Lue keskustelun säännöt.
Sinä vanhempi, joka "et joutunut luopumaan mistään" hankittuasi lapsia – minkälaista elämää oikein elit?
21.03.2017 |
Kommentoin toiseen ketjuun, että jos minä saisin lapsia ja jatkaisin elämää samaan malliin, lapseni otettaisiin huostaan alle viikossa. Ymmärrän täysin, että jollakulla se eniten vaativa juttu elämässä on työväenopiston jumppa kerran viikossa, ja sellaiseen elämään lapsi solahtaa varmaan paljon helpommn.
En kuitenkaan oikein osaa kuvitella, miten on fysiikan lakienkaan mahdollista ottaa hoidettavakseen jokin lapsen kokoinen projekti ilman, että se on jostakin muusta pois. Aikaa ja rahaa kun on meillä jokaisella rajoitettu määrä.
Jos olet sellainen aika–avaruusjatkumoa venyttävä supermamma, etkä ole joutunut luopumaan harrastuskerroistasi, yksinolotunneistasi, kahdenkeskisistä hetkistäsi puolison kanssa,kahvilla ja kaljalla käynneistäsi, kaveritapaamiskerroistasi, jokaviikonloppuisista pitkään nukkumisista puolisosi kanssa, seksistä milloin ja missä tahansa, osastakaan shoppailubudjettiasi tai yleisestä elämän heppoudesta ja huolettomuudesta, haluaisin tosissani kuulla, miten se on mahdollista.
Olen kyllä valmis myös hyväksymään, ettei tämä ole oikeasti mahdollista, mutta yritetään!
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä vitsi tämä "en joudu luopumaan mistään" lapsia hankittuani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Lapseton ymmärtää hyvin kuinka paskaa ja rajoittunutta lapsiperheiden elämä on. Sen pystyy ihan päättelemään.
Lapsellinen ei ikinä tule ymmärtämään, mistä on luopunut koska ei ole ikinä lapsettoman elämää elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kommentoinut tänne noita "en joutunut luopumaan mistään" juttuja mutta nyt kun sitä aloin miettimään niin en tosiaan koe luopuneeni juuri mistään. Mielestäni lapset toivat elämääni sisällön ja merkityksen. En todellakaan haluaisi elää sitä elämää mitä elin ennen lapsia.
Olin yksinäinen, söin epäterveellisesti ja nukuin epäsäännöllisesti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin opintoni, ei ystäviä, harrastuksia eikä mitään, koska olin viikot tuntemattomalla opintopaikkakunnalla ja olin sairaalloisen ujo. Viikonloppuisin matkustin mieheni luokse ja lomilla matkustelimme. Kun valmistuin, muutimme ja hankimme lapsen. Ainoa mikä muuttui radikaalisti oli etten ollut enää yksinäinen ja aloin syömään paljon terveellisemmin :)
Tulotaso ei muuttunut oikein mitenkään, kahdenkeskistä aikaa on joka ilta (eli enemmän kuin opiskellessani) ja lisää pystyy järjestämään aina kun haluaa, senkun soittaa tutun MLL hoitajan tai sukulaisen paikalle. Spontaania seksiä harrastetaan edelleen, mutta vain hiljaisemmin.. Matkustelimme silloin ja nyt edellen paljon ulkomailla. Uloslähdön hitaus on kyllä ihan totta mutta sekin on nyt helpottanut kun oppivat pukemaan itse. Portaista jouduin luopumaan muutamaksi vuodeksi ja opettelemaan käyttämään hissiä. Epäterveellisestä ruoasta jouduin luopumaan. Omaa rauhaa saa edelleen joka ilta klo 20 alkaen, mutta toki ulos ei voi lähteä ilman että joku jää kotiin vartomaan. Olin onneksi kotihiiri jo valmiiksi. Mitähän vielä... kahvilla ja lounaalla käyn ystävien kanssa, en heitä ennenkään nähnyt joka päivä joten se pari kertaa kuussa on ihan normaalia mulle. Baareissa en käynyt enkä alkoholia ole juonut koskaan. Mieheni käy viikonloppuisin baarissa kavereita tapaamassa entiseen malliin, itse jään mieluummin kotiin ja jäin jo ennen lapsiakin. Tykkään myös välillä siitä että saan olla illan yksin miehen ollessa poissa. Harrastuksia ei ollut ennenkään, olen paljon aktiivisempi ja hoikempi nykyään. Ihmisiäkin tapaan helpommin lasten kautta ja olen opetellut sosiaalisemmaksi ihan vain lasten takia, ja saanutkin monta ihanaa äitikaveria :)Onko teillä äitihormoonit pilanneet aivot? Eli et sinäkään voi väittää ettei mikään olisi MUUTTUNUT! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää kysymystä?
Sinun elämääsi olisi ehkä muuttanut enemmän koulutus (hormoni, ei hormooni). Kun tuo elämä muuttuu koko ajan kaikilla. Ehkä tässä ketjussa velat voisivat antaa ne oikeat vastaukset mitä lapsia hankkineiden tulisi vastata kun kokemukseen pohjautuvat vastaukset eivät miellytä. Eikö kaikki voi elää onnellisina omien valintojensa kanssa, miksi ihmeessä pitää väkisin vääntää toisten valintoja myös heille vääriksi? Eikö nykykehityksen tulisi mennä kohti mallien moninaisuutta, voi löytää sen oman tapansa olla onnellinen, ilman lapsia tai lasten kanssa ja muiden ratkaisut hyväksyen?
Miksi sinulla on sitten niin kova tarve saada minutkin hankkimaan lapsia ja pilaamaan elämäni? Miksi?
Luitko viestini, kehotan löytämään oman tapasi jolla olla onnellinen. MInä olen onnellinen lasteni kanssa ja olen saanut tehdä elämässäni kaiken haluamani (keskimääräisesti varmaan enemmän kuin naiset oli lapsia tai ei kun tein lapset 35 v+ ja elänyt monenlaista elämää ilman taloudellisia rajoituksia). Sinä olet onnellinen omien valintojesi kanssa, mutta miksi ihmeessä haluat niin voimakkaasti muiden valintoja kritisoida?
Ja taas, olen onnellinen olen onnellinen.
Oisko vaikeeta vastata alkuperäiseen kysymykseen?
Vastasin, olen no 101. Kun ne vastaukset ei kelpaa teille :)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vitsi tämä "en joudu luopumaan mistään" lapsia hankittuani.
Näin. Vapaa-aika, harrastukset, raha, työ, koti täytyy vaihtaa, urheiluauto pois, kaverit pois, valkoiset huonekalut, roskaruoka, baari- illat, spontaanit lähdöt, seksi, kroppa pilalla, elämä pilalla.
Ja tiedän, olen katsellut vierestä. Itse en ikinä tuohon lähde, vaikka kaikki täälläkin koittaa pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Lapseton ymmärtää hyvin kuinka paskaa ja rajoittunutta lapsiperheiden elämä on. Sen pystyy ihan päättelemään.
Lapsellinen ei ikinä tule ymmärtämään, mistä on luopunut koska ei ole ikinä lapsettoman elämää elänyt.
Ja sinä taidat vaan haluta jatkaa riitaa, onko elämäsi niin tylsää, että provoilu palstalla on sen suola. Niin tylsää ja aivotonta jankkausta ettei kauan enää innosta kuin todella elämäänsä tylsistyneitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Lapseton ymmärtää hyvin kuinka paskaa ja rajoittunutta lapsiperheiden elämä on. Sen pystyy ihan päättelemään.
Lapsellinen ei ikinä tule ymmärtämään, mistä on luopunut koska ei ole ikinä lapsettoman elämää elänyt.Ja sinä taidat vaan haluta jatkaa riitaa, onko elämäsi niin tylsää, että provoilu palstalla on sen suola. Niin tylsää ja aivotonta jankkausta ettei kauan enää innosta kuin todella elämäänsä tylsistyneitä ihmisiä.
Hah. Ja kumpi itse olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kysymys on varmaan sitten minulle, kun en koe joutuneeni luopumaan lasteni myötä mistään. Eli millaista elämäni oli ennen lapsia, kun tunnen näin.
Tulin äidiksi 30-vuotiaana. Sitä ennen olin opiskellut, löytänyt vakituisen työpaikan, harrastanut kilpaurheilua, matkustellut ja asunut ulkomailla. Elämäni ikävuosina 19-30 oli jatkuvaa muutosta, suurin muutos tapahtui niihin aikoihin, kun valmistuin ja menin täysipäivätyöhön. Silloin lopetin myös kilpaurheilun, jossa en erityisen hyvä ollut enää vuosiin ollutkaan. Seurustelin mieheni kanssa vuosia, menimme naimisiin ja lapsi syntyi parin vuoden kuluttua häistämme.
Äidiksi tuleminen on minulla ollut sellainen kehityksen jatkumo. Biletyksestä en ole kauheasti välittänyt koskaan, opiskeluaikana kävin kyllä paljon ulkona, mutta s. Liikuntaa olen harrastanut aktiivisesti, työelämän myötä vaihdoin aika lailla lajeihin, joita voi harrastaa koska vain, esim. sali, uinti, lenkkeily, pyöräily. Eli ei paljonkaan ohjattua liikuntaa tiettyyn aikaan. Ennen lapsia harrastin siis kuntoliikuntaa, kävin toisinaan teatterissa ja baletissa, ompelin jonkun verran, luin paljon ja opettelin ruoanlaittoa.
Näitä harrastuksia olen jatkanut lasten syntymän jälkeenkin, nyt lapset ovat kouluiässä. Töistä olin muutamia vuosia poissa, tosin lasten välillä palasin aina töihin. Mieheni oli myös hoitovapaalla ja olemme muutenkin jakaneet lastenhoidon. Lasten ollessa pieniä rakennutimme myös talon. Tässä minun osuuteni oli aika suuri, kun ehdin kotona ollessani hoitaa asioita. Olemme miettineet, olisimmeko ryhtyneet siihen, jos olisimme asuneet kahden, ja todenneet, että todennäköisesti kyllä, koska meille tarjoutui siihen silloin niin hyvä tilaisuus. Talon koko ym. määrittyi hyvin pitkälle kaavan mukaan, joten on vaikeaa arvioida, miten paljon lapsilukumme vaikutti asioihin.
Kahdella hyvällä ystävälläni on kutakuinkin samanikäiset lapset kuin minulla, joten kotona ollessamme tapailimme paljon porukalla. Olemme vielä läheisempiä kuin ennen. Lisäksi olen toki saanut myös uusia ystäviä esim. naapureista ja lasten ystävien vanhemmista.
Elämääni on lasten myötä tullut paljon väriä ja iloa, lapsistamme on kasvanut oikein ihania ja mukavia koululaisia. Kotona ollessani minulle tuli tutuksi myös kaupungin lapsiperheiden palvelut tutuksi. Tämän koen hyvin positiivisena asiana.
Lukisin itseni näin ollen siihen porukkaan, joka ei koe luopuneensa lasten vuoksi mistään. Olen selkeästi plussan puolella. Työ ei ole elämässäni niin tärkeä kuin ennen lapsia, mutta tärkeä edelleen. Avioliittomme voi hyvin. Urheilen edelleen ja itse asiassa toimin urheiluseurassakin taas. Sinne tuskin olisin mennyt lapsettomana, vaikka kukapa senkään tietää.
Eli elämäni on kyllä kovasti muuttunut siitä, kun olin vaikkapa 23-vuotias, mutta suurimmat muutokset tapahtuivat jo paljon ennen lapsia. Eiköhän ihmisen elämä koko ajan olekin muutostilassa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kysymys on varmaan sitten minulle, kun en koe joutuneeni luopumaan lasteni myötä mistään. Eli millaista elämäni oli ennen lapsia, kun tunnen näin.
Tulin äidiksi 30-vuotiaana. Sitä ennen olin opiskellut, löytänyt vakituisen työpaikan, harrastanut kilpaurheilua, matkustellut ja asunut ulkomailla. Elämäni ikävuosina 19-30 oli jatkuvaa muutosta, suurin muutos tapahtui niihin aikoihin, kun valmistuin ja menin täysipäivätyöhön. Silloin lopetin myös kilpaurheilun, jossa en erityisen hyvä ollut enää vuosiin ollutkaan. Seurustelin mieheni kanssa vuosia, menimme naimisiin ja lapsi syntyi parin vuoden kuluttua häistämme.
Äidiksi tuleminen on minulla ollut sellainen kehityksen jatkumo. Biletyksestä en ole kauheasti välittänyt koskaan, opiskeluaikana kävin kyllä paljon ulkona, mutta s. Liikuntaa olen harrastanut aktiivisesti, työelämän myötä vaihdoin aika lailla lajeihin, joita voi harrastaa koska vain, esim. sali, uinti, lenkkeily, pyöräily. Eli ei paljonkaan ohjattua liikuntaa tiettyyn aikaan. Ennen lapsia harrastin siis kuntoliikuntaa, kävin toisinaan teatterissa ja baletissa, ompelin jonkun verran, luin paljon ja opettelin ruoanlaittoa.
Näitä harrastuksia olen jatkanut lasten syntymän jälkeenkin, nyt lapset ovat kouluiässä. Töistä olin muutamia vuosia poissa, tosin lasten välillä palasin aina töihin. Mieheni oli myös hoitovapaalla ja olemme muutenkin jakaneet lastenhoidon. Lasten ollessa pieniä rakennutimme myös talon. Tässä minun osuuteni oli aika suuri, kun ehdin kotona ollessani hoitaa asioita. Olemme miettineet, olisimmeko ryhtyneet siihen, jos olisimme asuneet kahden, ja todenneet, että todennäköisesti kyllä, koska meille tarjoutui siihen silloin niin hyvä tilaisuus. Talon koko ym. määrittyi hyvin pitkälle kaavan mukaan, joten on vaikeaa arvioida, miten paljon lapsilukumme vaikutti asioihin.
Kahdella hyvällä ystävälläni on kutakuinkin samanikäiset lapset kuin minulla, joten kotona ollessamme tapailimme paljon porukalla. Olemme vielä läheisempiä kuin ennen. Lisäksi olen toki saanut myös uusia ystäviä esim. naapureista ja lasten ystävien vanhemmista.
Elämääni on lasten myötä tullut paljon väriä ja iloa, lapsistamme on kasvanut oikein ihania ja mukavia koululaisia. Kotona ollessani minulle tuli tutuksi myös kaupungin lapsiperheiden palvelut tutuksi. Tämän koen hyvin positiivisena asiana.
Lukisin itseni näin ollen siihen porukkaan, joka ei koe luopuneensa lasten vuoksi mistään. Olen selkeästi plussan puolella. Työ ei ole elämässäni niin tärkeä kuin ennen lapsia, mutta tärkeä edelleen. Avioliittomme voi hyvin. Urheilen edelleen ja itse asiassa toimin urheiluseurassakin taas. Sinne tuskin olisin mennyt lapsettomana, vaikka kukapa senkään tietää.
Eli elämäni on kyllä kovasti muuttunut siitä, kun olin vaikkapa 23-vuotias, mutta suurimmat muutokset tapahtuivat jo paljon ennen lapsia. Eiköhän ihmisen elämä koko ajan olekin muutostilassa.
Mutta pointti on se ettet tiedä kuinka hienoa elämäsi olisi ollut jos et olisi hankkinut lapsia. Et voi tietää. Minä tiedän.
T. Vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän perusasioista en joutunut luopumaan, mutta kyllä kaikki muu heitti häränpyllyä. Lasten myötä jäi harrastukset (viikossa 4x jumpat/kuntosali), koska ei vaan jaksa. Ehkä aloitan uudelleen kun ovat isompia. Baarit ja kissanristiäiset jäi, mikä sinällään ei ole haitannut. Kavereita ehtii nähdä kerran pari viikossa, joskus harvemmin. Ulkomaan matkat jäi koska minä en jaksa matkustella kahden uhmaikäisen kanssa enkä voi käsittää miten joku jaksaa! Iltaisin en jaksa myöskään lukea kirjoja. Jossain vaiheessahan omaa aikaa taas tulee, mutta kyllä elämä muuttui aika lailla. Hyvässä ja huonossa, mutta ihminen on yllättävän sopeutuvainen. Ei tässä ole ehtinyt kaivata omia menoja kuin ainoastaan liikuntaharrastuksia, joihin yritän vielä jossain vaiheessa palata.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kysymys on varmaan sitten minulle, kun en koe joutuneeni luopumaan lasteni myötä mistään. Eli millaista elämäni oli ennen lapsia, kun tunnen näin.
Tulin äidiksi 30-vuotiaana. Sitä ennen olin opiskellut, löytänyt vakituisen työpaikan, harrastanut kilpaurheilua, matkustellut ja asunut ulkomailla. Elämäni ikävuosina 19-30 oli jatkuvaa muutosta, suurin muutos tapahtui niihin aikoihin, kun valmistuin ja menin täysipäivätyöhön. Silloin lopetin myös kilpaurheilun, jossa en erityisen hyvä ollut enää vuosiin ollutkaan. Seurustelin mieheni kanssa vuosia, menimme naimisiin ja lapsi syntyi parin vuoden kuluttua häistämme.
Äidiksi tuleminen on minulla ollut sellainen kehityksen jatkumo. Biletyksestä en ole kauheasti välittänyt koskaan, opiskeluaikana kävin kyllä paljon ulkona, mutta s. Liikuntaa olen harrastanut aktiivisesti, työelämän myötä vaihdoin aika lailla lajeihin, joita voi harrastaa koska vain, esim. sali, uinti, lenkkeily, pyöräily. Eli ei paljonkaan ohjattua liikuntaa tiettyyn aikaan. Ennen lapsia harrastin siis kuntoliikuntaa, kävin toisinaan teatterissa ja baletissa, ompelin jonkun verran, luin paljon ja opettelin ruoanlaittoa.
Näitä harrastuksia olen jatkanut lasten syntymän jälkeenkin, nyt lapset ovat kouluiässä. Töistä olin muutamia vuosia poissa, tosin lasten välillä palasin aina töihin. Mieheni oli myös hoitovapaalla ja olemme muutenkin jakaneet lastenhoidon. Lasten ollessa pieniä rakennutimme myös talon. Tässä minun osuuteni oli aika suuri, kun ehdin kotona ollessani hoitaa asioita. Olemme miettineet, olisimmeko ryhtyneet siihen, jos olisimme asuneet kahden, ja todenneet, että todennäköisesti kyllä, koska meille tarjoutui siihen silloin niin hyvä tilaisuus. Talon koko ym. määrittyi hyvin pitkälle kaavan mukaan, joten on vaikeaa arvioida, miten paljon lapsilukumme vaikutti asioihin.
Kahdella hyvällä ystävälläni on kutakuinkin samanikäiset lapset kuin minulla, joten kotona ollessamme tapailimme paljon porukalla. Olemme vielä läheisempiä kuin ennen. Lisäksi olen toki saanut myös uusia ystäviä esim. naapureista ja lasten ystävien vanhemmista.
Elämääni on lasten myötä tullut paljon väriä ja iloa, lapsistamme on kasvanut oikein ihania ja mukavia koululaisia. Kotona ollessani minulle tuli tutuksi myös kaupungin lapsiperheiden palvelut tutuksi. Tämän koen hyvin positiivisena asiana.
Lukisin itseni näin ollen siihen porukkaan, joka ei koe luopuneensa lasten vuoksi mistään. Olen selkeästi plussan puolella. Työ ei ole elämässäni niin tärkeä kuin ennen lapsia, mutta tärkeä edelleen. Avioliittomme voi hyvin. Urheilen edelleen ja itse asiassa toimin urheiluseurassakin taas. Sinne tuskin olisin mennyt lapsettomana, vaikka kukapa senkään tietää.
Eli elämäni on kyllä kovasti muuttunut siitä, kun olin vaikkapa 23-vuotias, mutta suurimmat muutokset tapahtuivat jo paljon ennen lapsia. Eiköhän ihmisen elämä koko ajan olekin muutostilassa.
Tosi hyvä kirjoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Lapseton ymmärtää hyvin kuinka paskaa ja rajoittunutta lapsiperheiden elämä on. Sen pystyy ihan päättelemään.
Lapsellinen ei ikinä tule ymmärtämään, mistä on luopunut koska ei ole ikinä lapsettoman elämää elänyt.
Tä? Meinaat, että me olemme syntyneet tähän maailmaan valmiiksi äiteinä?
Hommahan meinaan on tasan päinvastoin. Äiti tietää hyvin, millaista oli elämä lapsettomana. Lapseton taas ei tiedä, millaista on elää äitinä. Simple as that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
En jaksanut lukea koko ketjua mutta toki lapsi on jostain pois. Minun kohdallani ylipitkistä (yli kuukauden mittaisista) matkoista, vapaa-ajasta ja rahasta. Mutta ehdin elää tuota vapaata aikuisuutta yli 10 vuotta jolloin tein kaikkea sitä, biletin 5 kertaa viikossa nuorempana ja olen matkustanut todella monessa maailmankolkassa. En sano ettenkö haaveile joskus tekeväni yksin vaelluksia tai vastaavaa kun lapsi on vähän vanhempi tai miksei lapsenkin kanssa kun hän on tarpeeksi vanha. En koe muuta paitsi rahallista menetystä varsinaisena luopumisena koska aika aikaansa kutakin. Enää en jaksaisi reppureissuja tai biletystä niin usein, harvempi tahti sopii ja näin varmaan olisi ihan ilman lastakin. Ja se elämän hauskuus mitä lapsi on tuonut on myös ihan omaa luokkaansa. En osannut odottaa että lapsen kanssa nauran paljon enemmän kuin ennen lasta.
Palstaa lukiessa saa välllä hyvin epämiellyttävän kuvan veloista. Erittäin agressiivisia kommentteja, hyökätään aivottomasti toisten valintoja kohtaan, selitetään toisten puolesta kuinka eivät edes ymmärrä kuinka paljosta ovat luopuneet. Ja luopuminen on mahdollisuutta vetää kalsarikännejä viikonloppuna, jäädä töiden jälkeen shoppailemaan tai tyttöjen kanssa siiderille. Ja näistä provosoituvat kotihengettäret jotka imevät identiteettinsä äitiydestä ja toteuttavat sitä kotihoidontuilla ja lapsilitanialla itsensä ihmisenä unohtaen. Ja suuri joukko älykkäitä, tasapainoisia naisia ei jaksa edes tuhahtaa näille taisteluille: he tekevät omat valintansa elämässään ja elävät noiden kanssa onnellisina, joko lasten kanssa tai ilman. Jatkakaa taistoa jos se jotain teille antaa, lähinnä näyttäisi nostavan molempien puolten verenpainetta ja tuovan kiukkuisen olon.
Ei kai tässä verenpainetta ole nostanut kuin se, ettei äidit tajua yksinkertaista kysymystä.
Etsi ketjusta yksi vastaus kysymykseen, jonka piiloviesti ei ole se, että kaikkien pitää hankkia lapsia.
Onko sinulla jotain mt ongelmia?? :D se että ihmiset sanovat rakastavansa lapsiaan ja HE ovat onnellisia ei ole piiloviesti sinulle! Onko foliohattu päässä jo? Kuvataanko sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän perusasioista en joutunut luopumaan, mutta kyllä kaikki muu heitti häränpyllyä. Lasten myötä jäi harrastukset (viikossa 4x jumpat/kuntosali), koska ei vaan jaksa. Ehkä aloitan uudelleen kun ovat isompia. Baarit ja kissanristiäiset jäi, mikä sinällään ei ole haitannut. Kavereita ehtii nähdä kerran pari viikossa, joskus harvemmin. Ulkomaan matkat jäi koska minä en jaksa matkustella kahden uhmaikäisen kanssa enkä voi käsittää miten joku jaksaa! Iltaisin en jaksa myöskään lukea kirjoja. Jossain vaiheessahan omaa aikaa taas tulee, mutta kyllä elämä muuttui aika lailla. Hyvässä ja huonossa, mutta ihminen on yllättävän sopeutuvainen. Ei tässä ole ehtinyt kaivata omia menoja kuin ainoastaan liikuntaharrastuksia, joihin yritän vielä jossain vaiheessa palata.
Sinulta ei kysytty. Halusin vastauksia vain niiltä, joiden elämä ei muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kysymys on varmaan sitten minulle, kun en koe joutuneeni luopumaan lasteni myötä mistään. Eli millaista elämäni oli ennen lapsia, kun tunnen näin.
Tulin äidiksi 30-vuotiaana. Sitä ennen olin opiskellut, löytänyt vakituisen työpaikan, harrastanut kilpaurheilua, matkustellut ja asunut ulkomailla. Elämäni ikävuosina 19-30 oli jatkuvaa muutosta, suurin muutos tapahtui niihin aikoihin, kun valmistuin ja menin täysipäivätyöhön. Silloin lopetin myös kilpaurheilun, jossa en erityisen hyvä ollut enää vuosiin ollutkaan. Seurustelin mieheni kanssa vuosia, menimme naimisiin ja lapsi syntyi parin vuoden kuluttua häistämme.
Äidiksi tuleminen on minulla ollut sellainen kehityksen jatkumo. Biletyksestä en ole kauheasti välittänyt koskaan, opiskeluaikana kävin kyllä paljon ulkona, mutta s. Liikuntaa olen harrastanut aktiivisesti, työelämän myötä vaihdoin aika lailla lajeihin, joita voi harrastaa koska vain, esim. sali, uinti, lenkkeily, pyöräily. Eli ei paljonkaan ohjattua liikuntaa tiettyyn aikaan. Ennen lapsia harrastin siis kuntoliikuntaa, kävin toisinaan teatterissa ja baletissa, ompelin jonkun verran, luin paljon ja opettelin ruoanlaittoa.
Näitä harrastuksia olen jatkanut lasten syntymän jälkeenkin, nyt lapset ovat kouluiässä. Töistä olin muutamia vuosia poissa, tosin lasten välillä palasin aina töihin. Mieheni oli myös hoitovapaalla ja olemme muutenkin jakaneet lastenhoidon. Lasten ollessa pieniä rakennutimme myös talon. Tässä minun osuuteni oli aika suuri, kun ehdin kotona ollessani hoitaa asioita. Olemme miettineet, olisimmeko ryhtyneet siihen, jos olisimme asuneet kahden, ja todenneet, että todennäköisesti kyllä, koska meille tarjoutui siihen silloin niin hyvä tilaisuus. Talon koko ym. määrittyi hyvin pitkälle kaavan mukaan, joten on vaikeaa arvioida, miten paljon lapsilukumme vaikutti asioihin.
Kahdella hyvällä ystävälläni on kutakuinkin samanikäiset lapset kuin minulla, joten kotona ollessamme tapailimme paljon porukalla. Olemme vielä läheisempiä kuin ennen. Lisäksi olen toki saanut myös uusia ystäviä esim. naapureista ja lasten ystävien vanhemmista.
Elämääni on lasten myötä tullut paljon väriä ja iloa, lapsistamme on kasvanut oikein ihania ja mukavia koululaisia. Kotona ollessani minulle tuli tutuksi myös kaupungin lapsiperheiden palvelut tutuksi. Tämän koen hyvin positiivisena asiana.
Lukisin itseni näin ollen siihen porukkaan, joka ei koe luopuneensa lasten vuoksi mistään. Olen selkeästi plussan puolella. Työ ei ole elämässäni niin tärkeä kuin ennen lapsia, mutta tärkeä edelleen. Avioliittomme voi hyvin. Urheilen edelleen ja itse asiassa toimin urheiluseurassakin taas. Sinne tuskin olisin mennyt lapsettomana, vaikka kukapa senkään tietää.
Eli elämäni on kyllä kovasti muuttunut siitä, kun olin vaikkapa 23-vuotias, mutta suurimmat muutokset tapahtuivat jo paljon ennen lapsia. Eiköhän ihmisen elämä koko ajan olekin muutostilassa.
Mutta pointti on se ettet tiedä kuinka hienoa elämäsi olisi ollut jos et olisi hankkinut lapsia. Et voi tietää. Minä tiedän.
T. Vela
Luitko ollenkaan juttua? Hänhän kertoo eläneensä dink-taloudessa useita vuosia ennen lapsia.
Tietenkään kukaan ei voi varmuudella tietää, millaista tulevaisuuden elämä olisi, koska tulevaisuutta ei ole kukaan vielä elänyt. Sinäkään et voi mitenkään tietää edes OMAN elämäsi reunaehdoilla, millaista elämäsi olisi, jos menisit tänään töihin eri kulkuneuvolla kuin millä menet. Pienetkin asiat voivat muuttaa elämää jopa kohtalokkaasti.
Mutta hän tietää kumminkin erinomaisesti sen, millaista elämä on lapsettomana. Sinulla taas ei ole hajuakaan siitä, millaista elämä on äitinä.
Sori, näyttää olevan erittäin kova pala sinulle myöntää tätä faktaa.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Lukisin itseni näin ollen siihen porukkaan, joka ei koe luopuneensa lasten vuoksi mistään. Olen selkeästi plussan puolella.
Eli elämäni on kyllä kovasti muuttunut siitä, kun olin vaikkapa 23-vuotias, mutta suurimmat muutokset tapahtuivat jo paljon ennen lapsia. Eiköhän ihmisen elämä koko ajan olekin muutostilassa.
Jess, tässä on kaksi oleellista pointtia. "Luopua" sanana antaa ymmärtää, että on jostakin asiasta on päästettävä irti vaikka se irti päästäminen tuottaa itselle surua. Eli siis lopettaminen tai tekemättä jättäminen ei vielä ole luopumista. En sanoisi että olen joutunut luopumaan joogaharrastuksesta kun sen aikanaan lopetin ihan omasta tahdostani. Enkä sanoisi että jouduin luopumaan autostani kun sen halusin myydä pois muuttaessani Helsingin keskustaan. Nykyään käyn harvemmin päiväkaljalla kaverieni kanssa. En koe luopuneeni siitä, se ei juuri tässä elämänvaiheessa tunnu niin tärkeältä tai kiinnostavalta. Niinkuin ei se joogakaan tuntunut 26-vuotiaana.
Mutta vielä tärkeämpänä, elämässä paljon asioita tulee ja menee, olosuhteiden ja omien mielenkiinnonkohteiden muuttuessa. Tämä koskee myös lapsettomia ihmisiä, heillä olosuhteet saattavat muuttua radikaalisti vaikka paikkakunnan, työpaikan tai parisuhteen vaihtuessa. Harvassa ovat ihmiset jotka elävät 45-vuotiaana samaa elämää kuin 19-vuotiaana, enkä minä kutsu sitä jatkuvaksi luopumiseksi.
Ja vähän ot, varmasti moni elää tuollaistakin elämää kuin ap. Mutta aika hassu ajatus, että jokaisen pitkässä parisuhteessa elävän lapsettoman elämä on säkenöivää treffi-iltaa, spontaania kiihkeää seksiä ja ystävien kanssa kaljoittelua trendikkäiden harrastusten välissä joka ikinen ilta. Eiköhän sieltä yhtälailla löydy niitä elähtäneitä telkkaria tuijottavia tyyppejä jotka ovat vieraantuneet puolisostaan eivätkä oikein jaksa harrastaa kolmivuorotyön lisäksi mitään.
Ap taitaa kipuilla oman identiteettinsä ja valintojensa kanssa, niin agressiivisesti hän suhtautuu onnellisiin perheellisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun on tullut mukaan sellaisia, joilla ei ole lapsia? Aloittaja kyseli nimenomaan lapsia saaneiden mielipiteitä.
Varmaan siksi, että heitäkin kiinnostaa vastaukset. Mun mielestä on ihan kiva, että keskusteluissa tulee monenlaisia mielipiteitä ja näkökantoja.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Lapseton ymmärtää hyvin kuinka paskaa ja rajoittunutta lapsiperheiden elämä on. Sen pystyy ihan päättelemään.
Lapsellinen ei ikinä tule ymmärtämään, mistä on luopunut koska ei ole ikinä lapsettoman elämää elänyt.
Kai tämä oli vitsi? Jokainen on ollut lapseton ennen kuin sai lapsen, eli joka ikisellä lapsen hankkineella on kokemusta lapsettoman elämästä. Toisin kuin lapsettomilla ei ole kokemusta elämästä lapsen kanssa.
Minkälaista elämää elin? Rauhallista, hiljaista, tylsää kotielämää. En minä ole koskaan välittänyt juhlimisista, harrastamisista jne. Kotona lueskelin kirjoja ja pelasin tietokoneella ajan kuluksi ennen kuin oli lapsia. En minä niistäkään niin kauheasit nauttinut, mutta jotain sitä oli ajankulukseen tehtävä. Elämä tuntui tyhjän puoleiselta.
Lasten saaminen toi elämään paljon merkitystä ja sisältöä. Enkä tosiaan ole joutunut luopumaan mistään merkittävästä, koska mulle ne monelle merkittävät asiat kuten baari-illat, matkat tms ei koskaan olleet merkityksellisiä sinkkunakaan.
Jouduin aikanaan luopumaan mun tuteista. Nyt on tyhjä kohta mun elämässä siinä. Mistä kaikesta te jouduitte luopumaan kun kasvoitte ohi taaperoiän?