tuntuu etten rakasta toista lastani

Anna kun arvaan, kun lapset riitelevät isompi saa syyn aina niskoilleen? 

Mutta tiedätkö ap, se poikakin alkaaa vihata sua kun ymmärtää miten sadistisesti kohtelet isosiskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene jollekin ammattiauttajalle, hop hop!

Toivottavasti saat apua tai kuolet, ennenkuin viaton lapsesi häiriintyy.

Luuletko, ettei lapsesi intuitiivisesti vaistoa kaksoisviestintääsi.

Haluaisin kyllä saada ammattiapua mutta en tiedä minne mennä ja jos oikeasti sanon pahimmat ajatukseni niin lasu lienee varma. Pelkään että menetän nuoremmankin lapsen jos minut katsotaan kyvyttömäksi äidiksi. Sanottakoon että esikoinen on kuitenkin hyvin hoidettu tätä tunneongelmaa lukuunottamatta. Kotiolot on normaalit ja mitään materiaalista puutetta ei ole. Enkä käytä fyysistä väkivaltaa vaikka mielessä pyörii toisinaan vaikka mitä.

Ap

Sinä olet kyvytön äiti.

Myös nuoremmalle. Teet samalla hänelle pahaa. Sinä kaltoinkohtelet molempia lapsiasi. Ja nuorin kärsii myös. Hän näkee, niitä teet

Hei nyt turpa tukkoon hirviö! Mikä oikeuttaa sinut määrittelemään kenenkään ajatuksia noin, menoäs nyt vain itseesi ja parantelemaan omaa selkeästi vairioitunutta mieltäsi. Hus hus.

Perheneuvola on oikea osoite. Onko paikkakunnallasi sellainen?

Sanot inhoavasi tuonikäisiä tyttölapsia. Onko sua kiusattu lapsena? Heijastatko omat traumasi tyttäreesi?

No suoraan sanottuna sen huomaa kyllä ettei muutkaan ihmiset erityisesti pidä tästä lapsesta. Isänsä ehkä eniten koska jostain syystä tälle ei näytä kaikkia puoliaan. Tiedostaa hänkin kyllä että on hankala lapsi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan esikoisesi aspergerpiirteinen tai jotain? Meillä esikoispoika on ja onhan hän sellainen ilonpilaaja verrattuna pikkusiskoon, että. Ei kiinnostaisi kuin olla tietokoneella ja kaikkeen muuhun tulee kiukkua ja raivoa, eikä osaa leikkiä mitään enää itse sitten täytettyään 5 vuotta. Pikkusisko sen sijaan leikkii omiaan ja kuulee mitä hänelle puhutaan ja on kaikin puolin normaali pikkukoululainen. Voimia! Äläkä välitä noista häiriintyneistä huutelijoista, heitä varmaan heidän äitinsä inhonneet.

En tiedä aspergeristä mutta muuten köytös ja luonne todella vaikeat. Eniten ehkä vihaa nostaa pintaan tällä hetkellä ainainen valitus kaikesta. Lapsi on kiittämätön ja ilkeä. Pelkään millainen on sitten teini ikäisenä kun nytkin käytös aivan kamalaa. Koulussa ei näitä ongelmia ole ja muutenkin osaa esittää tarvittaessa mukavaa kunnes menettää taas hermonsa ja on kun paholaisen riivaama. Antaisin hänet pois jos kehtaisin.

Ap

Terve reaktio. Niinhän sinäkin olisit ilkeä vihamielisessä ympäristössä. Ja vielä lapsi jolla ei ole mitään muuta turvaa

Sinulla ei ole yhtään empatiaa

Lähde sinä ja anna muulle perheelle mahdollisuus.

Annetaan sinut pois

Q kirjoitti:

Ihan kuin oma äitini. Paitsi että äitini pahoinpiteli minua vielä henkisesti ja fyysisesti siihen päälle. Kummatkin meistä lapsista on tyttöjä ja juuri tuolla ikäerolla. Pikkusiskostani on aina välitetty ja häntä on pidetty arvossa, minua ei. Häntä ei myöskään ole pahoinpidelty millään tavalla.

Kyllä sen pienenä lapsena jo huomasin, ettei minusta välitetä ja se teki minusta hankalamman. Vaikka olinkin oikeasti helpoimmasta päästä. Äitini on todella itsekäs, eikä oikeasti osaa rakastaa. Isästäkään ei ollut apua, hänelläkin aina ollut samantapainen suhtautuminen minuun. Vaikea sanoa mistä se on johtunut. Itse veikkaisin sitä, että olen luonteeltani aivan erilainen kuin vanhempani ja siskoni muistuttaa heitä enemmän.

Itse olisin toivonut ja toivon vieläkin, että minut olisi annettu pois, ihmisille jotka kykenevät rakastamaan ja jotka oikeasti toivovat lasta. Vanhempani ovat silmissäni alinta saastaa, enkä arvosta tai kunnioita heitä. Mutta he halusivat romanttisessa harhakuvitelmassaan ydinperheen, jossa lapset ovat helppoja ja hiljaa ja täyttävät heidän tarpeensa.

Elämäni on aikalailla pilalla. Yllätykseksi ehkä, siskonikin joutuu kamppailemaan lapsuutensa takia. Joutuihan hän katsomaan asioita vierestä.

Minä myös toivoin että voisinpa muuttaa jonnekin muualle, vaikkapa tätini luo tai minne hyvänsä! Minua sentään ei pahoinpidelty, tai no muistan äitin joskus tukistaneen ja kerran lyöneen. En muista että minua olisi halailtu tai pidetty sylissä... Henkistä väkivaltaa, lähinnä mitätöintiä oli paljon. Ja mikään mitä tein ei riittänyt koskaan. Eikä riitä vieläkään vaikka olen päässyt meistä lapsista opiskeluissani kaikista pisimmälle.

T: 12

Kyllä sisarukset ovat lojaaleja toisilleen. Harva suosikkilapsi on itse nauttinut tilanteestaan jos sisaruksia on samalla selvästi sorrettu. Kyllä tuollainen perhetilanne on kaltoinkohtelua sille pojallekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsi sen valitettavasti tietää ja aistii jos vanhempi ei rakasta. Itse olen tällainen äitini vihaama lapsi. Todella vaikea luottaa itseen, todella vaikea uskoa että minusta voisi tulla ikinä mitään, onhan äitini koko ikäni lytännyt minua. Siskoani kyllä rakasti ja veljiäni. En myöskään kykene parisuhteeseen, tämä minua erityisesti surettaa.

Mene ihan oikeasti johonkin terapiaan ja ehkä joku perheterapiakin voisi auttaa. Ettei mene lapsen koko elämä pilalle. Ei se ole hänen vikansa ettei äiti rakasta häntä.

Voihan se ollakin lapsen vika. Tiedän monia kuvottavia lapsia ja epäilen ettei sellaista kukaan rakasta. Mikä siinä on että lapsia vaan pitäisi aina rakastaa olivat miten vmäisiä hyvänsä. Aikuisia saa sitten kyllä inhota vaikka lapsi voi olla jo yhtä inhottava luonne kun aikuisenakin.

Lapsi on inhottava kun elää huonossa ympäristössä

Kuinka usein sitä lasta halitaan ja pideään sylissä?

Ehkä huono käytös johtuu nimenomaan rakkauden puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

No suoraan sanottuna sen huomaa kyllä ettei muutkaan ihmiset erityisesti pidä tästä lapsesta. Isänsä ehkä eniten koska jostain syystä tälle ei näytä kaikkia puoliaan. Tiedostaa hänkin kyllä että on hankala lapsi.

Ap

Millälailla sen huomaa? Mitä hän oikein tekee? Mun äiti aina kuvitteli kyläillessämme, että hänen ystävänsä loukkaantuivat käytöksestäni. Kun marisin mm. että koska lähdetään. Ikinä en nähnyt sen kiusaavan keitään muita kuin äitiä. Mutta äiti oli niin heikkoitsetuntoinen, että luuli muiden arvostelevan itseään minun käytökseni takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsi sen valitettavasti tietää ja aistii jos vanhempi ei rakasta. Itse olen tällainen äitini vihaama lapsi. Todella vaikea luottaa itseen, todella vaikea uskoa että minusta voisi tulla ikinä mitään, onhan äitini koko ikäni lytännyt minua. Siskoani kyllä rakasti ja veljiäni. En myöskään kykene parisuhteeseen, tämä minua erityisesti surettaa.

Mene ihan oikeasti johonkin terapiaan ja ehkä joku perheterapiakin voisi auttaa. Ettei mene lapsen koko elämä pilalle. Ei se ole hänen vikansa ettei äiti rakasta häntä.

Voihan se ollakin lapsen vika. Tiedän monia kuvottavia lapsia ja epäilen ettei sellaista kukaan rakasta. Mikä siinä on että lapsia vaan pitäisi aina rakastaa olivat miten vmäisiä hyvänsä. Aikuisia saa sitten kyllä inhota vaikka lapsi voi olla jo yhtä inhottava luonne kun aikuisenakin.

Lapsi on inhottava kun elää huonossa ympäristössä

Tai sitten se vaan on kusipää. vai onko kaikilla paskamoisilla ihmisillä muka vaan niin vaikea lapsuus? Ei.

Niin, hellitkö sitä lasta koskaan? Pelkkä fyysisen kosketuksen puute voi tehdä lapsesta hankalan. Mitä jos tänään illalla yrittäisi ihan oikeasti koskea sitä lasta, halaisit? Sanoisti jotain kivaa.

Meidän tää aspergerpiirteinen lapsi ei välitä yhtään halaamisista, ellei jostain syystä satu olemaan itse sillä tuulella. Ja se on harvoin, jos vertaa siihen toiseen lapseen. Seisoo ihn jäykkänä tikkuna ja onkuin ei vois vähempää kiinnostaa, jos ei kiinnosta. Eli halaa nyt vastentahtoista lasta siinä sitten. Nykyään halaan jos lapsi osoittaa jotenkn haluavansa tai on muuten sillä tuulella.

ei ap

Vierailija kirjoitti:

Googlaapa ap Maria akatemia ja demeter-työ. Erikoistunut äitien väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai sen uhkaan, eli kukaan ei mitään lasua tee pelkistä ajatuksista. Ja millainen oma äitisuhteesi oli pienenä?

Kiitos. Otan selvää näistä. Mukavaa että täältä sai jotain konkreettista apuakin. Olette varmoja ettei lasua tehdä jos sanon että toivon että lapseni kuolee?

Oma äitisuhteeni oli jokseenkin vaikea. Tiedostan että kuvotuksen tunteeni tyttölapsia kohtaan voi juontaa juurensa lapsuudesta. Ehkä omasta lapsuudestani teki ahdistavan se että äiti avautui liian henkilökohtaisista asioistaan minulle ja siis aikuisten asioista. Hänellä ei ollut oikein ystäviä joille puhua. Yleensä jotain juoruja isästäni ja tämän naisystövöstä. Tämä olo todella ahdistavaa lapsena. Huomasin aikuistuttuanikin että tunsin tätä kuvotusta äitiäkin kohtaan. Äitini oli myös äkkipikainen ja muutaman kerran sain selkääni. Sen sentään olen oppinut ettei tuo ole oikea tapa kasvattaa lapsia. Tunnepuolta taas vaikea muuttaa

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsi sen valitettavasti tietää ja aistii jos vanhempi ei rakasta. Itse olen tällainen äitini vihaama lapsi. Todella vaikea luottaa itseen, todella vaikea uskoa että minusta voisi tulla ikinä mitään, onhan äitini koko ikäni lytännyt minua. Siskoani kyllä rakasti ja veljiäni. En myöskään kykene parisuhteeseen, tämä minua erityisesti surettaa.

Mene ihan oikeasti johonkin terapiaan ja ehkä joku perheterapiakin voisi auttaa. Ettei mene lapsen koko elämä pilalle. Ei se ole hänen vikansa ettei äiti rakasta häntä.

Voihan se ollakin lapsen vika. Tiedän monia kuvottavia lapsia ja epäilen ettei sellaista kukaan rakasta. Mikä siinä on että lapsia vaan pitäisi aina rakastaa olivat miten vmäisiä hyvänsä. Aikuisia saa sitten kyllä inhota vaikka lapsi voi olla jo yhtä inhottava luonne kun aikuisenakin.

Minussa ei ollut mitään muuta vikaa paitsi se etten ollut yhtään kuin äitini. Mutta kyllähän vanhemman pitäisi se kestää ettei lapsi ole oman itsen jatke tai automaattisesti samanlainen luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan kuin vanhempi? Minua on koko ajan yritetty muuttaa toisenlaiseksi, huonoin tuloksin. Onneksi muutama muu sukulainen suhtautui minuun aina normaalisti, tuskin olisivat mielellään ottaneet yökylään jos olisin kerta ollut niin kamala lapsi. Minulla on myös hyviä ystäviä. Mutta seurustelusuhteeseen en vaan kerta kaikkiaan pysty, tuntuu täysin mahdottomalle uskoa että joku voisi RAKASTAA minua. Olen tätä terapiassakin purkanut.

T: 12

Vierailija kirjoitti:

No suoraan sanottuna sen huomaa kyllä ettei muutkaan ihmiset erityisesti pidä tästä lapsesta. Isänsä ehkä eniten koska jostain syystä tälle ei näytä kaikkia puoliaan. Tiedostaa hänkin kyllä että on hankala lapsi.

Ap

Muutkaan ei tykkää. Ei tietenkään kun lapsi on elänyt vaillinaisessa ympäristössä. Hän on turvaton. Muista että se olet sinä josta muutkaan ei tykkää

Sinä olet tehnyt lapsestasi hylkiön

Oletko itse esikoinen? Kävitkö läpi jotain ikävää n. 10-vuotiaana, josta esikoistyttäresi nyt muistuttaa sinua?

Sanoit että esikoistasi kohtaan sinulla ei ole äidinrakkautta, mutta nuorempaa kohtaan on. Väitän kuitenkin, että äidinrakkautta (joka toki on aina epätäydellistä jollain tavalla) voi olla vain kaikkia lapsia(-an) kohtaan, tai sitten ei ollenkaan. Tuollaiseen valikoivaan / yhteen lapseen rajautuneeseen äidinrakkauteen en usko.

Toisaalta kirjoitit: "Joskus tulee semmoinen sääli häntä kohtaan ja yritän pakottaa itseni välittämään hänestä".

Tämähän on merkki siitä, että rakastat esikoistasi sittenkin! Sääliminen on eräällä tavalla rakastamista. Niinhän laupias samarialainenkin Jeesuksen vertauksessa sääli pahoinpideltyä juutalaista, vaikka he eivät olleet edes ystävällisissä väleissä, ja se johti siihen, että samarialainen auttoi tätä. Ruoki sitä rakkautta.

Onnittelut siitä, että edes anonyymisti puhut asiasta sen tiedostettuasi. Uskon että tämä ilmiö on yleisempi kuin halutaan myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaapa ap Maria akatemia ja demeter-työ. Erikoistunut äitien väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai sen uhkaan, eli kukaan ei mitään lasua tee pelkistä ajatuksista. Ja millainen oma äitisuhteesi oli pienenä?

Kiitos. Otan selvää näistä. Mukavaa että täältä sai jotain konkreettista apuakin. Olette varmoja ettei lasua tehdä jos sanon että toivon että lapseni kuolee?

Oma äitisuhteeni oli jokseenkin vaikea. Tiedostan että kuvotuksen tunteeni tyttölapsia kohtaan voi juontaa juurensa lapsuudesta. Ehkä omasta lapsuudestani teki ahdistavan se että äiti avautui liian henkilökohtaisista asioistaan minulle ja siis aikuisten asioista. Hänellä ei ollut oikein ystäviä joille puhua. Yleensä jotain juoruja isästäni ja tämän naisystövöstä. Tämä olo todella ahdistavaa lapsena. Huomasin aikuistuttuanikin että tunsin tätä kuvotusta äitiäkin kohtaan. Äitini oli myös äkkipikainen ja muutaman kerran sain selkääni. Sen sentään olen oppinut ettei tuo ole oikea tapa kasvattaa lapsia. Tunnepuolta taas vaikea muuttaa

Ap

Ei tehdä! Ajatuksia ne onneksi vain ovat. Ne on syytä käsitellä ja siksi on oikein, että tunnistat ajatuksesi lasta kohtaan, eihän niitä voi muuten käsitellä. Mitähän nämä sinunkin haukkujat oikein tunnistavat omasta pimeästä puolestaan, kun noin haukkuvat, eivätkä halua kontrolloida itseään yhtään?

Sinulla on joitakin traumoja oman naiseutesi kanssa jos pieni tyttölapsi ihan kuvottaa. Käy terapeutin juttusilla. Nuorimmainen on sitten poika vai?