Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naisystäväni alkaa viimein ymmärtää, ettei kaikkea vapaa-aikaa tarvitse viettää yhdessä

Vierailija
16.03.2017 |

Puoli vuotta siinä kesti. Minulla on vaativa työ jossa joudun usein ylitöihin ja monia harrastuksia. Naisystäväni sitten usein otti itseensä, jos halusin pitkän työpäivän jälkeen puuhata omiani. Kuulemma tuntui pahalta, kun oikein _halusin_ tehdä jotain muuta kun viettää hänen kanssaan aikaa. Ja että minulla oli hauskaa näitä omia juttujani tekiessä, sekin loukkasi jotenkin. Kysyi sitten monesti haluanko edes seurustella hänen kanssaan. Tehtiin tietenkin suhteen alussa enemmän asioita yhdessä, ja naisystävä on pari kertaa avautunut että kaipaa noita aikoja.

Nyt vähitellen hän on ymmärtänyt, että aikaa voi viettää yksinkin. Viikonloput tehdään yleensä jotain kivaa, ja arkena enimmäkseen omia juttuja. Onko muut kokeneet samanlaista vääntöä parisuhteessa? Kuinka paljon vapaa-ajasta pitää käyttää kumppanin kanssa puuhaamiseen?

Kommentit (154)

Vierailija
141/154 |
16.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap minä olen 25 vuotias nainen ja käynyt saman jutun läpi, kuin sinun naisesi. Tai kärsinyt samasta asiasta kirjoitustesi perusteella.

Tuntui, että mikään aika ei riitä. Vaikka toinen kuinka jätti treenejä väliin vuokseni ja mielytti muutenkin paljon. Joo seksiä 1-2 päivässä, syötiin aina yhdessä, käytiin lenkilläkin ja tavattiin kavereita porukalla. Hän opiskeli ja minä työelämässä. Vuos seurustelusta avioiduimme. En ole varma miksi koin näin. Mutta uskoisin että se johtui siitä kun mies oli niin paljon mukavampi ja viihtyvämpi kaverien kaa. Mun kanssa taas ei ollut samanlainen. Ja ehkä se tieto että jätti mun takia väliin koska tiesi miltä musta tuntui. Ei sen takia että itse haluaisi olla mun kanssa. Itse jos olis päättänyt ni olis menny treeneihin. Ymmärrät varmaa mitä tarkoitan. Mies oli kuin eri tyyppi muiden seurassa. Jotenki onnellinen. Ja silloin ku oltii kahdestaa niin ei musta tuntunut että hän on aidosti läsnä. Mikä oli inhottavaa. En osaa täysin selittää mutta koin olevani kakkonen hänen omille jutuille.

Nykyään on eritilanne täysin. Mies on parantanut kuuntelutaitojaan (muistaa mitä puhun:D) ja harjoitellut olevansa läsnä eikä keskity tv tai puhelimeen vaan minuun. Hän on saanut tuotua sen esiin että minä olen ykkönen ja se ei muutu tekee hän mitä tahansa. Vaihetaan joka päivä vähintään se 15 min kuulumiset toisiin täysi keskittyen. Tämä riittää. Tietenkin on myös päiviä jona ollaan koko päivä yhdessä.

Vierailija
142/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Nykyään on eritilanne täysin. Mies on parantanut kuuntelutaitojaan (muistaa mitä puhun:D) ja harjoitellut olevansa läsnä eikä keskity tv tai puhelimeen vaan minuun. Hän on saanut tuotua sen esiin että minä olen ykkönen ja se ei muutu tekee hän mitä tahansa. Vaihetaan joka päivä vähintään se 15 min kuulumiset toisiin täysi keskittyen. Tämä riittää. Tietenkin on myös päiviä jona ollaan koko päivä yhdessä."

Meillä ihan sama homma. Kommunikaation erilaisuutta, ja sitä kautta ongelmaa oli suurimmaksi osaksi mulla ja miehellä aiemmin.  Ei ole enää. Ja nyt se on monesti mies joka haluaa sitä kahdenkeskistä laatuaikaa :)  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, mutta onhan turvattomuuden tunteella ( tässä tapauksessa naisen turvattomuuden tunne) joku pohjimmainen syy eikä se, ettei ap vietä tarpeeksi aikaa hänen kanssaan. Syyt löytyvät mm. lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, varhaisista ja vähän myöhemmistäkin kiintymyssuhteista. Viestin 136 kirjoittaja on siinä mielessä hyvä ihminen (nimenomaan ihminen, ei ainoastaan mies), että hän on valmis toimimaan ikäänkuin "ilmaisena"  käytännön tason terapeuttina naiselleen. Ei siinä mitään, jos näin haluaa tehdä ja molemmilla on hyvä olla, niin anti mennä vaan. Totuus vain on, että syy ei itsessään ole uudessa poika/miesystävässä vaan naisen aiemmissa elämänkokemuksissa, jotka nykyinen seurustelukumppani on kokenut eri tavoin ja hänellä on ns. perusturva jo valmiiksi itsessään sisällään, ei tarvitse muiden sitä enää pönkittää kun on saanut aiemmin elämässään turvallisia kokemuksia ihmissuhteista. Että tällaista.

Vierailija
144/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi, missä tuollaisia miehiä on :) Olen nainen, joka touhottaa kirjojen parissa ja tykkää puuhastella itsekseen. Minulle kelpaisi sellainen ns. vanhanaikainen suhde, jossa mies tekee omiaan jossain verstaalla (näin kuvainnollisesti ilmaisten) ja puuhastelisi omiaan ja itse puuhastelisin omiani. Tietysti olisi myös niitä yhteisiä juttuja, vaikkapa elokuvissa käyntiä, seksiä, keikoilla käymistä yms., mutta haluaisin antaa miehelle vapauden käydä vaikkapa Slayerin keikalla kaveriporukan kanssa.  Ihan hyväähän sellainen vain tekee. Yksi suhde jopa kaatui siihen, että olisin halunnut opiskella lisää toisella paikkakunnalla ja mies halusi kaiket ajat olla yhdessä. Jossain vaiheessa tajusin, ettei minulla ollut mitään omaa. Katsottiin televisio-sarjoja ja kyhnötettiin yhdessä 24/7. 

Kun lukee sellaisten avioparien tarinoita, jotka ovat olleet pitkään yhdessä, niin tapoja säilyttää suhde on monia. Toisissa ollaan oltu koko ajan yhdessä, toisissa taas ei oltu nähty kuukausiin, kun jompi kumpi on ollut matkatöissä tai merillä. Yksilöllistä sanoisin. Tylsä vastaus, mutta kommunikointi on aina avain onneen. Sen sanominen, että tarvitsee yksinoloa, mutta ei kuitenkaan halua muita naisia, on tärkeää.

Vierailija
145/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä lopetin yhteisen ajan toivomisen siinä vaiheessa, kun kyllästyin olemaan harrastuksille aina kakkonen ja aloin tunnetasolla etääntyä miehestä. Jätin sitten lopulta miehen ja nyt saan olla ihmisen kanssa, joka valkkaa mut myös joinakin arkipäivinä :) Harvaa kiinnostaa olla pelkkä viikonloppuvaimo.

Vierailija
146/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmaisena terapeuttina? Jo on sinulla vielä elämästä paljon opittavaa :) Elämä ei ole parikymppisenä valmis paketti, vaikka siltä silloin tuntuukin. Asiat, ihmiset ja elämät menevät jatkuvassa pienessä, tai joskus vähän suuremmassakin muutoksessa. Jos joku ei muutu ikävuosina 20-35, niin silloin on kyseessä jonkin sortin vamma, eikä henkilö kykene kehittymään. Ei ihmisellä tarvitse olla sen kummempia traumoja, hän voi olla vain herkempi toisen mielenmaiseman vaihtumisille, me kun olemme kaikki erilaisia. Toisaalta ihmisen elämä jättää häneen jälkiään, ihan jokaiseen, joka on älyllisesti kykenevä esimerkiksi oppimaan. Jos aloittaja on sitä mieltä että hänen parisuhteensa on perseestä, eikä hän kykene sitä mitenkään parantamaan itse, niin varmasti silloin kannattaakin erota, ja uutta matoa koukkuun. Tämä toki vahvistaa ap:n  naisen näkemystä, että hän on aavistellut ettei mies niin paljon välitä, ja sitten mies jättääkin hänet. Sama kuvio voi toistua, ja pahentaa naisen luottopulaa miehiin, kunnes kohdalle osuu kataiseni mies, joka ymmärtää kuvion, ja joka tietää että asioista päästään yli, ei säikähdä eripuraa, ja joka näkee sen kaiken potentiaalin naisessa. Ymmärtävät, ja rakastavat ihmiset pystyvät yhdessä siirtämään vuoria. Jos siihen kelkkaan ei haua lähteä, niin sekin on ihan fine. Jos taas haluaa, niin sitten on pakko itsekin muuttaa toimintaansa ja ajatteluaan, eikä vain vaatia sitä toiselta. Se on jompi kumpi näistä vaihtoehdoista, muuta ei ole. Tai no on, jos laskee vauvapalstalla kitisemisen vaihtoehdoksi. Ap vaikuttaa ihan järkevältä nuorelta mieheltä, joka varmaan osaa tehdä päätöksensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos näkisin kiireistä miestä vain viikonloppuisin niin vaihtaisin vähän vähemmän kiireiseen

ai että vähän niin kuin vaihtaisi puhtaat vaatteet ja sitten tulee tänne itkemään kuinka vaikea on löytää tosi rakkautta.

Vierailija
148/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmainen terapeutti? Kyllä tuonkin kirjoittajalla on purkamattomia traumoja, vaikka on olevinaan kovinkin kypsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntemattomalle on vaikea antaa neuvoja tilanteessa, josta voi kuulla vain pintaraapaisun. Voin kuitenkin jakaa oman kokemukseni hieman samantyyppisestä alkutaipaleesta.

Tapasin mieheni vähän päälle parikymppisenä, salamarakastuimme ja aloimme seurustella. Ajoitus oli hyvin huono, koska kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Jollain tasolla toivoin uudesta rakkaudesta ratkaisua oman elämäni ongelmiin ja minua raastavaan tyhjyyden, turhuuden ja onnettomuuden tunteeseen. Ripustauduin poikaystävääni vimmalla; menettämisen pelkoni ja riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteeni oli pohjaton. Hän osoitti minulle lukemattomin tavoin, kuinka paljon hän minusta välitti ja kuinka sitoutunut oli suhteeseemme, mutta eihän minulle mikään riittänyt. 

Itkeskelin aina hänen menojaan ja hylätyksi tulemisen tunnettani. Näissä tilanteissa hän ei koskaan alkanut säälitellä tai pahoitella, mutta ei ollut myöskään tyly tai kylmä. Hän saattoi sanoa esim. "Tuntuu pahalta, että sulle tulee noin kurja fiilis, mutta olen sitoutunut näihin treeneihin enkä voi olla pois sun pahan mielen takia" tai "Tänään haluan mennä kavereiden kanssa ulos. Sä olet tervetullut mukaan, mutta minä en tätä menoa peru". Ymmärsin itsekin usein, kuinka kohtuuton olin, mutta en vain voinut tunteelleni tai käytökselleni mitään.

Mekin muutimme olosuhteiden vuoksi nopeasti yhteen, ja se vain lisäsi paineitani ainakin hetkellisesti. Jälkeenpäin luulen, että menettämisen pelkoni vaan voimistui, kun suhteen syvetessä oli "enemmän menetettävää".

Tilanne rauhoittui vuoden-puolentoista päästä. Sain apua omaan masennukseeni terapiasta ja lääkityksestä ja opimme myös ajan kuluessa kommunikoimaan ja lukemaan toisiamme paremmin. Luulen, että luonnollisesti omat oman ajan ja muiden sosiaalisten suhteiden tarpeemme ovat melko samanlaiset, eikä yhteisestä ajasta, harrastuksista ja jutuista kaverien kanssa ole enää milloinkaan tarvinnut vääntää kättä.

Nyt lähes parikymmentä vuotta myöhemmin olemme edelleen onnellisessa ja rakkaudentäyteisessä liitossa. Välillä kummastelen, miten mieheni minua alkuaikoina jaksoi. Hän saattaa vain sanoa "No mä vaan ajattelin, että tommonen sä oot. Rakastin sua silti." Arvostan häntä loputtomasti hänen kyvystään ymmärtää, mutta säilyttää silti itsenäisyytensä ja olla taipumatta henkiseen kiristykseen.

Toivon teille kaikkea hyvää, mitä tahansa suhteestanne päätätte!

Vierailija
150/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme vastauksia taas. Mää oon nainen enkä todellakaan ymmärrä minkä takia pitäisi viettää kaikki vapaa-aika avopuolison kanssa. Sehän on vaan hyvä, että ihmiset jatkaa parisuhteen alettua myös omia harrastuksiaan ja tapaa myös ystäviään. Pitääkö muka muiden mielestä kaikki aika nysvätä kumppanin kanssa?

Ei pidä, jos se on molemmille ok. Ja saa viettää kaiken ajan yhdessä, jos niin haluaa. Ongelma on ae, että ovat eri mieltä keskenään.

Se todellakin on ongelma jos toinen tarvitsee hyvin paljon tiiviimpää yhdessäoloa kuin toinen. Se on ahdistavaa kummallekin.

Olen tilaa ympärilleni tarvitseva ihminen, joka ahdistuu ja tukehtuu tiiviistä yhteydenpidosta. Valitettavasti lähisukuun kuuluu ihminen joka haluaa vaihtaa kuulumisia päivittäin ja tavatakin joka viikko.

Olen paljon mukautunut toiveisiinsa ja suostunut tiiviimpään yhteydenpitoon kuin itse haluaisin, ja tilanne on vuosien saatossa mennyt siihen että ahdistun aina kun puhelin soi, sillä pelkään että siellä soittaa taas se sukulainen. En en suostu tapaamaan häntä joka viikko, mutta silti ahdistun kun tiedän joutuvani hänet tapaamaan. Kaupungilla kulkiessani olen alkanut välttelemään paikkoja joissa saattaisin törmätä häneen sattumalta.

Kauheinta kaikessa on se, että hän on alkanut syyllistämään minua yhteydenpidon vähentymisestä ja osoittaa olevansa loukkaantunut. Hän on alkanut aggressiivisemmin vaatimaan tiheämpää yhteydenpitoa mikä on saanut minut ahdistumaan entistä pahemmin ja pakenemaan.

Minä kärsin siitä että pidetään yhteyttä liian paljon ja hän siitä että pidetään yhteyttä liian vähän  :(

Jos tämä olisi seurustelusuhde, niin ero olisi ratkaisu. Mutta miten eroat lähisukulaisesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme vastauksia taas. Mää oon nainen enkä todellakaan ymmärrä minkä takia pitäisi viettää kaikki vapaa-aika avopuolison kanssa. Sehän on vaan hyvä, että ihmiset jatkaa parisuhteen alettua myös omia harrastuksiaan ja tapaa myös ystäviään. Pitääkö muka muiden mielestä kaikki aika nysvätä kumppanin kanssa?

Ei pidä, jos se on molemmille ok. Ja saa viettää kaiken ajan yhdessä, jos niin haluaa. Ongelma on ae, että ovat eri mieltä keskenään.

Se todellakin on ongelma jos toinen tarvitsee hyvin paljon tiiviimpää yhdessäoloa kuin toinen. Se on ahdistavaa kummallekin.

Olen tilaa ympärilleni tarvitseva ihminen, joka ahdistuu ja tukehtuu tiiviistä yhteydenpidosta. Valitettavasti lähisukuun kuuluu ihminen joka haluaa vaihtaa kuulumisia päivittäin ja tavatakin joka viikko.

Olen paljon mukautunut toiveisiinsa ja suostunut tiiviimpään yhteydenpitoon kuin itse haluaisin, ja tilanne on vuosien saatossa mennyt siihen että ahdistun aina kun puhelin soi, sillä pelkään että siellä soittaa taas se sukulainen. En en suostu tapaamaan häntä joka viikko, mutta silti ahdistun kun tiedän joutuvani hänet tapaamaan. Kaupungilla kulkiessani olen alkanut välttelemään paikkoja joissa saattaisin törmätä häneen sattumalta.

Kauheinta kaikessa on se, että hän on alkanut syyllistämään minua yhteydenpidon vähentymisestä ja osoittaa olevansa loukkaantunut. Hän on alkanut aggressiivisemmin vaatimaan tiheämpää yhteydenpitoa mikä on saanut minut ahdistumaan entistä pahemmin ja pakenemaan.

Minä kärsin siitä että pidetään yhteyttä liian paljon ja hän siitä että pidetään yhteyttä liian vähän  :(

Jos tämä olisi seurustelusuhde, niin ero olisi ratkaisu. Mutta miten eroat lähisukulaisesta?

Itsekin vaadin omaa tilaa ja aikaa joten ymmärrän mistä puhut. Sanoisin sukulaiselle että ei ole aikaa niin usein. Mikset sano suoraan hänelle? Vai pelkäätkö että loukkaantuu? Itse olen tyytyväinen jos näen ystävääni vaikka vain kerran 2 viikossa, kuitenkin viestitellään useasti viikossa. Ikää kun tullut (vasta vähän yli 30 mutta kuitenkin) niin tykkään enemmän vaan olla itsekseni ja/tai puolison ja lemmikkien kanssa kotosalla, joskus menoissakin toki. Ihmiset kun ärsyttävät usein sen verran ettei jaksa moniakaan katsella.

Vierailija
152/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei ihmiset voi suosiolla pariutua samanlaisten kanssa, eikä vaan yrittää väkisin suhdetta epäsopivan henkilön kanssa? Yksin viihtyvät yhteen, ja samoin kaikki yhdessä roikkujat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut hyvinkin samanlainen tilanne oman kumppanini kanssa. Alkuun oli hirmuisen takertuvainen ja tunsi mustasukkaisuutta ja syrjään jäämisen tunteita kun mulla oli vaativa työ, harrastuksia ja kavereita.

Kymmenessä vuodessa ollaan totuttu. Myös meillä arki melko kiireistä, viikonloppuna ollaan sitten enemmän yhdessä.

Ja itse olen nainen, kumppanini on mies.

Vierailija
154/154 |
17.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksei ihmiset voi suosiolla pariutua samanlaisten kanssa, eikä vaan yrittää väkisin suhdetta epäsopivan henkilön kanssa? Yksin viihtyvät yhteen, ja samoin kaikki yhdessä roikkujat.

Annapa kun arvaan: et ole ikinä ollut parisuhteessa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän seitsemän