Lue keskustelun säännöt.
Kumpaa rakastatte enemmän puolisoa vai lapsianne?
27.01.2017 |
Minä rakastin pitkää puolisoani enemmän. Nyt kun lapset ovat 4 ja 5 alan vasta rakastaa heitä enemmän tai saman verran. Olenkohan ihan terve? Pitkää oli ihan selkeä valinta, jos hypoteettisesti olisi pitänyt valita kenestä luopuisi, vastaus oli aina etten ainakaan miehestä.
Edelleen, jos olen yön kotoa pois, tulee eniten ikävä miestä.. Halaillaan miehn kanssa vähintään saman verran kuin lasten. Tuntuu, että hän on fyysisesti ja henkisesti sielunkumppanini ja ikään kuin osa minua jota ilman en ole kokonainen, vaan todella vajaa. Lapset eivät herätä samaa tunnetta, olen itseni ilman heitäkin.
En myöskään pidä itseäni mitenkään äitinä, vaan ihan erillisenä olentona. Myös lapseni koen erillisinä olentoina, en oikeastaan lapsinani, eli olen vasta rakastunut heidän persooniinsa ja ainutlaatuisuuteen, nyt, kun he ovat jo isompia. Mitää biologista "tämä on minun vertani"-tunnetta ei tullut ikinä. Lähinnä ihmettelin miten minusta tuli niin kauniit lapset, koska itse olen keskitasoa.
Jo nyt pelkään, miten ikinä selviäisin jos mieheni joskus kuolee ennen minua.
Kommentit (85)
Täällä sanotaan, että lapsia rakastaa tekivätpä he mitä vaan, mutta puolisoa ei. Jokaisella on toki yksilöllinen tapa kokea asiat eikä näissä ole oikeita tai vääriä tapoja. Varmasti joillakin menee noin. Itse en osaa kuvitella, mitä sellaista puolisoni voisi tehdä, että lakkaisin häntä rakastamasta. Vaikka hän pettäisi tai hakkaisi tms eikä todellakaan tuolloin enää olisi oikeutettu tulemaan rakastetuksi, rakastaisin häntä silti. En luonnollisestikaan haluaisi enää jakaa elämääni hänen kanssaan enkä hyväksyisi hänen tekoaan, mutta rakastaisin silti. Sanoisin tuollaisessa tapauksessa, että valitettavasti rakastaisin. Olisihan se paljon helpompaa jos rakkaus loppuisi nyrkin iskuun tai pettämiseen. Tuolloinhan juuri kukaan ei jäisi roikkumaan väkivaltaiseen tai uskottomaan parisuhteeseen.
Itse kysymykseen: Ei voi verrata koska rakastan heitä eri tavalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En mittais rakkautta, antais pisteitä" - Suvi Teräsniska
Siis toki rakastan myös lapsiani, mutta siinä on mukana juurikin sitä velvollisuutta. lasta halataan kun lohdutetaan, hauskuutellaan, kun hän tulee syliin, kun takana on ollut pitkä päivä erossa jne. Miestä halataan ihan vain puhtaasta, kirkkaasta rakkaudesta, sellaisesta ihan hullusta tunteesta, että pakko tuntea toisen läheisyys.
Toivottavasti lapseni eivät tätä eroa huomaa. Meitä kumpaakaan ei halailtu lapsena, joten toki itse halaamme omiamme ja olemme heidän jutuissaan läsnä. Parasta on käydä perheenä vaikka jossain syömässä, mutta juuri siksi koska olemme perhe. En saa läheskään samaa iloa jos olen vaikka yksin lasteni kanssa ravintolassa.
Mieheni on se jonka kanssa itken ja nauran niin, että sattuu. En vaan voi kuvitella elämääni ilman häntä. Tosin varmasti sekoiaisin jos toinen lapsistani kuolisi, mutta se on onneksi epätodennäköistä.
Ap
Lapsia. Puoliso voi ottaa eron. Oma lapsi on oma lapsi ja sellaisena pysyy loppuelämänsä.
O_o Olen järkyttynyt. Luulin, että kaikki rakastavat lapsiaan eniten. Ne kun vaan ovat sinun, aina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sanotaan, että lapsia rakastaa tekivätpä he mitä vaan, mutta puolisoa ei. Jokaisella on toki yksilöllinen tapa kokea asiat eikä näissä ole oikeita tai vääriä tapoja. Varmasti joillakin menee noin. Itse en osaa kuvitella, mitä sellaista puolisoni voisi tehdä, että lakkaisin häntä rakastamasta. Vaikka hän pettäisi tai hakkaisi tms eikä todellakaan tuolloin enää olisi oikeutettu tulemaan rakastetuksi, rakastaisin häntä silti. En luonnollisestikaan haluaisi enää jakaa elämääni hänen kanssaan enkä hyväksyisi hänen tekoaan, mutta rakastaisin silti. Sanoisin tuollaisessa tapauksessa, että valitettavasti rakastaisin. Olisihan se paljon helpompaa jos rakkaus loppuisi nyrkin iskuun tai pettämiseen. Tuolloinhan juuri kukaan ei jäisi roikkumaan väkivaltaiseen tai uskottomaan parisuhteeseen.
Itse kysymykseen: Ei voi verrata koska rakastan heitä eri tavalla
Voi miten kauniisti sanottu. Olen ihan samaa mieltä. Ja sanonutkin sen miehelle. En usko, että rakkauteni loppuisi edes pettämiseen tai lyömiseen, mikä saattaa kuulostaa aika huolestuttavalta, mutta toisaalta on juuri hirveän romanttista. Välillä voisin itkeä vaan ihan sitä onnea minkä olen miehessäni löytänyt, että jonkun ihmeen tuurin kautta löysin elämääni niin täydellisen ihmisen, tai löysi minut ja sai minut uskomaan, että tämä toimii.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsia, mutta haluaisin rakastaa miestäni yhtä paljon kuin ap. omaansa. Minullakin oli tuollainen mies ja rakkaus, mutta valitsin väärin. Valitsin tämän nykyisen miehen ja lasteni isän, jota en rakasta kuin murto-osan siitä mitä rakastin sitä toista.
Ei se lasten rakkaus siitä vähene, vaikka miestään todella paljon ja enemmän rakastaakin. Uskon, että ap:llakin silti ne lapset on niin tärkeitä kuin voi ollakaan.
Voi kuinka surullista, nykyinen miehesi varmasti kuitenkin rakastaa sinua. Se toki tekee varmasti asiasta vielä vaikeamman. Ihanaa, että olet saanut kokea kuitenkin myös sen suuren rakkauden. Ja jos palaat niihin syihin miksi valitsit väärin, niin ehkä kuitenkin valitsit oikein, kun kuitenkin valitsit noin. En tiedä, itse valitsin oikein, vaikka valitsin sen järjellä ajateltuna väärän. Nyt kun katsoo sen toisen vaihtoehdon touhuja ei voi kuin kiittää intuitioa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan lapsiani ja miestäni niin erilaisella tavalla, ettei niitä voi verrata.
Vierailija kirjoitti:
O_o Olen järkyttynyt. Luulin, että kaikki rakastavat lapsiaan eniten. Ne kun vaan ovat sinun, aina!
Minä myös olen järkyttynyt ja aika huolestunutkin siitä, kuinka monella kommentoijalla puoliso menee lasten edelle! Minulle ja miehelleni vastaus tähän on aivan selvä: tottakai lapsia rakastetaan enemmän kuin mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia koska puolisoani vihaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
O_o Olen järkyttynyt. Luulin, että kaikki rakastavat lapsiaan eniten. Ne kun vaan ovat sinun, aina!
Minä myös olen järkyttynyt ja aika huolestunutkin siitä, kuinka monella kommentoijalla puoliso menee lasten edelle! Minulle ja miehelleni vastaus tähän on aivan selvä: tottakai lapsia rakastetaan enemmän kuin mitään.
Se, että rakastaa puolisoaan enemmän tai yhtä paljon kuin lapsiaan, ei tarkoita että puoliso menisi lasten edelle. Varsinkin jos lapset ovat pieniä, he tarvitsevat aikuisen huolenpitoa, koska eivät pärjää itse. Tottakai he silloin myös menevät aina edelle. Se ei kuitenkaan vähennä rakkautta puolisoa kohtaan. Minusta tosin on naurettavaa edes verrata keskenään kahta rakkautta, jotka ovat jo luonteeltaan niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siksi mietin onko normaalia, kun ennen lapsia kaikki kertoivat kuinka omaa lastaan rakastaa niin paljon ettei sitä voi edes selittää. Kuinka se rakkaus on jotain maagista joka vain tulee luonnostaan todella vahvana. En nyt kuitenkaan kokenut mitään maata räjäyttävää rakkauspuuskaa, vaan ihan normaalin tarpeen huolehtia toisesta, saada itku loppumaan ja hymy tilalle. Toki toivon lapsilleni kaikkea hyvää ja pyrin tekemään heidän lapsuudestaan erinomaisen, mutta silti mitään selittämätöntä rakkautta en koe tuntevani. Ihan tavallista rakkautta vain. Miestäni kohtaan taas tunnen rakkautta jota voisin kuvailla niin monin sanoin, tyylillä sydämiä silmissä, perhosia vatsassa, aurinkoa poskilla, hymyä joka ei mahdu kasvoille ym :D
Lohduttavaa tietää, että meitä on muitakin..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sanotaan, että lapsia rakastaa tekivätpä he mitä vaan, mutta puolisoa ei. Jokaisella on toki yksilöllinen tapa kokea asiat eikä näissä ole oikeita tai vääriä tapoja. Varmasti joillakin menee noin. Itse en osaa kuvitella, mitä sellaista puolisoni voisi tehdä, että lakkaisin häntä rakastamasta. Vaikka hän pettäisi tai hakkaisi tms eikä todellakaan tuolloin enää olisi oikeutettu tulemaan rakastetuksi, rakastaisin häntä silti. En luonnollisestikaan haluaisi enää jakaa elämääni hänen kanssaan enkä hyväksyisi hänen tekoaan, mutta rakastaisin silti. Sanoisin tuollaisessa tapauksessa, että valitettavasti rakastaisin. Olisihan se paljon helpompaa jos rakkaus loppuisi nyrkin iskuun tai pettämiseen. Tuolloinhan juuri kukaan ei jäisi roikkumaan väkivaltaiseen tai uskottomaan parisuhteeseen.
Itse kysymykseen: Ei voi verrata koska rakastan heitä eri tavalla
Voi miten kauniisti sanottu. Olen ihan samaa mieltä. Ja sanonutkin sen miehelle. En usko, että rakkauteni loppuisi edes pettämiseen tai lyömiseen, mikä saattaa kuulostaa aika huolestuttavalta, mutta toisaalta on juuri hirveän romanttista. Välillä voisin itkeä vaan ihan sitä onnea minkä olen miehessäni löytänyt, että jonkun ihmeen tuurin kautta löysin elämääni niin täydellisen ihmisen, tai löysi minut ja sai minut uskomaan, että tämä toimii.
Ap
Pakko vielä lisätä tähän, että kirjoituksestani huolimatta mielestäni KOSKAAN ei pidä jäädä suhteeseen, jossa on väkivaltaa. Tarkoitan sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Pettämisen lasken jälkimmäiseksi. Väkivalta on AINA VÄÄRIN ja sitä ei pida suvaita, vaikka kuinka paljon toista rakastaisi. Ei ole mitään romanttista siinä, että alistuu hakattavaksi tai petettäväksi. Siinä tekee hallaa vain itselleen ja itseään pitää aina arvostaa ja rakastaa (terveellä tavalla) eniten. Rakkaus ei välttämättä poistu nyrkin iskusta, mutta parisuhteen ei sellaisen jälkeen kuulu jatkua. Tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti pysyn kannassani ja toivon, että kaikilta löytyisi voimaa lähteä jos väkivaltaa ilmenee.
t.lainaamasi viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta.
Akka saisi häipyä hevonvittuun.
Eihän rakkautta voi mitata. Eihän mistään voi sanoa, että rakastan sitä ihan vähän, eihän se silloin ole rakkautta vaan pitämistä. Rakkaus on tunteena rajaton, mutta sitä on montaa erilaista. Äidin rakkaus, rakkaus puolisoaan kohtaan, rakkaus omaa lapsuudenperhettä kohtaan, rakkaus lemmikkiä kohtaan; jokainen rakkaus on erilaista mutta ei niitä voi arvottaa.
Se kenen tarpeet ja halut laitetaan edelle on taas omasta päätöksestä ja mielihaluista ja vaistosta kiinni. Luonnollisesti pienen lapsen tarpeet tulee laittaa edelle, koska hän ei pysty itse vaikuttamaan asioihinsa ja vanhempi on vastuussa lapsestaan, mutta rakkauden määrällä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.
Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta.
Yhtä paljon minäkin rakastan kaikkia.
Täällä on moni maininnut, että puoliso voi jättää ja pettää, omat lapset ovat omia lapsia aina. Onko se joku syy rakastaa vähemmän? Ajatteletteko, ettei kannata hukata niin paljon rakkautta sellaiseen, joka voi korvata teidät jollakulla toisella? Eikö voisi ajatella, että jollakin tasolla puolisoiden rakkaus on hauraampaa (ja siinä mielessä jopa arvokkaampaa) koska se ei perustu biologiseen pakkoon vaan vapaaseen tahtoon.
Ei epäilyksen häivää: lapsiani tietenkin. Näitä ei voi mitenkään edes verrata. Ja odotan että ilman muuta miehenikin rakastaa lapsiamme enemmän kuin minua. Ei ole edes tullut mieleen että kaikki eivät rakastakaan lapsiaan eniten! Tosi outoa. Ja aika karmivaa.
Odottakaa vain kunnes pikkupörröpäät kasvavat kiukkuisiksi teineiksi!
Ha haa!
Eipä käy kateeksi teitä joilla on se vielä edessä :)
Lapsia, mutta haluaisin rakastaa miestäni yhtä paljon kuin ap. omaansa. Minullakin oli tuollainen mies ja rakkaus, mutta valitsin väärin. Valitsin tämän nykyisen miehen ja lasteni isän, jota en rakasta kuin murto-osan siitä mitä rakastin sitä toista.
Ei se lasten rakkaus siitä vähene, vaikka miestään todella paljon ja enemmän rakastaakin. Uskon, että ap:llakin silti ne lapset on niin tärkeitä kuin voi ollakaan.