Kumpi on hullu? Mies vai minä

Vierailija kirjoitti:

Kerran lähdin viikoksi pois. Sinä aikana mies oli ehtinyt mustamaalata minut yhteisille kavereille. Hän soitti kaikki ystäväni ja perheenjäseneni läpi ja sanoi olevansa huolissaan mielenterveydestäni. En ollut kertonut miehen käytöksestä kenellekään, jotta häntä ei alettaisi vihata, joten kaikki olivat hämmentyneitä. Mies ilmeisesti pelkäsi, että alan haukkua häntä samalla tavalla kuin hän minua ja soitti varmuuden vuoksi näitä puheluita.

Kerran miehen naispuolinen kaveri alkoi huutaa miehelle, että mies kohtelee minua huonosti. En ollut mitään tällaista naiselle sanonut ja siitä tulikin soppa, kun mies ei uskonut, etten ole valittanut hänestä. Eli en tosiaankaan halua, että kukaan nousee miestä vastaan minua puolustamaan, koska saan kuitenkin kärsiä siitä sitten kotona, kun olemme kahdestaan. 

Ap

Nyt oikeesti. Ei kukaan normaali tyyppi soittele toisen selän takana tolla tavalla. Vaikka riskinä on, että mies kääntää teidän yhteiset kaverit sua vastaan, sun oma elämä ja jaksaminen on arvokkaampaa. Lopetat suhteen ja kavereille sanot, että homma ei toiminut. Et lähde mollaamaan miestä, vaikka hän sen ansaitsisi, koska siitä tulee vain kisa hänen ja sinun välillä ja hankalaa ystävillenne ja rankkaa sulle. Jos ovat tolkun ihmisiä niin ovat tehneet jo samat johtopäätökset kuin kommentoijat täällä ja saat heiltä tukea. Rohkeasti vain.

(Ja jos miestä tulee kamala ikävä ja hän saa jonkun ahaa-elämyksen eron seurauksena ja on kuin uusi ihminen, niin ainahan voi palata yhteen. En kyllä suosittelisi, mutta tarkoitan että ellei jompi kumpi potkaise tyhjää niin ei erokaan mikään peruuttamaton tapahtuma ole, jos sitä huolehdit.)

ps Olen itse ollut samassa tilanteessa, tosin mun ukko ei ollut ihan noin paha kuin sun, mutta silti, ei tuollaista jatkuvaa kritiikkia ja kontrollointia jaksa.

Muutin pois pari vuotta sitten. Paras paatos ikina. Ex-ukko toki soitteli kaikki kaverit ja sukulaiset lapi ja kaansi enemmiston mua vastaan mutta ei haittaa. Haittasi vahan alussa, mutta sain uusia kavereita, ja olen nykyisin kihloissa ihanan miehen kanssa joka ei kritisoi ja alista. Suosittelen etta sinakin lahdet ja etsit arvoistasi seuraa.

Kysymys 1: Onko hän puhunut susta omille kavereilleen vai yhteisille kavereille? Mun ex suhteessa esim yhteisiä kavereita ei ollut..

Kysymys 2: Entä jos sun edelliset suhtees olis ollut huonoja, mutta tämä hyvä? Olisitko silloin huono ihminen..

Kysymys 3: Miksi uhriudut, etkä lähde? Suhteenne ei ole ihan tuore, eli tiedät jo mitä se sun kanssas ainakin on..

Vierailija kirjoitti:

Ap

Eli hauskin hetki oli, kun mies jakoi ilmaiseksi saamansa liput kanssasi ja sen jälkeen vaati kiitollisuutta tästä jakamastaan ilmaislahjasta?

Jos vertaat tätä vaikkapa nyt meidän omasta mielestäni ns. normaaliin parisuhteeseen, niin meillä on naurettu viimeksi tänä aamuna, kun sotkin pöydän vahingossa mieheni tekemällä aamupuurolla. Vitsailemme paljon yhdessä ja pelleilemme. Kumpikaan ei nuhtele toista (!!), tosin välillä saan ystävällisen pyynnön osallistua enemmän kotitöihin ja nolona otan tuon heti vastaan, että niin tietenkin! Meillä siis mies hoitaa pääasiassa kotityöt ja jos jotain sanomista sattuisi olemaan, niin se tehdään ystävällisesti eikä syytellen.

Kuulostaapa ihanalta. Että tosiaan voidaan yhdessä nauraa, vaikka toinen on selkeästi mokannut ja sotkenut pöydän puurolla! 

Haluan sanoa kaikille, jotka on suhteessa, jossa toisen inhimillisiin erehdyksiin suhtaudutaan lempeydellä: olette todella onnekkaita! Ennen otin tällaiset asiat ihan itsestäänselvyyksinä. 

Lähtemistä estää tällä hetkellä se, että muutin toiselle paikkakunnalle ja tällä hetkellä kaikki kaverini ovat miehen kaveripiiristä. Ja olen saanut monia hyviäkin ystäviä. Joutuisin jättämään siis paljon muutakin kuin vain mieheni. 

Yritin myös käyttäytyä samalla tavalla kuin mieheni. Eli aloin kulkea myös hänen perässään ja huomautella niistä samoista asioista, joista hän huomauttelee minulle. Tuntui todella typerältä. Tämä ei muuttanut tilannetta, vaan suhteesta tuli yhä enemmän taistelukenttä. Tätä kokeilua kestin noin viikon. 

Laiskuudesta huomauttelu on johtanut siihen, etten voi rentoutua sekunniksikaan miehen läsnäollessa. Omat asiat jää hoitamatta ja tunnen syyllisyyttä, koska en voi itsekkäästi esim. uhrata iltaa omiin töihin, jos mies on keksinyt vaikka että tänään tehdään suursiivous. Sitten ei auta muu kuin ottaa rätti käteen. 

Ja seksistä ei voi kieltäytyä tai muuten ei tee töitä suhteen eteen. Vaikka keskellä yötä täytyy herätä ja jos on lahna niin siitä tulee huomautusta viimeistään seuraavana päivänä. 

Ap

Oi luoja, jos olisin sinä, niin laittaisin sinkkarit teeveessä pyörimään taustalla, korkkaisin viinipullon ja olisin niin jalat sohvapöydällä. En ottaisi kuuleviin korviinikaan miehen haukkumista tai mitään. Siis kerros nyt vielä kerran oikein tarkasti, että mitä oikein menetät jos muutat pois miehen luota? kavereita? Miksi kaverisi jäisivät pois jos eroat? Kaverit valitsevat puolensa tai sitten eivät, siihen et voi vaikuttaa, mutta et voi toisten ihmisten takia jäädä tuhlaamaan kallista aikaasi parisuhteeseen jossa päätösvalta ajankäytöstäsi on jollakulla toisella kuin itselläsi. Mä en alistuisi noin pompoteltavaksi. Mä en antaisi tuollaisen äijän kuluttaa ainutkertaisesta elämästäni minuuttiakaan ja antaisi aikasyödä aikaani tuollaisella määräilyllä sitäkään vertaa. Oma elämäsi ei nyt etene. Et saa tehtyä mitään itsenäisesti, koska mies hallitsee sinua kaikin tavoin. Kaverit tulee ja menee, niin myös seurustelukumppanit. Saattaa olla että löydät paljon uusia kavereita jos vain pokaat asiallisen ja fiksun miehen joka ei torppaa sinua joka käänteessä julkisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Alistettuidiootti kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Silmiä avaavaa, kuinka moni on sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä. Oon itse muuttanut käytöstäni moneen kertaan ja mikään ei tunnu toimivan ton kanssa. 

Nyt oon diagnosoinut hänet itse aspergeriksi. Helpottaa oloa, kun ajattelee, että toinen ei voi mitään käytökselleen. Mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. Enkä tiedä, onko hän asperger vai pelkästään kusipää.

Ap

Siinä tapauksessa, että se on AS, ei mikään tule paranemaan. Kontrollointi ja pakot keskittyvät kotielämään, muu maailma voi nähdä jopa sosiaalisen, viehättävän ja joustavan ihmisen.

Kaikkein lähimmälleen as-henkilö voi olla hirviö, jos kaikki ei mene luontojaan juuri niin kuin hän on ajatellut. Toisaalta tosi kiva, jos menee.

Mä otin eron, kun olisi pitänyt raportoida mitä jääkaapista ottaa, eikä mies moneksi päiväksi loukkaantumatta sietänyt sitä, että kävin joskus yöllä vessassa ja laitoin jopa valot. Ikinä hän ei kieltänyt mitään, esitti oman mielipiteensä siitä, miten asiat tehdään esim muodossa "olisi suotavaa". Ja loukkaantui, vittuili, pilkkasi ja räyhäsi päiväkausia ihan kaikesta jos jokin ei mennyt hänen mielensä mukaan.

Lähde, äläkä mieti, että kyse on vain oireilusta. Vaikka olisin, sellaisen kanssa eläminen on helvettiä.

Lisään vielä, että tuo exäni on siis aikuisena as-diagnoosin saanut. Ei ollut maallikon arvelua. Neurologi arvioi vaikeaoireiseksi. Jätkä tekee nousujohteista uraa asiantuntijatehtävissä it-alalla. Kaikesta päätellen oireilu pysyy töissä kurissa, kun motivaatio on huipussaan. Mutta mielenkiintoista olisi nähdä ne tilanteet, joissa on väärässä ja joku muu oikeassa.

Ehkei siellä ole varaa sellaiseen dramatiikkaan, kuin kotona: jos vaimo muistaa varatun saunavuoron ajankohdan oikein, hän väärin alkaa show: fine! fine! ihan sama! joo oon susta tyhmä, ei tarvi hieroa paskaa naamaan! en osaa mitään! (Tämä huutaen rappukäytävässä.)

Kun siis olin todennut, että sauna oli varattu kasiksi, ihan niin kuin sanoin - ei olisi ollut tarvetta kaahata ylinopeutta.

Ihan pikkuasiat aivan jäätäviä draamoja. Ja tosiaan, jos hänen suunnitelmansa vaarantuvat tai kaavamaisen toiminnan estää jokin, ilkeily voi kestää päiviä.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole joutunut fyysisen väkivallan uhriksi, koska oppi kai kun sai tuomion. Tosin välillä hän on "yleisen edun nimissä" sulkenut minut parvekkeelle rauhoittumaan, kun olen suuttunut. Pääsin ulos, kun aloin rikkoa parvekkeella esineitä eikä ole sen jälkeen enää toistunut. Ja tästä on kannellut mm. äidilleni. Että olen hullu, koska olen rikkonut hänen tavaroitaan. 

Ap

Lue toi itsellesi ääneen. Mitä ajattelisit, jos paras ystäväsi tai oma lapsesi kertoisi noin tilanteestaan? 

Tiia_____________ uudestaan

Kun luen näitä omia juttuani niin en yhtään ihmettele, miksi jotkut ajattelee, että oon trolli. Järkyttävää.

Vielä yksi tyhmä kysymys: 

Jos teidät lukittaisiin parvekkeelle, mitä tekisitte? Ei ollut puhelinta mukana, mies varmisti tämän. Päädyin siis rikkomaan tavaroita. 

Eli kävikö nyt niin, että mies teki väärin, mutta minä tein yhtä väärin, koska rikoin? Vai pidättekö rikkomista normaalina reaktiona, joka syntyy vapaudenriiston seurauksena? 

Ap

Jos joku tulis kertomaan mulle tuollaista, niin mistä mun pitäis tietää, kumpi teistä valehtelee?

Vierailija kirjoitti:

Kun luen näitä omia juttuani niin en yhtään ihmettele, miksi jotkut ajattelee, että oon trolli. Järkyttävää.

Vielä yksi tyhmä kysymys: 

Jos teidät lukittaisiin parvekkeelle, mitä tekisitte? Ei ollut puhelinta mukana, mies varmisti tämän. Päädyin siis rikkomaan tavaroita. 

Eli kävikö nyt niin, että mies teki väärin, mutta minä tein yhtä väärin, koska rikoin? Vai pidättekö rikkomista normaalina reaktiona, joka syntyy vapaudenriiston seurauksena? 

Ap

Toi on oikeasti niin absurdi tilanne, että sillä ei ole väliä.

Nyt vaan alat valmistella eroa, vaikka mahdollisimman pitkälle hiljaa ja salaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku tulis kertomaan mulle tuollaista, niin mistä mun pitäis tietää, kumpi teistä valehtelee?

Mitä väliä onko tämä tarina edes osittain totta. Eihän tässä syyllistä olla etsimässä vaan pelastamassa ihmisen terveyttä. Riippumatta mikä on toinen näkökulma tässä tilanteessa vain ero on ratkaisu.

Itse en ole exien kanssa tekemisissä, koska en näe tarvetta eikä mieheni hyväksyis. Minkä ymmärrän oikein hyvin. Jokaisessa suhteessa määritellään itse säännöt puolisoiden kesken.

"Siis kerros nyt vielä kerran oikein tarkasti, että mitä oikein menetät jos muutat pois miehen luota? kavereita? Miksi kaverisi jäisivät pois jos eroat? Kaverit valitsevat puolensa tai sitten eivät, siihen et voi vaikuttaa, mutta et voi toisten ihmisten takia jäädä tuhlaamaan kallista aikaasi parisuhteeseen jossa päätösvalta ajankäytöstäsi on jollakulla toisella kuin itselläsi."

Nimenomaan. Panen paremmaksi silla etta asun ulkomailla, joten muuttaessani pois tukiverkosto oli paaasiallisesti ex-ukon manipuloitavissa. Mutta en kadu hetkeakaan paatosta. Jotkut kaverit jotka suostuivat ex-ukon manipuloitaviksi eivat oikeita kavereita siis olleetkaan. Ja uusi mies on niin ihana etta siina ei mitkaan kaverit mitaan paina - ja toki ne aidot ystavat, vaikka harvalukuisemmat, ovat olleet rinnalla joten 'good riddance' feikkikavereille.

Sulla ei edes tekstin perusteella oo lasta ukon kanssa. Toivon etta saat lahdettya mahdollisimman pian, ja muista varoa ukkoa kun han on ollut ennen vakivaltainen toisille, elikka en sinuna pihahtaisi pihaustakaan lahtoaikeista.

Alistettuidiootti kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Silmiä avaavaa, kuinka moni on sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä. Oon itse muuttanut käytöstäni moneen kertaan ja mikään ei tunnu toimivan ton kanssa. 

Nyt oon diagnosoinut hänet itse aspergeriksi. Helpottaa oloa, kun ajattelee, että toinen ei voi mitään käytökselleen. Mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. Enkä tiedä, onko hän asperger vai pelkästään kusipää.

Ap

Minusta miehesi on pahimman luokan narsisti. Etkä sinä voi muuttaa hän käytöstään, vaikka puhuisit enkelten kielellä, koska miehesi ei koe olevansa avun tarpeessa ja muut ovat syyllisiä.

Olen elänyt narsistin kanssa ja se pahenee vain iän myötä. Onko teillä lapsia?

Lähde mahdollisimman pian, minä en lähtenyt, vaan uskoin muuttavani toista, kuvaan astui myöhemmin fyysinen väkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sä tehnyt jotain mikä on syönyt hänen arvostuksensa sua kohtaan? Ymmärtäkää erota ei tuo suhde tuosta parane.

Siinä olen kyllä mokannut, että silloin, kun vielä puolustin itseäni, vertasin häntä eksiini. En tehnyt tätä ilkeyttäni vaan tähän tyyliin: 

"Mun on niin vaikea käsittää, mitä olen tehnyt väärin, kun aikaisemmin en ole tällaisia tilanteita kohdannut. Edellisessä suhteessani tällaisista asioista ei ollut tapana tehdä numeroa, joten oletin, että voin toimia sinun kanssasi samalla tavalla."

"Jos olen niin mahdoton kuin sanot, miten voi olla mahdollista, että olen edelleen väleissä entiseni kanssa eikä hänellä ole mitään pahaa sanottavaa minusta, päin vastoin. Viimeksi kun näimme, hän sanoi, että ilman apuani hän ei olisi varmasti päässyt elämässään siihen pisteeseen, jossa nyt on"

Tästä saan kuulla edelleen. Miehen kaverit esim. ovat sanoneet, että mies on heille valittanut, että jatkuvasti vertaan häntä eksiini. Eli iso moga. Yritin vain demonstroida, että on muitakin tapoja olla suhteessa. Ja halusin korostaa, että minulla on aikaisemmin mennyt ihan hyvin seurustelusuhteet. 

Hän ei ole väleissä yhdenkään eksänsä kanssa. Toinen on syyttänyt henkisestä väkivallasta ja toista kohtaan teki fyysistä väkivaltaa. 

Itse en ole joutunut fyysisen väkivallan uhriksi, koska oppi kai kun sai tuomion. Tosin välillä hän on "yleisen edun nimissä" sulkenut minut parvekkeelle rauhoittumaan, kun olen suuttunut. Pääsin ulos, kun aloin rikkoa parvekkeella esineitä eikä ole sen jälkeen enää toistunut. Ja tästä on kannellut mm. äidilleni. Että olen hullu, koska olen rikkonut hänen tavaroitaan. 

Ap

Ei jumankauta! Tää juttu menee vielä mahdottomammaksi. Terve ihminen tajuaisi olla sekaantumatta tuomion saaneeseen tyyppiin, koska se kertoo ja paljon. Lisäksi eksiin vertaileminen ei ole noin tehtyn'ä edes paha. Toisekseen kukaan ei kohtelisi mua noin alentuvasti että sulkisi parvekkeelle yleisen edun nimissä - tai sulkisi kyllä, jonka jälkeen sulkisin herran itsensä mun elämäni ulkopuolelle. Anna kun arvaan, mies sulki sinut sinne koska suutuit jostain hänen tölväisystään ja pistit hanttiin ja hän laittoi sinut sen jälkeen sinne? Tuo kurittaminen on henkistä väkivaltaa ja saattaa olla että mullakin olisi pari esinettä hajonnut matkan varrella. 

Niin kuin itse asiassa hajosikin. Mun eks käyttäytyi samalla tavalla, mutta me olimme vasta teinejä. Silloin mua yritettiin nujertaa samalla tavalla päivästä toiseen (tein kaiken väärin, kaikki pyöri vain eksän ympärillä tai olisi pitänyt, mistään ei saanut olla samaa eikä erimieltä, mun olisi pitänyt sulkeutua komeroon koska olin niin tyhmä ja kamala ihminen, nauroin liikaa ja liian vähän, istuin väärässä asennossa, join teetä liian äänekkäästi, harjasin hampaat liian äänekkäästi, siis wtf kuka ees keksii marista tollasista). Mies heitti aina hyvänä läppänä kaikkea halventavaa, mutta sama ei toiminut toisinpäin. Kerran kiusasin häntä leikkimielisesti laittamalla kädet lehden päälle, ja kysyin että eikö mussa olisi enemmän katsottavaa. Mies katsoi mua murhaavasti eikä ottanut sitä huumorilla, vaan suuttui ja kantoi mut parvekkeelle ja sulki oven etten pääse pois sieltä. Olin häirinnyt hänen lehdenlukuaan. Seuraavaksi mulla vain napsahti ja nähtyäni miuten mies tosissaan käveli takaisin keittiöön lukemaan lehteä, potkaisin partsinoven lasin rikki. Se oli yksi napakka isku ja kantapää läpi. En suostunut myöntämään, että vika olisi ollut mussa vaikka mies kovasti suu vaahdossa yritti väittää niin että taas se ämmä suuttu turhasta. Mua ei kukaan mies maailmassa sulje parvekkeelle mun omassa kotonani eikä ainakaan tuon takia, jos itse solvaa mua päivittäin. 

"Jos teidät lukittaisiin parvekkeelle, mitä tekisitte? Ei ollut puhelinta mukana, mies varmisti tämän. Päädyin siis rikkomaan tavaroita. 

Eli kävikö nyt niin, että mies teki väärin, mutta minä tein yhtä väärin, koska rikoin? Vai pidättekö rikkomista normaalina reaktiona, joka syntyy vapaudenriiston seurauksena? "

Rikkoisin varmaan itsekin tavaroita. Tai huutaisin apua. Tai molempia. Mutta sen jalkeen lahtisin suhteesta. Ei jumalauta kukaan aikuinen ihminen saa kohdella toista tuolla tavoin! Englannissa tuo on rikos ja siita voi joutua vankilaan moneksi vuodeksi, ja hyva niin. Ihme juttu etta yleensa feministisemmassa maassa Suomessa ollaan vahan jalkijattoisia mita psykologiseen vakivaltaan tulee.

Et tietenkaan tehnyt mitaan vaarin! Olit mahdottomassa tilanteessa. 

Tekstiesi perusteella vaikuttaa silta etta itsetuntoasi on systemaattisesti murennettu vuosien ajan. Tsekkaa termi 'gaslighting' jos ei ole tuttu. Ja kuten sanottu mulla on omaa kokemusta tasta. Suosittelen lampimasti haipymista ja itsen ykkoseksi laittamista. Ala huolehtia itsestasi alaka hyvaksy sosiaaliseen piiriisi ketaan joka ei osoita kunnioitusta sinua kohtaan. Kunnioitus siis molemminpuolista, ennen kuin joku vaarinymmartaa etta tarkoitan jotain pystynenaisyytta talla.

Alistettuidiootti kirjoitti:

Olen suhteessa miehen kanssa, joka on mielestään aina kaikessa oikeassa. Olen opetellut pyytämään anteeksi, vaikken koe olevani syyllinen.

Pyysin jopa anteeksi sitä, että ripustin liian pitkään pyykkejä. Ei kuulemma ole normaalia, että ripustaa pyykkejä 25 minuttia. Minun on täytynyt laiskotella jossain välissä.

Sisäisesti teki mieli huutaa:

"Vittu mulla meni sen vuoksi pitkään, että piti varmistaa, että jokainen bokseri ja paita on aseteltu just niinku sä haluut, koska siitä tulis sitten taas jäkätystä, jos olis vaikka t-paita väärinpäin ja se pitäis itse kääntää"

Mutta hillitsin itseni ja sanoin:

"Anteeksi. Olen kyllä koko tämän ajan ripustanut pyykkejä. Halusin vain varmistaa, että teen kaiken oikein"

Tästä mies leppyi eikä tarvinnut alkaa riidellä. Eli minulla on keinoni pitää mies mukavana. Loppuilta meni ihan kivasti. Toki kivasti meneminen vaati sen, että jatkuvasti tarkkailin tilannetta ja alistuin tarvittaessa. Pyysin anteeksi virheitäni, kuten sitä, että laitoin ruokaan kuivattuja sieniä, vaikka mies oli ajatellut, ettei ruuassa olisi niitä. Ja sitä, että katsoin kännykkääni samaan aikaan kun hän puhui minulle.

Mutta eräs asia vaivaa todella paljon. Mies puhuu äidilleen todella rumasti. Esim. jos ollaan sovittu, että mennään miehen äidille syömään klo 15, mies päättääkin lähteä salille ja tulee sieltä klo 16. Kun miehen äiti soittaa miehelleni ja kritisoi tämän käytöstä, mies hermostuu totaalisesti ja huutaa, että me ei tulla sitten ollenkaan kun täytyy sinun pillin mukaasi joka asiassa juosta.

Ehken sitten arvosta itseäni niin paljon, kun en omasta puolestani osaa loukkaantua, mutta tuntuu niin pahalta, kun miehen äiti on tehnyt ruokaa ja odottaa ja sitten joudutaan perumaan koko reissu typerästä syystä.

Luulin suhteen alussa, että mies vitsailee, kun se kritisointi alkoi. Nauroin ääneen ja yritin lähteä vitsiin mukaan. No, siitäkös mies suuttui.

Sen jälkeen vedin puoli vuotta aina pultit, kun koin, että mua alistetaan tai kohdellaan huonosti. Mutta tästä seurasi se, että mies alkoi puhua ihmisille, että olen skitso ja mielisairas. Hän jopa soitti äidilleni ja valitti "hullusta" käytöksestäni.

Lopulta aloin todella tuntea olevani hullu. Mies osaa pysyä rauhallisena. Hän ei menetä malttia, muttei myöskään anna piiruakaan periksi missään. Skitsoiluni seurauksena hän oli esimerkiksi kuukauden mykkäkoulussa. Eihän sellaista kukaan kestä.

Itse en ole pitkävihainen ja kun en jaksa katsoa mykkäkoulua, on vaan helpompi pyytää anteeksi ja ottaa syyt omille niskoilleen.

Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia? Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä? Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta? Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa? Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?

Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?

Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?

Laihduta ja etsi uusi mies! Ainoastaan siiderivalas alistuu tuollaiseen!

Ap, ei kuulosta aspergerilta. Mina olen asperger ja tunnen paljon kaltaisiani.

Ukollasi vaikuttaa olevan narsistinen persoonallisuushairio, tai antisosiaalinen, tai sosiopatia.

Vau. Te ootte molemmat hulluja. Sinä, koska annat itsellesi tehtävän tuollaista. Miehesi saisi taatusti jonkun diagnoosin, kun lähtisi kaivamaan. Lähde äkkiä, ennenkuin oikeasti menetät vielä pahemmin käsityksesi oikeasta ja väärästä.

Ja ei, ei ole normaalia käyttää 25 minuuttia pyykkien ripustamiseen, varsinkaan jos syynä on se, että pelkää toista noin paljon.

Sitähän me ei tiedetä, onko tapahtunut vapaudenriisto vai ei. Draamaahan saa väännettyä liioittelemalla yms. Mun ex meni kerran mun kännykän ym tavaroiden kanssa lukon taakse niin että en päässy lähtemään mihinkään. En mä tiedä, mikä riisto oli. Mut jos mä näistä jollekin kertoisin niin kuulijahan päättää itse uskooko. Mulla ei enää tarvetta noista puhua tosin.

Edellinen parvekkeelle suljettu jatkaa.. 

Mullakin poikaystävän pahin tukija oli mun oma äiti. Mun äidin mielestä aiheutin valtaosan riidoista omalla käytökselläni ja hän kysyi että miksen vain voisi olla riitelemättä niin usein. Kummallinen käsitys omasta lapsestaan ja ihan kuin hän olisi nauttinut siitä että sain henkisesti selkääni jatkuvasti aivan hänen silmiensä alla. Toisaalta mulla oli isä kuollut ja isäpuolesta ei ollut hahmoksi, joten äitini nosti poikaystäväni kodissamme miehen rooliin ja yhdessä päätti kasvattaa kuritonta kakaraansa. Mainitaan nyt vielä, että hän itse hakeutumalla hakeutuu sellaisten miesten seuraan, jotka ratkovat asioita nyrkein ja joilla on valtavia päihdeongelmia ja hänellä itsellään on aika vahva alkoholiongelma. 

Yksikin riidoista oli päättäjäispäivänä. Poikaystävä tuli meille kiukkusena kuin ampiainen, ja todistus ei ollut päätä huimaava. Hän opiskeli metallialaa amiksessa. Jostain tuli taas suukopua, ja hän suuttui jostain ihan poskettoman paljon ja alkoi yllätysyllätys, huoritella. Suutuin totta kai ja sanoin että mä en voi sille mitään että se sai niin huonon todistuksen ja ettei mun huoritteleminen niitä numeroita nosta. Kundiin kolahti ja tyyppi lähti ovet paukkuen jonnekin, en edes tiedä minne. Kun kaveri oli kadonnut kuuloetäisyydeltä niin meidän äiti aloitti saarnaamaan että miten ilkeästi puhuin poikaystävälleni ja se ei ehkä enää ikinä tule takaisin kun puhuin sille niin rumasti. 

Haluaisin tietää, mikä meidän äidin kuulolaitetta vaivasi tai lähinnä täysin terveitä kuuloluita. Hetkeä aiemmin kun tyttären poikaystävä huorittelee, se on aivan okei, mutta takaisin laukominen hieman älykkäämmin on täysin tuomittavaa käytöstä.  Kun kysyin, miten erota tuollaisesta, niin äitini kannusti jäämään "koska se on niin hyvä tyyppi enkä saa parempaakaan." Juu-u.