Miksei perheetön aikuinen ihminen mene katsomaan kuolemaa tekevää vanhempaansa?

bsdfdf kirjoitti:

Tekisi liian kipeätä? Jotkut kaihtaa kaikkia elämän ikäviä osa-alueita. 

Vanhemman kuoleman voi sitten kätevästi skipata tietoisuudestaan ja elää porskuttaa teennäinen kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se materiaalinen ja rahallinen tuki ei ole vanhemmuutta. Sen varaan ei voi ihmissudetta rakentaa. 

Materiaalinen tuki ei tarkoita sitä etteikö lasta olisi rakastettu ja rakasteta vieläkin. Tässä ei ole kyse ainakaan vanhemman rakkauden puutteesta. Miksi aikuinen lapsi on tunnekylmä?

Materiaalinen tuki ei myöskään tarkoita sitä, että lasta olisi rakastettu.

Vierailija kirjoitti:

Eipä voi tietää perheen välejä. Jos se aito rakkaus ja välittäminen jäi antamatta. Ne on tärkeämpiä kuin rahallinen ja materiaalinen tuki.

Kun isoisäni teki kuolemaa tapaturman jälkeen, kauimmaiset tulivat lentokoneella Tukholmasta asti. Isoisä ei kuollut yksin. Meitä oli siinä monta hänen lastenlastaan ja omat lapset. Sama mummin kohdalla. Kumpikin oli vilpittömiä, välittäviä ja pyytettömiä ihmisiä, joiden seurassa oli hauska olla, ja joilla kyläiltiin usein. Heillä ei ollut eläessään sellaista viikkoa, että ei olisi käynyt vieraita.

Kai se kertoo jotain ihmisestä ja siitä, miten on elänyt.

tyttöön

Sitä aitoa rakkautta ja välittämistä on annettu jälkeläiselle koko hänen elinikänsä ajan. Törkeimmätkin toilaukset ovat annettu anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos on jo sanonut omat hyvästinsä, eikä se "katsominen" enää sitä asiaa muuta kummankaan osalta siinä tilanteessa.

Ai, siinä vaiheessako kun vanhempi ei ole vielä edes tiennyt kuolemaan johtavasta sairaudestaan? No, kiittämättömyys on näköjään maailman palkka.

No se lapsi on itsekäs paskiainen?

Mitä vanhemmaksi elän sitä suvaitsevaisemmaksi tulen erilaisuutta kohtaan.

Eiköhän meillä ole kaikilla pelkoja uutta ja vierasta kohtaan.Ehkä toivoo, että kuolema ei olisi totta, pelkää parkuvansa kuin pieni lapsi, menettävänsä kasvonsa, ei tiedä mitä sanoa, pelkää että vanhempi tulee sanoineen liian lähelle, luultavasti halua unohtaa koko asian, haluaa kaiken olevan ennallaan jne.

Usein ne, jotka vetäytyvät tuollaisissa tilanteissa ovat niitä tuntevampia, mutta pitävät kaiken kauheana möykkynä sisällään ja pelkäävät sen syöksyvän ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se materiaalinen ja rahallinen tuki ei ole vanhemmuutta. Sen varaan ei voi ihmissudetta rakentaa. 

Materiaalinen tuki ei tarkoita sitä etteikö lasta olisi rakastettu ja rakasteta vieläkin. Tässä ei ole kyse ainakaan vanhemman rakkauden puutteesta. Miksi aikuinen lapsi on tunnekylmä?

Vanhemman kohtaaminen sairaana ja heikkona voi olla joillekin hyvin ahdistavaa ja vaikeaa. Omassa perhepiirissäni olen tämän nähnyt yli 30 v miessukulaiseni kohdalla. Oman isän vakava sairaus on yksinkertaisesti liian kova paikka.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi elän sitä suvaitsevaisemmaksi tulen erilaisuutta kohtaan.

Eiköhän meillä ole kaikilla pelkoja uutta ja vierasta kohtaan.Ehkä toivoo, että kuolema ei olisi totta, pelkää parkuvansa kuin pieni lapsi, menettävänsä kasvonsa, ei tiedä mitä sanoa, pelkää että vanhempi tulee sanoineen liian lähelle, luultavasti halua unohtaa koko asian, haluaa kaiken olevan ennallaan jne.

Usein ne, jotka vetäytyvät tuollaisissa tilanteissa ovat niitä tuntevampia, mutta pitävät kaiken kauheana möykkynä sisällään ja pelkäävät sen syöksyvän ulos.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän olen oppinut ajattelemaan muitakin kuin vain omaa napaa ja näitä kuuluisia Omia Tunteita.

Jos lasta pelottaa vanhemman kuolema, niin kuinka paljon pelottaa sitä kuolevaa vanhempaa? Seiskää läheistenne rinnalla vaikeissa hetkissä.

Eiköhän olis paras jutella sen lapsen kanssa suoraan aiheesta. Ei kukaan meistä tiedä, mitä hänen päässään liikkuu.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi elän sitä suvaitsevaisemmaksi tulen erilaisuutta kohtaan.

Eiköhän meillä ole kaikilla pelkoja uutta ja vierasta kohtaan.Ehkä toivoo, että kuolema ei olisi totta, pelkää parkuvansa kuin pieni lapsi, menettävänsä kasvonsa, ei tiedä mitä sanoa, pelkää että vanhempi tulee sanoineen liian lähelle, luultavasti halua unohtaa koko asian, haluaa kaiken olevan ennallaan jne.

Usein ne, jotka vetäytyvät tuollaisissa tilanteissa ovat niitä tuntevampia, mutta pitävät kaiken kauheana möykkynä sisällään ja pelkäävät sen syöksyvän ulos.

En tiedä, ovatko tuntevampia, miten sitä nyt voi edes mitata. Voisiko olla, että ovat kyvyttömämpiä kohtaamaan omia erilaisia tunteitaan.

Ja perheettömyys liittyy asiaan miten?

Rahalla ei saa aitoa rakkautta.

Ahdistaa nämä ketjun "ymmärtäväiset" kermaperseet. Tuollako tavalla ihmiset nykyään kohtelevat läheisiään? Noku mua ahdisti ja ois tullu paha mieli....

Varmaan joku lattekahvittelu sovittu ni ei kerkee.

Vierailija kirjoitti:

Ja perheettömyys liittyy asiaan miten?

Todnäk. vaikka siten, ettei tarvitsisi edes raahata lapsia mukaan, ei tarvitsisi järjestää lastenhoitokuvioita uusiksi tms. Yksinelävän nyt vain on helpompi matkustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on jo sanonut omat hyvästinsä, eikä se "katsominen" enää sitä asiaa muuta kummankaan osalta siinä tilanteessa.

Ai, siinä vaiheessako kun vanhempi ei ole vielä edes tiennyt kuolemaan johtavasta sairaudestaan? No, kiittämättömyys on näköjään maailman palkka.

Mistä helv. luulet meidän tietävän jonkun yksittäisen henkilön mielenliikkeet täällä? Yleisesti tuo voi olla syy, mutta ei päde jokaiseen, ihan niin kuin sekään selitys ei päde, että jokaista on hyväksikäytetty eikä siksi halua tavata vanhempaansa.

Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.

Ei todellakaan päde jokaiseen. Itselleni on vieläkin vaikea kestää sitä, etten voinut olla äitini vuoteen vieressä kun hän kuoli. Syy siihen ei liity minuun, toivon että joskus saan voimaa kirjoittaa siitä vaikka blogia, mitä tahansa. Tässä maassa tapahtuu asioita joita harva osaisi edes kuvitella.

Tilanne kuulostaa oudolta, että vanhempi haluaa lapsen viimeisen kerran käymään ennen kuolemaansa. Mitä on tapahtunut sitä ennen, miksi vanhemmat ja lapsi eivät ole olleet tekemisissä? Olisi kannattanut panostaa siihen aikaan, olla yhtä innokas tapaamaan lastaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Marttyyrimaista vivahdetta huudella ympäriinsä, ettei lapsi tule viimeisen vuoteen äärelle. Jos välit eivät ole olleet kunnossa ennenkään, kun jalka nousi. Ap, toimitko torvena tietämättä tapahtumia, ajattelitko paljonkin vaikeuttaa tytön elämää.

Tiedän yhden viiskymppisen, joka rakasti isäänsä, mutta ei ole pystynyt menemään kertaakaan haudalle, vaikka kuolemasta on 10 vuotta. (Asuu samassa kaupungissa ja on terve)

Naapuri kuoli ja menin hautajaisiin. Sen toinen poika ei ollut hautajaisissa. Siellä olleen pojan vaimo sanoi, että kutsuttu on, mutta ei vaan halunnut tulla.

Tämä kuollut naapuri oli hyvin kiltti ihminen. Huonot välit häneen ei voi olla syynä. Oli mun äitini hyvä ystävä. Tunteneet lapsesta asti.