Lihava Merja ei pääse ulos kun asuu hissittömässä talossa

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt näitä kotihoidossa. Hieman huvittaa tämän keskustelun sävy, mikä jotenkin kielii ihan täydellisestä tietämättömyydestä ja vieraantuneisuudesta sairaiden ja ikääntyvien realiteeteista. Avuksi tarjotaan jotain TLC-kanavan tai Jutta laihduttaa ohjelmien tai personal traineireiden apua. Vähän sellaiseen tyyliin, että kun tämä sopii minulle 30v perusterveelle keski-ikäiselle, sen pitää päteä myös yli 50v monisairaan tapauksessa.

Ohjelmat  on suunnattu kulutuskeskeisille pinnallisille nuorille ikäluokille. Vaikea kuvitella, että joku minimikansaneläkkeellä oleva mummeli jossain vetäisi Jutan kanssa trikoot päälle ja menoksi.

30-vuotias ei muuten ole vielä keski-ikäinen. Se "50-vuotias monisairas" on.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Nämä laihdutusohjelmat mitä suomessa on painottuvat aina syömisiin ja liikuntaan mutta kun se vika on korvien välissä. Mulla ainakin on vika päässä, miksi syön liikaa.

Olen samaa mieltä, pitkälti kyseessä on psykologinen asia (ongelmana syömisoireilua ellei kyseessä ole puhdas syömishäiriö). En ole ylipainoinen, mutta silti osallistunut kolmeen erilaiseen valmennukseen liittyen elämäntapamuutoksiin (ja siinä samalla laihduttamiseen/kiinteytymiseen). Kaikista parhaiten on toiminut pitkälle psykologiaan nojaava valmennus, jossa suurin muutos tapahtuu pään sisällä. Tämä valmennus on vielä kesken, mutta näin etukäteen ennustettuna uskon saavani tästä pysyvimmät muutokset arkeeni. Ja tuloksia on jo tullut erittäin miellyttävästi, en ole kärvistellyt. Eli jos itse olisin luomassa jonkinlaista laihdutusvalmennusta ”Merjan”kin kaltaiselle ihmisryhmälle, niin psykologia olisi suuri osa sitä.

-se joka kirjoitti lainaamasi kommentin 52

Suomeen rantautumassa Amerikan obesiteettimeininki?

Siellä isokokoisia ihmisiä siirretään kotoaan nostureilla. Amerikkalaisen kaverini naapuritaloissa oli lihava nainen joka oli maatunut sohvaan kiinni. Ne joutuivat purkaa ulkoseinää terassin puolelta koska eivät olisi muuten saaneet isoa sohvaa isoine naisineen ulos sen terassin oven ja ikkunoiden kautta!

Herttinen, mitä kommentteja. Eihän tässä ole kyse lihavuudesta, vaan jostain ihan muista jutuista, jotka saavat kohtelemaan itseään kaltoin. Lihavuuden tilalla voisi olla alkoholismi, huumeet, anoreksia, pelihimo tai mitä vaan.

Kyllä on kovaa porukkaa Suomessa nykyään. Nimenomaan tästä arvojen kovuudesta johtuu todella monien ongelmat, ei tavallisille ihmisille ole enää tilaa tai tarvetta Suomessa, pelkästään työttömien kohtelustakin sen näkee. 

Mitä veikkaatte, kumpi tulisi kalliimmaksi yhteiskunnalle (kun se raha kerran on ainoa ratkaiseva tekijä, ihmisarvosta viis?): tukihenkilö pariksi vuodeksi tsemppaamaan ja kulkemaan rinnalla, lievittämään ahdistusta, kenties yksinäisyyttäkin vai lopun elämä siellä asunnossa yhteiskunnan avun varassa?

Miten Merja hoitaa kauppareissut?

mitkä ovat Merjan suosikki namit? Mistä herkuista hän pitää? Näistä olisi kiva kuulla tuon valittamisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt näitä kotihoidossa. Hieman huvittaa tämän keskustelun sävy, mikä jotenkin kielii ihan täydellisestä tietämättömyydestä ja vieraantuneisuudesta sairaiden ja ikääntyvien realiteeteista. Avuksi tarjotaan jotain TLC-kanavan tai Jutta laihduttaa ohjelmien tai personal traineireiden apua. Vähän sellaiseen tyyliin, että kun tämä sopii minulle 30v perusterveelle keski-ikäiselle, sen pitää päteä myös yli 50v monisairaan tapauksessa.

Ohjelmat  on suunnattu kulutuskeskeisille pinnallisille nuorille ikäluokille. Vaikea kuvitella, että joku minimikansaneläkkeellä oleva mummeli jossain vetäisi Jutan kanssa trikoot päälle ja menoksi.

30-vuotias ei muuten ole vielä keski-ikäinen. Se "50-vuotias monisairas" on.

Ohis

Niih, jos se lapsuus loppuu edes siihen.

Merjalla on isot luut. Merjalla on sellaiset geenit.

Mutta miehet tykkää kun on kunnon kurvit!!  :-D

Tämä liikalihavuus tulee lisääntymään suomessa koska pitkäaikaistyöttömyys ja kokonaan työelämän ulkopuolelle joutuminen lisääntyy. Kun ei ole päivisin muuta tekemistä kuin syöminen eikä näe ulospääsyä asiassa niin tulee liikalihavaksi. T. Se syrjäytynyt 130 kg.

Eikös tämä ole nyt sellainen itsensä korjaava ongelma? Parissa kuukaudessa se on laihtunut ihan itsestään sen verran, että mahtuu ulos ovesta, eikö? Tietysti sillä ehtona, että kukaan muu ei käy ruokkimassa sitä tänä aikana. Joskus meidän on hieman kovetettava itsemme auttaaksemme jotakuta.

Vierailija kirjoitti:

Herttinen, mitä kommentteja. Eihän tässä ole kyse lihavuudesta, vaan jostain ihan muista jutuista, jotka saavat kohtelemaan itseään kaltoin. Lihavuuden tilalla voisi olla alkoholismi, huumeet, anoreksia, pelihimo tai mitä vaan.

Kyllä on kovaa porukkaa Suomessa nykyään. Nimenomaan tästä arvojen kovuudesta johtuu todella monien ongelmat, ei tavallisille ihmisille ole enää tilaa tai tarvetta Suomessa, pelkästään työttömien kohtelustakin sen näkee. 

Mitä veikkaatte, kumpi tulisi kalliimmaksi yhteiskunnalle (kun se raha kerran on ainoa ratkaiseva tekijä, ihmisarvosta viis?): tukihenkilö pariksi vuodeksi tsemppaamaan ja kulkemaan rinnalla, lievittämään ahdistusta, kenties yksinäisyyttäkin vai lopun elämä siellä asunnossa yhteiskunnan avun varassa?

Mä en ihan täysin allekirjoita tätä. Olen itse tyypillinen tunnesyöppö, jonka pahaa mieltä ja oloa lääkittiin jo lapsena epäterveellisellä ruoalla. Yhä edelleen ruoka ja herkut olisivat meikäläiselle ensisijainen hoitomuoto pettymyksiin, vastoinkäymisiin, flunssaan ja työuupumukseen, ihan mihin tahansa ongelmaan, ellen itse olisi päättänyt valita toisin. Helppoahan sen päätöksen tekeminen tai siinä pysyminen ei ole ollut missään nimessä, sillä yhtäläinen riippuvuus siihen suklaan aikaansaamaan euforiaan syntyy kuin viinan tai tupakan. Etenkin masennuksesta tai muista mielen häiriöistä kärsiville.

Riippuvaisen paraneminen ei kuitenkaan voi alkaa muusta kuin omasta päätöksestä muuttaa elämänsä suunta. Tukea tietysti tarvitsee jokainen, enkä itsekään ole pystynyt luopumaan mässäilystä kokonaan, mutta ensimmäinen askel pitää jokaisen ottaa itse: "nyt loppuu juominen/polttaminen/mässäily tms., näin ei voi enää jatkua". Merjan tapauksessa halua sen askeleen ottamiseen ei selvästikään ole ollut aikaisemmin eikä ole vieläkään. Syyllinen siihen tai hänen tilaansa ei mielestäni ole yhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä liikalihavuus tulee lisääntymään suomessa koska pitkäaikaistyöttömyys ja kokonaan työelämän ulkopuolelle joutuminen lisääntyy. Kun ei ole päivisin muuta tekemistä kuin syöminen eikä näe ulospääsyä asiassa niin tulee liikalihavaksi. T. Se syrjäytynyt 130 kg.

Mikä estää työelämän ulkopuolelle joutunutta lenkkeilemästä tai tekemästä kuntopiiriä kotona sen syömisen sijaan? Kumpaankaan ei vaadita rahaa. Ruoka sen sijaan maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisiköhän perustaa liikalihaville katkaisuklinikka, jos kerran ongelma leviää Suomeenkin. Siinä on mentaalistikin niin monta asiaa pielessä, että ei se laihduttaminen onnistu tuosta vaan. Se roskaruoka ja rasvakerroksen hormonit ovat sotkeneet aivokopan toiminnankin täysin, ei tuo horiseva Merja ole se "oikea" Merja. 

Tuo katkaisuklinikka on ihan hyvä idea. Muutkin erilaisista riippuvuuksista kärsivät saavat hoitoa esim. A -klinikan kautta (eivät vain juopot). 

Mutta Merjan tarinasta tuli kotisairaala mieleen. Ei nyt edes siihen painonhallintaan tai -pudotukseen liittyen, vaan jos on pakko ottaa verikokeita ja muuta. Ystävällä kävi kotisairaalan hoitaja laittamassa pari kertaa päivässä antibioottitipan kun ystävä oli sairas, mutta ei vaatinut ympärivuorokautista sairaalahoitoa. Fiksu systeemi, ajattelin silloin. 

Päättelen jutusta, että Merjan toinen, ehkä vakavampi ongelma on masennus, johon vastuuntuntoisen terkkarihenkilökunnan pitäisi järjestää hänelle apua. Merja on ilmeisesti aivan yksin (ei omaisia tai ystäviä). Sen takia me maksamme veroja että ne, jotka ovat meitä heikompia, saavat apua. 

Syntyi vaikutelma, että kukaan ei välitä hoitaa Merjaa, joka ei kykene hoitamaan itseään. Jos hän kuolee asuntoonsa, eikä kukaan sitä viikkoihin huomaa, niin sitten itketään ympäri ip -lehtiä ja nettiä, että kyllä on julma yhteiskunta. 

Ollankohan me suomalaiset tehty huonommista aineksista, kun nivelet pettää vähempien kilojen vaikutuksesta kuin vaikka Amerikassa. Siellähän vielä parisataakiloiset mammat pistävät tossua toisen eteen, mitä nyt kaupassa ajelevat sähkömopolla. Jutussahan mainittiin, että ko. naisella on mm. nivelrikko lonkissa. Sen saa aika paljon alhaisemmillakin kiloilla ja tuskallinen on, sanon kokemuksesta. Nivelrikkoiselle portaat ovat todellista myrkkyä.

Miksi ihmeessä kukaan pyörätuolilla liikkuva jäisi asumaan hissittömään kerrostaloon?

160 kg ei ole sairaalloisen lihava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herttinen, mitä kommentteja. Eihän tässä ole kyse lihavuudesta, vaan jostain ihan muista jutuista, jotka saavat kohtelemaan itseään kaltoin. Lihavuuden tilalla voisi olla alkoholismi, huumeet, anoreksia, pelihimo tai mitä vaan.

Kyllä on kovaa porukkaa Suomessa nykyään. Nimenomaan tästä arvojen kovuudesta johtuu todella monien ongelmat, ei tavallisille ihmisille ole enää tilaa tai tarvetta Suomessa, pelkästään työttömien kohtelustakin sen näkee. 

Mitä veikkaatte, kumpi tulisi kalliimmaksi yhteiskunnalle (kun se raha kerran on ainoa ratkaiseva tekijä, ihmisarvosta viis?): tukihenkilö pariksi vuodeksi tsemppaamaan ja kulkemaan rinnalla, lievittämään ahdistusta, kenties yksinäisyyttäkin vai lopun elämä siellä asunnossa yhteiskunnan avun varassa?

Mä en ihan täysin allekirjoita tätä. Olen itse tyypillinen tunnesyöppö, jonka pahaa mieltä ja oloa lääkittiin jo lapsena epäterveellisellä ruoalla. Yhä edelleen ruoka ja herkut olisivat meikäläiselle ensisijainen hoitomuoto pettymyksiin, vastoinkäymisiin, flunssaan ja työuupumukseen, ihan mihin tahansa ongelmaan, ellen itse olisi päättänyt valita toisin. Helppoahan sen päätöksen tekeminen tai siinä pysyminen ei ole ollut missään nimessä, sillä yhtäläinen riippuvuus siihen suklaan aikaansaamaan euforiaan syntyy kuin viinan tai tupakan. Etenkin masennuksesta tai muista mielen häiriöistä kärsiville.

Riippuvaisen paraneminen ei kuitenkaan voi alkaa muusta kuin omasta päätöksestä muuttaa elämänsä suunta. Tukea tietysti tarvitsee jokainen, enkä itsekään ole pystynyt luopumaan mässäilystä kokonaan, mutta ensimmäinen askel pitää jokaisen ottaa itse: "nyt loppuu juominen/polttaminen/mässäily tms., näin ei voi enää jatkua". Merjan tapauksessa halua sen askeleen ottamiseen ei selvästikään ole ollut aikaisemmin eikä ole vieläkään. Syyllinen siihen tai hänen tilaansa ei mielestäni ole yhteiskunta.

Sama. Mä voisin olla tuo Merja joka on kotinsa vanki joka haluaa että lääkäri tulee kotiin kun ei pääse itse sairaalaan. Mä voisin ihan oikeasti syödä itseni hengiltä, mä jään helposti koukkuun tupakkaan, viinaan, ruokaan. Mä en voi siis juoda, polttaa tai herkutella, mutta se on päätös minkä MINÄ itse tein.

"Eihän tässä ole kyse lihavuudesta, vaan jostain ihan muista jutuista, jotka saavat kohtelemaan itseään kaltoin. Lihavuuden tilalla voisi olla alkoholismi, huumeet, anoreksia, pelihimo tai mitä vaan."

Lihavuuden tilalla voisi olla vaikka keuhkoahtauma, minkä ko. henkilö on saanut itselleen tupakoimalla vuosia ja vuosia ja liikkuminen siksi mahdotonta.

Mutta yleensä näissä tapauksissa saa sitten vielä vähemmän ymmärrystä kun itsensä sairaaksi syönyt ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ollankohan me suomalaiset tehty huonommista aineksista, kun nivelet pettää vähempien kilojen vaikutuksesta kuin vaikka Amerikassa. Siellähän vielä parisataakiloiset mammat pistävät tossua toisen eteen, mitä nyt kaupassa ajelevat sähkömopolla. Jutussahan mainittiin, että ko. naisella on mm. nivelrikko lonkissa. Sen saa aika paljon alhaisemmillakin kiloilla ja tuskallinen on, sanon kokemuksesta. Nivelrikkoiselle portaat ovat todellista myrkkyä.

Veikkaan, että jenkeillä on "paremmat" lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt näitä kotihoidossa. Hieman huvittaa tämän keskustelun sävy, mikä jotenkin kielii ihan täydellisestä tietämättömyydestä ja vieraantuneisuudesta sairaiden ja ikääntyvien realiteeteista. Avuksi tarjotaan jotain TLC-kanavan tai Jutta laihduttaa ohjelmien tai personal traineireiden apua. Vähän sellaiseen tyyliin, että kun tämä sopii minulle 30v perusterveelle keski-ikäiselle, sen pitää päteä myös yli 50v monisairaan tapauksessa.

Ohjelmat  on suunnattu kulutuskeskeisille pinnallisille nuorille ikäluokille. Vaikea kuvitella, että joku minimikansaneläkkeellä oleva mummeli jossain vetäisi Jutan kanssa trikoot päälle ja menoksi.

30-vuotias ei muuten ole vielä keski-ikäinen. Se "50-vuotias monisairas" on.

Ohis

on muutes. Oisko sullakin aika ottaa realiteetit haltuun. Huvittavia nämä 27-vuotiaat "nuorina" itseään pitävät. Nuoruus loppuu 18 ikään, no max 19 ikään, ja sitten ollaan aikuisia. 30 on jo ihan keski-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä liikalihavuus tulee lisääntymään suomessa koska pitkäaikaistyöttömyys ja kokonaan työelämän ulkopuolelle joutuminen lisääntyy. Kun ei ole päivisin muuta tekemistä kuin syöminen eikä näe ulospääsyä asiassa niin tulee liikalihavaksi. T. Se syrjäytynyt 130 kg.

Mikä estää työelämän ulkopuolelle joutunutta lenkkeilemästä tai tekemästä kuntopiiriä kotona sen syömisen sijaan? Kumpaankaan ei vaadita rahaa. Ruoka sen sijaan maksaa.

Masentuminen. Kun on vuosikymmenet vain kotona eikä työelämään ja yhteiskuntaan pääse kiinni niin kyllä siinä masentuu.