Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Vierailija kirjoitti:

Kun exä jätti minut,olin aivan palasina.

Kolme vuotta myöhemmin olin uudessa suhteessa,kihloissa ja yhteinen asunto etsinnässä.

Yllättäen exä otti yhteyttä Facebookin mesen kautta ja ilmoitti antavansa minulle "uuden mahdollisuuden". En vieläkään ymmärrä tuota sanavalinta,sillä hänhän se jätti minut.

No kuitenkin  sekosi täysin,kun kerroin olevani kihloissa. Koko ajan kilahteli raivokkaita,syyttäviä viestejä. Lopulta oli pakko laittaa estot päälle.

Kaikenlisäksi exä asui Varkaudessa ja minä Lahdessa eli oletti ilmeisesti että muuttaisin sinne..

Voisi luulla että meillä on sama eksä! 

Mun ex jätti minut, koska halusi "uusia kokemuksia" ja "n*ssia muita naisia". Tämä selvä, hän on sinkkuna vapaa tekemään mitä lystää. Olin tietysti rikki kihlojemme purkamisesta ja pitkän parisuhteen päättymisestä. 

Vuoden päästä ex lähetti viestin, että olisi nyt valmis asettumaan aloilleen ja naimisiin kanssani, koska muutetaan takaisin yhteen. No minä kerroin et sori mulla on uusi, ihana parisuhde, että onnea sulle Sen Oikean etsintään, se en ole minä. 

Ex raivostui ja sanoi, että eihän mun pitänyt mennä elämässäni eteenpäin, vaan odottaa häntä! Hänen mielestään olimme sopineet, että minä odottelen kiltisti jalat ristissä nunnaluostarissa siihen asti, että hänen menojalkansa lakkaa vipattamasta. 

Vai niin. Estin kun alkoi h*oraksi haukkumiset ja miesystäväni "sen" koon tivaaminen.

Otin työpaikan pahvikeräyksestä laatikoita muuttoa varten. Tämä oli siis sitä aikaa kun tietokoneet ja näytöt olivat ISOJA. melkein kaikkien laatikoiden osotelapuissa oli samassa firmassa työskenetelevän naisen nimi. Hän oli saanut kokonaan uuden sisustuksen työhuoneeseensa ja siksi laatikoita oli useampia. Tästähän ne pettämissyytökset ja mökötys sitten kotona alkoi.

Vierailija kirjoitti:

Vai niin. Estin kun alkoi h*oraksi haukkumiset ja miesystäväni "sen" koon tivaaminen.

Olisit kehunut uutta, kuinka iso se on ja enää ei tarvi teeskennellä saavansa.

Samalla luokalla ollut menetti ainakin toisen vanhempansa tsunamissa ja valitti miten hänellä on niin vaikeaa. Joskus sanoin sille, että olisit sitten jäänyt sinne itsekin. Suuttui ja kanteli tästä, mutta onneksi kukaan ei uskonut häntä.

Vierailija kirjoitti:

Samalla luokalla ollut menetti ainakin toisen vanhempansa tsunamissa ja valitti miten hänellä on niin vaikeaa. Joskus sanoin sille, että olisit sitten jäänyt sinne itsekin. Suuttui ja kanteli tästä, mutta onneksi kukaan ei uskonut häntä.

Se varmaan nautti tästä kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla luokalla ollut menetti ainakin toisen vanhempansa tsunamissa ja valitti miten hänellä on niin vaikeaa. Joskus sanoin sille, että olisit sitten jäänyt sinne itsekin. Suuttui ja kanteli tästä, mutta onneksi kukaan ei uskonut häntä.

Se varmaan nautti tästä kaikesta.

Mutta onhan orvoksi jääminen aika vaikeaa ja raskasta, orvoksi jäänyt kokee usein masennusta ja häpeääkin.

Kun yksi tuttava väitti että silmäni ovat siniset. Vastasin, että ovat kyllä vihreät, missä mukana myös ruskeaa, mutta suuttui ja alkoi öyhätä että varmaan on siniset koska veljellänikin on siniset silmät. En tiedä onko värisokea vai yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla luokalla ollut menetti ainakin toisen vanhempansa tsunamissa ja valitti miten hänellä on niin vaikeaa. Joskus sanoin sille, että olisit sitten jäänyt sinne itsekin. Suuttui ja kanteli tästä, mutta onneksi kukaan ei uskonut häntä.

Se varmaan nautti tästä kaikesta.

Mutta onhan orvoksi jääminen aika vaikeaa ja raskasta, orvoksi jäänyt kokee usein masennusta ja häpeääkin.

Ei orvoksi jääminen oikeuta minkäänlaiseen erityiskohteluun tai -käytökseen.

Ystäväni muutti 30 km päähän toiselle paikkakunnalle, ennen olimme melkein naapureita. Nyt saa säännöllisesti raivareita, kun en juuri käy kylässä. Minulla ei ole autoa eikä bussia kulje kylien välillä. 

Olin etääntynyt erään ystävän kanssa, enkä juuri koskaan saanut häntä lähtemään kahville tai syömään. Aina oli muuta tekemistä. Kyläänkään ei ehtinyt. Yritin pitää yhteyttä mutta se oli yksipuolista. Kului muutama vuosi ja pidimme satunnaisesti yhteyttä, näimme lähinnä vaan kummilapsen synttäreillä tai muuten harvakseltaan.

Muutin perheeni kanssa toiselle paikkakunnalle työn perässä ja tuo ystävä selvästi loukkaantui tästä-  muistuttaa toisinaan kuinka olisi helpompaa nähdä kun asuisin lähempänä. Itse asiassa muuton jälkeen olemme nähneet suunnilleen yhtä usein.

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

No ei. Sulla voi olla helpompaa kun oot höyryjä päätellyt, mut sun kavereilla ei varmasti ole. Vaikka vanha ketju, niin pakko kommentoida koska tällainen käytös murentaa pala palalta kaverisuhteita. Jos täällä on joku joka vastaavaa harrastaa niin MIETI. Ystävistä tulee kavereita ja sitten he kaikkoaa jollain aikavälillä.

Tällainen on niin raskasta ja vie energiaa kaikilta. Nyt mietinnössä vakavasti pitkän kaverisuhteen päättäminen. Ymmärrän jos on vaikeaa, stressiä tms. mutta se ei oikeuta käyttäytymään miten tahansa. Johonkin asti sitä sietää, mutta tämän kamelin selkä alkaa olla katkipoikki. Varsinkin kun tiedän, että jos itse käyttäytyisin kuin hän, niin olisi mennyt menojaan jo vuosia sitten. Jokainen kriisi ei ole testi kavereille kuka käyttäytyy hänen kriteerien mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on niin ärsyttäviä ihmisiä, olen itse karsinut kaikki tämmöiset elämästäni. Yksi entinen ystävä aina kertoi kaikki kuulumiseni vanhemmilleen, joskus jopa reaaliajassa, asui siis vanhempiensa kanssa. Jos vaikka puhuin jostakin tosi henkilökohtaisesta ja hän kävi vaikka välillä keittiössä hakemassa vettä, kun lopuksi sanoin että en sitten halua että tästä puhutaan kenellekään, niin totesi että kertoi jo vanhemmilleen. Että kun heillä on niin hyvät välit niin hän haluaa kertoa. Loukkaantui kovasti jos pyysin, että ei kertoisi. Ratkaisu oli olla kertomatta hänelle mitään.

Näin mun on toimittava äitini kanssa. En voi kertoa mitään kun se menee eteenpäin. Minä olen sitten se pikkuasioista nillittäjä. Jos toimisin samoin, niin olisin ihan hirveä ihminen.

Lisäksi jos kysyy missä olin ja erehtyy sanomaan, että olin Pirjon luona alkaa kolmannen asteen kuulustelu. Kysytään Pirjon suku läpi, iät, koulutukset kaikki. Nykyisin osaan jo sanoa, että mihin sitä tietoa tarvitset kun et henkilöitä edes tunne. No, ennen ei ollut ihan näin utelias, ilmeisesti kun ei omassa elämässä tapahdu liikoja niin pitää yrittää toisten kautta elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverilla oli vaikea elämäntilanne ja pitkän välimatkan takia ei oltu nähty vähään aikaan. Kun siitäkään ei ollut kuulunut mitään, laitoin tekstarin "miten menee?". Siihen ei ikinä tullut vastausta, joten seuraavana päivänä soitin perään. Noh... Kaveri oli minulle verisesti loukkaantunut ja huusi etten ikinä kysy hänen kuulumisiaan. Kiistin ja sanoin että juurihan lähetin tekstarinkin. "Mut sä et kysynyt 'mitä kuuluu' vaan ihan muuta!" Uskomatonta mutta totta, tuohon sanamuotoon vedoten päätti 20v ystävyyssuhteen. Ihmettelen edelleen, vaikka aika vaikea persoona aina olikin ollut.

Ymmärrän, että tuo tuntuu kohtuuttomalta, mutta olen itse ollut vaikeassa elämäntilanteessa, jossa ihmiset lakkasivat kysymästä mitä kuuluu, koska heillä ei joko ollut kiinnostusta tai kapasiteettia käsitellä jotain niin vaikeita tunteita herättävää aihetta. Olisi tehnyt mieli päättää tuolloin ystävyys jos toinenkin, kun ei ollut ystäviä, joille jutella kun niitä eniten tarvi. Sitten kun sain itseni henkisesti kokoon kuukausien päästä, uskaltautui ystävät kysymään mitä kuuluu. Sitten täytyi itse vielä käsitellä niitä tunteita, että onko nämä aitoja ystäviä, kiinnostaako niitä oikeasti. Nykyään yhä olo on epävarma. Nämä ystävyydet ovat heikentyneet omalta suunnaltani, minua kiinnostaa vähemmän mitä heille kuuluu

Minulla taitaa olla vähän kaltaisesi ystävä. En aina tiedä mikä määrä myötätuntoa ja voinnin kyselyä olisi hyvä tai ehkä mikä tapa siihen olisi oikea.

Ainakin minulla syy olla ottamatta yhteyttä välillä on juurikin se, että vedetään pienestä herneet ja arvotetaan asioita niin että se hänen sairastamisensa on ykkösasia ja muiden jutut voi unohtaa tai niistä ei saisi samaan aikaan puhua. Jos niin tehdään, uhataan ystävyyden päättymisellä koska hänen tilansa kerran on yhdentekevä. Näin ei missään nimessä ole, mutta ottaa sen aina niin.

Tottakai hänen tilansa on hänelle prioriteetiltaan ykkönen, kaikki ymmärtävät sen. Mutta hänen mielestään meidän kohdalla se pitäisi kaikille muillekin sitä olla. Muiden asiat, myös terveydelliset, ohitetaan nopeasti tai niitä hän itse vähättelee. Hän ei kysy mikä muiden vointi on jos jollain toisella on vaikeaa ja jos joltain toiselta kysytään, uhriutuu, että eikö hän ole tärkeä kun nyt ei häneltä kysytty. Tämä on todella, todella raskasta.

Hän itse karkottaa ystäviä tällä käytöksellään. Muutenkaan ei itse pidä kiinni sovituista yhteisistä tapaamisista jos hänelle tulee tärkeämpää, peruu ne. Jos joku muu peruu, haukkuu selän takana, eikä voi käsittää miksi peruu, koska meidän tapaaminen on tärkeämpää (paitsi siis jos hänellä itsellään on jotain muuta).

Ethän ole tällainen joka itse työntää käytöksellään muut pois? En jaksaisi enää pelätä mikä aiheuttaa seuraavan paskamyrsky,  joten varmaan tässä on jossain vaiheessa tehtävä peliliikkeitä johonkin suuntaan.