Kärsitkö jostakin oudosta fobiasta?

Minullakin emetofobia, eli oksentamisen pelko. Alkoi jo esiteininä aika traumaattisesta vatsataudista ja oksentamisen kokemuksesta, jossa suoraan unesta herättyäni oksensin itseni päälle.

Nykyään fobia ei ole niin paha kuin nuorena, mutten siltikään esim. kestä sitä jos joku edes mainitsee, että "oksettaa" tai "on huono olo". Mulle tulee heti itselle välittömästi pahoinvoiva olo. En siis kestä muidenkaan oksentamista, tai oksentamisen ääntä, hajua, pahimmillaan jos joudun kauan kuuntelemaan niin oksennan itsekin. Ja alan tosiaan jo voimaan pahoin siitä, jos joku muu kertoo häntä oksettavan. Ihan pöljää. En ole kuitenkaan pöpökammoinen, enkä välttele "vatsatautia". Tulee huono olo jo kun kirjoittaakin oksennuksesta. :-D 

Vierailija kirjoitti:

Trypofobia täälläkin...

Etenkin kuvat, jossa reiät on ihossa!!

Mulla ei varsinaisa trypofobiaa ole, mutta mulle tulee ärtynyt olo noista kuvista ja tekisi mieli repiä ne kaikki reiät auki :D

Ampparit täälläkin. Pelkään jo nyt, että niitä tulee pyörimään ympärilleni, kun grillaan kesällä. Suunnittelen mielessäni jo valmiiksi erilaisia pakoreittejä ja karkoittimia. Minua on amppari pistänytkin muutaman kerran ja kerran yksi tunki nutturani sisään, enkä saanut sitäheti ulos sieltä. Hrrrrrrr...... :-O

Vierailija kirjoitti:

Minä kammoksun kastematoja. Rankan sadekuuron jälkeen pitkiä, ohuita matoja jalkakäytävät täynnä, hyi helvetti. Iskee niin paha paniikki ja ahdistus. Tätä ei ymmärrä kukaan. Luonnollisestikaan en voi pujottaa matoa koukkuun... ja sitten ne kammotukset menee matopurkissa semmoselle myttyrälle toisiinsa kietoutuneena, oksettava näky!

Mulla on sama fobia. Ollut lapsesta saakka, voi olla että syynä on  hämärästi muistamani tilanne, kun joskus pikkulapsena naapurinpojat ja veljeni kiusasivat minua heilutellen kastematoja edessäni, koska tiesivät, etten pidä niistä.

Keväästä syksyyn sateen jälkeen liikkuminen ulkona on joskus erittäin ahdistava kokemus, kun niitä kastematoja on sadoittain ja tuntuu että liikkumaan ei pääse kun ne täyttävät asfaltin. Joskus aloin melkein itkemään tällaisessa tilanteessa ja ohikulkijat varmaan katsoo kuin hullua kun harpon ja hypin matojen yli. En halua astua niiden päälle, koska ajatus liiskaantuneesta limaisesta madosta kengänpohjassani kuvottaa. Pitkiä ja ohuita matoja kammottavampia ovat vielä pitkät ja paksut kastemadot jotka kiemurtelee asfaltilla, hyi kamala, tulee väristyksiä jo ajatuksestakin.

Minua ällöttää pienet reiät, sairaala vaatteita inhoan yli kaiken, näen niistä painajaisia viikon jos joudun pitää päivänkin niitä. Se haju ja ne napit. En tiiä mitää muuta mikä vois olla kuvottavampaa :s ampiaisia juoksen mielellään karkuun!

Minä ahdistun tolkuttomasti siitä, jos joku lapsistani tai kuka hyvänsä, alkaa kakomaan jotain kurkkuun takertunutta. Oon aina varoittamassa, että ei saa juosta karkki suussa jne. Edelleen kauhistuttaa jälkikäteen ne tapaukset, kun jokainen kolmesta lapsestani on ollut tukehtumisen partaalla, kukin vuorollaan. Pahin oli mandariiniviipaleen juuttuminen lapsen kurkkuun. Oli jo ihan sininen. Kiskaisin hänet paniikissa ylösalaisin jaloista ja ravistin, mikä auttoikin. Heimlichin ote ei ollut silloin mulle vielä tuttu. Multa ei jää huomaamatta kenenkään kurkun selvitykset.

Mä oon pelänny kastematoja ihan pikkulapsesta asti. Pelkään niin paljon, että on melkeinpä mahdotonta kävellä sadekelillä ulkona. Nään myös toistuvia painajaisia niistä. Mä en pysty katsomaan edes kuvaa kastemadosta ja se sanaki on vaikea sanoa ääneen. Oon käyny tän pelon takia hypnoterapiassa, nlp terapiassa ja psykoterapiassa on tätä myös selvitelty. Terapeutin teoria on että lapsuudessa kokemani hyväksikäyttö on syy tähän. Että lapsen mieli on siirtäny pelon jota ei osaa käsitellä johonkin toiseen kohteeseen eli matoihin. Oli miten oli, tää pelko on todella paha ja rajoittaa elämää aika lailla.

Injektioneulat. Synnytyksenkin pahin vaihe oli epiduraalin laitto. Saatan pyörtyä jo ihan pelkässä verikokeen otossa.

Vierailija kirjoitti:

Fobia ei ehkä ole oikea sana, kun en sanan varsinaisessa merkityksessä pelkää, mutta en pysty katsomaan tai kuuntelemaan mitään silmiin liittyviä juttuja (silmävammat, silmäleikkaukset tms.).

Mulla sama. En ole koskaan halunnut katsoa Andalusialainen koira-elokuvaa siitä syystä. En myöskään voisi mennä silmien laserleikkaukseen. 

Minulla on myös jonkinlainen fobia hämähäkkejä kohtaan (ei liene kovin harvinainen) ja myös luonnonvesissä uimiseen, jos vesi on tummaa enkä näe pohjaa. Se on jotenkin kamalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole fobia, mutta outo inhoamani asia. Inhoan käden hankausta kankaaseen. Se ällöttää hieman samalla tavalla, kuin joitain ällöttää liitutaulun vinguttaminen kynsillä. Inhoan suihkun jälkeen ihon kuivausta, koska en siedä pyyhkeen hankausta käteen. En pidä karheaturkkisten koirienkaan silittämisestä. Farkkukangas käsiä vasten - hrr... Jo lapsena ällötti leikkiä karhean maton päällä mitään.

Huvittava. Minulla on taas se ääni, joka lähtee kun pahvi hankaa pahvia vasten (esim. pahvilaatikoita avatessa)... Aivan kauhea ääni. 

Pelkään hiljaisuutta. Hiljaiset hetket kammottavat minua ja välttelen niitä jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

SIENET. En ole yhtäkään kohtalotoveria löytänyt.

TÄMÄ!

Nyt löysit kohtalotoverin.

Inhoan, kammoksun sieniä.. sitä hajua yhh.

Pahimpia ovat ne jättikokoiset tatit jotka ovat usein täynnä matoja. Saavat mut oikeesti kauhun partaalle.

Sitä sanotaan takaisinkytkennäksi. Olet joskus saanut lievän paniikkikohtauksen kassalla, ja siitä lähtien olet alkanut jännittämään ja välttelemään samaista tilannetta. Kun joudut kassalle ja fyysiset oireet alkavat, tietoisuutesi hätääntyy myös; ja kun tietoisuutesi hätääntyy, hätääntyy edelleen myös aivojen se alkeellisempi osa ja fyysiset oireet taas vahvistuvat. Eli noidankehä on valmis

Mykofobia. En voi kulkea edes kadulla ilman pelkoa, jos vain sen vieressä kasvaa sieniä.

Vierailija kirjoitti:

SIENET. En ole yhtäkään kohtalotoveria löytänyt.

Nyt löysit! Harvinaista on.

Pelkään perhosia. Ne ovat jotenkin todella creepyjä otuksia. Se toukkavartalo... pahin pelkoni on, että perhonen lentää ulkona päälle.

Vierailija kirjoitti:

Mä kammoan toisten ihmisten jalkapohjia ja varpaita. Jalkapöytää voin koskea, mutta varpaita ja jalkapohjia en. Inhottaa jos esim. miehen jalkapohja tai varpaat koskevat paljasta ihoa. En voi myöskään sietää sitä, että hän hipelöi varpaitaan, mitä hän tekee aika usein. Kerran mies hieroi hartioitani ja laittoi paljaat jalkapohjansa poskilleni ja raivostuin ihan hulluna.

Tämä!!

Mua myös ällöttää/kammottaa jalat ja varpaat.

Sen lisäksi mulla on aika erikoinen kammo, pelkään nimittäin isoja kattomaalauksia (esim kirkoissa tms korkeissa rakennuksissa), isoja, realistisia maalauksia sekä isoja, realistia ihmishahmoisia patsaita. Hyi olkoon.

Tämän kaiken lisäksi kammoan styroxia. Siihen koskemista ja ääntä. Hyi olkoon, styroxi vasten pahvia.. hrrrrr

Vierailija kirjoitti:

Mykofobia. En voi kulkea edes kadulla ilman pelkoa, jos vain sen vieressä kasvaa sieniä.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan tähän, että minullakin on ollut mykofobia niin kauan kuin muistan.

Olen joskus lapsena nähnyt painajaisia siitä kuinka lennän valtavien myrkkysienten joukkoon ja ne muussaantuvat, hytisevät ja työntyvät huutavasta suustani sisään. Toisaalta olen samaan aikaan kiinnostunut sienistä, ja tykkään lukea niistä tietoutta. Harrastan jopa toisinaan sienestystä, enkä jostain syystä pelkää aivan kaikkia sieniä yhtä kovasti, kuten vaikka kaupassa myytäviä herkkusieniä ja kantarelleja. Luonnossa kasvaessaan sienet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta puistattavia ja saavat aikaan vahvan pelkoreaktion.

Vastenmielisimpiä ovat hontelojalkaiset, suippolakkiset ja ryppäissä kasvavat sienet, sekä syömäkelvottomat myrkky- ja roskasienet, varsinkaan jos en tiedä mitä ne ovat. Vähiten luonnossa kasvavista sienistä pelkään tattien, haperoiden ja rouskujen kaltaisia perussieniä, mutta niihinkään en mielelläni koske ilman hanskoja ja siltikin pulssi tuppaa nousemaan.

Toisin sanoen mitä epämääräisempi sieni on ulkonäöltään sekä lajiltaan, sitä ahdistavammalta se minun silmissäni vaikuttaa. Pelkään myös ihan pienenpieniä nurmikolla kasvavia kellolakkisia nahikkaita tms., vaikka ne olisivat vain pikkusormeni kokoisia. 

Esimerkkejä pahoista

http://sienimies.fi/sienimies/wp-content/uploads/2014/08/koivunkantosie…

https://www.vastavalo.net/albums/userpics/20842/normal_myrkkynaapikka81…

https://suomenluonto.fi/wp-content/uploads/2018/06/kesapiennarsieni.jpg

http://static-sls.smf.aws.sanomacloud.net/etlehti.fi/s3fs-public/styles…

ja ei niin pahoista

https://www.sienikoto.fi/wp-content/uploads/2012/07/IMG_5550.jpg

https://suomenluonto.fi/wp-content/uploads/2019/08/Karvarusku.jpg

http://www.luontoportti.com/suomi/images/19915.jpg

Vierailija kirjoitti:

Injektioneulat. Synnytyksenkin pahin vaihe oli epiduraalin laitto. Saatan pyörtyä jo ihan pelkässä verikokeen otossa.

Aika yleistä oikeastaan tuo. Meillä mies on se verikokeissa pyörtyilijä ja mua hirvittää erikoisemmat neulatoimenpiteet muuten vaan ilman pyörrytystä, harrastan enemmän kiljumista ja hyperventiloimista. Lapsia ei todennäköisesti haluta ihan muista syistä, mutta jos haluttaisiin, niin synnytyksen vetäisin kyllä tuhat kertaa mieluummin luomuna kuin ottaisin yhtäkään ylimääräistä neulaa.

Näitähän löytyy :D..

Pelkään vedessä olevia ihmisten tekemiä asioita esim. uponneet laivat, poijut (ja ne ketjut jotka niissä on kiinni!), sitten ne ihme vihreät ja oranssit tolpat mitkä on vedessä.. Tällekin pelolle on englanninkielinen nimi submechanophobia. 

Sitten pelkään teräviä veitsiä ja varsinkin jos paikalla on muitakin ihmisiä esim. jos leikkaan vaikka vihanneksia miehen kanssa keittiössä niin välillä ajattelen "entä jos mä vaan isken veitsellä tota". Varmasti saisin jonkun ocd diagnoosin näiden pakkoajatusten takia, mutta toisaalta tiedostan että ne ovat älyttömiä ja en koskaan voisi satuttaa ketään. 

Pelkään myös oksentamista (emetofobia), mutta olen pikku hiljaa alkanut päästä siitä eteenpäin, eikä se hallitse elämääni enää niin paljon kuin jossain vaiheessa.

Ainiin sitten pelkään myös tuuliturbiineja :D Kammottavia isoja pyöriviä rakennelmia keskellä peltoa