Kärsitkö jostakin oudosta fobiasta?

Vierailija kirjoitti:

Pelkään ongenkoukkuja. En voi olla kenenkään lähellä joka kalastaa tai jos joku edes kantaa onkea. Pelkään että se koukku tArttuu muhun kiinni. Mulle ei oo ees koskasn tapahtunu näin niin en tiiä mistä tää johtuu😅

Minä olen nähnyt. Koukkujen irroittelu kalastajista on aika yleistä hommaa ensiavussa kesäisin ja ehkä tästä kokemuksesta johtuen pelkään kalastajia. Kun ne viuhtovat vavoilla joen / järven rannassa ja menen ohitse. PELKÄÄN

Pienet lapset. Oma lapsi on poikkeus. Ahdistaa tilanteet joissa kaverien lapset tulee liian lähelle tai vaikka tunkee syliin, haluaisin työntää ne pois. Pari kertaa lapsi on ottanut mun kädestä kiinni omalla tahmalla pikkukädellä ja se on aivan kuvottavaa. Lapsivieraiden käytyä meillä siivoan myös hysteerisesti vaikka muuten en ole pöpökammoinen, mutta kun noi naperot koskavat tahmanäpeillään joka paikkaan, kaivelevat nenäänsä yms. Usein ehdotan lapsiperhetapaamiset julkisille paikoille tai vaikka leikkikentälle eikä meidän kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Trypofobia eli reikäkammo. Googlettakaa ja katsokaa mikä reaktio tulee.

Mun miehellä on tää sama. Itseäni myös hieman ällöttää nuo kaikki reikäkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Pöpöjä. Pesen kädet useita kymmeniä kertoja päivässä. Se vuoksi ne ovatkin aina todella kuivat ja talvisin haavaumilla (mikä sekin on pöpöjen kannalta vaarallista), vaikka rasvaan niitä usein. Saatan ruoanlaiton aikana pestä kädet toistakymmentä kertaa eri vaiheiden jälkeen.

Jos menen julkiseen vessaan, minulla on rutiini, jonka mukaan saan vessapaperilla availtua ovia ja hanoja yms. Käsin en halua koskea mihinkään likaiseen. 

Vessaperin avulla ovien availu ei auta yhtään mitään, ne pöpöt menee ihan helposti höttöisestä paperista läpi. Mulla on kertakäyttökäsineitä aina laukussa seltä varalta jos joutuu yleiseen vessaan menemään.

Vierailija kirjoitti:

Ampparipelko. Se on niin voimakas, että pelkään etukäteen kesää ja säntään aina karkuun oli seura mikä hyvänsä, jos ampiainen alkaa pörrätä siinä. Noloa ja kiusallista. Omituisinta on, että pelko koskee nimenomaan ampiaisia. Esimerkiksi hevospaarmat, hämähäkit tms, eivät aiheuta minkäänlaista pelkoreaktiota.

Sama. Tää kulminoitui mulla viimekesänä yksissä mökkijuhlissa, jossa ampiaisia kuhisi kimpussa koko ajan ja joka suunnasta. Lopulta en voinut muuta kuin itkeä hysteerisesti sisällä turvassa kun muut juhlivat ulkona. Sain sätkyn jo siitäkin että joku avasi oven ja tuli kysymään miten voin. Pelkäsin että ampiainen lentää sisälle. Sitten kaikilla on aina tapana kertoa hauskoja juttuja, miten joku on kuollut ampiaisen pistoon ollessaan tietämättään allerginen. Joo en tiedä olenko, mutta ei kiinnosta ottaa asiasta selvää jossain mökillä jumalan selän takana.

Myyrät. Tiedättekö kun on hyvä myyrävuosi ja menette pihalle, jossain maalla, tai rantaan. Seisotte siinä. Joka puolelta alkaa kuulua rahinaa ja kihinää. Tömistätte jalkoja ja hetkeksi hiljenee. Tai sitten ei! Yhtenä myyrävuonna kohtasin rannassa myyrän joka ihan valehtelematta yritti käydä päälle. Se ei pelännyt, ei väistänyt ja käyttäytyi kuin olisin vallannut sen maan! Musta iso möykky vaan rynni kohti uudestaan. Pakenin.

Tästä jäi pieni pelko noita omituisia eläimiä kohtaan ja kiitän onneani etten asu omakotitalossa, johon kuulemma myyrät tulee sisälle. Olis hirveää jos tappajamyyrä ajaisi omasta kodista ulos..

Mua ahdistaa ja kuvottaa todella paljon siivilän tai juustoraastimen tiskaaminen. Tiskiharjan harjakset tarraa niihin pieniin reikiin kokoajan kiinni ja se natisee, se ääni itsessään nostaa niskakarvat pystyyn ja jotenkin sen tuntee koko kehossa asti sen vaivalloisen tarrautumisen. Vaikea selittää.

Pelkkä asian ajattelukin nyt alkoi kuvottaa. :/

Paarmat ja hirvikärpäset

Sellainen kimeä, korkea, aaltoilevan laulava kova naisen puheääni. Sanon sellaista helium-justiinan ääneksi. Jonkun mielestä varmaan kaunis, kun on niin eläväinen, mutta kun kuuntelee sellaista tuntikausia niin muistaa kaikki ne kauhuelokuvat joissa jollain menee mielenterveys ja hakkaavat otsaansa betoniseinään.

Kimakka ääni. Muutenkin korkeat, kirskuvat äänet. Haloo Helsinki -laulajalla on sellainen lauluääni, joka kuulostaa siltä kuin liitu laulaisi taululla tai raitiovaunut kiskot hoilottaisivat. Hrrrr...

En tiedä oudosta, kun on aika yleinen, mutta siis oksentaminen.

Jos löytyy netflix niin katsokaapa muuten sieltä dokumentti nimeltään Brittien kummalliset fobiat. Siinä pelätään muun muassa polvia, herneitä, isoja rakennuksia ja banaaneja.

Koirat tavallaan, en mitenkään pelkää niitä enkä varsinaisesti inhoa, mutta en halua koskea niihin. Se on kamalaa jos koira nuolaisee kättä tai vielä pahempaa jos kasvoja. Pienen etäisyyden päästä ovat ihan kivoja.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tää outo, koska tää on yllättävän yleinen, mutta ainakin tosi väärin- ja huonosti ymmärretty. Pelkään oksentamista ihan kamalasti. Ja kaikkee siihen liittyvää. Usein saan kuulla, että mitä pelättävää siinä muka on, kun se on kropalle ihan luontainen reaktio. Ja että on tyhmää pelätä oksentamista. Lääkärissä tai sairaan-/terveydenhoitajalla tätä pelkoa on vähätelty. Kurjaa, koska tää on yhtä aitoa ja rajoittavaa kuin esim. sosiaalisten tilanteisen pelko tai ahtaanpaikanakammo. Tai sit kysellään, että miks pelkään pöpöjä. No en pelkää, norovirusta ja muita vatsatautiviruksia kyllä, mutta en ole pöpökammoinen. Tää oksentamisen pelko tunnetaan nimellä emetofobia.

Kohtalotoveri. Olet oikeassa, tämä on aika  yleistä, mutta siitä ei puhuta koska sitä pidetään naurettavana. Itse kävin puhumassa siitä  psykologille eikä hänkään oikein ymmärtänyt. Emetofobia eroaa useimmista fobioista siinä, että pelon kohteelta ei pääse ikinä täysin  karkuun. Jos pelkäät vaikka lentämistä, voit olla lentä mättä,  mutta koskaan et voi olla 100 % varma ettet tule tänään oksentamaan - omaa kroppaa ei voi hallita täysin. Pahassa emetofobiassa elää pelossa 24/7. Ja joskus se pahin pelko tapahtuukin ja traumatisoituu taas uudelleen, ja fobia toistaa itseään. Fobia meinasi yhdessä vaiheessa tuhota koko elämäni, koska joka ikinen päivä meni pelätessä "mitä jos tänään oksennan" ja välttelessä kaikkea vähänkin riskialtista.

Jos osaat kohtalaisesti  englantia, voin suositella sinulle kirjaa "Cure your emetophobia and thrive". Voi kuulostaa hömpältä self-helpiltä, mutta tuo kirja oli ensimmäinen, joka kykeni selittämään ymmärrettävästi mistä tämä pelko johtuu ja tarjoamaan siihen auttavia ajatusmalleja. Se paransi fobiani lähes kokonaan. Totta kai pidän vieläkin ajatusta oksentamisesta vähän ahdistavana, mutta kukapa  siitä nauttisi, ja tärkeintä on ettei elämä enää pyöri vain  sen pelkäämisen ympärillä.      

Linnut. Ihan kaikenlaiset. Pelkään sairasti. En käy kesällä kauppatorilla. Sai alkunsa mitättömästä asiasta eli istuin mieheni kanssa rannalla, hän alkoi ruokkia sorsanpoikasia eväsleipänsä muruilla. Mulla oli paljaat varpaat hiekalla, sorsat luulivat niitä leivänpaloiksi ja alkoivat nokkia varpaitani.

Juu, olen katsonut myös 'Linnut'-elokuvan. Fobiani vain paheni.

Ystäväni ei ui järvissä kovin syvällä. Hän pelkää, että joku petokaka (hauki) puree jalasta.

Mulla on molluscofobia, eli pelkään etanoita ja kotiloita. En voi katsoa kuvaa, enkä videoita etanoista tai kotiloista koska menen paniikkiin. Tärisyttää, oksettaa ja itkettää. Puhuminen ja ajattelu saa mulle saman reaktion aikaan ja auta armias jos niihin pitäisi koskea tai kävellä ohi. Yleensä kohdatessa ko. olion, alan kakoa tahtomatta ja vetäydyn tavallaan "jäykäksi". Ihan kamalaa kun tiedän ettei ne mitään pahaa tee, mutta silti moinen reaktio...

Mua puistattaa uida järvissä, merissä tms. joissa vesi on mustaa eikä pinnan alle näe. Ihan mökkireissuillakin siis. Pulikoin kyllä mielelläni ulkomailla, missä vesi on kristallinkirkasta. Muuten tulee tunne, että mistäs minä tiedän, mitä iljettävää jalkojeni juuressa paraikaa lilluu.

Toinen mitä pelkään, on mutapohjat - hyiyöks! Ajatuskin siihen astumisesta kammottaa.

Mua puistattaa uida järvissä, merissä tms. joissa vesi on mustaa eikä pinnan alle näe. Ihan mökkireissuillakin siis. Pulikoin kyllä mielelläni ulkomailla, missä vesi on kristallinkirkasta. Muuten tulee tunne, että mistäs minä tiedän, mitä iljettävää jalkojeni juuressa paraikaa lilluu.

Toinen mitä pelkään, on mutapohjat - hyiyöks! Ajatuskin siihen astumisesta kammottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tää outo, koska tää on yllättävän yleinen, mutta ainakin tosi väärin- ja huonosti ymmärretty. Pelkään oksentamista ihan kamalasti. Ja kaikkee siihen liittyvää. Usein saan kuulla, että mitä pelättävää siinä muka on, kun se on kropalle ihan luontainen reaktio. Ja että on tyhmää pelätä oksentamista. Lääkärissä tai sairaan-/terveydenhoitajalla tätä pelkoa on vähätelty. Kurjaa, koska tää on yhtä aitoa ja rajoittavaa kuin esim. sosiaalisten tilanteisen pelko tai ahtaanpaikanakammo. Tai sit kysellään, että miks pelkään pöpöjä. No en pelkää, norovirusta ja muita vatsatautiviruksia kyllä, mutta en ole pöpökammoinen. Tää oksentamisen pelko tunnetaan nimellä emetofobia.

Kohtalotoveri. Olet oikeassa, tämä on aika  yleistä, mutta siitä ei puhuta koska sitä pidetään naurettavana. Itse kävin puhumassa siitä  psykologille eikä hänkään oikein ymmärtänyt. Emetofobia eroaa useimmista fobioista siinä, että pelon kohteelta ei pääse ikinä täysin  karkuun. Jos pelkäät vaikka lentämistä, voit olla lentä mättä,  mutta koskaan et voi olla 100 % varma ettet tule tänään oksentamaan - omaa kroppaa ei voi hallita täysin. Pahassa emetofobiassa elää pelossa 24/7. Ja joskus se pahin pelko tapahtuukin ja traumatisoituu taas uudelleen, ja fobia toistaa itseään. Fobia meinasi yhdessä vaiheessa tuhota koko elämäni, koska joka ikinen päivä meni pelätessä "mitä jos tänään oksennan" ja välttelessä kaikkea vähänkin riskialtista.

Jos osaat kohtalaisesti  englantia, voin suositella sinulle kirjaa "Cure your emetophobia and thrive". Voi kuulostaa hömpältä self-helpiltä, mutta tuo kirja oli ensimmäinen, joka kykeni selittämään ymmärrettävästi mistä tämä pelko johtuu ja tarjoamaan siihen auttavia ajatusmalleja. Se paransi fobiani lähes kokonaan. Totta kai pidän vieläkin ajatusta oksentamisesta vähän ahdistavana, mutta kukapa  siitä nauttisi, ja tärkeintä on ettei elämä enää pyöri vain  sen pelkäämisen ympärillä.      

Moi!

Toi on joo totta, että karkuun ei pääse. Toisaalta omia ajatuksia voi tietoisesti hillitä ja hallita, esim. tänä talvena päätin olla pelkäämättä noroa niin kauan kuin lähipiirissä kukaan ei sairastu. Ei ole tarvinnut pelätä! Huima muutos siihen, että neljä vuott sitten jätin koulun kesken tämän fobian takia.

Tiedän tuon kirjan, olen monesti harkinnut sen hankkimista, mutta en ole varma pystynkö juuri nyt keskittymään siihen niin kovasti kuin pitäisi. Kun saan ensin vähän muita asioita kuntoon ja pois mielen päältä, voin keskittyä tuohon.

Kiva, kun kommentoit!

- Se jolle vastasit

Pelkään että peräsuoleni repeää tai löystyy kun mieheni survoo sinne melaansa :(

Enkä itse edes tykkää anaalijutuista, mutta annan kun mies sitä pyytää. Pelkään että saan myös rimjobin antamisesta jonkun bakteerin ja saan syövän.

N37

pelkään tosi paljon mehiläisiä, jos ne tulee lähietäisyydelle. Pelkään sellasia maskotteja, joihin ihminen on puleutunut sisään hippoja yms. Pelkäsin lapsena ja pelkään vieläkin. Ja ilmapalloja, jos ne pamahtaa:)en siis voi sietää ilmapalloja tuon pelon takia.

Hämmähäkkejäkin pelkään niin, että menee kylmänväreet ja jos lattialla menee se on melkein pakko imuroida. Pelkään lihomistakin ja laihtumisesta jäävää roikkuvaa ihoa,vatsanahkaa yms. Elämä on-

Heinäsirkkoja. Olen vähän ötökkäkammoinen muutenkin, mutta ei pistävätkään ötökät pelota niin paljon kuin heinäsirkat. Niiden liikkeitä ei voi ennakoida, ne hyppää yllättäen ja mihin suuntaan tahansa.