Kärsitkö jostakin oudosta fobiasta?

Olen jo vuosikausia pelännyt että makuuhuoneen kaapin ovi aukeaa itsekseen yöllä. Sillä kärsin aikoinaan kamalasta jumalan, jeesuksen pelosta ja pakkoajatuksia että "avaa tuo kaapin ovi" jos olet olemassa. Myös kummitukset ja muut yliluonnolliset liittyy tähän. Noh, mitään ei ole vielä toistaiseksi tapahtunut mutta tää typerä pelko on jäänyt takaraivoon. Nukkuminen on usein vaikeaa, en aina voi nukkua makkarissa ja valot täytyy olla päällä. :( Kiitti vaan isukille uskonnollisista pelottelumetodeista! Olen nykyään sitä paitsi ateisti.

En tiedä, onko tää outo, koska tää on yllättävän yleinen, mutta ainakin tosi väärin- ja huonosti ymmärretty. Pelkään oksentamista ihan kamalasti. Ja kaikkee siihen liittyvää. Usein saan kuulla, että mitä pelättävää siinä muka on, kun se on kropalle ihan luontainen reaktio. Ja että on tyhmää pelätä oksentamista. Lääkärissä tai sairaan-/terveydenhoitajalla tätä pelkoa on vähätelty. Kurjaa, koska tää on yhtä aitoa ja rajoittavaa kuin esim. sosiaalisten tilanteisen pelko tai ahtaanpaikanakammo. Tai sit kysellään, että miks pelkään pöpöjä. No en pelkää, norovirusta ja muita vatsatautiviruksia kyllä, mutta en ole pöpökammoinen. Tää oksentamisen pelko tunnetaan nimellä emetofobia.

Onko muilla tuota, että tulette helvetin vihaisiksi jos joudutte fobianne kanssa tekemisiin?

Hämähäkit. Tiedän, ettei ne oikeasti tee mitään pahaa, mutta ovat vaan niin inhottavia ja vikkeliä kaikkine kahdeksine jalkoineen. Asiaa pahentaa se, että olen maatilan emäntä ja joudun näin ollen kohtaamaan noita ihan liian usein.

Mua alkaa pyörryttää kaikki mikä liittyy muiden hampaisiin. Kun yksi oppilaani ylpeänä esitteli heiluvaa hammastaan, mua alkoi huimata niin että jouduin istumaan alas, ja kädet menivät kylmänhikisiksi. Myös kaikki takertuva ja juurtuva kammottaa. Kun ostan maustepurkin, mieheni joutuu ottamaan sen korkin alla olevan tarramuovihärpäkkeen pois koska en pysty katsomaan siihen takertuneita maustehippuja.

Ei mitään tietoa miksi nuo asiat kammottavat.

Soittorasioita! Joskus lapsena tuntui että koko maailma pysähtyi, nykyään lähinnä tulee olo, että haluan pois tilanteesta, mutta pystyn kuitenkin juuri ja juuri olemaan, koska tiedän että pääsen pian pois. Vähän sama homma useiden muidenkin ääntä pitävien lelujen kanssa. Odotan nyt ensimmäistä lastani ja en aio hankkia meille kotiin yhtäkään lelua joka päästää inahdustakaan.

Mä pelkään ihan armottomasti perhosia, olen aina pelännyt. Aikuisiällä olen oppinut tulemaan toimeen pienten yksiväristen (esim sitruunaperhonen) kanssa, mutta nokkosperhoset ja sitä isommat sekä kirjavammat ovat kauhistus. Elämään on mahtunut monta helvetillistä hetkeä, sillä tämä fobia yltää kuolleisiinkin yksilöihin. Ihan jo siiven palanen saa kauhun väreet selkäpiihin.

Ampparipelko. Se on niin voimakas, että pelkään etukäteen kesää ja säntään aina karkuun oli seura mikä hyvänsä, jos ampiainen alkaa pörrätä siinä. Noloa ja kiusallista. Omituisinta on, että pelko koskee nimenomaan ampiaisia. Esimerkiksi hevospaarmat, hämähäkit tms, eivät aiheuta minkäänlaista pelkoreaktiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään pelkään kassalla asioimista myyjän kanssa, tulee sellainen adrenaliinivyöry että suorastaan haluan paeta tilanteesta, tärisen ihan kauttaaltaan.

En oikein ymmärrä mistä johtuu, järjellä ajateltuna tilanteessa ei ole mitään pelättävää mutta mun aivot on ihan eri mieltä.

Sama. Tää vois olla mun näppiksestä. Olen yrittänyt kovasti järkeillä, mikä siinä on niin pelottavaa, että tekis mieli paeta. Järjen tasolla ei mitään järkeä, mutta tunne on hyvin vahva ja kammottava.

Asutko missä päin? Olisi ihan kiinnostava ajatus tavata toisen jännittäjän kanssa ja jutella asiasta.

t. se kassafoobikko

Pääkaupunkiseudulla. Kieltämättä vertaistuki ei olis pahitteeksi.

Walking in the air biisi pelottaa. Se alkup. pillahdan itkuun kun sitä jouluisin soitetaan. Pelkään kuunnella radiota, jos se pärähtääkin varoittamatta soimaan. Lienee joku takauma lapsuuden joululta.

Pelkään ongenkoukkuja. En voi olla kenenkään lähellä joka kalastaa tai jos joku edes kantaa onkea. Pelkään että se koukku tArttuu muhun kiinni. Mulle ei oo ees koskasn tapahtunu näin niin en tiiä mistä tää johtuu😅

Trypofobia eli reikäkammo. Googlettakaa ja katsokaa mikä reaktio tulee.

Pelkään jotain, mitä en ole koskaan livenä edes nähnyt.. ilmalaivoja. Sellaisia vanhoja, pitkiä, kapeita sukkuloita. En ole koskaan kuullut muilta vastaavaa pelkoa. Myös sukellusveneet menee samaan..

Uimista syvissä vesissä. Hississä kulkemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään pelkään kassalla asioimista myyjän kanssa, tulee sellainen adrenaliinivyöry että suorastaan haluan paeta tilanteesta, tärisen ihan kauttaaltaan.

En oikein ymmärrä mistä johtuu, järjellä ajateltuna tilanteessa ei ole mitään pelättävää mutta mun aivot on ihan eri mieltä.

Sama. Tää vois olla mun näppiksestä. Olen yrittänyt kovasti järkeillä, mikä siinä on niin pelottavaa, että tekis mieli paeta. Järjen tasolla ei mitään järkeä, mutta tunne on hyvin vahva ja kammottava.

Asutko missä päin? Olisi ihan kiinnostava ajatus tavata toisen jännittäjän kanssa ja jutella asiasta.

t. se kassafoobikko

Pääkaupunkiseudulla. Kieltämättä vertaistuki ei olis pahitteeksi.

Hyvä, asun samoin pk seudulla. Laitappa spostia foobikko@luukku.com

Mulla perhoset. Ei nyt sentään fobia, voin kyllä katsella kauempaa kuinka ne lentelevät kauniina kesäpäivänä kukkaniityn päällä, mutta yhtään lähemmäksi en niitä halua. Ne on niin epäluotettaviakin, kun lentosuunta saattaa vaihtua yks kaks ja ne voi tulla vaikka pään päälle istumaan. Sitä en haluaisi suurin surminkaan *puist*

Toinen, aika uusi asia on, kun ajetaan autolla jonnekin vähän pidemmälle, ja jos tulee joku yllättävä ruuhka, ja jono pysähtyy. Silloin muljahtaa vatsa ja tulee heti kamala vessahätä (mulla on krooninen suolistosairaus muutenkin), tai muuten epämukava olo. Niin kauan kuin auto kulkee, vaikka hiljaakin, ei tee mitään, mutta auta armias se yllättävä pysähdys. Ja varsinkin, jos tulee jostain tieto, että edessä on onnettomuus tms., mistä arvaa että pysähdyksestä tulee vähän pitempi, tuntuu, että tästä en selviä millään! Olen kehittänyt itselleni sellaisen "hyrinätekniikan", että hyräilen hiljaa jotain hyvin yksikertaista sävelmää ja keskityn vain siihen ja hengittämiseen - se auttaa joskus.

Pöpöjä. Pesen kädet useita kymmeniä kertoja päivässä. Se vuoksi ne ovatkin aina todella kuivat ja talvisin haavaumilla (mikä sekin on pöpöjen kannalta vaarallista), vaikka rasvaan niitä usein. Saatan ruoanlaiton aikana pestä kädet toistakymmentä kertaa eri vaiheiden jälkeen.

Jos menen julkiseen vessaan, minulla on rutiini, jonka mukaan saan vessapaperilla availtua ovia ja hanoja yms. Käsin en halua koskea mihinkään likaiseen. 

Haisemisenpelko. Pelkään pakkomielteisesti, että haisisin pahalle.

En pidä teräesineistä, esim. puukoista, jotka lojuvat "vapaina" pöydillä. Asettelen ne aina osoittamaan seinää kohti, mieluiten suljen ne laatikkoon. Pahinta on jos istun pöytään ja joku veitsi pöydällä osoittaa minua kohti.

Sanokaa nyt, että tälle on joku oma kiva latinankielinen nimi. Morafobia?

Vierailija kirjoitti:

Mulla perhoset. Ei nyt sentään fobia, voin kyllä katsella kauempaa kuinka ne lentelevät kauniina kesäpäivänä kukkaniityn päällä, mutta yhtään lähemmäksi en niitä halua. Ne on niin epäluotettaviakin, kun lentosuunta saattaa vaihtua yks kaks ja ne voi tulla vaikka pään päälle istumaan. Sitä en haluaisi suurin surminkaan *puist*.

Sama. Perhoset ovat karvaisia, rumia toukkia jotka ovat naamioituneet sievillä siivillä. Yököt ovat ihan hirveitä. Jostain syystä perhoset ovat aina rakastaneet minua ja halunneet laskeutua minun päälleni. Varmaan syömään minua tai jotain kamalaa. Ne todellakin lentävät kuin juopot sinne tänne ja surauttelevat kohti. Hyi.