Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Tehtiin ex-kaverille osanottokortti, kun meni lukion jälkeen amikseen (me muut yliopistoon). Laitettiin siihen jotain "osanottomme Sannan* sivistyksen poismenon johdosta" :D  No kaveri ilmeisesti suuttui verisesti eikä olla vieläkään väleissä, vaikka tapahtuneesta on jo aikaa ja kaveri meni yhden amisvuoden jälkeen amk. Ei voi tajuta

Vierailija kirjoitti:

Tehtiin ex-kaverille osanottokortti, kun meni lukion jälkeen amikseen (me muut yliopistoon). Laitettiin siihen jotain "osanottomme Sannan* sivistyksen poismenon johdosta" :D  No kaveri ilmeisesti suuttui verisesti eikä olla vieläkään väleissä, vaikka tapahtuneesta on jo aikaa ja kaveri meni yhden amisvuoden jälkeen amk. Ei voi tajuta

Sivistys ja yliopistokoulutus ei vaan kulje käsikädessä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on vakavasti sairas. Olen kokenut todella vaikeaksi ystävyyden hänen kumppaninsa kanssa. Kaikki kysymykset ovat vääriä ja saa minut tuntemaan itseni tosi moukaksi. Tiedän ja ymmärrän että kumppanilla on todella raskasta nähdä rakkaansa kuihtuvan pois, mutta en tiedä miten voisin tilannetta auttaa.

Kysymykset "miten olet jaksanut?" "Mitä kuuluu?" jne saa hänet raivostumaan. Ihan kuin en ymmärtäisi että hänellä on raskasta. Olen myös tarjonnut apuani ja ollut niin hienotunteinen kuin voi olla. Nyt huomaan että olen ottanut tilanteeseen etäisyyttä. Voisiko joku viisaampi sanoa miten kuuluisi toimia? Ystävä ei ole enää kommunikointikykyinen ja on minulle valtavan rakas. Tuntuu että kun käyn heillä niin vierailuni on kumppanille suuri vaiva vaikka tuon kaikki tullessani ja tarjoan apuani vaikka käyttämällä heidän kahta koiraa ulkona.

En halua, että sitten kun ystävää ei enää ole, kumppani alkaa valittamaan miten heidät jätettiin ihan yksin sairauden kanssa :(

Anteeksi vuodatus mutta ahdistaa kovasti :(

Tuttua. Olen tullut siihen tulokseen, että aina ei vain voi mitään. Jos kaikki, mitä tekee, on väärin, ei voi muuta kuin ottaa etäisyyttä. Sillä säästyy edes oma mielenterveys. Pahoittelen.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että siskoni häpeää minua (ehkä koska olen ruma tai nolo, kun taas siskoni on nätti ja hieno), sillä hän pitää aina huolen, etteivät hänen kaverinsa koskaan näe minua vilaukseltakaan. Kun kysyin häneltä että häpeääkö hän minua, hän räjähti raivoamaan, miten kaikki aina liity minuun. Kun erehdyin perustelemaan kysymystäni, haukkui vainoharhaiseksi. Minusta kysymykseni oli ihan sopiva, kun aika paljon näyttäisi liittyvän asia juuri minuun? Miksei voi vain vastata että häpeääkö vai ei, tai kertoa miksi käyttäytyy noin, vaan pitää suuttua, esittää ettei ilmiötä ole olemassakaan ja ilkeästi haukkua vainoharhaiseksi kuin minä olisin tilanteessa paha, suuttua kuin olisin sanonut jotain törkeää? En uskaltanut raivoajalta enempää kysellä, vaan piti jättää asia siihen, vaikken vastausta saanutkaan. Tuo hänen reaktionsa kysymykseeni hämmensi minua vielä enemmän kuin itse asia.

Muut perheemme jäsenet saavat nähdä sisareni kavereita ja olla heidän kanssaan jopa tekemisissä, mutta jostain syystä minut täytyy pitää heistä kaukana kaikin keinoin. Joskus on jopa huvittavaa, kun tällainen kohtaaminen on vaarassa tapahtua, niin siskoni keksii aina jotain sen välttämiseksi. Kyllähän syy tuollaiseen on oltava...

Ihan järkyttävän loukkaavaa! Etkö voisi pyytää apua perheenne muilta jäseniltä, jotta he puhuisivat rumastikäyttäytyvälle sisarellesi. Hänellä ei ole oikeutta toimia noin!

Oltiin ystäväni kanssa juomassa pienessä porukassa jossa oli meidän lisäksi hänen siskonsa ja kumppaninsa, sekä herra x. Ystäväni poistui yhdessä vaiheessa iltaa harrastamaan seksiä kumppaninsa kanssa jättäen minut kaksin herra x:n kanssa. Illan lopuksi harrastimme seksiä, ja tämä ei käynyt ystävälleni, sillä enhän minä itse saa valita seksi-/seurustelukumppaneitani. Hän haukkui minut huoraksi, joka ei osaa pitää jalkojansa kiinni, ja joka ajattelee vain alapäällään. Loukkaannuin. Aloimme seurustelemaan herra x:n kanssa, ja ystäväni jatkoi minun haukkumistani.

Puoli vuotta myöhemmin hän soitti kun olimme eronneet herra x:n kanssa, ja oletti että kaikki on niinkuin oli ennen ryyppyreissua, ja yritti järjestää tapaamista.

Liekkö sitten minä se, joka suuttui täysin turhasta, kun en ole vielä tähänkään päivän antanut anteeksi... hmm...

Vierailija kirjoitti:

Tehtiin ex-kaverille osanottokortti, kun meni lukion jälkeen amikseen (me muut yliopistoon). Laitettiin siihen jotain "osanottomme Sannan* sivistyksen poismenon johdosta" :D  No kaveri ilmeisesti suuttui verisesti eikä olla vieläkään väleissä, vaikka tapahtuneesta on jo aikaa ja kaveri meni yhden amisvuoden jälkeen amk. Ei voi tajuta

Käyttäydyitte rumasti, väheksyitte hänen opiskelusuuntaustaan ja rehvastelitte omallanne. En yhtään ihmettele, että toinen suuttui. Ei hän kaipaa teidänlaisianne "kavereita".

Työkaveri muutti huonojen kulkuyhteyksien päähän hornan tuuttiin. Loukkaantuu verisesti jos joku muu valittaa ruuhkista yms.liikenteen ongelmista. Kukaan muu ei saa sanoa liikenteen ongelmista mitään kun hänellä on niin hankalat ja pitkät matkat. V...u itteppähän sinne hevon kuuseen muutit mitä h...ttiä se meihin muihin liittyy.

Entinen paras ystäväni veti ihan hirveet kilarit, kun sanoin etten tykkää lakritsijäätelöstä :D Hän ei kuulemma voinut kestää mun kaltaisia negatiivisia ihmisiä ja kaikesta voi oppia tykkäämään.. Oltiin vieläpä molemmat aikuisia, eikä kaveri itekään lakujäätelöstä erityisemmin pitänyt. 

Irma, Pirjo ja Virpi oli menossa johonkin festareille, ja olikohan että majapaikasta yrittivät liftata sinne festarialueelle. Virpi sitten sanoi että "varmasti kyyti irtoo heti ku Pirjo vaan näyttää jollekin autolle tissit" (vitsillä). Pirjolla oli yhtäkkiä tissit kasvanut kokoa e-pillereitten aloittamisen johdosta. Irma soitti mulle itku potku känni raivari puhelun että kun hän on tottunut siihen et hällä on aina ollut isoimmat tissit, miksi ne ei yhtäkkiä kelpaa! Oli lähtenyt vielä raivoissaan kävelee ihan tuntemattomassa kaupungissa pois Pirjon ja Virpin luota :D tyypit oli tuolloin siis just täysiän saavuttaneita...

Kaverin auto oli hajonnut ja hän sitten soitteli että voisinko kuskailla häntä kouluun kun samalla suunnalla asuttiin. Meillä oli suurilta osin samat luennot, niin lupasin sitten että voin kyllä niinä päivinä kun on sama ohjelma napata hänet matkaan.

Muutama päivä sujui hyvin, kunnes itsellä oli aamulla tapaaminen ja hänellä ei aamulla mitään. Laitoin viestin ja kysäisin että haluaako tulla pari tuntia aikaisemmin mukanani koululle vai tuleeko muulla kyydillä. Puhelin pirahtaa soimaan 30 sekuntia myöhemmin ja äkäisesti ystävä kysyy enkö voisi tulla hakemaan häntä kotoa tapaamiseni jälkeen. Sanoin että en viitsi ajella sitä 40min edestakaista matkaa keskellä päivää. Puhelimesta kuuluu kiukkuinen "Jaaha, no okei. Tuun si varmaan aamulla."

Kun seuraavana aamuna nappaan kaverin kyytiin on NIIN naama murtsulla eikä puhu sanaakaan ennen kuin 10 minsan hiljaisuuden jälkeen räjähtää että "Kyl tää on niin paskaa ku olis KERRANKI saanu nukkua mut sit pakko lähtee." Hymähdin vaan kun en millään jaksanut alkaa draamailemaan. Hetken oli hiljaista ja sitten "Sää oot kans just tällänen. Aina täytyy kaikki mennä just sun haluaman mukaan, ei yhtään voi joustaa."  Sit taas mykkäkoulua koululle asti. Kun nähtiin luennolla istui eri puolelle huonetta ja välillä mulkoili kiukkusesti. Pistin luennon jälkeen sitten viestin onko tulossa mun kyydillä takaisin niin ei vastausta. Koitin soittaa eikä vastannut. Odottelin sitten autossa 10 minuuttia ja juuri kun olin auton käynnistänyt tyyppi repäisee oven auki ja karjuu että "Oliks sää just vittu TOSISSAS jättämässä mut tänne??"

Tuo automatka kotiin oli vielä rennompi :D

Laittoi seuraavana iltana viestin että "Nappatko mut taas tienvierestä samaan aikaan?"

Jooo, en suostunut. 

Ton jälkeen oli varmaa puol vuotta täysin kylmät välit, sittemmin taas lämmennyt. Toi episodi on kyl jääny mieleen koska tuo kaveri on hyvinkin normi eikö mitenkään hermoileva :D Kerran otin puheeksi tuon tapahtuneen ja hänen kommenttinsa oli tyliin "No ehkä kohotin ääntä liikaa kun väsytti" :D

Olin erittäin lihava. Laihdutin normaalimittoihin, jolloin samassa työpaikassa kanssani ollut ystäväni, suurin piirtein samanpainoinen kuin minä ennen laihtumista, loukkaantui verisesti, sillä hänen mielestään olin nyt ruma kuikelo. Naisilla pitää kuulemma olla muotoja, oikeissa naisissa on lihaa eivätkä he ole tikkuja yms yms. Myös anorektiseksi sanoi, ja laihdutin tosiaan itseni normaalikokoiseksi, sillä painoin ennen 100 kiloa, laihduttuani 60, eli missään anoreksiassa ei todellakaan menty. Hän jatkuvasti töissäkin kahvipöydässä työnsi munkkia sun muuta minulle, ja yritti nolata minut kun en ottanut. Useasti myös huusi kuinka häntä kiusaan ja pilkkaan häntä tahallani hänen ylipainostaan kun en ota kolmea munkkia tms. Vaihdoin pian työpaikkaa ja katkaisin kaikki suhteeni tuohon ihmiseen. Siellä hän minua kuulemma vieläkin manailee, mutta manailkoon. Ei vaikuta minun elämääni. Jos ei itse ole valmis tekemään töitä oman hyvinvoinnin eteen, on turha yrittää vetää muita alas. En myöskään siis mitenkään leveillyt, vaan laihdutin suurin piirtein salassa. Kävin aikaisin aamulla lenkillä ja illalla tein kotona jotain pientä kuntoilua, eli en mitenkään hänelle tätä naamaan survonut. Hän vain oli ilmeisesti päättänyt, että minunkin pitää olla lihava kun hänkin on.

Tuli ennen Musen viimevuoden Hartwall keikkaa kaverin kanssa puheeksi että ollaan kumpikin menossa. Jutusteltiin vähän bändistä ja totesin että olin ennen todella iso fani, ja että kaikki Suomen keikat sitten 2003 Nosturin keikan on tullu koluttua.

Illalla sain kaverilta pitkän viestin kuinka paljon häntä harmittaa että minun piti pilata hänen innostuksensa sanomalla kuinka monta kertaa olen bändin nähnyt, ja että hänelle tuli olo kuinka olisin vähätellyt hänen faniuttaan koska olen nähnyt bändin useammin :D Pyysin sit anteeksi kun niin loukkaantuneelta tuo vaikutti ja kun kaveri otti myöhemmin konsertin puheeksi ohitin aiheen ettei taas tule sanomista. Taas tuli illalla viestiä että nyt häntä kyllä harmittaa kun selvästi hän ei ole minun mielessäni tarpeeksi fani että voitaisiin jutella bändistä.

Kyseessä siis 29 vuotias ihminen eikä kiukkuinen teini vaikka niin voisi olettaa.

Ex-poikaystäväni sanoi olevansa rakastunut minuun, kun olimme tapailleet muutaman kuukauden. En vastannut samalla tavalla, mistä hän loukkaantui ja alkoi mököttää. Myöhemmin hän syytti minua sitoutumiskammoiseksi ja oli mustasukkainen typeristä asioista. Olin 23-vuotias enkä ollut koskaan aikaisemmin seurustellut vakavasti.

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Poistan kaltaisesi henkilöt tuttavapiiristäni nopeasti. Kuten tekevät kaikki muutkin järkevät ihmiset.

Mene hoitoon.

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Kyllä ihmisen tulee hallita oma käytös, se erottaa meidät eläimistä. Ei voi rääkyä muille huonoa fiilistä, pilaat muiden elämän ainaisella rutinalla.

Vierailija kirjoitti:

Tuli ennen Musen viimevuoden Hartwall keikkaa kaverin kanssa puheeksi että ollaan kumpikin menossa. Jutusteltiin vähän bändistä ja totesin että olin ennen todella iso fani, ja että kaikki Suomen keikat sitten 2003 Nosturin keikan on tullu koluttua.

Illalla sain kaverilta pitkän viestin kuinka paljon häntä harmittaa että minun piti pilata hänen innostuksensa sanomalla kuinka monta kertaa olen bändin nähnyt, ja että hänelle tuli olo kuinka olisin vähätellyt hänen faniuttaan koska olen nähnyt bändin useammin :D Pyysin sit anteeksi kun niin loukkaantuneelta tuo vaikutti ja kun kaveri otti myöhemmin konsertin puheeksi ohitin aiheen ettei taas tule sanomista. Taas tuli illalla viestiä että nyt häntä kyllä harmittaa kun selvästi hän ei ole minun mielessäni tarpeeksi fani että voitaisiin jutella bändistä.

Kyseessä siis 29 vuotias ihminen eikä kiukkuinen teini vaikka niin voisi olettaa.

Haha apua. Oletteko vielä tekemisissä? Vaikuttaa aika raskaalta seuralta tai sitten Muse oli vain herkkä paikka. :D itsellä oli vähän vastaavanlainen ystävä, ikinä ei oileastaan voinut reagoida oikein ja sai aina olla varpaillaan.

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Kannattaa varautua siihen, että ympärilläsi ei ole kohta enää yhtään läheistä ihmistä. Omasta mielestäsi tuo "pöydän puhdistaminen" on varmaan jotenkin tervettä ja normaalia käytöstä, mutta sääliksi käy ympärilläsi olevia sijaiskärsijöitä, jotka joutuvat todistamaan huutoa ja tavaroiden heittelyä ilman omaa syytä. Pöydän puhdistaminen taitaa olla sinulle tekosyy käyttäytyä kusipäisesti muita kohtaan, ja muiden pitäisi vaan  hymyillen ottaa kaikki paska vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Poistan kaltaisesi henkilöt tuttavapiiristäni nopeasti. Kuten tekevät kaikki muutkin järkevät ihmiset.

Mene hoitoon.

Kiitos samoin. Jos ei tunteitaan osaa näyttää, niin kyllä on jotain vikaa...

Vierailija kirjoitti:

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Kannattaa varautua siihen, että ympärilläsi ei ole kohta enää yhtään läheistä ihmistä. Omasta mielestäsi tuo "pöydän puhdistaminen" on varmaan jotenkin tervettä ja normaalia käytöstä, mutta sääliksi käy ympärilläsi olevia sijaiskärsijöitä, jotka joutuvat todistamaan huutoa ja tavaroiden heittelyä ilman omaa syytä. Pöydän puhdistaminen taitaa olla sinulle tekosyy käyttäytyä kusipäisesti muita kohtaan, ja muiden pitäisi vaan  hymyillen ottaa kaikki paska vastaan.

Luetun ymmärtäminen hoi! Lueppa uudestaan mitä kirjoitin...