Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Oltiin lukiossa, kun kaveri pyysi mielipidettä vyön valinnassa. Asuna valkoiset farkut ja vaaleanpunainen paita. Vyövaihtoehtoina valkoinen tai ruskea punosvyö paidan päälle. Kaveri kysyi, kumpi on mielestäni parempi. Vastasin, että ruskea minusta. Kaveri sai kauhean raivarin, koska hän oli miettinyt valkoista ja koska olin eri mieltä, niin sehän tarkoitti, että pidin hänen asuaan rumana. 

Meidän vauva oli poika, vaikka ultrassa veikattiin tytöksi. Pari kuukautta aiemmin tytön saanut kaveri kilahti ja suuttui mielettömästi mulle, kun hänen tyttö ei saakaan ikuista ystävää tästä meidän lapsesta, kuten hän oli haaveillut. Oli jo suunnitellut jtn yhteistä valokuvaustakin vauvoille (on siis itse kuvaaja), että voisivat sitten aikuisina ihmetellä, että onpas pienestä asti oltu ystäviä... Ja oli ostanut meidän tytölle syntymälahjaksi samanlaiset vaatteet kuin heidän tytöllä oli kotiutuessa :o

Tämän myötä meni välit. oli kyllä nuutenkn "vähän" erikoinen ja hankala persoona tämä ex- kaveri....

Vierailija kirjoitti:

Raxutin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin kerran kertomaan näkemääni unta erään ihmisen kuullen. En saanut kertoa loppuun, koska hän suuttui että pilkkaan jumalaa.

Unessa oli torni. Siitäkös tietyn uskonnon edustaja triggeröityi.

Mikä helvetin torni? Mitä uskonnot tuohon liittyy mitenkään?

Olisko kyseessä sellainen torni josta kuuluu rukouskutsut ym?

Ei ollut sellainen, eikä ollut sen uskonnon edustaja kyseessä. Tuo vartiotorni juttu oli kyseessä.

Alakoulussa musiikintunnilla laulettiin kaksiäänistä laulua, johon tarvitsi kaksi eri ryhmää(yksi ryhmä kummallekkin sävelelle). Opettaja valitsi ryhmät ja "toisen äänen" halukkaita laulajia oli paljon, koska se oli kauniimman kuuloinen, kuin varsinainen melodia. Onnekseni pääsin kuin pääsinkin siihen ryhmään, joka lauloi "toista ääntä". Taisin hihkaista, että "jes!" kun opettaja valitsi minut. Luokkakaverini suuttui verisesti, kun kuulemma olin tahallani iloinnut ja ärsyttänyt tuolla hihkaisullani heitä, jotka joutuivat laulamaan varsinaista melodiaa. Hän tuli vihaisena luokseni ja sanoi, että "En ymmärrä miten oikeasti kehtaat olla noin inhottava! Tiedät varsin hyvin, että moni muukin olisi halunnut siihen ryhmään..."Oli minulle todella vihainen usean päivän ajan. Muistan vieläkin miten ihmeissäni olin tilanteesta, enkä voinut käsittää mitä tein väärin. Ja olimme noin 5-6 luokkalaisia.

Kaverini oli mulle velkaa 100€. Kautta rantain sain kuulla, että hän on saanut rahaa jostain työsuorituksesta ( yleensä oli siis pa, ja usein joudun tarjoamaan/lainaamaan) Olen yh enkä todellakaan kylve rahoissa ja pitkään olin säästänyt minun ja lapsen yhteiseen lomamatkaan. Ajattelin, että 100€ voidaan shoppailla ja syödä matkalla vähän paremmin. Pistin siis viestiä kaverille, että voisiko maksaa velkansa?

Vastaukseksi sain tulenkatkuisen viestin, jossa isoja kirjaimia käyttäen raivosi että ei hänellä ole maksaa noin isoa summaa! (kuitenkin noin ison summan lainasi) huomatin tietäväni hänen saaneen rahaa jostain ja tarvitsevani ne rahat koska olimme lähdössä lomalle. Suuttui siitä että olin lomalle lähdössä kun hänellä ei kyllä ole varaa matkustella (XD!!!) ja kyseli mistä kuvittelen hänen saavan noin ison summan, että pitääkö hänen ruveta H**RAAMAAN?!?!?

Blokkasi mahdolliset viestintäkanavat ennen kuin ehdin sanoa että pidä pennoset jos noin vaikeeta on... Jälkeenpäin vain mietin että mistähän ne edelliset rahat oli saanut jotka oli jo ehtinyt käyttää ja joista olisi velkansa voinut maksaa:'D

Vierailija kirjoitti:

Miehen sisko on aika hemmoteltu prinsessa, ja hän suutahtaa usein ihan absurdeista asioista. Esimerkiksi kesällä mökillä hän suuttui ja kiukutteli koko viikonlopun, kun hänen jumalaisiin hiuksiinsa lensi hirvikärpänen. Muiden olisi pitänyt jotenkin estää se.

:DDDD

Miksi ne mummon antamat ruuat piti heittää roskiin? Mitä ihmettä?

Exällähän näitä riitti. Hänellä oli jos jonkinlaista vaivaa polven kanssa ja muutenkin. Makoiltiin hyvissä fiiliksissä lattialla yks ilta ja hän voivotteli sänkeä joka tuli sheivaamisesta alapäähän. Sanoin hyvän tahtoisesti häntä vaivaiseksi ja tää veti hirrrveet pultit siitä! Pilasin kuulemma herkän hetken ja muutenkin koko illan. :D

Olin vähän äimänä ja päädyin taas anelemaan anteeksi. Syystäkin exä. Vältän kutsumasta ihmisiä narsistiksi mutta tämä oli kyllä puhdas sellainen. 

Myös yksissä isoissa kekkereissä mitkä järjestettiin (siis julkiset bileet) yks poika tuli juttelemaan mulle ja oli kiinnostunut musta. Kuitenkin vain tupakan mittaiseksi keskusteluksi meidän kanssakäyminen jäi. Viikkoja myöhemmin tämä sama exä alkoi tivaamaan että "MIKÄS TÄMÄ SUN JA VILLEN JUTTU ON???" Taas sai olla vähän suu ammollaan. Mä olin et, kuka ville? Huhhu mikä paskamyrsky. Oli kuulemma "Kuullut jotain juttua" ja epäili että olin tapaillut häntä salaa. Missään välissä en olisi näin kerennyt tekemään, sillä exä piti huolen että tiesi aina mun menoista jos edes päästi mua mihinkään. *Eyeroll*

Apua :--D Nyt osaa jo nauraa näin viiden vuoden jälkeen.. Sääliksi käy sitä sen nykyistä. 

Eräällä tuttavani on tapana miettiä ja jahkailla asioita monelta eri kantilta, ennen kuin pystyy tekemään päätöksen, mitä mieltä on. Joskus olen huomannut, että hän pahoittaa mielensä omista ajatuksistaan tätä prosessia läpikäydessään.

Lähellä asuva äitini tykkäsi lahjoa lapsiani herkuilla.

Joka päivä toi koulun jälkeen pullaa ison pussillisen ja joka viikko isot suklaalevyt jokaiselle lapselle. Sanoin ettei niin saa tehdä, vaan lasten on tarkoitus syödä välipalaa koulun jälkeen, ei pullaa eikä suklaata. Eipä äiti tästä välittänyt. Selitti oikein tyytyväisenä että lapset tykkää syödä niitä. Monta kertaa kielsin pullan tuomisen, mutta eihän sillä mitään vaikutusta ollut.

Yhtenä päivänä satuinkin olemaan kotona kun tuli taas sen pullapussin kanssa. Suutuin ja huusin että pullat pitää viedä pois. Uhkasin että alan tuomaan hänelle kaljapulloja päivittäin jos ei se pullan rahtaaminen lopu. (äiti on tiukka absolutisti eikä hyväksy alkoholia lainkaan)

Äiti otti tästä oikein kunnolla nokkiinsa ja uhkasi ettei enää koskaan tule käymään meillä "kun tämä tämmöistä on"

Mä tunnustaudun kilahtajaksi. Kotona saatan saada totaalisen räjähdyksen jostain pikkuasiasta, vaikka siitä että kaupasta ei ole tuotu jotain mun mielestä tärkeää ruokatavaraa. Yleensä sitä tajuaa jo kilahtaessa, että tässä ei ole mitään järkeä kiukutella mutta en vaan osaa lopettaa. Sitten kun puhti on mennyt, käyn pyytelemässä perheenjäseniltä anteeksi. Omalta kohdalta kyse on usein siitä, että olen kiukkuinen jostain muusta asiasta, vaikka ikävästä työpäivästä, joku asiakas ollut hankala tms. ja sitten kotona joku pikkuasia katkaisee pinnan. Onneksi tätä ei tapahdu usein, mutta kyllä perheessä muilla on kestämistä.

Näistäkin jutuista mitä tässä on ollut, voisin lyödä vetoa että se kiukuttelija häpeää omaa toimintaansa ja sitten ei kehtaa tunnustaa asiaa ja sitten kiukuttelee lisää.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että mulle ei ainakaan auta mikään mitä vastapuoli sanoo. Tämä on ihan oma ongelma ja itse pitäisi osata lopettaa ja pyytää anteeksi. Itse yritän kovasti opetella hillitsemään itseäni kun huomaan jostain älyttömästä asiasta hermostuvan. Mutta juuri vähän aikaa sitten pilasin kiukkuilulla perheen yhteisen päivän ja vieläkin kaduttaa ja harmittaa.

Eräs tuttuni oli mulle 30-40€ velkaa. Kyselin rahoja ja sovittiin et maksaa mulle kesätyön ensitilistä. Eräpäivä tuli ja meni eikä rahoja kuulunut. Kun erehdyin kysymään rahoja, tyyppi suuttui mulle silmittömästi. Tarvitsin itse rahoja ja vaikken olisi tarvinnut, tapana ei ole rahalahjoituksia tehdä. Rahat lopulta sain mut päätin, että velkaa en anna enää muille kuin täysin luetettaville tyypeille.

Vierailija kirjoitti:

Mä sain rintasyöpädiagnoosin.

Kerroin tämän (tietysti itkien) töissä pomolleni (joka on muuten lääkäri)

ja kommentti oli: mitä sä sitä itket, sehän on vaan nips naps leikkaus.

Jäin sanattomaksi.

Luulen, että hän yritti tavallaan piristää. Taidan olla niitä harvoja, joita tuo olisi piristänyt. Inhoan yli kaiken, jos joku lohduttaa siten, että alkaa suurentelemaan ongelmaa tai on liian empaattinen. llmeisesti selvisit kuitenkin ja hän oli oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Mun mies on tällainen. Mököttää ja vittuilee, kun kysyn mikä hitto nyt on, niin tuhahtelee ja mumisee. Pitäisi tietää hänen ajatuksistaan mikä nyt on huonosti. Lähempänä viittäkymmentä ja kadottanut ihmissuhdetaitonsa, ainakin kotioloissa. Muille ja vieraiden ollessa on niin hyvää miestä ja isää olevinaan, kotona kiukuttelee ja huutaa kaikille. Teki niin tai näin, aina vääripäin. Ei tuollaista jaksa enää kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Tämä tuo itselleni mieleen ihmistyypin, jonka tyyli elää on ... jotenkin epäkunnioittava. Mutta niin kokonaisvaltaisesti, ettei  siitä voi oikein sanoa asiallisesti ilman että morkkaisi koko persoonaa. Siis yleisasenne on, että itse ollaan aina parhaita ja seksikkäimpiä, vaikka selvästi ei olisi. 

Ei kaikille voi sanoa suoraan. Joidenkin persoona on vain sellainen, että jo etukäteen tietää, ettei se kritiikki mene jakeluun millään tavalla. Silloin on parempi antaa suhteen hiipua tai jättää ystävä. Toivon, ettei sinun kohdallasi ole tästä kyse..

Minulla oli opiskeluaikana tällainen kaveri. Olen avoin ihminen, mutta hänelle en olisi ikinä sanonut käytöksestä, koska näin miten denial-fiiliksissä hän oli kun kuuli muilta kritiikkiä. Muissa aina vika ja teki todella outoja tekoja, kuten vei yhteiseltä kaverilta poikaystävän eikä nähnyt siinä mitään pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Mun mies on tällainen. Mököttää ja vittuilee, kun kysyn mikä hitto nyt on, niin tuhahtelee ja mumisee. Pitäisi tietää hänen ajatuksistaan mikä nyt on huonosti. Lähempänä viittäkymmentä ja kadottanut ihmissuhdetaitonsa, ainakin kotioloissa. Muille ja vieraiden ollessa on niin hyvää miestä ja isää olevinaan, kotona kiukuttelee ja huutaa kaikille. Teki niin tai näin, aina vääripäin. Ei tuollaista jaksa enää kukaan.

Tuollainen on henkistä väkivaltaa. Nämä kaikki jutut täällä varmasti hauskoja yksittäistapauksina. Mitta sitten kun lähipiirissä on miehesi kaltainen, niin siinä on hauskuus kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Meidän vauva oli poika, vaikka ultrassa veikattiin tytöksi. Pari kuukautta aiemmin tytön saanut kaveri kilahti ja suuttui mielettömästi mulle, kun hänen tyttö ei saakaan ikuista ystävää tästä meidän lapsesta, kuten hän oli haaveillut. Oli jo suunnitellut jtn yhteistä valokuvaustakin vauvoille (on siis itse kuvaaja), että voisivat sitten aikuisina ihmetellä, että onpas pienestä asti oltu ystäviä... Ja oli ostanut meidän tytölle syntymälahjaksi samanlaiset vaatteet kuin heidän tytöllä oli kotiutuessa :o

Tämän myötä meni välit. oli kyllä nuutenkn "vähän" erikoinen ja hankala persoona tämä ex- kaveri....

Voi ei.. ehkä parempi että meni välit.

Mun naapuri suuttui kun en tuonut heille kukkia keskenmenon jälkeen. Oma äitini oli haudattu viikkoa ennen ja surin sitä. Hautajaisten alla juteltiin vielä miten turhalta vaivalta niiden kukkien kotiin kuljetus ja tuominen on, varsinkin kun allergioita ym. Enkä saanut muuta kuin osanotot suullisesti äitini poismenosta tältä naapurilta. Tietenkään suruja ei saa verrata, kumpikin suri omalla tahollaan menetyksiään. Mutta välit oli jäätävät pitkään. Enää ei olla naapureitakaan.

Minulla kävi tällainen. Tyttöystäväni ei halunnut lähteä kaupungille kanssani. Tapasin siellä veljeni ja koska oli lounasaika, hän lupasi tarjota aterian ja ehdotti, että pyydän tyttökaverinikin mukaan. Soitin hänelle ravintolasta, hän ilmoitti ettei ehdi mukaan.

Illalla sitten oli seurauksena raivari ja sitä seurasi muutaman päivän mykkäkoulu. Piti tietenkin lepytellä ja pyydellä anteeksi. En vieläkään ymmärrä, mikä oli kohtauksen syynä? Oliko se, ettei hän päässyt lounaalle vai se, etten maanitellut häntä tarpeeksi mukaan vai se, että minä menin, vaikka hän ei tullut mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Mun mies on tällainen. Mököttää ja vittuilee, kun kysyn mikä hitto nyt on, niin tuhahtelee ja mumisee. Pitäisi tietää hänen ajatuksistaan mikä nyt on huonosti. Lähempänä viittäkymmentä ja kadottanut ihmissuhdetaitonsa, ainakin kotioloissa. Muille ja vieraiden ollessa on niin hyvää miestä ja isää olevinaan, kotona kiukuttelee ja huutaa kaikille. Teki niin tai näin, aina vääripäin. Ei tuollaista jaksa enää kukaan.

Tuollainen on henkistä väkivaltaa. Nämä kaikki jutut täällä varmasti hauskoja yksittäistapauksina. Mitta sitten kun lähipiirissä on miehesi kaltainen, niin siinä on hauskuus kaukana.

Juu oli ehkä väärä ketju avautua.. mutta näinhän se on, hauskuus kaukana ja kaikki oireillaan jo. Täytyypä tehdä asialle jotain, kiitos kommentista.

Olin lopen uupunut pitkän koulupäivän jälkeen (olin tuolloin AMK:ssa). Läheinen ystäväni joka asuu kauempana oli koko viikon luonani, ja koska hänellä oli silloin loma niin hän hengaili usein asunnollani myös päivät, kun itse olin koulussa. Hän oli tullut tässä vaiheessa kipeäksi, ja koulusta tullessani kävin apteekin kautta hakemassa hänelle lääkkeitä.

Koska olin ihan loppu koulupäivästä ja hän kipeänä, emme puhuneet mitään hetkeen kun tulin. Sitten hän sanoi, että hänestä vaikuttaa siltä että en usko hänen olevan kipeänä. Kommentoin mielestäni ihan rauhallisesti että "Kyllä mä uskon, toinhan mä niitä lääkkeitäkin".

Tästä alkoikin sitten vuosisadan suurin kilari, jossa hän huusi että "Voi anteeksi kun jouduit ihan lääkkeitä tuomaan, kyllä mä voin niitä itsekin hakea jos on niin hankalaa!". Hän myös syytti minua suorasta vittuilusta ja ilkeilystä, mutta rauhoittui lopulta täysin kun en reagoinut mitenkään. Vieläkään en tiedä, mitä niin kamalaa tein.