En hyväksy lapsen kasvatuksessa minkäänlaista ruumiillista kuritusta tai huutamista!!
Tuntuu tosi pahalta lukea, että jotkut tukistaa pieniä lapsia ja huutavat väsyneenä lapsille. En myöskään ymmärrä lapsen haukkumista tyhmäksi. Itse kiinnitän huomiota omaan rauhalliseen käytökseen lasta toruessa. Mulle on pieneä huudettu ja on tukistettu ja kuritettu rankemminkin. Se tuntui silloin tosi pahalta. Kyllä lapset ne muistaa isonakin.
Kommentit (122)
Tilanteissa ollaan rauhallisia. Opetetaan mikä on oikeen ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja ei saa tehdä. Opetetaan käytöstapoja. Keskustellaan jne.
Ja on toiminut.
mutta kyllä se lapsesta riippuu.
Olen hoitanut omat lapseni ja mulla on ollut ainakin 20 hoitolasta vuosien aikana.
Muistan 3 lasta jotka oli pakko irtisanoa hoidosta kun ei niihin mikään tehonnut. Sanoin että pois hoidosta tai yksi päivä minä huitasen.
Kauheaa ajatella niin, mutta toisiin lapsiin ei kyllä puhe tehoa.
Omien lastaenn kanssa ei onneksi ollut sellaista ongelmaa, vaikka kyllä minä niille huutanut olen. Eihän sen tarvi olla joka päiväistä, mutta onhan niitä sellaisiakin vanhempia jotka eivät puhu lapsille ollenkaan, sen kun hermostuneena huutavat.
Vierailija:
Muistan 3 lasta jotka oli pakko irtisanoa hoidosta kun ei niihin mikään tehonnut. Sanoin että pois hoidosta tai yksi päivä minä huitasen.
Kauheaa ajatella niin, mutta toisiin lapsiin ei kyllä puhe tehoa.
Hitto jos sulla on yksi mukula ja ilmeisesti sekin tosi pieni, veikkaisin alle 2v. niin eihän sen kans edes tartte huutaa! Nehän on kivoja kuin jogurttirusinat.. vaan annapas olla kun ne kasvavat. Luulen että jossakin vaiheessa sinäkin korotat ääntäsi. trust me!
Lapset 21v, 17v ja 5v. Milloin minä korotan ääntäni? Kun esikoinen täyttää... mitä? 80v ja valitsee väärän hautapaikan?
Vierailija:
Hitto jos sulla on yksi mukula ja ilmeisesti sekin tosi pieni, veikkaisin alle 2v. niin eihän sen kans edes tartte huutaa! Nehän on kivoja kuin jogurttirusinat.. vaan annapas olla kun ne kasvavat. Luulen että jossakin vaiheessa sinäkin korotat ääntäsi. trust me!
Mulla tosi villit kaksoset, jotka kokoajan pahanteossa. Olin ajatellut etukäteen, että yritän pysyä aina rauhallisena. Mutta kun selkäni käännän ja talo on käännetty ylösalaisin mm. maidot kaadettu pöydälle, pesukoneen ohjelma väännetty kesken pesun 95 (kun piti olla 30) , hellat kytketty päälle ja toista hakattu puulaatikolla päähän, kakat tehty sohvalle ei mulla kestä pinna. Olen itse todella temperamenttinen ja vilkas ihminen. En pysty olla huutamatta ja syyttelemättä. Riippuu paljon vanhempien temperamentista se, että miten käyttäydytään. Kun kiehuu yli niin kiehuu yli.
Kolikon toinen kääntöpuoli on se, että meillä kyllä sitten taas positiivisia tunteita näytetään. En tiedä kenenkään kehuvan niin paljon lapsia kuin meillä, annetaan positiivista palautetta, halataan, otetaan öisin aina viereen, itketään yhdessä... Olen huomannut että sellaisissa kylmän rauhallisissa perheissä, ei sitten tunteita näytetä toiseltakaan puolelta. Ei negatiivisia mutta ei sitten positiivisiakin. (Viilipyttymäistä)
Kannan kyllä kokoajan huonoa omaatuntoa siitä, että huudan ja suutun lapsillemme mutta kuvittelen, että lapset näin oppivat myös että suuttuminen ja huutaminen kuuluu toisinaan elämään. Ei se maailma äidin suuttumiseen kaadu. Ja anteeksi aina pyydetään ja annetaan.
Olenkohan ainut äiti maailmassa, joka näin toimii.
Vierailija:
Olen huomannut että sellaisissa kylmän rauhallisissa perheissä, ei sitten tunteita näytetä toiseltakaan puolelta. Ei negatiivisia mutta ei sitten positiivisiakin. (Viilipyttymäistä)
Eli ainoastaan ne perheet, joissa huudetaan, osataan myös rakastaa?
Ihana :) Mutta kuka sen kissan hännän nostaisi...
Vierailija:
Tänään muun muassa kaatoi vahingossa purkillisen maitoa puhtaalle matolle. Ei kivaa, mutta en mä sille ala huutaan tai lyömään. Siivotaan ja jatketaan hommia. On meillä aika tiukat säänöt ja annan lapsen sitten kiukutella, jos ei miellytä. Liisää lapsia toivoisin ja sama linja niiden kanssa. ap
Jo on sulla ajatukset jos kuvittelet että vahingoista huudetaan!
15.lla muksut kasvaa näköjään vapaasti kun ei osaa käyttäytyä!
Ei meillä lasta kuriteta ruumiillisesti, mutta on se kumma miten lasta ei saada oppiin että kodinkoneilla ei leikitä. PISTE.
Ja meillä myös esikoinen on vilpertti.
Periaatepäätös mullakin ettei lasta läimitä missään muodossa. Käskyt pariin kertaan ja sitten nostetaan pois tilanteesta ja katsekontakti piiiitkällä selityksellä että varmistetaan tilanteen tylsyys ja sitten sanon heti mitä voisi tehdä; missä on se ja se tavara.
Mua on vedelty remmillä paljaalle pepulle ja se väkivaltanen käytös alkoi tukkapöllöstä. Otteita piti vanhempien kiristää koska päänahka tottuu!! Samoin on huutaminen. Pelottaminen onnistuu alkuun äänen korottamisella, mutta jos ei saa opetettua ilman huutoa niin pitää volyymia nostaa.
Tosta syystä ei meillä huudetakaan. Päinvastoin jos alkaa huuto niin on antanu jo vanhemuudelleen periksi ja laskeutuu lapsen tasolle.
ONKO EDES OIKEIN ANTAA TOLLASIA KÄYTTÄYTYMISMALLEJA?
Jokainen voisi miettiä mistä se Matti tai Mervi oppii lyömään muita lapsia hiekkalaatikolla kun joku tekee väärin?
Ja mää odottelinkin jo sitä että joku ketjussa alkaa kettuileen että " sulla on VAAN yksi lapsi ja sekin alle 2- vuotias.. " Voi Ziisus! Luuletko sää tomppeli todellakin että väkivalta alkaa kun lapsET on 7-, 10- ja 13- vuotiaita? Loppuuko silloin kasvatusopit aikuiselta ja aletaan lopukkaan ihmisyyttä?
Väkivalta (fyysinen tai psyykkinen) on aina rikos -oli uhri sitten lapsi tai aikuinen.
En ymmärrä miten joku edes kehtaa myöntää julkisesti että pahoinpitelee ja PUOLUSTELEE käytöstään! Huhhuh!
Tunnen monta perhettä, jossa ollaan tosi rauhallisia, ei koroteta ääntä tai huudeta. Mutta siellä ei myöskää halita ja pusutella NIIN PALJON. Toki sielläkin joskus. Mutta oon aivan varma että niissä perheissä jossa näytetään negatiiviset tunteet helpommin, näytetään myös herkemmin ne positiiviset.
lopukkaan oli tarkotettuna loukkaan..
Eli loukkaan ihmisyyttä..
18
Ruumiillinen kuritus ja karjuminen ovat toki negatiivisia asioita. Sen sijaan joskus on tarpeen korottaa ääntä ja olla ankara.
Jos joku sanoo että väkivaltasissa perheissä halitaan ja pusutellaan enempi niin NÄYTTÄKÄÄ MULLE SE PERHE!
Vai tarkotetaanko että halitaan ja pusutellaan muuten yhtä paljoin, mutta kun hakataan ja loukataan ties millä niin sitten aikuinen menee halaan ja pussaan -jollonka määrä on enempi??
Musta toi on ihan uskomaton väite. Meillä lapset on sylissä lähes kokoajan ja syli ei todellakaan ole mikään paikka jossa vanhempi saa hakea anteeksiantoaan kun on ensin " komentanut" .
Mutta jos joku IDIOOTTI nyt kuvittelee että meillä lapset kasvaa ilmeettömässä kuplassa ja saa iltapusun niin siitä vaan -eläkää nyt sitten siinä kuplassanne..
18
Anteeksi pyytäminen on hyvä tapa opetella, mutta ei sitä tarvitse opetella siten, että vanhemmat karjuvat - tai tukistelevat - lapsiaan.
Aikuiset, jotka eivät vajoa uhmaikäisen tasolle lapsen kiukutellessa osaavat ihan varmasti pusutella ja halia yhtä paljon kuin muutkin. Eikä heidän tarvitse jatkuvasti tuntea huonoa omaatuntoa lapsensa ' kasvatuksesta' .
Vierailija:
Tunnen monta perhettä, jossa ollaan tosi rauhallisia, ei koroteta ääntä tai huudeta. Mutta siellä ei myöskää halita ja pusutella NIIN PALJON. Toki sielläkin joskus. Mutta oon aivan varma että niissä perheissä jossa näytetään negatiiviset tunteet helpommin, näytetään myös herkemmin ne positiiviset.
Ja karjuminen ja ruumiillinen kuritus on sitten sitä että ollaan ankaria??
Ei meillä lapset TODELLAKAAN hypi seinille. Saan lapset kuriin ILMAN huutoa tai hakkaamista/tukistamista.
Meillä ollaan inhottavia vanhempia koska meistä rajat on rakkautta. Mutta lyöminen ei musta nyt enää ole rakkautta. En anna miehellenikään luunappia jos ollaan erimieltä jostain.
Riidellään, mutta ei siihen tarvita huutoa. Mää en ainakaan JAKSA huutaa. Pointtinsa saa paremmin läpi kun keskustelee, kuuntelee.
Meillä alkaa huomauttelu että volyymit nousee ja että toisella on kuulo tallella.
Mää toivon että teijän lasten mieleen tulee isompana mieleen vaihtoehtonen käytös.
Mun pojat tulee oppiin että on parempi tapa olla puhumassa asioista eikä huutaa tai hakata. Eipähän hakkaa naistaan sitten joskus ainakaan mun antamalla mallilla.
18
" Minua on pahoinpidelty pienenä, eikä minulle ole jäänyt minkäänlaisia traumoja. Paitsi tietysti se käsitys, että minä olin kamala lapsi, joka ansaitsi tulla pahoinpidellyksi."
Vierailija:
Itsepähän olin silloin kuriton, enkä totellut käskyjä. Mutta kun remmistä kerran sai, samaa virhettä ei toiste tehnyt.
Minulla on kaksi lasta toinen 5v ja toinen jo 15v. Esikoiselle alussa huusin, kun olin itse vielä hakemassa vanhemmuuttani, ja no, taitamaton vielä. Mutta pian tulin huomaamaan, että on toinenkin , tehokkaampi tapa toimia. Ja kas, pojastani tuli helppo tapaus. Olin luullut että hän on oikea riiviö.
Nyt hän on fiksu,hyvä käytöksinen nuori mies.
Tytär on ollut minulle alusta asti helppo tapaus. Ehei, hän ei ole ns. kiltti tyttö, vaan hänellä on voimakas tempperamentti, oikea tahtonainen. Mutta minulle hän on helppo, kun osaan toimia hänen kanssaan oikein. Huutaa ei tarvitse, kun keskittyy omien hermojensa kurissa pitämiseen. Ja homma toimii ja elämä hymyilee!
Fyysistä kuritusta en hyväksy lainkaan, vaan pidän tukistelevia yms. vanhempia kykenemättöminä vanhempina. Vanhempi on valitettavasti menettänyt pelin silloin kun sortuu väkivaltaan. Minä pidän myös tukistamista väkivaltana.
Satunnaista huutamista en pidä niin pahana, kunhan se ei ole jatkuvaa ja ainoa tapa toimia. Mutta turhaa se on.
Ja siitä että niissä perheissä joissa ei huudeta, oltaisiin tunteettomia. Aikamoinen vitsi on tämä väite. Meillä pusitaan ja halitaan joka päivä, ja monta kertaa päivässä. Tytön kanssa vaihdamme rakkaudentunnustukset päivittäin (samoin mieheni kanssa). Poika vaivaantuu jos hänelle menee rakkauksia jatkuvasti puhumaan, mutta iltahalaus kelpaa hänellekin. Meillä on jokaisella perheenjäsenellä oikeus ja vapaus osoittaa tunteensa silloin kun haluaa. Suuttumuksenkin voi osoittaa muuten kuin huutamalla. Tiesittekös sitä?
Eivät ehtisi niitä duploja työntää sinne akvaarioon.
Vierailija:
Ja just korotin ääntä vajaan 2 vanhoille kun työntäävät dubloja akvaarioon.....sen että selän kääntää kun saa ongittua legot pois niin alkaavat työntää uudestaan...prkl
rauhallisesti puhua heille... kyllä tulee tukkaa revittyä omasta päästä....
Tänään muun muassa kaatoi vahingossa purkillisen maitoa puhtaalle matolle. Ei kivaa, mutta en mä sille ala huutaan tai lyömään. Siivotaan ja jatketaan hommia. On meillä aika tiukat säänöt ja annan lapsen sitten kiukutella, jos ei miellytä. Liisää lapsia toivoisin ja sama linja niiden kanssa. ap