Lue keskustelun säännöt.
Sinä vanhempi, joka "et joutunut luopumaan mistään" hankittuasi lapsia – minkälaista elämää oikein elit?
21.03.2017 |
Kommentoin toiseen ketjuun, että jos minä saisin lapsia ja jatkaisin elämää samaan malliin, lapseni otettaisiin huostaan alle viikossa. Ymmärrän täysin, että jollakulla se eniten vaativa juttu elämässä on työväenopiston jumppa kerran viikossa, ja sellaiseen elämään lapsi solahtaa varmaan paljon helpommn.
En kuitenkaan oikein osaa kuvitella, miten on fysiikan lakienkaan mahdollista ottaa hoidettavakseen jokin lapsen kokoinen projekti ilman, että se on jostakin muusta pois. Aikaa ja rahaa kun on meillä jokaisella rajoitettu määrä.
Jos olet sellainen aika–avaruusjatkumoa venyttävä supermamma, etkä ole joutunut luopumaan harrastuskerroistasi, yksinolotunneistasi, kahdenkeskisistä hetkistäsi puolison kanssa,kahvilla ja kaljalla käynneistäsi, kaveritapaamiskerroistasi, jokaviikonloppuisista pitkään nukkumisista puolisosi kanssa, seksistä milloin ja missä tahansa, osastakaan shoppailubudjettiasi tai yleisestä elämän heppoudesta ja huolettomuudesta, haluaisin tosissani kuulla, miten se on mahdollista.
Olen kyllä valmis myös hyväksymään, ettei tämä ole oikeasti mahdollista, mutta yritetään!
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
En voi velana kuin ihmetellä, miks joku luopuisi kaikesta tuosta? Eikun joo, puhut paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kommentoinut tänne noita "en joutunut luopumaan mistään" juttuja mutta nyt kun sitä aloin miettimään niin en tosiaan koe luopuneeni juuri mistään. Mielestäni lapset toivat elämääni sisällön ja merkityksen. En todellakaan haluaisi elää sitä elämää mitä elin ennen lapsia.
Olin yksinäinen, söin epäterveellisesti ja nukuin epäsäännöllisesti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin opintoni, ei ystäviä, harrastuksia eikä mitään, koska olin viikot tuntemattomalla opintopaikkakunnalla ja olin sairaalloisen ujo. Viikonloppuisin matkustin mieheni luokse ja lomilla matkustelimme. Kun valmistuin, muutimme ja hankimme lapsen. Ainoa mikä muuttui radikaalisti oli etten ollut enää yksinäinen ja aloin syömään paljon terveellisemmin :)
Tulotaso ei muuttunut oikein mitenkään, kahdenkeskistä aikaa on joka ilta (eli enemmän kuin opiskellessani) ja lisää pystyy järjestämään aina kun haluaa, senkun soittaa tutun MLL hoitajan tai sukulaisen paikalle. Spontaania seksiä harrastetaan edelleen, mutta vain hiljaisemmin.. Matkustelimme silloin ja nyt edellen paljon ulkomailla. Uloslähdön hitaus on kyllä ihan totta mutta sekin on nyt helpottanut kun oppivat pukemaan itse. Portaista jouduin luopumaan muutamaksi vuodeksi ja opettelemaan käyttämään hissiä. Epäterveellisestä ruoasta jouduin luopumaan. Omaa rauhaa saa edelleen joka ilta klo 20 alkaen, mutta toki ulos ei voi lähteä ilman että joku jää kotiin vartomaan. Olin onneksi kotihiiri jo valmiiksi. Mitähän vielä... kahvilla ja lounaalla käyn ystävien kanssa, en heitä ennenkään nähnyt joka päivä joten se pari kertaa kuussa on ihan normaalia mulle. Baareissa en käynyt enkä alkoholia ole juonut koskaan. Mieheni käy viikonloppuisin baarissa kavereita tapaamassa entiseen malliin, itse jään mieluummin kotiin ja jäin jo ennen lapsiakin. Tykkään myös välillä siitä että saan olla illan yksin miehen ollessa poissa. Harrastuksia ei ollut ennenkään, olen paljon aktiivisempi ja hoikempi nykyään. Ihmisiäkin tapaan helpommin lasten kautta ja olen opetellut sosiaalisemmaksi ihan vain lasten takia, ja saanutkin monta ihanaa äitikaveria :)Onko teillä äitihormoonit pilanneet aivot? Eli et sinäkään voi väittää ettei mikään olisi MUUTTUNUT! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää kysymystä?
Sinun elämääsi olisi ehkä muuttanut enemmän koulutus (hormoni, ei hormooni). Kun tuo elämä muuttuu koko ajan kaikilla. Ehkä tässä ketjussa velat voisivat antaa ne oikeat vastaukset mitä lapsia hankkineiden tulisi vastata kun kokemukseen pohjautuvat vastaukset eivät miellytä. Eikö kaikki voi elää onnellisina omien valintojensa kanssa, miksi ihmeessä pitää väkisin vääntää toisten valintoja myös heille vääriksi? Eikö nykykehityksen tulisi mennä kohti mallien moninaisuutta, voi löytää sen oman tapansa olla onnellinen, ilman lapsia tai lasten kanssa ja muiden ratkaisut hyväksyen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri ihmisillä on erilaisia toiveita, tuliko sinulle yllätyksenä että kaikki eivät halua elää sellaista elämää kuin sinä ap elät? Tällöin ei myöskään luovu mistään vaan lähinnä sinä luovut lapsesta tehdäksesi noita luettelemiasi asioita.
Miten voi "luopua" jostain mitä ei ole, tai ei ole ollut edes kiinnostusta hankkia?
Tällä logiikalla olet luopunut kaikesta mitä et omista. Jos sinulla ei ole helikopteria, olet luopunut siitä. Tai jos sinulla ei ole kirahvia, olet luopunut siitä. Vain jotta voisit elää ilman helikopteria ja kirahvia, etkä koskaan tule tietämään kuinka paljon iloa ne olisivat sinulle tuoneet.
Kyllä pitää hankkia olohuoneen nurkkaan ruumis nököttämään, jos se toisi vaikka iloa. Ei voi tietää, ennen kuin kokeilee, viis siitä että tunnet ajatuksen vastenmieliseksi.
Jep jep, ruumis ja lapset. Onhan ne lähimpänä toisiaan.
Kuule kun ketään ei oikeasti kiinnosta haluaako joku lapsia vai ei.
Jotkut vaan haluaa ja saa, toiset haluaa eikä saa ja toiset ei halua eikä saa, ja kaikkien elämä jatkuu. Mut jos nyt kuvittelet että lapsen saaneet jotenkin jatkuvasti murehtii, että mistä on jään
Nyt paitsi kun on nyt jostain lapsi " ilmestynyt", niin olet väärässä.Karu esimerkki, mutta ilmeisesti meni perille, hienoa! Minusta kaikki vastenmieliset asiat ja niiden tiimoilta "et voi tietää kun et kokeile" -länkytys ovat keskenään aivan vertailukelpoisia. Lisääntyneet tuntuvat olevan enemmän sitä mieltä, että velan elämästä puuttuu jotain Huikaisevan Tärkeää. Ihan vinkkinä, se mikä sulle on tärkeää, ei ole yleispätevästi kaikille tärkeää. Jos näen mukulasi riehuvan kaupassa, tulen hyvin onnelliseksi siitä, ettei mun tarvitse kuunnella sitä mölinää kotona. Sulle taas tyhjä ja hiljainen huusholli saattaisi olla kauhistus. Kummassakaan ei ole mitään väärää.
Kuten sinulle jo sanottiin. Ketään ei kiinnosta sun suunnitelmat eikä ketään kiinnosta " saada sua hankkimaan lapsia".
Aivan sama! Kysyit, ja sinulle vastattiin. Mikään ei vaan kelpaa. Omia argumenttejasi keskusteluun on ollut kynsien lakkaaminen, baarissa juokseminen, kaikki koittaa saada tekemään jotain, mitä en halua yms yms.
Oikeasti, ketään ei kiinnosta sun elämä, mut älä sinäkään kuvittele tietäväsi mitään lapsiperheiden elämästä.En ole tätä keskustelua aloittanut, enkä ole kirjoitellut baarissa juoksemisesta tai kynsien lakkaamisesta. Älä laita sanoja suuhuni, ja koitahan sisäistää, että tässä keskustelee useampi ihminen. :) Sille en voi mitään jos se on ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää.
No vertasit vaan ruumista nurkassa lapsiin ja kerroit kuinka KAIKKI koittaa saada sua tekemään jotain vastenmielistä. Okei, onko nyt hyvä?
Ihan herätys sinulle tähän aamuun.. *ketään ei kiinnosta!*
Näkyy sinua kiinnostavan ja selkeästi kiukuttavan. Älä itke, ota keksi, kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
En voi velana kuin ihmetellä, miks joku luopuisi kaikesta tuosta? Eikun joo, puhut paskaa.
Siis mitä? En ymmärtänyt mutta ehkei minun tarvitsekaan.
Minä sanoisin että lasten myötä on joutunut luopumaan siitä että asiat hoituvat helposti.
Pystyn käytännössä tekemään kaikkia asioita mitä ennen lapsiakin, mutta järkyttävällä säädöllä ja ennakoinnilla. Afterwork- kaljat, tyttöjen ilta, kaverin polttarit, pitkä viikonloppu ulkomailla, onnistuu kyllä mutta ei koskaan extempore.
Matkustelu onnistuu mutta on kyllä melkoista säheltämistä välillä. Hirveästi tavaraa, koko aika jollain nälkä, vessahätä, väsy, kuuma, kylmä jne.
Leffaillat onnistuu, mutta ennen lasten nukkumaanmenoa lähinnä piirrettyjen voimin. Lisäksi leffa pitää jatkuvasti keskeyttää vessan tms takia ja joku puhuu, laulaa, tanssii jne leffan päälle.
Nukkuminen onnistuu, mutta vain aikavälillä 20.00-7.00, eli väsyneenä ei tarvitse kukkua kunhan menee nukkumaan ennen kuin suurin osa telkkarin sarjoista edes alkaa.
Seksi onnistuu mutta se on aina jostain pois: unista, siivoamisesta, päivän ainoasta omasta minä-ajasta.
Ravintolaillat onnistuu, mutta niissä on aina stressifaktori ja omasta annoksesta on välillä vaikea nauttia kun kaikki energia menee taaperon tyytyväisenä pitämiseen.
Monesti siis täytyy punnita, onko suunniteltu aktiviteetti vaivan arvoinen ja sellainen tietty helppous onkin kadonnut elämästä lasten myötä. Kaikesta tästä huolimatta en vaihtaisi takaisin vanhaan. Elämän helppoudesta olen luopunut mutta olen saanut aivan hirveän paljon ihanaa ja uutta tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan keskusteltu tästä luopumisesta paljon mun avopuolison kanssa. Ollaan siis lapsettomia, mutta mies haluaisi alka perustamaan perhettä, kun taas minä näen lasten hankinnan lähinnä luopumisena kaikesta mistä itse pidän.
Meillä on koira ja tuntuu, että koira jo pakottaa luopumaan ihan hirmu monesta jutusta (suoraan töistä kotiin lenkittämään ja pitämään seuraa, emme voi jäädä kaupungille illastamaan/afterworkiin samaan aikaan), mutta koiran voimme sentään jättää hoitoon pariksi viikoksi, jos haluamme lähteä matkalle. Tässä oleellisena pointtinä näen sen, että koira on mielestäni kaiken luopumisen arvoinen, mutta lapset eivät.
En nyt tiedä miten tämä liittyi tähän ketjuun, mutta siis: mielenkiintoinen aihe ja jään innolla lukemaan, jos joku pystyy väittämään olevansa vanhempi ilman vanhasta luopumista. Se, että ihmiset sanovat että eivät luopuneet mistään ei voi olla mahdollista, ymmärrän, että he ehkä painottavat luopumiset "pienempi arvoiseksi" kuin lapsen tuomat riemut, joten he kokevat, että perhe-elämä toi enemmän kuin se otti pois. Tämä kuitenkaan ei tarkoita sitä, että mistään ei olisi luovuttu.
Mistä sinä sitten koet joutuvasi luopumaan.
Itsellä lapsia, mutta koiraa koitettiin ja luovuttiin, koska siitä oli aivan järkyttävästi työtä ja vaivaa.
Koko perhe oli voinut tuon ajan kun meillä oli koira, huonosti. Huomattiin se jälkikäteen, kun tilanne oli ohi. Joten itse koirattomana ja koirallisena näen, että en koiraa vaivoikseni hankkisi enää ikinä. Lapset eivät ole niin paljon valvomista, vaivaa, sotkua ja tuhoa aiheuttaneet kuin tuo eläin.
Jos sen kanssa jaksat, jaksat lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri ihmisillä on erilaisia toiveita, tuliko sinulle yllätyksenä että kaikki eivät halua elää sellaista elämää kuin sinä ap elät? Tällöin ei myöskään luovu mistään vaan lähinnä sinä luovut lapsesta tehdäksesi noita luettelemiasi asioita.
Miten voi "luopua" jostain mitä ei ole, tai ei ole ollut edes kiinnostusta hankkia?
Ap ei näköljään ymmärrä tätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kommentoinut tänne noita "en joutunut luopumaan mistään" juttuja mutta nyt kun sitä aloin miettimään niin en tosiaan koe luopuneeni juuri mistään. Mielestäni lapset toivat elämääni sisällön ja merkityksen. En todellakaan haluaisi elää sitä elämää mitä elin ennen lapsia.
Olin yksinäinen, söin epäterveellisesti ja nukuin epäsäännöllisesti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin opintoni, ei ystäviä, harrastuksia eikä mitään, koska olin viikot tuntemattomalla opintopaikkakunnalla ja olin sairaalloisen ujo. Viikonloppuisin matkustin mieheni luokse ja lomilla matkustelimme. Kun valmistuin, muutimme ja hankimme lapsen. Ainoa mikä muuttui radikaalisti oli etten ollut enää yksinäinen ja aloin syömään paljon terveellisemmin :)
Tulotaso ei muuttunut oikein mitenkään, kahdenkeskistä aikaa on joka ilta (eli enemmän kuin opiskellessani) ja lisää pystyy järjestämään aina kun haluaa, senkun soittaa tutun MLL hoitajan tai sukulaisen paikalle. Spontaania seksiä harrastetaan edelleen, mutta vain hiljaisemmin.. Matkustelimme silloin ja nyt edellen paljon ulkomailla. Uloslähdön hitaus on kyllä ihan totta mutta sekin on nyt helpottanut kun oppivat pukemaan itse. Portaista jouduin luopumaan muutamaksi vuodeksi ja opettelemaan käyttämään hissiä. Epäterveellisestä ruoasta jouduin luopumaan. Omaa rauhaa saa edelleen joka ilta klo 20 alkaen, mutta toki ulos ei voi lähteä ilman että joku jää kotiin vartomaan. Olin onneksi kotihiiri jo valmiiksi. Mitähän vielä... kahvilla ja lounaalla käyn ystävien kanssa, en heitä ennenkään nähnyt joka päivä joten se pari kertaa kuussa on ihan normaalia mulle. Baareissa en käynyt enkä alkoholia ole juonut koskaan. Mieheni käy viikonloppuisin baarissa kavereita tapaamassa entiseen malliin, itse jään mieluummin kotiin ja jäin jo ennen lapsiakin. Tykkään myös välillä siitä että saan olla illan yksin miehen ollessa poissa. Harrastuksia ei ollut ennenkään, olen paljon aktiivisempi ja hoikempi nykyään. Ihmisiäkin tapaan helpommin lasten kautta ja olen opetellut sosiaalisemmaksi ihan vain lasten takia, ja saanutkin monta ihanaa äitikaveria :)Onko teillä äitihormoonit pilanneet aivot? Eli et sinäkään voi väittää ettei mikään olisi MUUTTUNUT! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää kysymystä?
Sinun elämääsi olisi ehkä muuttanut enemmän koulutus (hormoni, ei hormooni). Kun tuo elämä muuttuu koko ajan kaikilla. Ehkä tässä ketjussa velat voisivat antaa ne oikeat vastaukset mitä lapsia hankkineiden tulisi vastata kun kokemukseen pohjautuvat vastaukset eivät miellytä. Eikö kaikki voi elää onnellisina omien valintojensa kanssa, miksi ihmeessä pitää väkisin vääntää toisten valintoja myös heille vääriksi? Eikö nykykehityksen tulisi mennä kohti mallien moninaisuutta, voi löytää sen oman tapansa olla onnellinen, ilman lapsia tai lasten kanssa ja muiden ratkaisut hyväksyen?
Miksi sinulla on sitten niin kova tarve saada minutkin hankkimaan lapsia ja pilaamaan elämäni? Miksi?
Eikö elämä muka muutu vuosien varrella vaikka ei olisi lapsiakaan?
En minä ainakaan koe menettäneeni mitään lapsen tulon jälkeen,elämä on vaan erillaista kun lapsi pyörii jaloissa ja meidänkin lapsi on niin iso jo (5v) että sen voi ottaa harrastuksiin,autotalliin,mökille ym.mukaan ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri ihmisillä on erilaisia toiveita, tuliko sinulle yllätyksenä että kaikki eivät halua elää sellaista elämää kuin sinä ap elät? Tällöin ei myöskään luovu mistään vaan lähinnä sinä luovut lapsesta tehdäksesi noita luettelemiasi asioita.
Miten voi "luopua" jostain mitä ei ole, tai ei ole ollut edes kiinnostusta hankkia?
Tällä logiikalla olet luopunut kaikesta mitä et omista. Jos sinulla ei ole helikopteria, olet luopunut siitä. Tai jos sinulla ei ole kirahvia, olet luopunut siitä. Vain jotta voisit elää ilman helikopteria ja kirahvia, etkä koskaan tule tietämään kuinka paljon iloa ne olisivat sinulle tuoneet.
Kyllä pitää hankkia olohuoneen nurkkaan ruumis nököttämään, jos se toisi vaikka iloa. Ei voi tietää, ennen kuin kokeilee, viis siitä että tunnet ajatuksen vastenmieliseksi.
Jep jep, ruumis ja lapset. Onhan ne lähimpänä toisiaan.
Kuule kun ketään ei oikeasti kiinnosta haluaako joku lapsia vai ei.
Jotkut vaan haluaa ja saa, toiset haluaa eikä saa ja toiset ei halua eikä saa, ja kaikkien elämä jatkuu. Mut jos nyt kuvittelet että lapsen saaneet jotenkin jatkuvasti murehtii, että mistä on jään
Nyt paitsi kun on nyt jostain lapsi " ilmestynyt", niin olet väärässä.Karu esimerkki, mutta ilmeisesti meni perille, hienoa! Minusta kaikki vastenmieliset asiat ja niiden tiimoilta "et voi tietää kun et kokeile" -länkytys ovat keskenään aivan vertailukelpoisia. Lisääntyneet tuntuvat olevan enemmän sitä mieltä, että velan elämästä puuttuu jotain Huikaisevan Tärkeää. Ihan vinkkinä, se mikä sulle on tärkeää, ei ole yleispätevästi kaikille tärkeää. Jos näen mukulasi riehuvan kaupassa, tulen hyvin onnelliseksi siitä, ettei mun tarvitse kuunnella sitä mölinää kotona. Sulle taas tyhjä ja hiljainen huusholli saattaisi olla kauhistus. Kummassakaan ei ole mitään väärää.
Kuten sinulle jo sanottiin. Ketään ei kiinnosta sun suunnitelmat eikä ketään kiinnosta " saada sua hankkimaan lapsia".
Aivan sama! Kysyit, ja sinulle vastattiin. Mikään ei vaan kelpaa. Omia argumenttejasi keskusteluun on ollut kynsien lakkaaminen, baarissa juokseminen, kaikki koittaa saada tekemään jotain, mitä en halua yms yms.
Oikeasti, ketään ei kiinnosta sun elämä, mut älä sinäkään kuvittele tietäväsi mitään lapsiperheiden elämästä.En ole tätä keskustelua aloittanut, enkä ole kirjoitellut baarissa juoksemisesta tai kynsien lakkaamisesta. Älä laita sanoja suuhuni, ja koitahan sisäistää, että tässä keskustelee useampi ihminen. :) Sille en voi mitään jos se on ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää.
No vertasit vaan ruumista nurkassa lapsiin ja kerroit kuinka KAIKKI koittaa saada sua tekemään jotain vastenmielistä. Okei, onko nyt hyvä?
Ihan herätys sinulle tähän aamuun.. *ketään ei kiinnosta!*Näkyy sinua kiinnostavan ja selkeästi kiukuttavan. Älä itke, ota keksi, kyllä se siitä.
Huokaus. Jep. Tee lapsia, se on kivaa. Olen menettänyt kaiken. Elämä on pilalla. Olen tyhjä säkki. Lapsettomien elämä on kivaa. Varmaan. En tiä kun en oo sellaista elämää elänyt. Mä en voi matkustella enkä mennä kauppaan. Enkä kaljalle. Haluan että teet lapsen jotta elämäsi olisi yhtä kurjaa kuin minun. Se että sinä teet lapsen, tuntematon ihminen, on minun tavoitteeni.
22 vuotiaana oli jo baarit nähty. Ei pahemmin osallistuttu opiskelutapahtumiin tai muuhun sekoiluun. Nököteltiin kahdestaan kotona telkkaria katsomassa ja käytiin pitkillä kävelylenkeillä ja puhuttiin maailman parantamisesta. Tehtiin useamman aterian illallisia ihan vain itsellemme. Harrastuksissakin käytiin kumpikin tahollamme.
Tämä kaikki jatkui myös lasten hankkimisen jälkeen ja jatkuu edelleen vaikka olemme tulossa tänä vuonna isovanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
Palstaa lukiessa saa välllä hyvin epämiellyttävän kuvan veloista. Erittäin agressiivisia kommentteja, hyökätään aivottomasti toisten valintoja kohtaan, selitetään toisten puolesta kuinka eivät edes ymmärrä kuinka paljosta ovat luopuneet. Ja luopuminen on mahdollisuutta vetää kalsarikännejä viikonloppuna, jäädä töiden jälkeen shoppailemaan tai tyttöjen kanssa siiderille. Ja näistä provosoituvat kotihengettäret jotka imevät identiteettinsä äitiydestä ja toteuttavat sitä kotihoidontuilla ja lapsilitanialla itsensä ihmisenä unohtaen. Ja suuri joukko älykkäitä, tasapainoisia naisia ei jaksa edes tuhahtaa näille taisteluille: he tekevät omat valintansa elämässään ja elävät noiden kanssa onnellisina, joko lasten kanssa tai ilman. Jatkakaa taistoa jos se jotain teille antaa, lähinnä näyttäisi nostavan molempien puolten verenpainetta ja tuovan kiukkuisen olon.
Vierailija kirjoitti:
Eikö elämä muka muutu vuosien varrella vaikka ei olisi lapsiakaan?
En minä ainakaan koe menettäneeni mitään lapsen tulon jälkeen,elämä on vaan erillaista kun lapsi pyörii jaloissa ja meidänkin lapsi on niin iso jo (5v) että sen voi ottaa harrastuksiin,autotalliin,mökille ym.mukaan ihan hyvin.
Ei. Lapseton on vapaa. Sinä et ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovitaanko, että kun elämässä tulee muutoksia, niin jostain joutuu luopumaan ja jotain uutta tulee tilalle.
Kun meni töihin, joutui luopumaan aamunukkumisesta ja yövalvomisesta, joita harrasti opiskeluaikana. Kun muutti miehen kanssa yhteen, joutui luopumaan hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, joka oli yksi sinkkuuden parhaita puolia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
Palstaa lukiessa saa välllä hyvin epämiellyttävän kuvan veloista. Erittäin agressiivisia kommentteja, hyökätään aivottomasti toisten valintoja kohtaan, selitetään toisten puolesta kuinka eivät edes ymmärrä kuinka paljosta ovat luopuneet. Ja luopuminen on mahdollisuutta vetää kalsarikännejä viikonloppuna, jäädä töiden jälkeen shoppailemaan tai tyttöjen kanssa siiderille. Ja näistä provosoituvat kotihengettäret jotka imevät identiteettinsä äitiydestä ja toteuttavat sitä kotihoidontuilla ja lapsilitanialla itsensä ihmisenä unohtaen. Ja suuri joukko älykkäitä, tasapainoisia naisia ei jaksa edes tuhahtaa näille taisteluille: he tekevät omat valintansa elämässään ja elävät noiden kanssa onnellisina, joko lasten kanssa tai ilman. Jatkakaa taistoa jos se jotain teille antaa, lähinnä näyttäisi nostavan molempien puolten verenpainetta ja tuovan kiukkuisen olon.
Ei kai tässä verenpainetta ole nostanut kuin se, ettei äidit tajua yksinkertaista kysymystä.
Etsi ketjusta yksi vastaus kysymykseen, jonka piiloviesti ei ole se, että kaikkien pitää hankkia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kommentoinut tänne noita "en joutunut luopumaan mistään" juttuja mutta nyt kun sitä aloin miettimään niin en tosiaan koe luopuneeni juuri mistään. Mielestäni lapset toivat elämääni sisällön ja merkityksen. En todellakaan haluaisi elää sitä elämää mitä elin ennen lapsia.
Olin yksinäinen, söin epäterveellisesti ja nukuin epäsäännöllisesti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin opintoni, ei ystäviä, harrastuksia eikä mitään, koska olin viikot tuntemattomalla opintopaikkakunnalla ja olin sairaalloisen ujo. Viikonloppuisin matkustin mieheni luokse ja lomilla matkustelimme. Kun valmistuin, muutimme ja hankimme lapsen. Ainoa mikä muuttui radikaalisti oli etten ollut enää yksinäinen ja aloin syömään paljon terveellisemmin :)
Tulotaso ei muuttunut oikein mitenkään, kahdenkeskistä aikaa on joka ilta (eli enemmän kuin opiskellessani) ja lisää pystyy järjestämään aina kun haluaa, senkun soittaa tutun MLL hoitajan tai sukulaisen paikalle. Spontaania seksiä harrastetaan edelleen, mutta vain hiljaisemmin.. Matkustelimme silloin ja nyt edellen paljon ulkomailla. Uloslähdön hitaus on kyllä ihan totta mutta sekin on nyt helpottanut kun oppivat pukemaan itse. Portaista jouduin luopumaan muutamaksi vuodeksi ja opettelemaan käyttämään hissiä. Epäterveellisestä ruoasta jouduin luopumaan. Omaa rauhaa saa edelleen joka ilta klo 20 alkaen, mutta toki ulos ei voi lähteä ilman että joku jää kotiin vartomaan. Olin onneksi kotihiiri jo valmiiksi. Mitähän vielä... kahvilla ja lounaalla käyn ystävien kanssa, en heitä ennenkään nähnyt joka päivä joten se pari kertaa kuussa on ihan normaalia mulle. Baareissa en käynyt enkä alkoholia ole juonut koskaan. Mieheni käy viikonloppuisin baarissa kavereita tapaamassa entiseen malliin, itse jään mieluummin kotiin ja jäin jo ennen lapsiakin. Tykkään myös välillä siitä että saan olla illan yksin miehen ollessa poissa. Harrastuksia ei ollut ennenkään, olen paljon aktiivisempi ja hoikempi nykyään. Ihmisiäkin tapaan helpommin lasten kautta ja olen opetellut sosiaalisemmaksi ihan vain lasten takia, ja saanutkin monta ihanaa äitikaveria :)Onko teillä äitihormoonit pilanneet aivot? Eli et sinäkään voi väittää ettei mikään olisi MUUTTUNUT! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää kysymystä?
Sinun elämääsi olisi ehkä muuttanut enemmän koulutus (hormoni, ei hormooni). Kun tuo elämä muuttuu koko ajan kaikilla. Ehkä tässä ketjussa velat voisivat antaa ne oikeat vastaukset mitä lapsia hankkineiden tulisi vastata kun kokemukseen pohjautuvat vastaukset eivät miellytä. Eikö kaikki voi elää onnellisina omien valintojensa kanssa, miksi ihmeessä pitää väkisin vääntää toisten valintoja myös heille vääriksi? Eikö nykykehityksen tulisi mennä kohti mallien moninaisuutta, voi löytää sen oman tapansa olla onnellinen, ilman lapsia tai lasten kanssa ja muiden ratkaisut hyväksyen?
Miksi sinulla on sitten niin kova tarve saada minutkin hankkimaan lapsia ja pilaamaan elämäni? Miksi?
Luitko viestini, kehotan löytämään oman tapasi jolla olla onnellinen. MInä olen onnellinen lasteni kanssa ja olen saanut tehdä elämässäni kaiken haluamani (keskimääräisesti varmaan enemmän kuin naiset oli lapsia tai ei kun tein lapset 35 v+ ja elänyt monenlaista elämää ilman taloudellisia rajoituksia). Sinä olet onnellinen omien valintojesi kanssa, mutta miksi ihmeessä haluat niin voimakkaasti muiden valintoja kritisoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kommentoinut tänne noita "en joutunut luopumaan mistään" juttuja mutta nyt kun sitä aloin miettimään niin en tosiaan koe luopuneeni juuri mistään. Mielestäni lapset toivat elämääni sisällön ja merkityksen. En todellakaan haluaisi elää sitä elämää mitä elin ennen lapsia.
Olin yksinäinen, söin epäterveellisesti ja nukuin epäsäännöllisesti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin opintoni, ei ystäviä, harrastuksia eikä mitään, koska olin viikot tuntemattomalla opintopaikkakunnalla ja olin sairaalloisen ujo. Viikonloppuisin matkustin mieheni luokse ja lomilla matkustelimme. Kun valmistuin, muutimme ja hankimme lapsen. Ainoa mikä muuttui radikaalisti oli etten ollut enää yksinäinen ja aloin syömään paljon terveellisemmin :)
Tulotaso ei muuttunut oikein mitenkään, kahdenkeskistä aikaa on joka ilta (eli enemmän kuin opiskellessani) ja lisää pystyy järjestämään aina kun haluaa, senkun soittaa tutun MLL hoitajan tai sukulaisen paikalle. Spontaania seksiä harrastetaan edelleen, mutta vain hiljaisemmin.. Matkustelimme silloin ja nyt edellen paljon ulkomailla. Uloslähdön hitaus on kyllä ihan totta mutta sekin on nyt helpottanut kun oppivat pukemaan itse. Portaista jouduin luopumaan muutamaksi vuodeksi ja opettelemaan käyttämään hissiä. Epäterveellisestä ruoasta jouduin luopumaan. Omaa rauhaa saa edelleen joka ilta klo 20 alkaen, mutta toki ulos ei voi lähteä ilman että joku jää kotiin vartomaan. Olin onneksi kotihiiri jo valmiiksi. Mitähän vielä... kahvilla ja lounaalla käyn ystävien kanssa, en heitä ennenkään nähnyt joka päivä joten se pari kertaa kuussa on ihan normaalia mulle. Baareissa en käynyt enkä alkoholia ole juonut koskaan. Mieheni käy viikonloppuisin baarissa kavereita tapaamassa entiseen malliin, itse jään mieluummin kotiin ja jäin jo ennen lapsiakin. Tykkään myös välillä siitä että saan olla illan yksin miehen ollessa poissa. Harrastuksia ei ollut ennenkään, olen paljon aktiivisempi ja hoikempi nykyään. Ihmisiäkin tapaan helpommin lasten kautta ja olen opetellut sosiaalisemmaksi ihan vain lasten takia, ja saanutkin monta ihanaa äitikaveria :)Onko teillä äitihormoonit pilanneet aivot? Eli et sinäkään voi väittää ettei mikään olisi MUUTTUNUT! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää kysymystä?
Sinun elämääsi olisi ehkä muuttanut enemmän koulutus (hormoni, ei hormooni). Kun tuo elämä muuttuu koko ajan kaikilla. Ehkä tässä ketjussa velat voisivat antaa ne oikeat vastaukset mitä lapsia hankkineiden tulisi vastata kun kokemukseen pohjautuvat vastaukset eivät miellytä. Eikö kaikki voi elää onnellisina omien valintojensa kanssa, miksi ihmeessä pitää väkisin vääntää toisten valintoja myös heille vääriksi? Eikö nykykehityksen tulisi mennä kohti mallien moninaisuutta, voi löytää sen oman tapansa olla onnellinen, ilman lapsia tai lasten kanssa ja muiden ratkaisut hyväksyen?
Miksi sinulla on sitten niin kova tarve saada minutkin hankkimaan lapsia ja pilaamaan elämäni? Miksi?
Luitko viestini, kehotan löytämään oman tapasi jolla olla onnellinen. MInä olen onnellinen lasteni kanssa ja olen saanut tehdä elämässäni kaiken haluamani (keskimääräisesti varmaan enemmän kuin naiset oli lapsia tai ei kun tein lapset 35 v+ ja elänyt monenlaista elämää ilman taloudellisia rajoituksia). Sinä olet onnellinen omien valintojesi kanssa, mutta miksi ihmeessä haluat niin voimakkaasti muiden valintoja kritisoida?
Ja taas, olen onnellinen olen onnellinen.
Oisko vaikeeta vastata alkuperäiseen kysymykseen?
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
Palstaa lukiessa saa välllä hyvin epämiellyttävän kuvan veloista. Erittäin agressiivisia kommentteja, hyökätään aivottomasti toisten valintoja kohtaan, selitetään toisten puolesta kuinka eivät edes ymmärrä kuinka paljosta ovat luopuneet. Ja luopuminen on mahdollisuutta vetää kalsarikännejä viikonloppuna, jäädä töiden jälkeen shoppailemaan tai tyttöjen kanssa siiderille. Ja näistä provosoituvat kotihengettäret jotka imevät identiteettinsä äitiydestä ja toteuttavat sitä kotihoidontuilla ja lapsilitanialla itsensä ihmisenä unohtaen. Ja suuri joukko älykkäitä, tasapainoisia naisia ei jaksa edes tuhahtaa näille taisteluille: he tekevät omat valintansa elämässään ja elävät noiden kanssa onnellisina, joko lasten kanssa tai ilman. Jatkakaa taistoa jos se jotain teille antaa, lähinnä näyttäisi nostavan molempien puolten verenpainetta ja tuovan kiukkuisen olon.
Ei kai tässä verenpainetta ole nostanut kuin se, ettei äidit tajua yksinkertaista kysymystä.
Etsi ketjusta yksi vastaus kysymykseen, jonka piiloviesti ei ole se, että kaikkien pitää hankkia lapsia.
Minä analysoin tutkijataustaisena noita vastauksia. MInusta niistä huokuu lähinnä tyytyväisyys omiin valintoihin. Joillakin, tässä ketjussa ap:lla ja hänen sielunsiskoillaan, tähän yhdistyy voimakas halu saada haluamiaan vastauksia myös muilta. MIkä olisi oikea vastaus kysymykseen? Pitkä lista asioita mitkä joutuu tekemään kun vauva syntyy? Lista asioita päiväkoti/koululaisikäisen lapsen kanssa? Lista asioista aikuisen lapsen kanssa? Ja oletko ajatellut mitkä muut asiat elämässä aiheuttavat samanlaisia valintatilanteita (otan koiran, siis kusetan sitä kaksi kertaa päivässä 15 vuotta, alan seurustelemaan, joudun tekemään kompromisseja tästä ja tosta kaikki vuodet eteenpäin...)? Noissakaan ei varmaan ihan ensimmäisenä asiana jälkikäteen tule miettiä mistä luopui kun elämään tuli tällainen, aika monesti siitä itselle tärkeästä jutusta jonka on elämäänsä valinnut tulee sitä omaa elämää, iloineen ja suruineen. Mutta jatkakaa taistelua, ulkopuolisesta vaikuttaa hieman hedelmättömältä.
Ap itse nosti tuon esimerkiksi aloituksessaan, joten viittaisin siihen. Ja shoppailu on minusta jotakin, josta oikein riemumielellä suorastaan "luovunkin".
Tuliko muuten mieleesi, että ap itse valitsi aika kärkevän sävyn?
Hän antaa ymmärtää, että ainoastaan hyvin, hyvin köyhää ja ankeaa elämää elävät voivat pitää lapsia vaihtoehtona, kun taas sisällöllistä ja rikasta elämää viettävillä olisi jotenkin lähtökohtaisesti niin mahtava elämä, että he siksi jättävät lapset tekemättä.
Todellisuudessa on tylsää ja monotonista elämää eläviä lapsettomia ja erittäin rikasta elämää ja silti lapsia hankkivia naisia - ja kaikkea siltä väliltä.
Esim. minä tein ja teen yhä mielenkiintoista työtä television ulkomaanreportterina, matkustan ja olen aktiivinen vielä luottamustehtävissäkin. En koe joutuneeni "luopumaan" oikeastaan mistään lasten (2 kpl) syntymän jälkeen. Shoppailu ja moni muu turhaksi kokemani asia on kyllä jäänyt, priorisointia tässä oppii kyllä.