Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Yhteinen tätimme jätti serkkuni häät välistä koska suuttui siitä, ettei saanut suunnitella ja ommella serkkuni hääpukua. Kai sitä nyt saa morsian itse päättää millaisen mekon häihinsä haluaa.

Tästä on jo useampi vuosi. Oltiin opintojen kautta työharjoittelussa toisella paikkakunnalla. Jaoimme neljästään pienen asunnon. Ensimmäisenä iltana kolme muuta lähtivät kylille ja itse menin aikaisin nukkumaan. Noh, heräsin sitten aamuyöllä siihen, että yksi näistä, sanotaan vaikka Emma, potki ovea ja raivosi ulkona. Olin jotenki vahingossa onnistunut kai laittamaan oven takalukkoon, eivätkä kaverit päässeet sisään. Menin toki avaamaan heille oven jolloin tämä Emma kävi päälle ja kaksi muuta kaveria joutuivat puuttumaan tilanteeseen. Pahoittelin totta kai tilannetta ja pistin Emman raivoamisen reilun humalan piikkiin. Anteeksipyyntöä ei hänen puoleltaan tullut.

Noh, seuraavana päivänä selvisi, että tilanteen kuulleet naapurissa majailevat samalla paikkakunnalla työharjoitteluaan suorittavat luokkalaiset luulivat, että minä olin ollut se öinen raivotar. Kerroin miten asia oli ja Emma suutahti vielä lisää siitä, että olin mennyt korjaamaan luokkalaisten käsitystä yön kulusta. Emma ei puhunut minulle yhtään mitään ja käyttäytyi kuin en olisi olemassa vaikka jouduimme nukkumaan kerrossängyssä komeron kokoisessa huoneessa. Pyysin ihan nätisti kerran, että hän ei laittaisi takkiaan tikkaille koska minulla oli yläpeti ja takki oli sellaista tuulenpitävää liukasta materiaalia ja pelkäsin, että liukastuisin siihen aamulla. Kömpelö kun muutenkin olen. Emma tuhahti ja oli selän takana puhunut näille kahdelle muulle kämppikselleen miten inhottava olin. Hän myös valitti heille, ei minulle, että häntä häiritsi jos käytin läppäriäni sängyssä vaikka pidin kirkkauden minimissä ja koitin naputella näppäimistöäkin oikein hilja. Jos hän olisi sanonut minulle niin olisin voinut pistää läppärin pois tai mennä itse pois. Pois menemisessä oli vaan se ongelma, että Emma suuttui myös siitä jos tulin sinne meidän komeroon hänen jo mentyä nukkumaan. Toisaalta en olisi myöskään saanut tulla sillonkaan kun hän oli hereillä ja puuhasteli omalla koneellaan. Emma käytännössä omi koko huoneen itselleen.

Emma ei puhunut minulle juuri lainkaan koko kuukauden mittaisen työharjoittelun ajan. Suutahti vaan kaikesta. Minulta katosi lompakosta 20 euroa, mutta en koska ottanut asiaa puheeksi koska Emma oli jo valmiiksi niin kiukkuinen enkä tietysti varmasti tiedä että Emma oli syypää, mutta lompakkoni oli suurimman osan ajasta yhteisessä huoneessamme jonne en ollut tervetullut.

Aivan vasta työharjoittelun päätteksi Emma päätti mykkäkoulunsa ja alkoi avautua siitä miksi minä vitutin häntä niin paljon. Oltiin kaikki porukalla ravintolassa, mutta olin itse ollut juuri kipeänä ja ääni oli totaalisen mennyt. Hyvä kun pystyin kokonaisen lauseen sanomaan. En muista enää oikein mistä keskustelussa oli kyse, mutta Emma joka tapauksessa suuttui vielä entisestään koska en sanonut käytännössä mitään hänen avautumiseensa koska minulta ei kerta kaikkiaan lähtenyt ääntä. Olisin kuitenkin itsekin mielelläni jotain sanonut hänen naurettavaan käytökseensä. Ainakin olin tosi paska ihminen koska en antanut muiden luulla, että minä olin raivonnut kännipäissäni pihalla ja potkinut ovea.

Eipä olla tuon kuukauden jälkeen nähty muuta ku ihan satunnaisesti emmekä ole enää ystäviä.

Olen ollut kasvissyöjä jo vuosikaudet joten olen jo seonnut laskuissa siitä kuinka monta kertaa joku, etenkin miehet, ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena, että olen kasvissyöjä. En todellakaan millään tapaa syyllistä muita enkä mainosta ruokavaliotani. Mutta sitten kun käy ilmi, että olen kasvissyöjä monet loukkaantuvat ja suuttuvat vaikka tämähän ei heitä millään tapaa koske.

Aloin työskennellä samaan aikaan Alician kanssa hotellissa. Tämä ei siis ole Suomessa. Heti alusta alkaen oli selvä, että Alicia oli oman elämänsä prinsessa, daddy's girl ja muita parempi. Yhtenä osana koulutustamme oli, että meidän täytyi mennä siivoojien mukaan ihan vaan katsomaan mitä he tekevät. Alicia alkoi siinä sitten siivojan kuullen puhumaan siitä miten tällaiset työt ovat paskaduuneja joita kukaan itseään kunnioittava ei tekisi ja vain kouluttamattomat maahanmuuttajat tekevät niitä. Ja että onneksi hänen vanhempansa ovat panostaneet hänen koulutuksena. Alicia ei edes puhunut tälle siivoojalle. Itse juttelin vähän hänelle. Hän oli Unkarista ja kertoi ontuvalla englannilla, että tuli koska halusi oppia englantia. Unkarissa hän työskenteli pankissa.

Toinen vastaava perehdytystehtävä oli, että autoomme narikassa kun reilu 300 vierasta saapui. Alicia raivostui siitä, ettei saanut olla luukullaa van joutui ripustamaan takkeja. Tämä senkin jälkeen kun narikan pojat sanoivat, että eivät voi ottaa kokematonta siihen luukulle kun 300 vierasta pitää saada saliin niin nopeasti kuin mahdollista. Alicia lähti narikasta niskojaan nakellen ja löysin hänet hotellin aulasta aulapalvelusta sitten kun narikka oli hiljentynyt. Aulapalvelujen esimies koitti keksiä meille jotain muuta tekemistä ja ehdotti, että ehkä voisimme auttaa siivoamisessa tai järjestelyssä varsinaisen tapahtumakalenteri ulkopuolella. Mutta että hänen täytyy ensin tarkistaa onko mitään tekemistä tarjolla. Alicia veti oikein kunnon kilarit koska siivoaminen ei kuulu hänen työnkuvaansa.

Muutenkin neiti oli tosi ylimielinen toimistossa jossa työskentelimme eikä ollut kiitollinen mistään avusta tai neuvoista muilta. Hän alkoi muun muassa vastailla puhelimeen tietämättä yhtään mitään mistää. Samassa toimistossa aloitti toinen uusi työntekijä Abbie aika pian ja koska hän ja Alicia olivat molemmat natiiveja, Alicia käytti jatkuvasti mahdollisimimman harvinaisia ja erikoisia sanoja joita Abbie ei ymmärtänyt ja maireasti sitten selitti niiden merkitykset Abbielle. Alicia jopa kehuskeli sillä miten vapaa-ajallaan lukee huvikseen sanakirjaa.

Sen lisäksi Alicia otti jatkuvasti isänsä puheeksi. Isä sitä, isä tätä. Kyllä hänen isänsä tietää.

Alicia ei kestänyt työssä edes kuukautta vaikka oli minulle kertonut, että vaikka paikka on aivan paska hän aikoo olla töissä puoli vuotta ja säästää palkat kokonaisuudessaan (asui vanhempiensa luona) ja lähtee sitten palkkarahoilla Italiaan. Alicia sai potkut kun oli jo toistamiseen alkanut huutaa ja kiroilla toimistolle supervisorille.

Siinä mielessä annan kyllä pisteet Alicialla, ettei ollut siinä hotellissa töissä edes kuukautta. Hän oli ihan oikeassa siinä, että paikka oli paska ja itse kituutin siellä vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Aloin työskennellä samaan aikaan Alician kanssa hotellissa. Tämä ei siis ole Suomessa. Heti alusta alkaen oli selvä, että Alicia oli oman elämänsä prinsessa, daddy's girl ja muita parempi. Yhtenä osana koulutustamme oli, että meidän täytyi mennä siivoojien mukaan ihan vaan katsomaan mitä he tekevät. Alicia alkoi siinä sitten siivojan kuullen puhumaan siitä miten tällaiset työt ovat paskaduuneja joita kukaan itseään kunnioittava ei tekisi ja vain kouluttamattomat maahanmuuttajat tekevät niitä. Ja että onneksi hänen vanhempansa ovat panostaneet hänen koulutuksena. Alicia ei edes puhunut tälle siivoojalle. Itse juttelin vähän hänelle. Hän oli Unkarista ja kertoi ontuvalla englannilla, että tuli koska halusi oppia englantia. Unkarissa hän työskenteli pankissa.

Toinen vastaava perehdytystehtävä oli, että autoomme narikassa kun reilu 300 vierasta saapui. Alicia raivostui siitä, ettei saanut olla luukullaa van joutui ripustamaan takkeja. Tämä senkin jälkeen kun narikan pojat sanoivat, että eivät voi ottaa kokematonta siihen luukulle kun 300 vierasta pitää saada saliin niin nopeasti kuin mahdollista. Alicia lähti narikasta niskojaan nakellen ja löysin hänet hotellin aulasta aulapalvelusta sitten kun narikka oli hiljentynyt. Aulapalvelujen esimies koitti keksiä meille jotain muuta tekemistä ja ehdotti, että ehkä voisimme auttaa siivoamisessa tai järjestelyssä varsinaisen tapahtumakalenteri ulkopuolella. Mutta että hänen täytyy ensin tarkistaa onko mitään tekemistä tarjolla. Alicia veti oikein kunnon kilarit koska siivoaminen ei kuulu hänen työnkuvaansa.

Muutenkin neiti oli tosi ylimielinen toimistossa jossa työskentelimme eikä ollut kiitollinen mistään avusta tai neuvoista muilta. Hän alkoi muun muassa vastailla puhelimeen tietämättä yhtään mitään mistää. Samassa toimistossa aloitti toinen uusi työntekijä Abbie aika pian ja koska hän ja Alicia olivat molemmat natiiveja, Alicia käytti jatkuvasti mahdollisimimman harvinaisia ja erikoisia sanoja joita Abbie ei ymmärtänyt ja maireasti sitten selitti niiden merkitykset Abbielle. Alicia jopa kehuskeli sillä miten vapaa-ajallaan lukee huvikseen sanakirjaa.

Sen lisäksi Alicia otti jatkuvasti isänsä puheeksi. Isä sitä, isä tätä. Kyllä hänen isänsä tietää.

Alicia ei kestänyt työssä edes kuukautta vaikka oli minulle kertonut, että vaikka paikka on aivan paska hän aikoo olla töissä puoli vuotta ja säästää palkat kokonaisuudessaan (asui vanhempiensa luona) ja lähtee sitten palkkarahoilla Italiaan. Alicia sai potkut kun oli jo toistamiseen alkanut huutaa ja kiroilla toimistolle supervisorille.

Siinä mielessä annan kyllä pisteet Alicialla, ettei ollut siinä hotellissa töissä edes kuukautta. Hän oli ihan oikeassa siinä, että paikka oli paska ja itse kituutin siellä vuoden.

Ei jestas, auto correct ei ole ystävä. Pahoittelen outoja lauseita, mut kyl tosta vissiin selvää saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tunnustaa loukkaantuneensa sellaisesta, että häntä ei kutsuta johonkin tilaisuuteen?

Olen muutaman kerran joutunut tällaiseen tapahtumaan. Sanotaanko, että on ollut tiukka työputki menossa ja tuttava on kutsunut johonkin tilaisuuteen. Olen kyllä joka kerta kommentoinut, että en pääse työesteen vuoksi. No yksi kaunis päivä mua ei enää kutsutakaan. Kun kysyn syytä, saan vastaukseksi, että sä et pääse ikinä, kun olet aina töissä. No, joudun sitten selittelemään, että se oli vain ohimenevä kausi elämässäni, mutta nyt osallistun mielelläni kaikkiin, että laittakaa kutsua vaan kehiin.

En siis jää märehtimään asiaa, vaan otan asian rohkeasti esille asianomaisen kanssa. Tällaisista jutuista saattaa syntyä nopeasti väärinkäsityksiä.

Joidenkin mielestä kilahdin turhasta kun en saanut kutsua avomieheni karonkkaan. Hän on exä nyt. Mutta nyt pakkomielteisesti vahtaan kutsuuko tuttavatkaan kaikkiin tapahtumiin ja jos ei mikä on syy. Saamarin mies kun sekoitti mun pään.

Kirjoittelitko silloin tuosta karonkkajutusta täällä?

Vierailija kirjoitti:

aivan älyttömän stressaavaa miten nykysin joutuu kaikkea sanomaansa varomaan! varsinin tuntuu että naisten kesken.... Kerran nykyisellä työpaikallani kysyttiin, miten olen viihtynyt. Vastasin että tykkään, kiva kun ei ole niin hullu kiire kun edellisessä duunissa. Työkaveritantat sloukkaantuivat, kun sanomani mukaan pidän heidän työtään helppona ja itseäni jotenkin tehokkaampana. S*atana aina saa varoa tai olla selittelemässä. En ennään ikinä selittele mitään, en jaksa. Menettäkööt yöunensa jos  haluavat

Tiedän ihmistyypin. Jännää miten tuon ihmistyypin (v-tumaiset ämmäntänttänät) edustajat ovat aina ulkoisesti yhteneväisen näköisiä; neliönmalliset kasvot, tasapaksu leveä kroppa, silmälasit, turpa väärin päin.

Maneereihin heillä kuuluu silmien muljauttelun lisäksi, pälyily, nyrpistely, tuhahtelu ja huokailu. Jos he kokonaisen lauseen muodostavat, tekevät he sen kyllästyneen laiskalla, matalan karhealla rintaäänellä, joka tihkuu halveksuntaa.

Älkää pilatko elämäänne samassa työpaikassa ämmäntänttänän kanssa. Ansaitsette parempaa.

Jätä se ämmäntänttänä!

Muropalstan homo ja epämies G-mies Jerry Cotton triggeröityi täysin Hillary Clintonin tappiosta.

Ai että mä nautin siitä XD

tuttava meni luonani vessaan ja huusi pyttyä vetäessään "onko sulla muuten nenäliinoja kun nokka tuhisee?" huikkasin takas "niistä siihen vessanpaperiin !" ja tästähän riemu repesi. että eihän hän voi niistä paperiin jossa on IHMISTEN ULOSTEBAKTEEREJA. että miten on mahdollista ettei minulta löydy nenäliinoja, talouspaperia tai edes servettiä?

vein sitten avaamattomasta paketista täyden rullan että ota tuosta, ei ainakaan ole kakkabakteereja..

Jouduin varaamaan kanilleni ajan lopetukseen, koska sen takapää halvaantui. Kaveri oli tuolloin luonani. Hoidin puhelun toisessa huoneessa ja kun tulin takaisin olohuoneeseen, kaveri itki. Kysyin mikä on hätänä, ja hän parkaisi "Sä olet siis sitä mieltä että myös mun pappani täytyisi lopettaa"

Hänen pappansa on pyörätuolissa.

Käyttäjä4183 kirjoitti:

Asun poikaystäväni kanssa ja hän raivostuu minulle usein, monta kertaa viikossa ja usein en ymmärrä syytä, vaikka useimmiten hän kertookin syyksi jotain sen tapaista, että käytökseni häntä kohtaan on ollut loukkaavaa, alentuvaa yms. Esimerkiksi eilen aamulla olin herännyt, kun poikaystävä oli vielä unessa. Hän äänteli unissaan outoja ääniä, ja toisteli mm. sanaa "kinuskiii, kinuskiii!!". Olin keittiössä kun hän heräsi ja nousi ylös. Kysyin: "Olitko äsken hereillä vai unessa kun pidit outoja ääniä ja huusit "kinuskii, kinuskiiii!" ? "

Hänen ilmeensä muuttui hetkessä ylitsevuotavan loukatuksi ja suorastaan tyrmistyneeksi, aivan kuin olisin sanonut jotain todella loukkaavaa tai lyönyt avarilla naamaan. Tiesin heti, että tästä se taas lähtee. Alkoi raivoamaan, että miten kehtaan heti aamusta huutaa hänelle enkä edes hyvää huomenta toivottanut. Yritin alkaa korjaamaan tilannetta selittämällä että en tarkoittanut mitään pahaa tai edes huutanut, mutta siitä ei ollut apua. Tilanne jatkui kinkkisenä.. puolentoista tunnin päästä hän otti asian uudelleen esille: kertoi miten pahalta hänestä käytökseni tuntuu, ja kritisoi useita piirteitä minussa (todellisia tai kuviteltuja, en tiedä). Hän sanoi että hänen olisi varmaan paras mennä pariksi päiväksi muualle. Samana iltanakin hän otti asian esille vielä uudestaan, toisen mielestäni hyvin mitättömistä tekijöistä lauenneen riidan yhteydessä...

Ja joka ikinen kerta kun näitä kyseisiä älyttömiä raivonpurkauksia tulee, hän kaivaa esiin kaikki menneisyyden tappelut ja tekemäni vääryydet. Kun lopulta en kestä enää ja vaikkapa poistun paikalta, hän pyytelee anteeksi ja sanoo että kaikki on hänen vikansa. Riidan tullessa pyörtää taas sanansa ja sanoo että hänen ainoa keinonsa lopettaa riita on ottaa kaikki syyt niskoilleen, koska mä en pysty näkemään itsessäni ja omassa toiminnassani mitään vikaa (vaikka sitä on). En enää aina edes tiedä kenessä on vika, olenko se oikeasti minä joka tän aiheuttaa? Yritän vältellä konflikteja kaikin keinoin ja varoa huolella sanomisiani/tekemisiäni poikaystävän seurassa mutta tuntuu ettei mikään auta. :(

Oletko minä? Meillä samanlaista. 4 vuotta yhdessä ja viimeiset pari vuotta joutunut katselemaan tällaista draamailua ja älyttömiä raivonpurkauksia. Kun itse olen rauhallinen se vain provosoi, asetun kuulemma hänen yläpuolelleen. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä... muuta kuin erota. Ajattelin katsoa että jos vielä viikon sisään tulee 3/3 näitä kohtauksia niin ilmoitan että tämä oli nyt tässä. Mulla on muutakin tekemistä kuin opettaa käytöstapoja aikuiselle miehelle - paitsi ettei se mitään opi eikä edes osaa pyytää anteeksi. Suurin ongelma onkin se, ettei mies näe mitään vikaa käytöksessään. Pari päivää sitten kiireessä sanoin ihan neutraalilla äänensävyllä "hopi hopi". Tästä seurasi käsittämätön raivonpurkaus (huusi ja haukkui idiootiksi, kuinka puhun hänelle nöyryyttävällä äänellä alentavasti ym.). En voinut todeta tähän mitään koska reaktio oli niin käsittämätön. Myöhemmin pyysi anteeksi että "oli vähän töykeä". Sanoin, että kyllä, mutta tuo raivoaminen ei todella ollut oikeutettua ja aivan väärässä mittasuhteessa, että asiat voi selvittää rauhallisestikin ja kysyä esim. Mitä tarkoitit tuolla? Tätä hän ei hyväksynyt ja lopulta oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toisin sanoen: kaikki mitä teen tai sanon on tulkittavissa hänen mielensä mukaan yleensä jotenkin pahantahtoiseksi. Häntä ei saa kritisoida mistään. Itse yritän tulla aina vastaan selvittämällä mitä tein tai sanoin kun loukkasin ym. mutta tämä ns. vuorovaikutus on täysin yksipuolista, eikä ongelmasta voi ilman riitaa keskustella, joten taidan luovuttaa suosiolla ja etsiä oman kämpän... Huoh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tunnustaa loukkaantuneensa sellaisesta, että häntä ei kutsuta johonkin tilaisuuteen?

Olen muutaman kerran joutunut tällaiseen tapahtumaan. Sanotaanko, että on ollut tiukka työputki menossa ja tuttava on kutsunut johonkin tilaisuuteen. Olen kyllä joka kerta kommentoinut, että en pääse työesteen vuoksi. No yksi kaunis päivä mua ei enää kutsutakaan. Kun kysyn syytä, saan vastaukseksi, että sä et pääse ikinä, kun olet aina töissä. No, joudun sitten selittelemään, että se oli vain ohimenevä kausi elämässäni, mutta nyt osallistun mielelläni kaikkiin, että laittakaa kutsua vaan kehiin.

En siis jää märehtimään asiaa, vaan otan asian rohkeasti esille asianomaisen kanssa. Tällaisista jutuista saattaa syntyä nopeasti väärinkäsityksiä.

Joidenkin mielestä kilahdin turhasta kun en saanut kutsua avomieheni karonkkaan. Hän on exä nyt. Mutta nyt pakkomielteisesti vahtaan kutsuuko tuttavatkaan kaikkiin tapahtumiin ja jos ei mikä on syy. Saamarin mies kun sekoitti mun pään.

Kirjoittelitko silloin tuosta karonkkajutusta täällä?

Minäkin muista nyt lukeneeni tällaista ketjua. Jos tämän takana on sama henkilö, niin onneksi olkooon siitä, että karonkkansa ulkopuolelle jättänyt on nyt exä! 

Mulla oli eräs opiskelukaveri, jonka kanssa ei voinut ikinä suunnitella menevänsä pariksi tunniksi kahville, vaan hänen kanssa oleiluun piti varata aina vähintään puoli päivää.

Jos yritti vaikka parin-kolmen tunnin päästä tehdä lähtöä kahvilasta niin sitten hän alkoi syyllistämään, että miksi ihmeessä nyt jo halusin lähteä. Yleensä hän voisi vielä kahvilan jälkeen haluta syömään tai tulla useiksi tunneiksi vielä minun luokseni.

Tietysti välillä on kiva nähdä pidemmän kaavaan mukaan mutta ei siihen aina ole mahdollisuutta ja oli todella streessaavaa vaikka myöntyä hänen leffakutsuunsa, kun tiesi että leffan jälkeen minun odotetaan 'hengailevan' vielä useita tunteja hänen kanssaan.

Silloin kun uskalsin pitää pääni ja lähteä vain kotiin. Niin hän saatroi vihaisella ää ellä tokaista "jaaha", ja sanaakaan sanomatta kävellä nopeasti pois.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli eräs opiskelukaveri, jonka kanssa ei voinut ikinä suunnitella menevänsä pariksi tunniksi kahville, vaan hänen kanssa oleiluun piti varata aina vähintään puoli päivää.

Jos yritti vaikka parin-kolmen tunnin päästä tehdä lähtöä kahvilasta niin sitten hän alkoi syyllistämään, että miksi ihmeessä nyt jo halusin lähteä. Yleensä hän voisi vielä kahvilan jälkeen haluta syömään tai tulla useiksi tunneiksi vielä minun luokseni.

Tietysti välillä on kiva nähdä pidemmän kaavaan mukaan mutta ei siihen aina ole mahdollisuutta ja oli todella streessaavaa vaikka myöntyä hänen leffakutsuunsa, kun tiesi että leffan jälkeen minun odotetaan 'hengailevan' vielä useita tunteja hänen kanssaan.

Silloin kun uskalsin pitää pääni ja lähteä vain kotiin. Niin hän saatroi vihaisella ää ellä tokaista "jaaha", ja sanaakaan sanomatta kävellä nopeasti pois.

Nämä tällaiset on niin ahdistavia, yleensä vielä sen hengailun sisältö on hänen asioistaan puhuminen, hänen puuhaamisensa katsominen (yksi kaveri kutsui minut aina seurakseen kun leikki koiransa kanssa, siivosi, opetteli uuden ohjelman käyttöä yms. ja loukkaantui jos en ollut tarpeeksi innostuneen ja viihdyttyneen oloinen) tai muuten vain hänen sanelemiensa asioiden tekeminen. Uskallapa ehdottaa jotain itse niin heti tulee että "ei" ja "paskaa" (tietysti kokeilematta).

Itse en enää kutsu tiettyjä ihmisiä kotiini, kun he eivät ota itse mitään vastuuta omasta vierailustaan vaan istuvat kotonani niin kauan, että suunnilleen kädestä pitäen talutan heidät ovelle. Vaikka olisi kutsuttu iltapäiväkahville, istuvat vaikka pikkutunneille asti, jos en ala heitä hätistelemään, kun haluaisin mennä nukkumaan. Hymyilevät aina ja sanovat että "heitä mut sitten ulos kun et enää jaksa" mutta sitten kuitenkin loukkaannutaan jos se tapahtuu heidän mielessään "liian aikaisin" (eivätkä voi ottaa asiaa puheeksi koskaan itse tilanteessa, ollaan kuin ei mitään ja minä hyväuskoisena luulen että kaikki on ok. Sitten sataakin vihaisia viestejä perään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli eräs opiskelukaveri, jonka kanssa ei voinut ikinä suunnitella menevänsä pariksi tunniksi kahville, vaan hänen kanssa oleiluun piti varata aina vähintään puoli päivää.

Jos yritti vaikka parin-kolmen tunnin päästä tehdä lähtöä kahvilasta niin sitten hän alkoi syyllistämään, että miksi ihmeessä nyt jo halusin lähteä. Yleensä hän voisi vielä kahvilan jälkeen haluta syömään tai tulla useiksi tunneiksi vielä minun luokseni.

Tietysti välillä on kiva nähdä pidemmän kaavaan mukaan mutta ei siihen aina ole mahdollisuutta ja oli todella streessaavaa vaikka myöntyä hänen leffakutsuunsa, kun tiesi että leffan jälkeen minun odotetaan 'hengailevan' vielä useita tunteja hänen kanssaan.

Silloin kun uskalsin pitää pääni ja lähteä vain kotiin. Niin hän saatroi vihaisella ää ellä tokaista "jaaha", ja sanaakaan sanomatta kävellä nopeasti pois.

Nämä tällaiset on niin ahdistavia, yleensä vielä sen hengailun sisältö on hänen asioistaan puhuminen, hänen puuhaamisensa katsominen (yksi kaveri kutsui minut aina seurakseen kun leikki koiransa kanssa, siivosi, opetteli uuden ohjelman käyttöä yms. ja loukkaantui jos en ollut tarpeeksi innostuneen ja viihdyttyneen oloinen) tai muuten vain hänen sanelemiensa asioiden tekeminen. Uskallapa ehdottaa jotain itse niin heti tulee että "ei" ja "paskaa" (tietysti kokeilematta).

Itse en enää kutsu tiettyjä ihmisiä kotiini, kun he eivät ota itse mitään vastuuta omasta vierailustaan vaan istuvat kotonani niin kauan, että suunnilleen kädestä pitäen talutan heidät ovelle. Vaikka olisi kutsuttu iltapäiväkahville, istuvat vaikka pikkutunneille asti, jos en ala heitä hätistelemään, kun haluaisin mennä nukkumaan. Hymyilevät aina ja sanovat että "heitä mut sitten ulos kun et enää jaksa" mutta sitten kuitenkin loukkaannutaan jos se tapahtuu heidän mielessään "liian aikaisin" (eivätkä voi ottaa asiaa puheeksi koskaan itse tilanteessa, ollaan kuin ei mitään ja minä hyväuskoisena luulen että kaikki on ok. Sitten sataakin vihaisia viestejä perään).

Jep. Juuri näin. :-D Todella ripustautuvaa käytöstä. Tämä henkilö useasti vielä "esitti", että antaa muiden valita esim. ravintolan. Mutta sitten, kun muut valitsivat niin hän ei sanonut tähän valintaan mitään kielteistä. Sitten kuitenkin paikan päällä nakkeli niskojaan ja ensimmäinen puoli tuntia oli yleensä aina valitusta paikasta. Milloin oli liikaa ihmisiä tai liian trendipaikka/ rahvaan omainen. Eli todellisuudessa hän ei todellakaan antanut muiden päättää valintaa. Aika hankalaa seuraa.

Eräs tuntemani prinsessa menneisyydestäni veti pariin otteeseen herneet keskusteluista kanssani. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi ollut hänen kanssaan samaa mieltä, vaan siitä, etten ollut samaa mieltä yhtä korostetuin äänenpainoin!

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä4183 kirjoitti:

Asun poikaystäväni kanssa ja hän raivostuu minulle usein, monta kertaa viikossa ja usein en ymmärrä syytä, vaikka useimmiten hän kertookin syyksi jotain sen tapaista, että käytökseni häntä kohtaan on ollut loukkaavaa, alentuvaa yms. Esimerkiksi eilen aamulla olin herännyt, kun poikaystävä oli vielä unessa. Hän äänteli unissaan outoja ääniä, ja toisteli mm. sanaa "kinuskiii, kinuskiii!!". Olin keittiössä kun hän heräsi ja nousi ylös. Kysyin: "Olitko äsken hereillä vai unessa kun pidit outoja ääniä ja huusit "kinuskii, kinuskiiii!" ? "

Hänen ilmeensä muuttui hetkessä ylitsevuotavan loukatuksi ja suorastaan tyrmistyneeksi, aivan kuin olisin sanonut jotain todella loukkaavaa tai lyönyt avarilla naamaan. Tiesin heti, että tästä se taas lähtee. Alkoi raivoamaan, että miten kehtaan heti aamusta huutaa hänelle enkä edes hyvää huomenta toivottanut. Yritin alkaa korjaamaan tilannetta selittämällä että en tarkoittanut mitään pahaa tai edes huutanut, mutta siitä ei ollut apua. Tilanne jatkui kinkkisenä.. puolentoista tunnin päästä hän otti asian uudelleen esille: kertoi miten pahalta hänestä käytökseni tuntuu, ja kritisoi useita piirteitä minussa (todellisia tai kuviteltuja, en tiedä). Hän sanoi että hänen olisi varmaan paras mennä pariksi päiväksi muualle. Samana iltanakin hän otti asian esille vielä uudestaan, toisen mielestäni hyvin mitättömistä tekijöistä lauenneen riidan yhteydessä...

Ja joka ikinen kerta kun näitä kyseisiä älyttömiä raivonpurkauksia tulee, hän kaivaa esiin kaikki menneisyyden tappelut ja tekemäni vääryydet. Kun lopulta en kestä enää ja vaikkapa poistun paikalta, hän pyytelee anteeksi ja sanoo että kaikki on hänen vikansa. Riidan tullessa pyörtää taas sanansa ja sanoo että hänen ainoa keinonsa lopettaa riita on ottaa kaikki syyt niskoilleen, koska mä en pysty näkemään itsessäni ja omassa toiminnassani mitään vikaa (vaikka sitä on). En enää aina edes tiedä kenessä on vika, olenko se oikeasti minä joka tän aiheuttaa? Yritän vältellä konflikteja kaikin keinoin ja varoa huolella sanomisiani/tekemisiäni poikaystävän seurassa mutta tuntuu ettei mikään auta. :(

Oletko minä? Meillä samanlaista. 4 vuotta yhdessä ja viimeiset pari vuotta joutunut katselemaan tällaista draamailua ja älyttömiä raivonpurkauksia. Kun itse olen rauhallinen se vain provosoi, asetun kuulemma hänen yläpuolelleen. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä... muuta kuin erota. Ajattelin katsoa että jos vielä viikon sisään tulee 3/3 näitä kohtauksia niin ilmoitan että tämä oli nyt tässä. Mulla on muutakin tekemistä kuin opettaa käytöstapoja aikuiselle miehelle - paitsi ettei se mitään opi eikä edes osaa pyytää anteeksi. Suurin ongelma onkin se, ettei mies näe mitään vikaa käytöksessään. Pari päivää sitten kiireessä sanoin ihan neutraalilla äänensävyllä "hopi hopi". Tästä seurasi käsittämätön raivonpurkaus (huusi ja haukkui idiootiksi, kuinka puhun hänelle nöyryyttävällä äänellä alentavasti ym.). En voinut todeta tähän mitään koska reaktio oli niin käsittämätön. Myöhemmin pyysi anteeksi että "oli vähän töykeä". Sanoin, että kyllä, mutta tuo raivoaminen ei todella ollut oikeutettua ja aivan väärässä mittasuhteessa, että asiat voi selvittää rauhallisestikin ja kysyä esim. Mitä tarkoitit tuolla? Tätä hän ei hyväksynyt ja lopulta oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toisin sanoen: kaikki mitä teen tai sanon on tulkittavissa hänen mielensä mukaan yleensä jotenkin pahantahtoiseksi. Häntä ei saa kritisoida mistään. Itse yritän tulla aina vastaan selvittämällä mitä tein tai sanoin kun loukkasin ym. mutta tämä ns. vuorovaikutus on täysin yksipuolista, eikä ongelmasta voi ilman riitaa keskustella, joten taidan luovuttaa suosiolla ja etsiä oman kämpän... Huoh

Teepä se. Ehkä olette liian samanlaisia. Ehket sinäkään osaa nähdä itsessäsi mitään vikaa.

Mies suuttui mäkkärissä, sillä siellä ei ollut menua nähtävillä ja jokaista ainesosaa erikseen lueteltuna. Juu, hän on ujo eikä halua kysyä myyjältä :D

Samainen mies lähti mäkkäristä kesken ruokailun pois, koska hänen juustohampurilaisensa oli muka liian pieni. Nautti kotonaan sitten pussinuudeleita. 

Vierailija kirjoitti:

Jouduin varaamaan kanilleni ajan lopetukseen, koska sen takapää halvaantui. Kaveri oli tuolloin luonani. Hoidin puhelun toisessa huoneessa ja kun tulin takaisin olohuoneeseen, kaveri itki. Kysyin mikä on hätänä, ja hän parkaisi "Sä olet siis sitä mieltä että myös mun pappani täytyisi lopettaa"

Hänen pappansa on pyörätuolissa.

Onko tämä nyt sitten hauskin vai ärsyttävin?

Ai kauheeta, mä oon tollanen ripustautujakaveri joka luuhaa puoli päivää kaverin luona :D No onneks mun paras ystävä on ihan samanlainen ja se on meillä monta tuntia <3 mut me ei nähdäkään kuin keskiarvoisesti kerran kuussa.

Tuo joka kuvaili sellaisen tänttärän... Mä lisään vielä lyhyet punaiset hiukset, ohuet huulet ja ihon sävyyn sopimattoman huulipunan. Hrrrr mä voin niiiin kuvitella sen ihmistyypin.