Lue keskustelun säännöt.
Sinä vanhempi, joka "et joutunut luopumaan mistään" hankittuasi lapsia – minkälaista elämää oikein elit?
21.03.2017 |
Kommentoin toiseen ketjuun, että jos minä saisin lapsia ja jatkaisin elämää samaan malliin, lapseni otettaisiin huostaan alle viikossa. Ymmärrän täysin, että jollakulla se eniten vaativa juttu elämässä on työväenopiston jumppa kerran viikossa, ja sellaiseen elämään lapsi solahtaa varmaan paljon helpommn.
En kuitenkaan oikein osaa kuvitella, miten on fysiikan lakienkaan mahdollista ottaa hoidettavakseen jokin lapsen kokoinen projekti ilman, että se on jostakin muusta pois. Aikaa ja rahaa kun on meillä jokaisella rajoitettu määrä.
Jos olet sellainen aika–avaruusjatkumoa venyttävä supermamma, etkä ole joutunut luopumaan harrastuskerroistasi, yksinolotunneistasi, kahdenkeskisistä hetkistäsi puolison kanssa,kahvilla ja kaljalla käynneistäsi, kaveritapaamiskerroistasi, jokaviikonloppuisista pitkään nukkumisista puolisosi kanssa, seksistä milloin ja missä tahansa, osastakaan shoppailubudjettiasi tai yleisestä elämän heppoudesta ja huolettomuudesta, haluaisin tosissani kuulla, miten se on mahdollista.
Olen kyllä valmis myös hyväksymään, ettei tämä ole oikeasti mahdollista, mutta yritetään!
Kommentit (328)
Very late to this party mutta siis: ymmärrän mitä aloittaja ajoi takaa mutta mun mielestä siinä erottelussa, kokeeko luopuneensa vai kokeeko vain elämänsä muuttuneen, on pointtia.
Esim. Jos käyt töissä ja harrastat asiaa X, ja alat sitten harrastaa asiaa Y, josta innostut ja joka viekin tosi paljon aikaa. Päätät panostaa Y:hyn ja ainakin väliaikaisesti lopettaa X:n. Sanoisitko, että luovuit X:sta Y:n takia? Ehkä, mutta mä ainakin kokisin, että valitsin Y:n koska halusin...
Lisäksi tässä on se, että ihmisten elämä muuttuu iän myötä yleensä joissain suhteessa joka tapauksessa. Esim. Mulle ystävyyssuhteet ovat tärkeitä. Kuitenkin kaikilla läheisillä ystävilläni, siis niillä joiden seurassa viihdyn hyvin ja joihin haluan panostaa, on lapsia ja työt, joten vaikka minulla ei olisi lapsia, en voisi tavata heitä yhtä vapaasti kuin teininä/parikymppisenä.
Ja siis, mun elämä on tällä hetkellä juuri sellaista kuin olen aina toivonut. Mun on siis hyvin vaikea taivuttaa itseäni ajattelemaan, että olisin luopunut jostain lasten myötä. Paitsi joo, yli viikon ulkomaanmatkoista. Eli oikeassa ap on, toki. Mä vaan en ajattele sitä noin konkreettiselta kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me teimme lapset opintojen loppuvaiheessa, ennen kuin kumpikaan oli saanut vakitöitä. En kokenut siinä tilanteessa, että olisin kauheasti joutunut luopumaan asioista...Opiskeluaika alkoi olla ohi, joten opiskelijaelämästä luopuminen oli jo aloitettu. Tähän liittyen luovuimme myös opiskelija-asunnosta ja siirryimme vuokralle yksityisille markkinoille.
Ehkä siinä jäi väliin elämänvaihe, jossa muutellaan ympäriinsä pätkätöiden perässä valmistumisen jälkeen. Tai vietetään vaikka vuosi ulkomailla matkustellen. Mutta kun ei elämämme ollut sellaista ennen lapsiakaan, enkä voi tietää, olisimmeko eläneet tällä tavalla vai emme.
Jos olisimme tehneet lapset myöhemmin, olisi tilanne ollut varmaankin erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteessa joutuu luopumaa paljon enemmästä kuin saadessaan lapsen. Parisuhteessa joutuu luopumaan vapaudestaan ja oikeudestaan olla minä. Omat rahat, omat tavat, omat ystävät - kaikki ne joutuu määrittelemään uudestaan suhteessa toiseen.
En ymmärrä ihmisiä, jotka tarvitsevat toisen ihmisen suojakseen matkalle Siperiaan tai eivät huomaa, miten paljosta joutuvat luopumaan käpertyessään toisen kainaloon nukkumaan. Mitä elämää on sellainen, missä töiden jälkeen ei voi tehdä mitä haluaa vaan pitää lähteä treffeille, kun toinenkin nyt sattuu kaupungissa olemaan. Kun suhde ei pysy kasassa, jos ei leikitä, että vielä seurustellaan.
Ap:n kuvaus parisuhteesta tuntui minusta vankilalta.
Tottakai parisuhteessa joutuu luopumaan tietyistä vapauksista ja oikeuksista. Rahoja nyt ei onneksi tarvitse määritellä mitenkään "meidän" rahoiksi ja yksityisyyttäkin on oikeus olla sekä omat ystävät.
Mutta mikä ihmeen "leikitään, että seurustellaan", jos käydään elokuvissa? Missä ihmeen maalaiskylässä olet elämäsi elänyt, jos tällaiset pienetkin elämisen ja aktiivisuuden merkit puolison kanssa on muka turhanpäiväistä leikkimistä? Enemmänhän sitä tehdään yhdessä kun ollaan vaikka aviossa kuin että seurustellaan (en kyllä voi ymmärtää, mikä ihmeen ero näilläkin on, kun harvaa nykyään solmii mitään avioliittoja eikä se paperi muuta itse suhdetta mitenkään).Sitäpaitsi on melko normaalia, että sen puolisin kanssa haluaa viettää aikaa mieluummin kuin yksin - vaikka toki yksinolokin on tärkeää. Se leffa ilahduttaa ja piristää. Kuullostaapa kamalalta vankilalta, kun saa nauttia elämästä haluamallaan tavalla. Ehkei kannata sekoittaa niitä omia preferenssejä muihin ja tehdä niiden perusteella mitään johtopäätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arkipäivät tein töitä, kävin parina iltana viikossa kuntosalilla ja viikonloppuisin lenkkeiltiin miehen kanssa, käytiin museoissa ja leffassa sekä katsottiin iltaisin sarjoja. Lomilla käytiin kansallispuistoissa ja mökillä.
Lapsi nukkui hyvin, joten saatiin kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa aina iltaisin, kaverit tulivat käymään meillä kotona ja esimerkiksi piknikille sekä museoon otimme lapsen mukaan ihan vauvasta alkaen. Kansallispuistoonkin lapsi on otettu mukaan taaperona. Lenkeillä lapsi alkoi kulkea mukana vastasyntyneenä, koska meillä on koira, jota piti ulkoiluttaa äitiyslomallakin.
Esimerkiksi baareilusta en ole tykännyt koskaan, koska en koe saavani humalasta oikein mitään positiivista.
Teen vähemmän omia juttuja, mistään en ole luopunut. Lapsilla on myös toinen yhtä paljon osallistuva vanhempi.
-neljän äiti
Vastine mille maailmankuvalle?
Ai sille, että vanhemmat ei perustelisi lastenhankintaa sillä, että vanhana sitten heitä hoitavat? Tai, että parisuhde ei ole vakava ennen kuin on yhteisiä lapsia? Tai että kannattaa hankkia useampi lapsi, jotta vanhemmat voivat huolehtia nuoremmista, pitää ns. seuraa, jotta vanhemmat saavat omaakin aikaa? Tai ettei painostettaisi muita naisia hankkimaan lapsia koska muuten ei voi tietää todellisen rakkauden merkitystä tai sillä, että lasten hankinta on luonnollista, koska nainen ei ole nainen ennen kuin kokee äitiyden? Tai leimata nainen mielenvikaiseksi, jos hän ei olekaan kokenut samanlaista autuutta äitiydestä kuin muut äidit antavat ymmärtää?
Kuten olen monta kertaa sanonut, niin nämä on tämän palstan mammojen aivoitusten antia. Ei kuvasta minun maailmankuvaani, vaan teidän mammojen. Ainakin osan teistä mammoista. Itsehän tällaista olette palstalle suoltaneet muiden luettavaksi.
Joo mun maailmankuva on hyvin erilainen kuin sun. Onneksi. Olet valehteleva fanaatikko ja laitat muiden suihin keksimiäsi valheita, jos he eivät myötäile sinun kirjoituksiasi tai ovat kanssasi eri mieltä asioista.