Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Tutustuin kaveriin X vuosia sitten, hänen ystävänsä Y tuli porukkaan mukaan ja tutustuin häneenkin. Päätin kaverin X:n kanssa klo 23 illalla lähteä kävellen monta kilsaa yksiin juhliin ja ystävä Y, joka oli saanut lapsen kuukautta aiemmin suuttui verisesti, koska emme olleet soittaneet hänelle klo 23. Hän myönsi ettei olisi tullut, mutta että ei saa olettaa koska haluamme selkeästi savustaa hänet ulos. Olimme yli 25-vuotiaita silloin, en ymmärtänyt silloin enkä nyt, miksi kaveri Y ensinnäkin luuli, että olemme joku kolmikko niin kuin ala-asteella, etten saa hengata toisen kaverin kanssa ilman häntä, ja miksi hitossa soittaisimme tuoreille vanhemmille kännissä klo 23, että hei lähe ryyppää hei.

Kaikkea muutakin tuli jatkuvasti minun ja X:n ystävyydestä, koska tuo kolmas oli jatkuvasti mustasukkainen ja sai hirveitä raivareita ettei kokoajan oltu hänen kanssaan. Se oli aika uuvuttavaa. Minua syytettiin siitä, että vein toisten ystäviä ja se nainen sai kaikki hänen ystävänsä minua vastaan. Ensinnäkin olin tutustunut X:n ensin, en ollut tutustunut heihin kaksikkona. X oli myös hyvin uupunut tämän ystävänsä käytöksestä ja väkisinhän siinä kävi sitten niin, että minä ja X tiivistyimme melkein tahtomattamme vielä enemmän, kun Y oli niin raivonpesä.

Myöhemmin sain tietää, että hänellä on alkoholistivanhempi joka ehkä osaltaan selittää sitä hylkäämispelkoa tai jotain? En tiedä.

Kaveri ja hänen poikaystävänsä erosivat. Vähän sen jälkeen kaverin ex alkoi tapailla toista naista ja tämä nainen sattui tulemaan mun kanssa samalle työpaikalle. En olis saanut edes kahvipöydässä jutella hänen kanssaan mukavia ja olis pitänyt omalle kaverille juoruta kaikki, mitä tämä meille uusi työntekijä mokailee ja kuinka paska ihminen hän on. Kun toimin toisin, teki "kaveri" tahallaan oharit sovitun tapaamisen kanssa ja löi luuria korvaan, koska minä en ole lojaali, niin ei hänenkään tarvi olla...

Jollain teni-ikäisen logiikalla kait tuo voisi mennä noin, mutta että aikuinen ihminen! En voi enkä halua ruveta vihaamaan työkaveria (tai ketään muutakaan) ihan vain siksi, että kuljeksii kaverin eksän kanssa. Ja työpaikan asioiden huuteleminen kylillä olis muutenkin arveluttavaa.

(ei muuten ole enää mikään hyvä kaveri sattuneesta syystä)

Vierailija kirjoitti:

Siskon mies kilahteli milloin mistäkin. Kaikista mieleenpainuvimmat (kyseessä yli 20v. mies):

- juustoa ei saanut leikata kahta kertaa samaan suuntaan, juusto piti kääntää ja sitten höylätä toiseen suuntaan. Oltiin meidän vanhemmilla kylässä, joten ei ollut edes miehen oma juusto :D

- pelattiin pihalla krokettia ihan ajankuluksi. Multa singahti pallo keskelle tiheää risukkoa ja hain pallon sieltä pois. Kuulemma pilasin koko pelin ja sieltä helvetin risukosta, mihin siis ei edes mailaa saisi, olisi se pallo pitänyt seuraavalla kerralla lyödä pois.

Kuulostaa autisminkirjon häiriötä sairastavalta. Puolituttu asperger-potilas on tuollainen tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani oli raskaana viikolla 40+, eli siis laskettu aika oli jo ylitetty. Hän postasi yhteen pienehköön FB:n äitiryhmään (jossa siis tavalla tai toisella tunnettiin toisemme ja lähes kaikkia oltiin kasvotusten joskus nähty) sen ikiaikaisen kuvan jossa lukee, että vaikka kuukaudessa on keskimäärin 30 päivää, on raskauden viimeinen kuukausi 4810 päivän mittainen. Yksi sitten loukkaantui tästä kunnolla, sanoi ettei todellakaan haluaisi nähdä tuollaisia kun on itse keskoslapsen äiti (lapsia 4 ja niistä vain yksi keskonen, eli varmasti tietää loppuraskausfiiliksetkin...) ja jokaisen pitäisi vähän miettiä mitä juttuja postailee ja raskaus kestää niin pitkään kuin kestää ja jokaisesta päivästä pitää olla iloinen. 

Tuon tasoiset mielensäpahoittamiset ovat tänäpänä tosi yleisiä.

En vaan ymmärrä miksi ihmiset menevät ihan polvilleen noiden pellejen edessä ja alkavat pyytelemään anteeksi ja lepyttelemään.

Ei missään nimessä pidä koskaan pyytää anteeksi tuollaisilta ihmisiltä.

He käyttävät tuota martyyriperseasennettaan vain aiheuttaakseen toisissa aiheetonta syyllisyyttä.

Ihmiset tekevät hallaa kaikille alistumalla noiden manipulaattoreiden pillinmukaan tanssiviksi vässyköiksi.

MarttyyriPERSEasenne. :D

Sana jota käyttäisin, jos kehtaisin.

Aiempi työkaveri työskenteli myöhemmin toisessa firmassa esimiehenä. Hän totesi alaiselleen, että hän menee haastatteluun. Hän haastatteli mahdollista uutta työkaveria ja palasi työpöytänsä ääreen.

Alainen oli hävinnyt sillä aikaa ja ilmoittanut lähtevänsä sairauslomalle. Hän oli loukkaantunut siitä, ettei häntä huolittu mukaan toimittajan lehteä varten tekemään haastattelutilaisuuteen...

Vierailija kirjoitti:

Raxutin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin kerran kertomaan näkemääni unta erään ihmisen kuullen. En saanut kertoa loppuun, koska hän suuttui että pilkkaan jumalaa.

Unessa oli torni. Siitäkös tietyn uskonnon edustaja triggeröityi.

Mikä helvetin torni? Mitä uskonnot tuohon liittyy mitenkään?

Jehovan todistajien vartiotorni?

Olen ex-JT enkä tajunnut tätä 😂 Yleensä tuon uskonnon edustajat eivät muutenkaan kauheasti tykkää unien tulkinnasta tai vastaavasta "saatananpalvonnasta".

Sain miehen vanhalta sukulaistädiltä villasukat joululahjaksi, enkä sitten heti jouluaattona soittanut kun olimme menossa sinne tapaninpäivänä käymään ja ajattelin kiittää kasvokkain. No, anoppi sitten varoitti että täti on aika herkästi loukkaantuvaa tyyppiä, joten soitin joulupäivänä tädille.

Olimme tavanneet kerran aiemmin, enkä tiennyt miten puhutella 85+ ikäistä ihmistä kun jopa omat nuoremmat sukulaiset teititteli häntä välillä, joten ajattelin pelata varman päälle ja teititellä minäkin. Täti sai siitä aivan järkyttävät raivarit:D Huusi suoraa huutoa toisessa päässä että kehtaan vielä vittuilla vanhalle ihmiselle ja eikö mitään kunnioitusta ole jäljellä...Ja kyse ei todellakaan ole mistään alzheimerista tms, on käsittääkseni aina ollut tällainen oman elämänsä lumihiutale.

Olin kaverin kanssa reissussa ja kävimme eräällä kävelyreitillä. Kierrettyämme puoli päivää istahdimme alas ja kaveri alkoi peilata. Hän raivostui silmittömästi huomatessaan, että hänen meikkinsä oli vähän tuhriintunut. Olin kuulemma jättänyt tahallani sanomatta siitä, koska halusin nolata hänet. Todellisuudessa en ollut huomannut koko pientä tuhrua, etenkään kun reitti oli ollut kapea ja hän käveli takanani.

Olimme mökillä uimassa. Siskoni mies puristi minua veden alla tissistä. Olin tosi järkyttynyt. Olin nuori ja siskoani ja miestänsä 10 vuotta nuorempi. Kerroin tapauksesta äidilleni, joka kertoi tädilleni, joka kertoi siskolleni, joka soitti minulle tulikivenkatkuisen puhelun, että mitä oikein olen mennyt kertomaan sukulaisille ja löi luurin korvaan. Sen jälkeen sisko piti eroa 2 vuotta, eikä se olisi päättynyt koskaan, ellei äitini olisi kutsunut meitä samaan aikaan kylään välejä lämmittelemään. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut voimia osallistua kaverin tupareihin, sillä olin menettänyt isäni pari kuukautta takaperin. Seuraavana päivänä hänen fb:saa oli päivitys "ihanaa illanviettoa med Jenna,Milja, Jossu, Iida ja Tanja, tällaisina hetkinä näkee ketkä ovat niitä oikeita ystäviä kun toiset yrittää keinolla millä hyvänsä pilata fiilikset" ja kyllä, tiedän että päivitys kioski minua.

Tuli paha mieli puolestasi :(

En vaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät kykene eivätkä halua nähdä asioita toisen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne mummon antamat ruuat piti heittää roskiin? Mitä ihmettä?

Tätä olen miettinyt jo lähes 30 vuotta...Olen siis sen jutun kertoja (poikaystävän mummin luona kyläily).

Poikaystävä oli vaan jääräpäisesti ja periaatteellisesti päättänyt, että mummilta ei oteta vastaan mitään syötäviä mukaan vietäväksi. En tajunnut silloin, en tajua tänä päivänäkään. Ikinä en ole törmännyt samanlaiseen ilmiöön; toivottavasti en törmääkään.

Aiheesta väännettiin koko bussimatka ja harkitsin vakavasti, että menköön poikaystävä sitten eri osoitteeseen ja meidän juttu loppuu tähän. Mutta piti tehdä lopulta nopea ratkaisu ja valitsin silloin poikaystävän. Aivan hulluahan se oli koko juttu eikä ajallinenkaan etäisyys tapahtumaan ole tuonut ymmärrystä, miksi poikaystävä oli ehdoton: mummin syömisiä ei oteta mukaan! Ja jos mummi puolipakolla laittaa niitä mukaan, ne heitetään roskiin!

Jos voisin mennä nyt uudelleen tilanteeseen, niin sanoisin poikaystävälle neutraalilla äänellä "selvä", kun hän sanoo menevänsä omaan kotiinsa ellen heitä mummin antamia herkkuja roskiin.

(Tähänkin saa ehdottaa teorioita kuten joku muukin pyysi omaan tapaukseensa..)

Vierailija kirjoitti:

Olimme mökillä uimassa. Siskoni mies puristi minua veden alla tissistä. Olin tosi järkyttynyt. Olin nuori ja siskoani ja miestänsä 10 vuotta nuorempi. Kerroin tapauksesta äidilleni, joka kertoi tädilleni, joka kertoi siskolleni, joka soitti minulle tulikivenkatkuisen puhelun, että mitä oikein olen mennyt kertomaan sukulaisille ja löi luurin korvaan. Sen jälkeen sisko piti eroa 2 vuotta, eikä se olisi päättynyt koskaan, ellei äitini olisi kutsunut meitä samaan aikaan kylään välejä lämmittelemään. 

Kamalaa.

Olen todella pahoillani, että sisaresi mies oli tuollainen sika.

Tilanne oli mielestäni vastaava kuin perheissä, joissa lapsi joutuu isän uhriksi eikä äiti halua myöntää tilannetta.

Tultiin työmatkalta ja duunikaverin ruumalaukku ei tullutkaan hihnalle. Muut duunikaverit häipyivät kiireen vilkkaa koteihinsa, mutta minä jäin hölmönä auttamaan duunikaveria asian setvimisessä. Lentokenttäbussissa hän alkoi haukkua minua siitä, että hänen laukkunsa oli kadonnut ja että katoamisen olisi pitänyt sattua minulle eikä hänelle.

Meillä sattui viime kesänä kerrankin ystävän kanssa kesälomat yhtäaikaa. Kun moinen kuolematon tilaisuus matkustaa yhdessä kerran koitti, ystävä ei millään ymmärtänyt, että menin mieluummin sirottelemaan isäni tuhkia ja vietin aikaa muun perheen kanssa enkä lähtenyt ystävän kanssa matkalle.

Tästä on jo aikaa, olimme parikymppisiä. Kaveri loukkaantui sydänjuuriaan myöten kun keskustelussa tuli esiin, ettei minulla ole tapana haaveissani kuvitella itseäni rakkaussuhteeseen tuntemattomien miesmallien kanssa. Hän teki niin ja oli pitänyt itsestään selvänä, että minäkin teen. Olin nyt pettänyt hänet.

Noista mielensäpahoittajista: Orjafirmat -fbsivusto listaa palkatonta työntekijää ruinaavia lafkoja. Yksi kioskiyrittäjä oli mennyt itkemään Kalevaan, miten on tuon sivuston syy, että hänen ilmaistyövoimailmoituksestaan oli noussut kohu ja saanut ilkeää palautetta.

Olin ollut pari viikkoa uudessa työpaikassa. Satuin odottamaan samaan aikaan hissiä kuin eräs eläkeikää lähentelevä tätönen. Tervehdin ja esittäydyin, vastalahjaksi täti alkoi syyttää minua siitä, että työpaikalle palkataan uusia työntekijöitä eikä minua ei oltu esitelty hänelle. Täti työskenteli eri osastolla, eri tehtävissä ja minut oli kierrätetty esiteltävänä omalla osastolla. Lisäksi en palkannut itseäni vaan vastasin ilmoitukseen.

Olimme sopineet erään ystäväni kanssa treffit kahvilaan. Edellisenä päivänä tämä kaveri laittaa sitten viestiä, että on oksennustaudissa, mutta voidaan silti nähdä seuraavana päivänä. Itselläni oli muutaman päivän päästä tärkeä tapaaminen, jonne en vain olisi voinut olla menemättä. Pahoittelin siis tälle ystävälleni, etten voi ottaa tartuntariskiä ja ehdotinkin uutta päivää, jona voisimme nähdä. Kaveri kuitenkin suuttui tästä ja kirjaimellisesti pisti täysin välit poikki. Tästä tapauksesta on siis nyt parisen vuotta aikaa. Yritin soittaa ja laittaa viestiä, mutta ei. Lopulta luovutin. Vieläkään en oikein ymmärrä, miksi hän suuttui asiasta niin kovasti, että ihan tosissaan laittoi välit poikki.

Äitini oli kilahdusmestari. Hänestä riittäisi ties vaikka miten monta juttua, mutta taidan kertoa vain "parhaan", eli siis pahimman. Olin kaverini luona kylässä ja äitini oli tarkoitus hakea minut kotiin. Hän soitti minulle matkalta ja sanoi olevansa piakkoin perillä. Hänelle "piakkoin" tarkoitti yleensä 2-20 minuuttia. Hän kehotti minua tulemaan itse ulos talosta sitten, kun hän ajaisi pihaan. Minulle tämä oli ok, eli pakkasin kamani ja istuimme kaverin kanssa hänen keittiönpöytänsä ääreen juttelemaan viimeisiä juttujamme, että näkisimme sitten ikkunasta, kun äitini saapuu.

Äitiä ei näkynyt. Ajattelin, että hän on luultavasti juuttunut ruuhkaan tai saanut pitkän puhelinsoiton, tai muun vastaavan viivästyksen. Vajaan tunnin päästä hän soitti minulle uudestaan ja haukkui minut aivan pataluhaksi, että miten hän joutuu vähällä ajallaan ja vähillä voimillaan ajamaan minun vuokseni ties minne perseisiin, ja sitten ei minulle kyyti kelpaakaan. Olin ihan että häh, tässähän me olemme silmä kovana katsoneet, että milloin hän saapuu. "No nyt on myöhäistä, minä aikani siinä pihassa odottelin, mutta kun ei prinsessaa kiinnostanut, niin ajoin sitten tänne 2 kilometrin päähän kauppaan, että käveles tänne jos haluat vielä päästä joskus kotiin".

Kävi ilmi, että äitini oli todella ollut "pihassa" odottelemassa, eli siis pihan ulkopuolella kadulla, pensasaidan takana, mistä emme hänen autoaan voineet mitenkään nähdä. Kyllähän sitä nyt aikuisen ihmisen pitäisi tajuta, että jos hän ei aidan takaa kykene näkemään talon ikkunoita, niin sitten ei ikkunoistakaan näe häntä! Hän olisi voinut ajaa ihan pihaankin asti, tai ainakin soittaa minulle, että nyt olisi aika tulla ulos. Mutta ei. Kun hänen piti saada odottaa turhaan, että saisi nostettua itsensä uhrin jalustalle ja maalattua minut pahaksi, piittaamattomaksi kakaraksi. Tai ainakin hän olisi voinut hyväksyä väärinkäsityksen ja jatkaa elämäänsä, kun selitin hänelle, etten nähnyt häntä pensasaidan läpi. Mutta selitysyrityksistänihän se huuto vasta irtosikin. Sama juttu joka kerta. Tämä oli kuitenkin kaikista hänen marttyyristunteistaan pahin, sillä hän tosiaan pakotti minut, ramman ja jaloistaan vammautuneen lapsensa, kävelemään kaksi ylimääräistä kilometriä yksin vieraassa kaupungissa. Kiitti mutsi.