Onko normaalia että nuoruus tuntuu menneen ns. hukkaan?

No. Itsehän bileitä koko lukion ja alisuoriuduin. Kirjoitukset meni päin helvettiä --> muutama viinanhuuruinen bilevuosi ja hanttihommia. En päässyt opiskelemaan kun vasta 25v. Että...kyllä olisin mieluummin opiskellut kuin ryhtynyt alkoholistiksi. Suurin osa kavereista oli niitä bilehileitä ja normaalit eivät tietenkään jakaneet elämäntyyliäni. Joten vähän kavereita nykyään.

Sama minulla. Olen havahtunut olevani 28 ja nuoruus on auttamatta takana. Ja elämättä.

Vierailija kirjoitti:

No. Itsehän bileitä koko lukion ja alisuoriuduin. Kirjoitukset meni päin helvettiä --> muutama viinanhuuruinen bilevuosi ja hanttihommia. En päässyt opiskelemaan kun vasta 25v. Että...kyllä olisin mieluummin opiskellut kuin ryhtynyt alkoholistiksi. Suurin osa kavereista oli niitä bilehileitä ja normaalit eivät tietenkään jakaneet elämäntyyliäni. Joten vähän kavereita nykyään.

Toisaalta, joku amk:hon pääseminen ei ole mikään erikoinen suoritus, eri asia jos olisin päässyt johonkin oikeasti merkittävään kouluun kuten oikikseen tai edes di:ksi opiskelemaan.

-ap

Suosittelen sua vaan keskittymään nyt elämässä niihin asioihin joita haluat kokea. Jos tahdot matkustella, niin nakkaa rinkka selkään ja lähde reissuun. Jos olet ikinä halunnut  hypätä laskuvarjohypyn niin mene ja toteuta se. Sulla ehkä jäi osa niistä teinijutuista kokematta, mutta turha jäädä sitä surkuttelemaan. Luo tulevaisuudesta just sellainen kuin tahdot ja työskentele samalla nykyisen elämänlaadun parantamiseksi. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta yritä. Itsesi vuoksi.

Ei se elämä koskaan helppoa ole, eikä sitä pysty määrämään. Onneksi on pieniä valonpilkahduksia ja se on mahtavaa.

Voi kultaseni, mielestäni kuulostat järkevältä tyypiltä. Hyvä että olet pitänyt huolen opinnoista. Onko sulla mahdollisuutta lähteä koulun kautta ulkomaille vaihtoon? Niihin tilaisuuksiin kannattaa ehdottomasti tarttua, siellä saa uutta näkökulmaa asioihin, uusia kokemuksia, kaikkea jännää voi sattua. Myös vapaaehtoistöihin ulkomaille voi lähteä määräajaksi.

Minä en keskittynyt lukioikäisenä biletykseen enkä riittävästi myöskään kouluun, vaan leikin kotia silloisen poikaystäväni kanssa. Ei kavereita lukiosta ja alisuoriuduin. Erosimme kun olin 19. Kyllä monella on katumuksen aiheita ja harva on kaiken osannut tehdä sopivasti ja oikein.

Eine ole oikeita kavereita jos hyväksyvät vaan alkoholin kautta, itse valkkasin pelaamisen, olen vähän erakkomainen muutenkin, tyttöystävän kanssa asun, se toimii kun on oma itsensä eikä feikki

Minullakin kävi tälläin ihan jopa omien serkkujen kohdalla että minua ei pyydetty koskaan mihinkään kun olen absolutisti, sitten yksi kerta veli pyysi multa kyytiä serkun luokse sanoi että serkun synttäreille, kyllähän tuo kirpas kun oltiin ihan läheisiä lapsuus ajan näiden serkkujen kanssa, meno muuttu kun ekan kerran livahtivat kaverin henkkareilla baariin ja coolia oli.....

Näin päälle kolmekymppisenä tylsä koettu elämä on kyllä masentavaa. Ei mitään muistoja, ei mitään kokemuksia. Tehkää asioita, vaikka sitten yksin. Eläkää.

Itse en kyllä voi valittaa että ois tylsä nuoruus ollut. Nyt vaan tuntuu että oon jumahtanut täysin. :P

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen konetekniikkaa, valmistun alle vuoden sisään ja työpaikka on jo tiedossa joten sinänsä menee ihan mukavasti. En ole kauhean sosiaalinen, vapaa-aika menee koodatessa ja urheillessa. Urheiluharrastuksessa kuitenkin näkee paljon muita ihmisiä ja osan kanssa ollaan tutustuttu. Tyttöystävää ei ikinä ole ollutkaan.

Tuntuu siis että nuoruus meni hukkaan kun en ollut koulukavereiden kanssa tekemisissä koulun ulkopuolella ja koko lukioaika oli vain tavallinen osa opiskelua, ei mitään sen erikoisempaa. Roikuin siis lähinnä mukana porukoissa, ja kuulin että luokkakokousta järjestivät tässä muutama viikko sitten ja kuulemma "sinne on tulossa kaikki", mutta näemmä mua lukuunottamatta. Kuulin koko asiasta siis vuotta nuoremmalta kaverilta käydessäni kotipaikkakunnalla.

Kaikilla muilla ylipäätään koko aiempi nuoruus tuntuu olevan jotenkin merkityksellistä ja esim. lukiossa tapahtuneet asiat, mutta omalla kohdalla jäi vanhat tanssimatta kun paria tyttöä pariksi kysyttäni kumpikaan ei halunnut ja annoin sitten asian olla. Penkkareissa jäin pois rekasta erään sattumuksen vuoksi ja päätin olla sitten menemättä lainkaan illalla, kun porukka on kuitenkin päissään ja on vaan kiusallista mennä porukan mukana mikä ei minua sinne halua.

Porukat olivat tietty tyytyväisiä kun en käyttänyt alkoholia liikaa mutta viimeisenä lukiovuonna sain kuulla parikin kertaa että voisi varmaan olla hyvä jos kävisit joskus jossain.

Onko tällainen ihan normaalia ja voiko asian unohtaa?

Jos täällä parveilee yläaste ja lukio ikäisiä (kuten lienee aina ollut), niin vinkiksi annan että menkää porukassa, ja opetelkaa juomaan jotta ette jää ulkopuolisiksi. Tottakai voi aina jäädä kotiin pelaamaan mutta ainakin omalla kohdalla se aiheutti sen ettei ikinä sitten tullut oikeita kavereita vaan kaikki on sellaisia hyvänpäiväntuttuja.

Se, jos liikaa ajattelee muiden elämää, voi oma todellisuus helposti vääristyä. Sanotaanko vaikka näin, meillä jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa, josta vain tietty osa jää sosiaaliselle kanssakäymiselle.  Jokainen joutuu olemaan osan vuorokaudesta yksin ja kelailemaan elämäänsä. Ihminen on kovin tottuvainen otus, ja sekin jolla on sitä nuoruutta todennäköisesti tuntee, että joillakin muilla on vielä enemmän sitä tai se on parempaa kuin itsellä.

Se kenellä on ns. ollut se nuoruus, sille on se aika aivan yhtä takana kuin sinullakin. Se on takana, se on poissa, se ei ole enää olemassa. Oikeastaan vain nykyhetkellä on mitään merkitystä.  Ne iloiset illat ja se kaveriremmi, jonka kanssa tunsi olevansa yhtä, katoaa utuisiksi muistoiksi kun elämänvaiheesta siirrytään seuraavaan.

Ihmisen historiassa on maljoja kilistelty ja nuoruutta vietetty, mutta niin vain ne ihmiset katoaa ajan pirtaan kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan. Joten kannattaako "menetettyä nuoruutta" surra ja menettää jälleen kerran yksi nykyhetki itsesäälissä vellomiseen?

Varmaan aika yksinäistä, mutta toisaaltaan kohta sulla on ammatti ja kaikkee eli voithan sä sit käydä bilettää niin paljon ku lystää. Miks sitä nuoruutta ei vois viettää vanhempana?... yks kaveri on 37 ja sellanen bilehile et huh huh. Nuoria naisia. Paljon kavereita tuntee melkeen kaikki täältä päin. Hän myös opiskeli paljon valmistu vasta aika vanhana.

No en mä usko, että muitakaan on kutsumalla kutsuttu mihinkään. Ne on toistensa kanssa tekemisissä ja ovat päässeet sopimaan asiasta. Ota yhteyttä kavereihin ja mene. Siitä se alkaa. Kyllä jonkinlaista sosiaalista elämää pitää olla. Eikä sitä voi jättää siihen et oottaa kutsuja. Porukan mukaan vaan äläkä heittäydy marttyyriksi.

Hanki tyttöystävä ja perhe ja rupea viettämään normaalia elämää. Vanhemmiten huomaat ettet sä tarvinnut keltään mitään hyväksyntää, elämä soljuu kuitenkin eteenpäin... Ilman niitä luokkakokouksiakin...

T. Vanha

Panet merkille heidät jotka ovat eläneet hyvän nuoruuden, et sellaisia jotka ovat kuin sinä. Toisaalta tehän olettekin aika näkymättömiä silloin kun nuoruutta muistellaan. Sekin kannattaa tiedostaa että monet liioittelevat jälkikäteen sitä kuinka hurja nuoruus heillä olikaan. Jotkut minunkin opiskelukaverini, jotka eivät silloin vuosia sitten jääneet mieleen kovina juhlijoina vaan pikemminkin tunnollisina opiskelijoina, muistelevat nyt keski-ikäisinä kuinka oli muka jatkuva mekkala päällä kun he olivat radalla jne.

Ei mennyt hukkaan.Jokainen viettää aikansa miten haluaa,et voi arvioida elämäntapaasi sen mukaan mitä MUUT tekevät.Äitini kyllä vainosi minua tauotta vaatimalla mitä ja missä pitäisi tehdä kun MUUT toimivat niin.

Vierailija kirjoitti:

Sama minulla. Olen havahtunut olevani 28 ja nuoruus on auttamatta takana. Ja elämättä.

Jos olisit tykännyt bileistä ja ryyppäämisestä olisit tehnyt niitä.Mikä siis jäi "elämättä"? Ne bilehileet ovat talousvaikeuksissa ja maksavat elatuksia sinne tänne.

Miten joku voi katua asioita joita ei ole tehnyt ja muut ovat tehneet,jos nuori haluaisi bilettää hän tekisi niin.Ei kukaan pakottanut istumaan kotona ja niillä bilettäjillä menee NYT paljon heikommin.

Älä hyvä ihminen ala ainakaan katkeraksi.

Itse olen elänyt, nuorena ja aikuisena, juonutkin, joskus liikaa, useimmiten iloiseen hiprakkaan. Tosin se juominen ja juhliminen ei ole minusta sitä elämää, enemmän se on ollut opiskelua, työntekoa, lastenhoitoa, harrastuksia, perunaa, leipää, kurahousuja, räkänokkia, vuosikausien univelkaa niin että tuntuu, että on umpihullu ja kolmekymppisenä dementti, avioeroa, itkua, raivoa, suurta iloa ja onnea, lamauttavaa epätoivoa.

Eli oletko valmis myös tuntemaan suuria pettymyksiä, suuren ilon rinnalla vai oletko ihminen joka haluaa tasaisen rauhallisen elämän? Elä itsesi näköinen elämä, tule onnelliseksi niistä asioista joista nautit. Ei kaikkien tarvitse lähteä kokemaan maailmaa maailman toiselle laidalle, oletko varma että haluat paskoa neon punaista Intian slummissa, ole jos reilusti mukavuuden haluinen jos olet.

Elämä kantaa, fiksun ihmisen, jolta vaikutat, vielä paremmin jos vähän sitä myötäilet.

Mutta tosiaan, katkeraksi elämättömästä elämästä älä ala, sairastut vain itse.

Ei mulla ollut ns. normaalia nuoruutta, koulukiusaaminen aiheutti sen, että käytännössä pelkäsin varsinkin poikia pitkälti yli kakskymppiseksi. Yli 10 vuotta yläasteen jälkeen kesti saada nuppi kasaan. Muhun verrattuna ap on viettänyt suorastaan riehakkaan nuoruuden. Enkä oo ainoo... en oo silti katkera, selvisin kuitenkin.