Naisystäväni alkaa viimein ymmärtää, ettei kaikkea vapaa-aikaa tarvitse viettää yhdessä
Puoli vuotta siinä kesti. Minulla on vaativa työ jossa joudun usein ylitöihin ja monia harrastuksia. Naisystäväni sitten usein otti itseensä, jos halusin pitkän työpäivän jälkeen puuhata omiani. Kuulemma tuntui pahalta, kun oikein _halusin_ tehdä jotain muuta kun viettää hänen kanssaan aikaa. Ja että minulla oli hauskaa näitä omia juttujani tekiessä, sekin loukkasi jotenkin. Kysyi sitten monesti haluanko edes seurustella hänen kanssaan. Tehtiin tietenkin suhteen alussa enemmän asioita yhdessä, ja naisystävä on pari kertaa avautunut että kaipaa noita aikoja.
Nyt vähitellen hän on ymmärtänyt, että aikaa voi viettää yksinkin. Viikonloput tehdään yleensä jotain kivaa, ja arkena enimmäkseen omia juttuja. Onko muut kokeneet samanlaista vääntöä parisuhteessa? Kuinka paljon vapaa-ajasta pitää käyttää kumppanin kanssa puuhaamiseen?
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse havahduin oman parisuhteen tilaan siinä vaiheessa, kun huomasin miehelle kodin olevan se paikka, missä hän kävi nukkumassa, syömässä, suihkussa, vaihtamassa puhtaat vaatteet ja välillä saamassa seksiä. Olihan se kiva kiitää työstä harrastukseen ja viikonloppureissuille kavereiden kanssa, kun kotona oli kuin hotellissa. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, miksi minä en ollut tilanteeseen tyytyväinen.
Pakottava tarve ilmoittaa että myös miehissä on vikaa? :)
Missä miehissä? Minä kirjoitin vain yhdestä miehestä. Etkö osaa lukea?
Nyt mua vähän mietityttää, että oliko suhteen alku varsinaista rakkauspommitusta ja kaiken ajan viettämistä yhdessä ja naisystävä tottui siihen ja heti yhteenmuuton jälkeen alkoi omat harrastukset kiinnostaa? Tiesikö naisystävä, millaisen suhteen on saamassa? Ja miksi noin kova tahti yhteenmuuton kanssa? En nyt sano, että välttämättä suhteessa olisi vikaa, mutta tietty kiintymyssuhdeongelmien tuoksahdus tuossa on, molemmin puolin.
Me kyllä myös syödään, siivotaan ja käydään saunassa lähes päivittäin yhdessä. Näitä naisystävä ei laske "yhdessäoloksi". Minusta yritetään maalata hyvin joustamatonta, päinvastoin. Minä olen joustanut harrastuksistani monta kertaa ja lähtenyt vaikka minne naisystävän mieliksi, mutta mikään ei vaan tunnu riittävän hänelle.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Jessus, miten katkeruus ja heikko itsetunto oikein huokuvat rivien väleistä.
Ei minusta. Tuossa nainen päätti kokeilla miehen elämäntapaa ja havaitse sen hyväksi. Mies taas ei tunnu hyväksyvän, että nainen ei odotakaan häntä kiltisti kotona.
Vierailija kirjoitti:
Me kyllä myös syödään, siivotaan ja käydään saunassa lähes päivittäin yhdessä. Näitä naisystävä ei laske "yhdessäoloksi". Minusta yritetään maalata hyvin joustamatonta, päinvastoin. Minä olen joustanut harrastuksistani monta kertaa ja lähtenyt vaikka minne naisystävän mieliksi, mutta mikään ei vaan tunnu riittävän hänelle.
-ap
Ilmeisesti te olette muuttaneet yhteen ihan liian pian, ennen kuin olette tunteneet toisianne.
Hitto kun olisin noin menevä, mutta olen liian laiska. Kotona vain nyhjään, ihan ohiksena vaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt mua vähän mietityttää, että oliko suhteen alku varsinaista rakkauspommitusta ja kaiken ajan viettämistä yhdessä ja naisystävä tottui siihen ja heti yhteenmuuton jälkeen alkoi omat harrastukset kiinnostaa? Tiesikö naisystävä, millaisen suhteen on saamassa? Ja miksi noin kova tahti yhteenmuuton kanssa? En nyt sano, että välttämättä suhteessa olisi vikaa, mutta tietty kiintymyssuhdeongelmien tuoksahdus tuossa on, molemmin puolin.
Alussa kun tapailtiin, vietin todella paljon aikaa naisystävän kämpillä hänen toivomuksestaan. Puuhasin kyllä sielläkin omia juttujani, mutta tietenkin paljon vähemmän. Sanoin hänelle että kun muutamme yhteen tilanne tulee muuttumaan, ja hän sanoi ymmärtävänsä sen. En tiedä, välillä tuntuu ettei hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Ja se kyllä vähän ahdistaa. Ollaan molemmat melkein kolmekymppisiä.
-ap
Ei näitä tapauksia voi ajatella, että toisen tapa toimia on oikein ja toisen väärä, jos ei nyt aivan sairaalloisesta käytöksestä puhuta. Ongelma tulee, jos ihmiset on liian erilaisia oleellisen asian suhteen parisuhteessa. Voi olla, että kompromissit ei ratkaise asiaa vaan molemmat on jatkuvasti tyytymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Me kyllä myös syödään, siivotaan ja käydään saunassa lähes päivittäin yhdessä. Näitä naisystävä ei laske "yhdessäoloksi". Minusta yritetään maalata hyvin joustamatonta, päinvastoin. Minä olen joustanut harrastuksistani monta kertaa ja lähtenyt vaikka minne naisystävän mieliksi, mutta mikään ei vaan tunnu riittävän hänelle.
-ap
Kotitöitä, puhdistautumista, seksiä ja ravinnontankkaushetkiä ei lasketa yhdessäoloksi, ne ovat välttämättömiä toimintoja. Mitä te teette yhdessä?
Keskusteletteko edes ruokailun lomassa muusta kuin joutavista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt mua vähän mietityttää, että oliko suhteen alku varsinaista rakkauspommitusta ja kaiken ajan viettämistä yhdessä ja naisystävä tottui siihen ja heti yhteenmuuton jälkeen alkoi omat harrastukset kiinnostaa? Tiesikö naisystävä, millaisen suhteen on saamassa? Ja miksi noin kova tahti yhteenmuuton kanssa? En nyt sano, että välttämättä suhteessa olisi vikaa, mutta tietty kiintymyssuhdeongelmien tuoksahdus tuossa on, molemmin puolin.
Alussa kun tapailtiin, vietin todella paljon aikaa naisystävän kämpillä hänen toivomuksestaan. Puuhasin kyllä sielläkin omia juttujani, mutta tietenkin paljon vähemmän. Sanoin hänelle että kun muutamme yhteen tilanne tulee muuttumaan, ja hän sanoi ymmärtävänsä sen. En tiedä, välillä tuntuu ettei hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Ja se kyllä vähän ahdistaa. Ollaan molemmat melkein kolmekymppisiä.
-ap
Voi olla, että kumppanillasi ei ole omaa elämää, ainakaan sinun näkökulmastasi. Ratkaisevinta on, haluaako kumppanisi "elävämpää" elämää vai ei. Jos ei niin silloin hän on mitä on, ja siihen on aika vaikea puuttua. Olette liian erilaisia ehkä. Jos kumppanisi kaipaa oikeasti toimintaa elämäänsä niin silloin voit rohkaista häntä asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt mua vähän mietityttää, että oliko suhteen alku varsinaista rakkauspommitusta ja kaiken ajan viettämistä yhdessä ja naisystävä tottui siihen ja heti yhteenmuuton jälkeen alkoi omat harrastukset kiinnostaa? Tiesikö naisystävä, millaisen suhteen on saamassa? Ja miksi noin kova tahti yhteenmuuton kanssa? En nyt sano, että välttämättä suhteessa olisi vikaa, mutta tietty kiintymyssuhdeongelmien tuoksahdus tuossa on, molemmin puolin.
Alussa kun tapailtiin, vietin todella paljon aikaa naisystävän kämpillä hänen toivomuksestaan. Puuhasin kyllä sielläkin omia juttujani, mutta tietenkin paljon vähemmän. Sanoin hänelle että kun muutamme yhteen tilanne tulee muuttumaan, ja hän sanoi ymmärtävänsä sen. En tiedä, välillä tuntuu ettei hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Ja se kyllä vähän ahdistaa. Ollaan molemmat melkein kolmekymppisiä.
-ap
OK, puhuttu on ja nyt näyttää siltä, kun asia on ajankohtainen, että se yhteisen ajan määrä ei riitäkään. Tämmöisellä parisuhdemallilla kontaktiin tuleva nainen voi kyllä olla herkkä, lämmin ja ihana, niin että tekee mieli pitää siitä naisesta kiinni, mutta enpä tiedä varmaksi, saako tuollaista eroa ajankäyttötottumuksissa kurottua sopimisella umpeen. Sillä nyt vissiin oli omiakin kavereita, mutta on kovasti keskittynyt sinuun. Varmaan uusi keskustelun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä tapauksia voi ajatella, että toisen tapa toimia on oikein ja toisen väärä, jos ei nyt aivan sairaalloisesta käytöksestä puhuta. Ongelma tulee, jos ihmiset on liian erilaisia oleellisen asian suhteen parisuhteessa. Voi olla, että kompromissit ei ratkaise asiaa vaan molemmat on jatkuvasti tyytymättömiä.
Tätä itsekin pelkään. Voi olla ettemme vain sovi yhteen ja yritämme epätoivoisesti pitää suhteesta kiinni vaikka tiedämme ettei se voi onnistua.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just, ennemminki naises alkaa tajuumaa, ettet sä oo sen kaiken väännön arvone, kun yrittää löytää SULLE sopivaa aikaa milloin hengata. Iha vitun perseestä, sen voin kertoa, kun olen ollut samassa asemassa kuin naises. Miks oot parisuhteessa, jos sulla ei edes riitä aika sille toiselle, vaan se on sit joku hätävara, joka tulee omien aikaa vievin harrastusten ja muiden asioiden jälkeen?
Kirjoitusasusi ja tekstisi sisältö nostattaa niskakarvat pystyyn.
Jos nainen kokee olevansa hätävara sen vuoksi, että miehellä on omaa elämää ns. enemmän kuin naisella itsellään, pahin ongelma on silloin naisen oman pään sisällä. Sitä ongelmaa ei voi mies korjata muuten kuin alistumalla ja toimimalla vastoin omaa tahtoaan jos joutuu luopumaan niistä asioista jotka ovat itselle tärkeitä tai tuntemaan syyllisyyttä niiden vuoksi. Ymmärrättekö te naiset että tuolla asenteella te oikeasti ammutte itseänne jalkaan?
T: mies
Ei ammuta, vaan vältetään seurustelusuhteita väärien ihmisten kanssa. Jos joku haluaa viettää suurimman osan vapaa-ajasta yhdessä ja toinen ahdistuu siitä, niin nämä ihmiset eivät sovi toisilleen.
Oletko miettinyt, haluatko koskaan jälkikasvua? Silloinhan omista menoista pitäisi viimeistään pystyä joustamaan. Jos et halua niin kannattaa etsiä nainen joka ei myöskään halua lapsia, useimmat tuollaiset kotikissatyyppiset ihmiset nimittäin haluavat tai alkavat suhteen syvetessä haluamaan.
Nainenhan on varmaan ihan tyytyväinen "elämättömään elämäänsä", hänellä on siinä oma sisältönsä. Syystä tai toisesta hän ei ole tyytyväinen teidän suhteeseenne.
Eihän se sitä tarkoita, että kun toinen lähtee ampumaan, toisen pitäisi lähteä työväenopistoon vaan hän voi halutessaan lukea tms. ja olla ihan tyytyväinen siihen, vaikka sen menevämmän osapuolen silmissä se näyttää nysväämiseltä.
Jokainen pariskunta tietty laatii sääntönsä tekemisensä itse.
Mutta itse en kyllä olis jäänyt aikanaan tollaseen suhteeseen... Koska itse koen sen alkuhuuman olevan niin tärkeä... Nyt kun on miehen kanssa vuosia takana 14, niin sitä on sitä "omaakin elämää". Mutta jos ei olis ollut sitä todella kiihkeää ensimmäistä neljää vuotta, jossa seksiä päivittäin, niin enpä uskoisi että tässä yhdessä ollaan... Olisin kyllä kokenut koko homman torjumisena, jos harrastukset ja kaverit menevät suhteen alkuhuuman edelle. No, eipä tuo onneksi ole minulta pois. En siis todellakaan tarkoita sitä että omat kaverit ja muu elämä pitää unohtaa, mutta jos se olis noin tarkasti säädelty, että vain viikonloppuna on aikaa.. jos sittenkään.. niin joo. Ei!
Lämmöllä muistelen sitä aikaa, kun tiesi että kun töistä pääsee, niin saa kunnon kyydit.. tai sitten aamulla vähän touhuilua.. niin siitä oli hyvä aloittaa päivä töissä... Ja jos ukko olis tosiaan sanonut, että sori, mulla on parempaa tekemistä, ehkä viikonloppuna sitten, niin.. se olis ollut HEIPPA!
Mut ei siinä mitään. Toivotan teille onnea!
Meillä on miehellä selkeästi minua enemmän kavereita ja harrastuksia. En ole mustasukkaista sorttia, mutta kaipaisin välillä kyllä enemmän muistamista viikollakin. Enkä tarkoita mitään jatkuvaa kahdestaan oloa tai suurta romantiikkaa, vaan sellaista arvostusta ja välittämistä, jonka voi osoittaa kiireessäkin. Kiittämistä valmiista ruoasta ja puhtaasta asunnosta. Halaus tai pieni jutustelu ennen nukahtamista. Ei ole normaalia, jos ei ehdi esimerkiksi viikkoon vaihtamaan kuulumisia ollenkaan.
Parisuhde vaatii ylläpitoa, jottei siitä tulisi vain "kämppissuhde". Välillä kuuluu kysyä, miten päiväsi meni, tai jutella siitä, mitä ruokaa tekisimme yhdessä huomenna. Kiireinen ihminenkin ehtii välillä halata.
Minusta parasta parisuhdeaikaa on se, kun molemmat tekevät kotona omia juttujaan. Ei koko ajan tarvitse aktiivisesti "olla yhdessä", kunhan vain ollaan paikalla, välillä voi sanoa sanan tai toisenkin, kysyä toisen mielipidettä, kertoa, jos tulee mieleen jotakin hauskaa. Tällaista tekemistä ovat mm. kotityöt, lukeminen, television katseleminen, nikkarointi. Harmillista meille kotihiirille vain on se, että kaikki mukavat kumppaniehdokkaat eivät viihdy kotona puuhailemassa.
Mies oli kans tollanen rusinat pullasta-tyyppi. Hamstrasi kaikkea muuta tekemistä ja parisuhteen funktio tuntui olevan lähinnä säännöllistä seksiä ja jaetut asumiskustannukset, koskaan ei kotona nähty. Ajan kuluessa otin sitten itse haastavamman työn toiselta puolelta Suomea, osittain pakosta (marginaaliala, en olisi edennyt omassa työssäni). Vietin muutaman yön viikossa toisella kaupungilla, loput tein yleensä etänä. Tämä ei kuitenkaan miehelle sopinut, ja ehdotti eroa siksi ettei parisuhde-elämä tuntunut minua kiinnostavan. Muutin lopulta kokonaan toiselle paikkakunnalle tämän takia.
Kyllä kummastuttaa suhteet joissa kumpikaan ei ole kompromissivalmis.
Tämän minäkin haluaisin kuulla, koska itselleni tekee tosi tiukkaa löytää seurustelun, työmatkojen, kokousten ja harrastusten ohella aikaa myös kotityölle