Kärsitkö jostakin oudosta fobiasta?

YouTubessa oli sellanen video, missä oli arkkitehtuurisesti pieleen menneitä rakennuksia. Sis kuvia taloista, joissa ovi oli väärässä kohdassa tai ikkuna esim vinossa tai portaat meni jotenkin vinksin vonksin. Ahdistuin tuosta videosta suunnattomasti, vaikka muuten mulle on ihan sama miten esim. tavarat lojuu pitkin kämppää eikä tavaroiden tartte olla symmetrisesti. Ahistaa nyt jo pelkästään sen videon ajattelu.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on molluscofobia, eli pelkään etanoita ja kotiloita. En voi katsoa kuvaa, enkä videoita etanoista tai kotiloista koska menen paniikkiin. Tärisyttää, oksettaa ja itkettää. Puhuminen ja ajattelu saa mulle saman reaktion aikaan ja auta armias jos niihin pitäisi koskea tai kävellä ohi. Yleensä kohdatessa ko. olion, alan kakoa tahtomatta ja vetäydyn tavallaan "jäykäksi". Ihan kamalaa kun tiedän ettei ne mitään pahaa tee, mutta silti moinen reaktio...

Mun teiniajan kaverilla oli etanafobia, friikkasi täysin jos joku mainitsikin ne. Joskus tyhmyyksissämme provosoitiin häntä heittämällä jotain tyhmää etanaläppää, kun kaveriporukka oli meillä hengaamassa, minkä seurauksena hän kilahti ja heitti kynttilänjalan ikkunasta. :D Vanhempani sattuivat juuri paikalle todistamaan tätä ja pitivät kaveriani jatkossa vähän kukkuuna.

Nyt aikuisena suhtaudun kyllä hienotunteisesti fobioihin. Vaikka itsestä tuntuisi miten hullulta, niin toiselle on ihan todellista se kammo.

Tavallisena pelkona ötökät, tarkemmin sanottuna ötökät, joilla on pitkiä ulokkeita, eli jalat ja tuntosavet. Etenkin lukit ja ne öttikset, mitä majailee yleensä paikoissa, joissa on tuoretta lautaa jne. :o Näistä tulee yleensä spontaania kiljumista, mikä on noloa, koska en ole kiljuihminen ja työskentelen vartijana (luojan kiitos ei ole tullut työvuorossa tällaista tilannetta :D). Jos ötö on kävellyt esimerkiksi takkini hihalla, pitää takki riuhtoa päältä ja kuluttaa seuraavat puoli tuntia tukan pöyhimiseen ja tarkistamiseen..

Oudompia kammoja on vedet, etenkin syvät vedet, ja veden asukit. Jonnekin keskelle merta uimaan meneminen on ihan hirvittävä ajatus! Jos pohjaan on matkaa vaikkapa kaksi kilometriä, niin mitä kaikkia ällöttävyyksiä mahtuu siihen välille? :( Sameassa vedessä pelottaa, että törmää yhtäkkiä kalaan ja kirkkaassa vedessä pelottaa että näkee kalan uivan jossain kauempana. En siis pelkää mitään pikkukaloja, mutta esimerkiksi aikuiset lohet ja hauet ovat jo "liian isoja". En siis pelkää että ne puree tms ja voin käsitellä kaloja (kalastan), mutta jostain syystä ne on siellä vedessä ihan hysteerisen kammottavia.

Hieman tosiaan epäloogista pelätä SUOMESSA kaloja ja ötököitä, mutta muutoin minulla ei ole suurempia pelkoja, enkä myöskään jännitä esimerkiksi yksin pimeässä metsässä kulkemista tai vastaavia "normipelottavia" juttuja. :D

Pelkään vessan automaattivaloja. Siis pelottaa että niihin tulee joku häiriö kun istun siellä... enkä muutenkaan tajua miksi niitä pitää olla kun voisi ihan hyvin laittaa valot päälle itsekin. Pelkään myös viemäreitä uima-altaissa.

up

Mä kammoan toisten ihmisten jalkapohjia ja varpaita. Jalkapöytää voin koskea, mutta varpaita ja jalkapohjia en. Inhottaa jos esim. miehen jalkapohja tai varpaat koskevat paljasta ihoa. En voi myöskään sietää sitä, että hän hipelöi varpaitaan, mitä hän tekee aika usein. Kerran mies hieroi hartioitani ja laittoi paljaat jalkapohjansa poskilleni ja raivostuin ihan hulluna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään pelkään kassalla asioimista myyjän kanssa, tulee sellainen adrenaliinivyöry että suorastaan haluan paeta tilanteesta, tärisen ihan kauttaaltaan.

En oikein ymmärrä mistä johtuu, järjellä ajateltuna tilanteessa ei ole mitään pelättävää mutta mun aivot on ihan eri mieltä.

Sama. Tää vois olla mun näppiksestä. Olen yrittänyt kovasti järkeillä, mikä siinä on niin pelottavaa, että tekis mieli paeta. Järjen tasolla ei mitään järkeä, mutta tunne on hyvin vahva ja kammottava.

Asutko missä päin? Olisi ihan kiinnostava ajatus tavata toisen jännittäjän kanssa ja jutella asiasta.

t. se kassafoobikko

Pääkaupunkiseudulla. Kieltämättä vertaistuki ei olis pahitteeksi.

Hyvä, asun samoin pk seudulla. Laitappa spostia foobikko@luukku.com

En ole kovin yllättynyt siitä, että en saanut sähköpostia :)

Sammakot! Pelkään, kun ne voi arvaamattomasti pompata minne vaan. Pelkään myös siipiä, esim lintujen ja perhosten. Se ääni mikä niistä tulee...

SIENET. En ole yhtäkään kohtalotoveria löytänyt.

Tämä ei ole fobia, mutta outo inhoamani asia. Inhoan käden hankausta kankaaseen. Se ällöttää hieman samalla tavalla, kuin joitain ällöttää liitutaulun vinguttaminen kynsillä. Inhoan suihkun jälkeen ihon kuivausta, koska en siedä pyyhkeen hankausta käteen. En pidä karheaturkkisten koirienkaan silittämisestä. Farkkukangas käsiä vasten - hrr... Jo lapsena ällötti leikkiä karhean maton päällä mitään.

Pelkään jossakin määrin monia asioita (vaikkeivat nyt ihan fobioita olekaan):

- ampiaiset

- punkit

- lutikat

- jo useamman kerran mainitut syvät ja mustat vedet ja itseni kanssa samassa vedessä uivat kalat

- jossain määrin olen myös reikäkammoinen

- välillä pelkään, että lähden kävelemään unissani ja teen jotakin vaarallista

- välillä kyttään kanssani samassa tilassa nukkuvien hengitystä, jostain syystä pelkään, että joku sattuisi kuolemaan unissaan

- välillä myös pelko sairastumisesta herää, mutta ei kovin usein

Pelkään pellejä, ilmapalloja, niitä isoja itikoita (lentäviä lukkeja), syvää vettä tai enemmänkin mitä siellä on, en kuitenkaan kaloja vaan esim. Isoja kiviä tai lankkuja. Pahimmat fyysiset ja henkiset oireet tulee jos joku narskuu hampaissa, en voi syödä makkaraa vihreitä papuja pähkinöitä tai mitään mikä narskuu. Syke nousee, kasvojen lihakset jäykistyy, ja tulee levoton ahdistunut olo, pelkästä ajattelusta

Vierailija kirjoitti:

Mua puistattaa uida järvissä, merissä tms. joissa vesi on mustaa eikä pinnan alle näe. Ihan mökkireissuillakin siis. Pulikoin kyllä mielelläni ulkomailla, missä vesi on kristallinkirkasta. Muuten tulee tunne, että mistäs minä tiedän, mitä iljettävää jalkojeni juuressa paraikaa lilluu.

Toinen mitä pelkään, on mutapohjat - hyiyöks! Ajatuskin siihen astumisesta kammottaa.

Kas täähän ois voinut olla ihan mun kirjoittama :D mulla on ihan sama. Voin uida tummissa vesissä, mutta ainoastaan niin, että lähden mahdollisimman matalalta uimaan, uin mahdollisimman suorana ja pinnalla ettei jalat vahingossakaan koske mihinkään. Mutapohjien kanssa sama...

Sitten toinen ällötys, tuhatjalkaiset, kaikenlaiset, mitä isompi sitä pahempi. Pallotuhatjalkaiset ovat poikkeus kun ne ei oikein ole samalla tavalla tuhatjalkaisen näköisiä. Just viikonloppuna tajusin tän menevän jo fobian puolelle, kun sain paniikkioireita telkkarista luontodokumenttia katsoessa ja siinä näytettiin tuhatjalkaisen kulkemista. Muuten ötökät on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

SIENET. En ole yhtäkään kohtalotoveria löytänyt.

No täällä yks 👍Tosin tämä on aikuisena aika paljon lieventynyt. Lapsena pelkäsin sieniä ihan tolkuttomasti.

Uimahallissa ne vedenpinnan alla olevat luukut, mitä lie ikkunoita ne on. En uskalla uida niiden lähellä enkä varsinkaan sukellella. Toisaalta en käy nykyään ollenkaan uimahallissa.

Vanhat hissit, ne sellaiset verkkoseinäiset keskellä rappukäytävää olevat. Inhottaa kun ne kaikki vaijerit ym näkyy 😣

Muurahaiset aiheuttavat suunnatonta ahdistusta. Pelkkä muurahaisen kuvan näkeminen (vaikkapa suht realistisesti piirretyn) saa hien nousemaan pintaan. Tätä on ollut niin kauan kuin muistan. Juuri jokunen viikko sitten jouduin vierailulla ollessa pyytämään kanavan vaihtoa, kun televisiosta tuli jokin muurahaisia koskeva luonto-ohjelma. Alle kouluikäisenä en voinut poistua sänkyni päältä, koska lattialla oli yksi sokerimuurahainen. Hysteerisesti itkin ja huusin, ihan paniikissa.

Äiti tiedosti tämän fobian, ja ajatteli kokeilla siedätyshoitoa. Laittoi hakemaan postit. Postilaatikon edestä kulki muurahaisten valtatie, ja kiipesipä niitä pitkin postilaatikon telinettäkin. No, ei toiminut. Edelleen pelkään ihan yhtä paljon. Arvostan ajatusta ja yritystä kyllä :D

Kaverin koiraa ulkoiluttaessa jouduin usein kulkemaan metsätietä, jolla kulki ziljoonittain muurahaisia. Koira jäi nuuhkimaan jotain, minä en voinut pitää jalkoja maassa. Nostelin nopeaan tahtiin jalkojani, jottei yksikään muurahainen pääsisi kiipeämään minua pitkin...

Mökillä aitassa nukkuessa heräsin kerran siihen, että kutitti. Sitä paniikkia, kun tajusin, että sänky on täynnä muurahaisia! Katossa oli sokerimuurahaisten(?) pesä, ja ne olivat kai juuri sinä yönä tulleet läpi siitä. Putoili tasaiseen tahtiin sängylle. Järven rannalla kun oltiin, taisi jokainen mökkiläinen koko järven lähistöllä herätä siihen huutoon.

Mitään syytä tälle fobialle en tiedä. Käsittääkseni varhaislapsuudessa ei tapahtunut mitään muurahaisiin liittyvää, joka olisi traumatisoinut.

Hämähäkkejä sen sijaan en pelkää lainkaan. Voin aivan hyvin pitää niitä kädessäkin. Isoista (esim. tarantellat) en pidä, mutta se johtuukin myrkyllisyydestä. En koskaan tapa hämähäkkejä, koska ne ovat hyödyllisiä eläimiä. Muurahaiset sen sijaan varokoot...

Trypofobia täälläkin...

Etenkin kuvat, jossa reiät on ihossa!!

Krokotiilit

Linnut. En pelkää että ne tappaa mut tai jotain. Vaan ne on niin rumia etten haluis ikinä koskea mitään lintua. En tiedä mikä siinä on, ne vaan ällöttää mua.

Pelkään, että saan unihalvauksen.

Mulle iskee joskus ihan järkyttävä olo kun mietin jotain tilannetta, että lapseni olisi voinut tippua jostain. Esim linnanmäen maailmanpyörässä olo ei haitannut, mutta jälkeenpäin kauhunväreitä. Pitää oikein saada ajatukset muualle. Myöskin sudenkorentoja pelkään kun eräänä kesänä niitä oli älyttömän paljon ja ne lensi sellaista pienenevää rinkiä mun ympärillä ulkona istuessa.