Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Sovimme useamman työkaverin kanssa, että syömme aamiaisen yhdessä töissä nyyttärihengessä.

Tila työpaikalla oli jo varattu käyttöömme.

Miespuolinen työkaveri ilmoitti, että häntä ei kiinnosta eikä hän osallistu tilaisuuteen.

En lähettänyt jatkossa hänelle viestejä siitä, mitä kukin tuo aamiaiselle.

Mies loukkaantui, koska en ottanut häntä huomioon...

Eniten hämmennystä aiheuttaa ihmiset, jotka toimivat itse tietyllä tavalla, mutta eivät hyväksy sitä muilta.

Esim. Henkilö joka ei yleensä koskaan pidä itse yhteyttä, loukkaantuu, kun toinen ei jaksa olla enää se yhteydenpitäjä ja syyllistää sen toisen yhteydenpidon puutteesta.

Tai henkilö ei koskaan vastaa toisen puheluihin ja viesteihinkin vain harvoin mutta sitten ihmettelee, miksi toinen ei pidä enää yhteyttä. Itse ottaa yhteyttä vain silloin kuin hänen arvolleen se sopii.

Erään ryhmän jäsen oli tosi puhelias ja aktiivinen keskusteluissa. Lisäksi oli hyvää pataa toisen ryhmäläisen kanssa. Kun sitten yhden kerran jäikin itse keskustelussa syrjään ja pari muuta pitivät keskenään yhtä, oli aivan kirjaimellisesti itkun ja kuoleman partaalla.

Henkilö ei halua puhua asiasta x. Silti puhuu pitkään asiasta x. Kun häneltä kysyy lisäkysymyksiä asiasta x, kertoo ettei halua puhua asiasta x. Silti jatkaa puhumista asiasta x. Kun otan kantaa asiaan x enkä tue täysin mielipidettään, valittaa miten ei halunnut puhua koko aiheesta ja haluaa vaihtaa aihetta. Jatkaa edelleen asiasta x. Lopuksi on pahoillaan että on puhunut asiasta x mutta kiittää asian kuuntelusta. Seuraavalla näkemisellä palaa taas aiheeseen x.

Olen kyllä varmasti myös itse loukkaantunut muille käsittämättömistä syistä, kuten siitä etten ole saanut kutsua juhliin (hlö tietää että ahdistun juhlista), minua ei ole huomioitu tarpeeksi (vaikka en pidä liiasta huomiosta) ym.

Kuinka moni tunnustaa loukkaantuneensa sellaisesta, että häntä ei kutsuta johonkin tilaisuuteen?

Olen muutaman kerran joutunut tällaiseen tapahtumaan. Sanotaanko, että on ollut tiukka työputki menossa ja tuttava on kutsunut johonkin tilaisuuteen. Olen kyllä joka kerta kommentoinut, että en pääse työesteen vuoksi. No yksi kaunis päivä mua ei enää kutsutakaan. Kun kysyn syytä, saan vastaukseksi, että sä et pääse ikinä, kun olet aina töissä. No, joudun sitten selittelemään, että se oli vain ohimenevä kausi elämässäni, mutta nyt osallistun mielelläni kaikkiin, että laittakaa kutsua vaan kehiin.

En siis jää märehtimään asiaa, vaan otan asian rohkeasti esille asianomaisen kanssa. Tällaisista jutuista saattaa syntyä nopeasti väärinkäsityksiä.

Onko tällä ko henkilöllä usein ystäviä vertailevia päivityksiä?

Vierailija kirjoitti:

Miehen ex on ammatiltaan kokki ja piti itseään hyvänä ruuanlaittajana. Otti aina kauheana loukkauksena jos joku erehty lisäämään suolaa hänen tekemään ruokaan. Ketsuppi oli myös pahasta eikä sitä olisi saanut lisätä edes makaroonilaatikkoon. kerran mielenosoitukseksi lisäs ketsuppia miehen puuroon. Mies oli syönny silmääkään räpäyttämättä :D Kuulin myös yheltä jätkältä jonka kanssa se seurustelu myöhemmin että niillä oli ollu kans samanlaista ruokadraamaa. Oli mököttäny koko viikonlopun kun tyyppi oli arvostellu tai ei ollu suostunu maistamaan jotain sen ruokaa. Eivät seurustelu hekään enää....

Ottaahan se aivoon jos toinen on ruokamaultaan lapsen tasolla tai muuten juntti.

Teen lastenhoitotöitä koulun ohella ja erään vakkariperheen äiti suuttui, kun kieltäydyin tulemasta hoitamaan noroon sairastuneita lapsia(:

aivan älyttömän stressaavaa miten nykysin joutuu kaikkea sanomaansa varomaan! varsinin tuntuu että naisten kesken.... Kerran nykyisellä työpaikallani kysyttiin, miten olen viihtynyt. Vastasin että tykkään, kiva kun ei ole niin hullu kiire kun edellisessä duunissa. Työkaveritantat sloukkaantuivat, kun sanomani mukaan pidän heidän työtään helppona ja itseäni jotenkin tehokkaampana. S*atana aina saa varoa tai olla selittelemässä. En ennään ikinä selittele mitään, en jaksa. Menettäkööt yöunensa jos  haluavat

Asun poikaystäväni kanssa ja hän raivostuu minulle usein, monta kertaa viikossa ja usein en ymmärrä syytä, vaikka useimmiten hän kertookin syyksi jotain sen tapaista, että käytökseni häntä kohtaan on ollut loukkaavaa, alentuvaa yms. Esimerkiksi eilen aamulla olin herännyt, kun poikaystävä oli vielä unessa. Hän äänteli unissaan outoja ääniä, ja toisteli mm. sanaa "kinuskiii, kinuskiii!!". Olin keittiössä kun hän heräsi ja nousi ylös. Kysyin: "Olitko äsken hereillä vai unessa kun pidit outoja ääniä ja huusit "kinuskii, kinuskiiii!" ? "

Hänen ilmeensä muuttui hetkessä ylitsevuotavan loukatuksi ja suorastaan tyrmistyneeksi, aivan kuin olisin sanonut jotain todella loukkaavaa tai lyönyt avarilla naamaan. Tiesin heti, että tästä se taas lähtee. Alkoi raivoamaan, että miten kehtaan heti aamusta huutaa hänelle enkä edes hyvää huomenta toivottanut. Yritin alkaa korjaamaan tilannetta selittämällä että en tarkoittanut mitään pahaa tai edes huutanut, mutta siitä ei ollut apua. Tilanne jatkui kinkkisenä.. puolentoista tunnin päästä hän otti asian uudelleen esille: kertoi miten pahalta hänestä käytökseni tuntuu, ja kritisoi useita piirteitä minussa (todellisia tai kuviteltuja, en tiedä). Hän sanoi että hänen olisi varmaan paras mennä pariksi päiväksi muualle. Samana iltanakin hän otti asian esille vielä uudestaan, toisen mielestäni hyvin mitättömistä tekijöistä lauenneen riidan yhteydessä...

Ja joka ikinen kerta kun näitä kyseisiä älyttömiä raivonpurkauksia tulee, hän kaivaa esiin kaikki menneisyyden tappelut ja tekemäni vääryydet. Kun lopulta en kestä enää ja vaikkapa poistun paikalta, hän pyytelee anteeksi ja sanoo että kaikki on hänen vikansa. Riidan tullessa pyörtää taas sanansa ja sanoo että hänen ainoa keinonsa lopettaa riita on ottaa kaikki syyt niskoilleen, koska mä en pysty näkemään itsessäni ja omassa toiminnassani mitään vikaa (vaikka sitä on). En enää aina edes tiedä kenessä on vika, olenko se oikeasti minä joka tän aiheuttaa? Yritän vältellä konflikteja kaikin keinoin ja varoa huolella sanomisiani/tekemisiäni poikaystävän seurassa mutta tuntuu ettei mikään auta. :(

En tiedä sopiko tää juttu edes tähän ketjuun, mut jotenkin tuli niin kova samaistuminen moniin näihi tarinoihin...

Käyttäjä4183 kirjoitti:

Asun poikaystäväni kanssa ja hän raivostuu minulle usein, monta kertaa viikossa ja usein en ymmärrä syytä, vaikka useimmiten hän kertookin syyksi jotain sen tapaista, että käytökseni häntä kohtaan on ollut loukkaavaa, alentuvaa yms. Esimerkiksi eilen aamulla olin herännyt, kun poikaystävä oli vielä unessa. Hän äänteli unissaan outoja ääniä, ja toisteli mm. sanaa "kinuskiii, kinuskiii!!". Olin keittiössä kun hän heräsi ja nousi ylös. Kysyin: "Olitko äsken hereillä vai unessa kun pidit outoja ääniä ja huusit "kinuskii, kinuskiiii!" ? "

Hänen ilmeensä muuttui hetkessä ylitsevuotavan loukatuksi ja suorastaan tyrmistyneeksi, aivan kuin olisin sanonut jotain todella loukkaavaa tai lyönyt avarilla naamaan. Tiesin heti, että tästä se taas lähtee. Alkoi raivoamaan, että miten kehtaan heti aamusta huutaa hänelle enkä edes hyvää huomenta toivottanut. Yritin alkaa korjaamaan tilannetta selittämällä että en tarkoittanut mitään pahaa tai edes huutanut, mutta siitä ei ollut apua. Tilanne jatkui kinkkisenä.. puolentoista tunnin päästä hän otti asian uudelleen esille: kertoi miten pahalta hänestä käytökseni tuntuu, ja kritisoi useita piirteitä minussa (todellisia tai kuviteltuja, en tiedä). Hän sanoi että hänen olisi varmaan paras mennä pariksi päiväksi muualle. Samana iltanakin hän otti asian esille vielä uudestaan, toisen mielestäni hyvin mitättömistä tekijöistä lauenneen riidan yhteydessä...

Ja joka ikinen kerta kun näitä kyseisiä älyttömiä raivonpurkauksia tulee, hän kaivaa esiin kaikki menneisyyden tappelut ja tekemäni vääryydet. Kun lopulta en kestä enää ja vaikkapa poistun paikalta, hän pyytelee anteeksi ja sanoo että kaikki on hänen vikansa. Riidan tullessa pyörtää taas sanansa ja sanoo että hänen ainoa keinonsa lopettaa riita on ottaa kaikki syyt niskoilleen, koska mä en pysty näkemään itsessäni ja omassa toiminnassani mitään vikaa (vaikka sitä on). En enää aina edes tiedä kenessä on vika, olenko se oikeasti minä joka tän aiheuttaa? Yritän vältellä konflikteja kaikin keinoin ja varoa huolella sanomisiani/tekemisiäni poikaystävän seurassa mutta tuntuu ettei mikään auta. :(

Tiedät itsekin, mitä sinun tulisi tehdä. Ei tuollaisen miehen kanssa ole viisasta jatkaa pidemmälle, vaikka rakastaisitkin.

Tutustuin lukion alussa ennestään tuntemattomaan tyttöön "Niinaan" ja myös hänen kanssaan samaa yläastetta käyneeseen tyttöporukkaan. Niina oli käsittääkseni ollut jo vuosia riidoissa jonkun porukan tytön kanssa, mutta muiden kanssa tuli toimeen. Hänellä oli kuitenki oma kaveriporukkansa kenen kanssa aikaa vietti, ja vietin itse hänen kanssaan aikaa varmaankin yhtä paljon kuin tyttöporukan. Kouluajan ulkopuolella en Niinaa nähnyt koskaan.

Sain kutsun "Kertun", joka kuului tähän tyttöporukkaan, synttäreille. Menin juhliin ja pidin hauskaa työttöporukan kanssa. Viikonlopun jälkeen Niina soitti ja kysyi mitä tein viikonloppuna. Kerroin olleeni Kertun juhlissa, ja hän suuttui MINULLE että miksi en ollut kutsunut häntä. Itki ja raivosi, että olen huono ystävä kun en juhlissa ollut tajunnut hänen jääneen kutsutta. Kerttu oli hyvissä väleissä Niinan kanssa (mutta vielä paremmissa tämän Niinan "vihamiehen" kanssa), joten minulle on jäänyt epäselväksi, eikö Kerttu ole se kenelle asiasta olisi voinut mainita?  Enhän itse tiennyt edes ketkä olivat kutsun saaneet. Tottakai ymmärsin Niinan kannan, että jäi ulkopuolelle, mutta mielestäni minä en ollut siitä vastuussa.

Minulla on ystävä, joka loukkaantuu aivan uskomattomista asioista ja välillä joutuu todella varomaan sanojaan, mikä on todella ärsyttävää. Ystäväni on tästä huolimatta todella rakas, vaikkakin on päiviä milloin miettii, että miten kukaan voi loukkaantua mistään niin pienestä ja tahattomasta. Esimerkki: Olimme kerran yhden lempiartistimme keikalla. Lähdin keikan jälkeen tupakalle tupakkakoppiin ja kyseisen bändin laulaja sattui tulemaan paikalle myös. Juttelimme jonkun tovin ja kun lähdin takasin pöytään oli kaverini silminnähden vihainen. Hän oli nähnyt, kun juttelin tämän laulajan kanssa ja loukkaantui, etten huitonut häntä mukaan keskusteluun. Anteeksi, ei käynyt mielessä, että hän tupakoimattomana olis halunnut sinne katkuun juttelemaan viideksi minuutiksi ja jos olisikin niin olisi tullut sitten aivan itse. "No en halunnut tuppautua!" Jaahas, selvä..

Ja erään kerran, kun erehdyin sanomaan hänelle siitä, että loukkaantuu kovin herkästi.. Aivan älytön itkupotkuraivarikohtaus ja:"Minkä sille voin, et oon niin herkkä ja minuu sattuu helpommin asiat mitkä ei vaikuta muihin!"

Vegaanituttava suuttui siitä, että söin hänen seurassaan maitotuotteita sisältävää ruokaa, jonka takia hänenkin oli pakko ("pakko") valita ruoka, jossa on juustoa.

Tuli tuosta vegaanikommentista mieleen se kerta, kun oma vegaaniystäväni suuttui verisesti ja kävi itkemään kun mainitsin, että wieninleikkeet olivat yksi lempiruoistani sekaaniaikoina. Kyllä, olen siis itsekin vegaani. Ystäväni mielestä en kuitenkaan olisi saanut puhua lihasta millään tapaa hyvällä tavalla. Siinä me sitten istuimme keittiössäni ja hän itki ja sopersi itkuisesti, kuinka ei olisi minusta uskonut.

Itselläni on eräs kaveri, joka on todella huomionhakuinen. Aina keskustelu pitää olla jollakin tavalla häneen liittyvää.

Joskus jos vaikka olimme neljän tai kolmen hengen porukassa niin, että kahdelle syntyi ehkä korkeintaan minuutiksi kahdestaan keskusteletavaa niin tämä kaveri meni aivan suunniltaan.

Ymmärrän toki tilanteen, jos ryhmäkekustelussa suljetaan joku henkilö pois mutta tässä nyt oli kyse esim. ihan muutamasta tarkentavasta kysymyksestä aiheesta, joista kaksi ryhmän jäsentä löysi yhteistä puhuttavaa.

Tämä kaveri sitten mielenosoituksellisesti jonkun puolen minuutin jälkeen laittaa kädet puuskaan on suupielet väärinpäin ja esittää niin loukkaantunutta. Kerran hän alkoi jopa itkemään, kun oli sellainen aihe, josta hänellä ei hirveästi ollut sanottavaa.

Itse hän ei kyllä välitä pätkääkään huomioiko ylipäätään kaikkia, kunhan saa pälpättää niitä omia juttuja.

Hän haluaa nähdä kaikkia aina kahdestaan (eipä siinä mitään) mutta, kun tietää, että syy on se, että kahdestaan hän pääsee enemmän ääneen ja voidaan jutella vain niistä häntä kiinnostavista aiheista.

Eipä olla enää paljoa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tunnustaa loukkaantuneensa sellaisesta, että häntä ei kutsuta johonkin tilaisuuteen?

Olen muutaman kerran joutunut tällaiseen tapahtumaan. Sanotaanko, että on ollut tiukka työputki menossa ja tuttava on kutsunut johonkin tilaisuuteen. Olen kyllä joka kerta kommentoinut, että en pääse työesteen vuoksi. No yksi kaunis päivä mua ei enää kutsutakaan. Kun kysyn syytä, saan vastaukseksi, että sä et pääse ikinä, kun olet aina töissä. No, joudun sitten selittelemään, että se oli vain ohimenevä kausi elämässäni, mutta nyt osallistun mielelläni kaikkiin, että laittakaa kutsua vaan kehiin.

En siis jää märehtimään asiaa, vaan otan asian rohkeasti esille asianomaisen kanssa. Tällaisista jutuista saattaa syntyä nopeasti väärinkäsityksiä.

Joidenkin mielestä kilahdin turhasta kun en saanut kutsua avomieheni karonkkaan. Hän on exä nyt. Mutta nyt pakkomielteisesti vahtaan kutsuuko tuttavatkaan kaikkiin tapahtumiin ja jos ei mikä on syy. Saamarin mies kun sekoitti mun pään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, joka loukkaantuu aivan uskomattomista asioista ja välillä joutuu todella varomaan sanojaan, mikä on todella ärsyttävää. Ystäväni on tästä huolimatta todella rakas, vaikkakin on päiviä milloin miettii, että miten kukaan voi loukkaantua mistään niin pienestä ja tahattomasta. Esimerkki: Olimme kerran yhden lempiartistimme keikalla. Lähdin keikan jälkeen tupakalle tupakkakoppiin ja kyseisen bändin laulaja sattui tulemaan paikalle myös. Juttelimme jonkun tovin ja kun lähdin takasin pöytään oli kaverini silminnähden vihainen. Hän oli nähnyt, kun juttelin tämän laulajan kanssa ja loukkaantui, etten huitonut häntä mukaan keskusteluun. Anteeksi, ei käynyt mielessä, että hän tupakoimattomana olis halunnut sinne katkuun juttelemaan viideksi minuutiksi ja jos olisikin niin olisi tullut sitten aivan itse. "No en halunnut tuppautua!" Jaahas, selvä..

Ja erään kerran, kun erehdyin sanomaan hänelle siitä, että loukkaantuu kovin herkästi.. Aivan älytön itkupotkuraivarikohtaus ja:"Minkä sille voin, et oon niin herkkä ja minuu sattuu helpommin asiat mitkä ei vaikuta muihin!"

Aika perus että monesti nämä herkästi loukkaantuvat tituleeraavat itseään niin herkiksi.

Toki voivat olla herkkiäkin ihmisiä, ei se sitä poissulje. Mutta itse koen herkkyyden mm. toisten huomioimisena ja empaattisuutena. Herkästi loukkaantuminen ei vielä tee kenestäkään herkkää- herkkänahkaisen ja ehkä vähän hankalan ihmisen kyllä.

entinen vegaaniystäväni, nykyinen moikkaustuttu, veti kilarit jos sen seurassa söi eläinperäisiä ruokia tai käytti nahkakenkiä. Oltiin joskus 18v sen luona juomassa pohjia ennen baaria ja joku toi sour cream sipsejä mukanaan niin siitähän sitten taivas repesi. Ihme tyyppi, edelleen on kovanluokan käännyttäjä ja vegaaniuskovainen

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs kaveri, joka on todella huomionhakuinen. Aina keskustelu pitää olla jollakin tavalla häneen liittyvää.

Joskus jos vaikka olimme neljän tai kolmen hengen porukassa niin, että kahdelle syntyi ehkä korkeintaan minuutiksi kahdestaan keskusteletavaa niin tämä kaveri meni aivan suunniltaan.

Ymmärrän toki tilanteen, jos ryhmäkekustelussa suljetaan joku henkilö pois mutta tässä nyt oli kyse esim. ihan muutamasta tarkentavasta kysymyksestä aiheesta, joista kaksi ryhmän jäsentä löysi yhteistä puhuttavaa.

Tämä kaveri sitten mielenosoituksellisesti jonkun puolen minuutin jälkeen laittaa kädet puuskaan on suupielet väärinpäin ja esittää niin loukkaantunutta. Kerran hän alkoi jopa itkemään, kun oli sellainen aihe, josta hänellä ei hirveästi ollut sanottavaa.

Itse hän ei kyllä välitä pätkääkään huomioiko ylipäätään kaikkia, kunhan saa pälpättää niitä omia juttuja.

Hän haluaa nähdä kaikkia aina kahdestaan (eipä siinä mitään) mutta, kun tietää, että syy on se, että kahdestaan hän pääsee enemmän ääneen ja voidaan jutella vain niistä häntä kiinnostavista aiheista.

Eipä olla enää paljoa tekemisissä.

Hohhoh, kuin omasta elämästäni. Kaveri ei ole enää kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta vegaanikommentista mieleen se kerta, kun oma vegaaniystäväni suuttui verisesti ja kävi itkemään kun mainitsin, että wieninleikkeet olivat yksi lempiruoistani sekaaniaikoina. Kyllä, olen siis itsekin vegaani. Ystäväni mielestä en kuitenkaan olisi saanut puhua lihasta millään tapaa hyvällä tavalla. Siinä me sitten istuimme keittiössäni ja hän itki ja sopersi itkuisesti, kuinka ei olisi minusta uskonut.

Kai putsasit suusi pyhällä vedellä kun menit lihasta hyvällä tavalla puhumaan :D Hirveä rikos, kerta kaikkiaan!