Naisystäväni alkaa viimein ymmärtää, ettei kaikkea vapaa-aikaa tarvitse viettää yhdessä
Puoli vuotta siinä kesti. Minulla on vaativa työ jossa joudun usein ylitöihin ja monia harrastuksia. Naisystäväni sitten usein otti itseensä, jos halusin pitkän työpäivän jälkeen puuhata omiani. Kuulemma tuntui pahalta, kun oikein _halusin_ tehdä jotain muuta kun viettää hänen kanssaan aikaa. Ja että minulla oli hauskaa näitä omia juttujani tekiessä, sekin loukkasi jotenkin. Kysyi sitten monesti haluanko edes seurustella hänen kanssaan. Tehtiin tietenkin suhteen alussa enemmän asioita yhdessä, ja naisystävä on pari kertaa avautunut että kaipaa noita aikoja.
Nyt vähitellen hän on ymmärtänyt, että aikaa voi viettää yksinkin. Viikonloput tehdään yleensä jotain kivaa, ja arkena enimmäkseen omia juttuja. Onko muut kokeneet samanlaista vääntöä parisuhteessa? Kuinka paljon vapaa-ajasta pitää käyttää kumppanin kanssa puuhaamiseen?
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä mielestäni olen kiitettävästi viettänyt aikaa naisystäväni kanssa. Varmaan seuraavat kuusi viikonloppua on bookattu täyteen menoja hänen kanssaan, vaikka itse viihdyn todella hyvin kotona. Joku kyseli harrastuksista, käyn salilla monta kertaa viikossa, kirjoitan tarinoita ja käyn kavereiden kanssa pelaamassa. Kyllä arkenakin pyrin häntä huomioimaan, mutta tuntuu jotenkin että mikään ei riitä. Pitäisi varmaan luopua kaikesta ja keskittyä vain hänen miellyttämiseen? Oma aika on tärkeää.
-ap
Kerro, miksi halusit sitoutua avoliittoon, vaikka suhteennekaan ei edes toimi kunnolla.
Kun asiat menee hyvin, ne menee todella hyvin. Mietittiin jo suhteen alkaessa olevamme täysin erilaisia, mutta yritämme silti.
-ap
Mitkä asiat menee sitten hyvin jos sinulla on jatkuvasti tunne että mikään ei riitä?
Voin vastata ap:n puolesta, että seksi on loistavaa mutta muu yhdessäolo sitten ei osukaan ihan kohdilleen. Mutta sen seksin vuoksi sitten yritetään saada muustakin elämästä yhteensopivaa.
Jotenkin vaikea uskoa että seksi olisi loistavaa jos kummallakin on tunne että ei pysty täyttämään odotuksia ja odotetaan toiselta kokoajan enemmän tai jotakin muuta kuin mitä hän on.
Toinen ohis vastaa, että meilläkin seksi on fantastista, ja yhdessäolo kivaa. Se ei-yhdessäolo ei oo niin kivaa, kun toinen vähän niinkuin murjottaa ja syyllistää.
Onko kyse silloin siitä että mikään ei tunnu riittävän?
No minulle introverttina olisi kauhistus, jos puoliso haluaisi koko ajan kiehnätä kyljessä.
Ymmärrä oikein hyvin aloittajaa, vaikka nainen olenkin.
Ehdottomasti haluan vapaa-ajalla olla välillä omissa oloissani tai lähteä vaikka ulos/metsään ihan vain keskenäni. Varsinkin, jos olen joutunut olemaan ihmisten parissa koko päivän/viikon.
Erilläänkin voi olla monella tavalla. Menoista voi sopia yhdessä. Tai sitten voi vain ilmoittaa toiselle, mitä tekee. Mulla on kokemusta suhteesta, jossa toinen osapuoli päätti asioista itse ja teki mitä halusi. Muutuin itsekin välinpitämättömäksi tuota ihmistä kohtaan ja lakkasin ottamasta huomioon. Ei se tuntunut parisuhteelta, enkä enää halunnut jakaa asioitani tuon ihmisen kanssa.
Eräs miesystäväni tuli ja meni miten tykkäsi, oli jatkuvasti kavereilla tai kaverit meillä. Seksiä ilmestyi harrastamaan, minkä jälkeen nappasi heti puhelimen kouraan ja soitti kaverilleen, että onko illaksi suunnitelmia. Kahdestaan ei viihtynyt kotona hetkeäkään. Kun sitten muutin takaisin omaan asuntooni (asuin siis hänen luonaan väliaikaisesti remontin vuoksi), hankin oman elämän, enkä ollutkaan enää vain odottamassa että hänellä olisi minulle aikaa, hän suorastaan hätääntyi. Yhtäkkiä hän ei olisi sanojensa mukaan muuta halunnutkaan kuin nyhjätä kahdestaan kotona, kavereiden kanssa meneminen ja baarielämä ei muka enää kiinnostanutkaan.
Tein valinnan jatkaa omaa elämääni, ei minua kiinnostanut viettää aikaa stressaten, onko toinen nyt kotona seurassani vain pakosta, jotten jättäisi häntä. Entisenlainen meno olisi varmaankin jatkunut ennemmin tai myöhemmin, en halunnut enää jäädä ottamaan asiasta selvää.
Ihminen tarvitsee omaa aikaa, toiset vähän, toiset enemmän. Mutta siinä on ero, onko se omaa aikaa vai kokonaan erillinen poikamieselämä, johon kumppani kuuluu ainoastaan siivoojana, tarpeiden tyydyttäjänä ja seuranpitäjänä silloin, kun kukaan muu ei ehdi viihdyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä mielestäni olen kiitettävästi viettänyt aikaa naisystäväni kanssa. Varmaan seuraavat kuusi viikonloppua on bookattu täyteen menoja hänen kanssaan, vaikka itse viihdyn todella hyvin kotona. Joku kyseli harrastuksista, käyn salilla monta kertaa viikossa, kirjoitan tarinoita ja käyn kavereiden kanssa pelaamassa. Kyllä arkenakin pyrin häntä huomioimaan, mutta tuntuu jotenkin että mikään ei riitä. Pitäisi varmaan luopua kaikesta ja keskittyä vain hänen miellyttämiseen? Oma aika on tärkeää.
-ap
Kerro, miksi halusit sitoutua avoliittoon, vaikka suhteennekaan ei edes toimi kunnolla.
Kun asiat menee hyvin, ne menee todella hyvin. Mietittiin jo suhteen alkaessa olevamme täysin erilaisia, mutta yritämme silti.
-ap
Mitkä asiat menee sitten hyvin jos sinulla on jatkuvasti tunne että mikään ei riitä?
Voin vastata ap:n puolesta, että seksi on loistavaa mutta muu yhdessäolo sitten ei osukaan ihan kohdilleen. Mutta sen seksin vuoksi sitten yritetään saada muustakin elämästä yhteensopivaa.
Jotenkin vaikea uskoa että seksi olisi loistavaa jos kummallakin on tunne että ei pysty täyttämään odotuksia ja odotetaan toiselta kokoajan enemmän tai jotakin muuta kuin mitä hän on.
Toinen ohis vastaa, että meilläkin seksi on fantastista, ja yhdessäolo kivaa. Se ei-yhdessäolo ei oo niin kivaa, kun toinen vähän niinkuin murjottaa ja syyllistää.
Onko kyse silloin siitä että mikään ei tunnu riittävän?
Joo no siltä itsestä tuntuu, kun mulla on muutakin elämää, ja mikään aika jonka järjestän yhteistä, ei tunnu riittävän. Aina hän on jotenkin surkea ja tyytymätön, kun ei ole vielä enemmän. Ja ihan tosissaan priorisoin häntä minkä pystyn, viestitellään pitkin päivää ja joka päivä kerron kuinka rakastan. En voi yhtenä ihmisenä täyttää hänen elämää. Hän on tosi kotona viihtyvä, eikä millään lähtisi kun häntä kutsutaan illanviettoihin. Haluaisi vain nyhjöttää kylki kyljessä minun kanssa telkkarin tai pelin ääressä. Minulla on jo muutama harrastus loppunutkin tässä, ja puhutaan sellaisista, mihin oli menoja kerran kuussa.
40
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Onhan tuo vähän eri asia. Sinä et edes ilmoittele mitä teet ja kenen kanssa? On vähän eri juttu ilmoittaa, että haluan tänään mennä jumpalle tai olla vaan kotona yksin, tai haluan kutsua ystävän teelle. Silloin toisen ei tarvitse tuntea itseään mitenkään uhatuksi. Sinä sen sijaan näytät haluavan kostaa ja loukata, ja että toinen olisi sinusta epävarma. Ei tuollaista kyllä kannatakaan jatkaa. Miksi et voi tehdä omia juttuja ilman mitään tarvetta kostaa, loukata ja manipuloida?
Vierailija kirjoitti:
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Olen itse ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa. Itse asiassa ei haittaa se, jos ei olla aina yhdessä, mutta se tapa miten se tapahtuu ja mistä syistä se johtuu.
Mutta ylipäätään en tykkää, kun suhde menee sellaiseksi, että pitää alkaa pelailla eikä voi olla oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei asiassa voi tehdä kompromissia? Kerran pari viikossa edes yhteistä aikaa? Mitä tarkalleen ottaen teette viikonloppuisin? Muuta siis kuin harrastatte seksiä?
Ollaan puhuttu että yksi arkipäivä viikossa oltaisiin vain kahdestaan. Ei olla varsinaisesti otettu käyttöön vielä, toivon että se riittäisi hänelle mutta epäilen. Viikonloppuisin tehdään lyhyitä matkoja, käydään syömässä, ulkoilemassa, katsotaan leffoja jne.
-ap
Pienet teot merkkaavat paljon. Erityisesti teot, ei puheet. Ette puoleen vuoteen ole siis kertaakaan olleet yhtä arki-iltaa kahdestaan? Kyllä tuossa on tultava vastaan nyt edes kerran kuussa. Kuulostat käsittämättömän joustamattomalta kun et edes pientä vaivaa voi nähdä suhteenne eteen. Kokeile edes kerran. (Jäin muuten myös ihmettelemään missä välissä teet kotityöt?)
Vierailija kirjoitti:
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Aika huomiota tarvitseva olet, jos toiselle ei sen lisäksi mahdu mitään muuta elämää. Oletko itse miettinyt, miksi tarvitset noin paljon miesten huomiota, ja ilman suuria määriä sitä elämäsi on vajaa?
Olin itse samanlainen roikkuja nuoruudessani kuin ap:n tyttöystävä, mutta kun elämänkokemusta tuli, aloin ymmärtää, että olin alle kolmikymppisenä todellä epäitsenäinen ihminen. Jälkeenpäin ajateltuna ei ollut mikään ihme, että muutama alkanut seurustelusuhde päättyi nopeasti, enhän antanut miehelle kauheasti tilaa "hengittää" . Kysehän on puhtaasti itsetunnosta ja siitä, ettei ole löytänyt omaa minuuttaan.
Jos suhde ei toimi ja ahdistaa, kannattaa erota. Olette mitä ilmeisimmin melkoisen nuoria eikä teillä ole lapsia. Kun mikään ei riitä, ei se ilman isoja kasvukokemuksia tule tyttöystävällesi riittämäänkään ja siihen menee antamiesi tietojen pohjalta vielä aikaa. Sinä ap et tee mitään väärää, ei myöskään tyttöystäväsi, olette vain niin eri "vaiheessa" elämässänne. Tyttöystäväsi pitäisi vielä ikääkuin "kasvaa ihmisenä" vielä.
Oletteko rakastuneita? Vai oliko yhteenmuutto vain käytännöllinen asia? Suhteen alun tulisi olla huumaa, josta ammennetaan tulevina vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Joo, on kokemusta. Meillä oli ihan sama juttu. Olen se nainen, joka olisi kaivannut enemmän yhteistä aikaa, mies taas enemmän omaa. Hänenkään mielestä toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä jos ei halua. Asian voi nähdä myös niin että hänellä on tarve omaan aikaan, minulla tarve yhteiseen aikaan ja hänen tarpeensa on tärkeämpi.
Noh, olen nopeasti oppiva tyttö, hankin lisää ystäviä, myös miehiä. Jos en saa riittävästi huomiota omaltani, saan sitä kyllä muualtakin. En puhu nyt pettämisestä, sellaista en harrasta.
Nyt sitten tilanne on kääntynyt päälaelleen. Mies vikisee kun minua on vaikea tavoittaa, "kuljen omia polkujani", enkä selittele.
Tough luck. Kaikkea ei voi saada.
Ylipäätään: liian erilaiset ihmiset, jos yhteistä säveltä ei löydy, suhteessa ei ole mikään pakko olla, etenkään jos ei ole yhteisiä lapsia.
Jessus, miten katkeruus ja heikko itsetunto oikein huokuvat rivien väleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutteko erikseen?
Muutettu yhteen noin kuukausi sitten. Aika nopeasti joo, mutta järjestelyjen kannalta hyvä ratkaisu.
-ap
Kaikki merkit viittaavat siihen, että suhteenne ei tule kestämään.
Jos aikuinen ihminen on omistushaluinen ja pyrkii kontrolloimaan toisen aikuisen ihmisen menemisiä, seuraukset eivät voi olla hyvät. Konsepti voi "toimia", jos kontrolloinnin uhriksi joutuva on luonteeltaan alistuva, mutta silloinkin hän kärsii ja se heijastuu suhteeseen ja sen kestävyyteen.
Kontrollointia ja manipulaatiota on monentasoista. Sitä voi tehdä niin hienokseeltaan, ettei toinen edes välttämättä tajua tulevansa kontrolloiduksi.
Älä jää tuollaiseen suhteeseen. Älä helvetissä, jos oma hyvinvointisi on tärkeä ja haluat investoida kestävään suhteeseen. Jos nämä asiat askarruttavat jo nyt, niin tilanne on huomattavasti pahempi sitten kun suhteessa siirrytään tunteiden suvantovaiheeseen eli kun se kovin huuma on takana.
Joo, kontrollointia on monenlaista, toinen voi vaikka yrittää yksin sanella milloin sopii olla yhdessä ja milloin ei. Jos kumppani osoittaa sellaisia taipumuksia, kannattaa juosta ja lujaa jos oma hyvinvointi on tärkeää ja huaa investoida kestävään suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse samanlainen roikkuja nuoruudessani kuin ap:n tyttöystävä, mutta kun elämänkokemusta tuli, aloin ymmärtää, että olin alle kolmikymppisenä todellä epäitsenäinen ihminen. Jälkeenpäin ajateltuna ei ollut mikään ihme, että muutama alkanut seurustelusuhde päättyi nopeasti, enhän antanut miehelle kauheasti tilaa "hengittää" . Kysehän on puhtaasti itsetunnosta ja siitä, ettei ole löytänyt omaa minuuttaan.
Jos suhde ei toimi ja ahdistaa, kannattaa erota. Olette mitä ilmeisimmin melkoisen nuoria eikä teillä ole lapsia. Kun mikään ei riitä, ei se ilman isoja kasvukokemuksia tule tyttöystävällesi riittämäänkään ja siihen menee antamiesi tietojen pohjalta vielä aikaa. Sinä ap et tee mitään väärää, ei myöskään tyttöystäväsi, olette vain niin eri "vaiheessa" elämässänne. Tyttöystäväsi pitäisi vielä ikääkuin "kasvaa ihmisenä" vielä.
Toivon kovasti että ap:kin kasvaa ihmisenä ja paljon; hyvässä suhteessä toinen ei yksin sanele tapaamisaikoja omien mielihalujensa mukaan.
Kyllä sitä ajallaan kyllästyy siihen, että joutuu mukautumaan erillaisen ''oma-aika'' ihmisen miellyttämiseen.
Vaihdoin sopivampaan mieheen, joka myös osaa itsekin ehdottaa/haluta yhteisiä juttuja :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse havahduin oman parisuhteen tilaan siinä vaiheessa, kun huomasin miehelle kodin olevan se paikka, missä hän kävi nukkumassa, syömässä, suihkussa, vaihtamassa puhtaat vaatteet ja välillä saamassa seksiä. Olihan se kiva kiitää työstä harrastukseen ja viikonloppureissuille kavereiden kanssa, kun kotona oli kuin hotellissa. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, miksi minä en ollut tilanteeseen tyytyväinen.
Pakottava tarve ilmoittaa että myös miehissä on vikaa? :)
Voit ajatella ton esimerkkinä; yhtälailla nainen voisi olla se joka käy kotonaan kuin hotellissa. Näiden hotelli-ihmisten pitäis päätyä pariskunniksi ja kotihiirten yhteen toistensa kanssa. Tavalliselle, tavallista parisuhdetta kaipaavalle ihmiselle tuollainen hotellityyppi ois suht ankea kumppani.
Mulla myös suhteen alkuvuosina meni harrastuksissaan niin paljon, että saattoi mennä kuukaisikin ettei juuri nähty hereillä, vaikka yhdessä asuttiin. Menemiset oli ok ennen lapsia, mutta toista odottaessani mitta tuli täyteen: ero tai vähemmän harrastuksia. Ei mitään järkeä, että yksi hoitaa kaiken ja toinen ei kanna vastuuta. Nyt lapset isompia ja kalenterit taas täyttyy, myös itsellä. Samaan rumbaan ei vielä olla päädytty.
Mulla on kokemusta "yhdessä tai erikseen" seurustelin pari vuotta miehen kaa joka oli mun exäni (teiniseurustelu aikoihin) palattiin yhteen mun halusta kun halusin seurustella ex:n kanssa kun muistin millaista se oli joskus parempaa aikaa jne, noh palasin exän kanssa 5 vuoden jälkeen se ei muistanut yhteisestä ajastamme mitään positiivista käyttäytyi ylimielisesti ja ohjaili mua miten pitää olla, vaikka tiesin itse mitä halusin. Jaksoin pitkään katella meidän huonoa parisuhdetta mies pelaili tietokone pelejä ja mä olin puhelimessa. Sille tuli äkki lähtöjä eikä ottanut mua mukaan kenenkään kaverin luo, sitten kesti pari kuukautta sanoin ex poikaystävälle että haluan erota otti sen hyvin, sitten eron jälkeen kaduin päätöstäni halusin jatkaa parisuhdetta ja ihan roikuin exässä kiinni! Huomasin exä ei halunut palata parisuhteeseen eikä halunut seurustella parisuhteessa mun kanssa. Multa energia loppui siihen. Vieläkin ajattelen sitä parisuhdetta oli virhe ruveta seurustelemaan exän kaa, ja oli virhe ajatella asiat pysyivät ennaltaa se oli eri ihminen ja käyttäytyi minuu ei olisi olemassa. Nyt en ole nähnyt ihmistä parii vuoteen parempi tälleen, että jätin lopulta ihmisen rauhaa vaikka kauan jouduin sietämään sen käytöstä ja omaa käytöstäkin. Hävettää silmät päästä! Eli olin parisuhteessa se joka ylläpiti kulissii yllä ja mies teki mitä halusi tehdä. Nyt senkin olen kantapään kautta oppinut.
Naisia tuntuu häiritsevän jos miehellä on oma tahto ja terve itsetunto, joten turhaan tänne edes kirjoitat. Huomasin itse tuon yhdessä vaiheessa ja lakkasin kysymästä naisilta yhtään mitään miehistä täällä tai missään muuallakaan.