Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnustaudun kilahtajaksi. Kotona saatan saada totaalisen räjähdyksen jostain pikkuasiasta, vaikka siitä että kaupasta ei ole tuotu jotain mun mielestä tärkeää ruokatavaraa. Yleensä sitä tajuaa jo kilahtaessa, että tässä ei ole mitään järkeä kiukutella mutta en vaan osaa lopettaa. Sitten kun puhti on mennyt, käyn pyytelemässä perheenjäseniltä anteeksi. Omalta kohdalta kyse on usein siitä, että olen kiukkuinen jostain muusta asiasta, vaikka ikävästä työpäivästä, joku asiakas ollut hankala tms. ja sitten kotona joku pikkuasia katkaisee pinnan. Onneksi tätä ei tapahdu usein, mutta kyllä perheessä muilla on kestämistä.

Näistäkin jutuista mitä tässä on ollut, voisin lyödä vetoa että se kiukuttelija häpeää omaa toimintaansa ja sitten ei kehtaa tunnustaa asiaa ja sitten kiukuttelee lisää.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että mulle ei ainakaan auta mikään mitä vastapuoli sanoo. Tämä on ihan oma ongelma ja itse pitäisi osata lopettaa ja pyytää anteeksi. Itse yritän kovasti opetella hillitsemään itseäni kun huomaan jostain älyttömästä asiasta hermostuvan. Mutta juuri vähän aikaa sitten pilasin kiukkuilulla perheen yhteisen päivän ja vieläkin kaduttaa ja harmittaa.

Kyse on älykkyydestä. Kaikilla ei vain kertakaikkiaan riitä äly käyttäytyä kunnolla. Normaaliälyinen ihminen ymmärtää millainen käytös loukkaa ja harmittaa muita ja osaa olla huutamatta tiskiin ihan kaikkea ajattelemaansa. Tyhmä ei vaan osaa. Edes laskea viiteen saati suhteuttaa asioita.

Jaa-a, Mensasta iskemäni tyttöystävä oli täysin samanlainen kuin ensiksi lainattu kirjoittaja. Muuten oli kyllä sosiaalisestikin älykäs jne. Ei sentään suuttuessaan sanonut mitään henkilökohtaisuuksiin menevää, mutta veti sellaista perusraivoamista kunnes parin tunnin jäähdyttelyn jälkeen asiasta pystyi puhumaan. Tosi mukava nainen muuten, mutta enpä tuota pidemmän päälle jaksanut.

Kamelin selkä katkesi kun neito alkoi valittamaan kuorsaamisestani aamuyöstä, herätti vieläpä monta kertaa. Itselläni oli aikainen herätys aamuvuoroon viikonloppuna (joka oli tällä kertaa entistä aikaisempi, koska olin hänen luonaan ja työmatka kesti tunnin normaalin vartin sijaan). Kymmenet aiemmat kuorsauskerrat oli kuitenkin jotenkin selvittänyt, ehkä tuo kerta oli sitten hänellekin se viimeinen pisara :D

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi.

Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

Jos töissä on ollut p*skaa niin miksei sit kerro siitä päivästä ja miksi oli p*skaa ja raivoa siitä? Eikä siitä pilaa koko perheen iltaa että mies toi kaupasta kevytmaitoa eikä rasvatonta? Olen itse tuollaisesta perheestä ja minulle ei kehittynyt turvallisuuden tunnetta vasta kuin nyt kun olen yli 30v. Ennen ei tiennyt koskaan miten olla kotona kun mikä tahansa toimi triggerinä ja sitten räyhättiin ja mökötettiin.

Nykyään jos sanon miehelle että voin käydä postissa mutta unohdan niin mies sanoo ok, ois ollut kiva kun lupasit mutta ei oo iso moka. Tälläisessa perheessä haluankin lapseni kasvattaa, kilahtajan kans en.

Lapset tosta kärsii vielä vuosia jos joutuvat elämään räjähdysherkässä kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos töissä on ollut p*skaa niin miksei sit kerro siitä päivästä ja miksi oli p*skaa ja raivoa siitä? Eikä siitä pilaa koko perheen iltaa että mies toi kaupasta kevytmaitoa eikä rasvatonta? Olen itse tuollaisesta perheestä ja minulle ei kehittynyt turvallisuuden tunnetta vasta kuin nyt kun olen yli 30v. Ennen ei tiennyt koskaan miten olla kotona kun mikä tahansa toimi triggerinä ja sitten räyhättiin ja mökötettiin.

Nykyään jos sanon miehelle että voin käydä postissa mutta unohdan niin mies sanoo ok, ois ollut kiva kun lupasit mutta ei oo iso moka. Tälläisessa perheessä haluankin lapseni kasvattaa, kilahtajan kans en.

Lapset tosta kärsii vielä vuosia jos joutuvat elämään räjähdysherkässä kodissa.

Täysin samaa mieltä!

Olen myös perheestä jossa pullotettiin oikeat tunteet ja kilahdeltiin ja kiihdyttiin sitten ihan oudoista ja pienistä jutuista.Jos isällä oli työstressiä niin sai pelätä milloin tuppisuinen painekattila räjähti,ja mistä aiheesta.Jos äiti oli väsynyt niin joutui hissuttelemaan varpaillaan.Perheenjäsenet tiuskivat ja huusivat toisilleen ihan älyvapaista turhista asioista.Tyyliin jokin tavara ei löytynyt tavallisesta paikastaan tms.Koskaan ei voinut aloittaa sanomalla että anteeksi,olen tänään huonolla tuulella/minua vaivaa tällainen asia tms kiukun syy.Tiuskittiin mieluummin ihan vain tiuskimisen ilosta.Luulen että perheeni ajattelee omaavansa ns italialaisen temperamentin.

Minä pienimpänä lapsena sain traumat huutamisen kuuntelusta ja nautin nykyään erittäin paljon siitä että mieheni ja lapseni kanssa elämme huutovapaassa talossa.Temperamenttia saa olla mutta aikuisen ihmisen on osattava hallita tunteitaan ja käyttäytymistään.Kilahtelu ei ole tervettä,tunteiden purkaminen on.

Vierailija kirjoitti:

Konmari suomi ryhmä fbssä on kuin teinityttöjen porukka, ydinporukalla on vain taito tehä homma oikein ja arvostella muita. Erilaiset ja kyseenalaistavat "maritetaan" pois. Kysymyksiin vastataan jopa naureskellen ja monet kysymykset triggeröi porukan sotajalalle. Tulee mieleen ne meangirls porukat joissa kaikilla kuuluu olla saman merkkiset vaatteet, harrastukset ja koulureput. Aikuiset naiset hyvänen aika.

Pakko oli erota ja tehdä konmaritus itsenäisesti loppuun. Vertaistukea ryhmästä ei saanut.

Ai, kauhee! Nyt tuli niin lähelle, että oma kokemus esiin:D Alopecia Fb ryhmässä yksi ylläpitäjä tuli aina huomauttelemaan minulle, että sairauden muita nimiä ei saa mainita( sana pälvikalju). Muita kohtaan ei hyökätty niin kuin minua kohtaan. Otin asian sitten esiin, että tuo loppuisi ja voisin keskittyä ainoastaan vertaistukeen. Arvelinkin, että tulin poispotkituksi. Muu ylläpito "pesi" kätensä tuosta touhusta, että saa sillä yp:llä mielipiteitä olla ja saa hän tulla aina vain minun kommentteihini kiusaamaan. En voinut uskoa, että aikuiset ihmiset kiusaavat kuin alakoululaiset, varsinkin, kun pyysin, että sanana pälvikalju on minulle tutumpi ja sitä täällä moni muukin käyttää. Ruutukaappaukset tallella ja saa jo nauraa tuolle kuningattarelle, jolla on ainoat oikeat sairauden kutsumanimet :D

Oli jo asia mielestäni selvitetty, kun heitti vettä myllyyn ja sanoi, että aikoo tulla jatkossakin huomauttelemaan minulle:) Olin ihan, että uskomatonta, kuinka on noussut kusi päähän( tuota en tietenkään maininnut). Laittoi sitten yksäri viestiä ja paasasi kuinka on hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan ja kukaan ryhmän kavereista ei ole hänelle sanonut vastaan, vaikka hän tapansa mukaan huomauttelee ja tarttuu toistensa sanomisiin.

Tokaisin vain, että se ei tarkoita, että toimintansa olisi oikein, jos olen ensimmäinen joka kyseenalaistaa hänen yksinvaltiuden päättää sanojen käytöstä. Ongelma eli minä asian esiinottaja lakaistiin maton alle ja nyt ryhmähenki taas kukoistaa. Jankkasin asiaa kauan, että eihän se voi olla noin, että mulle on eri säännöt kuin muille:D

Asia oli kokemuksena uusi minulle, olen saanut muualta oikeaa aitoa vertaistukea ja tuolla se ei toteutunut.

Ensin ajattelin , etten puhu näistä asioista, mutta toisaalta, miksi pitää suunsa kiinni, eiköhän mulla ole ihan yhtäläinen lupa puhua varsinkin kun oli tuollaista epäoikeudenmukaista kiusaamista.

Sen olisin ymmärtänyt, jos se olisi ollut sääntö/kaikille samaa kohtelua,...kuitenkin kerroin, että pälvikalju on minulle sanana lähempänä, sillä tuttuus. Ja koen, että puhun siitä asiasta, mihin olen tottunut. En kuitenkaan tyrkyttänyt muille sanaa. Kannustin ja kehuin muita, joten olen helpottunut, kun pääsin eroon ko mielivallasta.

Jossakin aiemmissa postauksissaan tuo yp kehuu kuinka on niin sinut tuon sairauden kanssa, mutta mielestäni hänen käytös vs postaus olivat todella kaksinaamaista kehujen kalastelua ja kaukana todellisesta. 

Olin jo unohtanut aika lailla tuon, että aika pieni asia pienessä piirissä, mutta nyt tuli niin samantapainen kokemus, että kyllä noita sitten ilmeisesti riittää:D

Jokatapauksessa ryhmässä olevat ihmiset olivat ihania, ainoastaan ylläpito ainakin kaksi kolmesta loistivat kokemattomuudella ja määräysvallan rajat olivat sumentuneet.

Kilarikeisari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilarikeisari kirjoitti:

Huh. Tätä lukiessa tuli ensin mieleen, että onpas sekaisin olevaa porukka suomessa.

Sitten vaan kävin hieman nolona miettimään, että olen kyllä varsinainen kilarikeisari itsekin. Harvemmin sillä kilarilla on mitään tekemistä tilanteen kanssa, joka laukaisee sen. Enempi se johtuu stressistä, jota ei ole päässyt purkamaan mitenkään. Töissä kun ei oikein voi mesota asiakkaille ja työkavereille ei ilkeä. Valitettavasti silloin tulee tutut sijaiskärsijiksi. Kipeenä (kuten nyt)  olen myös erittäin vittumainen ihminen, jonka kanssa saa olla varpaillaan, etten tule sanallisesti silmille. En yleensäkään paljon tunteita piilottele.

Joku sanoo jotain mitätöntä poikittain ja sitten vaan kilahtaa ja alkaa mesoaminen. Varmasti kanssa tapani potkia ja paiskoa tavaroita vitutuskohtauksessa voi pelottaa, mutta ikinä en oneksi ole keneenkään käsiksi käynyt. Sitten kun on saanut sen kuohahduksen ohi niin nolottaa, mutta toisaalta sitten omasta mielestä on pöytä taas puhtaana, ja taas hymyillään. Eikös?

No valitettavasti kaikki ei ihan samalla tavalla näe asiaa. Paha mennä selittään jollekin sivustakatsojalle, että tää on vaan paineiden purkamista. En yleensä jaksa vihoitella kenellekään pitempään kun maksimissaan pari tuntia. Sen takia hankalaa kun toinen vetää herneet nenään pidemmäksi aikaan. Tuntuu itestä oudolta ja ei oikein tiedä miten reagoida tilanteeseen, kun odotus kuitenkin on, että kun minä alan raivoamaan niin se toinen raivoaa takasin. Sitten kun höyryt on molemmilta purettu, niin ollaan kavereita...

Poistan kaltaisesi henkilöt tuttavapiiristäni nopeasti. Kuten tekevät kaikki muutkin järkevät ihmiset.

Mene hoitoon.

Kiitos samoin. Jos ei tunteitaan osaa näyttää, niin kyllä on jotain vikaa...

Tunteiden näyttäminen on eri asia, kuin kuvailemasi uhmaikäisen lapsen irrationaalinen raivoaminen. Korjaan: edes useimmat uhmaikäiset eivät käyttäydy noin huonosti kanssaihmisiään kohtaan kuin sinä.

T. eri kuin aiempi kommentoija

Turvokki (ei kirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni oli varsinainen mielensäpahoittamisen mestari. Veti mm. herneet nenäänsä siitä, kun innostuin eräissä bileissä jamittelemaan Amorphiksen uuden levyn tahtiin ja lähdin kerran viemään roskia niin, etten pukenut rintaliivejä paitani alle (olimme aivan hetki sitten harrastaneet seksiä ja pyörähdin pihalla tosiaan vain nakkaamassa roskat jäteastiaan). Paras taisi olla se, kun tyyppi sai raivarit, kun sanoin leppäkerttua söpöksi. Jälkeenpäin tajusin, että kundi oli mielettömän epävarma itsestään ja otti kaiken "epäaikuismaisen" käytöksen niin, että toinen osapuoli yrittää nolata hänet. Eli en olisi saanut ikinä innostua mistään, en heittää läppää, en lähteä huolittelemattomana edes roskienvientireissulle enkä muutenkaan olla oikein mitenkään päin, koska aina onnistuin jotenkin "nolaamaan" hänet. Vastaavanlaista tapausta ei ole toistaiseksi tullut vastaan.

Eikä! Oliko nimensä Antti?

Mulla on ollut tällainen Antti!!

Oma veljeni suuttuu likipitäen kaikista neuvoista mitä hänelle antaa. Ja kyse on siis asioista tyyliin: Älä itse ota vastuuta kaikesta vaan vastuuta niitä esimiehiä. Hän on siis ison firman yrittäjä ja elää ihan äärirajoilla yrittäjän arkea kun ei tajua että niitä alaisia hän on palkannut mm. Siksi että heidän tehtävä on huolehtia että tavaraa on tilattu ja päiväykset ei pauku. Hän olisi taatusti jonkun Jyrki Sukulan tarpeessa. Sama juttu sitten arjessa. Haluaa ymmärtämystä ja pyytää apua, mutta suuttuu jos apu ja neuvot ei ole ihan sitä mitä itse oli ajatellut.

Minulla oli akaattikotiloita joita sitten aina välillä "kylvetin" hitaasti tippuvan veden alla. Kovasti tuntuivat siitä nauttivan ja sitten lepertelin kotilolleni jotakin "Tykkääkö äidin pikku Paavo kylpeä"  Joo, ei se siitä varmasti mitään tajua mutta kunhan omaksi huvikseni juttelin.

Kämppis oli kuullut ja ilmestyi naama kurtussa kylppärin oven väliin. Kysyin että mikä hätänä. Vastasi "Et sä koskaan mulle vaan noin paljoa juttele"

Oli siis mustasukkainen kotilosta...

Olin serkun kanssa Subwayssa. Se patongin täyttäjä kysyi, tuleeko lisämaksusta avokadoa ja vastasin "ei kiitos"

Pöydässä serkku mulkoili minua, kuvasi omaa patonkiaan (jossa oli sitä avokadoa) ja tiuskaisi, että olen paskaa seuraa kun en koskaan halua kokeilla mitään uutta.

Jostain kumman syystä en tapaa serkkua enää vapaaehtoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Konmari suomi ryhmä fbssä on kuin teinityttöjen porukka, ydinporukalla on vain taito tehä homma oikein ja arvostella muita. Erilaiset ja kyseenalaistavat "maritetaan" pois. Kysymyksiin vastataan jopa naureskellen ja monet kysymykset triggeröi porukan sotajalalle. Tulee mieleen ne meangirls porukat joissa kaikilla kuuluu olla saman merkkiset vaatteet, harrastukset ja koulureput. Aikuiset naiset hyvänen aika.

Pakko oli erota ja tehdä konmaritus itsenäisesti loppuun. Vertaistukea ryhmästä ei saanut.

Sama kokemus täällä 😂 Pakko oli lähteä!

Hei te räjähtelijät: jos ette näe mitään vikaa toiminnassanne tai edes kadu käyttäytymistänne, niin menkää terapiaan tai muuttakaa erakoksi jonnekin korpeen. "Näytätte tunteenne" ja "olette vain rehellisiä" muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Isäni oli räjähdysherkkä, anteeksi pyytämiseen taipumaton p*skakasa, jonka käyttäytymisen takia elin ensimmäiset 30 vuotta elämästäni varpaillani kaikkien ihmisten kanssa, pyydellen anteeksi omaa olemassa olemistani ettei vain kukaan taas suutu. Tästä nyt arvatenkin ei ole seurannut yhtään mitään hyvää.

Olen katkaissut välini kaikkiin samalla tavalla huutamista, mykkäkouluja ja muuta henkistä pahoinpitelyä harrastaviin ihmisiin. Toivottavasti teidän läheisenne tekevät samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos töissä on ollut p*skaa niin miksei sit kerro siitä päivästä ja miksi oli p*skaa ja raivoa siitä? Eikä siitä pilaa koko perheen iltaa että mies toi kaupasta kevytmaitoa eikä rasvatonta? Olen itse tuollaisesta perheestä ja minulle ei kehittynyt turvallisuuden tunnetta vasta kuin nyt kun olen yli 30v. Ennen ei tiennyt koskaan miten olla kotona kun mikä tahansa toimi triggerinä ja sitten räyhättiin ja mökötettiin.

Nykyään jos sanon miehelle että voin käydä postissa mutta unohdan niin mies sanoo ok, ois ollut kiva kun lupasit mutta ei oo iso moka. Tälläisessa perheessä haluankin lapseni kasvattaa, kilahtajan kans en.

Lapset tosta kärsii vielä vuosia jos joutuvat elämään räjähdysherkässä kodissa.

Täysin samaa mieltä!

Olen myös perheestä jossa pullotettiin oikeat tunteet ja kilahdeltiin ja kiihdyttiin sitten ihan oudoista ja pienistä jutuista.Jos isällä oli työstressiä niin sai pelätä milloin tuppisuinen painekattila räjähti,ja mistä aiheesta.Jos äiti oli väsynyt niin joutui hissuttelemaan varpaillaan.Perheenjäsenet tiuskivat ja huusivat toisilleen ihan älyvapaista turhista asioista.Tyyliin jokin tavara ei löytynyt tavallisesta paikastaan tms.Koskaan ei voinut aloittaa sanomalla että anteeksi,olen tänään huonolla tuulella/minua vaivaa tällainen asia tms kiukun syy.Tiuskittiin mieluummin ihan vain tiuskimisen ilosta.Luulen että perheeni ajattelee omaavansa ns italialaisen temperamentin.

Minä pienimpänä lapsena sain traumat huutamisen kuuntelusta ja nautin nykyään erittäin paljon siitä että mieheni ja lapseni kanssa elämme huutovapaassa talossa.Temperamenttia saa olla mutta aikuisen ihmisen on osattava hallita tunteitaan ja käyttäytymistään.Kilahtelu ei ole tervettä,tunteiden purkaminen on.

Ihan kuin olisit kirjoittanut minun elämässäni, tosin olen se "kärsivä lapsi". Äitini saattaa räjähtää nanosekunnin päästä, aina saa varoa mitä sanoo. Tiuskii usein ja on erittäin harvoin hyvällä tuulella. Ja kotiin tulee varautunut ilmapiiri aina kun hän on kotona. Huutaa myös pienistä asioista kuin

-joku tuo kaupasta vääränmerkkisiä tavaroita

-tavaroiden täytyy olla täysin omilla paikoillaan

-kaiken täytyy olla kieliopillisesti TÄYSIN oikein

Toivottavasti pääsen muuttamaan täältä mahdollisimman pian. Myönnän pelkääväni äitiäni

Vierailija kirjoitti:

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi. Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

No onneksi ei kenenkään seurassa ole pakko olla, jos ei tahdo. Minkään en siedä esimerkiksi nenä pystyssä käveleviä nirppanokkia, jotka kuvittelee tievänsä aina mikä on parasta toisille. Miksi minun pitäisi olla väen vängällä kaveria sellaisten kanssa, jotka ei viihdy minun seurassa ja päinvastoin?

Meillä ainakin porukat on sellasia, että asiat puhutaan halki ja usein kovaäänisesti, mutta so what. Minua itseäni ärsyttää kitisijät, joista ei saa irti, että mikä vaivaa. Nämä samaiset tapaukset löytyy yleensä juuri tämän tyylisiltä kitikiti-foorumeilta kovaan ääneen ihmettelemässä, että kun toi on tollanen ja mikä tota vaivaa, ja miks toi tekee noin. Kysymällä se kuule selviää...

Meillä vaan on totuttu, että tunteet on parempi purkaa pois ja pyyhkiä samalla taulu puhtaaksi. Ei sitten tarvitse mennä kenenkään selän taakse supiseen ja murjottaan päivätolkulla niin, että kaikkien muiden viikko menee varmasti pilalle. Jos vituttaa, niin ne tunteet on parempi purkaa mahdolisimman nopeasti pois. Marttyyrit ja kitsijät ovat kaikista vittumaisempia ihmisiä mitä tiedän selän takana supisijoiden ohella.

En kyllä vieläkään käsitä miksi huutajia ja mesoajia pitäisi pelätä. Huuda takaisin tai käske painua helvettiin, jos häiritsee. Niin minä ainakin teen.

Kilarikeisari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi. Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

No onneksi ei kenenkään seurassa ole pakko olla, jos ei tahdo. Minkään en siedä esimerkiksi nenä pystyssä käveleviä nirppanokkia, jotka kuvittelee tievänsä aina mikä on parasta toisille. Miksi minun pitäisi olla väen vängällä kaveria sellaisten kanssa, jotka ei viihdy minun seurassa ja päinvastoin?

Meillä ainakin porukat on sellasia, että asiat puhutaan halki ja usein kovaäänisesti, mutta so what. Minua itseäni ärsyttää kitisijät, joista ei saa irti, että mikä vaivaa. Nämä samaiset tapaukset löytyy yleensä juuri tämän tyylisiltä kitikiti-foorumeilta kovaan ääneen ihmettelemässä, että kun toi on tollanen ja mikä tota vaivaa, ja miks toi tekee noin. Kysymällä se kuule selviää...

Meillä vaan on totuttu, että tunteet on parempi purkaa pois ja pyyhkiä samalla taulu puhtaaksi. Ei sitten tarvitse mennä kenenkään selän taakse supiseen ja murjottaan päivätolkulla niin, että kaikkien muiden viikko menee varmasti pilalle. Jos vituttaa, niin ne tunteet on parempi purkaa mahdolisimman nopeasti pois. Marttyyrit ja kitsijät ovat kaikista vittumaisempia ihmisiä mitä tiedän selän takana supisijoiden ohella.

En kyllä vieläkään käsitä miksi huutajia ja mesoajia pitäisi pelätä. Huuda takaisin tai käske painua helvettiin, jos häiritsee. Niin minä ainakin teen.

Niin. Koska kaikkien on pakko olla joko suu vaahdossa rääkyviä raivohulluja tai sitten piilovittuilevia, selän takan kyräileviä, vihollisilleen hymyileviä ja "kaikki on hyvin"-valhetta jankuttavia inisijöitä. Välimuotoja ei ole.

Onnittelin ex-miehen uutta vaimoa naimisiinmenosta. Ihan helvetillinen huuto, että puutun heidän yksityisasioihinsa.

Tää menee sarjaan toisten puolesta mielensä pahoittavat. Me ollaan miehen kanssa sellaisia äyskähtelijöitä, mutta me riidellään harvoin ja nykyään aika rakentavasti. Me vaan tuiskahdellaan tiheemmin, onneksi kumpikaan ei ole pitkävihaista sorttia joten se unohtuu samantien. Mut se melun määrä ihan normaalina päivänä, johtuen ihan siitä kun mies on pilannut korvansa nuorena ja on ajoittain liki kuuro. Varsinkin jos on muuta melua ympärillä ja se keskittyy johonkin, niin sille saa vaikka huutaa suoraan korvaan eikä se huomaa.

Ja anoppi on aina välillä itku kurkussa "kun te aina tappelette ja huudatte". Se on oikeesti aika suloista, mutta tulee paha mieli kun sillä on paha mieli esim. siitä että mä olen huutanut ohjeita vessasta keittiöön puolikuurolle miehelle joka huutaa takaisin yhtä isolla äänellä (vaikka mä kuulisinkin puolet pienemmällä volyymilla) ja ärtyneenä kun ei vaikkapa löydä jotain. Anoppi ei ensinnäkään ymmärrä meidän kommunikointitapaa, eikä se jostain syystä opi ettei poikansa kuule.

Kilarikeisari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo minä en kilahtelijoita katsele omassa lähipiirissäni. En pidä siitä että yhtäkkiä kaatuu kuppi ilman syytä. Kotona tai ystävien seurassa tulee voida olla rennosti ja huoletta. Kilahtelijan kanssa pitäisi pelätä ja mielistellä ettei joudu huudon kohteeksi. Tunteitaan voi näyttää ja hallita muutenkin.

No onneksi ei kenenkään seurassa ole pakko olla, jos ei tahdo. Minkään en siedä esimerkiksi nenä pystyssä käveleviä nirppanokkia, jotka kuvittelee tievänsä aina mikä on parasta toisille. Miksi minun pitäisi olla väen vängällä kaveria sellaisten kanssa, jotka ei viihdy minun seurassa ja päinvastoin?

Meillä ainakin porukat on sellasia, että asiat puhutaan halki ja usein kovaäänisesti, mutta so what. Minua itseäni ärsyttää kitisijät, joista ei saa irti, että mikä vaivaa. Nämä samaiset tapaukset löytyy yleensä juuri tämän tyylisiltä kitikiti-foorumeilta kovaan ääneen ihmettelemässä, että kun toi on tollanen ja mikä tota vaivaa, ja miks toi tekee noin. Kysymällä se kuule selviää...

Meillä vaan on totuttu, että tunteet on parempi purkaa pois ja pyyhkiä samalla taulu puhtaaksi. Ei sitten tarvitse mennä kenenkään selän taakse supiseen ja murjottaan päivätolkulla niin, että kaikkien muiden viikko menee varmasti pilalle. Jos vituttaa, niin ne tunteet on parempi purkaa mahdolisimman nopeasti pois. Marttyyrit ja kitsijät ovat kaikista vittumaisempia ihmisiä mitä tiedän selän takana supisijoiden ohella.

En kyllä vieläkään käsitä miksi huutajia ja mesoajia pitäisi pelätä. Huuda takaisin tai käske painua helvettiin, jos häiritsee. Niin minä ainakin teen.

Niin, paitsi lasten ja lemmikkien. Harvoin tulee näin kenellekään sanottua (koska onhan tämä aika kamala asia sanoa toiselle ihmiselle), mutta toivon, ettei teillä raivotautisilla ole kumpiakaan, ettekä hanki sellaisia ennen kuin opitte käyttäytymään tasapainoisten aikuisten tavoin.

Tunteet ovat ok ja niihin saa, jopa TÄYTYY reagoida. Mutta tavalliset ihmiset ilmaisevat negatiiviset tunteensa asiallisesti ja pitävät kommunikaatioyhteyden auki toisiin ihmisiin. Jokainen saattaa joskus ylireagoida, mutta kun ihminen pysyy yleisestiottaen toisten "tavoitettavissa" vihaisuutensa aikana, niin toisilla on hänen seurassaan turvallinen ja hyvä olo. Jos taas vedetään sellaiset täydet kilarit, mistä tässä keskustelussa on puhuttu, ruvetaan raivoamaan ilman että toiset ymmärtävät miksi, ei anneta tilaa kysymyksille ja selityksille, niin se on toisille todella pelottavaa. 

Sen lisäksi rehellisyys ja röyhkeys ovat kaksi täysin eri asiaa. Ihminen voi olla suorasanainen tunteidenpurkaja, joka tekee asiansa selväksi, ja silti olla aivan kohtelias, miellyttävä ja RAUHALLINEN henkilö. Jos toiset valittavat sinun "suorasanaisuudestasi", "selkeydestäsi" ja "tunteiden käsittelystäsi", niin ongelma ei ole heissä tai heidän yliherkkyydessään, vaan sinun käytöstavoissasi.

Ystäväni aloitti ison ihmissuhdedraaman, kun en ollut heti sillä samalla sekunnilla kertonut hänelle keskenmenostani. Ystäväni mukaan minun olisi pitänyt saman tien, kun huomasin asian tapahtuneen soittaa juuri hänelle itku kurkussa asiasta... Eipä olla enää paljon tekemisissä...

Täällä oli aika ketjun alussa juttua, kun joku oli alkanut kipeänä raivoamaan pikkuasiasta ja sitten joku vastasi että hänkin tekee samaa, eli hermot on kireällä kipeänä ja että alkoi raivoamaan suklaalevyn saatuaan. En voi käsittää tätä. Itse sentään pidän itseäni aika kipakkana ihmisenä, mutta jos olen oikeasti kipeä niin en todellakaan jaksa raivota, hyvä että edes puhua. Eli eivät taida olla oikeasti kipeinä nämä raivoajat.