Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia että nuoruus tuntuu menneen ns. hukkaan?
16.02.2017 |
Opiskelen konetekniikkaa, valmistun alle vuoden sisään ja työpaikka on jo tiedossa joten sinänsä menee ihan mukavasti. En ole kauhean sosiaalinen, vapaa-aika menee koodatessa ja urheillessa. Urheiluharrastuksessa kuitenkin näkee paljon muita ihmisiä ja osan kanssa ollaan tutustuttu. Tyttöystävää ei ikinä ole ollutkaan.
Tuntuu siis että nuoruus meni hukkaan kun en ollut koulukavereiden kanssa tekemisissä koulun ulkopuolella ja koko lukioaika oli vain tavallinen osa opiskelua, ei mitään sen erikoisempaa. Roikuin siis lähinnä mukana porukoissa, ja kuulin että luokkakokousta järjestivät tässä muutama viikko sitten ja kuulemma "sinne on tulossa kaikki", mutta näemmä mua lukuunottamatta. Kuulin koko asiasta siis vuotta nuoremmalta kaverilta käydessäni kotipaikkakunnalla.
Kaikilla muilla ylipäätään koko aiempi nuoruus tuntuu olevan jotenkin merkityksellistä ja esim. lukiossa tapahtuneet asiat, mutta omalla kohdalla jäi vanhat tanssimatta kun paria tyttöä pariksi kysyttäni kumpikaan ei halunnut ja annoin sitten asian olla. Penkkareissa jäin pois rekasta erään sattumuksen vuoksi ja päätin olla sitten menemättä lainkaan illalla, kun porukka on kuitenkin päissään ja on vaan kiusallista mennä porukan mukana mikä ei minua sinne halua.
Porukat olivat tietty tyytyväisiä kun en käyttänyt alkoholia liikaa mutta viimeisenä lukiovuonna sain kuulla parikin kertaa että voisi varmaan olla hyvä jos kävisit joskus jossain.
Onko tällainen ihan normaalia ja voiko asian unohtaa?
Jos täällä parveilee yläaste ja lukio ikäisiä (kuten lienee aina ollut), niin vinkiksi annan että menkää porukassa, ja opetelkaa juomaan jotta ette jää ulkopuolisiksi. Tottakai voi aina jäädä kotiin pelaamaan mutta ainakin omalla kohdalla se aiheutti sen ettei ikinä sitten tullut oikeita kavereita vaan kaikki on sellaisia hyvänpäiväntuttuja.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Ai mitkä "rajoitteet" estivät esim. festareille menon? Käsittämätöntä ulinaa.
No vaikka ihan niinkin yksinkertainen asia kuin että ei asu festaripaikkakunnalla eikä ole rahaa matkustaa festaripaikkakunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että monella on mennyt ns. "hukkaan". Sitä jos ei ryyppää, nai ympäriinsä ja matkusta 16-25 vuotiaana niin joillekin se on sitä hukkaanheitettyä elämää.
Nämä sankarit ovat myöhemmin työttöminä tai matalapalkkatöissä velkakierteessä ja elatusmaksuja karhutaan sinne tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että monella on mennyt ns. "hukkaan". Sitä jos ei ryyppää, nai ympäriinsä ja matkusta 16-25 vuotiaana niin joillekin se on sitä hukkaanheitettyä elämää.
Nämä sankarit ovat myöhemmin työttöminä tai matalapalkkatöissä velkakierteessä ja elatusmaksuja karhutaan sinne tänne.
Heh. Ihan normaalia korkeakouluopiskelijan elämää tuo on, tulevien opettajien, lääkärien ja it-ammattilaisten arkea.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sun oikea ongelmasi on se ettet tunne itseäsi. Sinua vaivaa oletus ja fiilis, että et ole ollut kuin muut. Kun nuorena "pitäisi" tehdä sitä ja tätä ja olla sellainen ja tuollainen. Oikeasti tämä on sulle aivan loistava hetki. Sinun pitää kääntyä sen verran vielä itsesi puoleen - eikä kenenkään muun - että opit tuntemaan itsesi. Mitä on se mitä sinä haluat? Mikä tuottaa sinulle iloa? Mitä haluat tehdä päivittäin, vuosittain, elämässäsi? Sinä sinä sinä. Älä harhaudu haaveilemaan jostain fantasiamaailmasta jossa kaikki on "kuten on tapana" vaan opettele tuntemaan itsesi ja omat halusi.
Jos sinä nautit perjantai-illasta yksin kotona pelin tai kirjan kanssa, se on ihan ok. Sinä saat nauttia siitä. Jos sen lisäksi haluaisit matkustaa kerran vuodessa / saada ystäviä / vaimon, tee toimintasuunnitelma. Listaat asioita jotka edesauttavat ja sitten menet oman mukavuusalueesi ulkopuolelle. Aloitat esim. joogaharrastuksen. Siellä on paljon naisia. Liityt yhdistykseen. Varaat matkan ja alat siellä jutella vieraiden ihmisten kanssa. Mutta jos haluat olla enemmänkin yksin, olet yksin.
Olen 24v. ja kirjoitan yliopistossa kandia. Fuksivuonna kävin kaksissa bileissä, enkä tutustunut ihmisiin kunnolla. Tässäpä se nuoruus menee, yksin paahtaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Kiitos kirjavinkistä. Olen lukenut "Mielen taito"- kirjan ja muutaman meditaatiota ja tietoista läsnäoloa käsittelevän opuksen sekä harjoittanut meditaatiota. Välillä tuntuu että edistyn mutta sitten taas menneisyydestä kumpuavat ikävät ajatukset ja tunteet ottavat vallan. Osaatko sanoa mikä neuvoksi?
Terapiassakin olen käynyt vuosia mutta se tuntuu siltä kuin pyörittäisi vanhaa äänilevyä uudelleen ja uudelleen. Kaipaan vapautumista, mutta en vain onnistu saavuttamaan sitä.
Sori ap että tulin ketjuusi hakemaan vastauksia omiin ongelmiini :-)
En ole koskaan ajatellut, että nuoruuteni olisi mennyt hukkaan. Sen sijaan olen miettinyt, millaista elämäni olisi nyt, jos nuorena olisin ollut kiinnostuneempi päihteistä ja bilettämisestä kuin koulunkäynnistä. Ainakin mutsi ja faija olisivat heittäneet mut himasta ja koulu olisi jäänyt kesken, kun olisi pitänyt jostain jokin kortteeri löytää ja rahaakin saada elämiseen. Todennäköisesti olisin lyöttäytynyt kimppaan jonkun ketkun jätkän kanssa, joka olisi pukannut mut paksuksi ennenkuin olisin ehtinyt edes täysi-ikäiseksi ja nostanut kytkintä ennenkuin lapsi olisi oppinut kävelemään. Ei, ei mun nuoruuteni mennyt millään tavalla hukkaan. Sitäpaitsi ei niistä kouluaikaisista kavereista tunnu kenelläkään olevan enää ystäviä tai kavereita, kun pari vuosikymmentä on kulunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut suunnilleen aina sellainen ihminen jolla on kavereita koulussa ja koulun ulkopuolella. Olen aina mennyt rientoihin mukaan avoimin mielin ja nauttinut olostani ja ympärilläolevista ihmisistä. Ensimmäisen seksikokemukseni sain 23-vuotiaana baarireissun seurauksena.
Olen nähnyt opsikelujeni aikana monia yksinäisi ihmisiä. Heitä kaikkia yhdistää se, että he eivät uskalla heittäytyä tilanteeseen vaan he jäävät miettimään asioita liian pitkään. Ammattikorkeakoulussa tekniikkalinjalla näitä oli paljon. Jos olimme vaikkapa luokkamme kanssa suunnittelemassa koulunjälkeistä puistoistuskelua tai baariistuskelua ja kysyi näiltä syrjäytyneiltä, niin heiltä sai aina vastaukseksi, että "pitää miettiä". He aina vain miettivät, mutta koskaan he eivät ilmestyneet meidän sosiaalisimpien kanssa vaikka sinne ulos istuskelemaan.
Tuollaisesta käytöksestä saa hyvin nopeasti sen viestin, että nämä syrjäänvetäytyjät eivät välitä seurasta tai ainakaan meidän seurasta kun olivat keksineet parempaakin tekemistä kuin tulla kanssamme puistoistuskelemaan koulun jälkeen. Vähitellen näiltä ihmisiltä ei edes tee enää mieli kysyä, että haluaisivatko he tulla mukaan muiden kanssa sosialisoitumaan.
Muistakaa, että jos haluatte kokea ja elää elämää muiden ihmisten kanssa, teidän on nähtävä vähän vaivaa myös itse. Ei teitä kukaan käsivarresta raahaa muiden mukaan vaan on osoitettava jotain kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Kiitos kirjavinkistä. Olen lukenut "Mielen taito"- kirjan ja muutaman meditaatiota ja tietoista läsnäoloa käsittelevän opuksen sekä harjoittanut meditaatiota. Välillä tuntuu että edistyn mutta sitten taas menneisyydestä kumpuavat ikävät ajatukset ja tunteet ottavat vallan. Osaatko sanoa mikä neuvoksi?
Terapiassakin olen käynyt vuosia mutta se tuntuu siltä kuin pyörittäisi vanhaa äänilevyä uudelleen ja uudelleen. Kaipaan vapautumista, mutta en vain onnistu saavuttamaan sitä.
Sori ap että tulin ketjuusi hakemaan vastauksia omiin ongelmiini :-)
On ihan normaalia, että epämiellyttävät tunteet ja ajatukset pystyy eriyttämään ja hyväksymään, kun ne eivät ole kovin voimakkaita, elämä on rauhallista, on levännyt olo ja niin edelleen, mutta kaikki hyvät toimintamallit unohtuvat, kun epämiellyttävät tunteet ovat tosi voimakkaita, elämässä on enemmän stressitekijöitä ja perustarpeet kuten uni ovat retuperällä. Silloin pitää vain jatkaa harjoittelua. Vähitellen se ala, jossa uudet toimintamallit tulevat selkäytimestä, laajenee, ja hyväksyminen ja eriyttäminen onnistuu entistä vaikeammissa tilanteissa.
Tällaista harjoittelua voisi verrata koiran kouluttamiseen. Ensin luokse tulemista harjoitellaan kahdestaan aidatulla pihalla, sitten puistossa, sitten muiden koirien seurassa, sitten väkijoukossa jne. Ei harjoiteltava taito tietenkään heti suju kunnolla vaikeammissa olosuhteissa, mutta tottumuksen myötä sekin onnistuu.
En usko, että mitään nopeaa vapautumisen kokemusta on luvassa kenellekään. Pikemminkin käy niin, että joskus huomaat päivän päätteeksi, että tänään ei muuten ahdistanut juuri ollenkaan, vaikka joskus aikaisemmin samassa tilanteessa olin ihan hermoraunio.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Terapeuttini moitiskeli kun minulle on niin tärkeää varmistua että asiat on totta ennen kuin niihin uskon. Totta hitossa onkin! Useimmat hänenkin suosittelemista itseapukirjoista käsittelevät vain uskomuste hyödyllisisyyttä tai haitallisuutta uhraamatta riviäkään sille voiko uskomuksia voi pitää totena. Jos psykologinen joustavuus edellyttää tosiasioista luopumista, niin olen mieluumin jostamaton ja onneton. Kyllä täältä pois pääsee, jos kärsimys kasvaa liian suureksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saarnaaja 12
1. Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja
joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
2. "Nämä eivät minua miellytä";
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Terapeuttini moitiskeli kun minulle on niin tärkeää varmistua että asiat on totta ennen kuin niihin uskon. Totta hitossa onkin! Useimmat hänenkin suosittelemista itseapukirjoista käsittelevät vain uskomuste hyödyllisisyyttä tai haitallisuutta uhraamatta riviäkään sille voiko uskomuksia voi pitää totena. Jos psykologinen joustavuus edellyttää tosiasioista luopumista, niin olen mieluumin jostamaton ja onneton. Kyllä täältä pois pääsee, jos kärsimys kasvaa liian suureksi.
Ha! Olet kyllä hyvin klassinen tapaus. :) Veikkaan, että meissä on paljon samoja luonteenpiirteitä.
Nimenomaan se, että lakkaa miettimistä ajatusten totuudenmukaisuutta ja keskittyy niiden hyödyllisyyteen, on psykologisen joustavuuden ja sitä kautta hyvän mielentereveyden avainasioita.
Luulet olevasi kovinkin eksakti ja rationaalinen, mutta et tunnu huomaavan, että sellaisilla ajatuksilla kuin "En kykene muuttumaan ihmisenä" tai "Lapsuuteni kokemukset estävät minua olemasta onnellinen aikuisena" ei ole totuusarvoa. N eivät ole väitteitä, jotka voisivat olla yksikäsitteisesti totta tai valetta. Ne ovat tulkintoja, arviointeja, mielipiteitä. Se, että ne ovat peräisin sinun mielestäsi eivätkä vaikka työkaverisi mielestä, ei velvoita sinua uskomaan niihin.
Ihan niin kuin työpaikalla ei kannata jäädä kiinni siihen, ovatko työkaverista kerrotut juorut totta vai eivät, ei omiin ajatuksiinkaan kannata jäädä jumittamaan. Sinun mielesi tuottaa ajatuksia jatkuvana virtana, eikä niiden kannata estää sinua tekemästä asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia.
Minulla oli värikäs nuoruus ja lukioaika ja olihan se kyllä mahtavaa ja tapahtumarikasta aikaa, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Olin oikea bilehile ja ratkaisuni olivat välillä vähintäänkin epämääräisiä.
Muutama sydänystävä on jäänyt myös niiltä ajoilta :)
En siis kadu, opiskeluni hoidin kuitenkin kohtuullisesti ja nyt olen "tylsää" elämää viettävä perheenäiti.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Terapeuttini moitiskeli kun minulle on niin tärkeää varmistua että asiat on totta ennen kuin niihin uskon. Totta hitossa onkin! Useimmat hänenkin suosittelemista itseapukirjoista käsittelevät vain uskomuste hyödyllisisyyttä tai haitallisuutta uhraamatta riviäkään sille voiko uskomuksia voi pitää totena. Jos psykologinen joustavuus edellyttää tosiasioista luopumista, niin olen mieluumin jostamaton ja onneton. Kyllä täältä pois pääsee, jos kärsimys kasvaa liian suureksi.
Ha! Olet kyllä hyvin klassinen tapaus. :) Veikkaan, että meissä on paljon samoja luonteenpiirteitä.
Nimenomaan se, että lakkaa miettimistä ajatusten totuudenmukaisuutta ja keskittyy niiden hyödyllisyyteen, on psykologisen joustavuuden ja sitä kautta hyvän mielentereveyden avainasioita.
Luulet olevasi kovinkin eksakti ja rationaalinen, mutta et tunnu huomaavan, että sellaisilla ajatuksilla kuin "En kykene muuttumaan ihmisenä" tai "Lapsuuteni kokemukset estävät minua olemasta onnellinen aikuisena" ei ole totuusarvoa. N eivät ole väitteitä, jotka voisivat olla yksikäsitteisesti totta tai valetta. Ne ovat tulkintoja, arviointeja, mielipiteitä. Se, että ne ovat peräisin sinun mielestäsi eivätkä vaikka työkaverisi mielestä, ei velvoita sinua uskomaan niihin.
Ihan niin kuin työpaikalla ei kannata jäädä kiinni siihen, ovatko työkaverista kerrotut juorut totta vai eivät, ei omiin ajatuksiinkaan kannata jäädä jumittamaan. Sinun mielesi tuottaa ajatuksia jatkuvana virtana, eikä niiden kannata estää sinua tekemästä asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia.
Totuus on tärkempää kuin hyvä mielenterveys. Tämä on minun eettinen arvotukseni, ei tosiasioita koskeva väite. Jos suosittelemasi terapian perusta on sellainen kuin kuvailet, hylkään sen eettisin perustein.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Terapeuttini moitiskeli kun minulle on niin tärkeää varmistua että asiat on totta ennen kuin niihin uskon. Totta hitossa onkin! Useimmat hänenkin suosittelemista itseapukirjoista käsittelevät vain uskomuste hyödyllisisyyttä tai haitallisuutta uhraamatta riviäkään sille voiko uskomuksia voi pitää totena. Jos psykologinen joustavuus edellyttää tosiasioista luopumista, niin olen mieluumin jostamaton ja onneton. Kyllä täältä pois pääsee, jos kärsimys kasvaa liian suureksi.
Ha! Olet kyllä hyvin klassinen tapaus. :) Veikkaan, että meissä on paljon samoja luonteenpiirteitä.
Nimenomaan se, että lakkaa miettimistä ajatusten totuudenmukaisuutta ja keskittyy niiden hyödyllisyyteen, on psykologisen joustavuuden ja sitä kautta hyvän mielentereveyden avainasioita.
Luulet olevasi kovinkin eksakti ja rationaalinen, mutta et tunnu huomaavan, että sellaisilla ajatuksilla kuin "En kykene muuttumaan ihmisenä" tai "Lapsuuteni kokemukset estävät minua olemasta onnellinen aikuisena" ei ole totuusarvoa. N eivät ole väitteitä, jotka voisivat olla yksikäsitteisesti totta tai valetta. Ne ovat tulkintoja, arviointeja, mielipiteitä. Se, että ne ovat peräisin sinun mielestäsi eivätkä vaikka työkaverisi mielestä, ei velvoita sinua uskomaan niihin.
Ihan niin kuin työpaikalla ei kannata jäädä kiinni siihen, ovatko työkaverista kerrotut juorut totta vai eivät, ei omiin ajatuksiinkaan kannata jäädä jumittamaan. Sinun mielesi tuottaa ajatuksia jatkuvana virtana, eikä niiden kannata estää sinua tekemästä asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia.
Totuus on tärkempää kuin hyvä mielenterveys. Tämä on minun eettinen arvotukseni, ei tosiasioita koskeva väite. Jos suosittelemasi terapian perusta on sellainen kuin kuvailet, hylkään sen eettisin perustein.
Jos totuus on sinulle tärkeä arvo, miksi sitten hylkäät tutkimustietoon perustuvan totuuden siitä, miten ihmismieli toimii?
Et ole ollenkaan niin rationaalinen kuin teeskentelet olevasi.
Voisitko kommentoida viestini todellista sisältöä?
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Kaikkia asioita, joita voi tehdä nuorena, voi tehdä myös aikuisena, plus paljon muutakin.
Ei se ole enää sama asia. Tulee vain paha mieli.
Mainitse jokin nuoruuteen liittyvä kiva asia, joka ei ole vähintään yhtä hauskaa aikuisena kun vanhemapana.
Tällaisia ovat ylipäätään kaikki sellaiset asiat, jotka olisin halunnut tehdä nuorena, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta joko omien puutteiden tai ulkopuolisten rajoitteiden vuoksi. Uudet kokemukset olisivat nuorena tuntuneet merkityksellisiltä, kun taas nyt ne ovat yhdentekeviä tai muistuttavat, että tästäkin jäin aikanaan osattomaksi. Sellaisia on esim. uusiin paikkoihin matkustaminen, benji-hypyn kaltaiset äärikokemukset, festarit, sellaisten asioiden ostaminen, johon nuorena ei ollut varaa, jne. Nuorten naisten huomio, jossa on joskus flirttaaviakin sävyjä, on vain tuskallinen muistutus siitä, että nuorempana olin heille pelkkää ilmaa.
Tuo on vain sinun omaa katkeruuttasi.
Sitähän se. Mistä muusta hukkaan menneen nuoruuden tunteessa voisikaan olla kysymys? Tunne on todellinen vaikka suhtautuisit siihen vähättelevästi.
Tunteet ovat vain mielen tuotteita, eivät totta, ja psykologisen työn avulla voit vapautua tunteidesi vallasta ja alkaa nauttia kaikesta, mitä aikuisuudella on tarjota.
Tunteet ja muu mielen toiminta on aivokemiaa ja -fysiikkaa, siis yhtä todellista kuin kaikki muukin. Psykoterapiaan olen tähän mennessä käyttänyt n. 2000 euroa, lisäksi ostanut ja lukenut yhden hyllyvälin verran alan kirjallisuutta, pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoitellut pöytälaatikkoon ja AV:lle. Ainoa, mitä terapeutista sain irti tähän hukatun nuoruuden tunteeseen oli venyttelevällä äänellä sanottu "No, ei se nyt ihan niiiiinkään ole."
Terapeutteja täytyy usein shoppailla, jotta löytää sopivan. Suosittelen sinulle kognitiivista terapiaa, etenkin näitä kolmannen aallon suuntauksia kuten hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Siinä harjoitellaan ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja noihin haitallisiin tarinoihin, joita ihminen itselleen sepittää, ja harjoitellaan toimimaan nykyhetkessä niistä huolimatta, omien arvojen mukaisesti. Joustava mieli ja Onnellisuusansa ovat erinomaisia kirjoja, joissa on käytännöllisiä harjoituksia.
Terapeuttini oli kognitiivinen, tiedä sitten mitä aaltoa, mutta ei minulla ole varaa kovin laajasti sellaisten keskuudessa shoppailla. Harvalla oli edes vapaita aikoja. "Joustavan mielen" luin, mutta en ostanut, koska sen kirjoittaja syyllistyi mielen toimintaa selittäessään niin räikeällä tavalla kartesiolaiseen dualismiin, että menetin luottamukseni. "Onnellisuusansaa" en ole lukenut, mutta kiitos vinkistä.
Joustavassa mielessä ei syyllistytä kartesiolaiseen dualismiin. On ihan tosiasia, että mielen tekemät tulkinnat asioista ovat eri juttu kuin ne asiat itse.
Sinun ongelmasi tuntuu olevan, että pidät totena kaikkea, mitä mielesi suvaitsee sinulle kertoa, eli sinulta puuttuu nimenomaan se psykologinen joustavuus, jota tarvitsisit vapautuaksesi tunteiden ja ajatusten ylivallasta.
Suosittelen lukemaan tuon kirjan uudelleen, ja tekemään ne harjoitukset. Se on juuri sitä, mitä tarvitset.
Pidän totena sitä mikä vastaa havaintojani ja loogisia kykyjäni. Molemmissa on puutteita, mutta menetelmää toden ratkaisemiseen ei ole syytä muuttaa. Se voi aiheuttaa minulle henkistä kärsimystä, mutta se on pienempi paha kuin itsepetos.
"Joustava mieltä" koskeva poiminta lukupäiväkirjastani, ole hyvä: "Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" esitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa tässä väitteissään pahasti kartesiolaiseen dualismiin mikä heikentää luottamusta muuhunkin hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu edellyttäisi hotain mitä kirjassa ei ole kerrottu."
No en kiistä, etteikö kirja ole aika huonosti kirjoitettu, ja esitysjärjestys ontuu monessa kohdassa. Jos se estää saamasta kirjan ajatuksista kiinni, kannattaa lukea Onnellisuusansa. Se on hyväksymis- ja omistautumisterapian klassikko ja tuon Joustavan mielen esikuvateos. Se on huomattavasti sujuvampaa tekstiä, ja teoria siellä taustalla tulee ehkä paremmin esille.
Ja kaikki sanomasi tosiaan viittaa psykologisen joustavuuden puutteeseen. Siksi olen entistä vakuuttuneempi, että nimenomaan hyväksymis- ja omstautumisterapiasta (acceptance and commitment therapy, ACT) olisi sinulle hyötyä.
Terapeuttini moitiskeli kun minulle on niin tärkeää varmistua että asiat on totta ennen kuin niihin uskon. Totta hitossa onkin! Useimmat hänenkin suosittelemista itseapukirjoista käsittelevät vain uskomuste hyödyllisisyyttä tai haitallisuutta uhraamatta riviäkään sille voiko uskomuksia voi pitää totena. Jos psykologinen joustavuus edellyttää tosiasioista luopumista, niin olen mieluumin jostamaton ja onneton. Kyllä täältä pois pääsee, jos kärsimys kasvaa liian suureksi.
Ha! Olet kyllä hyvin klassinen tapaus. :) Veikkaan, että meissä on paljon samoja luonteenpiirteitä.
Nimenomaan se, että lakkaa miettimistä ajatusten totuudenmukaisuutta ja keskittyy niiden hyödyllisyyteen, on psykologisen joustavuuden ja sitä kautta hyvän mielentereveyden avainasioita.
Luulet olevasi kovinkin eksakti ja rationaalinen, mutta et tunnu huomaavan, että sellaisilla ajatuksilla kuin "En kykene muuttumaan ihmisenä" tai "Lapsuuteni kokemukset estävät minua olemasta onnellinen aikuisena" ei ole totuusarvoa. N eivät ole väitteitä, jotka voisivat olla yksikäsitteisesti totta tai valetta. Ne ovat tulkintoja, arviointeja, mielipiteitä. Se, että ne ovat peräisin sinun mielestäsi eivätkä vaikka työkaverisi mielestä, ei velvoita sinua uskomaan niihin.
Ihan niin kuin työpaikalla ei kannata jäädä kiinni siihen, ovatko työkaverista kerrotut juorut totta vai eivät, ei omiin ajatuksiinkaan kannata jäädä jumittamaan. Sinun mielesi tuottaa ajatuksia jatkuvana virtana, eikä niiden kannata estää sinua tekemästä asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia.
Totuus on tärkempää kuin hyvä mielenterveys. Tämä on minun eettinen arvotukseni, ei tosiasioita koskeva väite. Jos suosittelemasi terapian perusta on sellainen kuin kuvailet, hylkään sen eettisin perustein.
Jos totuus on sinulle tärkeä arvo, miksi sitten hylkäät tutkimustietoon perustuvan totuuden siitä, miten ihmismieli toimii?
Et ole ollenkaan niin rationaalinen kuin teeskentelet olevasi.
Voisitko kommentoida viestini todellista sisältöä?
Minulta jäi tunnistamatta mikä kirjoittamassasi on totuus ihmismielen toiminnasta. Jos tarkoitat sillä sitä, että ajatukset ovat jatkuva virta, jossa jotkut ovat totta ja jotkut ei, toiset hyödyllisiä ja toiset haitallisia, niin sitä en ole kiistänyt. Olennaista on millä perustein ajatusten virrasta seulotaan totena pidettävät uskomukset ja kerroin jo aikaisemmin sen menetelmän mitä pyrin käyttämään. Arvot eivät ole tosia tai epätosia vaan ne voi valita ilman että tulee ristiriitaa totuuden kanssa. Tässä suhteessa en väitä olevani rationaalinen, koska rationaalisuus ei ole mahdollista. Kerroin myös totuuden ja mielenterveyden välisen arvotukseni. Sitä voi vapasti moittia, mutta ei rationaalisuuden puutteeseen vetoaminen ei tässä yhteydessä ole rationaalista. Voit paljon mielekkäämmin pitää minua epäeettisenä.
Alue: Aihe vapaa
Voit pitää itseäsi onnekkaana ja etuoikeutettuna, jos et käsitä mistä on kyse.