ADHD johtuu vanhemmuuden puutteesta

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa näistä rasavilleistä kersoista tarvisi vain piiskaa pyllylle. Yhteiskuntakin säästäisi monta euroa.

Paitsi että piiska pyllylle on Suomen lakien vastaista.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä sekoittaa puuroja ja vellejä ja tehdä asiasta mustavalkoista. Eli on edelleen joukko x joilla aivoperäiset seikat aiheuttaa ^

ADHD diaknoosin. Mutta myös joukko jonka vastaava käytös ja oireistus johtuu jostain ulkoisista seikoista, esim ihmisten erilaisista temperamenteista ja kyllä, huonosta vanhemmuudesta. Ennen sanottaisiin että lapsella ei ole käytöstapoja, kasvatuksen puute. (mutta nykyään se syyllistäisi liikaa vanhempia joten on kaikkien kannalta mukavaa että lapsi saa diaknoosin ja vanhempien päätä silitetään).

Tätä kaikkea tukee se että pelkästään aivojen kehityksen muutoksesta ei voi johtua se että nykyään ADHD diaknoosien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Lisäksi oman kokemukseni mukaan nämä pahimnatkin ADHD tapauksiksi leimatut lapset näkyy toimivan ja tottelevan nätisti kun niille antaa selkeät rajat missä toimia.

Ihan oikeasti todella vaikea ottaa tosissansa viestiä, jossa kirjoittaja ihan tosissansa puhuu ADHD-diaknooseista. 

Tämähän on kasvatusalalla tiedetty jo pitkään. Ei siitä vain saa ääneen puhua. Varmasti on niitä, joilla on "oikea" ADHD, mutta kyllä tuossa ADHD-sairaiden porukassa ylikorostuvat huonoissa perheissä rakkaudetta ja niukoin materiaalisin puittein kasvaneet lapset, joilla saattaa olla ihan oikeaa traumataustaakin. On jotenkin sallitumpaa, että tämä lapsi on SAIRAS kuin että tämän lapsen käyttäytymisen ja toiminnanohjaamisen häiriöt johtuvat siitä, että vanhemmat eivät ole osanneet häntä kasvattaa, pitää kuria ja rakastaa. 

t. ope

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on taas turhaa vanhempien syyllistämistä. Diagnosoidaanko AD/HD pelkästään käyttäytymisen perusteella vai miten AD/HD todetaan?

Vaikea uskoa että diagnooseja annetaan kovin heppoisin perustein.

Ala-arvoiset, halpamaiset ihmiset ovat aina syyttelemässä hädänalaisia.

Kuvottavaa hurskastelua: "Olet huono äiti, siksi lapsesikin on epäkelpo".

Facebookissa eräs lapsuuskaverini huutelee parastaikaa, miten adhd ja muut käytöshäiriöt johtuvat jonkun abstraktin "vanhemmuuden" puutteesta, vaikka oman koulumenestyksensä(oli luokan huonoin) ja uransa(kaupan kassa) perusteella tuskin osaa edes määritellä sitä.

Outoa nähdä juuri tämän itserakkaan entisen koulukiusaajan meuhkaavan hyvästä kotikasvatuksesta, kun oli itse ylivilli, kaikenrikkova häirikkö, joka vietti osan lapsuudestaan tyttökodissa.

Hän on syntynyt hyvin pienenä keskosena, mikä on valtava aivovaurioriski - tai niinkuin täällä huudellaan: ei vaikuta mitään!

Kaikki johtuu huonosta äidistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mitenkä minulla on adhd , vaikka vanhempiani olivat ihania ja läsnäolevia ihmisiä? ja  ovat yhä.. seitsemänkymppinen isäni riehuu nyt tyttäreni kanssa samalla tavoin, kuin minun kanssani aikoinaan :D

Eli riehuu nyt puolestaan tyttärellesi adhd:n? Vai miten tämä olisi pitänyt ymmärtää?

Minullekin tuli tuosta mieleen että isä on käytöksellään aiheuttanut tyttärelleen ongelmia ja nyt tekee samaa tyttären lapselle.

Osassa tapauksista "huonoon vanhemmuuteen" saattaa olla syynä ihan vain se, että vanhemmallakin on adhd. Varmasti on vaikeampi toimia johdonmukaisesti ja ottaa lapsi riittävällä tavalla huomioon, jos oman impulsiivisuuden ja tarkkaavuuden kanssa on ongelmia. Ominaisuus on vielä kaiken lisäksi periytyvä, joten tällaisen adhd-vanhemmalle kun syntyy normaalia enemmän ohjausta ja selkeyttä tarvitseva adhd-lapsi, niin ongelmia on varmasti luvassa. Tässäkään tapauksessa vanhempaa ei kuitenkaan varsinaisesti voi syyttää asiasta, johon hänen omat vaikuttamismahdollisuutensa ovat varsin rajalliset.

Prototyyppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, jännä että olen osannut kasvattaa 2 lasta hyvin ja kolmatta en näköjään. Toki eipä tuo meidän ad/hd poika ole kovin perinteinen taudin kuvaan liitettävä häirikkö. Oppimishäiriöitä jotka johtuu hahmotushäiriöstä. Käytöksen perusteella kukaan ei tiedä diagnoosia. Onneksi saimme lääkityksen ja entisestä alisuorittajasta on puhjemmut matikka-ja kielinero.

Lapsia ei pidä kasvattaa "samalla lailla" vaan yksilöllisesti.

Missä kohdin kerroin että kasvatan lapsiani samalla tavalla? Kaikki lapseni ovat erilaisia. Yksi on rauhallinen, hitaasti lämpiävä uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, fiksu, taitava ja huumorintajuinen. Yksi on erittäin itsepäinen, omatahtoinen, pohdiskelija joka kuitenkin tuntee satalasissa kaiken. Erittäin fiksu, pohtii uskomattomia asioita ikäänsä nähden. Yksi on taas liikunnallinen, reipas, kohtelias, sydän kultaa, järkevä, hellyydenkipeä, suunnitelmallinen ja aina iloinen.

Kaikki aivan eri puusta. Kaikkia on kasvatettu eri tavoin koska samat keinot ei vain toimi.

Tämä (vale?)diagnoosin saaneen tutkimukset aloitettiin jo 2 vuotiaana. Puhumaan oppi 4 vuotiaana. Diagnoosi varmistui 5 vuotiaana. Neuvola ja päiväkoti oli tukemassa diagnoosin saantia. Lääkityksen jälkeen kaikki alkoi sujumaan. Käytös ei tietenkään muuttunut mutta tuli ponnistelukestävyyttä ja sitä kautta onnistumisia. Jos lääke unohtuu koulupäivänä, opettaja huomaa sen heti. Käsiala on sotkuista, ei saa tehtävistä kiinni ja luovuttaa helposti.

En mä oikein keksi miten tuon teeskentelisi?

Oikeastiko adhd-diagnooseja tehdään jo 5-vuotiaille ja neuropsykologiset tutkimukset aloitetaan 2 vuotiaana? Meillä pääsee alustaviin tutkimuksiin aikaisintaan silloin, kun lapsi on 5v.

http://www.adhd-tietoa.fi/mikae-adhd-on/adhdn-diagnosointi/lasten-diagn…

Myös tuo linkki tukee omaa näkemystäni.

Ymmärsin kuitenkin, että teillä on ilmeisesti aloitettu tutkimukset muiden neurologisten poikkeamien takia varhain mutta että adhd:ta alettu samantien 2-vuotiaalta kartoittamaan ja diagnoosi 5-vuotiaana...

Kyllä, noin 10 vuotta sitten tehtiin näin. Neuvolassa kiinnitettiin huomiota lapsen tarkkaavaisuuteen ja hahmotuskykyyn. Tutkinta aloitettiin psykologin luona eri testein josta lähete sairaalaan, saimme myös toiminta-ja puheterapiaa. 4 vuotiaana aloitettiin testit sairaalassa ja sai diagnoosin juuri ennen 5-vuotis syntymäpäiviään. Lääkitys aloitettiin lapsen ollessa esikoulussa 5,5 vuotiaana.

Jo vauva-aikana neuvolan tädin kanssa puhuessa tultiin siihen tulokseen että jotain tutkimuksia tulee olemaan tulevaisuudessa. Lapsen synnytys oli hirveä, imukuppi lipesi useasti ruhjoen pojan pään, palasi normaaliksi vasta 2 vuoden iässä.Lapsi ei oppinut koskaan imuotetta, imetys ei onnistunut. Ei kontannut ollenkaan ja monia muita lapselle tärkeitä kehitysvaiheita jäi tulematta. En ole ikinä hetkeäkään epäillyt että pojan diagnoosi olisi väärä. Pojalla tuon ad-hd:n lisäksi myös pari muuta sairautta.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa näistä rasavilleistä kersoista tarvisi vain piiskaa pyllylle. Yhteiskuntakin säästäisi monta euroa.

Sinä tarttísit piiskaa pyllylle.

Vierailija kirjoitti:

Osa tapauksista on ehkä väärin diagnosoitu sitten. En tiedä.

Meillä on ADHD-poika, enemmän AD kuin HD. Lähistöllä asuu toinen. Me kaksi perhettä olemme ainakin ihan tavallisia, koulutettuja, ei-supersuorittajia, vaan olemme olleet läsnä lapsille ja rakastaneet rajojen kera.

Omasta pojastani huomasin jo alle kolmevuotiaana, että "jotakin on". En osannut pukea aluksi asiaa sanoiksi, mutta myöhemmin piirteet tulivat selvemmin esiin.

Myöhemmin diagnoosi sitten varmistui. Poika on nyt 13 ja pärjäilee ihan hyvin. Hieman alisuoriutumista kyllä havaittavissa, poika yltäisi helposti kympin suorituksiin koulussa, mutta menee aina aidan matalimmasta kohdasta. Se harmittaa. Tällähän ei toki välttämättä ole sen ahdh:n kanssa mitään tekemistä, kyseessä voi olla vain luonteenpiirre.

Muuten keskittymiskyvystä on tapahtunut parantumista, mutta häröilyä ja asioiden aloittamisen vaikeutta esiintyy edelleen paljon. Kyllä eron huomaa, jos on pakko verrata "normaaleihin"'lapsiin.

Sama täällä ADD ja dysfasia. Ja siitä menee hankalissa paikoissa, mistä aita on matalin. Ihan on lekuri nuo todennut, että.... (ilmeisesti en osaa kasvattaa lastani?Kolme muuta on ihan "normaaleja" eikä valu hiki samalla lailla kuin esikoisen kanssa valui läksyjä tehdessä. Nyt on jo rauhallisempaa kun amiksessa on ja viihtyy raksahommissa. Ei ole lukumies.

Eikä kaikkien tarvitse ollakaan!

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat saavat lapset käyttäytymään levottomasti tai muuten oireilemaan.

Veljelläni on ADHD, 70-luvulla se vaan tunnettiin MBD nimellä.

Meillä oli kotielämä hyvin rauhatonta. Äitini on reipasotteinen henkilö jonka mielestä asioiden on tapahduttava heti kun ne hänelle tuli mieleen. Ja niitä tuli hyvin nopeatempoisesti mieleen. Vuodevaatteetkin saattoivat lähteä pesuun lauantai-aamuna kuudelta tai seitsemältä vaikka joku olisi vielä nukkunut. Minultakin vedettiin monet kerrat petivaatteet pois kun olin vielä nukkumassa. Ihan vaan siksi kun juuri silloin äidillä oli semmoinen olo, että nyt pestään pyykit.

Sama linja oli ihan kaikessa. Jos äiti halusi vaihtaa verhot keskellä yötä niin niitä sitten vaihdettiin keskellä yötä.

Veljeni oireili tyypillisen ADHD:n tapaan. Oireet häipyvät silloin kun päästiin pidemmäksi aikaa mummolaan. Mutta se MBD-diagnoosi oli silti ihan lääkärin vahvistama.

Isäni pakeni alkoholiin ja minä mielikuvitukseen, ulospäin muutuin näkymättömäksi.

Omat lapseni ovat olleet muutamia kertoja mummon hoidossa, esim iltapäivällä koulun jälkeen. Ja käyttäytyvät kuin ADHD-lapset aina muutaman tunnin ajan mummon poistumisen jälkeen. Muuten ovat rauhallisia lapsia ja pärjäävät hyvin koulussa ja harrastuksissa. Eikä heillä mitään oireilua ole kenenkään muun kanssa, ei päiväkodissa, ei koulussa ei harrastuksissa. Vain äitini saa heidät hyppimään seinille.

Mieheni toisinaan ihmettelee miten äitini pystyy saamaan hirveän sekavan härdellin ja hämmennyksen aikaan yksinkertaisestakin asiasta. Vesimittarin lukeminenkin on sellainen show ettei ihan äkkiä uskoisi. Siinä menee aikuinenkin hämilleen eikä ymmärrä enää hetken päästä mitä tapahtui ja miksi.

Minun on helppo uskoa että joissakin tapauksissa ADHD on vain huonoa vanhemmuutta, vaikka varmasti se on hyvin harvinaista.

Eli äidilläsi on joku tarkkaavaisuushäiriö?

Sinänsä se, että jotakin pystytyään todentamaan aivokuvista, ei kerro vielä juuri mitään. Aivot ovat plastinen elin ja ne mukautuvat elämän aikana koettujen ärsykkeiden vaikutuksesta joko hyvään tai huonoon suuntaan. Kyllähän pitkäaikainen alkoholin käyttökin aiheuttaa aivoissa muutoksia, muttei se tarkoita sitä, etteikö se olisi silti "oma vika" (riippuvuusluonteen toki tiedostan). 

Lääketieteellinen diagnoosi on vanhemmille helpompi sietää kuin diagnoosi vanhemmuuden puutteesta. Terveydenhuoltojärjestelmämme on muovautunut sellaiseksi, että terveyskeskuslääkärit ohjaavat haastavasti käyttäytyvät lapset ensisijaisesti neurologille, vaikka usein lastensuojelu, perhetyö ja vanhempien ohjaus olisivat oikea paikka. 

Onpa typerä heitto, adhd kun on todettavissa ihan fyysisestikkin (tai kemiallisesti), joten kyse ei ole psykologiasta, vaan neurologisesta viasta.

Ja se linkki olisi kiva, ehkä psykologi siinä tarkoitti, että diagnoosi annetaan nykyään liian heppoisin perustein.

Minulla on kolme ns. helppoa lasta, joista (diagnosoimattomien) ADHD-lasten vanhemmat aina toteavat, että "hyvähän sinun on, kun lapset on tuollaiset, mutta kun sama ei päde muihin lapsiin". Eli heidän on turha lapsiaan kasvattaa, turha laittaa rajoja, turha huomata lapsen tekemisiä, kun se lapsi on sellainen, ettei siihen mikään auta.

Olen samaa mieltä psykologin kanssa: diagnoosin saa liian helposti ja turhaan. Monelle lapselle elämä olisi helpompaa, jos vanhemmilla olisi halua olla vanhempia eikä kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on kasvatusalalla tiedetty jo pitkään. Ei siitä vain saa ääneen puhua. Varmasti on niitä, joilla on "oikea" ADHD, mutta kyllä tuossa ADHD-sairaiden porukassa ylikorostuvat huonoissa perheissä rakkaudetta ja niukoin materiaalisin puittein kasvaneet lapset, joilla saattaa olla ihan oikeaa traumataustaakin. On jotenkin sallitumpaa, että tämä lapsi on SAIRAS kuin että tämän lapsen käyttäytymisen ja toiminnanohjaamisen häiriöt johtuvat siitä, että vanhemmat eivät ole osanneet häntä kasvattaa, pitää kuria ja rakastaa. 

t. ope

Opettajien kannattaisi pysyä lestissään, eikä kyseenalaistaa mutu-tuntumalta mitään terveydenhuollon ammattilaisten tekemiä diagnooseja, siitä on lapsille vain haittaa.

Samaa mieltä. Itselläkin lähipiirissä muutama diagnoosin saanut ja yhdellä heistä todennäköisesti on oikeasti adhd. Muilla ei ole kotona ollut oikein mitään rajoja tai sitten kasvatus on ollut kovin epäjohdonmukaista (ensin kielletään ja sitten annetaan kuitenkin periksi). Minkä muunlaista käytöstä voi odottaa lapselta, joka on aina saanut tehdä mitä haluaa?

Esimerkki eräästä tuttavaperheestä: 7-vuotias tykkäisi vain pelata kännykällä/pelikonsolilla. Vanhemmat valittelevat, että poika ei tee muuta kuin pelaa. Tämän ikäiselle voisi hyvin asettaa ajan, jolloin saa pelata, mutta vanhemmat eivät siihen pysty ja tenava pelaa monta tuntia päivässä. Pyytelee jotain k18 pelejä synttärilahjaksi, mutta vielä ei ole saanut. Olen varma, että vanhemmat hankkivat hänelle niitä ennen kymmenettä ikävuotta. Koska lapsi niin kovasti haluaa. Koulussa poika käyttäytyy väkivaltaisesti eikä keskity.

Huono käytös ja kasvattamatta jättäminen yritetään saada anteeksi kaikenmaailman autismi-, adhd-, add-, abc123- jne diagnooseilla.  Kummasti ne nykyaikana vaan lisääntyy...

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, jännä että olen osannut kasvattaa 2 lasta hyvin ja kolmatta en näköjään. Toki eipä tuo meidän ad/hd poika ole kovin perinteinen taudin kuvaan liitettävä häirikkö. Oppimishäiriöitä jotka johtuu hahmotushäiriöstä. Käytöksen perusteella kukaan ei tiedä diagnoosia. Onneksi saimme lääkityksen ja entisestä alisuorittajasta on puhjemmut matikka-ja kielinero.

Lapsia ei pidä kasvattaa "samalla lailla" vaan yksilöllisesti.

Missä kohdin kerroin että kasvatan lapsiani samalla tavalla? Kaikki lapseni ovat erilaisia. Yksi on rauhallinen, hitaasti lämpiävä uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, fiksu, taitava ja huumorintajuinen. Yksi on erittäin itsepäinen, omatahtoinen, pohdiskelija joka kuitenkin tuntee satalasissa kaiken. Erittäin fiksu, pohtii uskomattomia asioita ikäänsä nähden. Yksi on taas liikunnallinen, reipas, kohtelias, sydän kultaa, järkevä, hellyydenkipeä, suunnitelmallinen ja aina iloinen.

Kaikki aivan eri puusta. Kaikkia on kasvatettu eri tavoin koska samat keinot ei vain toimi.

Tämä (vale?)diagnoosin saaneen tutkimukset aloitettiin jo 2 vuotiaana. Puhumaan oppi 4 vuotiaana. Diagnoosi varmistui 5 vuotiaana. Neuvola ja päiväkoti oli tukemassa diagnoosin saantia. Lääkityksen jälkeen kaikki alkoi sujumaan. Käytös ei tietenkään muuttunut mutta tuli ponnistelukestävyyttä ja sitä kautta onnistumisia. Jos lääke unohtuu koulupäivänä, opettaja huomaa sen heti. Käsiala on sotkuista, ei saa tehtävistä kiinni ja luovuttaa helposti.

En mä oikein keksi miten tuon teeskentelisi?

Oikeastiko adhd-diagnooseja tehdään jo 5-vuotiaille ja neuropsykologiset tutkimukset aloitetaan 2 vuotiaana? Meillä pääsee alustaviin tutkimuksiin aikaisintaan silloin, kun lapsi on 5v.

http://www.adhd-tietoa.fi/mikae-adhd-on/adhdn-diagnosointi/lasten-diagn…

Myös tuo linkki tukee omaa näkemystäni.

Ymmärsin kuitenkin, että teillä on ilmeisesti aloitettu tutkimukset muiden neurologisten poikkeamien takia varhain mutta että adhd:ta alettu samantien 2-vuotiaalta kartoittamaan ja diagnoosi 5-vuotiaana...

Kyllä, noin 10 vuotta sitten tehtiin näin. Neuvolassa kiinnitettiin huomiota lapsen tarkkaavaisuuteen ja hahmotuskykyyn. Tutkinta aloitettiin psykologin luona eri testein josta lähete sairaalaan, saimme myös toiminta-ja puheterapiaa. 4 vuotiaana aloitettiin testit sairaalassa ja sai diagnoosin juuri ennen 5-vuotis syntymäpäiviään. Lääkitys aloitettiin lapsen ollessa esikoulussa 5,5 vuotiaana.

Jo vauva-aikana neuvolan tädin kanssa puhuessa tultiin siihen tulokseen että jotain tutkimuksia tulee olemaan tulevaisuudessa. Lapsen synnytys oli hirveä, imukuppi lipesi useasti ruhjoen pojan pään, palasi normaaliksi vasta 2 vuoden iässä.Lapsi ei oppinut koskaan imuotetta, imetys ei onnistunut. Ei kontannut ollenkaan ja monia muita lapselle tärkeitä kehitysvaiheita jäi tulematta. En ole ikinä hetkeäkään epäillyt että pojan diagnoosi olisi väärä. Pojalla tuon ad-hd:n lisäksi myös pari muuta sairautta.

Noin 10 vuotta sitten hoitokäytäntö oli sama kuin nyt. Alle 5-vuotiaita ei testata adhd:n osalta. Toki, silloin jos on viitteitä muista oireyhtymistä, kehityksen viivästymistä tmv.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme ns. helppoa lasta, joista (diagnosoimattomien) ADHD-lasten vanhemmat aina toteavat, että "hyvähän sinun on, kun lapset on tuollaiset, mutta kun sama ei päde muihin lapsiin". Eli heidän on turha lapsiaan kasvattaa, turha laittaa rajoja, turha huomata lapsen tekemisiä, kun se lapsi on sellainen, ettei siihen mikään auta.

Olen samaa mieltä psykologin kanssa: diagnoosin saa liian helposti ja turhaan. Monelle lapselle elämä olisi helpompaa, jos vanhemmilla olisi halua olla vanhempia eikä kavereita.

Millä selität sen, että elin perheessä, jossa oli todella tiukka kuri ja kasvatettiin, suorastaan autoritäärisesti ja silti diagnosoitiin aikuisena adhd. Paskat vanhemmat, kun eivät kasvattaneet adhd:ta pois?

Vierailija kirjoitti:

Osassa tapauksista "huonoon vanhemmuuteen" saattaa olla syynä ihan vain se, että vanhemmallakin on adhd. Varmasti on vaikeampi toimia johdonmukaisesti ja ottaa lapsi riittävällä tavalla huomioon, jos oman impulsiivisuuden ja tarkkaavuuden kanssa on ongelmia. Ominaisuus on vielä kaiken lisäksi periytyvä, joten tällaisen adhd-vanhemmalle kun syntyy normaalia enemmän ohjausta ja selkeyttä tarvitseva adhd-lapsi, niin ongelmia on varmasti luvassa. Tässäkään tapauksessa vanhempaa ei kuitenkaan varsinaisesti voi syyttää asiasta, johon hänen omat vaikuttamismahdollisuutensa ovat varsin rajalliset.

Adhd:n perinnöllisyys varmasti on ongelmallista. Jos perheessä sekä lapsilla että vanhemmilla on adhd niin varmasti on vaikeaa.

Vanhemman hoitamaton adhd voi myös helposti aiheuttaa oireilua terveelle lapselle.

Siksi tätä pitäisi tutkia enemmän ja opetella diagnosoimaan ja hoitamaan tarkemmin. Nykyään tarkkaillaan hirveästi diabetesta ja pyritään sairastuneet saamaan hoitoon mahdollisimman varhain, ja terveille korkean riskin omaaville annetaan ruokavalio-ohjausta ja kontrolloidaan tilanteen kehittymistä.

Adhd kaipaisi myös jotain samansuuntaista, mutta pienemmässä mittakaavassa. Miksei sitä voisi kartoittaa vaikka samaan tapaan kuin alkoholiongelmia tai vaikka masennusta.

Tällä hetkellä aikuiset adhd ihmiset ovat ilman hoitoa elleivät osaa ja jaksa vaatia sitä riittävän tarmokkaasti.

Ihmettelenpä vaan, että jos ne diagnoosit on keksittyjä, niin miten lääkkeet sitten vaikuttaa toivotulla tavalla, eli rauhoittavasti näihin epäaitoihin adhd-tapauksiin? Kaikki varmaan tietää mitä amfetamiini aiheuttaa normaaleissa aivoissa, reaktio on päinvastainen kuin adhd:n kohdalla. Aivoihin tietysti vaikuttaa samalla tavalla, stimuloivasti, kiiihdyttävästi, mutta käytökseen vaikutus on adhd:n ja ei-adhd:n kohdalla täysin erilainen. Luulisi että viimeistään tämä paljastaisi väärän diagnoosin.