Vaari oli laittanut tytön 8v tappamaan kalastamansa kalan vaikka tyttö kieltäytyi ja itki
Olivat mökillä kalastamassa, pieni järvi ja jo isoilta osin sula. Olivat sitten kalastaneet ja se on tytölle mieluisaa puuhaa, ei vaan halua tappaa kaloja.
Nyt tyttö sanoi, ettei enää halua mökille vaarin kanssa, että "kiitosta" vaarille vaan...
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Mistä iästä alkaen tyttö on vaarinsa kanssa kalastanut? Jos vuosia niin on jo aikakin vaatia, että on mukana kaikessa. Vastuunotto ei ole aina kivaa, mutta siitä oppii.
Lapsi oli kasvatettu eri mallin mukaan ja ei halunnut tappaa eläintä kuten vaari halusi. Vaari ei kunniottanut tytön ihmisoikeuksia.
Tässäkin on kaksi puolta. On hyvä että lapsi on empaattinen eläimiä kohtaan mutta vanhemman pitäisi opettaa perusasiat, esim. se että kala kituu kuivalla maalla enemmän kuin nopeasti tappamalla. Mikäli kalastaa/metsästää jne, on homma hoidettava loppuun. Ja tosiaan mitä moni muukin täällä sanonut, vanhempien pitää opettaa mistä ruoka tulee. Vai onko ap niitä vanhempia jotka valehtelee lapsilleen että eläin antaa mielellään ihmisille lihaa, eikä kuole siinä, niinkuin joku täällä kertoi selittäneensä lapselleen? Ihan oikeasti, viekää niitä lapsia metsään, luontoon, kertokaa mistä ruoka tulee älkääkä vain lykätkö tablettia tai älypuhelinta kouraan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen on hyvä oppia, mistä ruoka tulee. Että liha ei siirry ilmasta kaupan tiskille ja kalakin pitää jonkun kalastaa ja tappaa.
Mutta tietysti vähän mietityttää, miten vaari on lasta pakottanut. Voisihan sen ekalla kerralla katsoa sivusta tai jos lapsi ei ollenkaan halua kalaa tapettavan, laskea se takaisin järveen. Molemmissa näissä vaihtoehdoissa lapsi kuitenkin oppii tajuamaan sen, miten ruoka "syntyy".
Jos vaari on selittänyt, että nyt kala on tapettava, ettei se jää kitumaan, ja kehottanut lasta sen tekemään, se on minusta aivan ok. Voihan olla, että lapsi on tuostakin järkyttynyt, kun on hommaa todistanut äärestä?
Kannattaa siis kuulla myös vaarin versio asiasta.
Luulet että lapset on niin tyhmiä etteivät tiedä mistä liha tulee. Ajattelit että lapsi luulee että liha tulee ilmasta? :) Kuka tässä on tyhmä?
Ei tarvitse kuulla vaarin versioita, koska lapsi koki kuten koki, ja hän toki on omien tunteidensa paras tulkitsija ei kukaan toinen ulkopuolinen "musta tuntuu" mielipiteineen.

Luulet että lapsi on niin tyhmä ettei tiedä mistä liha tulee?
Kuka on tyhmä? On aika tuttu henkilö sinulle :)

Lapsuutesi on ollut karua ja haluat opettaa muillekin lapsille että kuinka ankaraa on seistä alasti talvipakkasella umpihangesssa.

Mielestäni lapsi on yksinkertainen, jos hän ei ymmärrä kalan kituvan.
ohis

Tunteisiin... Saisiko sulta jotain muuta vastausta kuin "tyhmä tyhmä tyhmä", tunnut viljelevän sitä useammallekin vastaajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin on kaksi puolta. On hyvä että lapsi on empaattinen eläimiä kohtaan mutta vanhemman pitäisi opettaa perusasiat, esim. se että kala kituu kuivalla maalla enemmän kuin nopeasti tappamalla. Mikäli kalastaa/metsästää jne, on homma hoidettava loppuun. Ja tosiaan mitä moni muukin täällä sanonut, vanhempien pitää opettaa mistä ruoka tulee. Vai onko ap niitä vanhempia jotka valehtelee lapsilleen että eläin antaa mielellään ihmisille lihaa, eikä kuole siinä, niinkuin joku täällä kertoi selittäneensä lapselleen? Ihan oikeasti, viekää niitä lapsia metsään, luontoon, kertokaa mistä ruoka tulee älkääkä vain lykätkö tablettia tai älypuhelinta kouraan.
Lapsuutesi on ollut karua ja haluat opettaa muillekin lapsille että kuinka ankaraa on seistä alasti talvipakkasella umpihangesssa.
Ei ole mutta mistäpä näin päättelet? Ihme vastauksia...
No eihän se ole oikein että pakotetaan tappamaan kala. Mutta sitten taas jos ei kalaa pysty tappamaan, niin ei kyllä pidä lähteä kalastamaankaan. Koska ikävä kyllä, kalan tappaminen kuuluu kalastamiseen. Eli siinä on jokaiselle vähän oppimista.
Mun vaari on opettanut minut kalastamaan suunnilleen niihin aikoihin kun opin kävelemään. Samoihin aikoihin on opetettu että jokainen perkaa saaliinsa itse.
Ei traumoja, pelkkiä hyviä muistoja vaarin kanssa vietetyistä aamuvarhaisista hetkistä järvellä
Vierailija kirjoitti:
Olivat mökillä kalastamassa, pieni järvi ja jo isoilta osin sula. Olivat sitten kalastaneet ja se on tytölle mieluisaa puuhaa, ei vaan halua tappaa kaloja.
Nyt tyttö sanoi, ettei enää halua mökille vaarin kanssa, että "kiitosta" vaarille vaan...
Oletteko muuten koskaan miettineet, että kun käytättte nahkatuotteita (kengät, laukut, vyöt jne.) että sekin nahka on ollut elävän eläimen päällä?
Sellaista se on kuulkaas ihmisen elämä, tässä ei tekopyhyydelle ole sijaa.
Miksi ei äiti ole opettanut kalan tappamista jo aikaisemmin? Onko äiti sanonut vaarille, ettei lapsi sitten kestä tappohommia vaan elää äidin kannustamana prinsessatodellisuudessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä elämän kovien realiteettien opettamista. Jos kiskoo kalan järvestä se on myös otettava vastuu sen tappamisesta.
Kyllä, mutta kyseessä oli nyt kandeksanvuotias. Vastuu ei tosiaan ole hänellä, vaan aikuisella kalaseuralla.
Ei lasta pidä pakottaa käsittelemään vielä kalaa tappamalla se. Ja miten tämä pakottaminen oikein tapahtui? Uhkailemalla vai peräti fyysisellä väkivallalla.
Ihmeen monet ovat siis sitä mieltä, että isoisä saa pakottaa lapsen omien halujensa mukaan toimimaan näin?
Juuri näin. Btw, miltä itsestämme tuntuisi, jos menisitte tutustumaan esim lihakarjatilaan ja yhtäkkiä olisitte tilanteessa, jossa itseänne kaksi kertaa isompi isäntä pakottaa teidät tappamaan sianporsaan? Ottakaa huomioon että lapsi on oikeasti vielä lapsi ja hän ei osaa ennakoida tilanteita ja omia reaktioita anna niihin samalla tavalla kuin aikuinen.
Aivan hyvin isoisä olisi voinut sen kalan tappaa. Olen ollut vastaavassa tilanteessa lapsena ja se jätti todella isot traumat, niin hauskalta kuin kuulostaa! :D Pelkään kaloja enemmän kuin mitään maailmassa, nykyään en edes halua uida järvessä. Kalastaa tykkään, kunhan minun ei tarvitse koskea siihen ennenkuin on pahimmat perattu. Lapsena pakotettiin, ala-asteella pakotettiin ja yläasteella kotitaloudenopettaja piti käsistäni kiinni ja pakotti perkaamaan kun en halunnut kalaan koskea. Yläasteen tapauksen jälkeen kalafobia on pahentunut paljon ja tosiaakaan en halua uida järvissä vaikka se olisi ihanaa.
Keskustele lapsen kanssa asiasta ja kerro että pappa halusi toiminnallaan kertoa miten kalastuksessa pitää ottaa vastuu myös kalan tappamisesta. Jos koukku on jo kalan suussa eikö ole hyvä että se pääsee mahdollisimman äkkiä hengestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen on hyvä oppia, mistä ruoka tulee. Että liha ei siirry ilmasta kaupan tiskille ja kalakin pitää jonkun kalastaa ja tappaa.
Mutta tietysti vähän mietityttää, miten vaari on lasta pakottanut. Voisihan sen ekalla kerralla katsoa sivusta tai jos lapsi ei ollenkaan halua kalaa tapettavan, laskea se takaisin järveen. Molemmissa näissä vaihtoehdoissa lapsi kuitenkin oppii tajuamaan sen, miten ruoka "syntyy".
Jos vaari on selittänyt, että nyt kala on tapettava, ettei se jää kitumaan, ja kehottanut lasta sen tekemään, se on minusta aivan ok. Voihan olla, että lapsi on tuostakin järkyttynyt, kun on hommaa todistanut äärestä?
Kannattaa siis kuulla myös vaarin versio asiasta.
Luulet että lapset on niin tyhmiä etteivät tiedä mistä liha tulee. Ajattelit että lapsi luulee että liha tulee ilmasta? :) Kuka tässä on tyhmä?
Ei tarvitse kuulla vaarin versioita, koska lapsi koki kuten koki, ja hän toki on omien tunteidensa paras tulkitsija ei kukaan toinen ulkopuolinen "musta tuntuu" mielipiteineen.
Rauhoitu nyt.
Yritin tuossa sanoa, että lapsen järkytystä ei kannata lähteä suurentelemaan ja lietsomaan päivittelemällä ja raivoamalla vaarille.
Kannattaa kysyä vaariltakin, mitä hänen mukaansa tapahtui, jotta saisi objektiivisen kuvan. Ja JOS vaari on todellakin vaan kehottanut lasta hoitamaan homman asiallisesti loppuun saakka, sen voi myös selittää lapselle niin, että ikävää, että hän järkyttyi, mutta vaari oli oikeassa, kala on lopetettava nopeasti ja jos kalastaa, pitää kantaa vastuu kalasta.
Pakottamalla pakottaminen ei tietystikään ole hyväksyttävää.
Ja kyllä: tiedän aivan aikuisiakin, jotka "tietävät", mistä liha tulee, mutta jotka ovat oikeasti tunnetasolla täysin tietämättömiä, ja järkyttyvät kovasti nähdessään kuvia teurastamosta. Eli tieto ja ymmärrys ovat eri asioita.
Tyhmäksi haukkuminen paljastaa, että argumenttisi ovat lopussa.
Teidän pitää nyt mennä ja tappaa itse omat sikanne ja nautanne ja lohenne.
Kauppojen eteen pitää laitaa teurastuspisteet josta arvalla vedetään päivittäin esiin ne henkilöt jotka on teurastusvuorossa jos kieltäytyy niin lihaa ei enää myydä. Mikään muu käytäntö kuin tämä ehdottamani ei olisi oikein kun pitäähän aikuisen tietää mistä liha tulee.
Vaari on varmaan miehesi isä? Kala pitääkin ensin tainnuttaa kovalla lyönnillä niskaan, ja sitten vasta laskea veret....hyvä vaari lapsella, meilläkin alkaa kohta kalastus oikein kovalla innolla keväällä isojen ahvenien onkimisella, minä kuulemma olen matojen laittaja koukkuihin ja kahvikorin kanssa.
Oletteko ihan kaheleita?? Suurimman osan mielestä vaarin toiminta ok? Kuinkahan monen kahdeksan vuotiaan mielipuuhaa on kalastaminen? Veikkaan että aika monella lapsella se itse kalastaminen ei ole se juttu, vaan se yhdessäolo kalastuskaverina olevan aikuisen kanssa. Sen vuoksi teidän lätinät "täytyy oppia tappamaan itse jos kalastaa" kuulostaa täysin tunnekylmien ja tunnevammaisten repliikeiltä. Kyllä lapsen ajatusmaailmaan tutustuminen ja normaali empatiakyky ei tekisi pahaa niin vaarille kuin usealle muullekaan.
Kyse oli siitä että tyttö toki tietää että eläimiä mm. kaloja tapetaan lihan takia mutta lapsi ei ollut kypsä henkisesti itse tappamaan ja hänet nyt sitten pakotettiin tähän.