Mitä mieltä tällaisesta "kosinnasta"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mies ymmärsi, että ap ei ole se nainen, joka haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan. Toisaalta myös ap tietää nyt, että miehellä on suunta eteenpäin kohti sellaista parisuhdetta, jossa ihminen asetetaan etusijalle.

Haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, mutta en halua mennä hänen kanssaan kihloihin. Miten vaikeaa se on tajuta?

Ap

Siis jaluat jakaa elämäsi omilla ehdoillasi, et suostu osoittamaan sitä miehelle. Näitä löytyy aina ja kuten jo totesit, miehelle on kyllä sellainen nainen, joka suostuu myös näyttämään miehelle, että on tosissaan.

Mihinkä ap. tai mies tarvitsee tuota kihlausaikaa? Ymmärsin, molempien olevan vähän vanhempia, jos heillä on aikuiset lapsetkin.

Luulisi, ettei kihlausaikaa tuossa iässä enää välttämättä tarvita, jos molemmilla on omat kodit, lakanat, kattilat jne. kaksin kappalein.

Ja jos molemmat olleet jo aikaisemmin naimisissa, tuskin suvulta on enää kihlausaikana tulossa myötäjäisiä, puhumattakaan ap. tai hänen perheensä tekevän myynejä uuteen kotiin.

Samaa mieltä. Aivan turhaa romanttista hömpötystä.

Vikaa on molemmissa. Totta on, että suoraan sormuskaupoille vieminen on hyvin tökeröä, mutta ei ap itsekään ole viaton. Noin pitkässä parisuhteessa pitäisin jo hälyttävänä, jos ei olla yhteisesti keskusteltu omista toiveista ja odotuksista parisuhteen tulevaisuuden suhteen. Vaikea kuvitella parisuhde, jossa toinen ei pitkänkään ajan jälkeen tiedä, haluaako se toinen puolisko joku päivä mennä naimisiin tai kihloihin ja millä aikataululla mahdollisesti tämä toteutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mies ymmärsi, että ap ei ole se nainen, joka haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan. Toisaalta myös ap tietää nyt, että miehellä on suunta eteenpäin kohti sellaista parisuhdetta, jossa ihminen asetetaan etusijalle.

Haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, mutta en halua mennä hänen kanssaan kihloihin. Miten vaikeaa se on tajuta?

Ap

Siis jaluat jakaa elämäsi omilla ehdoillasi, et suostu osoittamaan sitä miehelle. Näitä löytyy aina ja kuten jo totesit, miehelle on kyllä sellainen nainen, joka suostuu myös näyttämään miehelle, että on tosissaan.

Mihinkä ap. tai mies tarvitsee tuota kihlausaikaa? Ymmärsin, molempien olevan vähän vanhempia, jos heillä on aikuiset lapsetkin.

Luulisi, ettei kihlausaikaa tuossa iässä enää välttämättä tarvita, jos molemmilla on omat kodit, lakanat, kattilat jne. kaksin kappalein.

Ja jos molemmat olleet jo aikaisemmin naimisissa, tuskin suvulta on enää kihlausaikana tulossa myötäjäisiä, puhumattakaan ap. tai hänen perheensä tekevän myynejä uuteen kotiin.

Ja jos kerraan on jo oltu naimisissa tai vakavassa suhteessa ja ollut perheet, niin minäkään en ymmärrä että aletaan sitten vielä varttuneemmalla iällä leikkiä kotia. Hyviä pointteja sulta.

Elän itsekin pitkässä parisuhteessa ja molemmat ollaan yli 60v. mutta molemmilla on oma koti, mutta silti voidaan olla yhdessä ja rakastaa toisiamme.

En ymmärrä, miksi meidän pitäisi leikkiä kotia, kun molempien lapset elävät jo omaa elämäänsä ja pärjäävät maailmalla.

Tilanne olisi tietenkin toinen, jos lapsemme olisi alaikäisiä tai muutoin tarvitsi meitä, silloin yhteinen koti olisi lasten kannalta hyvä.

Me ollaan puhuttu tästä hyvin paljon ja päädytty aina tähän ratkaisuun, kun molemmilla on takana epäonnistunut avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asioista tietämätön kaupunkilainen kysyy: kuka menee maanviljelijän kanssa kihloihin tai naimisiin? Sitä tv-sarjaa katsottuani näyttää siltä, että sekä miehet että naiset tuossa ammatissa ovat jotenkin vaativia. Siis sosiaalisesti vähän suoraviivaisia. Ovat tainneet lähes kaikki tv-sarjan myötä avioituneet myös erota. 

Joten ap teit viisaasti kun et tuohon hommaan ryhtynyt. Paremmin pärjäät yksinäsi. 

Ap sanoi olevansa tilallinen itsekin, että nyt meni haukut vähän väärään osoitteeseen...

Luin kyllä kaikki ap:n viestit ja asia on tiedossani. Siksi varmaan ap:n on parempi olla yksinään, sillä tuntuvat olevan niin miehet kuin naisetkin noissa ammateissa aika suoraviivaisia. Johtuu varmaan työnkuvasta, jossa yksin painetaan pitkää päivää ja sosiaalisia kontakteja ei juuri ole. Ollaan aika omaehtosia. Silloin on aika naurettavaa edes ajatella avioliiton tapaista sopimusta.

Eikä tämä siis ollut mikään haukku. Tv:ssä näyttää kovasti tältä.

Sosiaalisia kontakteja ei juuri ole? Ja luit viestit? Eikö ap kertonut olleensa menossa jopa ulkomaille työharjoitteluun? Miten joku sulkeutunut junttiemäntä sellaiseen ryhtyisi? Eiköhän tässä ole kyse suurtilan perijättärestä, joka itse tekee jotain ihan muuta kuin lypsää. Sen hoitavat ihan muut ihmiset, joille maksetaan siitä palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vikaa on molemmissa. Totta on, että suoraan sormuskaupoille vieminen on hyvin tökeröä, mutta ei ap itsekään ole viaton. Noin pitkässä parisuhteessa pitäisin jo hälyttävänä, jos ei olla yhteisesti keskusteltu omista toiveista ja odotuksista parisuhteen tulevaisuuden suhteen. Vaikea kuvitella parisuhde, jossa toinen ei pitkänkään ajan jälkeen tiedä, haluaako se toinen puolisko joku päivä mennä naimisiin tai kihloihin ja millä aikataululla mahdollisesti tämä toteutuisi.

Näkee, että nämä ovat parikymppisten vastauksia. En olisi uskonut, että vielä tänä päivänä itsenäiselle, suomalaiselle naiselle suurin päämäärä on päästä naimisiin tai edes kihloihin!

Toiseen voi sitoutua, toista voi rakastaa, toiseen voi luottaa, vaikka ei olisi kihloissa, naimisissa tai ei edes asuisi yhdessä. Minusta rakkaus on silloin vielä suurempaa, kun halutaan pysyä yhdessä, vaikka voisi kävellä ulos muovikasseineen koska tahansa, ilman mitään sormuksen riisumista.

Aika jännä, että naiset/miehet kuvittelevat, että mies/nainen rakastaa ja on pettämättä ja lähtemättä, jos hänellä on sormus sormessa. Voi että joudutte itkemään vielä monet itkut, ennenkuin kasvatte aikuiseksi.

Outo ketju, miksi ap:n mies ei tiedä ap:n ajatuksista (kihlauksen suhteen ) mitään? Ettekö aikuiset ihmiset ole muka jutelleet suhteen tulevaisuudesta mitään? Ymmärrän ap:ta muuten kyllä, en minäkään tuossa tilanteessa enää naimisiin tai kihloihin menisi, enkä haluaisi mitään yliromanttisia ylläreitä,- mutta miksi ette ole keskustelleet siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö mikä teitä kommentoijia vaivaa? Että mies vaan päättää että nyt mennään kihloihin, kysymättä naiselta? Sekö on romanttista? Onko teistä yhtä romanttista että ravintolassa mies vaan päättää mitä syötte, kysymättä teiltä ensin? Mikä teitä vaivaa?

Kiitos tästä. Ainoita aikuisia kommentoijia kai.

Ap

Yllä oleva kyllä kertoo sen, että sinusta oikeita kommentteja ovat vain ne, jotka komppaavat omaa mielipidettäsi. Et sinä tullut mitään mielipiteitä kysymään, vaan halusit vain pönkittää omaa kantaasi.

Voi olla, ettei mies osaa katsoa asioita sinun näkökulmastasi, muttet itse ole yhtään parempi. Sen näkee jo ensimmäisen sivun kommentista: No asia ei ole ollut mitenkään ajankohtainen! Olemme tosiaan yli nelikymppisiä, molemmilla oma maatila ja muuta omaisuutta. Miksi meidän pitäisi puhua jostain kihloihinmenosta, joka ei muuttaisi elämäämme mitenkään? Paitsi että tuntisin olevani vähemmän itsenäinen.

Tuo on sinun mielipiteesi ja pidät sitä ainoana oikeana. Mies sen sijaan on vahvasti kokenut, että kihloihin meno on ajankohtaista. Mutta ei, eihän se voi olla totta eikä oikein, että hän osaisi tunnistaa omat tunteensa. Kyllä sinä tiedät häntä paremmin kaiken, niin se vaan on. Sinä olet itsenäinen nainen ja tämä mies haluaa vain kahlita sinut. Tyhmä mies kerta kaikkiaan kun luulee, että voisi tehdä sinut onnelliseksi.

Pyh ja pois pelistä vaan. Sinä olet onnellisin itsenäisenä ja yksin.

Jos yllä lainaamani kirjoittaja koittaisi tajuta että "kihloihin meno" tarkoittaa kosintaa. Jotta kihlaus astuisi voimaan, pitää sen toisen osapuolen suostua ja mieluummin hääpäiväkin sopia. Pelkä sormuksne hankkiminen ilman naimisiinmenohalukkuuden tiedustelemista ei tarkoita yhtikäs mitään. Ei siis yhtikäs mitään. Sellainnnen on vain kumppani merkkaamista oman omistushalun vuoksi.Eli  kihlauksen lyhyt oppimäärä: KUN  kumppanit sopivat naimisiinmenosta- mieluummin vielä niin että edes avioitumisvuosi on tiedossa, he kihlautuvat. Sormusta pidetään merkkinä siitä, sormus ei ole pakollinen.Vain ja ainoastaan avioitumisesta tavalla tai toiselle sopineet pariskunnat ovat kihloissa. Jos avioitumisesta ei ole sovittu, ei ole kihloissa vaikka ois joka sormessa sormus.Leikkikihlat ovat leikkikihlat ja sellaista harrastavat vain teinit ja tietämättömät.

Eli "mennäänkö kihloihin" olisi miehen esittämänä ainakin itselleni sellainen kysymys mistä tajuan ettei mies ymmärrä mitä se tarkoittaa. Vastaukseni kysymykseen olisi  ei ja on ollutkin. Jos pyytää vaimoksi, vastaan joko  kyllä tai ei, riippuen siitä haluanko  oikeasti  viettää elämäni kysyjän kanssa.

Olen sitä  mieltä että ap:n mies oli  tökerö.

Tämmöiset keskustelut antavat olettaa että vanhojen naisten elämä on oikeasti yhtä tönkköä ja kylmää kuin jääpuikko perseessä. Kunpa en vanhentuisi. Hankkikaa elämän ilo ja rakkauden huuma takaisin elämäänne.

Mua jäi häiritsemään ap:n selostuksessa hänen oma asenne. Nojoo, kuten täällä on moni jo todennutkin, että oli tökeröä miehen puolelta kosia tuolla tavalla yllättäen, ei siitä sen ihmeempää. Yhdyn nyt kuitenkin edellisen kommentoijan mielipiteeseen, joka sanoi, että saattaa olla aiemmin ollut miehellä tapana kosia näin. Ja jos on aiemmin toiminut, niin miksi vaihtaa? Kosinta on vaikea asia, kun kukaan ei tunnu tykkäävän. Itse en tykännyt kun mies ei polvistunut, joku toinen taas sanoi mulle, ettei halua miehensä polvistuvan. Mene ja tiedä sitten mikä on oikea tapa.

Mutta asiaan. Ap:sta jäi sellainen kuva mulle, ettei halua sitoutua kehenkään, mutta ei halua, että mies jättää häntä? Jos nyt summaan tämän niin, että kuullostaa siltä, että ap ei tahdo sitoutua, mutta haluaa miehen sitoutuvan häneen? Mutta eihän se voi mennä niin! Se olisi jo todella itsekästä. Minun mielestä ap on nyt typerä kun vaahtoaa tästä täällä, menisi juttelemaan miehensä kanssa jos kerran haluaa olla hänen kanssaan. Tai sitten olette molemmat typeriä kun olette toistenne kanssa, kun ette kerran sovi toisillenne (eikä sillä ole mitään väliä tykkääkö toisesta, kun jos ei sovi eli haluaa elämältä eri asioita, niin sitten ei sovi). Valitse itse parempi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta, molemmilla edellinen avioliitto aikuisine lapsineen takana. Emme asu yhdessä, mutta välimatkaa vain pari km maaseudulla, joten olemme lähes naapureita ja tapaamme päivittäin ja vietämme lähes aina yöt yhdessä (minun kotonani, koska miehen aikuinen poika asuu kotonaan, koska työskentelee siellä, maatila).

Olimme mökkimatkalla Suomessa, kaukana kotoa, ja kauppareissulla mies ohjasi minut yllättäen kultasepänliikkeeseen. Hän käveli tiskille ja sanoi myyjälle, että haluaisi katsella kihlasormuksia. Myyjän hymy levisi korviin ja hän alkoi esitellä sormuksia, lähinnä minulle. Olin todella vaivaantunut ja lopulta lähes paniikissa. Hävetti ihan hirveästi, koska kaikki myyjät näkivät varmasti vaivaantuneisuuteni. Yritin sanoa miehelle, että käydään vielä muualla katselemassa, että päästäisiin ulos kaupasta. Myyjä kantaa lisää sormuslevyjä eteen.

Lopulta pääsimme ulos kaupasta, ilman sormuksia, mies vähän ärsyyntyneenä. Yritin selittää, että en halua tällä lailla ostaa sormuksia, kun minkäänlaista puhetta sitoutumisesta ei ole ollut. Että siihen tarvittaisiin yhteinen päätös, mitään kosintaa en odota. Mutta että edes etukäteen ilmoitettaisiin, että käydäänkö samalla kihlakaupoilla. Minulle jäi todella sekava olotila, tuntui, että petin miehen. Hän ei enää halunnut puhua koko asiasta.

Mistään tällaisesta ei olla tosiaan koskaan aiemmin puhuttu. Rakastan miestä syvästi, mutta en ole ajatellut sitoutua enää kehenkään yhden epäonnistuneen avioliiton jälkeen. Ja pelkästään kihloihinmeno on minusta jotenkin teinimeininkiä. Menisin suoraan naimisiin, jos olisi tarvetta.

Mies ei takuulla ikinä enää ehdota mitään vastaavaa. Luulen, että hän ajattelee, etten rakasta häntä. Oikeastaan pelkään, että hän alkaa etsiä jotain, joka haluaa sitoutua häneen hänen haluamallaan tavalla ja jättää minut, koska ei usko minun pysyvän rinnallaan. Hän on hyvin vanhanaikainen mies. Ottajia hänellä kyllä olisi, sillä hän on todella komea.

Mitä mieltä olette? Kumpi oli typerä? Minä vai mies?

Te sitten ette paljon kommunikoi tärkeistä asioista? Ollaan samanlainen pari, mutta kyllä me on heti kun alettiin yöpyä yhdessä, todettu että kumpikaan ei halua enää naimisiin. Siinä on liikaa juridiikkaa, perintöjä, ositusta, avio-oikeutta ja lesken asumisoikeutta. Rakastamme kovasti, ja aiomme olla yhdessä lopun ikää, mutta ei virallisesti naimisissa.

Olemme viime aikoina leikillä sanoneet, että voisimmehan mennä kihloihin, niin saisi tehdä jonkun lupauksen, jonka kaikki näkisivät. Tuossa on totta enemmän kuin puolet. Koska muut ihmiset eivät edelleenkään ota meitä tosissaan, jos emme asu yhdessä emmekä pidä sormuksia. Yhteiskunnassa ei ole oikein vielä parisuhdemallia tällaisille aikuisille, joilla ei ole tarve enää yhdistää omistuksia. Kun se lain tuntema avioliitto on kaikkein eniten raha-asia, ja meidän tapaisten ihmisten suhde on kaikkea muuta.

Mutta siis eksyin aiheesta. Vedätät miestä, jos hän ei tiedä ettet ikinä enää halua virallisesti naimisiin.

Toisaalta hän oli tökerö, kun olisi pitänyt sinulta tietysti kysyä ensin että haluatko naimisiin hänen kanssa. Olisit voinut sanoa, että haluat olla hänen kanssa lopun ikää, mutta et sotkea siihen rahoja ja perintöjä. Luulisi että hän ymmärtää, kun on se maatilakin jota poika jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöiset keskustelut antavat olettaa että vanhojen naisten elämä on oikeasti yhtä tönkköä ja kylmää kuin jääpuikko perseessä. Kunpa en vanhentuisi. Hankkikaa elämän ilo ja rakkauden huuma takaisin elämäänne.

Ja tämmöinen komentin jälkeen ymmärtää, miksi yli puolet avioliitoista päättyvät eroon, kun ei edes kihlojen merkitystä ymmärretä, saati vihkikaavan ja kuvitellaan sormuksen tuovan sen kaiken elämän ilon ja rakkauden, joka perustuu omaan mielikuvitukseen rakkaudesta.

Tässäkin tapauksessa, mies esitti kysymyksen kihlasormuksesta myyjälle ja ap. oli vain sivustaseuraaja, kun mies ja myyjä keskustelivat keskenään.

Toivottavasti sinäkin vanhenet ja ymmärrät kihlojen merkityksen, vaikka nykyään ne eivät enää nykyisin ole juridisesti sitova, niin kuin ennen esim. omaisuuden jaossa.

Otetaan toinen tilanne ja toinen pari. Minä (nainen 28-v.) ja avopuolisoni (mies 31-v.). Olemme olleet yhdessä hieman yli kolme vuotta ja asummekin saman katon alla. Meillä ei ole lapsia. Niin olisiko teistä nyt ihan todella ok, että jos lähtisimme miehen kanssa keskustaan kahville, veisun hänet mitään ennalta varoittamatta kultasepänliikkeeseen ja ilmoittaisin myyjille, että tulimme katsomaan kihlasormuksia? Ja että olettaisin, että ne kihlat siinä ostetaan ja kotimatkalla päätetään hääpäivä? Minusta ei ole ok. Ja todellakin ymmärtäisin, jos mies olisi hämillään ja kiusaantunut.

Luulusi teidän ikäisten tietävän jo jotain. Ensin kositaan, ja jos toinen ospuoli suostuu, mennään kihloihin. Sinne sormuskauppaan voi mennä vaikka seuraavana päivänä. Elokuvissa se sormus on aina sopiva, ei todellisuudessa. Kihloihin menossa luvataan mennä naimisiin. Nykynuorilla on teinikihloja. Ostetaan sormukset, sopimatta mistään mitään, ne on teinikihlat ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mies ymmärsi, että ap ei ole se nainen, joka haluaa jakaa eläelämänsädmänsä hänen kanssaan. Toisaalta myös ap tietää nyt, että miehellä on suunta eteenpäin kohti sellaista parisuhdetta, jossa ihminen asetetaan etusijalle.

Haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, mutta en halua mennä hänen kanssaan kihloihin. Miten vaikeaa se on tajuta?

Ap

No olisit sitten sanonut sen sille miesystävällesi näillä sanoilla, jossain kohtaa niiden kahden vai kolmenko vuoden aikana, kun olette jakaneet tyynyn ja aamukahvit? Mistä se muuten johtuu, että sulla on kyllä asiasta noin selkeä mielipide, mutta lähimpäsi, eli mies, on siitä täysin tierämätön? Ei sulle ole tullut mieleen olla suhteessa avoin ja oma itsesi?

Vierailija kirjoitti:

Öö mikä teitä kommentoijia vaivaa? Että mies vaan päättää että nyt mennään kihloihin, kysymättä naiselta? Sekö on romanttista? Onko teistä yhtä romanttista että ravintolassa mies vaan päättää mitä syötte, kysymättä teiltä ensin? Mikä teitä vaivaa?

Tämä!

Selkeästi mies halusi varmistaa suostumuksen asettamalla naisen kiusalliseen tilanteeseen. Asioita ei hoideta noin ja olisin itsekin ehdottomasti kieltäytynyt tuollaisesta "kosinnasta".

Ihan samaa ihmettelen näin aikuisena miehenä (61). Ensin kositaan, sitten ostetaan sormukset ja keskustellaan hääpäivästä. Kosintaa voisi pohjustaa viemaällä nainen syömään tai shoppaileen tai uimarannalle tai vaellusretkelle. Sanoisin nuorille miehille, että on tiettyjä asioita,  mitä nainen olettaa miehen tietävän.

Olisit vaan valinnut omaa silmää miellyttävän sormuksen. Kihlautuminen onkin sitten ihan eri juttu kun sormuksen osto / pitäminen. Vastaavalla tavalla kyllä itse ostettiin sormukset: ihan hetkellinen päähänpisto. Tosin me olimme olleet jo vuoden kihloissa ja ilman sormuksia. :)

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän peli oo selvä. Mitäpä siinä muutakaan voi sanoa. Aina naiset muistaa muistuttaa että se on miehen tehtävä tehdä kaikki aloitteet joka asiassa ja kun sitten mies on aloitteellinen niin ei käy. Eiköhän johtopäätös reaktiosta kerro kaiken tarpeellisen.

Siinä on kuule suuri ero, että mies on aloitteellinen tai , että mies mitään puhumatta vie suoraan kultasepälle. Kosinnan voi jokainen mies suorittaa aloitteellisesti siellä kotona tai jossain muualla, missä ollaan kahdestaan.  Itse joutunut ap tapaan samallaiseen tilanteeseen ja olin silloin vasta 20v joten huonostihan siinä kävi. Ap on sentään jo aikuinen ihminen ja selvisi tilaanteesta ulos ilman pakkokihloja. Oltiin miehen kanssa seurusteltu  puolitoista vuotta, mutta niin, että asuttiin 200km päässä toisistamme. No sitten sain opisketut päätökseen ja muutin miehen asuinkaupunkiin. Mies oli minua 6v vanhempi ja johti "orkesteria". Minä olin ensimmäisessä seurustelusuhteessa. Ujo ja epävarma maalaistyttö. No, oltiin kävelyllä kaupungilla, kun mies  yhtäkkiä kävelee kultasepänliikkeen ovelle ja sanoo, että nyt mennään kihloihin tai sitten tästä ei enää ikinä puhuta. Nyt ymmärrän mitä kirististystä tuollainen toiminta on.  Silloin en. Kauhusta kankeana menin sisälle liikkeeseen ja sormukset ostettiin.

Ei noin voi tehdä, kuten tämä ap mies on tehnyt. Siinä ei paljoakaan toiselle anneta mahdollisuutta kieltäytyä.  Kamala tilanne. Kosinnat suoritetaan kahden kesken ja kun on saatu myönteinen vastaus, vasta sitten mennään ostamaan kihlat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mies ymmärsi, että ap ei ole se nainen, joka haluaa jakaa eläelämänsädmänsä hänen kanssaan. Toisaalta myös ap tietää nyt, että miehellä on suunta eteenpäin kohti sellaista parisuhdetta, jossa ihminen asetetaan etusijalle.

Haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, mutta en halua mennä hänen kanssaan kihloihin. Miten vaikeaa se on tajuta?

Ap

No olisit sitten sanonut sen sille miesystävällesi näillä sanoilla, jossain kohtaa niiden kahden vai kolmenko vuoden aikana, kun olette jakaneet tyynyn ja aamukahvit? Mistä se muuten johtuu, että sulla on kyllä asiasta noin selkeä mielipide, mutta lähimpäsi, eli mies, on siitä täysin tierämätön? Ei sulle ole tullut mieleen olla suhteessa avoin ja oma itsesi?

Ei välttämättä ole koskaan puhuttu mistään kihloihin menosta. Mies vaan on olettanut ihan omassa päässään, että nainen on valmis menenään kihloihin ja naimisiin. Mutta ei kaikki naisetkaan onnesta voihki, kun mies kosii. Kyllä naisetkin voi haluta olla vaan yhdessä(ainakin jo noin vanhempana) ilman mitään kahleita. Itsekin jo keski-ikäisenä en nää mitään merkitustä sillä, että sitoutuisin kehenkään ihmiseen enää sormusten voimalla. Yhdessä voi olla ilman sormuksiakin.