Miksei perheetön aikuinen ihminen mene katsomaan kuolemaa tekevää vanhempaansa?

Vierailija kirjoitti:

Rahalla ei saa aitoa rakkautta.

Ei näköjään. Ei edes lastaan rakastamalla ja tukemalla häntä niin hyvin kuin on rahkeita suinkin riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän olis paras jutella sen lapsen kanssa suoraan aiheesta. Ei kukaan meistä tiedä, mitä hänen päässään liikkuu.

Lapsi ei suostu juttelemaan. Ei vastaa soittoon, tekstiviestiin eikä sähköpostiin vaikka hänelle on ilmoitettu että nyt ovat konkreettisesti viimeiset hetket käsillä. Matkarahatkin on laitettu hänen tililleen eli nyt se tulo ei ole edes rahasta kiinni. Pahaa tekee!

Koska vanhempi on ollut viimeksi lapsensa kanssa tekemisissä? Onko heillä ollut riitaa viimeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja perheettömyys liittyy asiaan miten?

Perheetön on aina vapaampi kulkemaan.

Noi on niitä hetkiä elämässä, milloin asiat joko vaan järjestetään tai ei. Tai sitten voi todeta, että olisin halunnut, mutten päässyt (työ, matka, perhesyy tms.), mutta yleensä se syy on jotain painavampaa kuin se, että on olemassa oma perhe.

Otan tämän siinä mielessä henkilökohtaisesti, että isäni on erakoitunut. Ehkä jossain virallisissa papereissa sairaalassa voisi näkyä, että hänellä on lapsi ja sitten ihmetellään, miksei se paskapäälapsi suvaitse koskaan käydä paikalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja perheettömyys liittyy asiaan miten?

Todnäk. vaikka siten, ettei tarvitsisi edes raahata lapsia mukaan, ei tarvitsisi järjestää lastenhoitokuvioita uusiksi tms. Yksinelävän nyt vain on helpompi matkustaa.

Kyllä perheelliset pääsevät kuolinvuoteelle ja jopa hautajaisiinkin. Vai oletko kuullut, että on yleistä jättää hautajaiset väliin lasten vuoksi? Joitain asioita vaan tehdään, oli lapsia tai ei ja tässä tapauksessa lapset ovat onneton tekosyy. Kuulostaa ihan siltä, että ap:n mielestä hänen on ok olla menemättä perheellisenä ja lapsettoman sisaruksen pitäisi sitten mennä paikalle. 

Huokaus, en ole kuullut, enkä ole ajatellutkaan. Aika hyvin vääristit viestini. Yritin vain tulkita ap:n viestiä. Ymmärsin, että ap tarkoitti, että tuolla lapsella ei ole edes perhettä tekosyynä.

Näin, viestejä voidaan tulkita niin monesta näkökulmasta. Ei ole pelkästään tahtokysymys lähteä katsomaan kuolevaa vanhempaansa, jos on pieniä lapsia. Olin itse tuollaisessa tilanteessa vuosia sitten. Olisin halunnut mennä äidin luokse vaikka joka viikonloppu, mutta se oli kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa sula mahdottomuus, kun matkaa oli välissä yli 500 km. Aina, kun äidin luota lähdin, oli tunne, että tämä oli viimeinen tapaaminen. Välillä lapset olivat mukana, välillä isän kanssa kotona. Mutta tämän kokemuksen jälkeen sanon kyllä, että "lapsellisilla" voi olla ihan käytännön ongelmia käyntien järjestelemisissä vaikka tahtoa olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.

Tätä tämä on näköjään. Tulin täältä kysymään koska en saa vastausta omalta lapseltamme. Surettaa sekä kuolevan että lapsen puolesta. Nämä sukupolvien väliset erot ovat suuria. Kaikista surullisinta on se, että kuoleva odottaa aina hereillä ollessaan lasta tulevaksi ja ilahtuu aina kun joku menee meidän oven läheltä rapussa. Sen jälkeen hän taas pettyy ja itkee salaa.

Minä en mennyt äidin hautajaisiin. Ei hyväksynyt homoseksuaalisuuttani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahalla ei saa aitoa rakkautta.

Ei näköjään. Ei edes lastaan rakastamalla ja tukemalla häntä niin hyvin kuin on rahkeita suinkin riittänyt.

Ehdollinen rakkaus ei ole rakkautta.

Joillekin se vanhempi voi olla jo kuollut, vaikka eläisikin. Hyvästit on sanottu vuosia sitten. Mutta eipähän tuosta nyt ulkopuolinen selvää ota eikä asia ulkopuolisille edes kuulu. Jokaisella on syynsä.

En tosin ymmärrä, miten kuolema ikään kuin "pyhittää" ihmisen. En myöskään usko "viimeisiin sanoihin", joilla kuitataan pois tehdyt vääryydet.

Tosin tiedän tapauksia, joissa se lapsi johon ei saada yhteyttä on ollut ryyppyreissulla tai muute tutkalla.

Toivottavasti tämä kuoleva vanhempi on tehnyt testametin tai lahjoittanut etukäteen jonnekin muualle kuin tälle kiittämättömälle lapselleen  Njäh!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa nämä ketjun "ymmärtäväiset" kermaperseet. Tuollako tavalla ihmiset nykyään kohtelevat läheisiään? Noku mua ahdisti ja ois tullu paha mieli....

Oletko ap vai miksi otat tämän niin henkilökohtaisesti?

Itse olen sellainen "kermaperse" , että ymmärrän hyvin, että nuoren ihmisen voi olla vaikea mennä kuolevan vanhempansa luokse. Kuolema ja sairaus on vielä niin kaukana nuoren maailmasta.  Syitä menemisen lykkäämiseen löytyy aina.

Ja ikää mittarissa tällä "kermaperseellä"  jo yli 60 v.

Otan tämän henkilökohtaisesti, koska kuolema koskettaa ja tulee koskettamaan meitä kaikkia jossain vaiheessa ja usein vielä monella eri tavalla, enkä voi sietää tuota tunteellisuudeksi naamioitunutta empatiakyvyttömyyttä ja selkärangattomuutta. Ap:nkin tarinassa on kyse vielä ihan aikuisesta ihmisestä. Ja totta helvetissä se on VAIKEAA, ei kai kukaan muuta väitä.

Kaikki eivät vain pysty kohtaamaan näitä vaikeita tilanteita. Ihmisellä on käytössä paljon tiedostamattomia pakokeinoja. Emme tiedä, vaikka ap:n lapsi on sairastumassa vaikka masennukseen vanhemman sairauden myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.

Tätä tämä on näköjään. Tulin täältä kysymään koska en saa vastausta omalta lapseltamme. Surettaa sekä kuolevan että lapsen puolesta. Nämä sukupolvien väliset erot ovat suuria. Kaikista surullisinta on se, että kuoleva odottaa aina hereillä ollessaan lasta tulevaksi ja ilahtuu aina kun joku menee meidän oven läheltä rapussa. Sen jälkeen hän taas pettyy ja itkee salaa.

Et voi tietää, mikä on totuus kuolevan ja lapsensa välillä, koska kuulet vain toisen puolen puheet. On asioita, joita kaikki eivät ymmärrä, kun eivät ole itse kokeneet elämässään vastaavaa. Täälläkin on kerrotty syitä vastaavaan tilanteeseen, mutta et halua ymmärtää,  kuunnella, ottaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.

Tätä tämä on näköjään. Tulin täältä kysymään koska en saa vastausta omalta lapseltamme. Surettaa sekä kuolevan että lapsen puolesta. Nämä sukupolvien väliset erot ovat suuria. Kaikista surullisinta on se, että kuoleva odottaa aina hereillä ollessaan lasta tulevaksi ja ilahtuu aina kun joku menee meidän oven läheltä rapussa. Sen jälkeen hän taas pettyy ja itkee salaa.

Ehkä lapsella on mielenterveys ongelmia, eikä vaan pysty puhumaan puhelimessa tai matkustamaan. Tärkeintä on, että itse olet kuolevan tukena. Voimia tulevaan.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne kuulostaa oudolta, että vanhempi haluaa lapsen viimeisen kerran käymään ennen kuolemaansa. Mitä on tapahtunut sitä ennen, miksi vanhemmat ja lapsi eivät ole olleet tekemisissä? Olisi kannattanut panostaa siihen aikaan, olla yhtä innokas tapaamaan lastaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Marttyyrimaista vivahdetta huudella ympäriinsä, ettei lapsi tule viimeisen vuoteen äärelle. Jos välit eivät ole olleet kunnossa ennenkään, kun jalka nousi. Ap, toimitko torvena tietämättä tapahtumia, ajattelitko paljonkin vaikeuttaa tytön elämää.

Häneen on panostettu koko ajan. Kodista muuttamisen jälkeen olemme tukeneet häntä taloudellisesti joka ikinen kuukausi ja maksaneet hänen matkojaan kotiimme sekä hänen harrastuksiaan. Emme ymmärrä miksei hän halua nyt tulla koska emme ole riidelleet hänen kanssaan. Edellisellä kerralla nähdessä oli kaikki ihan tavallisesti. Olemme siis todellakin olleet tekemisissä keskenämme.

Kantaako hän nyt kaunaa siitä, ettei meillä riitä hänelle yhtä paljon voimavaroja kuin ennen toisen vanhemman äkillistä sairastumista? Onko hän loukkaantunut pyynnöstä tulla mahdollisimman pian käymään kotona? En ymmärrä teitä nykyajan nuoria ja sen vuoksi haluan tietää kuinka ajattelette tässä tilanteessa.

Tuntuu pahalta, että te syötätte puolisoani lapsemme seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pidätte meitä kylminä ja huonoina vanhempia. Voin vannoa käsi Raamatulla etten ole huomannut mitään perverssiä lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa ja olemme todellakin yrittäneet parhaamme. Kohta minultakin, jonka pitäisi jaksaa, loppuvat voimat tässä tilanteessa. Ottaa oikein sydämestä katsoa lastaan odottavan vanhemman kärsimystä. Välillä tuntuu siltä, että kohta minäkin menen puolisoni mukana. Suru ja häpeä tuntuu murskaavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se materiaalinen ja rahallinen tuki ei ole vanhemmuutta. Sen varaan ei voi ihmissudetta rakentaa. 

Materiaalinen tuki ei tarkoita sitä etteikö lasta olisi rakastettu ja rakasteta vieläkin. Tässä ei ole kyse ainakaan vanhemman rakkauden puutteesta. Miksi aikuinen lapsi on tunnekylmä?

Rakkauttakin on niin monenlaista.

Meillä on kyse vanhempien rakkaudesta siihen omaan ainutlaatuiseen lapseensa. Mitä väärää siinä on?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaja on keksinyt nyyhkytarinan ja on kärkkymässä kuolleen perintöä. Mustamaalaa lasta, jotta pääsisi itse osingoille. Haista paska ap!!!

En ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee että vanhempi on ollut huono vanhempi? Tai sitten liian kipeä asia, on niin herkkä ettei pysty menemään?

Vanhempi on milteinpä jumaloinut lastaan ja halunnut hänelle aina vain parasta. On ollut lempeä, kärsivällinen ja anteeksiantavainen kasvattaja ja on tukenut lastansa aikuisuudessa ihan omasta halustaan koska todellakin haluaa lapsen elämän olevan paljon helpompaa kuin omansa. Vanhempi on köyhistä oloista ja joutunut huolehtimaan 100% itse ja omalla työllään koulutukseltaan ja elintasostaan.

Vanhemman tuppautuminen ärsyttää ja ahdistaa lasta?

Kuinka pankkitilille tuleva raha on tuppautumista jos lapsi on itse valittanut rahapulaansa? Kertaakaan emme ole käyneet hänen asunnossaan koska hän ei ole edes kutsunut meitä koskaan kahville. Kuinka suuri sen hajuraon pitäisi olla jotta lapsi tuntisi olonsa onnelliseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne kuulostaa oudolta, että vanhempi haluaa lapsen viimeisen kerran käymään ennen kuolemaansa. Mitä on tapahtunut sitä ennen, miksi vanhemmat ja lapsi eivät ole olleet tekemisissä? Olisi kannattanut panostaa siihen aikaan, olla yhtä innokas tapaamaan lastaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Marttyyrimaista vivahdetta huudella ympäriinsä, ettei lapsi tule viimeisen vuoteen äärelle. Jos välit eivät ole olleet kunnossa ennenkään, kun jalka nousi. Ap, toimitko torvena tietämättä tapahtumia, ajattelitko paljonkin vaikeuttaa tytön elämää.

Häneen on panostettu koko ajan. Kodista muuttamisen jälkeen olemme tukeneet häntä taloudellisesti joka ikinen kuukausi ja maksaneet hänen matkojaan kotiimme sekä hänen harrastuksiaan. Emme ymmärrä miksei hän halua nyt tulla koska emme ole riidelleet hänen kanssaan. Edellisellä kerralla nähdessä oli kaikki ihan tavallisesti. Olemme siis todellakin olleet tekemisissä keskenämme.

Kantaako hän nyt kaunaa siitä, ettei meillä riitä hänelle yhtä paljon voimavaroja kuin ennen toisen vanhemman äkillistä sairastumista? Onko hän loukkaantunut pyynnöstä tulla mahdollisimman pian käymään kotona? En ymmärrä teitä nykyajan nuoria ja sen vuoksi haluan tietää kuinka ajattelette tässä tilanteessa.

Tuntuu pahalta, että te syötätte puolisoani lapsemme seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pidätte meitä kylminä ja huonoina vanhempia. Voin vannoa käsi Raamatulla etten ole huomannut mitään perverssiä lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa ja olemme todellakin yrittäneet parhaamme. Kohta minultakin, jonka pitäisi jaksaa, loppuvat voimat tässä tilanteessa. Ottaa oikein sydämestä katsoa lastaan odottavan vanhemman kärsimystä. Välillä tuntuu siltä, että kohta minäkin menen puolisoni mukana. Suru ja häpeä tuntuu murskaavalta.

Tämä nykyajan nuori, kohta rouva 55 vuotta , näkee jo rivien välistä, mikä on ongelmanne. Toivottavasti vielä ymmärtäisit laskea kilpesi ja tutustut lapseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee että vanhempi on ollut huono vanhempi? Tai sitten liian kipeä asia, on niin herkkä ettei pysty menemään?

Vanhempi on milteinpä jumaloinut lastaan ja halunnut hänelle aina vain parasta. On ollut lempeä, kärsivällinen ja anteeksiantavainen kasvattaja ja on tukenut lastansa aikuisuudessa ihan omasta halustaan koska todellakin haluaa lapsen elämän olevan paljon helpompaa kuin omansa. Vanhempi on köyhistä oloista ja joutunut huolehtimaan 100% itse ja omalla työllään koulutukseltaan ja elintasostaan.

Vanhemman tuppautuminen ärsyttää ja ahdistaa lasta?

Kuinka pankkitilille tuleva raha on tuppautumista jos lapsi on itse valittanut rahapulaansa? Kertaakaan emme ole käyneet hänen asunnossaan koska hän ei ole edes kutsunut meitä koskaan kahville. Kuinka suuri sen hajuraon pitäisi olla jotta lapsi tuntisi olonsa onnelliseksi?

Luuletko, että onnellisuus tulee hajuraosta tai pankkisiirroista? Tärkein puuttuu, jota et näe.

Vierailija kirjoitti:

Näitä, kun herätään vasta kuolinvuoteella, että ai niin ne lapset. Kannattaisi panostaa eläessään hyviin väleihin lastensa kanssa, niin ei ole ongelmaa siellä kuolinvuoteellakaan.

Emme ole riidelleet. Olemme kuunnelleet aina hyvin herkällä korvalla lapsen tarpeita. Näköjään sekään ei ole sitten ollut riittävästi.

Jäikö miehen lapsi varjoon uuden liiton ja sisaruspuolen myötä?