Lue keskustelun säännöt.
Miksei perheetön aikuinen ihminen mene katsomaan kuolemaa tekevää vanhempaansa?
13.01.2017 |
Vaikka on pyydetty tulemaan. Kotoa on aikuiselle lapselle annettu materiaalista ja rahallista tukea niin paljon kuin mahdollista. Miksi on mahdotonta tulla käymään lapsuudenkodissa siinä vaiheessa kun vanhempi voi vielä elossa ollessaan jättää hyvästi?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne kuulostaa oudolta, että vanhempi haluaa lapsen viimeisen kerran käymään ennen kuolemaansa. Mitä on tapahtunut sitä ennen, miksi vanhemmat ja lapsi eivät ole olleet tekemisissä? Olisi kannattanut panostaa siihen aikaan, olla yhtä innokas tapaamaan lastaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Marttyyrimaista vivahdetta huudella ympäriinsä, ettei lapsi tule viimeisen vuoteen äärelle. Jos välit eivät ole olleet kunnossa ennenkään, kun jalka nousi. Ap, toimitko torvena tietämättä tapahtumia, ajattelitko paljonkin vaikeuttaa tytön elämää.
Häneen on panostettu koko ajan. Kodista muuttamisen jälkeen olemme tukeneet häntä taloudellisesti joka ikinen kuukausi ja maksaneet hänen matkojaan kotiimme sekä hänen harrastuksiaan. Emme ymmärrä miksei hän halua nyt tulla koska emme ole riidelleet hänen kanssaan. Edellisellä kerralla nähdessä oli kaikki ihan tavallisesti. Olemme siis todellakin olleet tekemisissä keskenämme.
Kantaako hän nyt kaunaa siitä, ettei meillä riitä hänelle yhtä paljon voimavaroja kuin ennen toisen vanhemman äkillistä sairastumista? Onko hän loukkaantunut pyynnöstä tulla mahdollisimman pian käymään kotona? En ymmärrä teitä nykyajan nuoria ja sen vuoksi haluan tietää kuinka ajattelette tässä tilanteessa.
Tuntuu pahalta, että te syötätte puolisoani lapsemme seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pidätte meitä kylminä ja huonoina vanhempia. Voin vannoa käsi Raamatulla etten ole huomannut mitään perverssiä lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa ja olemme todellakin yrittäneet parhaamme. Kohta minultakin, jonka pitäisi jaksaa, loppuvat voimat tässä tilanteessa. Ottaa oikein sydämestä katsoa lastaan odottavan vanhemman kärsimystä. Välillä tuntuu siltä, että kohta minäkin menen puolisoni mukana. Suru ja häpeä tuntuu murskaavalta.
Mitä ihmettä sää häpeet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän olis paras jutella sen lapsen kanssa suoraan aiheesta. Ei kukaan meistä tiedä, mitä hänen päässään liikkuu.
Lapsi ei suostu juttelemaan. Ei vastaa soittoon, tekstiviestiin eikä sähköpostiin vaikka hänelle on ilmoitettu että nyt ovat konkreettisesti viimeiset hetket käsillä. Matkarahatkin on laitettu hänen tililleen eli nyt se tulo ei ole edes rahasta kiinni. Pahaa tekee!
Koska vanhempi on ollut viimeksi lapsensa kanssa tekemisissä? Onko heillä ollut riitaa viimeksi?
Ei ole ollut minkäänlaista riitaa viime kesänä. Lapsen tatuointia sanoin vahingossa rumaksi mutta pyysin anteeksi ja hyvittelin kun hänelle tuli paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin kuoleman käsittely ja kuolevan näkeminen voi olla vaikeaa. Oli sitten perheellinen tai perheetön. En ole varma pystyisinkö itsekkään menemään.
Eikö sinua jäisi yhtään vaivaamaan se, ettei kuoleva vanhempasi pääse ikinä kertomaan sinulle viimeisiä ajatuksiaan? Et saa tilanteesta uusintaa sitten millään vaikka kuinka haluaisi sitä myöhemmin.
No, olisiko kannattanut olla hyvä vanhempi, niin voisi mennäkin katsomaan? Arvaa, kiinnostaako pätkääkään tunnekylmän paskan viimeiset henkäykset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä, kun herätään vasta kuolinvuoteella, että ai niin ne lapset. Kannattaisi panostaa eläessään hyviin väleihin lastensa kanssa, niin ei ole ongelmaa siellä kuolinvuoteellakaan.
Emme ole riidelleet. Olemme kuunnelleet aina hyvin herkällä korvalla lapsen tarpeita. Näköjään sekään ei ole sitten ollut riittävästi.
Vinks, toistat marttyyrimaisesti tuota "näköjään ei ole ollut sitten riittävästi".
Ei kuolevan tarvitse olla mikään vuoden vanhempi, että voisi olettaa lapsen tukevan kuolevaa vanhempaansa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni vanhempi kuvittelee olleensa hyvä ja rakastava, vaikka tosiasiallisesti onkin kontrolloiva, manipuloiva marttyyri.
Taustalla voi olla tällainen kuvio myös.
Aikuisen lapsen mielenterveys ongelmat. On hyvä pitää itsensä erossa ihmisistä, jotka aiheuttavat pahaa oloa. Tilanne palvelee molempia parhaiten, ei aiheuteta lisää pahaa mieltä vanhoista asioista, joita ei voi korjata. Jos kahden sukupolven elämässä ei löydy vetovoimaa kohtaamiseen, ei sinne ole koskaan ole luotu mahdollisuutta kiintymyksellekään. Aikuinen vanhempi on aikanaan itse "kääntänyt selkänsä" pienelle lapselleen !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahalla ei saa aitoa rakkautta.
Ei näköjään. Ei edes lastaan rakastamalla ja tukemalla häntä niin hyvin kuin on rahkeita suinkin riittänyt.
Ehdollinen rakkaus ei ole rakkautta.
Millä tavalla meidän rakkautemme on ollut ehdollista? Lapsihan on saanut aina tehdä mitä on halunnut. Emme ole ikinä vaatineet häneltä mitään.
Ei se kuole yhtään eri tavalla jos raahaudun paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa nämä ketjun "ymmärtäväiset" kermaperseet. Tuollako tavalla ihmiset nykyään kohtelevat läheisiään? Noku mua ahdisti ja ois tullu paha mieli....
Oletko ap vai miksi otat tämän niin henkilökohtaisesti?
Itse olen sellainen "kermaperse" , että ymmärrän hyvin, että nuoren ihmisen voi olla vaikea mennä kuolevan vanhempansa luokse. Kuolema ja sairaus on vielä niin kaukana nuoren maailmasta. Syitä menemisen lykkäämiseen löytyy aina.
Ja ikää mittarissa tällä "kermaperseellä" jo yli 60 v.
Otan tämän henkilökohtaisesti, koska kuolema koskettaa ja tulee koskettamaan meitä kaikkia jossain vaiheessa ja usein vielä monella eri tavalla, enkä voi sietää tuota tunteellisuudeksi naamioitunutta empatiakyvyttömyyttä ja selkärangattomuutta. Ap:nkin tarinassa on kyse vielä ihan aikuisesta ihmisestä. Ja totta helvetissä se on VAIKEAA, ei kai kukaan muuta väitä.
Kaikki eivät vain pysty kohtaamaan näitä vaikeita tilanteita. Ihmisellä on käytössä paljon tiedostamattomia pakokeinoja. Emme tiedä, vaikka ap:n lapsi on sairastumassa vaikka masennukseen vanhemman sairauden myötä.
Tuo on sula mahdottomuus koska lapsi ei edes tiedä vanhemman sairaudesta. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja puolisoni ei ole halunnut pahoittaa lapsen mieltä kertomalla ikäviä uutisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä, kun herätään vasta kuolinvuoteella, että ai niin ne lapset. Kannattaisi panostaa eläessään hyviin väleihin lastensa kanssa, niin ei ole ongelmaa siellä kuolinvuoteellakaan.
Emme ole riidelleet. Olemme kuunnelleet aina hyvin herkällä korvalla lapsen tarpeita. Näköjään sekään ei ole sitten ollut riittävästi.
No miksi et sitten kysy suoraan lapselta, miksi ei tule ja myös kerro, että olisi kovasti toivottu vieras.
Just näin. Mutta ap:n tapaiset marttyyriäitejä ei kiinnosta selvitellä ongelmia. Lapselle sanotaan että tule käymään ja olet toivottu, mutta jotta tuleminen olisi mahdollista, pitäisi käsitellä vuosien kaiherrukset. Käsittely vaatisi kommunikointia ja toisen arvostamista, kuuntelelmista ja ymmärtämistä. Ei sovi ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haha teitä jotka itkevät ettei pääse kuulemaan viimeisiä puheita tai ajatuksia. Ihmisiä kuolee kuulkaas joka päivä, monesti vielä hyvin yllättäen ja varoittamatta. Kyllä te pystytte elämään ilman kuolevan näkemistä, moni muukin on pystynyt kautta aikojen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.
Tätä tämä on näköjään. Tulin täältä kysymään koska en saa vastausta omalta lapseltamme. Surettaa sekä kuolevan että lapsen puolesta. Nämä sukupolvien väliset erot ovat suuria. Kaikista surullisinta on se, että kuoleva odottaa aina hereillä ollessaan lasta tulevaksi ja ilahtuu aina kun joku menee meidän oven läheltä rapussa. Sen jälkeen hän taas pettyy ja itkee salaa.
Ehkä lapsella on mielenterveys ongelmia, eikä vaan pysty puhumaan puhelimessa tai matkustamaan. Tärkeintä on, että itse olet kuolevan tukena. Voimia tulevaan.
Miksei hän ole kertonut niistä meille soittaessaan?
Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa nämä ketjun "ymmärtäväiset" kermaperseet. Tuollako tavalla ihmiset nykyään kohtelevat läheisiään? Noku mua ahdisti ja ois tullu paha mieli....
Oletko ap vai miksi otat tämän niin henkilökohtaisesti?
Itse olen sellainen "kermaperse" , että ymmärrän hyvin, että nuoren ihmisen voi olla vaikea mennä kuolevan vanhempansa luokse. Kuolema ja sairaus on vielä niin kaukana nuoren maailmasta. Syitä menemisen lykkäämiseen löytyy aina.
Ja ikää mittarissa tällä "kermaperseellä" jo yli 60 v.
Otan tämän henkilökohtaisesti, koska kuolema koskettaa ja tulee koskettamaan meitä kaikkia jossain vaiheessa ja usein vielä monella eri tavalla, enkä voi sietää tuota tunteellisuudeksi naamioitunutta empatiakyvyttömyyttä ja selkärangattomuutta. Ap:nkin tarinassa on kyse vielä ihan aikuisesta ihmisestä. Ja totta helvetissä se on VAIKEAA, ei kai kukaan muuta väitä.
Kaikki eivät vain pysty kohtaamaan näitä vaikeita tilanteita. Ihmisellä on käytössä paljon tiedostamattomia pakokeinoja. Emme tiedä, vaikka ap:n lapsi on sairastumassa vaikka masennukseen vanhemman sairauden myötä.
Tuo on sula mahdottomuus koska lapsi ei edes tiedä vanhemman sairaudesta. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja puolisoni ei ole halunnut pahoittaa lapsen mieltä kertomalla ikäviä uutisia.
Siis lapsi ei tiedä edes että vanhempi on vakavasti sairas ja häntä syyllistetään ettei tule katsomaan kuolevaa? No huhheijaa miten tasapainoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa nämä ketjun "ymmärtäväiset" kermaperseet. Tuollako tavalla ihmiset nykyään kohtelevat läheisiään? Noku mua ahdisti ja ois tullu paha mieli....
Oletko ap vai miksi otat tämän niin henkilökohtaisesti?
Itse olen sellainen "kermaperse" , että ymmärrän hyvin, että nuoren ihmisen voi olla vaikea mennä kuolevan vanhempansa luokse. Kuolema ja sairaus on vielä niin kaukana nuoren maailmasta. Syitä menemisen lykkäämiseen löytyy aina.
Ja ikää mittarissa tällä "kermaperseellä" jo yli 60 v.
Otan tämän henkilökohtaisesti, koska kuolema koskettaa ja tulee koskettamaan meitä kaikkia jossain vaiheessa ja usein vielä monella eri tavalla, enkä voi sietää tuota tunteellisuudeksi naamioitunutta empatiakyvyttömyyttä ja selkärangattomuutta. Ap:nkin tarinassa on kyse vielä ihan aikuisesta ihmisestä. Ja totta helvetissä se on VAIKEAA, ei kai kukaan muuta väitä.
Kaikki eivät vain pysty kohtaamaan näitä vaikeita tilanteita. Ihmisellä on käytössä paljon tiedostamattomia pakokeinoja. Emme tiedä, vaikka ap:n lapsi on sairastumassa vaikka masennukseen vanhemman sairauden myötä.
Tuo on sula mahdottomuus koska lapsi ei edes tiedä vanhemman sairaudesta. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja puolisoni ei ole halunnut pahoittaa lapsen mieltä kertomalla ikäviä uutisia.
Siis mitä? Ja täällä uliset, miksi puolisosi lapsi ei tule kuolinvuoteelle! Ja sä et viitsi kirjoittaa lapsen sähköpostiin tai lähettää tekstiviestiä, että vanhempansa tekee kuolemaa. Siis oikeasti, hajoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne kuulostaa oudolta, että vanhempi haluaa lapsen viimeisen kerran käymään ennen kuolemaansa. Mitä on tapahtunut sitä ennen, miksi vanhemmat ja lapsi eivät ole olleet tekemisissä? Olisi kannattanut panostaa siihen aikaan, olla yhtä innokas tapaamaan lastaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Marttyyrimaista vivahdetta huudella ympäriinsä, ettei lapsi tule viimeisen vuoteen äärelle. Jos välit eivät ole olleet kunnossa ennenkään, kun jalka nousi. Ap, toimitko torvena tietämättä tapahtumia, ajattelitko paljonkin vaikeuttaa tytön elämää.
Häneen on panostettu koko ajan. Kodista muuttamisen jälkeen olemme tukeneet häntä taloudellisesti joka ikinen kuukausi ja maksaneet hänen matkojaan kotiimme sekä hänen harrastuksiaan. Emme ymmärrä miksei hän halua nyt tulla koska emme ole riidelleet hänen kanssaan. Edellisellä kerralla nähdessä oli kaikki ihan tavallisesti. Olemme siis todellakin olleet tekemisissä keskenämme.
Kantaako hän nyt kaunaa siitä, ettei meillä riitä hänelle yhtä paljon voimavaroja kuin ennen toisen vanhemman äkillistä sairastumista? Onko hän loukkaantunut pyynnöstä tulla mahdollisimman pian käymään kotona? En ymmärrä teitä nykyajan nuoria ja sen vuoksi haluan tietää kuinka ajattelette tässä tilanteessa.
Tuntuu pahalta, että te syötätte puolisoani lapsemme seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pidätte meitä kylminä ja huonoina vanhempia. Voin vannoa käsi Raamatulla etten ole huomannut mitään perverssiä lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa ja olemme todellakin yrittäneet parhaamme. Kohta minultakin, jonka pitäisi jaksaa, loppuvat voimat tässä tilanteessa. Ottaa oikein sydämestä katsoa lastaan odottavan vanhemman kärsimystä. Välillä tuntuu siltä, että kohta minäkin menen puolisoni mukana. Suru ja häpeä tuntuu murskaavalta.
Tämä nykyajan nuori, kohta rouva 55 vuotta , näkee jo rivien välistä, mikä on ongelmanne. Toivottavasti vielä ymmärtäisit laskea kilpesi ja tutustut lapseesi.
Ole ystävällinen ja kerro minulle rautalangasta vääntäen mitä tarkoitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokee että vanhempi on ollut huono vanhempi? Tai sitten liian kipeä asia, on niin herkkä ettei pysty menemään?
Vanhempi on milteinpä jumaloinut lastaan ja halunnut hänelle aina vain parasta. On ollut lempeä, kärsivällinen ja anteeksiantavainen kasvattaja ja on tukenut lastansa aikuisuudessa ihan omasta halustaan koska todellakin haluaa lapsen elämän olevan paljon helpompaa kuin omansa. Vanhempi on köyhistä oloista ja joutunut huolehtimaan 100% itse ja omalla työllään koulutukseltaan ja elintasostaan.
Vanhemman tuppautuminen ärsyttää ja ahdistaa lasta?
Kuinka pankkitilille tuleva raha on tuppautumista jos lapsi on itse valittanut rahapulaansa? Kertaakaan emme ole käyneet hänen asunnossaan koska hän ei ole edes kutsunut meitä koskaan kahville. Kuinka suuri sen hajuraon pitäisi olla jotta lapsi tuntisi olonsa onnelliseksi?
Luuletko, että onnellisuus tulee hajuraosta tai pankkisiirroista? Tärkein puuttuu, jota et näe.
Mikä puuttuu? Olemme vain ihmisiä ja emme ole kyenneet antamaan tätä enempää.
Vierailija kirjoitti:
Jäikö miehen lapsi varjoon uuden liiton ja sisaruspuolen myötä?
Meillä ei ole sellaista tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudutaanpa ap:n aiheelliseen ihmettelyyn aggresti. Jos ap:n kertomus on kaikilta osin totta (vanhempi ollut osallistuva ja rakastava vanhempi), niin onhan tuo pöyristyttävää.
Tätä tämä on näköjään. Tulin täältä kysymään koska en saa vastausta omalta lapseltamme. Surettaa sekä kuolevan että lapsen puolesta. Nämä sukupolvien väliset erot ovat suuria. Kaikista surullisinta on se, että kuoleva odottaa aina hereillä ollessaan lasta tulevaksi ja ilahtuu aina kun joku menee meidän oven läheltä rapussa. Sen jälkeen hän taas pettyy ja itkee salaa.
Ehkä lapsella on mielenterveys ongelmia, eikä vaan pysty puhumaan puhelimessa tai matkustamaan. Tärkeintä on, että itse olet kuolevan tukena. Voimia tulevaan.
Miksei hän ole kertonut niistä meille soittaessaan?
Kiitos.
Ei halua huolestuttaa teitä.
No miksi et sitten kysy suoraan lapselta, miksi ei tule ja myös kerro, että olisi kovasti toivottu vieras.