Lue keskustelun säännöt.
LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!
01.04.2017 |
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap, kerro miten aiemmin hoidettiin erot? Nainen oli jatkuvasti lasten kanssa ja mies oli jatkuvasti LAPSIVAPAALLA, ja mies tapasi kerran kahdessa viikossa lapsiaan.
Eiköhän tämä viikko-viikkosysteemi ole kuitenkin parempi. Tosin itsekästä sontaa se osittain on. Nykyään ei kunnioiteta sitä liittoa. Pannaan menemään miten huvittaa, kunnes väälit menee ja otetaan ero. Siitä se vuorottelu sitten alkaa. Eikä ihmisiä edes kaduta, koska pääsee LAPSIVAPAALLE välillä, ja peneskelemaan taas miten huvittaa.
Niin, jos luet tarkemmin, niin huomaat etten kritisoi tuota viikko-viikkosysteemiä, vaan vanhemmuuden loppumista joka toinen viikko.
Niin kuin tossa joku kommentoikin, niin ei sitä toista viikkoa nyt viitsi ranteitaan viillellä, ja odotella lapsia. Pitää sekin elää. Some hehkutus nyt kuulostaa naurettavalta, se on totta. Kuitenkin, miksei voisi olla viikko vapaata lapsistaan. Maailma muuttuu, yhteiskunta muuttuu, kaikki muuttuu nykyään hirveää vauhtia. Miksei voisi olla ihan normaalia, että lapset ovat viikko-viikko systeemillä, aina tutun ja turvallisen vanhemman luona? Näin se maailma muuttuu.
AP:tä taitaa vituttaa, kun ei saa lapsivapaita viikkoja. Kuin ehkä pari kertaa vuodessa.
Toisaalta varsinainen yksinhuoltajuus on aika rankkaa. Jos isä ei välitä lapsestaan p*skaakaan, käy ehkä joskus tapaamassa, jos sattuu huvittaan ja itse on kaikesta vastuussa kokoajan 24/7, ei ole vapaita viikonloppuja, ei vuosilomia, ei mitään. Antaisin mitä tahansa yhdestä vuorokaudesta yksin. Se on lapsellekin parempi, että äiti (vanhempi) jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.
Älä ihmeessä teekkään, olet liiansairas siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Mitkä idioottien kokoontumiajot täällä on? Epäkypsää, vastuutonta ja surullista on vaahdota itse keksimistään fantasioista niinku ne olis joku totuus. Itse eron kokeneena ja monta eroa sivusta seuranneena, kyllä se on lapsiperheessä tosi kova juttu ja kaikki siirtävät eroa vuosia, ihan viimeiseen hetkeen kunnes vaihtoehtoja ei ole. Kyllä erojen taustalla on paljon yritystä ratkaista ongelmia. En tiedä ketään joka olis eronnu ihan vaan ku ei ollu kivaa. Ota nyt sinäkin se muovipussi pois päästäs ja katsele vähän ympärilles. Kiesus mitä porukkaa täällä seilaa
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta varsinainen yksinhuoltajuus on aika rankkaa. Jos isä ei välitä lapsestaan p*skaakaan, käy ehkä joskus tapaamassa, jos sattuu huvittaan ja itse on kaikesta vastuussa kokoajan 24/7, ei ole vapaita viikonloppuja, ei vuosilomia, ei mitään. Antaisin mitä tahansa yhdestä vuorokaudesta yksin. Se on lapsellekin parempi, että äiti (vanhempi) jaksaa.
Minkä ikäinen lapsi? Etkö voi vuorotella jonkun toisen yksinhuoltajan kanssa joskus? Isommat lapset saa jo partioon ja leirille. Minäkin olen varsinainen yh ja juu on rankkaa mutta en vaihtaisi mihinkään vuoroviikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
No ihan samalla tapaa kuin nytkin, kun olen heistä vastuussa 24/7. Ja eihän kouluikäisten kanssa enää tarvitse passissa olla kaiken suhteen, kyllä ne pärjää keskenään sen aikaa kun olet esim. salilla...
Sulla taas näyttää olevan se ruma ajatus, että sun vanhemmuutes loppuu siihen kun exä kaasuttaa pihalta pois lapset mukanaan...
Mulla on muutama tuttu jotka on viikko-viikko-systeemeissä ja ne sanovat olevansa parempia vanhempia sen takia. En tiiä. Varmaan jaksamista on kun on säännöllisesti vapaata, eikä oo pinna niin kireellä? Välillä kuulostaa että tuo on oikeasti ihan hyväkin ratkaisu? Lapsiviikolla vanhemmat jaksaa puuhailla lasten kanssa ja lapsivapaalla saavat elää omaa elämäänsä just niin kuin haluavat. Sit jaksaa taas olla läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Mitkä idioottien kokoontumiajot täällä on? Epäkypsää, vastuutonta ja surullista on vaahdota itse keksimistään fantasioista niinku ne olis joku totuus. Itse eron kokeneena ja monta eroa sivusta seuranneena, kyllä se on lapsiperheessä tosi kova juttu ja kaikki siirtävät eroa vuosia, ihan viimeiseen hetkeen kunnes vaihtoehtoja ei ole. Kyllä erojen taustalla on paljon yritystä ratkaista ongelmia. En tiedä ketään joka olis eronnu ihan vaan ku ei ollu kivaa. Ota nyt sinäkin se muovipussi pois päästäs ja katsele vähän ympärilles. Kiesus mitä porukkaa täällä seilaa
No meillä ei ollut minkäänlaista yritystä ratkaista ongelmia. Ukko lähti helpomman elämän perään ja vapaa lapseton nainen viihdyttää. Lapset ei kiinnosta paljoa p*skaakaan. Tapaamisista luistaa minkä kerkiää, lapset itkee perään. Oli kuitenkin aiemmin lapsirakas mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vain annettaisiin muiden elää omaa elämäänsä. Siitä kun ei ulkopuoliset edes niin paljon tiedä, että pystyisivät arvostelemaan.
Mieheni alkoi pahoinpidellä minua lapseni syntymän jälkeen. Siedin tuota aivan liian monta vuotta. Silti kuulin kuinka olen itsekäs, koska erosin enkä ajattele lastamme lainkaan. Yksinhuoltajana minulla kesti todella kauan tottua lapsivapaisiin viikonloppuhin. :(
Niin siis aloituksessahan ei kritisoitu eroamista tai vuoroviikkosysteemiä, vaan sitä kuinka joillekin (äideille) tuntuu olevan elämän parasta aikaa kun saa kakarat pois jaloista viikoksi.
Tässähän ei lainattukaan suoraan aloitusta, vaan osallistuttiin keskusteluun, jonka toisessa viestissä todetaan että eroaminen ei ole "normaalia".
Toki tuo toisten elämän arvostelun pois jättäminen sopii myös AP:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Just. Että lasten pitää itse päättää elämästään, ettei äidillä oo paha mieli. Ei kannata erota, olisit todella surkee vanhempi. Ootko koskaan ajatellu mennä terapiaan ton traumas takia? On meinaan aika kurja taakka ja siirtyy näköjään lapsilles.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Mitkä idioottien kokoontumiajot täällä on? Epäkypsää, vastuutonta ja surullista on vaahdota itse keksimistään fantasioista niinku ne olis joku totuus. Itse eron kokeneena ja monta eroa sivusta seuranneena, kyllä se on lapsiperheessä tosi kova juttu ja kaikki siirtävät eroa vuosia, ihan viimeiseen hetkeen kunnes vaihtoehtoja ei ole. Kyllä erojen taustalla on paljon yritystä ratkaista ongelmia. En tiedä ketään joka olis eronnu ihan vaan ku ei ollu kivaa. Ota nyt sinäkin se muovipussi pois päästäs ja katsele vähän ympärilles. Kiesus mitä porukkaa täällä seilaa
No meillä ei ollut minkäänlaista yritystä ratkaista ongelmia. Ukko lähti helpomman elämän perään ja vapaa lapseton nainen viihdyttää. Lapset ei kiinnosta paljoa p*skaakaan. Tapaamisista luistaa minkä kerkiää, lapset itkee perään. Oli kuitenkin aiemmin lapsirakas mies.
Just eli puhuit siis omasta elämästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
No ihan samalla tapaa kuin nytkin, kun olen heistä vastuussa 24/7. Ja eihän kouluikäisten kanssa enää tarvitse passissa olla kaiken suhteen, kyllä ne pärjää keskenään sen aikaa kun olet esim. salilla...
Sulla taas näyttää olevan se ruma ajatus, että sun vanhemmuutes loppuu siihen kun exä kaasuttaa pihalta pois lapset mukanaan...
Eikö sulla nyt kuitenkin ole se puoliso siinä jakamassa hoitovastuuta? Hän siis kai hoitaa lapsia, jotta pääset salille tai istumaan iltaa ystävien kanssa? Eron jälkeenhän sitä puolisoa ei enää ole, joten käytännössä pitää itse olla passissa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Mitkä idioottien kokoontumiajot täällä on? Epäkypsää, vastuutonta ja surullista on vaahdota itse keksimistään fantasioista niinku ne olis joku totuus. Itse eron kokeneena ja monta eroa sivusta seuranneena, kyllä se on lapsiperheessä tosi kova juttu ja kaikki siirtävät eroa vuosia, ihan viimeiseen hetkeen kunnes vaihtoehtoja ei ole. Kyllä erojen taustalla on paljon yritystä ratkaista ongelmia. En tiedä ketään joka olis eronnu ihan vaan ku ei ollu kivaa. Ota nyt sinäkin se muovipussi pois päästäs ja katsele vähän ympärilles. Kiesus mitä porukkaa täällä seilaa
Ihan samaa meinasin tulla kommentoimaan!
Ero ei ollut helppo ratkaisu, mutta lopultakin ainoa oikea. Koko perheen kannalta. Jos vanhemmat ovat onnettomia, ahdistuneita ja ilottomia keskenään niin parasta on muuttaa eri osoitteisiin. Ja aivan varmasti kaikki voitava on tehty. Eroakin mietitty useampi vuosi, aina ajatellen, että kyllä tämä tästä paranee. Mutta kun ei parane.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Viittaan tuohon viimeiseen kappaleeseen: Se on ihan se ja sama mitä sinä päätät siltä varalta, että joskus mahdollisesti eroat. Kun sinä joudut sopeutumaan siihen, mitä kaikkea exäsi vaatii, vaikka ne vaatimukset on täysin älyttömiä. Kun on narsistisen exän kanssa joutunut oikeudessa sopimaan tapaamisajat niin niitä noudatetaan kyllä minuutilleen ihan riippumatta siitä, mitä sinä tai edes lapset siihen sanoo. Kas kun et voi koskaan tietää, onko se eron toinen osapuoli täysin mahdoton tapaus.
Kun lapsi ei näitä taustoja välttämättä edes omien vanhempiensa suhteesta tiedä. Minä en ole kertonut nyt jo aikuisille lapsilleni, miten hirveän tappelun olen heidän isänsä kanssa joutunut käymään kaikesta heihin liittyvästä. En halua mustamaalata lapsille heidän isäänsä, johon he kuitenkin ovat kiintyneitä.
Vanhemmat eivätomista lapsiaan. Pientä nöyryyttä siihen mammavouhotukseen nyt. Vanhempien velvollisuus on pitää huolta lapsistaan ja kun se lapsi on toisella vanhemmalla, sitä velvollisuutta EI OLE. Lapset eivät ole olemassa äitiensä elämänsisällön tähden. Narsistista, omahyväistä soopaa tuo ap:nkin aloitus. Lapset eivät ole vanhempiensa tarpeita varten, vaan toisinpäin. Hankkikaa joku nukke sinne tyydyttämään pohjatonta uhrimieltänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.
No en minäkään haluaisi olla lapsesta erossa vuoroviikoin, mutta esim. yksi vuorokausi kuukaudessa tekisi jo hyvää.
Niin siis aloituksessahan ei kritisoitu eroamista tai vuoroviikkosysteemiä, vaan sitä kuinka joillekin (äideille) tuntuu olevan elämän parasta aikaa kun saa kakarat pois jaloista viikoksi.