ADHD johtuu vanhemmuuden puutteesta

Just noin kun tuolla sanottiin että adhd on todellinen mutta väärät lapset saa diagnooseja. Jäi mieleen kauan sitten tekkarista tullut tositeevee kahden siivoushullun elämästä. Koti piti pestä joka ikinen päivä eikä siivousrutiineilta jäänyt lapsille mitään aikaa. Kuvaava oli kohtaus jossa lapsi meni itkien siivoavan isän luo joka äsähti että ei nyt, (siivoamis)aikataulu kusee. Lapsella ei ollut mitään muuta keinoa saada vanhemmiltaan huomiota kuin riehuminen. Adhd-diagnoosin oli saanut. Vanhemmat olivat tietysti tosi ylpeitä tästä täysin tolkuttomasta siivoamisestaan, harvinaisesti molemmat yhtä pakkomielteisesti suhtautuvia ja varmaan kokivat suurta ylemmyyttä sotkuisia taviksia kohtaan joiden asuntoa ei mopattu joka ilta. Lapset kärsi. Mitäköhän näille nykyään kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

mitenkä minulla on adhd , vaikka vanhempiani olivat ihania ja läsnäolevia ihmisiä? ja  ovat yhä.. seitsemänkymppinen isäni riehuu nyt tyttäreni kanssa samalla tavoin, kuin minun kanssani aikoinaan :D

kännnyköitä tai nettejä ei 80-luvulla ollut,  lisäksi harrastin vuosia ratsastusta ja minulla oli hoitohevonenkin.. mutta niin vain minulla on adh.. ja se on mennyt pahaksi, koska sain diagnoosin vasta kolmekymppisenä !.(

Lue se juttu äläkä ymmärrä tahallaan väärin. Aivoperäiset oikea ADHD ja kasvatuksen puute loput

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä sekoittaa puuroja ja vellejä ja tehdä asiasta mustavalkoista. Eli on edelleen joukko x joilla aivoperäiset seikat aiheuttaa ^

ADHD diaknoosin. Mutta myös joukko jonka vastaava käytös ja oireistus johtuu jostain ulkoisista seikoista, esim ihmisten erilaisista temperamenteista ja kyllä, huonosta vanhemmuudesta. Ennen sanottaisiin että lapsella ei ole käytöstapoja, kasvatuksen puute. (mutta nykyään se syyllistäisi liikaa vanhempia joten on kaikkien kannalta mukavaa että lapsi saa diaknoosin ja vanhempien päätä silitetään).

Tätä kaikkea tukee se että pelkästään aivojen kehityksen muutoksesta ei voi johtua se että nykyään ADHD diaknoosien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Lisäksi oman kokemukseni mukaan nämä pahimnatkin ADHD tapauksiksi leimatut lapset näkyy toimivan ja tottelevan nätisti kun niille antaa selkeät rajat missä toimia.

Oikeinkirjoitus? Se on diaGnoosi. Yhdysviivat, komparatiivi... Jostain syystä lausuntosi ei vaikuta kovin pätevältä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä sekoittaa puuroja ja vellejä ja tehdä asiasta mustavalkoista. Eli on edelleen joukko x joilla aivoperäiset seikat aiheuttaa ^

ADHD diaknoosin. Mutta myös joukko jonka vastaava käytös ja oireistus johtuu jostain ulkoisista seikoista, esim ihmisten erilaisista temperamenteista ja kyllä, huonosta vanhemmuudesta. Ennen sanottaisiin että lapsella ei ole käytöstapoja, kasvatuksen puute. (mutta nykyään se syyllistäisi liikaa vanhempia joten on kaikkien kannalta mukavaa että lapsi saa diaknoosin ja vanhempien päätä silitetään).

Tätä kaikkea tukee se että pelkästään aivojen kehityksen muutoksesta ei voi johtua se että nykyään ADHD diaknoosien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Lisäksi oman kokemukseni mukaan nämä pahimnatkin ADHD tapauksiksi leimatut lapset näkyy toimivan ja tottelevan nätisti kun niille antaa selkeät rajat missä toimia.

Oikeinkirjoitus? Se on diaGnoosi. Yhdysviivat, komparatiivi... Jostain syystä lausuntosi ei vaikuta kovin pätevältä...

Tiiätkö muuten mitä on puhekieli? Ja hanki sinäkin Nokia lumia niin huomaat "oikeinkirjoituksen" olevan aik hankalaa

Vierailija kirjoitti:

Eli meillä kyse sitten huonosta esi-vanhemmuudesta? Lapsilla todettu kromosomipoikkeamaa joka aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin ad/hd (ja lapset ovat myös aikanaan sen diagnoosin saaneet), joten onko sitten esi-isäni laiminlyöneet vanhemmuuden...

Tyttären kohdalla sama! Minkä kromosomin poikkeamasta teillä kyse? Mulla neljä lasta ja vain yhdellä tuo poikkeama on...sattumaaa

Viisi vuotta yhdessä oloa adhd-miehen kanssa ja voin sanoa, että vanhemmuuden puutteesta johtuu kun hänen taustansa tietää.

Mitä ihmettä ap. Mistä repäsit otsikon?

Lueppa nyt ajatuksen kanssa tuo juttu tai sitten sinulla on luetun ymmärtämisessä vikaa tai peräti lukihäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, jännä että olen osannut kasvattaa 2 lasta hyvin ja kolmatta en näköjään. Toki eipä tuo meidän ad/hd poika ole kovin perinteinen taudin kuvaan liitettävä häirikkö. Oppimishäiriöitä jotka johtuu hahmotushäiriöstä. Käytöksen perusteella kukaan ei tiedä diagnoosia. Onneksi saimme lääkityksen ja entisestä alisuorittajasta on puhjemmut matikka-ja kielinero.

Lapsia ei pidä kasvattaa "samalla lailla" vaan yksilöllisesti.

Missä kohdin kerroin että kasvatan lapsiani samalla tavalla? Kaikki lapseni ovat erilaisia. Yksi on rauhallinen, hitaasti lämpiävä uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, fiksu, taitava ja huumorintajuinen. Yksi on erittäin itsepäinen, omatahtoinen, pohdiskelija joka kuitenkin tuntee satalasissa kaiken. Erittäin fiksu, pohtii uskomattomia asioita ikäänsä nähden. Yksi on taas liikunnallinen, reipas, kohtelias, sydän kultaa, järkevä, hellyydenkipeä, suunnitelmallinen ja aina iloinen.

Kaikki aivan eri puusta. Kaikkia on kasvatettu eri tavoin koska samat keinot ei vain toimi.

Tämä (vale?)diagnoosin saaneen tutkimukset aloitettiin jo 2 vuotiaana. Puhumaan oppi 4 vuotiaana. Diagnoosi varmistui 5 vuotiaana. Neuvola ja päiväkoti oli tukemassa diagnoosin saantia. Lääkityksen jälkeen kaikki alkoi sujumaan. Käytös ei tietenkään muuttunut mutta tuli ponnistelukestävyyttä ja sitä kautta onnistumisia. Jos lääke unohtuu koulupäivänä, opettaja huomaa sen heti. Käsiala on sotkuista, ei saa tehtävistä kiinni ja luovuttaa helposti.

En mä oikein keksi miten tuon teeskentelisi?

Oikeastiko adhd-diagnooseja tehdään jo 5-vuotiaille ja neuropsykologiset tutkimukset aloitetaan 2 vuotiaana? Meillä pääsee alustaviin tutkimuksiin aikaisintaan silloin, kun lapsi on 5v.

http://www.adhd-tietoa.fi/mikae-adhd-on/adhdn-diagnosointi/lasten-diagn…

Myös tuo linkki tukee omaa näkemystäni.

Ymmärsin kuitenkin, että teillä on ilmeisesti aloitettu tutkimukset muiden neurologisten poikkeamien takia varhain mutta että adhd:ta alettu samantien 2-vuotiaalta kartoittamaan ja diagnoosi 5-vuotiaana...

Vierailija kirjoitti:

Jaa, jännä että olen osannut kasvattaa 2 lasta hyvin ja kolmatta en näköjään. Toki eipä tuo meidän ad/hd poika ole kovin perinteinen taudin kuvaan liitettävä häirikkö. Oppimishäiriöitä jotka johtuu hahmotushäiriöstä. Käytöksen perusteella kukaan ei tiedä diagnoosia. Onneksi saimme lääkityksen ja entisestä alisuorittajasta on puhjemmut matikka-ja kielinero.

Jaa, jännä että ihmiset eivät ymmärrä lukemaansa. Jos tuossa artikkelissa sanotaan, että iso osa on vääriä diagnoseja ja levottomuus johtuu aikuisista, niin se ei tarkoita, että KAIKKI diagnosit ovat vääriä.

Ja riittämättömästä unen saannista, sanoi toinen muutama vuosi sitten.

Minä sanon, että kummastakin.

T. pk-täti

ps, suutarin lapsillakaan ei usein ole kenkiä, ryhmässäni on eräskin opettajan lapsi jonka käyttäytymistapana on mm toisen hutkiminen, potkiminen, repiminen ja muu väkivalta. Heille sitten terveisiä, että vanhemmuutesi on pahasti epäonnistunut, kuten kys artikkelissa todetaan.

Ja taas alkaa perinteinen puolustushuuto. Kuten esimerkiksi tämä kolmen lapsen äiti tässä ketjussa. Kukaan ei yrittänyt sanoa, että kaikki ADHD diagnoosit ovat vääriä vaan, että paljon tehdään liian helppoisin tutkimuksin näitä diagnooseja.

Eli rautalangasta: on olemassa lapsia, joilla on oikeasti ADHD ja sitten on olemassa lapsia, jotka ovat levottomia, koska vanhemmat ovat kyvyttömiä rooliinsa ja nämä sitten hätäisesti diagnisoidaan ADHD:ksi.

Minusta tuo on taas turhaa vanhempien syyllistämistä. Diagnosoidaanko AD/HD pelkästään käyttäytymisen perusteella vai miten AD/HD todetaan?

Vaikea uskoa että diagnooseja annetaan kovin heppoisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei johdu vanhemmuuden puutteesta, mutta monet kasvatusta vaille jääneet saavat nykyään ADHD-diagnoosin. 

Minulla on ADHD vaikka olen saanut hyvän kasvatuksen, kasvoin aikana jolloin lapset leikkivät ulkona eivätkä tuijottaneet ruutuja, ravinto oli monipuolista ja virikkeitä sopivasti. 

Hieman aina ihmetyttää kommentti siitä, että aiemmin muka oli ravinto monipuolista. Oikeastihan kauppojen valikoima oli esim. 90-luvulla (ja varsinkin 80-luvulla ja sitä ennen) hyvin suppea verrattuna nykyiseen. Eli vertaatteko entisajan monipuolista ruokavaliota nykyisten lusmuvanhempien lapsillensa tarjoamaan ruokavalioon, eli johonkin roiskeläppäperheeseen, vai mistä on kyse?

Itse olen 80-luvun lopulla syntynyt, ja vaikka sainkin aina kotiruokaa, eikä eineksiä juuri käytetty, niin kyllä ruoka silti oli melko yksipuolista ja "köyhää" verrattuna siihen mitä nykyään tarjoan omille lapsilleni.

Joku asiantuntija sanoi vähän aikaa sitten, että diagnoosit ovat vanhempia varten ja se on usein totta. Omalla teinipojallani on Aspergerin syndrooma ja on se diagnoosi sen auttanut, että olen tajunnut, että minulla ei äitinä ole mitään ylimaallisia voimia muokata lapsestani se mitä haluan, eikä ihan oikeasti kaikki ole minun syytäni (osa on tietysti). Myös joillekin opettajille tieto diagnoosista avasi eteen sen näkymän, että poika ei ehkä älämölöile silkkaa ilkeyttään. Mutta mitä hyötyä diagnoosista on ollut pojalle itselleen, jos ei huomioida tuota toisten ihmisten asennoitumisen muutosta? Ei yhtään mitään. Ennemmin se syö itsetuntoa ja hän todella vihaa jokaista palaveria sun muuta diibadaabaa. Jos maailma olisi hieman erilainen, eikä lapsia sullottaisi koulussa samaan muottiin, moni diagnoosi jäisi saamatta, koska ei niitä kukaan tarvitsisi. Olen kyllä sitä mieltä, että sen verran saa samaan muottiin sulloa, että väkivaltaa ei sallita jne. "perustapoja", mutta ainakin oman lapsen kohdallani huomaan, miten tosi uteliaasta, älykkäästä, innostuneesta, valoisasta pikkupojasta kehittyi koulussa kaikkeen pakkoon vihamielisesti suhtautuva alisuorittaja. Ei lapsella tarvitse olla kuin vaativa temperamentti, kun hän kohtaa hirveän määrän vaikeuksia päiväkodissa, koulussa jne. ja vanhemmat leimataan huonoiksi, vaikka nämä tekisivät mitä. Ymmärrän ihan hyvin, että diagnoosin kanssa voi saada mielenrauhan, mutta ei se tätä kulttuuria terveemmäksi tee.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki psykologit ovat alisuorittajia. Muutoin he olisivat opiskelleet psykiatreiksi.

Noilla kahdella ammatilla ei ole mitään yhteistä.

Jotkut vanhemmat saavat lapset käyttäytymään levottomasti tai muuten oireilemaan.

Veljelläni on ADHD, 70-luvulla se vaan tunnettiin MBD nimellä.

Meillä oli kotielämä hyvin rauhatonta. Äitini on reipasotteinen henkilö jonka mielestä asioiden on tapahduttava heti kun ne hänelle tuli mieleen. Ja niitä tuli hyvin nopeatempoisesti mieleen. Vuodevaatteetkin saattoivat lähteä pesuun lauantai-aamuna kuudelta tai seitsemältä vaikka joku olisi vielä nukkunut. Minultakin vedettiin monet kerrat petivaatteet pois kun olin vielä nukkumassa. Ihan vaan siksi kun juuri silloin äidillä oli semmoinen olo, että nyt pestään pyykit.

Sama linja oli ihan kaikessa. Jos äiti halusi vaihtaa verhot keskellä yötä niin niitä sitten vaihdettiin keskellä yötä.

Veljeni oireili tyypillisen ADHD:n tapaan. Oireet häipyvät silloin kun päästiin pidemmäksi aikaa mummolaan. Mutta se MBD-diagnoosi oli silti ihan lääkärin vahvistama.

Isäni pakeni alkoholiin ja minä mielikuvitukseen, ulospäin muutuin näkymättömäksi.

Omat lapseni ovat olleet muutamia kertoja mummon hoidossa, esim iltapäivällä koulun jälkeen. Ja käyttäytyvät kuin ADHD-lapset aina muutaman tunnin ajan mummon poistumisen jälkeen. Muuten ovat rauhallisia lapsia ja pärjäävät hyvin koulussa ja harrastuksissa. Eikä heillä mitään oireilua ole kenenkään muun kanssa, ei päiväkodissa, ei koulussa ei harrastuksissa. Vain äitini saa heidät hyppimään seinille.

Mieheni toisinaan ihmettelee miten äitini pystyy saamaan hirveän sekavan härdellin ja hämmennyksen aikaan yksinkertaisestakin asiasta. Vesimittarin lukeminenkin on sellainen show ettei ihan äkkiä uskoisi. Siinä menee aikuinenkin hämilleen eikä ymmärrä enää hetken päästä mitä tapahtui ja miksi.

Minun on helppo uskoa että joissakin tapauksissa ADHD on vain huonoa vanhemmuutta, vaikka varmasti se on hyvin harvinaista.

Tosi kiva artikkeli taas niiden vanhempien kannalta, joiden lapsella on ihan oikea ADHD. Kyseessä on kuitenkin sairaus/ominaisuus, joka pystytään usein todentamaan magneettikuvauksella (mitä ei kustannussyistä kuitenkaan koskaan tehdä) ja mihin tutkitusti liittyy myös häiriöt viestinnässä aivojen eri alueiden välillä.

Ja tuo, että vanhemmat menevät neurologin luo syyllisyydestä ja vapautuakseen vastuusta... Onkohan kyseisellä psykologilla mitään käsitystä miten terveydenhuolto Suomessa toimii? Minkään neurologin luo ei pääsääntöisesti edes mennä, vaan esim. koulu- tai terveyskeskuslääkärin lähetteellä (ensikontakti lääkäriin tapahtuu yleensä koulun tai päiväkodin suosituksesta) pääsee lastenpsykiatrian poliklinikalle, missä psykologi, psykiatri ja neuropsykologi tiiminä tekevät tutkimukset, joilla poissuljetaan muita käytökseen ja tarkkaavuuteen vaikuttavia asioita, mukaanlukien se vanhemmuus.

Vaikea uskoa, että ADHD-diagnoosi lätkäistäisiin vain huonojen vanhempien pahan mielen välttämiseksi. Ko. diagnoosia ei voida edes asettaa mikäli lapsella todetaan/epäillään jotain muuta samankaltaista oireilua aiheuttavaa ongelmaa. Varmasti on paljon lapsia, jotka oireilevat ADHD-tyyppisesti muiden kuin aivoperäisten syiden vuoksi, mutta aika huono on Lappeteläisen usko oman ammattikuntansa ammattitaitoon, kun väittää ettei näitä pystytä erottamaan.

Minä olen 70-luvun lapsi ja olen ihmetellyt miten meidän perheen ruoalla ylipäänsä selvisi hengissä. Maitoperunoita, maidossa keitettyjä leivänpaloja, silavassa paistettuja leivänpaloja, perunoita ja kastiketta. Lihaa syötiin minusta tosi vähän kuten myös hedelmiä ja vihanneksia. Olen nyt lähempänä 50 ja ollut koko elämäni terve ja verenpaine 120/80.

Vierailija kirjoitti:

Ja taas alkaa perinteinen puolustushuuto. Kuten esimerkiksi tämä kolmen lapsen äiti tässä ketjussa. Kukaan ei yrittänyt sanoa, että kaikki ADHD diagnoosit ovat vääriä vaan, että paljon tehdään liian helppoisin tutkimuksin näitä diagnooseja.

Eli rautalangasta: on olemassa lapsia, joilla on oikeasti ADHD ja sitten on olemassa lapsia, jotka ovat levottomia, koska vanhemmat ovat kyvyttömiä rooliinsa ja nämä sitten hätäisesti diagnisoidaan ADHD:ksi.

Huolestuttavinta siinä on nimenomaan niiden väärindiagnosoitujen lasten oikeudet. Jenkeissä on ihan tavallista määrätä lääkitys. Mitä sinällään terve ihminen tekee lääkkeillä? Sotkee aivokemiaa ja rasittaa maksaa ilman siitä lääkityksestä saatavaa hyötyä.

Oma esikoinen kuljetettiin kaikenmaailman tutkimuksissa dianosoitavana. Lapsi parani kummasti, kun vanhemmat erosi. Mies ei ollut niin valmis vanhemmuuteen kuin olisi pitänyt, useinkin tuntui että kaksi kakaraa tappelee keskenään ja minä siinä erotuomarina. Tietysti sillä erotuksella, että 8v tuntui olevan kypsempi kuin se 38v.

Vasta nyt, vuosia myöhemmin lapsi on puhunut kokemuksistaan sosiaalihuollon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

mitenkä minulla on adhd , vaikka vanhempiani olivat ihania ja läsnäolevia ihmisiä? ja  ovat yhä.. seitsemänkymppinen isäni riehuu nyt tyttäreni kanssa samalla tavoin, kuin minun kanssani aikoinaan :D

Eli riehuu nyt puolestaan tyttärellesi adhd:n? Vai miten tämä olisi pitänyt ymmärtää?