. Suosittelen siis kuvaamaan! Tällä hetkellä luokallani on hieman tyttösi kaltainen oppilas, joka on koulussa äärettömän hyväkäytöksinen ja puhuu hyvin vähän (mutismiakin epäilty), mutta kotona kuulemma toisinaan aivan riiviö ja pälättää taukoamatta. Oli tosi vaikea uskoa, kun koulussa tosiaan ihan eri lapsi.

Tytölläsi on selvästi paha mieli tapahtuneesta, mutta mielestäni on ihan positiivista, että nyt koulun henkilökunnallakin on kokemusta näistä kohtauksista. Pienluokalla tyttöäsi voidaan nyt auttaa eteenpäin, ja voin vakuuttaa, että tilanne järjestyy vielä :) Tässä duunissa on saanut huomata lasten ällistyttävän kehittymiskyvyn, joka jaksaa yllättää vuosi toisensa perään.

Vierailija kirjoitti:

On vaikea uskoa, että pelkkä puheen kuunteleminen uuvuttaa mutta niin se vain on.

Miun ei ole ollenkaan vaikea uskoa tätä, ja se onkin eräs syistä, miksi en ole samassa tilanteessa.