En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää

En minäkään luottaisi jos on vähänkään epämääräinen tyyppi. Onhan noista saanut lukea miten työnnellään nuppineuloja vauvan päähän. Jotkut nipistelee ja vääntelee toisten vauvoja kun vanhemmat eivät näe. Sitten kun vauva alkaa itkemään, niin ihmetellään että miten se nyt noin ja esitetään viatonta...

Vierailija kirjoitti:

Niin tai näin, onhan toi jo sairasta, että vauva pitää vessaankin ottaa mukaan! Vessan lattiallako vauva sitten katselee äidin toimitusta? Täällähän on juuri sanottu, ettei vauvaa voi vessan lattialle laittaa.

No me ei tiedetä vieläkään sitä oikeaa syytä, miksei vauvaa voi jättää siksi aikaa ulkopuolelle, että turha kauhistella ja arvostella.

Tuon ikäisenä vauva tuli meilläkin ihan kotonakin vessaan mukaan, kun oltiin kaksin. Ei voinut jättää valvomatta, kun olisi kiipeillyt ties minne. Hyvin sujuu wc:ssä käynti niin, että vauva istuu toisella reidellä/polvella, pidät toisella kädellä otteessa ja toisella pyyhkii...

Ja voihan vauva olla lattiallakin, jos ei se nyt ole mikään likaisen saastainen vessa ja siellä ole kylmää. Tuon ikäinen osaa jo tod.näk. seistäkin tukea vasten ja voi nojata vaikka polveen. Ihan pikkuvauvana meillä oli vaipanvaihtopiste kylppärin lämmitetyllä lattialla: iso paksu froteepyyhe kaksin kerroin, jossa vauva sai vapaasti kölliä. Tykkäsi olla siinä tosi paljon ja musta se oli vain hirmu kätevää, kun pystyin käymään suihkussa, laittautuun rauhassa ja pystyin seurustelemaan samalla vauvan kanssa, jumppasin vauvaa siinä samalla, sai ilmakylvytellä ja höyryhengitellä samalla, sekä harjoitella sitä lattialla oloa alusta asti eikä tarvinnut sitoa mihinkään sitteriin huutamaan siksi aikaa. Vauva oli tosi liikkuvainen jo ihan pienestä ja heilui kovasti. Hoitopöytä olisi ollut vihoviimeinen paikka, kun olisi saanut olla tosi kärppänä vahtimassa eikä hetkeksikään irrottaa kättänsä.

Tunnetko hyvin miniäsi ja hänen tapansa tehdä asioita? Jos teillä on kovin erilainen käsitys siitä, miten lapsen kanssa toimitaan ja miten häntä kasvatetaan, niin aivan ymmärrettävää käytöstä äidiltä. Saattaa myös kokea uhkaavaksi ajatuksen jättää lapsi myöhemminkään (tuohon mökkireissuun viitaten) yksin sinun kanssasi, jos pelkää ettet noudata hänen kasvatusperiaatteitaan ja näkemyksiään. Itse voisin kuvitella toimivani samalla tavalla, jos anoppini vaikkapa juttelisi lapselleni jotain uskonnollisia pelottelujuttuja tai olisi aiemmin ilmoittanut, että pitää tukkapöllyä hyvänä kasvatusmetodina tms.

Vihonviimeisiä ovat nämä "minäkin annoin lapseni hoitoon jo viikon ikäisenä ja mummosta tuli melkein tärkeämpi kuin äiti!!" no minä haluan hoitaa sen oman lapseni ihan itse ja haluan olla hänelle tärkeämpi kuin mummo.

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Vierailija kirjoitti:

Vihonviimeisiä ovat nämä "minäkin annoin lapseni hoitoon jo viikon ikäisenä ja mummosta tuli melkein tärkeämpi kuin äiti!!" no minä haluan hoitaa sen oman lapseni ihan itse ja haluan olla hänelle tärkeämpi kuin mummo.

Näinpä. Sen takia mummosta varmaan tulikin lopulta tärkeämpi, kun lapsen ja äidin välinen kiintymyssuhde on mennyt alusta asti pieleen...

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko hyvin miniäsi ja hänen tapansa tehdä asioita? Jos teillä on kovin erilainen käsitys siitä, miten lapsen kanssa toimitaan ja miten häntä kasvatetaan, niin aivan ymmärrettävää käytöstä äidiltä. Saattaa myös kokea uhkaavaksi ajatuksen jättää lapsi myöhemminkään (tuohon mökkireissuun viitaten) yksin sinun kanssasi, jos pelkää ettet noudata hänen kasvatusperiaatteitaan ja näkemyksiään. Itse voisin kuvitella toimivani samalla tavalla, jos anoppini vaikkapa juttelisi lapselleni jotain uskonnollisia pelottelujuttuja tai olisi aiemmin ilmoittanut, että pitää tukkapöllyä hyvänä kasvatusmetodina tms.

Juuri tuosta syystä minusta aina pitäisi puhua oman lapsensa kanssa. Oma lapsi kun tietää, miten hänet on itse kasvatettu ja millainen arvomaailma omalla vanhemmalla muutenkin on. Vävyllä ja miniällä ei ole samanlaista tuntemusta appivanhemmistaan kuin ihmisellä on omistaan. 

Minä en taas luottanut omaan äitiini koska ikää oli jo. 

Ihme hysteriaa herranjumala!!!! Itse annan 11kk vanhan poikani mielellään mummolaan pariksi tunniksi hoitoon jos on tilanne vaatinut. Kuten työt tai muutto:) On mielestäni tärkeää, että mummulaan tulee läheiset välit ja anoppini on muutenkin huippu! Käydään muutenkin siellä vähintään kerran viikossa koko porukalla.

Ap;lle! Ehkä hän vain pelkää, että osaako kukaan muu kuin hän huolehtia vauvasta, varsinkin jos on esikoinen. Asiassa ei ole välttämättä mitään henkilökohtaista. Joillekkin äideille on vaikeaa jättää edes hetkeksi lastaan ja näin ylisuojelee. Kuten sanoit, että vessaankin ottaa mukaan, mikä tukee teoriaani. Kyllä se toivottavasti ajan kanssa hellittää, mutta älä painosta.

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Vierailija kirjoitti:

Ihme hysteriaa herranjumala!!!! Itse annan 11kk vanhan poikani mielellään mummolaan pariksi tunniksi hoitoon jos on tilanne vaatinut. Kuten työt tai muutto:) On mielestäni tärkeää, että mummulaan tulee läheiset välit ja anoppini on muutenkin huippu! Käydään muutenkin siellä vähintään kerran viikossa koko porukalla.

Ap;lle! Ehkä hän vain pelkää, että osaako kukaan muu kuin hän huolehtia vauvasta, varsinkin jos on esikoinen. Asiassa ei ole välttämättä mitään henkilökohtaista. Joillekkin äideille on vaikeaa jättää edes hetkeksi lastaan ja näin ylisuojelee. Kuten sanoit, että vessaankin ottaa mukaan, mikä tukee teoriaani. Kyllä se toivottavasti ajan kanssa hellittää, mutta älä painosta.

Helppo arvostella muita, jos ei ole kokemusta muusta kuin oikeasti hyvistä isovanhemmista... Meitä on täällä niin moneen junaan. Itse uskalsin kyllä jättää vauvani anopille hetkeksi jo ihan pienenä hyvillä mielin(siis en tunneiksi hoitoon tai yökylään tietenkään, vaan tosiaan hetkeksi), mutta äidilleni en todellakaan voinut kuvitellakaan jättäväni. Äitini oli tuollainen kuin täällä jotkut kirjoittaneet noita kauhutarinoita ja on tietenkin marttyyrina valitellut kaikille tutuilleen, kuinka hän ei saa hoitaa, nähdä ja olla mummo. Jättää vaan sujuvasti tietyt asiat itsestään kertomatta tutuillensa ja ystävillensä...

On tämä uusi trendi. Äitiydestä tehdään elämää suurempi asia ja superäitiyden suorittamiselle uhrataan kaikki... parisuhde, ura, ystävyyssuhteet... miten helpompaa olisikaan, jos naiset ottaisivat rennommin ja antaisivat muiden helpottaa vastuitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset. 

Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.

Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla. 

Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.

Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona  mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on. 

Miten voi saada takaisin muistoja hetkistä joita ei koskaan ollutkaan? Jokaisen muistot on kuitenkin ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, ei ne ole samoja vaikka saman tilanteen kokisi lapsi tai sen serkku. Ja onko ne vanhat muistot jotenkin uusia arvokkaampia? Ilmeisesti jos niillä yritetään vanhempia kiristää tekemään mummon/papan mielitekojen mukaan, pahimmillaan jopa evätä ne uudet muistot ja kostaa sille lapselle, joka on "jäänyt etäiseksi" vaikka on ollut osa tämän elämää ihan yhtälailla.

Sitähän minä juuri yritin sanoa, että jos ei hetkiä ole koskaan ollutkaan, ei niistä voi olla muistojakaan. Eikä niitä hetkiä voi enää myöhemminkään saada. Aika niistä hetkistä meni jo. Mutta ei pidä myöskään valittaa, jos toisella lapsenlapsella niitä muistoja on. Jos on ihan itse päättänyt, että en halua näitä muistoja omalle lapselleni, niin pitää hyväksyä kuitenkin, että lapsensa serkulla niitä muistoja on. Pitää myös osata vastata omalle lapselleen, miksi niitä ei ole lapselleen halunnut antaa, kun lapsi on esim kouluikäisenä serkkunsa luona kylässä ja täällä katsovat vanhoja valokuvia, mutta kotiin palatessa kotona ei olekaan hänestä mitään vastaavia. Tai kun serkukset myöhemmin ovat yhdessä mummolassa, ei pidä ihmetellä, miksi toinen lapsi on siellä iloisesti kuin kotonaan ja oma lapsi on kylässä. Tai miten luontevasti toinen lapsi osaa jo pyytää mummia tekemään Juuri Niitä Lihapullia ja oma lapsi ei ole niistä koskaan kuullutkaan. 

Ymmärrän kuitenkin, että on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää, mitä tarkoitan. Mulla on ollut kaksi erilaista mummolaa. Vaikka molemmat mummit varmasti rakastivat mua ihan yhtä paljon, toisessa mummulassa oli aivan erilaista. Kun serkkuni puhuvat tästä toisesta mummolasta läheisenä ja rakkaana paikkana, minä en aikuisenakaan jaa heidän kokemuksiaan, koska minulla ei ole samoja kokemuksia kuin heillä. Olen tämän mummini pojan tytär ja serkkuni taas tyttären tyttäriä, jotka olivat alusta lähtien sata kertaa läheisempiä mummin kanssa kuin minä. Ei tämä ole ollut mulle koskaan mikään ongelma, mutta olen vain yrittänyt selittää, että JOS haluaa lapsilleen yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin mitä heidän serkuillaan on, niin sen asian eteen on nähtävä itsekin vähän vaivaa eikä olettaa, että samalla tavalla läheinen suhde syntyisi vasta joskus vuosien päästä. 

Vaivaa täytyy myös mummon nähdä, että vanhemmat voi luottavaisesti sen lapsen hoitoon antaa, ja että yleensäkin pysyy välit hyvänä perheeseen - erityisesti siihen lapseen. Ei se mene niin että kun mummo tahtoo niin mummon täytyy saada, "tai muuten...", ja tottakai tekemättä itse mitään asian eteen (lapset pitää tuoda hänelle silloin kun häntä huvittaa, ei voi itse mennä tapaamaan tai sovitella). On olemassa hyviä mummoja ja huonoja mummoja. Jos arvotat lapsenlapset eri tavalla koska kannat kaunaa vaikkapa miniää kohtaan, olet huono mummo. Deal with it.

Hirveästi tunnutaan nyt korostavan sellaista ajatusta että se mummo olisi joku korvaamaton ihana hahmo, joka oikeutetusti katoaa lapsen elämästä kokonaan, jos perhe ei elä mummon ehdoilla vaan ajattelee ensimmäisenä vaikkapa, hmm, sen lapsen parasta? Minusta se on suurempi häviö sille mummolle, jos ei halua olla ollenkaan osa lapsenlapsen elämää, koska ei saanut olla ensimmäisenä pitämässä tätä sylissä synnytyssalissa tai muuta lapsellista vikinää. Tai jos se yhteydenpitäminen vaatisi tippaakaan vaivannäköä hänen osaltaan. Onko tuollainen mummo edes tittelinsä arvoinen?

Odota, kun poikasi saa toisen lapsen ja äiti uupuu arkeensa, niin voi olla, että sinusta AP tulee heille korvaamaton. Omasta mielestä erikoista, ettei anna lasta sinun hoiviisi. Minä kyllä jätin ihan mielelläni anopillekin lpseni kaitsettavaksi. Mikään ei ole niin ihanaa nähdä, kuin lapsensa kiintyvän muihinkin sukulaisiinsa, kuin äitiinsä. Minusta on myös vastuullista kasvatusta, että lapsi oppii luottamaan muihinkin hoitajiin. Jos vaikka minulle jotain sattuis, niin lapsella on jo valmiina tuttu ympäristö ja hoitajat.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään luottaisi jos on vähänkään epämääräinen tyyppi. Onhan noista saanut lukea miten työnnellään nuppineuloja vauvan päähän. Jotkut nipistelee ja vääntelee toisten vauvoja kun vanhemmat eivät näe. Sitten kun vauva alkaa itkemään, niin ihmetellään että miten se nyt noin ja esitetään viatonta...

Nyt ei tainnut olla psykopaattimummista kyse kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihme hysteriaa herranjumala!!!! Itse annan 11kk vanhan poikani mielellään mummolaan pariksi tunniksi hoitoon jos on tilanne vaatinut. Kuten työt tai muutto:) On mielestäni tärkeää, että mummulaan tulee läheiset välit ja anoppini on muutenkin huippu! Käydään muutenkin siellä vähintään kerran viikossa koko porukalla.

Ap;lle! Ehkä hän vain pelkää, että osaako kukaan muu kuin hän huolehtia vauvasta, varsinkin jos on esikoinen. Asiassa ei ole välttämättä mitään henkilökohtaista. Joillekkin äideille on vaikeaa jättää edes hetkeksi lastaan ja näin ylisuojelee. Kuten sanoit, että vessaankin ottaa mukaan, mikä tukee teoriaani. Kyllä se toivottavasti ajan kanssa hellittää, mutta älä painosta.

Ei se mitään hysteriaa ole, toiset vain kasvattaa lapsensa eri tavalla kuin toiset. Sinun tapasi ihan kaikinpuolin ok, mutta niin on sellainenkin tapa että lapsi menee ensimmäisen kerran hoitoon vasta 3-vuotiaana. Yksikään lapsi ei kärsi siitä ettei häntä ole viety hoitoon vauvana tai taaperona, ihan samalla tavalla kuin parin tunnin hoito tuon ikäiselle tuskin jättänee mitään traumoja.

Kuka se on toiselle sanomaan, milloin pitäisi omasta lapsesta olla erossa? Nyt puhutaan kuitenkin sellaisista lapsista, jotka eivät osaa vieläe edes sanoin puhua.

Minulla siis ei ole lapsia, mutta en ymmärrä tätä äitien pakonomaista tarvetta haukkua toisia äitejä, kun tekevät jonkin asian eri tavalla. Oma tapa ei ole ainoa tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ap kuullostaa oudolta, enkä ihmettele, ettei miniä jätä vauvaa seuraasi. 10kk ikäinen on vauva, eikä sitä tarvitse jättää vielä kenellekään. Mikä tarve väkisin saada olla kaksin vauvan kanssa? Viedä vauva kaksin jonnein? En luottaisi. Luottamus pitää ansaita ja antaa tuoreen äidin olla rauhassa äiti vauvallensa.

Mullekin tulee hieman outo olo joistain vastaavista isovanhemmista ja heidän kommenteistaan, kun vaatimalla vaaditaan ja ollaan tiukasti sitä mieltä, että heillä pitäisi olla oikeus olla KAHDEN vauvan kanssa. On niin kova hinku hoitaa ja se ei millään tahdo kelvata, että ollaan yhdessä, vaan pitää saada olla KAKSIN. (Kirjoitan siksi isolla, kun näin nämä isovanhemmat sitä itse painottavat.) Tai että pitää saada yökylään, päiväseltään hoitaminen ei riitä.

Mitä sen vauvan kanssa oikein halutaan kahden puuhata, kun on niin tärkeää saada olla nimenomaan kaksin?? En nyt tarkoita mitään pedofiliajuttuja välttämättä (ainakaan läheskään kaikkien kohdalla, vaikka kaipa noitakin tietysti saattaa olla?), mutta väkisinkin käy mielessä, että mitä ihmettä silloin oikein halutaan tehdä? :-D

Varmaan mua puolestaan syytetään nyt vähintään vainoharhaisuudesta...

Ei mitään erikoista. Pointtina on, että lapsi oppii hakemaan huomiota ja turvautumaan muihinkin läheisiin ihmisiin kuin vain omiin vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat paikalla, lapsi luonnostaan turvautuu heihin. Tällehän ei tietenkään ole mitään tarvetta, jos vanhemmillekaan ei koskaan tapahdu yks kaks mitään sellaista, että lapselle tarvittaisiin äkkiä hoitaja. Uskoisin kuitenkin, että sekä lapselle että äidille olisi mieluisampaa, jos äidin äkillisesti sairastuttua ja vaikka sairaalaan jouduttua lasta hoitaisi joku sellainen läheinen ihminen, joka on lasta hoitanut ennenkin. Aika usein isovanhemmat aloittavatkin olemalla ensin vain pieniä hetkiä lapsen kanssa esim juuri viemällä vaunulenkille. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa lapsella on tuttu ja luotettava hoitaja, jos vanhemmille sattuu jotain. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että kumpikin vanhemmista sairastuu yhtä aikaa kovaan influenssaan ja kuume on niin korkea, ettei kummastakaan ole lasta hoitamaan. 

Lapsen äidin käytöksestä päätellen hän kokee sinut tunkeilevana, ehkä hänen ylitsekävelevältä. Sillä ei ole oikeastaan väliä että oletko tunkeileva vai et, jos lapsen äiti näin kokee.

Jos haluat joskus tulevaisuudessa lapsenlapsesi kanssa niitä kahdenkeskesiä mökkireissuja viettää, niin ensiksi sinun pitää pystyä todistamaan että et yritä hyppiä äidin kengille ja ettet  yritä väkisin omia lapsenlasta itsellesi edes sekuntiksi. Lapsen äiti ei tule ikinä antamaan sinun olla lapsen kanssa kunnolla jos sinun ja hänen välisen suhteen nokkimisjärjestys ei ole selvä.

Sinun tulee hyväksyä roolisi lapsenlapsesi mummina ja se, ettet pysty itseksesi päättää lapsen menoista. Se kuuluu lapsen äidille ja isälle.

Olet saanut jo äiti olla, olisiko nyt aika antaa soihtu etiäppäin ja olla mummi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset. 

Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.

Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla. 

Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.

Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona  mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on. 

Miten voi saada takaisin muistoja hetkistä joita ei koskaan ollutkaan? Jokaisen muistot on kuitenkin ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, ei ne ole samoja vaikka saman tilanteen kokisi lapsi tai sen serkku. Ja onko ne vanhat muistot jotenkin uusia arvokkaampia? Ilmeisesti jos niillä yritetään vanhempia kiristää tekemään mummon/papan mielitekojen mukaan, pahimmillaan jopa evätä ne uudet muistot ja kostaa sille lapselle, joka on "jäänyt etäiseksi" vaikka on ollut osa tämän elämää ihan yhtälailla.

Sitähän minä juuri yritin sanoa, että jos ei hetkiä ole koskaan ollutkaan, ei niistä voi olla muistojakaan. Eikä niitä hetkiä voi enää myöhemminkään saada. Aika niistä hetkistä meni jo. Mutta ei pidä myöskään valittaa, jos toisella lapsenlapsella niitä muistoja on. Jos on ihan itse päättänyt, että en halua näitä muistoja omalle lapselleni, niin pitää hyväksyä kuitenkin, että lapsensa serkulla niitä muistoja on. Pitää myös osata vastata omalle lapselleen, miksi niitä ei ole lapselleen halunnut antaa, kun lapsi on esim kouluikäisenä serkkunsa luona kylässä ja täällä katsovat vanhoja valokuvia, mutta kotiin palatessa kotona ei olekaan hänestä mitään vastaavia. Tai kun serkukset myöhemmin ovat yhdessä mummolassa, ei pidä ihmetellä, miksi toinen lapsi on siellä iloisesti kuin kotonaan ja oma lapsi on kylässä. Tai miten luontevasti toinen lapsi osaa jo pyytää mummia tekemään Juuri Niitä Lihapullia ja oma lapsi ei ole niistä koskaan kuullutkaan. 

Ymmärrän kuitenkin, että on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää, mitä tarkoitan. Mulla on ollut kaksi erilaista mummolaa. Vaikka molemmat mummit varmasti rakastivat mua ihan yhtä paljon, toisessa mummulassa oli aivan erilaista. Kun serkkuni puhuvat tästä toisesta mummolasta läheisenä ja rakkaana paikkana, minä en aikuisenakaan jaa heidän kokemuksiaan, koska minulla ei ole samoja kokemuksia kuin heillä. Olen tämän mummini pojan tytär ja serkkuni taas tyttären tyttäriä, jotka olivat alusta lähtien sata kertaa läheisempiä mummin kanssa kuin minä. Ei tämä ole ollut mulle koskaan mikään ongelma, mutta olen vain yrittänyt selittää, että JOS haluaa lapsilleen yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin mitä heidän serkuillaan on, niin sen asian eteen on nähtävä itsekin vähän vaivaa eikä olettaa, että samalla tavalla läheinen suhde syntyisi vasta joskus vuosien päästä. 

Vaivaa täytyy myös mummon nähdä, että vanhemmat voi luottavaisesti sen lapsen hoitoon antaa, ja että yleensäkin pysyy välit hyvänä perheeseen - erityisesti siihen lapseen. Ei se mene niin että kun mummo tahtoo niin mummon täytyy saada, "tai muuten...", ja tottakai tekemättä itse mitään asian eteen (lapset pitää tuoda hänelle silloin kun häntä huvittaa, ei voi itse mennä tapaamaan tai sovitella). On olemassa hyviä mummoja ja huonoja mummoja. Jos arvotat lapsenlapset eri tavalla koska kannat kaunaa vaikkapa miniää kohtaan, olet huono mummo. Deal with it.

Hirveästi tunnutaan nyt korostavan sellaista ajatusta että se mummo olisi joku korvaamaton ihana hahmo, joka oikeutetusti katoaa lapsen elämästä kokonaan, jos perhe ei elä mummon ehdoilla vaan ajattelee ensimmäisenä vaikkapa, hmm, sen lapsen parasta? Minusta se on suurempi häviö sille mummolle, jos ei halua olla ollenkaan osa lapsenlapsen elämää, koska ei saanut olla ensimmäisenä pitämässä tätä sylissä synnytyssalissa tai muuta lapsellista vikinää. Tai jos se yhteydenpitäminen vaatisi tippaakaan vaivannäköä hänen osaltaan. Onko tuollainen mummo edes tittelinsä arvoinen?

Jos poika ei voi luottaa omaan äitiinsä, niin silloin on ihan oikeasti parempikin, ettei lapsi mene mummonsa luokse hoitoon. Mutta jos tytär luottaa, niin silloin ei pidä olla myöhemmin kateellinen siitä, että lapsen serkut ovat viettäneet enemmän aikaansa mummin kanssa ja heillä on enemmän yhteistä historiaa mummin kanssa sekä läheisemmät välit kuin mitä omilla lapsilla on samassa iässä ollut. 

Antakaa hyvät vanhemmat isovanhempien olla lastenlasten kanssa. Ei se ole teiltä pois.

Haluamme antaa rakkautta pienille ja tukea vanhempia jaksamaan.

Kiitos miniälle ja tyttärelle, että olemme saaneet nauttia nämä 10 vuotta lastenlapsista.

Olemme olleet useita päiviä pienten kanssa reissussa ja saimme pitää heitä yökylässä jo silloin kun he olivat vauvoja.

Toivottavasti suunnittelemasi kalareissut toteutuvat.