En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Lapsi oppii luottamaan (vauvana) maailman hyvyyteen ja muihin ihmisiin enemmänkin sen kautta että hänen omat vanhempansa ovat saatavilla ja ensimmäinen hoitaja on tuttu. Eli vauvojen maailmassa tämä tarkoittaa kyllä ensin ihan viikottain näkemistä vanhempien seurassa. Hyvin harvoin mummo joka asuu 200km päässä on tarpeeksi tuttu alle 1-vuotiaan hoitajaksi, siis lapsen jolla ei ole vielä kunnon muistia.

Mikään kiire tuolla ei ole. Alle 2-vuotias ei hyödy erosta vanhempiin, mutta vanhemnat toki voivat hyötyä erosta lapseen ja sen vuoksi sitä hoitoon yleensä ensimmäisen kerran mennäänkin. Tuollaisen hoitoon totuttamisen aika, niin että siitä on etua lapselle, on paljon myöhemmin. Lapsi voi kyllä olla hoidosda, mutta luottamus muihin ja maailmaan syntyy noin pienellä aivan päinvastaisista asioista.

Ja minä olen sentään pk:n. lastenhoitaja ja silti tätä mieltä kaiken lukemani ja kokemani perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Odota, kun poikasi saa toisen lapsen ja äiti uupuu arkeensa, niin voi olla, että sinusta AP tulee heille korvaamaton. Omasta mielestä erikoista, ettei anna lasta sinun hoiviisi. Minä kyllä jätin ihan mielelläni anopillekin lpseni kaitsettavaksi. Mikään ei ole niin ihanaa nähdä, kuin lapsensa kiintyvän muihinkin sukulaisiinsa, kuin äitiinsä. Minusta on myös vastuullista kasvatusta, että lapsi oppii luottamaan muihinkin hoitajiin. Jos vaikka minulle jotain sattuis, niin lapsella on jo valmiina tuttu ympäristö ja hoitajat.

Miksi se on omituista että ei anneta lasta hoitoon jos sitä hoitoapua ei tarvitse? En millään käsitä tätä kritiikkiä äitejä kohtaan jotka haluavat ja voivat itse hoitaa lapsensa. Miksi se lapsi pitää väkisin viedä noin nuorena hoitoon jos sille ei ole tarvetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Ei 10kk vanhan vauvan tarvitse vielä luottaa keneenkään muuhun kuin äitiin ja isään.

mummi suurella sydämellä kirjoitti:

Antakaa hyvät vanhemmat isovanhempien olla lastenlasten kanssa. Ei se ole teiltä pois.

Haluamme antaa rakkautta pienille ja tukea vanhempia jaksamaan.

Kiitos miniälle ja tyttärelle, että olemme saaneet nauttia nämä 10 vuotta lastenlapsista.

Olemme olleet useita päiviä pienten kanssa reissussa ja saimme pitää heitä yökylässä jo silloin kun he olivat vauvoja.

Toivottavasti suunnittelemasi kalareissut toteutuvat.

Eihän tässä kukaan ole herranjumala kieltänyt isovanhempaa tapaamasta lapsenlastaan. Mutta koittakaa nyt isovanhemmat ymmärtää että vanhemmat haluaa kasvattaa itse lapsensa eikä siinä ole mitään väärää.

Kaikki eivät tarvitse tai halua hoitoapua noin pienelle vauvalle eikä tuollaisessa tilanteessa ole mitään järkeä väkisin antaa vauvaa mummolle jotta mummo ei pahoittaisi mieltään. Te ehditte olla isovanhempia myöhemminlin, antakaa uusien vanhempien kasvattaa lapsensa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että haukka. Olet tuntematon ihminen ja kuka sinuun luottaisi, varsinkin kun jo nyt alat kehittämään kaikkea mitä teet lapsen kanssa vaikka et ole asiasta puhunut vanhempien kanssa. Hyvä vaan ettei päästä ainokaistaan jonkun hörhömummon kanssa heti kaksistaan kalaan. Luottamus pitää ansaita, ei sitä saa automaattisesti niin kuin mummi tittelin

Siis tämä ei voi olla todellista! Aviopuolison äiti on "tuntematon ihminen", johon ei voi luottaa? "Kehittää kaikenlaista puhumatta vanhempien kanssa" ja "Heti kaksistaan kalaan" , kun puhutaan asiasta, joka toteutuu ehkä viiden- kuuden vuoden päästä! "Hörhömummo" kun puhelee 10 kk ikäisen lapsen kanssa?

Onneksi omat poikani ovat valinneet ihan täyspäiset puolisot.

On ihan eri asia jos on tuntenut anopin kauan. Mutta eikö ap muka heti kuvitellut vievänsä lapsenlapsen kalaan joskus vaikka siihen tosiaan on kuusi vuotta aikaa? Suunnitteli jo kuuden vuoden päähän toisen lapsen elämää, vaikka ei pakolla kuulu siihen enää vuosien päästä jos jatkaa sekomummoiluaan.

"Mummosekoilua" kun suunnittelee kalareissua lapsenlapsen kanssa myöhemmällä iällä? Voi herranjestas sentään... Sekoilua? Really?

Älä ylitulkitse sekopää. Ap on mummosekoilija, ei pelkästään tuon yhden kalastusjutun perusteella, vaan koko paketin perusteella.

Aijaa, nyt minäkin olen jo sekopää. Itse olen miniä sekä äiti, ja tottavie annan lapseni tutustua rauhassa isovanhempiinsa. Eiköhän se ole täällä joku muu, joka ylitulkitsee ja ylireagoi ja lietsoo hysteriaa ihan joka suhteessa. Uskomattomia naisia täällä on, eikä mitenkään hyvässä mielessä.

En näe ap:n käytöksessä mitään ihmeellistä tai etenkään pahaa, iha tavallista innostuneen mummin hössötystä.

Ai on tavallista haukkua miniää haukaksi? Mummi vaan hössöttää, kun seuraavaksi yrittää saada poikansa eroamaan, jotta saa lapsenlapsen 'itselleen'. Näitäkin mummeja on tullut nähtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Ei ehkä yleensä mitään erikoista. Omat appivanhempani on hoitaneet vauvaamme/nyt lastamme, eikä he koskaan ole tuolla lailla kinunneet lasta hoitoon, että pitää saada ja pitää saada olla KAKSIN. Ovat nätisti tarjonneet apuaan ja olleet aina luotettavia ja kunnioittavia. Heille olen mielelläni antanut hoitoon ja luottanut, että hoitavat hyvin.

Oma äitini taas on aina kinunnut, että saisi hoitaa yksin. Ei kunnioita, tuputtaa neuvoja, kävelee yli, tekee oman mielensä mukaan. On juuri sellainen kuin ysi-sivun lopulla listattiin niitä kysymyksiä. Ei olisi tuonut vauvaa minulle, jos olisi tarvinnut imettää (oltiin siis yökylässä ja äiti yritti, että menisi vaunulenkille ja me saataisiin nukkua,  vaikka me nukuttiin parhaiten niin, että vauva nukkuu vieressä), vaan ihan suoraan sanoi, että juottaa korviketta sitten, jos tarvii! Vaikka siitä oli monta kertaa puhuttu, että korvikkeesta tuli pahoja vatsavaivoja eikä sitä enää alun hankaluuksien jälkeen oltu tarvittu. Mutta kyllä joskus on jotain mätää. Mun äiti halusi itse leikkiä äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Lapsi oppii luottamaan (vauvana) maailman hyvyyteen ja muihin ihmisiin enemmänkin sen kautta että hänen omat vanhempansa ovat saatavilla ja ensimmäinen hoitaja on tuttu. Eli vauvojen maailmassa tämä tarkoittaa kyllä ensin ihan viikottain näkemistä vanhempien seurassa. Hyvin harvoin mummo joka asuu 200km päässä on tarpeeksi tuttu alle 1-vuotiaan hoitajaksi, siis lapsen jolla ei ole vielä kunnon muistia.

Mikään kiire tuolla ei ole. Alle 2-vuotias ei hyödy erosta vanhempiin, mutta vanhemnat toki voivat hyötyä erosta lapseen ja sen vuoksi sitä hoitoon yleensä ensimmäisen kerran mennäänkin. Tuollaisen hoitoon totuttamisen aika, niin että siitä on etua lapselle, on paljon myöhemmin. Lapsi voi kyllä olla hoidosda, mutta luottamus muihin ja maailmaan syntyy noin pienellä aivan päinvastaisista asioista.

Ja minä olen sentään pk:n. lastenhoitaja ja silti tätä mieltä kaiken lukemani ja kokemani perusteella.

Ymmärrän tuon. Ihmiset katsovat aina asioita omasta näkökulmastaan. Minä jäin yllättäen leskeksi 3 viikkoa ennenkuin lapseni syntyi. Mulle oli alusta asti tärkeää, että lapsellani on jokin muukin läheinen ja turvallinen aikuinen, jos mullekin sattuu jotain. Äitini haki minut synnytyssairaalasta ja hoiti jo samana päivänä lastani minun nukkuessani päikkärit. Siitä hetkestä lähtien vanhempani hoitivat lastani todella usein ja olen heille hyvin kiitollinen, koska niin tekemällä he varmistivat, että hätätilanteessa sen paremmin minun kuin lapsenikaan ei tarvitse turvautua hoitajaan, joka ei ole lastani aiemmin hoitanut. 

He, joilla on hyvät, terveet ja luotettavat isovanhemmat lähipiirissään, eivät nähtävästi voi ymmärtää heitä, joilla näin ei ole. Newsflash: kaikki isovanhemmat eivät ole samanlaisia! Itse olen surukseni joutunut taistelemaan oman äitini kanssa lapseni kasvatuksesta jo vuosikaudet. Rakastan äitiäni ja haluaisin sydämeni pohjasta, että lapsellani olisi hyvä suhde mummoonsa. Valitettavasti äitini on sekä fyysiseltä että henkiseltä terveydeltään heikko, mutta ei itse myönnä sitä (vaikka on vahvalla lääkityksellä, viettänyt jaksoja mielisairaalassa, saanut sähköshokkihoitoa yms. Hänellä on myös alkoholistitausta, vaikka nyt onkin ollut jo vuosia raittiina). Mummi vaatimalla vaatii saada tavata lastani nimenomaan kahdestaan, haluaa matkustaa kahdestaan jopa ulkomaille, viettää viikon mökillä kahdestaan jne. Hän on kuitenkin osoittanut useaan otteeseen olevansa epäluotettava, esim. lapsen alkaessa itkeä ikäväänsä on itse alkanut itkeä ja syyllistää lasta, syöttää lähes pelkkää roskaruokaa koska ei itse jaksa kokata eikä edes muista syödä, ei koskaan lupauksistaan huolimatta pese lapsen hampaita, puhuu minusta pahaa lapselle, säikyttelee lasta huvikseen ja sitten nauraa kun lapsi itkee (vetoaa siihen, että niin tehtiin kun hän oli pieni).... En ole nyt pitkiin aikoihin antanut hänen enää tavata lastani kuin minun ollessani paikalla, ja äiti jaksaa itkeä ja valittaa ympäri kyliä, kuinka itsekäs vieraannuttaja minä olen ja uhkailla perinnöttömyydellä, itsemurhalla ja vaikka millä. Välillä hän kyllä on mukava ja selväjärkinen ja yritän aina antaa hänelle uuden tilaisuuden ja tukea häntä keskustelemalla. Mutta lastani hän ei saa enää yökylään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Niin, mutta mitäs kun kaikki yli-innokkaat mummut ei pysy sopimuksessa? Sovitaan, että vie puolen tunnin kävelylle ja mummu onkin melkein kolme tuntia ulkona ja tuo huutavan vauvan kotiin? Tykkäisitkö tuollaisesta? (Tämä siis vain yksi esimerkki tempausten joukosta.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Niin, mutta mitäs kun kaikki yli-innokkaat mummut ei pysy sopimuksessa? Sovitaan, että vie puolen tunnin kävelylle ja mummu onkin melkein kolme tuntia ulkona ja tuo huutavan vauvan kotiin? Tykkäisitkö tuollaisesta? (Tämä siis vain yksi esimerkki tempausten joukosta.)

Tietenkään tuossa tapauksessa ei tarvitse lasta antaa toista kertaa, jos kerran on jo tullut todistetuksi, että mummuun ei voi luottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset. 

Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.

Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla. 

Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.

Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona  mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on. 

Minun tapauksessani se on kyllä mummi eli äitini jonka vuoksi lapseni serkulla on muistot ja minun lapsella ei. Mummi eli äitini teki mahdottomaksi luottaa lastani hänen hoitoonsa. Terveys on vakava asia jolla ei leikitä. Serkku, siis siskoni lapsi, on hoidossa joka viikonloppu mummilla, mutta hänellä ei olekaan diabetesta, eli on äitini sanoin 'helpompi lapsenlapsi'. Kaikki voivat ihan vapaasti tehdä minusta tarinan pahiksen, mutta lapsellani olisi mummista muistot jos äitini olisi aikuinen, eikä syöttäisi diabeetikolle kolmea Snickersia samalla kertaa, kun lapsi nyt vaan halusi eikä hän viitsinyt kieltää.

T. Nro9

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi viime huhtikuussa ja on jo siis 10 kk vanha. Poikani perheineen asuu muutaman sadan kilometrin päässä, joten viikottain emme näe mutta kuitenkin kohtuullisen useasti olosuhteisiin nähden.

Alussa totta kai miniä oli jatluvasti vauva rinnallaan, mikä ihan ymmärrettävää mutta nyt laosi syö jo kiinteää ruokaa pääsääntöisesti ja ei enää tarvitse häntä jatkuvasti kannella kun hän itse konttaa menemään.

Mutta edelleen miniä vahtii pienokaistaan kuin haukka, kun olen kylässä. Ei anna minun itsenäisesti vaihtaa vaippaa, eikä syöttää. Jos kysyn, että haluaisiko äiti hieman vapaa-aikaa et voisin käydä vaunulenkillä niin hän haluaa vain mukaan. Laskin etten kertaakaan ole saanut olla yksin edes pientä hetkeä lapsenlapseni kanssa.

Puhelin miniän kuulleen lapsenlapselleni et kyl mummi sut sitten vie kahdestaan mökille kalastamaan kun oot vähän isompi tyttö niin miniä heti siihen sanoi että äiti tulee tietenkin mukaan myös.

Onko muilla tällaisia haukkoja miniöinään?

Itse olen antanut poikani isovanhempien ihan kahdenkeskenkin hoitaa häntä kun oli vielä vauva ja paljon viettivät aikaa poika ja isovanhemmat ilman minua tai miestä.

Onko tämä vaan joku uusi äitien trendi?

10-kuukautinen lapsi on vielä pieni vauva.

Kuten täällä on mainittu, luottamus pitää ansaita. Luonnehdit miniääsi haukaksi, mikä ei kerro sinusta hyvää. Vauva todella on hänen ja hän päättää, antaako muiden hoidettavaksi ja milloin. Vauvan kanssa ollaan muutenkin herkillä, puhumattakaan, kun on ensimmäinen lapsi. Jos poikasi vaimon luottamuksen haluat saada, kunnioitat hänen toiveitaan ja päätöksiään.

Kärsivällisyyttä ja kunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hauku miniääni haukaksi vaan hänen käytös on haukkamaista, kun ei voi edes sekunniksi jättää lasta mummin kanssa.

Poikani on töissä usein kun päiväsaikaan nähdään minä, miniä ja vauva. Minusta se on vallan omituista että miniä ottaa vauvan jopa vessareissulle mukaan!

Minä en mitään suuria suunnitelmia ole tehnyt, kunhan vaan puhelin niitä näitä ja sanoin sen mökkijutun. Ja siitäkin sanoin että sitten kun tyttö on isompi. Ihan semmosta mummohöpinää.

Ja miksi haluaisin kahdenkeskistä aikaa pojantyttäreni kanssa? Että oppisin hänet tuntemaan ja että meidän suhteesta tulisi hyvä ja positiivinen. En koe voivani olla 100%sti mummi jos miniä jatkuvasti valvoo vieressä.

Ap

Minä ymmärrän aloittajaa vaikka onkin jostain syystä paljon alapeukkuja saanut. Ei minusta ole ihan normaalia, että vauvan isoäidin läsnäollessa otetaan vauva jopa vessaan mukaan mieluummin kuin annetaan minuutiksi mummin syliin. Ellei tässä sitten jätetä jotain kertomatta.

Joka tapauksessa päätös on vanhemmilla. Aloittajana puhuisin asiasta oman poikani, lapsen isän kanssa jos välit on hyvät. Jos ei ole, niin tässä saattaa olla osasyytä miniän käytökseen.

Eiköhän se kerro jotain apeesta jos miniä ei luota hänelle lastaan vahdittavaksi edes minuutiksi. Tuo että kiertäisi lapsen äidin menemällä kantelemaan pojalle eli lapsen isälle on jo ihan ilkeää riidankylvämistä. Kyllä aikuisen täytyy itse osata ratkaista ongelmansa sen ihmisen kanssa jonka kanssa niitä on, eikä sotkea lapsen vanhempien välejä.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein olen nähnyt tuttavapiirissäni näitä tapauksia, joissa pojan lapsi on ensimmäinen lapsenlapsi. Innokkaat isovanhemmat tarjoavat lastenhoitoapua, jotta miniä saa otettua päiväunet ja poika ja miniä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Tämä ei kuitenkaan miniälle kelpaa. Sitten anopin tytär saa lapsen. Hän taas soittaa hyvinkin nopeasti äidilleen ja pyytää, että tämä tulisi tekemään parin tunnin vaunulenkin vauvan kanssa, jotta saa itse nukuttua. Tyttärelle ja vävylle kelpaa oikein hyvin myös kahdenkeskinen parisuhdeaika ja ennenkuin lapsi on vuottakaan, lapsenlapsi on ollut jo useita kertoja isovanhemmillaan hoidossa. Tytär ja vävy pääsevät viettämään niin hääpäiväänsä kuin muitakin haluamiaan hetkiä ilman vauvaa. Tytär siis tavallaan syö sen kakun, josta miniä aiemmin oli kieltäytynyt. Menee jonkin aikaa ja mummolassa tyttären lapsi juoksee innoissaan anopin syliin, mutta oma lapsi ei. Miniä tuntee pienen kateudenpiston sydämessään, kun huomaa lasten ja mummin välisen suhteen eron. Pikkuhiljaa miniää alkaa ärsyttää,  kun miehen sisko on saanut NIIIIIIIIN paljon enemmän hoitoapua ja lapsen ja isovanhemman suhde on aivan erilainen kuin anopin ja oman lapsen suhde. Anoppi ottaa tyttärensä lasta hoitoon ihan milloin vaan, koska tämän lapsen hoitaminen käy anopilta jo rutiinilla. Anoppi tietää lapsen vuorokausirytmit, ruokatottumukset, mahdolliset allergiat, rauhoittumistavat  jne ja tämän lapsen hoitaminen on anopille huomattavasti helpompaa  ja vähemmän stressaavaa kuin pojan lapsen, joka on tavannut mummia vain vanhempiensa läsnäollessa. Jostain syystä tällaisilla miniöillä on usein melko huono suhde omaan äitiinsä, äitiä ei ole kuvioissa mukana ollenkaan tai oma äiti ei ole vastaavaa apua koskaan tarjonnut, mutta silti anopin tyttärelleen antama lastenhoitoapu koetaan olevan jotenkin itseltä pois. Vaikka kakku oli tarjolla miniällekin aikoinaan. 

Siinä on se että tytär on tuntenut äitinsä koko elämänsä ja tietää voiko häneen luottaa lapsenvahtina. Miniät eivät yleensä tunne anoppeja. Ja on se harmi että nämä anoppimummit kostavat sen ettei heihin heti alkumetreillä luotettu, sillä että eivät sitten ikinä halua tutustua niihin miniän lapsiin. Kyllä se siinä vaiheessä on miniältä pois kun katsoo lapsen surua siitä kun suositaan niitä serkkuja, eikä lapsi ymmärrä miksi. Anopit ovat perseestä.

Mun mielestä aloituksessa pohdittiin sitä että ei saa edes hetkeä kahden lapsenlapsen kanssa. Minusta tuntuu myös oudolta ettei mummo saa syöttää lasta jos ollaan yhteisessä kahvipöydässä tai leikkiä lattialla sen aikaa kun äiti käy vessassa.

Minun poikani on 11kk ja ei ole ollut yökylässä mutta kyllä hän mummojaan rakastaa eikä vierasta ollenkaan. Jos jompikumpi mummo pitää lapsen kiireisenä leikeissä niin hän ei edes huomaa kun piipahdan vessaan. Ja todellakin mummot saavat syöttää (siis lapsen omilla ruuilla, ei herkuilla) lasta kun istutaan kahvipöydässä. Poika on aina niin onnellinen kun näkee mummojaan ja vaikka en anopin kanssa aina samaa mieltä ole niin hänen ja poikani lämmin suhde ei ole minulta pois. Päinvastoin. Poika varmasti vierastaisi mummoja jos emme olisi alusta saakka vieneet kylään kerran viikossa ja antaneet syliin.

Äidit jotka eivät tee isovanhempia lapselle tutuiksi tekevät lapselle hallaa. Ei tarvitse antaa hoitoon mutta täytyy luottaa siihen että vaikka 5min voi olla pois lapsen näkökentästä. Jos lapsi on turvallisesti äitiin kiintynyt niin kestää sen kyllä. Vai olisiko tässä juuri se äitien ongelma....?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset. 

Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.

Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla. 

Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.

Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona  mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on. 

Miten voi saada takaisin muistoja hetkistä joita ei koskaan ollutkaan? Jokaisen muistot on kuitenkin ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, ei ne ole samoja vaikka saman tilanteen kokisi lapsi tai sen serkku. Ja onko ne vanhat muistot jotenkin uusia arvokkaampia? Ilmeisesti jos niillä yritetään vanhempia kiristää tekemään mummon/papan mielitekojen mukaan, pahimmillaan jopa evätä ne uudet muistot ja kostaa sille lapselle, joka on "jäänyt etäiseksi" vaikka on ollut osa tämän elämää ihan yhtälailla.

Sitähän minä juuri yritin sanoa, että jos ei hetkiä ole koskaan ollutkaan, ei niistä voi olla muistojakaan. Eikä niitä hetkiä voi enää myöhemminkään saada. Aika niistä hetkistä meni jo. Mutta ei pidä myöskään valittaa, jos toisella lapsenlapsella niitä muistoja on. Jos on ihan itse päättänyt, että en halua näitä muistoja omalle lapselleni, niin pitää hyväksyä kuitenkin, että lapsensa serkulla niitä muistoja on. Pitää myös osata vastata omalle lapselleen, miksi niitä ei ole lapselleen halunnut antaa, kun lapsi on esim kouluikäisenä serkkunsa luona kylässä ja täällä katsovat vanhoja valokuvia, mutta kotiin palatessa kotona ei olekaan hänestä mitään vastaavia. Tai kun serkukset myöhemmin ovat yhdessä mummolassa, ei pidä ihmetellä, miksi toinen lapsi on siellä iloisesti kuin kotonaan ja oma lapsi on kylässä. Tai miten luontevasti toinen lapsi osaa jo pyytää mummia tekemään Juuri Niitä Lihapullia ja oma lapsi ei ole niistä koskaan kuullutkaan. 

Ymmärrän kuitenkin, että on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää, mitä tarkoitan. Mulla on ollut kaksi erilaista mummolaa. Vaikka molemmat mummit varmasti rakastivat mua ihan yhtä paljon, toisessa mummulassa oli aivan erilaista. Kun serkkuni puhuvat tästä toisesta mummolasta läheisenä ja rakkaana paikkana, minä en aikuisenakaan jaa heidän kokemuksiaan, koska minulla ei ole samoja kokemuksia kuin heillä. Olen tämän mummini pojan tytär ja serkkuni taas tyttären tyttäriä, jotka olivat alusta lähtien sata kertaa läheisempiä mummin kanssa kuin minä. Ei tämä ole ollut mulle koskaan mikään ongelma, mutta olen vain yrittänyt selittää, että JOS haluaa lapsilleen yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin mitä heidän serkuillaan on, niin sen asian eteen on nähtävä itsekin vähän vaivaa eikä olettaa, että samalla tavalla läheinen suhde syntyisi vasta joskus vuosien päästä. 

Vaivaa täytyy myös mummon nähdä, että vanhemmat voi luottavaisesti sen lapsen hoitoon antaa, ja että yleensäkin pysyy välit hyvänä perheeseen - erityisesti siihen lapseen. Ei se mene niin että kun mummo tahtoo niin mummon täytyy saada, "tai muuten...", ja tottakai tekemättä itse mitään asian eteen (lapset pitää tuoda hänelle silloin kun häntä huvittaa, ei voi itse mennä tapaamaan tai sovitella). On olemassa hyviä mummoja ja huonoja mummoja. Jos arvotat lapsenlapset eri tavalla koska kannat kaunaa vaikkapa miniää kohtaan, olet huono mummo. Deal with it.

Hirveästi tunnutaan nyt korostavan sellaista ajatusta että se mummo olisi joku korvaamaton ihana hahmo, joka oikeutetusti katoaa lapsen elämästä kokonaan, jos perhe ei elä mummon ehdoilla vaan ajattelee ensimmäisenä vaikkapa, hmm, sen lapsen parasta? Minusta se on suurempi häviö sille mummolle, jos ei halua olla ollenkaan osa lapsenlapsen elämää, koska ei saanut olla ensimmäisenä pitämässä tätä sylissä synnytyssalissa tai muuta lapsellista vikinää. Tai jos se yhteydenpitäminen vaatisi tippaakaan vaivannäköä hänen osaltaan. Onko tuollainen mummo edes tittelinsä arvoinen?

Olen omat lapseni kasvattanut ja jos he eivät pystyisi luottamaan minuun lastensa hoitajana, en minä väkisin lapsenlapsiani hoidettavaksenikaan vaatisi. Enkä vaadi muutenkaan. Molemmille lapsilleni olen aikoinaan sanonut, että jos he minulta jotain haluavat, heidän pitää sanoa se. En ole ajatustenlukija enkä tuppaudu heidän perhe-elämäänsä. Jos he tarvitsevat lastenhoitoapua, niin sitten poikani tai tyttäreni ottaa luurin kauniiseen käteensä ja soittaa kysyäkseen, kävisikö minulle. Aivan samalla tavalla kuin jos tarvitsevat rahaa lainaksi, kukkien kastelijaa lomansa ajaksi tai jotain muuta. Poikani ei kovin usein minulta lastenhoitoapua pyydä, mutta tyttäreni sitäkin enemmän. Tämä on minulle ihan ok ja oletan, että on poikani perheellekin. Ainakaan poikani ei ole koskaan maininnut asiasta mitään. Ja ilmeisesti poikani luottaa minuun lastensa hoitajana, koska ovat he muutaman kerran olleet minulla hoidossa. Kutsun lapsiani perheineen käymään ja vastaavasti käyn lastenikin luona kutsuttaessa. Tyttäreni käy välillä ihan kutsumattakin, poikani yleensä vain kutsuttaessa. Tämäkin on minulle ihan ok. Poikani ja tyttäreni perheissä on erilaiset tavat ja kunnioitan heidän tapojaan. 

Vierailija kirjoitti:

On tämä uusi trendi. Äitiydestä tehdään elämää suurempi asia ja superäitiyden suorittamiselle uhrataan kaikki... parisuhde, ura, ystävyyssuhteet... miten helpompaa olisikaan, jos naiset ottaisivat rennommin ja antaisivat muiden helpottaa vastuitaan.

Hassua kuinka isät ja papat eivät ikinä ole helpottamassa vastuuta. Ehkä äidit todella joutuvat kantamaan kaiken harteillaan, joten turha tuomita superäitejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein olen nähnyt tuttavapiirissäni näitä tapauksia, joissa pojan lapsi on ensimmäinen lapsenlapsi. Innokkaat isovanhemmat tarjoavat lastenhoitoapua, jotta miniä saa otettua päiväunet ja poika ja miniä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Tämä ei kuitenkaan miniälle kelpaa. Sitten anopin tytär saa lapsen. Hän taas soittaa hyvinkin nopeasti äidilleen ja pyytää, että tämä tulisi tekemään parin tunnin vaunulenkin vauvan kanssa, jotta saa itse nukuttua. Tyttärelle ja vävylle kelpaa oikein hyvin myös kahdenkeskinen parisuhdeaika ja ennenkuin lapsi on vuottakaan, lapsenlapsi on ollut jo useita kertoja isovanhemmillaan hoidossa. Tytär ja vävy pääsevät viettämään niin hääpäiväänsä kuin muitakin haluamiaan hetkiä ilman vauvaa. Tytär siis tavallaan syö sen kakun, josta miniä aiemmin oli kieltäytynyt. Menee jonkin aikaa ja mummolassa tyttären lapsi juoksee innoissaan anopin syliin, mutta oma lapsi ei. Miniä tuntee pienen kateudenpiston sydämessään, kun huomaa lasten ja mummin välisen suhteen eron. Pikkuhiljaa miniää alkaa ärsyttää,  kun miehen sisko on saanut NIIIIIIIIN paljon enemmän hoitoapua ja lapsen ja isovanhemman suhde on aivan erilainen kuin anopin ja oman lapsen suhde. Anoppi ottaa tyttärensä lasta hoitoon ihan milloin vaan, koska tämän lapsen hoitaminen käy anopilta jo rutiinilla. Anoppi tietää lapsen vuorokausirytmit, ruokatottumukset, mahdolliset allergiat, rauhoittumistavat  jne ja tämän lapsen hoitaminen on anopille huomattavasti helpompaa  ja vähemmän stressaavaa kuin pojan lapsen, joka on tavannut mummia vain vanhempiensa läsnäollessa. Jostain syystä tällaisilla miniöillä on usein melko huono suhde omaan äitiinsä, äitiä ei ole kuvioissa mukana ollenkaan tai oma äiti ei ole vastaavaa apua koskaan tarjonnut, mutta silti anopin tyttärelleen antama lastenhoitoapu koetaan olevan jotenkin itseltä pois. Vaikka kakku oli tarjolla miniällekin aikoinaan. 

Siinä on se että tytär on tuntenut äitinsä koko elämänsä ja tietää voiko häneen luottaa lapsenvahtina. Miniät eivät yleensä tunne anoppeja. Ja on se harmi että nämä anoppimummit kostavat sen ettei heihin heti alkumetreillä luotettu, sillä että eivät sitten ikinä halua tutustua niihin miniän lapsiin. Kyllä se siinä vaiheessä on miniältä pois kun katsoo lapsen surua siitä kun suositaan niitä serkkuja, eikä lapsi ymmärrä miksi. Anopit ovat perseestä.

No eihän ne vävytkään tunne anoppejaan yhtään sen paremmin kuin miniätkään. Kai nyt mies kuitenkin oman äitinsä tuntee? Vai miten te poikanne kasvatatte, jos he eivät aikuisena edes tunne teitä? 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä aloituksessa pohdittiin sitä että ei saa edes hetkeä kahden lapsenlapsen kanssa. Minusta tuntuu myös oudolta ettei mummo saa syöttää lasta jos ollaan yhteisessä kahvipöydässä tai leikkiä lattialla sen aikaa kun äiti käy vessassa.

Minun poikani on 11kk ja ei ole ollut yökylässä mutta kyllä hän mummojaan rakastaa eikä vierasta ollenkaan. Jos jompikumpi mummo pitää lapsen kiireisenä leikeissä niin hän ei edes huomaa kun piipahdan vessaan. Ja todellakin mummot saavat syöttää (siis lapsen omilla ruuilla, ei herkuilla) lasta kun istutaan kahvipöydässä. Poika on aina niin onnellinen kun näkee mummojaan ja vaikka en anopin kanssa aina samaa mieltä ole niin hänen ja poikani lämmin suhde ei ole minulta pois. Päinvastoin. Poika varmasti vierastaisi mummoja jos emme olisi alusta saakka vieneet kylään kerran viikossa ja antaneet syliin.

Äidit jotka eivät tee isovanhempia lapselle tutuiksi tekevät lapselle hallaa. Ei tarvitse antaa hoitoon mutta täytyy luottaa siihen että vaikka 5min voi olla pois lapsen näkökentästä. Jos lapsi on turvallisesti äitiin kiintynyt niin kestää sen kyllä. Vai olisiko tässä juuri se äitien ongelma....?

Entäs jos mummeja ei ole? Onko nyt sitten lapseni pilattu ikuisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein olen nähnyt tuttavapiirissäni näitä tapauksia, joissa pojan lapsi on ensimmäinen lapsenlapsi. Innokkaat isovanhemmat tarjoavat lastenhoitoapua, jotta miniä saa otettua päiväunet ja poika ja miniä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Tämä ei kuitenkaan miniälle kelpaa. Sitten anopin tytär saa lapsen. Hän taas soittaa hyvinkin nopeasti äidilleen ja pyytää, että tämä tulisi tekemään parin tunnin vaunulenkin vauvan kanssa, jotta saa itse nukuttua. Tyttärelle ja vävylle kelpaa oikein hyvin myös kahdenkeskinen parisuhdeaika ja ennenkuin lapsi on vuottakaan, lapsenlapsi on ollut jo useita kertoja isovanhemmillaan hoidossa. Tytär ja vävy pääsevät viettämään niin hääpäiväänsä kuin muitakin haluamiaan hetkiä ilman vauvaa. Tytär siis tavallaan syö sen kakun, josta miniä aiemmin oli kieltäytynyt. Menee jonkin aikaa ja mummolassa tyttären lapsi juoksee innoissaan anopin syliin, mutta oma lapsi ei. Miniä tuntee pienen kateudenpiston sydämessään, kun huomaa lasten ja mummin välisen suhteen eron. Pikkuhiljaa miniää alkaa ärsyttää,  kun miehen sisko on saanut NIIIIIIIIN paljon enemmän hoitoapua ja lapsen ja isovanhemman suhde on aivan erilainen kuin anopin ja oman lapsen suhde. Anoppi ottaa tyttärensä lasta hoitoon ihan milloin vaan, koska tämän lapsen hoitaminen käy anopilta jo rutiinilla. Anoppi tietää lapsen vuorokausirytmit, ruokatottumukset, mahdolliset allergiat, rauhoittumistavat  jne ja tämän lapsen hoitaminen on anopille huomattavasti helpompaa  ja vähemmän stressaavaa kuin pojan lapsen, joka on tavannut mummia vain vanhempiensa läsnäollessa. Jostain syystä tällaisilla miniöillä on usein melko huono suhde omaan äitiinsä, äitiä ei ole kuvioissa mukana ollenkaan tai oma äiti ei ole vastaavaa apua koskaan tarjonnut, mutta silti anopin tyttärelleen antama lastenhoitoapu koetaan olevan jotenkin itseltä pois. Vaikka kakku oli tarjolla miniällekin aikoinaan. 

Siinä on se että tytär on tuntenut äitinsä koko elämänsä ja tietää voiko häneen luottaa lapsenvahtina. Miniät eivät yleensä tunne anoppeja. Ja on se harmi että nämä anoppimummit kostavat sen ettei heihin heti alkumetreillä luotettu, sillä että eivät sitten ikinä halua tutustua niihin miniän lapsiin. Kyllä se siinä vaiheessä on miniältä pois kun katsoo lapsen surua siitä kun suositaan niitä serkkuja, eikä lapsi ymmärrä miksi. Anopit ovat perseestä.

No eihän ne vävytkään tunne anoppejaan yhtään sen paremmin kuin miniätkään. Kai nyt mies kuitenkin oman äitinsä tuntee? Vai miten te poikanne kasvatatte, jos he eivät aikuisena edes tunne teitä? 

Miehet eivät välitä kuka vahtii, kunhan heidän ei tarvitse. Ja apeen tapauksessa juuri poika ei tule toimeen äitinsä kanssa ja on varmaan kieltänyt vaimoaan jättämästä lastaan apeen kanssa kaksistaan.