Taas Hesarin sivuilla juttu alle 30v. naisesta, joka ei löydä miestä

Vierailija kirjoitti:

Jutussa oli myös 45- vuotias mies, joka ilmoitti tiukasti, että naisen pitää olla lisääntymisiässä. Onnea vaan taas etsintään. Mistä miehet saavat päähänsä, etteivät he vanhene? Moni nainen tiedostaa jo, että yli 45-vuotiaan miehen kanssa lisääntyminen on riski.

Erkki taisi tuossa jutussa sanoa, että haluaisi vielä perheen. Ja kaikkihan me kuvittelemme olevamme 15 v nuorempia kuin ikätoverimme. Itsekään en halua mitään yli nelikymppistä setämiestä! :) N42

Nirsoilusta: vähän päälle nelikymppisenä ajattelin, että ei voi vaatia liikoja, pitää tyytyä, olinhan jo varmasti miesten mielestä tosi vanha. Aloin seurustella viisikymppisen, fiksun, tosi kiltin miehen kanssa, joka oli työttömänä. Nainenhan ei saa tavoitella rikasta miestä, eikä ainakaan sellaista joka on oman tason yläpuolella. Miehellä ei ollut rahaa käydä missään, mutta hän laittoi minulle ruokaa, oli huomaavainen ja älykäs, hyvää seuraa kotona. Mutta kun ei sitä tunnetta vain ollut. Hän oli ollut pitkään yksin ja rakastui minuun päätä pahkaa. Mitä rakastuneempi hän oli, sitä enemmän minua ahdisti. Tuntui, etten voi käydä ystävien kanssa vaikka ravintolassa syömässä, kun ei miesystävälläni ollut rahaa käydä missään ja hän oli yksinäinen. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, jossa toinen oli liian kiintynyt ja minä liian vähän kiintynyt. Lopetin suhteen ja mies romahti. 

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että "tyytyminen" tavalliseen, kilttiin mieheen on todellakin väärin. Miltähän näistä miehistä, jotka syyttelevät naisia nirsoiksi, tuntuisi olla se osapuoli, johon vain tyydytään, kun ei sitä oikeaa nyt sattunut tulemaan eteen. Että otetaan nyt tämä mies, vaikka ei ole rakkautta, kun hän on kuitenkin niin kiltti ja kiva. Miltä tuntuisi, jos nainen ajattelisi sinusta että "ei tässä iässä parempaakaan tule, ei saa olla nirso, otetaan nyt tämä sitten"? Ja sitten sinä mies eläisit naisen kanssa tietäen, että hän ei oikeasti rakasta sinua?

Vierailija kirjoitti:

Nirsoilusta: vähän päälle nelikymppisenä ajattelin, että ei voi vaatia liikoja, pitää tyytyä, olinhan jo varmasti miesten mielestä tosi vanha. Aloin seurustella viisikymppisen, fiksun, tosi kiltin miehen kanssa, joka oli työttömänä. Nainenhan ei saa tavoitella rikasta miestä, eikä ainakaan sellaista joka on oman tason yläpuolella. Miehellä ei ollut rahaa käydä missään, mutta hän laittoi minulle ruokaa, oli huomaavainen ja älykäs, hyvää seuraa kotona. Mutta kun ei sitä tunnetta vain ollut. Hän oli ollut pitkään yksin ja rakastui minuun päätä pahkaa. Mitä rakastuneempi hän oli, sitä enemmän minua ahdisti. Tuntui, etten voi käydä ystävien kanssa vaikka ravintolassa syömässä, kun ei miesystävälläni ollut rahaa käydä missään ja hän oli yksinäinen. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, jossa toinen oli liian kiintynyt ja minä liian vähän kiintynyt. Lopetin suhteen ja mies romahti. 

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että "tyytyminen" tavalliseen, kilttiin mieheen on todellakin väärin. Miltähän näistä miehistä, jotka syyttelevät naisia nirsoiksi, tuntuisi olla se osapuoli, johon vain tyydytään, kun ei sitä oikeaa nyt sattunut tulemaan eteen. Että otetaan nyt tämä mies, vaikka ei ole rakkautta, kun hän on kuitenkin niin kiltti ja kiva. Miltä tuntuisi, jos nainen ajattelisi sinusta että "ei tässä iässä parempaakaan tule, ei saa olla nirso, otetaan nyt tämä sitten"? Ja sitten sinä mies eläisit naisen kanssa tietäen, että hän ei oikeasti rakasta sinua?

On se jännä miten naisilla "rakastuminen" on lompakon suuruudesta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihava ja lyhythiuksinen nainen ei saa seurustelusuhteeseen miestä, josta moni muukin nainen on kiinnostunut. Shokkiuutinen!

Mistä päättelet, että kyseinen nainen on lihava? Näkyvissä on vain miellyttävät kasvot ja huivin+takin peittämää ylävartaloa.

Kyllä tuosta näkee kaulaakin ja leuanalusta sen verran, että tietää hänen tarkoituksella piilottelevan läskejään tuon naamiointiliinan alla.

Joo, ihmisillä yleensä on ne pahimmat läskit juuri tuossa rintakehässä!

Kaulaläskejä sillä kyllä piilotellaankin.

Yleensä kaulahuivi laitetaan suojaamaan kehoa pakkaselta ja viimalta. Mut jatkossa täytyy kävellä rintamukset paljaana et erkit voi tsekata onko läskiä.

Höllyvä leuanalus on merkki siitä että niiden kaapujen alla on myös kosolti piiloteltavaa sidukkalöllöä. Ei ihme että tuo nirppanokka on miehetön. Tulee pysymäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se jännä miten naisilla "rakastuminen" on lompakon suuruudesta kiinni.

Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi. Kävin töissä ja elätin kyllä itseni, mutta palkkani ei riittänyt kahden elättämiseen. Työttömällä ei myöskään ole työpaikan ihmissuhteita, ei mitään paikkaa minne mennä, pitäisi itse olla aktiivinen, jos haluaisi ylläpitää sosiaalisia suhteita. Yhtä hyvin voisit tästä huikealla logiikallasi päätellä, että mies rakastui minuun vain siksi, että hänellä ei ollut rahaa...

Vierailija kirjoitti:

Nirsoilusta: vähän päälle nelikymppisenä ajattelin, että ei voi vaatia liikoja, pitää tyytyä, olinhan jo varmasti miesten mielestä tosi vanha. Aloin seurustella viisikymppisen, fiksun, tosi kiltin miehen kanssa, joka oli työttömänä. Nainenhan ei saa tavoitella rikasta miestä, eikä ainakaan sellaista joka on oman tason yläpuolella. Miehellä ei ollut rahaa käydä missään, mutta hän laittoi minulle ruokaa, oli huomaavainen ja älykäs, hyvää seuraa kotona. Mutta kun ei sitä tunnetta vain ollut. Hän oli ollut pitkään yksin ja rakastui minuun päätä pahkaa. Mitä rakastuneempi hän oli, sitä enemmän minua ahdisti. Tuntui, etten voi käydä ystävien kanssa vaikka ravintolassa syömässä, kun ei miesystävälläni ollut rahaa käydä missään ja hän oli yksinäinen. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, jossa toinen oli liian kiintynyt ja minä liian vähän kiintynyt. Lopetin suhteen ja mies romahti. 

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että "tyytyminen" tavalliseen, kilttiin mieheen on todellakin väärin. Miltähän näistä miehistä, jotka syyttelevät naisia nirsoiksi, tuntuisi olla se osapuoli, johon vain tyydytään, kun ei sitä oikeaa nyt sattunut tulemaan eteen. Että otetaan nyt tämä mies, vaikka ei ole rakkautta, kun hän on kuitenkin niin kiltti ja kiva. Miltä tuntuisi, jos nainen ajattelisi sinusta että "ei tässä iässä parempaakaan tule, ei saa olla nirso, otetaan nyt tämä sitten"? Ja sitten sinä mies eläisit naisen kanssa tietäen, että hän ei oikeasti rakasta sinua?

En ole mies, mutta kai sitä voi olla ihan nastaa yhdessä ilman valtavaa huumaakin? Joka tapauksessahan sw tuppaa hiipumaan jossain vaiheessa. Ja rakkaus on eri asia kuin rakastuminen - rakkaus kehittyy pikku hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Tukka-aiheesta: minulla on pitkä tukka, mutta hiuslaatuni on aina ollut hento. Jos otan klipseillä tms tuuhennusta tukkaan, saanko miehen? Jos vielä värjään tukan vaaleaksi, onko miehen saanti taattu? 

Ei ole tarpeen. Pitkä/lyhyt on se selkeästi näkyvin seikka, jonka näkee jo kauas. Tuuheus ja väri ovat sitten pienempiä yksityiskohtia. Tukkasi on ihan fine, voit keskittyä muihi asioihin.

Suurimmalla osalla näistä yhtyy en ole koskaan seurustellut -ihmisillä on yksinkertaisesti liian kovat vaatimukset. Mies voi olla fiksu ja luotettava ilman korkeakoulutustakin. Ja nainen voi olla vaimomatskua vaikka olisikin pullukka tai ns tavallisen näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nirsoilusta: vähän päälle nelikymppisenä ajattelin, että ei voi vaatia liikoja, pitää tyytyä, olinhan jo varmasti miesten mielestä tosi vanha. Aloin seurustella viisikymppisen, fiksun, tosi kiltin miehen kanssa, joka oli työttömänä. Nainenhan ei saa tavoitella rikasta miestä, eikä ainakaan sellaista joka on oman tason yläpuolella. Miehellä ei ollut rahaa käydä missään, mutta hän laittoi minulle ruokaa, oli huomaavainen ja älykäs, hyvää seuraa kotona. Mutta kun ei sitä tunnetta vain ollut. Hän oli ollut pitkään yksin ja rakastui minuun päätä pahkaa. Mitä rakastuneempi hän oli, sitä enemmän minua ahdisti. Tuntui, etten voi käydä ystävien kanssa vaikka ravintolassa syömässä, kun ei miesystävälläni ollut rahaa käydä missään ja hän oli yksinäinen. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, jossa toinen oli liian kiintynyt ja minä liian vähän kiintynyt. Lopetin suhteen ja mies romahti. 

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että "tyytyminen" tavalliseen, kilttiin mieheen on todellakin väärin. Miltähän näistä miehistä, jotka syyttelevät naisia nirsoiksi, tuntuisi olla se osapuoli, johon vain tyydytään, kun ei sitä oikeaa nyt sattunut tulemaan eteen. Että otetaan nyt tämä mies, vaikka ei ole rakkautta, kun hän on kuitenkin niin kiltti ja kiva. Miltä tuntuisi, jos nainen ajattelisi sinusta että "ei tässä iässä parempaakaan tule, ei saa olla nirso, otetaan nyt tämä sitten"? Ja sitten sinä mies eläisit naisen kanssa tietäen, että hän ei oikeasti rakasta sinua?

On se jännä miten naisilla "rakastuminen" on lompakon suuruudesta kiinni.

Käännetäämpä tarinan sukupuolet toisin päin ja täällä huudeltaisiin lompakkoloisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miksei se erkki havahtunut hankkimaan lapsia aikaisemin? naiset että 45-vuotiaana se lapsijuna alkaa olla pikkuhiljaa ohi vaikka lapwia vielä saisi. lapsi vaatii aikuisen joka jaksaa eikä pappaa. ja vauvavuodet varmaan meneekin mutta lapsi on vielä lapsi 16-vuotiaana.

miehet kuvittelevat saavnsa kaiken. elämä ei vain mene niin..ensin rillutellaa 45-vuotiaaksi ja sitten pitäisi saada 20-kymppinen missi joka hoitaa lapset...

Tai sitten ihan tavallinen, 37-vuotias nainen, jolla ei ole kovin kauheasti mt-ongelmia, mutta se on ilmeisesti artikkelin diplomi-insinööriltä aivan liikaa vaadittu?

Olen 38-vuotias di-nainen ja sinkku, lapsen haluaisin jos se vielä onnistuu. Kuitenkin Erkin vaatimukset rajaavat minut pois, koska olen kärsinyt masennuksesta ja mulla on kissoja, joita pidän tärkeinä perheenjäseninä. Luulen että sama koskee aika montaa muuta lähemmäs nelikymppistä naista. Ei kelvata Erkille :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nirsoilusta: vähän päälle nelikymppisenä ajattelin, että ei voi vaatia liikoja, pitää tyytyä, olinhan jo varmasti miesten mielestä tosi vanha. Aloin seurustella viisikymppisen, fiksun, tosi kiltin miehen kanssa, joka oli työttömänä. Nainenhan ei saa tavoitella rikasta miestä, eikä ainakaan sellaista joka on oman tason yläpuolella. Miehellä ei ollut rahaa käydä missään, mutta hän laittoi minulle ruokaa, oli huomaavainen ja älykäs, hyvää seuraa kotona. Mutta kun ei sitä tunnetta vain ollut. Hän oli ollut pitkään yksin ja rakastui minuun päätä pahkaa. Mitä rakastuneempi hän oli, sitä enemmän minua ahdisti. Tuntui, etten voi käydä ystävien kanssa vaikka ravintolassa syömässä, kun ei miesystävälläni ollut rahaa käydä missään ja hän oli yksinäinen. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, jossa toinen oli liian kiintynyt ja minä liian vähän kiintynyt. Lopetin suhteen ja mies romahti. 

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että "tyytyminen" tavalliseen, kilttiin mieheen on todellakin väärin. Miltähän näistä miehistä, jotka syyttelevät naisia nirsoiksi, tuntuisi olla se osapuoli, johon vain tyydytään, kun ei sitä oikeaa nyt sattunut tulemaan eteen. Että otetaan nyt tämä mies, vaikka ei ole rakkautta, kun hän on kuitenkin niin kiltti ja kiva. Miltä tuntuisi, jos nainen ajattelisi sinusta että "ei tässä iässä parempaakaan tule, ei saa olla nirso, otetaan nyt tämä sitten"? Ja sitten sinä mies eläisit naisen kanssa tietäen, että hän ei oikeasti rakasta sinua?

En ole mies, mutta kai sitä voi olla ihan nastaa yhdessä ilman valtavaa huumaakin? Joka tapauksessahan sw tuppaa hiipumaan jossain vaiheessa. Ja rakkaus on eri asia kuin rakastuminen - rakkaus kehittyy pikku hiljaa.

Voi, kaverina. Seksiä en harrastaisi sellaisen miehen kanssa, johon en tuntisi seksuaalista vetoa. Sekin virhe on joskus tullut tehtyä.

Mun on pakko tähän lyhyttukkaisuuteen sanoa, että silloin kun itsellä oli hyvin lyhyet ja pörröiset punaiset, ja myöhemmin ruskeat hiukset, en saanut baareissa rauhaa. Ihan oikeasti joka minuutti tuli uusi mies juttelemaan. Kaduillakin tulivat miehet iskemään ja kehumaan ulkonäköä. Nyt olen kasvattanut takaisin pitkät, hyvin vaaleat luonnonblondini ja kukaan ei enää lähesty baarissa. Oikeasti ei kukaan, enkä ole lihonut. Ja olen ihan parikymppinen nainen.

Omasta kaveripiiristä voisin sanoa, että ne naiset jotka ovat draamakuningattaria ja moniongelmaisia, löytävät miehiä joka sormelle. Plussaa vielä jos käyttää paljastavia vaatteita ja harrastaa irtoseksiä. Ilman seurustelukumppania ovat jääneet ne hieman ujot, fiksut tytöt jotka pukeutuvat asiallisesti ja elämä täysin kunnossa, harrastetaan liikuntaa ja vähemmän päihteitä. En nyt siis tuomitse mitenkään, saa tehdä miten haluaa, mutta tämä kuvio vain ihmetyttää hieman.

Itse olen nykyisen lähes 30v poikaystäväni ensimmäinen tyttöystävä, eikä hän tiedä miksei ole seurustellut aikaisemmin. Ei ole lyhyt, työtön, ruma, lihava, huonokäytöksinen, vaan erittäin älykäs ja kouluttautunut, miehekäs ja osaa keskustella. Eli sellainen jonka luulisi olevan erittäin kuumaa tavaraa sinkkumarkkinoilla. Mutta pariutuminen on vain niin suureksi osaksi pelkkää sattumaa, ei vain sitä että löytää oikean ihmisen josta kiinnostuu ja joka kiinnostuu takaisin, vaan myös ihan tilanteiden sattumaa ja sitä, että kaikki menee oikein.

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias di-nainen ja sinkku, lapsen haluaisin jos se vielä onnistuu. Kuitenkin Erkin vaatimukset rajaavat minut pois, koska olen kärsinyt masennuksesta ja mulla on kissoja, joita pidän tärkeinä perheenjäseninä. Luulen että sama koskee aika montaa muuta lähemmäs nelikymppistä naista. Ei kelvata Erkille :)

Vuonna 2012 Suomessa söi masennuslääkkeitä 444 184 kansalaista, luku on varmasti tuosta vain noussut. Erkiltä karsiutuu moni nainen tuon takia pois.

Vierailija kirjoitti:

Näistä nuorista saattaa kasvaa kitkeriä spinstereitä ihan turhaan. Keski-ikään tullessaan yksi ystäväni teki tietoisen päätöksen, ettei enää yritä suhdetta jonkun tietynlaisen koulutetun pohdiskelijan kanssa vaan haluaa tavallisen miehen. Ja kas, ovat olleet onnellisia jo reilut kymmenen vuotta.

Entäs jos päätti niin jo 10 vuotta sitten ja kas, on edelleen yksin?

Vierailija kirjoitti:

Olen saman ikäinen kun jutun nainen, ja olen ollut aikuisiälläni sinkkuna vain noin vuoden ensimmäisen avoliittoni päätyttyä. Kosijoista ei ole ollut pulaa ikinä, olen vain hyvin valikoiva.

Mutta en näytäkään 35-vuotiaalta täti-ihmiseltä kuten tuo jutun nainen! Kun on hoikka, pitkähiuksinen, mutta ei muovinen tekokynsitukkaripsibimbo, vaan sopivasti meikkaava naapurintyttömäinen iloinen naisellinen nainen niin seuraa löytyy aika helposti. Ihan vakavasti otettavaa seuraakin siis, yhdenillanjuttuja en ole harrastanut sinkkunakaan.

Miten onnistutkin vaikuttamaan arrogantilta bimbolta.

Kerron uskomattoman tarinan graduseminaarista: Seminaarin pitäjä oli nelikymppinen tohtorisnainen ja taisi olla proffakin. Seminaari-istunnot olivat alkutaipaleella, me opiskelijat istuimme pulpetteinemme ympyrässä ja tohtorimme siinä yhdessä päädyssä. Hän nousi seisomaan, pyörähteli muutaman kerran ja totesi: vaalea, pitkä, hoikka, koulutettu nainen saa elämässään lähes mitä haluaa. Hän siis kuvasi itseään. Olin todella ällikällä lyöty esityksen mauttomuudesta. En muista, mitä olimme keskustelemassa, kai se esitys jotenkin löyhästi liittyi istunnon kulkuun. Ja tämä nainen oli kyllä onnistunutkin monessa asiassa (hän itse selosti elämäänsä): Parikymppisenä naimisiin yliopistomiehen kanssa, lapsia nopeaan tahtiin, gradu muutamassa kuukaudessa (varmasti mies avusti, minun huomautus), eteneminen yliopistouralla jne. Epäselväksi tässä jäi, miten vaaleus, hoikkuus ja pituus olivat uraan yliopistolla vaikuttaneet. Ei vaikuttanut järin ansiokkaalta siltä osin. Hänen itsekehunsa oli myös epäempaattista, koska seminaarilaisissa ei tainnut olla monta hänen laistaan. 

Kyllä sitä ehtii. Minä olin just täyttänyt 27, kun aloin seurustelemaan ekaa kertaa elämässäni. Aikaisemmin ei ollut kolahtanut, vaikka treffeillä olin käynyt ihan mukavien miesten kanssa. Sitten kun kolahti, niin se oli menoa.

Vierailija kirjoitti:

"Joka kymmenes suomalainen ei solmi elämässään avo- tai avioliittoa." Eli niiden määrä, jotka eivät ole edes parisuhteessa, on vielä pienempi. Eli se niistä lassukoiden "20% miehistä hoitelee 80% naisista" -tilastoista. Kyllä täysin naisettomaksi (tai miehettömäksi) jääminen on edelleen marginaali-ilmiö.

Tuo tilasto on menneiden vuosikymmenien kaikuja. Tuossa on varmaan kuolleista henkilöistä otettu tiedot? Eli vielä pitää odottaa 50 vuotta, että saadaan tietää, kuinka monet eivät nykyään solmineet avo- tai avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miksei se erkki havahtunut hankkimaan lapsia aikaisemin? naiset että 45-vuotiaana se lapsijuna alkaa olla pikkuhiljaa ohi vaikka lapwia vielä saisi. lapsi vaatii aikuisen joka jaksaa eikä pappaa. ja vauvavuodet varmaan meneekin mutta lapsi on vielä lapsi 16-vuotiaana.

miehet kuvittelevat saavnsa kaiken. elämä ei vain mene niin..ensin rillutellaa 45-vuotiaaksi ja sitten pitäisi saada 20-kymppinen missi joka hoitaa lapset...

Tai sitten ihan tavallinen, 37-vuotias nainen, jolla ei ole kovin kauheasti mt-ongelmia, mutta se on ilmeisesti artikkelin diplomi-insinööriltä aivan liikaa vaadittu?

Olen 38-vuotias di-nainen ja sinkku, lapsen haluaisin jos se vielä onnistuu. Kuitenkin Erkin vaatimukset rajaavat minut pois, koska olen kärsinyt masennuksesta ja mulla on kissoja, joita pidän tärkeinä perheenjäseninä. Luulen että sama koskee aika montaa muuta lähemmäs nelikymppistä naista. Ei kelvata Erkille :)

Ei kai Erkin tarvitsekaan ihan jokaista lisääntymisikäistä naista kelpuuttaa? Oletko vakavissasi sitä mieltä, että nuo vaatimukset olivat liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin miesten olisi hyvä tyytyä siihen, mitä saavat - tai hankkia oikeasti jotain muutakin sisältöä elämäänsä, kuin jonkin parisuhteen epätoivoisen metsästämisen. Hankkikaa harrastus tai kavereita! Niin muutkin normaalit ihmiset (tai ainakin naiset) tekevät. Itsekin kuulun tuohon 25 prosenttiin naisista, jotka eivät todellakaan halua mitään parisuhdetta. Elämässä on niin paljon muutakin tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa kuin joku mies tai perhe...

"”Väestöliiton tuoreimmassa perhebarometrissä tuli esiin, että Suomen yksinäisimpiä ovat yksin elävät keski-ikäiset miehet.”

Miessinkuista tiedetään, että 90 prosenttia haluaisi parisuhteen. Naissinkuista suhteen tahtoisi vain 75 prosenttia. Syytä epäsuhtaisiin lukuihin ei tiedetä, mutta Salmella on teoria.

”Naisten on helpompi luoda kiintymyksellisiä, läheisiä ihmissuhteita toisiin naisiin. Naiset eivät siis ole tyhjän päällä ilman parisuhdetta. Miehellä taas parisuhde voi olla tärkein ihmissuhde, joka määrittelee paljon koko elämän tyydyttävyyttä.”"

Niin. On minullakin sukulaisia, ystäviä ja kavereita, jopa pieni poika jota rakastan yli kaiken. Mutta kun ei noista kukaan voi sitä naisen paikkaa korvata. Sitä kumppania, rakasta. En ole tyhjän päällä ilman naista, mutta ei sille mitään korviketta ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se jännä miten naisilla "rakastuminen" on lompakon suuruudesta kiinni.

Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi. Kävin töissä ja elätin kyllä itseni, mutta palkkani ei riittänyt kahden elättämiseen. Työttömällä ei myöskään ole työpaikan ihmissuhteita, ei mitään paikkaa minne mennä, pitäisi itse olla aktiivinen, jos haluaisi ylläpitää sosiaalisia suhteita. Yhtä hyvin voisit tästä huikealla logiikallasi päätellä, että mies rakastui minuun vain siksi, että hänellä ei ollut rahaa...

Kyllä minä ymmärsin. Sinä rakastit rahaa ja mies sinua. Sitten omatuntosi alkoi soimata sinua, kun tiesit ettei miehessä ollut mitään vikaa ja näit miten hän sinua rakasti.