Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Minulla oli täysin psyko kämppis. Jos hänellä oli huono päivä, niin se purettiin meihin toisiin. Meihin, joiden ainoa yhteys häneen oli se, että olimme sattumalta päätyneet samaan kämppään hänen kanssaan. Hän paiskoi ovia, sotki keittiötä, jopa huusi meille tunteenpurkauksissaan. Kerran hän käveli keittiössä eteeni, minä sanoin hänelle moi, hän PAISKASI minulta lainaamansa pelin eteeni keittiönpöydälle ja marssi pois omaan huoneeseensa. Ja syyt olivat aina luokkaa "koulussa oli pahaa ruokaa", "koe meni huonosti" tai "myöhästyin bussista". Hän itse oli siinä käsityksessä, että hänen "tulisuutensa" ja "temperamenttisuutensa" tekevät hänestä viehättävän ja puoleensavetävän. Tuollainen käsitys pitää kuitenkin paikkansa vain sarjakuvissa ja tv-sarjoissa, joissa se yksi porukan ystävistä on vähän sellainen, mutta kaikki rakastavat häntä siitä huolimatta, koska sellaisiahan ystävät ovat.

Ei hän kyllä paljon parempi ollut hyvälläkään päällä, silloin hänellä oli tapana laulella kovaan ääneen pitkin kämppää, vaikka toisten olisi pitänyt saada keskittyä töihin. Luulen, että hän odotti jonkun meistä tulevan hänen huomaamattaan hänen auki "unohtuneelle" ovelleen, kröhäisseen kurkkuaan jolloin hän olisi voinut esittää yllättyvänsä ja nolostuvansa siitä, että joku kuuli hänen laulunsa, mutta sitten se toinen olisikin vaikuttuneena huokaissut jotain tyyliin: "sä todella osaat laulaa". Harmi vain, että hänen laulunsa oli karseaa, epävireistä pihinää.

Hän oli silloin vasta 16, eli voisin kai periaatteessa vielä toivoa, että hän kasvaisi tuosta. Ihan itsensä vuoksi. Mutta valitettavasti tapasin hänen äitiään useampaan otteeseen ja sen perusteella en kyllä usko, että tytöllä on hirveästi mahdollisuuksia oppia rakentavampia toimintamalleja. Ei jäänyt mysteeriksi, mistä hän oli elämäntapansa oppinut.

Kaveri oli joskus astumassa punaisia päin autoa, sain hänet juuri ja juuri kiskaistua käsipuolesta takaisin. Kiitos tästä oli "no ei mua vittu tarvi vahtia Niinkuin jotain kakaraa" ja lähti naama norsunveellä vastakkaiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konmari suomi ryhmä fbssä on kuin teinityttöjen porukka, ydinporukalla on vain taito tehä homma oikein ja arvostella muita. Erilaiset ja kyseenalaistavat "maritetaan" pois. Kysymyksiin vastataan jopa naureskellen ja monet kysymykset triggeröi porukan sotajalalle. Tulee mieleen ne meangirls porukat joissa kaikilla kuuluu olla saman merkkiset vaatteet, harrastukset ja koulureput. Aikuiset naiset hyvänen aika.

Pakko oli erota ja tehdä konmaritus itsenäisesti loppuun. Vertaistukea ryhmästä ei saanut.

Ai, kauhee! Nyt tuli niin lähelle, että oma kokemus esiin:D Alopecia Fb ryhmässä yksi ylläpitäjä tuli aina huomauttelemaan minulle, että sairauden muita nimiä ei saa mainita( sana pälvikalju). Muita kohtaan ei hyökätty niin kuin minua kohtaan. Otin asian sitten esiin, että tuo loppuisi ja voisin keskittyä ainoastaan vertaistukeen. Arvelinkin, että tulin poispotkituksi. Muu ylläpito "pesi" kätensä tuosta touhusta, että saa sillä yp:llä mielipiteitä olla ja saa hän tulla aina vain minun kommentteihini kiusaamaan. En voinut uskoa, että aikuiset ihmiset kiusaavat kuin alakoululaiset, varsinkin, kun pyysin, että sanana pälvikalju on minulle tutumpi ja sitä täällä moni muukin käyttää. Ruutukaappaukset tallella ja saa jo nauraa tuolle kuningattarelle, jolla on ainoat oikeat sairauden kutsumanimet :D

Oli jo asia mielestäni selvitetty, kun heitti vettä myllyyn ja sanoi, että aikoo tulla jatkossakin huomauttelemaan minulle:) Olin ihan, että uskomatonta, kuinka on noussut kusi päähän( tuota en tietenkään maininnut). Laittoi sitten yksäri viestiä ja paasasi kuinka on hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan ja kukaan ryhmän kavereista ei ole hänelle sanonut vastaan, vaikka hän tapansa mukaan huomauttelee ja tarttuu toistensa sanomisiin.

Tokaisin vain, että se ei tarkoita, että toimintansa olisi oikein, jos olen ensimmäinen joka kyseenalaistaa hänen yksinvaltiuden päättää sanojen käytöstä. Ongelma eli minä asian esiinottaja lakaistiin maton alle ja nyt ryhmähenki taas kukoistaa. Jankkasin asiaa kauan, että eihän se voi olla noin, että mulle on eri säännöt kuin muille:D

Asia oli kokemuksena uusi minulle, olen saanut muualta oikeaa aitoa vertaistukea ja tuolla se ei toteutunut.

Ensin ajattelin , etten puhu näistä asioista, mutta toisaalta, miksi pitää suunsa kiinni, eiköhän mulla ole ihan yhtäläinen lupa puhua varsinkin kun oli tuollaista epäoikeudenmukaista kiusaamista.

Sen olisin ymmärtänyt, jos se olisi ollut sääntö/kaikille samaa kohtelua,...kuitenkin kerroin, että pälvikalju on minulle sanana lähempänä, sillä tuttuus. Ja koen, että puhun siitä asiasta, mihin olen tottunut. En kuitenkaan tyrkyttänyt muille sanaa. Kannustin ja kehuin muita, joten olen helpottunut, kun pääsin eroon ko mielivallasta.

Jossakin aiemmissa postauksissaan tuo yp kehuu kuinka on niin sinut tuon sairauden kanssa, mutta mielestäni hänen käytös vs postaus olivat todella kaksinaamaista kehujen kalastelua ja kaukana todellisesta. 

Olin jo unohtanut aika lailla tuon, että aika pieni asia pienessä piirissä, mutta nyt tuli niin samantapainen kokemus, että kyllä noita sitten ilmeisesti riittää:D

Jokatapauksessa ryhmässä olevat ihmiset olivat ihania, ainoastaan ylläpito ainakin kaksi kolmesta loistivat kokemattomuudella ja määräysvallan rajat olivat sumentuneet.

Jostain syystä huomion kiinnitti sun saamat KAKSI alapeukkua! :D

Kilarikeisari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi. Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

No onneksi ei kenenkään seurassa ole pakko olla, jos ei tahdo. Minkään en siedä esimerkiksi nenä pystyssä käveleviä nirppanokkia, jotka kuvittelee tievänsä aina mikä on parasta toisille. Miksi minun pitäisi olla väen vängällä kaveria sellaisten kanssa, jotka ei viihdy minun seurassa ja päinvastoin?

Meillä ainakin porukat on sellasia, että asiat puhutaan halki ja usein kovaäänisesti, mutta so what. Minua itseäni ärsyttää kitisijät, joista ei saa irti, että mikä vaivaa. Nämä samaiset tapaukset löytyy yleensä juuri tämän tyylisiltä kitikiti-foorumeilta kovaan ääneen ihmettelemässä, että kun toi on tollanen ja mikä tota vaivaa, ja miks toi tekee noin. Kysymällä se kuule selviää...

Meillä vaan on totuttu, että tunteet on parempi purkaa pois ja pyyhkiä samalla taulu puhtaaksi. Ei sitten tarvitse mennä kenenkään selän taakse supiseen ja murjottaan päivätolkulla niin, että kaikkien muiden viikko menee varmasti pilalle. Jos vituttaa, niin ne tunteet on parempi purkaa mahdolisimman nopeasti pois. Marttyyrit ja kitsijät ovat kaikista vittumaisempia ihmisiä mitä tiedän selän takana supisijoiden ohella.

En kyllä vieläkään käsitä miksi huutajia ja mesoajia pitäisi pelätä. Huuda takaisin tai käske painua helvettiin, jos häiritsee. Niin minä ainakin teen.

Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä keskustelemaan ilman että tarvitsee huutaa ja riehua. Kuulostaa impulssikontrollittoman ihmisen toiminnalta tuollainen.

Ja ei, jos perheessä ei huudeta niin ainoa toinen vaihtoehto ei ole nirppanokkaisuus ja puhumattomuus. Vaan ihan normaalia käyttäytymistä. Jos joku huutaa minulle niin minä en todellakaan alennu samalle tasolla ja huuda takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kilarikeisari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi. Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

No onneksi ei kenenkään seurassa ole pakko olla, jos ei tahdo. Minkään en siedä esimerkiksi nenä pystyssä käveleviä nirppanokkia, jotka kuvittelee tievänsä aina mikä on parasta toisille. Miksi minun pitäisi olla väen vängällä kaveria sellaisten kanssa, jotka ei viihdy minun seurassa ja päinvastoin?

Meillä ainakin porukat on sellasia, että asiat puhutaan halki ja usein kovaäänisesti, mutta so what. Minua itseäni ärsyttää kitisijät, joista ei saa irti, että mikä vaivaa. Nämä samaiset tapaukset löytyy yleensä juuri tämän tyylisiltä kitikiti-foorumeilta kovaan ääneen ihmettelemässä, että kun toi on tollanen ja mikä tota vaivaa, ja miks toi tekee noin. Kysymällä se kuule selviää...

Meillä vaan on totuttu, että tunteet on parempi purkaa pois ja pyyhkiä samalla taulu puhtaaksi. Ei sitten tarvitse mennä kenenkään selän taakse supiseen ja murjottaan päivätolkulla niin, että kaikkien muiden viikko menee varmasti pilalle. Jos vituttaa, niin ne tunteet on parempi purkaa mahdolisimman nopeasti pois. Marttyyrit ja kitsijät ovat kaikista vittumaisempia ihmisiä mitä tiedän selän takana supisijoiden ohella.

En kyllä vieläkään käsitä miksi huutajia ja mesoajia pitäisi pelätä. Huuda takaisin tai käske painua helvettiin, jos häiritsee. Niin minä ainakin teen.

Niin. Koska kaikkien on pakko olla joko suu vaahdossa rääkyviä raivohulluja tai sitten piilovittuilevia, selän takan kyräileviä, vihollisilleen hymyileviä ja "kaikki on hyvin"-valhetta jankuttavia inisijöitä. Välimuotoja ei ole.

Aivan niin. Ja on pakko lisätä, että oman kokemuksen mukaan ne pahimmat kilahtelijat ovat myös noita samoja murjottajia, jotka sitten supisevat selän takana että "kehtasi se Pirjo sanoa että käyttäydyn huonosti, kun huusin sille eilen ja paiskoin vähän vain tavaroita pitkin seiniä, tiedätkö sillä tavalla tervehenkisesti, kun ei ottanut sitä toista pullaa vaikka minä olisin halunnut että ottaa". Ja seuraavana päivänä ei tervehditä Pirjoa, kun ei osannut arvostaa "rehellistä tunteiden ilmaisua".

Tavallisilla ja terveellä tunnesäätelyllä varustetuilla ihmisillä ei ole myöskään tarvetta keinotekoisesti "pyyhkiä taulua tyhjäksi", kun kaikki asiat tulevat käsitellyksi asiallisesti ja omassa mittakaavassaan heti, kun ne tapahtuvat. Terveen tunnesäätelyn avulla osaa myös tunnistaa että jahas, nyt olen ärtynyt ja joku toisen tekemä juttu ärsyttää, koetanpa rauhoittaa tai rentouttaa itseäni enkä pura omaa pahaa oloa tuohon viattomaan toiseen. 

Kilahtelijat ovat yksinkertaisesti oppineet kotoaan epäterveen mallin eivätkä edes tajua, että suurin osa ihmisistä ei toimi niin. Suurin osa ei halua "huutaa takaisin" eli mennä väkisin mukaan jonkun toisen tunteeseen hetkenä minä hyvänsä. Suosittelen itsetutkiskelua/terapiaa, sillä esim. vanhempi-lapsisuhteessa tai muussa läheisessä ihmissuhteessa tuollainen kilahtelu voi aiheuttaa ongelmia turvallisuudentunteessa ja jopa traumaattisia kokemuksia. Se ei ole "normaalia", vaikka muut perheessäsi tekisivät samoin. Siinä vastuu omista tunteista ja niiden käsittelystä siirretään toiselle; toisen pitää "kestää" ja "osata olla ottamatta itseensä" ja samalla pakotat heidät käsittelemään omaa tunnettasi, halusivat tai eivät. Vastuu on kuitenkin todellisuudessa sinulla. Sinun itsesi täytyy opetella sivistynyt tapa ilmaista tunteitasi, sillä niitä on, ja nähdä asiat mittakaavassa. 

Tässä toimii hyvin lapsen kehityksen analogia. Pienenä lapset tarvitsevat vaippaa, kun ei ole selvää, milloin ja missä kuuluu päästellä, samalla tavalla lapsi ei ymmärrä omia tunteitaan ja reaktioitaan. Jossain vaiheessa sitten kasvun aikana opitaan hallitsemaan omaa suolta ja ymmärtämään omaa sisintä - tai ainakin niin käy suurimmalle osalle. Julkisella paikalla raivoava aikuinen ihminen on yhtä nolo kuin julkisella paikalla housuihinsa laskeva aikuinen ihminen, ja aivan yhtä typerältä kuulostaa kummassakin tapauksessa selitys "luonnollisesta" ja "rehellisestä" ilmaisusta. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli aika ketjun alussa juttua, kun joku oli alkanut kipeänä raivoamaan pikkuasiasta ja sitten joku vastasi että hänkin tekee samaa, eli hermot on kireällä kipeänä ja että alkoi raivoamaan suklaalevyn saatuaan. En voi käsittää tätä. Itse sentään pidän itseäni aika kipakkana ihmisenä, mutta jos olen oikeasti kipeä niin en todellakaan jaksa raivota, hyvä että edes puhua. Eli eivät taida olla oikeasti kipeinä nämä raivoajat.

Minä olen se suklaalevystä raivoava. Ei se sellaista raivoamista ole kuin tässä ketjussa on kerrotu, tai mitä tuo yksi tunteidensa näyttäjä harrastaa. Se on sellaista itkunsekaista mielenpahoittamista, kun tosiaan ei siitä raivoamisesta mitään tule. Muuten olenkin kaikenkaikkiaan rauhallinen ihminen. Olisi varmaan pitänyt alunalkaenkin tarkentaa että se on sängyssä nyyhkyttämistä ja jos pystyy niin muutaman sanan huutamista jos edes sitä :D Btw tosi hyvä ketju, oon seurannu alusta asti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli aika ketjun alussa juttua, kun joku oli alkanut kipeänä raivoamaan pikkuasiasta ja sitten joku vastasi että hänkin tekee samaa, eli hermot on kireällä kipeänä ja että alkoi raivoamaan suklaalevyn saatuaan. En voi käsittää tätä. Itse sentään pidän itseäni aika kipakkana ihmisenä, mutta jos olen oikeasti kipeä niin en todellakaan jaksa raivota, hyvä että edes puhua. Eli eivät taida olla oikeasti kipeinä nämä raivoajat.

Minä olen se suklaalevystä raivoava. Ei se sellaista raivoamista ole kuin tässä ketjussa on kerrotu, tai mitä tuo yksi tunteidensa näyttäjä harrastaa. Se on sellaista itkunsekaista mielenpahoittamista, kun tosiaan ei siitä raivoamisesta mitään tule. Muuten olenkin kaikenkaikkiaan rauhallinen ihminen. Olisi varmaan pitänyt alunalkaenkin tarkentaa että se on sängyssä nyyhkyttämistä ja jos pystyy niin muutaman sanan huutamista jos edes sitä :D Btw tosi hyvä ketju, oon seurannu alusta asti

Ai no hyvä että tarkensit, näin mielessäni että suunnilleen paiskoit suklaalevyn sen antajan naamaan :D Olisin tietty itsekin voinut kysyä tarkennusta tähän, mutta hyvä että selvisi :)

Tuon alkuperäisen kipeänä raivoamistarinan kirjoittajan kokemuksesta olen kyllä edelleen ihmeissäni, siinä vaikutti että kipeänä oleva raivosi ihan tosissaan.

Entisellä kaverilla oli tosi ärsyttävä tapa pönkittää omaa erinomaisuuttaan muitten mielipiteillä ja liioitella niitä ihan liikaa, ja jos yritti oikaista sen sanomisia se loukkaantui verisesti.

Kuvitteellinen esimerkkitilanne. Kysyy että onko tekemänsä kakku hyvää. Sanon että joo. Sitten kun mennään vaikka kaveriporukalla konditoria-kahvilaan ja tilataan kakkua niin kehuskelee koko porukalle että sen tekemä kakku on parempaa, "Essikin" (minä) oli sitä mieltä. Ja sitten muut katsoo mua vähän oudosti että jo on oudot mielipiteet/kauhea hinku miellyttää tätä kaveria. Yritä siinä sitten sanoa että en oikeasti ollut sitä mieltä, kakkusi ei ole yhtä hyvää kuin tämä ammattimaisesti tehty.  Joskus yritin ja se alkoi kiukkuisena tivaamaan että kylläpä sanoit, sanoit ihan varmasti.

Teki tota ihan jatkuvasti eli sanoi mun olleen jotain mieltä, ja en voi korjata, koska sen perustelut kaatuisi ja vetäisin sen väitteeltä maton alta ja se suuttuis. Vaihtoehtoina oli siis että se nolaa mut tai mä nolaan sen. Rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Entisellä kaverilla oli tosi ärsyttävä tapa pönkittää omaa erinomaisuuttaan muitten mielipiteillä ja liioitella niitä ihan liikaa, ja jos yritti oikaista sen sanomisia se loukkaantui verisesti.

Kuvitteellinen esimerkkitilanne. Kysyy että onko tekemänsä kakku hyvää. Sanon että joo. Sitten kun mennään vaikka kaveriporukalla konditoria-kahvilaan ja tilataan kakkua niin kehuskelee koko porukalle että sen tekemä kakku on parempaa, "Essikin" (minä) oli sitä mieltä. Ja sitten muut katsoo mua vähän oudosti että jo on oudot mielipiteet/kauhea hinku miellyttää tätä kaveria. Yritä siinä sitten sanoa että en oikeasti ollut sitä mieltä, kakkusi ei ole yhtä hyvää kuin tämä ammattimaisesti tehty.  Joskus yritin ja se alkoi kiukkuisena tivaamaan että kylläpä sanoit, sanoit ihan varmasti.

Teki tota ihan jatkuvasti eli sanoi mun olleen jotain mieltä, ja en voi korjata, koska sen perustelut kaatuisi ja vetäisin sen väitteeltä maton alta ja se suuttuis. Vaihtoehtoina oli siis että se nolaa mut tai mä nolaan sen. Rasittavaa.

Samanlainen entinen ystävä oli. Mielestäni se on manipuloimista. Esim. jos hän kertoo jotakin juttua ja uskallan olla hieman eri mieltä. Niin sitten tulee loukkaantuminen ja :" Mutta Marjattakin oli mun kanssa samaa mieltä." -Aha,  jos Marjattakin oli kerran sama mieltä niin eiköhän minunkin tietysti tarvitse vaihtaa mielipidettäni.

Tai sitten, jos oltiin porukassa ja tämä ystävä sanoi jonkun hieman "erikoisen" mielipiteen ja muut ehkä hieman kyseenalaistavat hänen sanomaansa niin sitten hän voi vetää minut mukaan: "Kyllähän sinäkin Sini olit tätä mieltä." Vaikka siis kyse ei olisikaan ollut siitä, että olisin ollut samaa mieltä, koska asiayhteys oli eri tms.

Asiakasfirman toimitusjohtaja soitti työmaalle ja kysyi lähentänkö minä meidän laskut. Juu lähetin ja mielessä pyöri, että olikohan tullut pahakin pilkkuvirhe. Sitten se alkoi kysymään, että mitä se tarkoitti, että postimerkissä oli lentokoneen kuva - änkytin jotain, että nyt en ymmärrä.

Että oliko se tarkoituksella laitettu, kun meillä täällä Raumalla ei ole lentokenttää.

Ei selvinnyt oliko se tosissaan vai olinko jossain piilopuhelimessa. Eikä ollut mikään pikkufirman tj.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskon mies kilahteli milloin mistäkin. Kaikista mieleenpainuvimmat (kyseessä yli 20v. mies):

- juustoa ei saanut leikata kahta kertaa samaan suuntaan, juusto piti kääntää ja sitten höylätä toiseen suuntaan. Oltiin meidän vanhemmilla kylässä, joten ei ollut edes miehen oma juusto :D

- pelattiin pihalla krokettia ihan ajankuluksi. Multa singahti pallo keskelle tiheää risukkoa ja hain pallon sieltä pois. Kuulemma pilasin koko pelin ja sieltä helvetin risukosta, mihin siis ei edes mailaa saisi, olisi se pallo pitänyt seuraavalla kerralla lyödä pois.

Kuulostaa autisminkirjon häiriötä sairastavalta. Puolituttu asperger-potilas on tuollainen tyyppi.

Ihan näin aspergeria sairastavia tuntevana, voin diagnosoida tuon aloituksen miehen pikkunillittäväksi m*lkuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisellä kaverilla oli tosi ärsyttävä tapa pönkittää omaa erinomaisuuttaan muitten mielipiteillä ja liioitella niitä ihan liikaa, ja jos yritti oikaista sen sanomisia se loukkaantui verisesti.

Kuvitteellinen esimerkkitilanne. Kysyy että onko tekemänsä kakku hyvää. Sanon että joo. Sitten kun mennään vaikka kaveriporukalla konditoria-kahvilaan ja tilataan kakkua niin kehuskelee koko porukalle että sen tekemä kakku on parempaa, "Essikin" (minä) oli sitä mieltä. Ja sitten muut katsoo mua vähän oudosti että jo on oudot mielipiteet/kauhea hinku miellyttää tätä kaveria. Yritä siinä sitten sanoa että en oikeasti ollut sitä mieltä, kakkusi ei ole yhtä hyvää kuin tämä ammattimaisesti tehty.  Joskus yritin ja se alkoi kiukkuisena tivaamaan että kylläpä sanoit, sanoit ihan varmasti.

Teki tota ihan jatkuvasti eli sanoi mun olleen jotain mieltä, ja en voi korjata, koska sen perustelut kaatuisi ja vetäisin sen väitteeltä maton alta ja se suuttuis. Vaihtoehtoina oli siis että se nolaa mut tai mä nolaan sen. Rasittavaa.

Samanlainen entinen ystävä oli. Mielestäni se on manipuloimista. Esim. jos hän kertoo jotakin juttua ja uskallan olla hieman eri mieltä. Niin sitten tulee loukkaantuminen ja :" Mutta Marjattakin oli mun kanssa samaa mieltä." -Aha,  jos Marjattakin oli kerran sama mieltä niin eiköhän minunkin tietysti tarvitse vaihtaa mielipidettäni.

Tai sitten, jos oltiin porukassa ja tämä ystävä sanoi jonkun hieman "erikoisen" mielipiteen ja muut ehkä hieman kyseenalaistavat hänen sanomaansa niin sitten hän voi vetää minut mukaan: "Kyllähän sinäkin Sini olit tätä mieltä." Vaikka siis kyse ei olisikaan ollut siitä, että olisin ollut samaa mieltä, koska asiayhteys oli eri tms.

Hei, mullakin oli tällainen kaveri, mutta tämä  tosin keskittyi suurentelemaan lähinnä huonoja puoliani, että näyttäisi itse paremmalta. :D

Vierailija kirjoitti:

Missä te törmäätte noihin ihmisiin, jotka pahoittavat mielensä kaikesta? Kuinka pystytte pitämään yhteyttä heihin? Mulla on tosi matala sietokyky kaikenlaiselle epäloogiselle raivoamiselle ja höpöttämiselle.

Suurin osa tuntuu olevan joko sukulaisia tai kouluaikaisia kavereita, jolloin ei ehkä ole ollut niin valinnanvaraa.

Minä olen näitä kotona sairastaessa nyt lukenut ja koko ajan mieltä kaivelee ihan aikuinen ystäväni, joka taisi loukkaantua kun jouduin jättämään 38 asteen kuumeen takia väliin ystävien kesken sopimamme ravintolaillallisen. Kaikki muut pahoittelivat asiaa ja tämä yksi ilmeisesti loukkaantui verisesti kun kehtasin tulla kipeäksi.

Nämä on niin ärsyttäviä ihmisiä, olen itse karsinut kaikki tämmöiset elämästäni. Yksi entinen ystävä aina kertoi kaikki kuulumiseni vanhemmilleen, joskus jopa reaaliajassa, asui siis vanhempiensa kanssa. Jos vaikka puhuin jostakin tosi henkilökohtaisesta ja hän kävi vaikka välillä keittiössä hakemassa vettä, kun lopuksi sanoin että en sitten halua että tästä puhutaan kenellekään, niin totesi että kertoi jo vanhemmilleen. Että kun heillä on niin hyvät välit niin hän haluaa kertoa. Loukkaantui kovasti jos pyysin, että ei kertoisi. Ratkaisu oli olla kertomatta hänelle mitään.

Miehen ex on ammatiltaan kokki ja piti itseään hyvänä ruuanlaittajana. Otti aina kauheana loukkauksena jos joku erehty lisäämään suolaa hänen tekemään ruokaan. Ketsuppi oli myös pahasta eikä sitä olisi saanut lisätä edes makaroonilaatikkoon. kerran mielenosoitukseksi lisäs ketsuppia miehen puuroon. Mies oli syönny silmääkään räpäyttämättä :D Kuulin myös yheltä jätkältä jonka kanssa se seurustelu myöhemmin että niillä oli ollu kans samanlaista ruokadraamaa. Oli mököttäny koko viikonlopun kun tyyppi oli arvostellu tai ei ollu suostunu maistamaan jotain sen ruokaa. Eivät seurustelu hekään enää....

Olin pitkään kaveri yhden erittäin kauniin ja näyttävän naisen kanssa ja luonnollisesti hän sai 99% miesten huomiosta. Ex-kaveri siis hoikka mutta hyvin muodokas, suuret rinnat, pitkät blondit hiukset ja kasvoiltaan hyvin kaunis. Minä olen tällainen peikkotukkainen ruipelo joka ei edes meikkaa.

Kerran baarissa yksi mies istui pöytäämme ja oli selkeästi kiinnostunut minusta. Oli saman tyyppinen "peikkopoika" kuin minäkin.

Kun mies poistui vessaan, kaveri haukkui tämän alimpaan rakoon, että kuinka lyhyt ja tuollainen narkkarin näköinen mies kehtasi edes istua seuraamme. Mies palasi ja vaihdoimme puhelinnumeroita. Kaveri kiskoi viinaa kaksin käsin loppuillan ja tuhahteli kuinka "kyllähän tuosta miehestä huomasi että se joutuu aina tyytymään kakkosvaihtoehtoon, viitaten minuun" Se yksi kerta sadasta kun joku kiinnostui minusta, oli hänen egolleen liikaa. 

Nykyään minä ja tämä "peikkopoika" olemme olleet naimisissa yhdeksän vuotta, happy ending siis :) Ex-kaveri ei tullut häihin.

Minä ja ystäväni vastasimme kolmannen henkilön kysymykseen Facebookissa koskien yhteistä harrastustamme. Ystäväni vastasi ensin ja minä hänen jälkeensä, jonka yhteydessä olin yhdestä asiasta eri mieltä kuin hän. Ystävälläni meni tästä jokin kummallinen defenssi päälle ja hän täytti sen koko julkaisun viesteillä siitä, kuinka hän on harrastanut tätä asiaa niin ja niin kauan, kuinka täytyy olla todella yksinkertainen jos ajattelee kuten minä, kuinka en selvästi tiedä mistä puhun jne. Yritin vastata asiallisesti muutaman kerran, mutta lopulta ilmoitin, etten tahdo enää jatkaa koko keskustelua, koska siinä ei mielestäni ollut mitään riideltävää. Pyysin anteeksi jos olin loukannut häntä ja ilmoitin, että asia olisi minun osaltani loppuunkäsitelty.

Mutta kuinka ollakaan, seuraavaksi ystäväni alkoi viestittelemään yksityisviestein, yrittäen edelleen todistaa minun olleen väärässä. Kun en edelleenkään ollut kiinnostunut jatkamaan aiheesta, hän alkoi raivoamaan, että "leikin aikuista" (olimme kuitenkin molemmat yli parikymppisiä jo tuolloin) ja "muita parempaa", koska kieltäydyin heittäytymätä mihinkään lapselliseen riitaan.

Kun olin pyytänyt häntä rauhoittumaan ja sulkenut Facebookin, alkoi hän lähettämään jatkuvalla syötöllä tekstiviestejä puhelimeeni.  En enää vastannut hänelle ja aikansa mesottuaan hän torjui minut kaikissa kontakteissa, eikä enää ollut tuntevinaan minua.

Tämä tapahtui n. kuusi vuotta sitten, mutta pari vuotta sitten yllättäen kuulin hänestä uudelleen tekstiviestitse. Hän oli nähnyt minut jossain muualla puhumassa samasta asiasta kuin mistä tämä koko hässäkkä lähti alunperin liikkeelle ja ilmeisesti tunteet kuohahtivat uudelleen. :D Parin viestin jälkeen jätin hänet taas huomioimatta ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään, vaikka satunnaisesti oonkin häneen törmännyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja ystäväni vastasimme kolmannen henkilön kysymykseen Facebookissa koskien yhteistä harrastustamme. Ystäväni vastasi ensin ja minä hänen jälkeensä, jonka yhteydessä olin yhdestä asiasta eri mieltä kuin hän. Ystävälläni meni tästä jokin kummallinen defenssi päälle ja hän täytti sen koko julkaisun viesteillä siitä, kuinka hän on harrastanut tätä asiaa niin ja niin kauan, kuinka täytyy olla todella yksinkertainen jos ajattelee kuten minä, kuinka en selvästi tiedä mistä puhun jne. Yritin vastata asiallisesti muutaman kerran, mutta lopulta ilmoitin, etten tahdo enää jatkaa koko keskustelua, koska siinä ei mielestäni ollut mitään riideltävää. Pyysin anteeksi jos olin loukannut häntä ja ilmoitin, että asia olisi minun osaltani loppuunkäsitelty.

Mutta kuinka ollakaan, seuraavaksi ystäväni alkoi viestittelemään yksityisviestein, yrittäen edelleen todistaa minun olleen väärässä. Kun en edelleenkään ollut kiinnostunut jatkamaan aiheesta, hän alkoi raivoamaan, että "leikin aikuista" (olimme kuitenkin molemmat yli parikymppisiä jo tuolloin) ja "muita parempaa", koska kieltäydyin heittäytymätä mihinkään lapselliseen riitaan.

Olen itsekin ihmetellyt tuota "leikit aikuista" tai "esität parempaa kuin oletkaan" -kommenttia, kun parikymppisenä yksi kaveri sitä aina naamalleni paiskoi. Kilahtelijoiden mielestä on aina teeskentelyä, jos joku ei halua raivota, solvata ja huutaa. Tai että toisella ei ole aitoja tunteita, jos se ei mellasta. Tiedoksi: minusta ei tunnu luontevalta riehua, haukkua ja huutaa, koska 

a) se on tarpeetonta asian selvittämiseksi

b) se on todella vähä-älyistä

c) minulla ei ole mitään velvollisuutta omaksua sinun typerää tunnetilaasi, jos en halua

Riehumatta oleminen ei siis vaadi minkäänlaisia ponnistuksia eikä "yrittämistä" "olla parempi", vaikka se elämäntapakilahtajan näkökulmasta tuntuisikin ainoalta uskottavalta selitykseltä. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksi: minusta ei tunnu luontevalta riehua, haukkua ja huutaa, koska 

a) se on tarpeetonta asian selvittämiseksi

b) se on todella vähä-älyistä

c) minulla ei ole mitään velvollisuutta omaksua sinun typerää tunnetilaasi, jos en halua

Riehumatta oleminen ei siis vaadi minkäänlaisia ponnistuksia eikä "yrittämistä" "olla parempi", vaikka se elämäntapakilahtajan näkökulmasta tuntuisikin ainoalta uskottavalta selitykseltä. 

Kyllä se vaatii ponnistuksia. Ainakin aluksi.

Olen luonteeltani ollut sellainen kiehahtelija, eli minut on saannut provoiltua suhteellisen helposti moiseen taisteluun.  Jossain vaiheessa vain huomasin, että se vie kauheasti voimia ja aivan turhan takia saa sitten kiehua  omissa liemissään.  Hiljalleen vain olen yrittänyt opetella, että ne toisen raivoamiset kannattaa jättää omaan arvoonsa "korvasta sisään ja toisesta ulos". Aluksi se todellakin vaati ponnistuksia, mutta nykyään hyvin hyvin harvoin joutuu tilanteeseen, jossa oma itsehillintä on koetuksella.

Kiukuttelija haluaa sen vastakiukuttelijan ja asian huomiotta jättäminen on kuin punainen vaate; Kiukuttelu voi lopuksi saada käsittämättömät mittasuhteet.

 No yleensä kyllä ajan kuluessa homma rauhottuu. Jos ei rauhoitu, niin eipä tälläistä ihmistä onneksi tarvitse lähipiirissään sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksi: minusta ei tunnu luontevalta riehua, haukkua ja huutaa, koska 

a) se on tarpeetonta asian selvittämiseksi

b) se on todella vähä-älyistä

c) minulla ei ole mitään velvollisuutta omaksua sinun typerää tunnetilaasi, jos en halua

Riehumatta oleminen ei siis vaadi minkäänlaisia ponnistuksia eikä "yrittämistä" "olla parempi", vaikka se elämäntapakilahtajan näkökulmasta tuntuisikin ainoalta uskottavalta selitykseltä. 

Kyllä se vaatii ponnistuksia. Ainakin aluksi.

Olen luonteeltani ollut sellainen kiehahtelija, eli minut on saannut provoiltua suhteellisen helposti moiseen taisteluun.  Jossain vaiheessa vain huomasin, että se vie kauheasti voimia ja aivan turhan takia saa sitten kiehua  omissa liemissään.  Hiljalleen vain olen yrittänyt opetella, että ne toisen raivoamiset kannattaa jättää omaan arvoonsa "korvasta sisään ja toisesta ulos". Aluksi se todellakin vaati ponnistuksia, mutta nykyään hyvin hyvin harvoin joutuu tilanteeseen, jossa oma itsehillintä on koetuksella.

Kiukuttelija haluaa sen vastakiukuttelijan ja asian huomiotta jättäminen on kuin punainen vaate; Kiukuttelu voi lopuksi saada käsittämättömät mittasuhteet.

 No yleensä kyllä ajan kuluessa homma rauhottuu. Jos ei rauhoitu, niin eipä tälläistä ihmistä onneksi tarvitse lähipiirissään sietää.

No, itsekin kirjoitit, että olet opetellut tavasta pois (mikä on kunnioitettavaa sinänsä, hienosti tehty). Lähinnä puhuin omasta tilanteestani, joka varmaan pätee monen muunkin kohdalla. Joko on jo lapsuudenkodissaan oppinut reagoimaan muuten kuin riehumalla tai sitten opetellut sinun laillasi sen myöhemmin. Mutta pointti oli, että suurelle osalle ihmisiä tuo vastariehumisesta kieltäytyminen on helppoa ja luontevaa, eikä mikään kilahtajaa ärsyttämään keksitty, teeskennelty ja ylimielinen "näytelmä". 

Olen muuten itsekin kiehahtelija. Mutta en kilahtelija.