En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää

Meilläkin mummi kuiskutti vauvalle, kuinka he lähtee sitten myöhemmin isompana risteilylle keskenään. Juu ei, ei ikävä kyllä tule tapahtumaan. Vaikka mummi olisi kovin innokas hoitamaan ja mielestään täysin kykeneväinen, niin mummille tuppaa siideri maistumaan kovin hyvin, liiankin hyvin. Edes huvipuistoreissua ei kyennyt tekemään vauvani 8-vuotiaan serkun kanssa ilman, että piti päästä terassille.

Vauvan tarpeet oli hänelle myös yhdentekeviä. Kun vauva oli ihan pieni ja hän sai pitää tätä sylissään, vauvan alkaessa kääntelemään päätä, nuolemaan huuliaan ja pyrkiessään pois, hän meinasi vain, ettei koko aikaa tarvitse olla syömässä ja että pitää seurustella muidenkin kanssa ja yritti vähän kääntyä poispäin! (Huom. kyseessä oli vielä kuukauden ennenaikaisena syntynyt, joka oli juuri päässyt täysimetykselle ja korvikkeesta kovalka työllä eroon.) Piti ihan hakea vauva pois, että nyt hän kyllä haluaa syödä ja on nälkäinen, eikä enää tykkää olla siellä. Että ole hyvä ja anna vauva tänne nyt.

Ymmärrän, että mummit on innoissaan, mutta eikö vauvan tarpeiden pitäisi mennä aina mummin sylittelynkaipuun ja tarpeiden edelle? Tuollainen mummi ei luottamusta herätä. :-(

Anna miniän hoitaa itse oma lapsensa niin kuin hän haluaa. Hän nuorena valistuneena ihmisenä ihan varmasti osaa sen paljon paremmin kuin sinä. Äiti on noin pienelle se ykkönen. Se voi olla anopille kova pala niellä, mutta niin se vain on. Jos väkisin yrität ottaa lapsen itsellesi pieneksikin hetkeksi, niin sitä tiukemmin miniä pitää lapsestaan kiinni ja sitä enemmän teidän välinne tulehtuvat.

Lapsenlapsesi ei ole sinun lapsesi. Sinä olet vain hänen isoäitinsä. Tyydy osaasi.

Sinun tehtävänäsi on vain tukea nuorta perhettä, ei rikkoa!

Onko kaikki nykyajan isoäidit tuollaisia, että omivat lapsenlapsensa ja samalla hajottavat näiden sekä miniöiden mielenterveyden? Pitääkö vielä ihmetellä, miksi avioliitot eivät nykypäivänä kestä? Jos ero tulee, niin samalla katkeaa välit miniään ja lapsenlapsiin.

Tie lastenlasten luo käy miniän kautta.

O

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun vastailitte ja kerroitte ajatuksia!

Varmasti paras mennä nyt miniän ehdoilla ja tosiaan olla onnellinen siitä että saan sentään lasta tavata.

Minun ja poikani välit aika tulehtuneet ja siksikin tapaamme silloin kun poika on töissä.

Viimeksi kun yritin keskustella poikani ja miniän kanssa asioista jotka minua häiritsevät heissä niin siitä syntyi ilmiriita. Tämä siis vuosia vuosia sitten.

Miniä on hyvä äiti ja häntä arvostan ja parempihan se on vaikka sitten vähän liian haukkana suojella kuin jättää lapsi heitteille.

Ap

Et ole poikasi kanssa väleissä ja silti ravaat mummon tehtävää toimittamassa. Oliskohan siinä kuule syy siihen ettei miniä ole mielissään.

Minun toinen miniä on lapsensa sairaalloisesti omistava äiti.

Nyt lapsi on 4v. eikä pärjää ikäistensä seurassa. Ensimmäiset 3 vuotta äiti omistautui 100% ja vain hänen ehdoillaan. Lapsen isä ei koskaan ole osannut hoitaa lasta oikein. Miniäni saattoi vaihtaa uuden vaipan, vaikka poikani oli sen hetki sitten vaihtanut.

Äidin mentyä töihin alkoi vaikeudet, eikä lapsi pärjännyt tietenkään muiden kanssa. Hän meni jopa niin pitkälle, että läksi töistä pois aikaisemmin ja vakoili päiväkodin toimintaa kauempaa. Kukaan hoitaja ei osannut tarpeeksi hyvin ja oikein hoitaa lasta.

Ja kaikki tämä vuodet äiti on ollut jaksamisen äärirajoilla, mutta periksi ei voi antaa.

Tätä kaikkea kesti muutaman kuukauden, kunnes äiti sanoi vain yksi päivä työsopimuksen irti, keskustelematta edes poikani kanssa, kun äiti päätti jäädä kotiin hoitamaan lasta.

Surettaa poikani kohtalo, hän on täysin vieras omassa kodissaan ja haluaisi erota, mutta pelkää äidin takertuvan yhä enemmän lapseen, kun äidillä ei ole mitään muuta elämää kuin lapsi ja koti on aina kuin pommin jäljiltä, johon osa syynä on tietenkin poikani eli on muitakin naisia jotka vahtivat lastaan kuin haukat. Ja sitten valitetaan kuinka väsyneitä ollaan.

Lapsi on miniän ja poikasi lapsi. Se miten kohtelet miniääsi, määrittää asemasi lapsen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset. 

Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.

Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla. 

Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.

Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona  mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on. 

Voi herranjestas. Minun mummo on minulle tärkein ihminen (ja uskokaa tai älkää minä hänelle!) sitten sisaruksieni ja omien vanhempani (minulla ei ole lapsia). Ei minulla ole kuvia siitä kun hän vaihtaa minulta vaippaa tai hoitaa minua taaperona. Ensimmäistä kertaa olen hänellä ollut hoidossa 3-vuotiaana. 

Ehkäpä sen takia olenkin nyt ns. tunne-elämältäni terve, toisin kuin moni muu ystäväni. Minua ei ole vaippapöksystä asti työnnetty mummon hoiviin kun äiti ja isi ei välitä. 

Vierailija kirjoitti:

Anna miniän hoitaa itse oma lapsensa niin kuin hän haluaa. Hän nuorena valistuneena ihmisenä ihan varmasti osaa sen paljon paremmin kuin sinä. Äiti on noin pienelle se ykkönen. Se voi olla anopille kova pala niellä, mutta niin se vain on. Jos väkisin yrität ottaa lapsen itsellesi pieneksikin hetkeksi, niin sitä tiukemmin miniä pitää lapsestaan kiinni ja sitä enemmän teidän välinne tulehtuvat.

Lapsenlapsesi ei ole sinun lapsesi. Sinä olet vain hänen isoäitinsä. Tyydy osaasi.

Sinun tehtävänäsi on vain tukea nuorta perhettä, ei rikkoa!

Onko kaikki nykyajan isoäidit tuollaisia, että omivat lapsenlapsensa ja samalla hajottavat näiden sekä miniöiden mielenterveyden? Pitääkö vielä ihmetellä, miksi avioliitot eivät nykypäivänä kestä? Jos ero tulee, niin samalla katkeaa välit miniään ja lapsenlapsiin.

Tie lastenlasten luo käy miniän kautta.

O

Jotkut tosiaan on tuollaisia mummeja. Olen miettinyt johtuuko se siitä, että mummi on tehnyt itse aikanaan liian vähän lapsia eikä ehkä ole aina huolehtinut heistä pieninä niin hyvin kuin olisi pitänyt? Sitten jää ikäänkuin kova vauvakuume ja laitetaan suuri toivo mummin rooliin ja halutaan sitä kautta päästä elämään omaa äitiyttä uudelleen ja "hyvittämään asioita"? Joillain se sitten saattaa mennä hyvinkin pahasti överiksi ja jyrätään tai yritetään jyrätä lapsen oma äiti jopa tyystinkin sivuun. Onko ihme, jos tällaisten mummien miniöillä ja tyttärillä herää puolustushalu, se parjattu "haukkamaisuus"? Mun mielestä tuo haukkamaisuus on tuolloin vain täysin luonnollista...

Omalla äidilläni oli myös varmaan se syynä, että hänellä itsellään oli aikanaan hyvin kontrolloiva ja kaikkea arvosteleva anoppi, joka asui samassa omakotitalossa. Äitini aina vannoi, ettei hänestä tule samanlaista, mutta niinpä vain tuli. :-( Ehkä jonkinlaista traumatisoitumista, joka ilmenee melkein samanlaisena käytöksenä eikä sittenkään osaa olla toisenlainen mummu.

Ap on varmaan tehnyt jotain niin, ettei miniä luota häneen. Moni näennäisesti ihan hyvä lapsenvahti ei vahdi lasta riittävästi tai tekee jotain vanhempien toiveen vastaisesti. Esim. mun eksän sisko, jonka lapset ovat siis minun lapseni serkkuja, ei vahdi lapsiaan kunnolla ja myös tukistaa heitä. Antoi mm. 1-vuotiaan olla kotipihalla yksikseen, kun hän itse haki jotain sisältä ja sinä aikana lapsi ehti häipyä kulman taakse piiloon. Kaikki tollaset vaikuttaa.

Valitettavan usein olen nähnyt tuttavapiirissäni näitä tapauksia, joissa pojan lapsi on ensimmäinen lapsenlapsi. Innokkaat isovanhemmat tarjoavat lastenhoitoapua, jotta miniä saa otettua päiväunet ja poika ja miniä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Tämä ei kuitenkaan miniälle kelpaa. Sitten anopin tytär saa lapsen. Hän taas soittaa hyvinkin nopeasti äidilleen ja pyytää, että tämä tulisi tekemään parin tunnin vaunulenkin vauvan kanssa, jotta saa itse nukuttua. Tyttärelle ja vävylle kelpaa oikein hyvin myös kahdenkeskinen parisuhdeaika ja ennenkuin lapsi on vuottakaan, lapsenlapsi on ollut jo useita kertoja isovanhemmillaan hoidossa. Tytär ja vävy pääsevät viettämään niin hääpäiväänsä kuin muitakin haluamiaan hetkiä ilman vauvaa. Tytär siis tavallaan syö sen kakun, josta miniä aiemmin oli kieltäytynyt. Menee jonkin aikaa ja mummolassa tyttären lapsi juoksee innoissaan anopin syliin, mutta oma lapsi ei. Miniä tuntee pienen kateudenpiston sydämessään, kun huomaa lasten ja mummin välisen suhteen eron. Pikkuhiljaa miniää alkaa ärsyttää,  kun miehen sisko on saanut NIIIIIIIIN paljon enemmän hoitoapua ja lapsen ja isovanhemman suhde on aivan erilainen kuin anopin ja oman lapsen suhde. Anoppi ottaa tyttärensä lasta hoitoon ihan milloin vaan, koska tämän lapsen hoitaminen käy anopilta jo rutiinilla. Anoppi tietää lapsen vuorokausirytmit, ruokatottumukset, mahdolliset allergiat, rauhoittumistavat  jne ja tämän lapsen hoitaminen on anopille huomattavasti helpompaa  ja vähemmän stressaavaa kuin pojan lapsen, joka on tavannut mummia vain vanhempiensa läsnäollessa. Jostain syystä tällaisilla miniöillä on usein melko huono suhde omaan äitiinsä, äitiä ei ole kuvioissa mukana ollenkaan tai oma äiti ei ole vastaavaa apua koskaan tarjonnut, mutta silti anopin tyttärelleen antama lastenhoitoapu koetaan olevan jotenkin itseltä pois. Vaikka kakku oli tarjolla miniällekin aikoinaan. 

Aloittaja, miksi välit poikaasi on tulehtuneet? Mikä on poikasi näkemys teidän välirikosta? Luulenpa hyvinkin, että siinä on se syy, mikset saa olla vauvan kanssa kahden. Miksi et heti kertonut tästä aloituksessasi? Jotain taitaa olla, mitä salaat meiltä ja se on se, miksei miniäsi luota sinuun? Luultavasti aiheesta? Entä oletko puhunut miniän kanssa, mikset saa olla edes vessareissun ajan kahden?

Todella hyvin on jo mielestäni, että saat ylipäätään nähdä lapsenlastasi perhetilanteenne huomioon ottaen ja miniäsi tulee ilman poikaasi kylään!

Minä tykkään kovasti miniästä, eipä ole koskaan tullut tarvetta pudottaa häntä porukasta.

Niin tai näin, onhan toi jo sairasta, että vauva pitää vessaankin ottaa mukaan! Vessan lattiallako vauva sitten katselee äidin toimitusta? Täällähän on juuri sanottu, ettei vauvaa voi vessan lattialle laittaa.

Tyypillinen hysteerinen nainen tuo miniäs.

Se hankkii vaan itselleen ongelmia, kun ei osaa relata.

Kai minäkin olen sitten haukkamamma, mutta en ole ikinä nähnyt mitään syytä jättää alle vuoden ikäistä mummon hoivaan. Käyn kyllä vessassa niin että vauva jää esim. mummon tai kummin kanssa kahden, tai keittelen kahvit rauhassa, mutta ns. hoidossa ei vielä 11kk vauva ole ollut. Mutta jos vauva on itkenyt kun olen poistunut huoneestani, niin olen kyllä hakenut sen mukaan vessaan. Näin vierastusvaiheen aikana esimerkiksi. 

Minun mielestä on ihan normaalia ja tervettä olla niin kiintynyt vauvaan. Surettaa lukea täältä monien kommenteista, että sitä olisi jotenkin sairaalloisesti kiinni lapsessa, kun vielä 10kk ikäistä ei halua jättää hoitoon. Meillä esikoinen oli ensimmäisen kerran hoidossa 1,5v iässä ja silloin sellaisella ihmisellä jota näki usein ja asui lähellä.. En edes itse pitänyt sitä mitenkään outona, mutta toisaalta ei tästä minulle kukaan huomautellutkaan. Toki monia vauvoja hoidetaan jo paljon pienempänä ja päiväkotikin saattaa startata alle vuoden iässä, sekin on ihan ok, mutta mielestäni on vähän erikoista että sitä olisi jotenkin kummallinen kun haluaa olla sen oman lapsen kanssa? 

Toki tässä ap:n tarinassa on se, että äitinsä ei jätä lapsen kanssa edes vessaan mennessään, mutta se nyt selittyy minun mielestä täysin lapsen isän ja mummon välirikolla. Mies on jopa voinut vannottaa äitiä toimimaan noin. Mutta puhut nyt yleisesti aiheessa "milloin lapsi ekaa kertaa hoitoon?" Miksi se on niin kamalaa, että joku tykkää ja rakastaa lastaan niin paljon ettei vielä vauvavuonna tai taaperonakaan halua erityisemmin olla erossa hänestä? Tai että ottaa huomioon ne lapsen tunteet ja kokemuksen erosta?

Kyllä meidän muksut on rakkaitta mummoilleen, vaikka eivät ole olleet meillä vaippoja vaihtamassa yms. Mutta kaipa sitten ollaan poikkeus?

Vierailija kirjoitti:

Ap. En viitsinyt lukea koko ketjua, mutta ihmettelen ettei miniäsi olis jo vastannut täällä valitukseesi? Vai oletatko , ettei miniäsi lue ja kommentoi näillä palstoilla? Ihme, jos ei tunnista aloitustasi ja muitakin ja monien aloituksia olen ihmetellyt, että taatusti moni tunnistaa kirjoittajan, kun kerrotte yksityiskohtia tarkasti.

No eikö ole vähän typerä oletus, että juuri ap:n miniä saattaisi juuri tänään juuri sopivaan aikaan palstailla, puhumattakaan siitä että palstailee ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan usein olen nähnyt tuttavapiirissäni näitä tapauksia, joissa pojan lapsi on ensimmäinen lapsenlapsi. Innokkaat isovanhemmat tarjoavat lastenhoitoapua, jotta miniä saa otettua päiväunet ja poika ja miniä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Tämä ei kuitenkaan miniälle kelpaa. Sitten anopin tytär saa lapsen. Hän taas soittaa hyvinkin nopeasti äidilleen ja pyytää, että tämä tulisi tekemään parin tunnin vaunulenkin vauvan kanssa, jotta saa itse nukuttua. Tyttärelle ja vävylle kelpaa oikein hyvin myös kahdenkeskinen parisuhdeaika ja ennenkuin lapsi on vuottakaan, lapsenlapsi on ollut jo useita kertoja isovanhemmillaan hoidossa. Tytär ja vävy pääsevät viettämään niin hääpäiväänsä kuin muitakin haluamiaan hetkiä ilman vauvaa. Tytär siis tavallaan syö sen kakun, josta miniä aiemmin oli kieltäytynyt. Menee jonkin aikaa ja mummolassa tyttären lapsi juoksee innoissaan anopin syliin, mutta oma lapsi ei. Miniä tuntee pienen kateudenpiston sydämessään, kun huomaa lasten ja mummin välisen suhteen eron. Pikkuhiljaa miniää alkaa ärsyttää,  kun miehen sisko on saanut NIIIIIIIIN paljon enemmän hoitoapua ja lapsen ja isovanhemman suhde on aivan erilainen kuin anopin ja oman lapsen suhde. Anoppi ottaa tyttärensä lasta hoitoon ihan milloin vaan, koska tämän lapsen hoitaminen käy anopilta jo rutiinilla. Anoppi tietää lapsen vuorokausirytmit, ruokatottumukset, mahdolliset allergiat, rauhoittumistavat  jne ja tämän lapsen hoitaminen on anopille huomattavasti helpompaa  ja vähemmän stressaavaa kuin pojan lapsen, joka on tavannut mummia vain vanhempiensa läsnäollessa. Jostain syystä tällaisilla miniöillä on usein melko huono suhde omaan äitiinsä, äitiä ei ole kuvioissa mukana ollenkaan tai oma äiti ei ole vastaavaa apua koskaan tarjonnut, mutta silti anopin tyttärelleen antama lastenhoitoapu koetaan olevan jotenkin itseltä pois. Vaikka kakku oli tarjolla miniällekin aikoinaan. 

Tähän voisi vielä lisätä, että vähitellen miniä ei enää halua mennä anoppilaan samaan aikaan kuin miehen sisko ja/tai tämän lapsi on siellä. Miniä kokee, että toinen lapsi "vie anopin kaiken huomion". Siitäkin huolimatta, että tyttären lapsen juostua anopin syliin anoppi kehottaa myös poikansa lasta tulemaan syliin. Anopin syliin kun mahtuu ihan hyvin molemmat. Mutta ei. Koska tyttären lapsi oli siellä ensin, miniä kokee oman lapsensa jäävän vähemmälle huomiolle. Anoppi antaisi yhtä paljon huomiota molemmille, mutta tyttären lapselle anoppi vaan on niin paljon tutumpi ja läheisempi, ettei tätä lasta tarvitse kehottaa tulemaan syliin vaan lapsi juoksee sinne ihan itsekin. 

Anteeksi nyt valmiiksi kaikki mummot ja tädit, mutta minun mielestä on todella epäkypsää ajatella niin että jos ei saa hoitaa vauvana, niin sitten ei voi hoitaa leikki-iässä tai välittää lapsesta paljon.

Minun kummityttö on nyt 12-vuotias ja olen aivan varmasti läheisin perheen ulkopuolelta tuleva aikuinen hänelle. En ole hoitanut häntä kuin ensimmäisen kerran 2-vuotiaana, ja säännöllisemmin vasta yli 3-vuotiaana. Hän kertoo minulle paljon mitä ei vanhemmillekaan kerro, ja tulee mieluiten minun luo yökylään verrattuna mummoihin ym. jotka olleet elämässä vauvasta asti aktiivisesti.

Miksikö? Koska minulle hänen ajatukset ja tunteet ovat olleet tärkeitä. Olen aina kunnioittanut vanhempiaan hoitoasiossa. Rikkain aika vuorovaikutuksellemme on ollut varmaan kun tyttö oli 4-5-vuotias. Ei se määrä vaan se laatu,

Minun mielestä ihminen joka ei halua luoda suhdetta lapseen, koska ei ole häneltä saanut paskavaippaa aikanaan vaihtaa, on henkisesti  epäkypsä.

Oma äitini on ap:n kaltainen märisijä. Ja itselleni oli iso myönnytys antaa lapsen tavata häntä silloin tällöin EDES niin että minä vahdin haukkana seurassa.

Kas tässä muutamia syitä (joita äitikulta ei taatusti ole kertonut kavereilleen joille itkee miten hullu ja itsekäs tytär hänellä on)

-Äidilläni on hoitamattomia mt-ongelmia (useampia) jotka vaikuttavat voimakkaasti hänen käyttäytymiseensä. Ei ole suostunut hakemaan apua, kun on ehdotettu, on alkanut haukkua ehdottajia hulluiksi. Joukossa ainakin jotain persoonallisuushäiriötä, pakko-oiretta ja mielialaongelmaa, tarkkaan emme tietenkään tiedä. Mielialavaihtelut ovat vanhemmiten pahentuneet, pelkään että hän voisi olla lapselle väkivaltainen (on siis lyönyt minua pienenä) suuttuessaan.

-Äitini on kiihkokristitty. Meillä ollaan ateisteja. Äiti meinasi tilata lasten jeesuslehden ihan väkisin, ja on hyvin loukkaantunut siitä kun ei saa puhua lapselle Jeesuksesta, viedä seurakuntaansa jne. Äidin uskonnollisissa piireissä puhutaan lapsille paljon pelottavistakin asioista, pelotellaan helvetillä, tuomitaan reippaasti kaikki lahkon ulkopuoliset jne.

-Äitini ei kunnioita tippaakaan sitä miten ME haluamme lapsemme kasvattaa. Edelleen kun puhumme lapsesta, hän sanelee tyyliin "tietysti te teette näin", ja kun sanon että näin ei muuten tehdä, yrittää kuitenkin itse toimia lapsen kanssa niin jos saa tilaisuuden.

-Sikäli kun omasta lapsuusajastani muistan, äitini ei osaa/halua suojella lasta. On koulutukseltaan terveydenhuoltoalan ihminen, mutta ei esim. vienyt minua lääkäriin kun sain vaikean allergiakohtauksen jossa kurkku alkoi turvota umpeen. 

-Äiti kertoilee lähes aina tavatessamme itsemurhafantasioitaan, ja valittaa miten hänen elämällään ei ole tarkoitusta kun emme anna hänen viettää aikaa lapsen kanssa. 

Olen siis 100% samaa mieltä niiden kanssa joiden mielestä AP:lta on jäänyt jotain olennaista kertomatta. Miksi ne välit omaan poikaan ovat menneet? Voisitko AP kuvitella jonkin syyn miksi miniäsi voisi pitää sinua edes pikkuisen turvattomana ihmisenä?

Vierailija kirjoitti:

Niin tai näin, onhan toi jo sairasta, että vauva pitää vessaankin ottaa mukaan! Vessan lattiallako vauva sitten katselee äidin toimitusta? Täällähän on juuri sanottu, ettei vauvaa voi vessan lattialle laittaa.

No olen ottanut, jos vauva 8kk vauva on rääkynyt pää punaisena kun olen poistunut ja jättänyt vauvan silmiin vieraiden kanssa keskenään.

Sinulle sairasta, minulle normaalia. Nämä taitaa olla niitä kuuluisia kasvatuseroja perheissä.

Aloittajan tapauksessa kyse lienee tilanteesta poika vs äiti eikä miniä vs anoppi. Koska suhde poikaan on noinkin huono, on hyvin mahdollista, että tämä on sanonut vaimolleen, ettei lasta saa jättää hetkeksikään aloittajan hoiviin. Syitä me emme voi tietää. 

Normaaleissa tilanteissa kaikista helpoimmalla pääsee, kun lapsen vanhemmista kumpikin kommunikoi omien vanhempiensa kanssa. Tarkoitan tilanteita, joissa mummi haluaisi hoitaa lapsenlastaan tai vanhemmat tarvitsisivat lapselleen hoitajaa. Oma lapsi voi ottaa halutessaan tiukemman linjan kuin miniä tai vävy ja vastaavasti omalle lapselleen voi sanoa asioita aivan eri tavalla kuin miniälle tai vävylle.