Luetellaan "Finnish Nightmares" tilanteita

Kun olet juoksu/hölkkälenkillä ja et enää jaksa juosta, mutta edestäpäin tulee joku, ihan sama kuka, kävelijä, pyöräilijä tai vielä pahempaa: toinen juoksija, et voi alkaa kävelemään ennen kuin olet ohittanut tämän jonkun, ettei hän ajattele, ettet jaksa enää juosta (niin kun en jaksakaan!). Typerää.

Joskus olen kaupassa myyjän kuitti-olehyvän jälkeen sanonut "samoin", aargh!

Näistä bussivaivaisista tuli mieleen Q-teatterin esitys Jälkeenjäävät, jossa kaksi paikallisjunassa istuvaa toisilleen tuntematonta matkustajaa päätyy ihmeellisten omissa päissään pyörivien sosiaalisten paineiden ja pelkojen takia nousemaan junasta väärällä asemalla ja käymään lähikaupassa ostamassa tavaroita, joita he eivät halua, vain päästäkseen eroon siitä toisesta. Lopulta kumpikin menee pienellä viiveellä piiloon samaan roskikseen jossain Korson nevadassa ihan siksi, että eivät halua vaikuttaa epänormaaleilta. Oh, the irony. Nauroin katketakseni, vaikka itse en kärsikään tällaisista fobioista.

Kun oon pyörällä liikenteessä ja edessäolevat jalankulkijat ovat vieneet koko tilan, ettei ole tilaa ohittaa, ja en kehtaa soittaa pyörän kelloa. siinä sitte nolosti hidastellaan kunnes jalankulkijat itse huomaavat minut pyörän kanssa ja väistävät.

Tämä ketju on koko AV-urani ( heh) mieltäylentävin. Porukka tuntee yhteenkuuluvuutta kansana ja nauraa itselleen.

T. Lenkkihikoilija ja pakkasessa seisova 😃

Kun tiedät että luennolle tulee puolituttu opiskelukaveri, mutta et tiedä haluatko istua sen vieressä tai vaikutatko tyrkyltä jos menet. Siitä syystä menetkin hyvissä ajoin saliin, jotta tuttava joutuu itse päättämään tuleeko viereesi. 

Ei painajainen, vaan kuvaus Suomesta: Uusi aikuisten harrastuskurssi. Eka tunti päättyy, kaikki pakkaavat hiljaa laukkunsa ja lähtevät sanomatta sanaakaan muille, korkeintaan ujo "moikka" ovensuusta. Ja ihmisiä kehotetaan harrastamaan, jotta saisi kavereita? 

Täysi bussi, jossa kukaan ei tunne toisiaan. Syvä hiljaisuus, ei mitään small talkia. 

Eli osin ihanaa, mutta toisaalta tää on yksinäisten ja masentuneiden maa. Miten se on niin vaikeaa ottaa kontaktia. 

Pullonpalautus yleensäkin. Luullaan että on keränny jostain puistikosta.

Mulla on thaimaalainen yli nelikymppinen työkaveri, jonka kanssa tulen töissä hyvin juttuun. Hän ilmeisesti myös pitää minusta. Hän on muutaman kerran töissä kysellyt mitä teen viikonloppuna. Hän haluaisi, että menisin hänen, miehens ja 5v tyttärensä luokse viettämään iltaa, että hän kokkaisi ja joisimme parit jne. En tiedä mikä siinä on, mutta en oikeasti vaan halua mennä sinne, vaikka hän tosi mukava ihminen onkin. Jostain syystä keksin aina tekosyitä esim. autan kaveria muutossa, menen vanhempien luo eri paikkakunnalle jne. jotta ei tarvitsisi mennä sinne illanviettoon :D En vain halua sanoa, että ei kiinnosta nähdä vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet bussissa, istut ikkunapaikalla ja bussi on täynnä. Matkan aikana bussi alkaa tyhjetä, niin että vapaita penkkejä (ikkunapaikka ja käytäväpaikka) on paljon. Vieressäsi oleva vieras matkustaja istuu kuitenkin omalla paikallaan eikä siirry vapaalle penkille. Lopulta istutte bussissa kaksistaan vierekkäin. Tämä on kiusallista ainakin kaukoliikenteen busseissa, joilla taitetaan pitkiäkin matkoja.

Itse yleensä siirryn käytäväpaikalla ollessani toiselle penkille, jos sellainen lähellä vapautuu. Tosin mietin joskus, onko se epäkohteliasta.

Mua taas aina hermostuttaa olla se, joka istuu siinä käytävän puolella :D Mieli tekisi siirtyä vapaalle penkille heti kun vaan vapautuu, mutta mitä jos se ikkunapaikalla istuja sitten luulee, että ajattelen sen haisevan tai muuten olevan ihan sietämätön vierustoveri? Ja jollen siirry, pitääkö se mua aivan outona ahdistelijana?

Jos tiedän matkan olevan lyhyt, pysyn yleensä paikallani toivoen, ettei bussi nyt ihan kokonaan ympäriltä tyhjene ja tuntuisi jo aivan liian kiusalliselta istua jonkun vieressä. Pidemmällä matkalla siirryn tyhjälle penkille ja pohdin koko loppumatkan ajan että voi sentään, toivottavasti se vieruskaveri nyt ei ihan kamalasti loukkaantunut.

Mulla sama. Ja sit joskus kun katson, että jonkun vierestä lähtee vierustoveri muualle, niin musta tuntuu, että se ikkunan vieressä oleva tosiaan vaikuttaa hämmentyneeltä: ihan kuin hänessä olisi joku vika kun se toinen ei pystynyt kuin pari pysäkinväliä istumaan vieressä, vaikka hän niin yritti olla huomaamaton, liikahtamaton ja kaikin tavoin hyvä ja häiritsemätön vierustoveri. :(

Itseä miehenä silloin tällöin kuumottaa, kun pitäisi mennä istumaan naisen viereen ja olla ihan vaan normaalisti, ettei vaan anna itsestään millään tavalla perverssiä kuvaa:D Ei vaan pitäisi ajatella niin paljon. 

Olen töissä amerikkalaisessa yrityksessä. Edelleen vaivaannun ja hämmennyn, kun ne kysyvät : "How are you doing". Jo koulussa opetettiin, ettei tähän vastata mitään kunnollista - korkeintaan "I'm fine, how are you?" No, mun  yks aito jenkkikollega vastaa sitten pitkät pätkät koiran mahavaivoista vaimon retkisuunnitelmiin.

Kun jenkit pitää jonkun esityksen, ne aina kysyy onko jollain jotain kysyttävää. No ei oo! Ja sitten iskee hirvee häpee tuppisuiden suomalaisten puolesta ja pitää väen väkisin änkeröiden kysyy jotain.

Meillä on yhdessä neukkarissa pöydät laitettu luokkahuonemaisesti. Ihan kauheeta, jos vapaita istumapaikkoja on vain eturivissä. Minä ja muutama muu seisoo mieluummin huoneen takaosassa.

Kerran menin ensimmäistä kertaa johonkin jumppaan ja asetuin turvallisesti takariviin. No eiköhän jumppatreenari tullut siihen mun eteen ja koko salillinen ihmisiä kääntyi kohti. Asian ajattelu ahdistaa vieläkin.

Lomilla on ihan hanurista, jos hotellilla on muita suomalaisia. Silloin ei viitti jutella oman perheen kesken aamiaispöydässä paljon mitään.

Istut bussissa ikkunapaikalla. Pysäkkisi kohdalla joku on jo ehtinyt painaa nappulaa, joten alat pakata hitaasti tavaroitasi taskuun ja laittaa hanskoja käteen niin, että vierustoveri huomaisi tämän eikä sinun tarvitsisi avata suutasi.

Ja auta armias jos vieressä istuvalle täytyt sanoa jotain, ja olet matkan aikana ymmärtänyt, että hän puhuukin vain englantia...

Vierailija kirjoitti:

Istut bussissa ikkunapaikalla. Pysäkkisi kohdalla joku on jo ehtinyt painaa nappulaa, joten alat pakata hitaasti tavaroitasi taskuun ja laittaa hanskoja käteen niin, että vierustoveri huomaisi tämän eikä sinun tarvitsisi avata suutasi.

Ja auta armias jos vieressä istuvalle täytyt sanoa jotain, ja olet matkan aikana ymmärtänyt, että hän puhuukin vain englantia...

Jaa, mä taas inhoan jos joku alkaa heti nousta kun oon pukenut. Haluan itse ilmoittaa sopivan ajankohdan, etten joudu liian aikaisin seisomaan oville. 

Se, kun menet yleiseen (naisten) vessaan, etkä tiedä, ketkä siellä ovat jonottamassa ja ketkä odottamassa kavereitaan tai muuten vain peilailemassa. Sitten jos näet, että yksi vessa on vapaa, mutta et kehtaa mennä sinne, kun et kehtaa kysyä, onko se epäkunnossa. Tai sitten kun kuulit joltakulta muulta, että se on tukossa, mutta et kehtaa jokaiselle jonottamaan tulijalle selittää, että sinne ei voi mennä. Sitten kaikki uudet tulijat joko odottavat hämmentyneinä, miksei sinne kukaan mene tai käyvät kurkkaamassa ja jonottajat vain seuraavat vieressä, vaikka tietävät.

Sama juttu, jos käsipaperi on loppu. Siinä sitten räpistellään märkiä käsiä ja kaivellaan, jos omasta laukusta löytyisi paperia.

Olet lentokoneessa. Matkustat yksin. Lentosi kestää vain tunnin verran. Paikkasi on kuitenkin sopivasti kahden miehen välissä. Kumpikaan ei puhu mitään. Tilanne alkaa ahdistamaan, joten kun lentoemäntä tulee tarjoamaan kahvia/teetä, kysyt myös ohimennen puoliksi kuiskaten, tarjotaanko siellä olutta.

No ei h*lvetti tarjota tietenkään näin lyhyellä matkalla! Mitä edes ajattelin. Mitä nämä kaksi miestä ajattelivat? Mitä lentoemäntä ajatteli?

Nyt hävettää. Ei kestä edes tunnin matkaa ilman olutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

''MOOOOI! MITÄS KUULUU?'' ja samalla oikein rempseästi käsi kassajonossa edellä olleen entisen hyvän koulukaverin olalle. Kaveri kääntyy ympäri ja katsoo minua oudosti. Tai no, tässä vaiheessa jo tiesin että olinkin morjestanut jotain aivan tuntematonta naista. Tilanne olisi kuitattu naurahduksella ja sanomalla, että sori, sekoitin toiseen. Mutta minä sen sijaan häivyn sanaakaan sanomatta jonosta ja lähden takaisin kiertelemään kauppaan. Piti sitten kierrellä sen aikaa että olin varma että tyyppi on jo kaukana poissa. 

Harvoin edes moikkailen vanhoja tuttuja ja nyt kerran, kun päätän avata suuni, käy näin. Olisi pitänyt pysyä hiljaa.

Mulle käynyt niin, että silmäkulmastani oon kaupassa kattonu, että mun mies seisoo siinä vieressä ja sit ruvennu kauheasti selittämään jotain asiaa. Ja sit ku oon tarkemmin kattonu, niin siinä seisookin ihan joku tuntematon ukko. Eikun vaivihkaa livahdan karkuun.....Eikä! 😬

Mä just joku aika sitten aloin selittämään jotakin kauheasti tuntemattomalle miesparalle aloittaen luonnollisesti puheripulini sanalla "Pupu" (oman miehen hellittelynimi). Sitten kun katsoin häntä niin aivot jostakin syystä päätti, että paras tapa selvitä tilanteesta on todeta "Oi, et sinä olekaan minun mies" silleen KOVAAN ÄÄNEEN LAULAEN???!!! Luojan kiitos miesparka kykeni pitämään naamansa suhteellisen peruslukemilla. Minä en, punastuin samanväriseksi kuin vieressä olleet punajuuret. Siinä sitten sompailin kaupassa vähän väliä kävellen tuota miestä vastaan, ja aina oli tällä miehellä sellainen ilme, että puhkeaa ihan just nauramaan. On kai jotenkin vinksahtaneet aivot, kun kokevat, että nolosta tilanteesta selvitään parhaiten tekemällä siitä sata kertaa nolompi :D

Tämä tilanne on aina yhtä kiusallinen. saavut liikennevaloihin, joissa odottaa jo joku muu. Huomaat, että valoissa kuuluisi painaa nappia, mutta painamisesta ilmoittava valo ei pala.

Mietit, kehtaatko käydä painamassa nappia: entä, jos valo onkin vain epäkunnossa, mutta nappia on jo painettu? Onko noloa mennä painelemaan nappia turhaan sen aiemmin tulleen jalankulkijan ajatellessa, että nappia on jo painettu? Pitääkö odottaa ja toivoa, että valo vaihtuisi? Jos valot eivät vaihdu, on myös tosi noloa seistä odottamassa tietäen, että punainen valo palaa, kunnes toinen kehtaa käydä painamassa sitä nappia, jota molemmat koko ajan ajattelevat.

Nolointa on, jos väen määrä koko ajan kasvaa, eikä kukaan kehtaa painaa sitä nappia. Ensimmäisenä oleva ajattelee vain, että nyt hänen virheensä takia kaikki tuijottavat punaista jalankulkijaukkoa ja ajattelevat sitä saamarin nappia, johon kukaan ei uskalla koskea.

Lapsuudenkotini lähellä oli tällainen kirottu risteys. Tiesin, missä vaiheessa valot vaihtuivat, ja jos nappia painoi liian myöhään, joutui odottamaan koko liikennevalojen kierron ennen omaa vuoroa. Eivätkä valot siis todellakaan vaihtuneet ennen napin painamista...

Ratkaisin tilanteen usein siten, että kun huomasin valojen jääneen välistä, menin viereisen, sivutien yli menevien liikennevalojen vaihtuessa pienen matkaa eteenpäin seuraaviin liikennevaloihin, joista vasta pääsin haluamaani suuntaan. En voinut painaa alkuperäisissä liikennevaloissa nappia, ja mielestäni oli vähemmän noloa viilettää valoista yhtäkkiä pois. En tiedä sitten, mitä toinen jalankulkija tästä ajatteli, toivottavasti kehtasi vihdoin painaa nappia.

Minusta kyydin kysyminen on kauhean noloa ja myös vähän se, jos joku tarjoaa kyytiä. Tulee sellainen olo, että minusta on vaivaa, vaikka tämän kyyditsijän oma reitti menisi talomme ohi.

Viikonloppuna olin viettämässä iltaa kaverin luona ja muutama oli lähdössä baariin, minä kotiin. Olisin mahtunut autoon, mutta en todellakaan kehdannut kysyä pääsisinkö samalla kotiin. Onneksi poikaystävä oli tulossa kaveriltaan kotiin ja pääsin sitten hänen kyydissään, ei tarvinnut avata suuta. :D

Olin kerran koulun pääsykokeissa toisella paikkakunnalla muutaman sadan kilometrin päässä, aikomuksena tulla junalla kotiin. Ryhmäkeskustelun alussa kävi ilmi, että yksi ryhmästämme oli samalta paikkakunnalta kuin minä. Lopuksi hän kysyi, että millä olen menossa kotiin ja vastasin meneväni junalla. Tämä nainen sitten hihkaisi, että no jos sulla ei ole vielä lippua, niin tulet tietysti mun kyydillä! Hävetti siinä kiitosta mutistessani, vaikka tämä tyyppi itse tarjoutui minut ottamaan kyytiinsä. Tarjouduin maksamaan bensoja, ei huolinut ja taas tuntui pummilta olo. :D

Joskus mietin tosissaan, voiko kauppaan mennä kilpailevan ketjun kassin kanssa. Ja jos otan mukaan saman kaupan käytetyn, luuleeko ne mun varastaneen sen.

Viikonlopun jälkeen kohtaamiset ja kohtaamisen pelko :D Oot tavannut jonkun ihan random-tyypin, jonka kanssa on tultu hyvin juttuun, enkä nyt tarkoita mitään seurusteluhenkistä tai yhden yön tyyppistä tapaamista. Mulle käy näin harmillisen usein, ehkä koska en käy usein viihteellä ravintoloissa. Siellä sitten muutun super sosiaaliseksi ja olen ihan parasta pataa ihan kaikkien kanssa. Yleensä ne ihmiset siis hakeutuu itse juttelemaan mun kanssa. Varmaan samanlaisia yhden illan ihmisrakastajia nekin :D Illan aikana tulee AINA sovitua jotain, tyyliin kiva näyttely, eiku hei oikeesti mä olen niin miettinyt tota joogaa/ratsastusta/jonglööräämistä/sisäsurffaamista/villiruokakurssia/vapaaehtoistyötä Nepalissa.. oispa kivaa saada joku kaveri ja sitten jo sovitaan ensi viikon keskiviikkoja. Joskus lounastapaamista heti sunnuntaille jonkun asian tiimoilta. Pienessä hutikassa innostun aina hirveesti kaikesta sellaisesta, mitä olen miettinyt aiemmin, mutten saa lähdetyksi evö :D

Sitten tulee se seuraava aamu ja sitä vaan ajattelee ounouuuuuuuu, toivottavasti se ei soita, kerroinko mä sukunimeni? Kerroinko missä talossa asun? Siis kutsuinko mä sen aamiaiselle? :D Ihme hiippailua sitten koko päivän kaiken varalta ja seuraavalla viikollakin, ettei vaan kadullakaan törmää :D Yksikään ei ole koskaan soittanut tai tullut, joten olen kohdannut kaltaisiani vaan. kenenkään ei ole tarvinnut pettyä ja sen yhden illan ajan on taas pelastettu maailma :D

Te olette kettu soikoon vielä ahdistuneempia kuin minä! Ja mä luulin olevani se neuroottisista ihmispelkoisista neuroottisin.

Tää on ihana terapeuttinen ketju, taatusti pian IltaPaskassa. Jatkakaa!