En hyväksy lapsen kasvatuksessa minkäänlaista ruumiillista kuritusta tai huutamista!!

Ihan hyvä, jos kotona jo oppii, että joskus menee siltä turvalliselta vanhemmaltakin hermo, joskus isommasta ja joskus pienemmästä asiasta, enemmän tai vähemmän aiheesta. Ihmisiä tässä vaan ollaan.



Meillä ainakin voidaan käsitellä suht huumorilla toistemme tuiskahduksia. Lapsien ikähaitarit ovat uhmiksesta myöhäisteiniin.

nyt en ymmärrä, miski rinnastetaan huutaminen ja pahoinpitely? Ihan eri asioita! Minä huudan, jos tarpeeksi suutun, ja se on minusta myös hyvä oppi lapsille - jos tarpeeksi ärsyttää, niin äitikin suuttuu kyllä. Vaikka harvoin. Mutta väkivalta ei kuulu tämän kodin kasvatukseen, ei ikinä. Ei myöskään jatkuva huuto.



Ja uhmakohtuksen kanssa on peli menetetty, jos itse alkaa huutaa, niin se vaan on.

Jos lapsi a hakkaa lapsi b:tä ja vanhempi kiskoo a:n väkisin irti tilanteesta, niin onhan siinä jo kajottu toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen.



Meinaatteko te väkivallattomuuden kannattajat lirkutella lapsellenne vielä siinäkin vaiheessa, kun tämä on juoksemassa auton alle?

Vierailija:

Vierailija:

Mitäkö lapsi sitten tekee, kun sille huudetaan? (Tietysti sinun lapsesi voi tehdä ihan mitä tahansa ja hänelle ei huudeta koskaan.)

-reilu vuoden ikäinen työntää hernettä nenäänsä. Äkkinäinen EI! hätkähdyttää siksi aikaa, että herne pysyy nenän ulkopuolella.

-kuusivuotiaat keikkuvat suihkulähteen kivetyksellä. Pois ja äkkiä! pitää huolen siitä, ettei ole toista kertaa tarvinnut komentaa.

-suutuspäissään lapsi alkaa repiä kirjaa. LOPETA! ja välittömästi lapsi tajuaa, että tästä asiasta ei edes keskustella, kirjaa ei revitä edes vihaisena.

Minä kysyin, että mitä sellaista lapset tekevät, että sitä vihan tunnetta on niin paljon. Sinä siis tunnet vihaa lastasi kohtaan, jos hän meinaa tehdä jotain joka saattaisi vahingoittaa häntä itseään? Minä luultavasti tuntisin pelkoa lapsen puolesta ja näyttäisin sen tunteen.

Vierailija:

Vierailija:

Mitäkö lapsi sitten tekee, kun sille huudetaan? (Tietysti sinun lapsesi voi tehdä ihan mitä tahansa ja hänelle ei huudeta koskaan.)

-reilu vuoden ikäinen työntää hernettä nenäänsä. Äkkinäinen EI! hätkähdyttää siksi aikaa, että herne pysyy nenän ulkopuolella.

-kuusivuotiaat keikkuvat suihkulähteen kivetyksellä. Pois ja äkkiä! pitää huolen siitä, ettei ole toista kertaa tarvinnut komentaa.

-suutuspäissään lapsi alkaa repiä kirjaa. LOPETA! ja välittömästi lapsi tajuaa, että tästä asiasta ei edes keskustella, kirjaa ei revitä edes vihaisena.

Minä kysyin, että mitä sellaista lapset tekevät, että sitä vihan tunnetta on niin paljon. Sinä siis tunnet vihaa lastasi kohtaan, jos hän meinaa tehdä jotain joka saattaisi vahingoittaa häntä itseään? Minä luultavasti tuntisin pelkoa lapsen puolesta ja näyttäisin sen tunteen.

miehen ja mun kodissa ollaan käyttäydytty samalla tavalla, kun meidän perheessä nyt (ei huudeta, eikä käytetä väkivaltaa). Meistä on kasvanut ihan normi ihmisiä ja esim mun inhottaa haukkua jotain irc-gallerian mammaa.



Jos esim mulle oltais lapsuudessani huudettu, tukistettu tms niin osaisinko mä haukua jotain irc-gallerian mammaa? Mitä hyötyä on haukkumisesta, huutamisesta, liiallisesta kiroilemista, tappelemisesta? Esim mut on kasvatettu lämmöllä ja meidän perheessä oli ja on vielkin tosi lämpimät välit kaikkien perheenjäsenten kesken (kävimme myös yhdessä saunassa, mitä kaverit kummastelivat). Meidän perheessä on aina halittu ja pusuteltu, niin ttä frendit ovat olleet kateellisia koska esim mulla on mutsin kanssa niin hyvät välit. Mä uskon, että se johtuu mun kohdalla ainakin siitä, että mulla on ollut hyvä kotikasvatus. Toki erimielisyyksiä tuli esim teini-ikäisenä, mutta niistäkin keskusteltiin.



Miehellä on kans ollut aika samanlainen tilanne ton kasvatuksen suhteen. Joten meidän on helppo jatkaa perinteitä yhteisessä perheessämme. Toki minä ääntä korotan, jos lapsi esim altistuu vaaralle, esim puistoon mentäessä, jos ajaa pyörällä liian kovaa risteykseen, niin korotan ääntäni, että " pysähdy" . Mutta meillä todellakin pidetään lapsia paljon sylissä, halitaan ja pusutellaan. Lapsia on siis kolme, 4v, 2v ja 2kk. Ja meillä leikitään ja puuhastellaan yms lasten kanssa, eikä anneta vaan yksinään/keskenään vaan olla.



Vihantunteita näytetään avoimesti. Esim jos ulkona sataa vettä ja on just luvattu mennä sinä päivänä Korkeasaareen, niin silloin voi näyttää vihantunteita, että " harmi kun siellä sataa, eikä voi mennä Korkeasaareen, mutta mitäs jos keksittäis muuta mukavaa" . Esim sairaalassa 4v on oppinut, että " kaikkea ei voi saada" . 3v sanoi " mä olen tosi vihainen jumalalle, koska kaikki ei saa olla terveitä" .



Se, että keskustellaan asioista, ei tarkoita, että mä iloisin ja nauravaisin mielin sanoisin jotain. Vaan jos on joku negatiivinen asia, niin silloin otetaan jotenkin tuima katsekontakti suoraan silmiin ja ääni pidetään erilaisena. Kokeile joskus leikkiä äänen kanssa!



Mua välillä hirvittää kaupassakin nää tapaukset, joissa esim äiti huutaa lapselleen " ok, jos et nyt helvetti laita sitä perkeleen lelua pois, niin et saa vittu viikkoon leikkiä millään lelulla" , " äiti lähtee nyt pois ja jää sinä tänne ihan yksin" , tai sitten alkaa järjetön kiskominen ja retuuttaminen kun lapsi kiljuu ja rimpuilee sylissä jne. Meillä lapset katsoo tuollaista menoa kauhistuneena ja 4v halaa ja sanoo " onneksi meillä ei oo tuollaista, sä oot äiti rakas" .



No ehkä meillä minä ja mies ollaan vähän boheemeja, osittais kasvatuuksemme myötäkin ja ei täs mitään pahaa ole, niin vois jatkaa muksuillekin tätä boheemiutta.. ;)



Mutta jokaisessa perheessä omalla tavallaan. Miten parhaaksi asiansa katsoo. Toivoisin vaan, että pienille lapsille ei käytettäisi kovaa väkivaltaa. :)

stella80:

miehen ja mun kodissa ollaan käyttäydytty samalla tavalla, kun meidän perheessä nyt (ei huudeta, eikä käytetä väkivaltaa). Meistä on kasvanut ihan normi ihmisiä ja esim mun inhottaa haukkua jotain irc-gallerian mammaa.

Jos esim mulle oltais lapsuudessani huudettu, tukistettu tms niin osaisinko mä haukua jotain irc-gallerian mammaa? Mitä hyötyä on haukkumisesta, huutamisesta, liiallisesta kiroilemista, tappelemisesta? Esim mut on kasvatettu lämmöllä ja meidän perheessä oli ja on vielkin tosi lämpimät välit kaikkien perheenjäsenten kesken (kävimme myös yhdessä saunassa, mitä kaverit kummastelivat). Meidän perheessä on aina halittu ja pusuteltu, niin ttä frendit ovat olleet kateellisia koska esim mulla on mutsin kanssa niin hyvät välit. Mä uskon, että se johtuu mun kohdalla ainakin siitä, että mulla on ollut hyvä kotikasvatus. Toki erimielisyyksiä tuli esim teini-ikäisenä, mutta niistäkin keskusteltiin.

Miehellä on kans ollut aika samanlainen tilanne ton kasvatuksen suhteen. Joten meidän on helppo jatkaa perinteitä yhteisessä perheessämme. Toki minä ääntä korotan, jos lapsi esim altistuu vaaralle, esim puistoon mentäessä, jos ajaa pyörällä liian kovaa risteykseen, niin korotan ääntäni, että " pysähdy" . Mutta meillä todellakin pidetään lapsia paljon sylissä, halitaan ja pusutellaan. Lapsia on siis kolme, 4v, 2v ja 2kk. Ja meillä leikitään ja puuhastellaan yms lasten kanssa, eikä anneta vaan yksinään/keskenään vaan olla.

Vihantunteita näytetään avoimesti. Esim jos ulkona sataa vettä ja on just luvattu mennä sinä päivänä Korkeasaareen, niin silloin voi näyttää vihantunteita, että " harmi kun siellä sataa, eikä voi mennä Korkeasaareen, mutta mitäs jos keksittäis muuta mukavaa" . Esim sairaalassa 4v on oppinut, että " kaikkea ei voi saada" . 3v sanoi " mä olen tosi vihainen jumalalle, koska kaikki ei saa olla terveitä" .

Se, että keskustellaan asioista, ei tarkoita, että mä iloisin ja nauravaisin mielin sanoisin jotain. Vaan jos on joku negatiivinen asia, niin silloin otetaan jotenkin tuima katsekontakti suoraan silmiin ja ääni pidetään erilaisena. Kokeile joskus leikkiä äänen kanssa!

Mua välillä hirvittää kaupassakin nää tapaukset, joissa esim äiti huutaa lapselleen " ok, jos et nyt helvetti laita sitä perkeleen lelua pois, niin et saa vittu viikkoon leikkiä millään lelulla" , " äiti lähtee nyt pois ja jää sinä tänne ihan yksin" , tai sitten alkaa järjetön kiskominen ja retuuttaminen kun lapsi kiljuu ja rimpuilee sylissä jne. Meillä lapset katsoo tuollaista menoa kauhistuneena ja 4v halaa ja sanoo " onneksi meillä ei oo tuollaista, sä oot äiti rakas" .

No ehkä meillä minä ja mies ollaan vähän boheemeja, osittais kasvatuuksemme myötäkin ja ei täs mitään pahaa ole, niin vois jatkaa muksuillekin tätä boheemiutta.. ;)

Mutta jokaisessa perheessä omalla tavallaan. Miten parhaaksi asiansa katsoo. Toivoisin vaan, että pienille lapsille ei käytettäisi kovaa väkivaltaa. :)

Isompaa lasta vaikea kantaa, jos rimpuilee eli retuuttamiselta näyttää. Ja vielä isompaa ei edes jaksa, vaan kädestä pitäää vetää ja lapsi velttona retuuttuu perässä. Ikinä ei tarvitse retuuttaa kuin 5 metriä ja sitten komennan: nyt kävelet kunnolla, mä en jaksa tota. Ankaralla kovalla äänellä eli huudan.

En usko että joku Matti Nykänen olisi sen filmaattisempi vaikka olisi kuka Sinkkonen ollut kasvattamassa.

54 on saanut ivallisia vastauksia, vaikka hän kirjoitti täyttä asiaa. Vaikka hänen lapsensa on vasta puolivuotias, on hän miettinyt, miten aikoo lastaan kasvattaa ja siihen ei tule väkivalta kuulumaan. Monille väkivallalla kasvatetuille on todellakin jäänyt traumoja ja pahin osoitus siitä on saman jatkaminen omien lastensa kanssa. Minuakin on lapsena fyysisesti kuritettu, veljiäni vielä enemmän, mutta kukaan meistä ei ole jatkanut samalla linjalla omien lasten kanssa. Onneksi emme sentään niin pahasti traumatisoituneet fyysisestä kurituksesta. En ole kertaakaan tarttunut lapsiini kuritusmielessä. Vanhin on jo 17, nuorin viidestä on 3-vuotias. Myöskään huutaminen ei kuulu kasvatusmenetelmiini. Muistan niin elävästi, miltä pienestä lapsesta tuntui, kun isä tuli patti punaisena kasvojen eteen karjumaan. Vaikkei silloin aina edes tukistanut tai antanut luunappia, mutta se viha, mikä kasvoista loisti, jäi kyllä mieleen. Sitä en muista, mikä moisen vihan aina aiheutti. Itselläni on itsehillintä toista luokkaa kuin vanhemmillani. Positiivisia tunteita näytetään, vihastumista ja paheksuntaa myös, mutta en karju enkä kohtele lapsiamme väkivaltaisesti, ei myöskään mieheni.

Meitä huutaviakin on moneen junaan. Ja mitä tulee siihen ruumiilliseen koskemattomuuteen, niin jos lapseni olisi jonkun toisen lapsen kimpussa, huutaisin LOPETA ja ottaisin, vaikka sitten väkisin lapseni pois. En lyö, en tukista, en nipistä, en potki, en läpsi, mutta otan pois ja vien pois ja pidän kiinni, jos on tarvetta.



Jokainen äiti/isä saa ihan kaikessa rauhassa nähdä painajaisia, kun huudan lapselleni sanat ei tai lopeta ja kannan rimpuilevan lapsen pois tilanteesta. Minä tiedän tekeväni oikein ja tiedän, etten tee vahinkoa lapselle.

Eikö tämä sama keskustelu ole käyty noin tuhat kertaa aiemminkin? Mitä se kellekään kuuluu miten toiset lapsiaan kasvattaa. Lapset ovat erilaisia niin kuin vanhemmatkin ja uskon kyllä vakaasti että on tilanteita joissa olisi suorastaan sairasta jos vanhemmat eivät suuttuisi. Ja kyllä lapseen voi myös käydä käsiksi jos se on hänen oman tai muiden ihmisten turvallisuuden kannalta välttämätöntä. On tietenkin myös lapsia, jotka vain istuvat kiltisti ja tekevät aina niin kuin pyydetään, ja tällaisten lasten vanhemmat voivat tietenkin vapaasti kritisoida muita ihmisiä. Mutta jos maailmassa olisi vain näitä synnynnäisiä virkamiestyyppejä, oltaisiin varmaan vieläkin luolissa.

Vierailija:

Etkö sinä todella tajua, että huutamista on monenlaista. Aina, läheskään aina ei huudeta vihan/kiukun tms tunteen takia.

Minä en missään vaiheessa kysynyt mitä sellaista lapset tekevät, että heille huudetaan.

Onko sinulla yleensäkin tapana vastata kysymyksiin ihan mitä sattuu?

a) on vain pieni lapsi?

b) on vain yksi lapsi?

c) on helppo/helppoja lapsia?



Vai miksi nämä ovat ne kriteerit, joihin vedotaan?

Vierailija:

Vierailija:

Etkö sinä todella tajua, että huutamista on monenlaista. Aina, läheskään aina ei huudeta vihan/kiukun tms tunteen takia.

Minä en missään vaiheessa kysynyt mitä sellaista lapset tekevät, että heille huudetaan.

Onko sinulla yleensäkin tapana vastata kysymyksiin ihan mitä sattuu?

lastaan.

Oli NIIN vaikeaa kun ei päässyt MIHINKÄÄN, ja lapsi vaati huomiota KOKO AJAN.



Nyt kun on lapsia vähän enemmän, ongelmat monimutkaisempia ja hyviä ratkaisuja vähemmän, niin onneksi osaa antaa itselleen enemmän anteeksi. Tämä on elämää.

jopa aikuisille.

Vierailija:

Tänään muun muassa kaatoi vahingossa purkillisen maitoa puhtaalle matolle. Ei kivaa, mutta en mä sille ala huutaan tai lyömään. Siivotaan ja jatketaan hommia. On meillä aika tiukat säänöt ja annan lapsen sitten kiukutella, jos ei miellytä. Liisää lapsia toivoisin ja sama linja niiden kanssa. ap

Mutta olisitpa meillä päivänkin, niin johan sulla hermoja koeteltaisiin. Kuusivuotisuhmassa oleva tahtoneiti ja nelivuotias asperger-poika, joka saattaa huutaa vaikka tunnin, kun ei saa mennä kesätakissa ulos.

Minusta on hauskaa, miten täysin asioita kokemattomat kehtaavatkin asettaa itsensä jalustalle ja sieltä käsin paheksua muita. Kyllä siperia opettaa...

Minäkään en hyväksy kurittamista, mutta pidän siihen ääritilanteissa sortumista mahdollisena, enkä mitenkään mielettömänä kriisinä. Lapsiansa voi laiminlyödä ja kohdella kaltoin niin tsiljoonalla pahemmallakin tavalla.

Tällaista maalaisjärkistä asioiden suhteuttamista toivoisin muiltakin äideiltä. Se ei tarkoita, etteikö kasvatuksessa kannattaisi pyrkiä kohtuuteen ja kannustamiseen, mutta se tarkoittaa sitä, ettei kasvattajan pidä masentua, jos joskus pinna palaa.

Asiantuntijoiden mukaan muuten lapselle on jopa hyväksi huomata, että ääritilanteissa saa suuttua ja huutaa, äitikin. Jatkuva räyhääminen ja huuto ovat eri asia, ja niihin turvautuvan kannattaa miettiä, miksi on niin jaksamaton ja lyhytpinnainen.

Ruokapöydässä ei naureta eikä ruokaa syljetä, oli ikää 9kk, 29kk tai 9vuotta! Ikään katsomatta saa vähintään tukkapöllyn! Eilen viimeksi annoin meidän murkulle piiskaa kun oli valehdellut!

Eivät enää edes yritä! Kiitosta tulee joka puolelta kun on hyvinkäyttäytyvät lapset!

Vierailija:

a) on vain pieni lapsi?

b) on vain yksi lapsi?

c) on helppo/helppoja lapsia?

Vai miksi nämä ovat ne kriteerit, joihin vedotaan?

T: se perhehoitaja