Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on hullu? Mies vai minä
Alistettuidiootti
30.01.2017 |
Olen suhteessa miehen kanssa, joka on mielestään aina kaikessa oikeassa. Olen opetellut pyytämään anteeksi, vaikken koe olevani syyllinen.
Pyysin jopa anteeksi sitä, että ripustin liian pitkään pyykkejä. Ei kuulemma ole normaalia, että ripustaa pyykkejä 25 minuttia. Minun on täytynyt laiskotella jossain välissä.
Sisäisesti teki mieli huutaa:
"Vittu mulla meni sen vuoksi pitkään, että piti varmistaa, että jokainen bokseri ja paita on aseteltu just niinku sä haluut, koska siitä tulis sitten taas jäkätystä, jos olis vaikka t-paita väärinpäin ja se pitäis itse kääntää"
Mutta hillitsin itseni ja sanoin:
"Anteeksi. Olen kyllä koko tämän ajan ripustanut pyykkejä. Halusin vain varmistaa, että teen kaiken oikein"
Tästä mies leppyi eikä tarvinnut alkaa riidellä. Eli minulla on keinoni pitää mies mukavana. Loppuilta meni ihan kivasti. Toki kivasti meneminen vaati sen, että jatkuvasti tarkkailin tilannetta ja alistuin tarvittaessa. Pyysin anteeksi virheitäni, kuten sitä, että laitoin ruokaan kuivattuja sieniä, vaikka mies oli ajatellut, ettei ruuassa olisi niitä. Ja sitä, että katsoin kännykkääni samaan aikaan kun hän puhui minulle.
Mutta eräs asia vaivaa todella paljon. Mies puhuu äidilleen todella rumasti. Esim. jos ollaan sovittu, että mennään miehen äidille syömään klo 15, mies päättääkin lähteä salille ja tulee sieltä klo 16. Kun miehen äiti soittaa miehelleni ja kritisoi tämän käytöstä, mies hermostuu totaalisesti ja huutaa, että me ei tulla sitten ollenkaan kun täytyy sinun pillin mukaasi joka asiassa juosta.
Ehken sitten arvosta itseäni niin paljon, kun en omasta puolestani osaa loukkaantua, mutta tuntuu niin pahalta, kun miehen äiti on tehnyt ruokaa ja odottaa ja sitten joudutaan perumaan koko reissu typerästä syystä.
Luulin suhteen alussa, että mies vitsailee, kun se kritisointi alkoi. Nauroin ääneen ja yritin lähteä vitsiin mukaan. No, siitäkös mies suuttui.
Sen jälkeen vedin puoli vuotta aina pultit, kun koin, että mua alistetaan tai kohdellaan huonosti. Mutta tästä seurasi se, että mies alkoi puhua ihmisille, että olen skitso ja mielisairas. Hän jopa soitti äidilleni ja valitti "hullusta" käytöksestäni.
Lopulta aloin todella tuntea olevani hullu. Mies osaa pysyä rauhallisena. Hän ei menetä malttia, muttei myöskään anna piiruakaan periksi missään. Skitsoiluni seurauksena hän oli esimerkiksi kuukauden mykkäkoulussa. Eihän sellaista kukaan kestä.
Itse en ole pitkävihainen ja kun en jaksa katsoa mykkäkoulua, on vaan helpompi pyytää anteeksi ja ottaa syyt omille niskoilleen.
Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia? Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä? Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta? Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa? Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?
Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?
Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?
Kommentit (287)
Aloittaja, miksi et usko, kun sinulle sanotaan, että tilanteenne on sairas? Lähde heti tuosta suhteesta. Miksi ihmeessä jäisit?
Ärsyttää niin paljon moiset tossukat. Miehesi toimii julmasti, moraalittomasti ja väärin, mutta sinä olet mahdollistaja. Nyt lopetat sen ja heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtäisin jos mies olis heikko ja perässävedettävä..
Mikä sinut oikeasti ap pakottaa olemaan miehen kanssa? Ei tuo esittämäsi syy ole oikea syy koska a) voit pysyä edelleen ystävänä uusien miehen kautta saamiesi ystävien kanssa eronkin jälkeen ja/tai b) muuttaa muualle.
AsuMasukki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos onnistuisi kuolettamaan omat tunteet täysin niin ehkä tällaista kestäisi. Ongelma on vaan, että edelleen suutun sisäisesti todella paljon epäreilusta kohtelusta enkä yksinkertaisesti vain pysty ohittamaan tilanteita olankohautuksella.
Ehkä miehelle sopisi sellainen nainen, joka ei ole yhtä herkkänahkainen kuin minä.
Ja asperger-diagnoosi taisi olla vain mun itsesuojelua. Helpottaa ajatella, ettei toinen ole ilkeä, vaan jumissa omissa ajatusradoissa. Mutta ehkei asia olekaan näin...
Ap
Ei kukaan ole ilkeä tahallaan. Persoonallisuushäiriöinen kokee oikeudekseen suojella itseään ja omaa etuaan tekemällä paskamaisia temppuja toiselle.
Olen itse juuri poistunut tuollaisesta suhteesta, ja mua on auttanut se että olen keskittynyt määrittelemään tarkasti että mitä suostun katsomaan ja mitä en.
Mieti itseksesi että missä rajasi menevät, ja mitä teet sitten kun niitä koetellaan. Ja niitähän koetellaan!
Tee kaikkesi jotta et päädy raivoamaan miehelle: pyydä ystävä paikalle, selvitä asioita julkisella paikalla.
Turvakotikin tulee kysymykseen jos tilanne menee liian tiukaksi.
Narsisti on ollut vauva jonka nälkään tai märkään vaippaan, kylmään tai katsekontaktiin ei ole vastattu. Se ei toki oikeuta mihinkään.
Alistettuidiootti kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Silmiä avaavaa, kuinka moni on sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä. Oon itse muuttanut käytöstäni moneen kertaan ja mikään ei tunnu toimivan ton kanssa.
Nyt oon diagnosoinut hänet itse aspergeriksi. Helpottaa oloa, kun ajattelee, että toinen ei voi mitään käytökselleen. Mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. Enkä tiedä, onko hän asperger vai pelkästään kusipää.
Ap
Siinä tapauksessa, että se on AS, ei mikään tule paranemaan. Kontrollointi ja pakot keskittyvät kotielämään, muu maailma voi nähdä jopa sosiaalisen, viehättävän ja joustavan ihmisen.
Kaikkein lähimmälleen as-henkilö voi olla hirviö, jos kaikki ei mene luontojaan juuri niin kuin hän on ajatellut. Toisaalta tosi kiva, jos menee.
Mä otin eron, kun olisi pitänyt raportoida mitä jääkaapista ottaa, eikä mies moneksi päiväksi loukkaantumatta sietänyt sitä, että kävin joskus yöllä vessassa ja laitoin jopa valot. Ikinä hän ei kieltänyt mitään, esitti oman mielipiteensä siitä, miten asiat tehdään esim muodossa "olisi suotavaa". Ja loukkaantui, vittuili, pilkkasi ja räyhäsi päiväkausia ihan kaikesta jos jokin ei mennyt hänen mielensä mukaan.
Lähde, äläkä mieti, että kyse on vain oireilusta. Vaikka olisin, sellaisen kanssa eläminen on helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinut oikeasti ap pakottaa olemaan miehen kanssa? Ei tuo esittämäsi syy ole oikea syy koska a) voit pysyä edelleen ystävänä uusien miehen kautta saamiesi ystävien kanssa eronkin jälkeen ja/tai b) muuttaa muualle.
Niimpä. Voit olla vaikka naisenkin kanssa jos siltä tuntuu. Provohan koko aloitus on.
Kontrollifriikki. Mun ex oli just tollanen. Googlaappa aiheesta lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tämä on totta, mieti ap miten neuvoisit parasta ystävääsi jonka elämä olisi tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, mieti ap miten neuvoisit parasta ystävääsi jonka elämä olisi tuollaista?
Parasta ystävääkään ei sovi mennä neuvomaan. Viestintuoja ammutaan aina. Kokemusta on, vaikka oikeassa olinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sä tehnyt jotain mikä on syönyt hänen arvostuksensa sua kohtaan? Ymmärtäkää erota ei tuo suhde tuosta parane.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, miksi et usko, kun sinulle sanotaan, että tilanteenne on sairas? Lähde heti tuosta suhteesta. Miksi ihmeessä jäisit?
Ärsyttää niin paljon moiset tossukat. Miehesi toimii julmasti, moraalittomasti ja väärin, mutta sinä olet mahdollistaja. Nyt lopetat sen ja heti.
Myönnän, että musta on tullut tossukka. Yritän tässä muiden kannustuksen avulla sammuttaa sen pienen ajatuksen jossain mielensopukassa, että kaikki on kuitenkin lopulta jotenkin omaa syytäni. Aina kun olen ollut lähdössä, epäilys herää. Ehkä se olenkin minä, joka on mahdoton. Vanhempani ovat eronneet, joten ehkä oma parisuhdemallini on väärä ja minun täytyisi sopeutua ja antaa miehen johdattaa minut oikeanlaiseen elämään. Ehkä olen sellainen nykynainen, joka vaatii kohtuuttomia. Ehkä en ole tehnyt tarpeeksi töitä suhteen eteen. Ehkä en ole ollut tarpeeksi ymmärtäväinen. Ehkä olen hullu niin kuin mies sanoo.
Ymmärrän hyvin sitä kirjoittajaa, joka sanoi, että suhteen vahingollisuuden ymmärtämiseen meni 15 vuotta.
Jos jotain positiivista niin ainakin olen oppinut venyttämään pinnaa äärimmilleen.
Kerran lähdin viikoksi pois. Sinä aikana mies oli ehtinyt mustamaalata minut yhteisille kavereille. Hän soitti kaikki ystäväni ja perheenjäseneni läpi ja sanoi olevansa huolissaan mielenterveydestäni. En ollut kertonut miehen käytöksestä kenellekään, jotta häntä ei alettaisi vihata, joten kaikki olivat hämmentyneitä. Mies ilmeisesti pelkäsi, että alan haukkua häntä samalla tavalla kuin hän minua ja soitti varmuuden vuoksi näitä puheluita.
Kerran miehen naispuolinen kaveri alkoi huutaa miehelle, että mies kohtelee minua huonosti. En ollut mitään tällaista naiselle sanonut ja siitä tulikin soppa, kun mies ei uskonut, etten ole valittanut hänestä. Eli en tosiaankaan halua, että kukaan nousee miestä vastaan minua puolustamaan, koska saan kuitenkin kärsiä siitä sitten kotona, kun olemme kahdestaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Kertomasi on tietysti vain tarinan toinen puoli, joten emme tiedä koko totuutta. Miehesi käytös kuitenkin kuulostaa huolestuttavalta kontrolloinnilta. Toivon ettei kenenkään tarvitsisi elää tuollaisessa suhteessa. En tiedä onko hänen mahdollista muuttua, olisiko ulkopuolisesta avusta mitään hyötyä ? Omia vanhempiaan ikävästi kohtelevista ihmisistä tulee kyllä huonot fiilikset...
Itsekin olen ollut kontrolloiva seurustelukumppani, valitettavasti :(
Olen muuttunut parempaan suuntaan kun kriisitilanteessa tajusin ettei puolisoa voi pitää itsestäänselvyytenä. Elämänkokemus myös auttanut olemaan parempi puoliso ja kanssaihminen muutenkin. Nuorempana luulin aina olevani oikeassa ja tyrkytin näkemyksiäni kaikille.
Turhaan häntä mielessäsi puolustelet. Olipa hän mikä vain sinun ei tarvitse pilata elämääsi hänen kanssaan jos et nimenomaan halua pilata elämääsi.
Minä olisin lähtenyt jo kauan sitten. Lisäksi pesköön itse vaatteensa ja ripustelkoon ne kuivamaan.......Voi jessus sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alistettuidiootti kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Silmiä avaavaa, kuinka moni on sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä. Oon itse muuttanut käytöstäni moneen kertaan ja mikään ei tunnu toimivan ton kanssa.
Nyt oon diagnosoinut hänet itse aspergeriksi. Helpottaa oloa, kun ajattelee, että toinen ei voi mitään käytökselleen. Mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. Enkä tiedä, onko hän asperger vai pelkästään kusipää.
Ap
Älä turhaan keksi mitään nurkkakuntaisia diagnooseja miehestä, joka on päivänselvästi täysi kusipää! Yksikään mun tuntemani asse ei käyttäydy tolla tavalla vaikka olisi miten piinaava sitten muuten käytökseltään. Mäkin seurustelin tuollaisen hyypiön kanssa, ennen kuin sain tarpeekseni ja muutin kokonaan samassa kämpässä toiseen huoneeseen ja myöhemmin ilmoitin löytäneeni uuden elämän ilman sen jatkuvaa mussutusta. Jollen käynyt kaupassa väärään aikaan, niin käytin rahaa väärin. Jos en ollut tiskannut, kulutin liikaa vettä tiskatessani. Joskus mies itsekin tajusi että kritisoi kummallisia juttuja, mutta oli päivänselvää että hänen kohdallaan kateus, kasvatus ja geenit tekivät tehtävänsä. Vedin itteni aika pohjamutiin, mutta onneksi omanarvontunto voitti.
Mulla on sulle uutinen: et voi miehen käytökselle yhtään mitään. Et siis kerta kaikkiaan mitään. Saat seistä päälläsi ja laulaa hoosiannaa, niin hän vetää pultit väärällä oktaavilla soivasta taustanauhasta. Omaa käytöstäsi muuttamalla mies vain kiristää otteitaan entistä tiukemmin, koska hän käyttää henkistä väkivaltaa.
Mikä saa sut jäämään tollasen miehen kanssa? Älä vain vastaa, että hyvä seksi. Mistä vetoa niin jostain selviää että mies kaikenlisäksi pyörittää muitakin naisia ohessa. Sopisi jotenkin juonenkulkuun.
Marttyyri! Mene hakeen keskusteluapua. Tarviit sitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkään meinasit jaksaa?
Ap:lla on suunnitelmissa hankkia ensin 2 lasta tämän geneettisen helmen kanssa, koska tunnetusti vauva-aika k*sipään kanssa on todella rattoisaa. Vasta kun lapset oireilevat kouluiässä alkaa ap kirjoitella vauva-av:lle otsikolla: Pitäisiköhän lähteä?
Ap kuitenkin ajattelee psyykkisesti hirveästä isästä oireilevien lasten "parasta" ja jää lasten kanssa tuohon mielisairaalan irvikuvaan siihen asti, että lapset pääsevät muuttamaan pois. Sitten ap onkin jo liian vanha omasta mielestään lähtemään ja lopulta kuolee tuohon taloon, josta on tullut vankila.
Mutta mitä tämä ympäristö tekisi mahdollisille lapsille. Lapset imevät kodin ilmapiirin itseensä. Jos ilmapiiri on salliva, kannustava ja rakastava myös vanhempien välillä niin siinä kasvaa mahdollisimman paras aines mutta ahdistuneessa ja henkistä väkivaltaa viljelevässä ympäristössä lapset saavat olla hartiat lysyssä peläten pahinta koko ajan. Lähde ap.
Vierailija kirjoitti:
Hei,
Kertomasi on tietysti vain tarinan toinen puoli, joten emme tiedä koko totuutta. Miehesi käytös kuitenkin kuulostaa huolestuttavalta kontrolloinnilta. Toivon ettei kenenkään tarvitsisi elää tuollaisessa suhteessa. En tiedä onko hänen mahdollista muuttua, olisiko ulkopuolisesta avusta mitään hyötyä ? Omia vanhempiaan ikävästi kohtelevista ihmisistä tulee kyllä huonot fiilikset...
Itsekin olen ollut kontrolloiva seurustelukumppani, valitettavasti :(
Olen muuttunut parempaan suuntaan kun kriisitilanteessa tajusin ettei puolisoa voi pitää itsestäänselvyytenä. Elämänkokemus myös auttanut olemaan parempi puoliso ja kanssaihminen muutenkin. Nuorempana luulin aina olevani oikeassa ja tyrkytin näkemyksiäni kaikille.
Tämä, sillä erotuksella et mun ex oli lapsellinen provosoija. Lopulta vihattiin toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä tehnyt jotain mikä on syönyt hänen arvostuksensa sua kohtaan? Ymmärtäkää erota ei tuo suhde tuosta parane.
Siinä olen kyllä mokannut, että silloin, kun vielä puolustin itseäni, vertasin häntä eksiini. En tehnyt tätä ilkeyttäni vaan tähän tyyliin:
"Mun on niin vaikea käsittää, mitä olen tehnyt väärin, kun aikaisemmin en ole tällaisia tilanteita kohdannut. Edellisessä suhteessani tällaisista asioista ei ollut tapana tehdä numeroa, joten oletin, että voin toimia sinun kanssasi samalla tavalla."
"Jos olen niin mahdoton kuin sanot, miten voi olla mahdollista, että olen edelleen väleissä entiseni kanssa eikä hänellä ole mitään pahaa sanottavaa minusta, päin vastoin. Viimeksi kun näimme, hän sanoi, että ilman apuani hän ei olisi varmasti päässyt elämässään siihen pisteeseen, jossa nyt on"
Tästä saan kuulla edelleen. Miehen kaverit esim. ovat sanoneet, että mies on heille valittanut, että jatkuvasti vertaan häntä eksiini. Eli iso moga. Yritin vain demonstroida, että on muitakin tapoja olla suhteessa. Ja halusin korostaa, että minulla on aikaisemmin mennyt ihan hyvin seurustelusuhteet.
Hän ei ole väleissä yhdenkään eksänsä kanssa. Toinen on syyttänyt henkisestä väkivallasta ja toista kohtaan teki fyysistä väkivaltaa.
Itse en ole joutunut fyysisen väkivallan uhriksi, koska oppi kai kun sai tuomion. Tosin välillä hän on "yleisen edun nimissä" sulkenut minut parvekkeelle rauhoittumaan, kun olen suuttunut. Pääsin ulos, kun aloin rikkoa parvekkeella esineitä eikä ole sen jälkeen enää toistunut. Ja tästä on kannellut mm. äidilleni. Että olen hullu, koska olen rikkonut hänen tavaroitaan.
Ap
Ei kukaan ole ilkeä tahallaan. Persoonallisuushäiriöinen kokee oikeudekseen suojella itseään ja omaa etuaan tekemällä paskamaisia temppuja toiselle.
Olen itse juuri poistunut tuollaisesta suhteesta, ja mua on auttanut se että olen keskittynyt määrittelemään tarkasti että mitä suostun katsomaan ja mitä en.
Mieti itseksesi että missä rajasi menevät, ja mitä teet sitten kun niitä koetellaan. Ja niitähän koetellaan!
Tee kaikkesi jotta et päädy raivoamaan miehelle: pyydä ystävä paikalle, selvitä asioita julkisella paikalla.
Turvakotikin tulee kysymykseen jos tilanne menee liian tiukaksi.