onko kukaan elänyt taiteilijan kanssa?

Olen ollut naimisissa näyttelijän kanssa. Ei koskaan enää.

90- luku oli tosi narsistinen. Asuin yhden TAIK-laisen kusipään kanssa.

Hän tuli aamuyöllä kännissä ja alkoi selittämään miten ainutlaatuisia he, hän ja koulukaverinsa ovat. Ja kuinka me muut tavikset ollaan tavallisia, mutta he ovat erityisyksilöitä. Minä kävin tavallisissa töissä sairaalassa.

Olen herkkä mutta en koskaan huomannut hänessä mitään sisäistä elämää. Koulutehtävätkin tuo kopioi kirjoista. Itsensä pönkittäminen ulkoisilla asioilla oli tärkeintä, vaikka sisäisesti oli aivan ontto ihminen, ei kestänyt yksinoloa esim.

Opiskelin sitten vähän aikaa itsekin ja huomasin että kaikkien maalaukset on keskimäärin keskinkertaisia. Mutta niistä tuli "taiteilijoita", joilla oli eniten sitä egomaniaa, kritiikitöntä tarvetta olla esillä. Hieno nimi, värikkäät vaatteet ja kotoa tuettiin. Varsinaisella lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, jotka haluavat vain poseerata. Minä olin introvertti ja ideoita riitti. Niin voi sitä vihan ja vittuilun määrää, aivan kuin luovuuden tai hyvyyden voisi varastaa. Ei voi.

En tiedä miten voi sanoa itseään taiteilijaksi, jos ei ole yhtään luova. Nämä tietyt tyypit on vuosikymmenet maalanneet jotain kolmiota tai ympyrää tai vääntäneet savikakkaraa ja verkostoitumista kaltaistensa kanssa. Itseluottamus on tapissa, vaikkei heillä ole mitään annettavaa. Saattavat elää loppuun asti harhassaan, eivätkä esim kykene normaalitöihin.

Todelliset taiteilijat on tietysti tuollaisen yläpuolella. Onneksi nykyään on tietoa esim narsismista, kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua. Millään verukkeella.

Vierailija kirjoitti:

90- luku oli tosi narsistinen. Asuin yhden TAIK-laisen kusipään kanssa.

Hän tuli aamuyöllä kännissä ja alkoi selittämään miten ainutlaatuisia he, hän ja koulukaverinsa ovat. Ja kuinka me muut tavikset ollaan tavallisia, mutta he ovat erityisyksilöitä. Minä kävin tavallisissa töissä sairaalassa.

Olen herkkä mutta en koskaan huomannut hänessä mitään sisäistä elämää. Koulutehtävätkin tuo kopioi kirjoista. Itsensä pönkittäminen ulkoisilla asioilla oli tärkeintä, vaikka sisäisesti oli aivan ontto ihminen, ei kestänyt yksinoloa esim.

Opiskelin sitten vähän aikaa itsekin ja huomasin että kaikkien maalaukset on keskimäärin keskinkertaisia. Mutta niistä tuli "taiteilijoita", joilla oli eniten sitä egomaniaa, kritiikitöntä tarvetta olla esillä. Hieno nimi, värikkäät vaatteet ja kotoa tuettiin. Varsinaisella lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, jotka haluavat vain poseerata. Minä olin introvertti ja ideoita riitti. Niin voi sitä vihan ja vittuilun määrää, aivan kuin luovuuden tai hyvyyden voisi varastaa. Ei voi.

En tiedä miten voi sanoa itseään taiteilijaksi, jos ei ole yhtään luova. Nämä tietyt tyypit on vuosikymmenet maalanneet jotain kolmiota tai ympyrää tai vääntäneet savikakkaraa ja verkostoitumista kaltaistensa kanssa. Itseluottamus on tapissa, vaikkei heillä ole mitään annettavaa. Saattavat elää loppuun asti harhassaan, eivätkä esim kykene normaalitöihin.

Todelliset taiteilijat on tietysti tuollaisen yläpuolella. Onneksi nykyään on tietoa esim narsismista, kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua. Millään verukkeella.

Mä olen taiteilija ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että hyvät teokset syntyy, jos tekijä osaa siirtää oman egonsa syrjään ja pystyy silti reflektoimaan tekemisiään. Ylipäätään tarkastelemaan asioita ilman, että ne tarvitsee suodattaa oman egon kautta.

Taikilla tai mikä Aalto se nykyään onkin, ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa, se on fakta. Ainakin, jos kyse on kuvataiteesta.

Olen itse kuvataiteilija.Vastaan koska täällä on aika kliseisiä näkemyksiä :)

Ammatti on haastava ja kilpailu kovaa.Apurahajärjestelmä on aivan kauhea,sieltä ei irtoa mitään.Työskentelyapurahoja saa aniharva.Kaikki työkulut maksaa siis itse ja en ole yrittäjä.Galleriavuokra on 3000 €.Takiiin tulee yleensä.

Useimmat tekevät kahta työtä ja minä myös.Taidealalla myös kirjoittaminen vie paljon aikaa.Kokoajan pitää pinnistellä,että jossain nappaisi joskus.

Olen urheilullinen,siisti ja säntillinen.Minulla on tarkka rytmi ja työ ei tosiaan ole jotakin inspiraatio-pohjaista.Se on rutiinia ja joissain määrin tylsääkin.Joskus on hienoja asioita esim.hyvä näyttely.

Minusta ei varmaan uskoisi,että olen taiteilija.Monet ovat luulleet,että olen töissä liikemaailmassa :D

Olen ihan tavallinen ihminen vähän harvinaisemmalla alalla.Ne samat telkku-ohjelmat minäkin katson kuin kaikki muutkin.

Olen itse kuvataiteilija.Vastaan koska täällä on aika kliseisiä näkemyksiä :)

Ammatti on haastava ja kilpailu kovaa.Apurahajärjestelmä on aivan kauhea,sieltä ei irtoa mitään.Työskentelyapurahoja saa aniharva.Kaikki työkulut maksaa siis itse ja en ole yrittäjä.Galleriavuokra on 3000 €.Takiiin tulee yleensä.

Useimmat tekevät kahta työtä ja minä myös.Taidealalla myös kirjoittaminen vie paljon aikaa.Kokoajan pitää pinnistellä,että jossain nappaisi joskus.

Olen urheilullinen,siisti ja säntillinen.Minulla on tarkka rytmi ja työ ei tosiaan ole jotakin inspiraatio-pohjaista.Se on rutiinia ja joissain määrin tylsääkin.Joskus on hienoja asioita esim.hyvä näyttely.

Minusta ei varmaan uskoisi,että olen taiteilija.Monet ovat luulleet,että olen töissä liikemaailmassa :D

Olen ihan tavallinen ihminen vähän harvinaisemmalla alalla.Ne samat telkku-ohjelmat minäkin katson kuin kaikki muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Nukkuu puolille päivin ja herääminen vaikeaa. Syö miten sattuu. Todella, todella tarkka töistään mutta kotona ei haittaa kaaos. Siivoaa kyllä pyydettäessä. Seksi maistuu hänelle kerran viikossa ja on erittäin huomaavainen sängyssä ja intohimoinen. Stressaantuu helposti, vaikea noudattaa deadlineja. Vaipuu helposti synkkyyteen. Huomaa kuitenkin arjen pienet ilot. Aina hellii ja kehuu minua, mutta en todellakaan saa häiritä häntä silloin kun tekee töitä.

Tää on ihan ku mä!

En kyllä kestä kaaosta kotona, mutta muuten osui kuin naula arkkuun. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että taiteilija on sottainen ja nukkuu päivät, ja on epätäsmällinen on aika stereotypia. Itse opiskelen Sibelius akatemialla laulajaksi, joten kutsuisin itseäni taiteilijaksi, mutta olen todella siisti ja "siivousintoilija", jonka koti on aina tip top, olen myös aina hyvin pukeutunut ja täsmällinen. Joten ei kaikki taiteilija-ihmiset ole stereotyyppisiä taiteilijoita.

No tuosta voidaan olla kahta mieltä. Enemmän olet minusta kulttuurityöläinen joka opiskelee laulamaan tahtipuikon mukaan. Säveltäjällä tai kuvanveistäjällä tms. on mahdollisuus kehittyä jos lahjoja on taiteenlajinsa mestariksi. Ei ennen laulajia ja soittajia tai edes kapellimestareita palvottu vaan säveltäjiä jotka olivat mesrareita.

Samoin elokuvan alalla näyttelijä on vain työkalu jolla ohjaaja toteuttaa näkemystään. Rahvas palvoo näyttelijöitä jotka ovat vain työkaluja Ei ihne jos uusimman Tuntemattoman ohjaajalla oli välillä pinna kireällä yrittäessään saada puupökkelöt edes toteuttamaan ohjaajan visio edes sinne päin.

Vierailija kirjoitti:

Määrittele taiteilija. Tarkoitatko oikeaa taiteilijaa (kuvataiteilija, teatteritaiteilija, muusikko, tanssitaiteilija, sirkustaiteilija jne) joka oikeasti on saanut alan koulutuksen ja tienaa elantonsa tekemällä taidetta? Vaiko taiteilijasielua (taivaanrannanmaalari, itsensä etsijä, boheemi harhailija) joka haluaisi olla taiteilija mutta kyvyt ei riitä ja yrittää toteuttaa sisäistä taiteilijuuttaan myytin kautta?

Minä olen sellainen "taivaanrannanmaalari, itsensä etsijä, boheemi harhailija", joka tienaa elantonsa tekemällä taidetta.

Suomessa minulla ei kyvyt riitä, mutta maailmalla työni myyvät ihan kivasti.

Alunperin en lähtenyt opiskelemaan taidetta pienten piirien, ahtaan konservatiivisen ilmapiirin ja suuriegoisten suurten taiteilijoiden takia. En mahtunut siihen porukkaan. Enkä mahdu vieläkään. Mutta ei se haittaa, sillä saan tunnustusta muualta :)

En väitä olevani taiteilija, sillä se suututtaa kaikki oikeat taileilijat ihan kybällä. Mutta kyllä tämmöinen lahjaton boheemi harhailijakin voi elää omaa taitelijaelämäänsä ja jopa elättää itsensä sillä  :p

Vierailija kirjoitti:

Se, että taiteilija on sottainen ja nukkuu päivät, ja on epätäsmällinen on aika stereotypia. Itse opiskelen Sibelius akatemialla laulajaksi, joten kutsuisin itseäni taiteilijaksi, mutta olen todella siisti ja "siivousintoilija", jonka koti on aina tip top, olen myös aina hyvin pukeutunut ja täsmällinen. Joten ei kaikki taiteilija-ihmiset ole stereotyyppisiä taiteilijoita.

Älä viitsi olla tylsä! Anna ihmisten kehittää näitä satujansa.

Ihan niin kuin että kaikki lähihoitajat ovat ylipainoisia, pinkkitukkaisia puupäitä.

Tai insinöörit on fiksuja yms.

:-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90- luku oli tosi narsistinen. Asuin yhden TAIK-laisen kusipään kanssa.

Hän tuli aamuyöllä kännissä ja alkoi selittämään miten ainutlaatuisia he, hän ja koulukaverinsa ovat. Ja kuinka me muut tavikset ollaan tavallisia, mutta he ovat erityisyksilöitä. Minä kävin tavallisissa töissä sairaalassa.

Olen herkkä mutta en koskaan huomannut hänessä mitään sisäistä elämää. Koulutehtävätkin tuo kopioi kirjoista. Itsensä pönkittäminen ulkoisilla asioilla oli tärkeintä, vaikka sisäisesti oli aivan ontto ihminen, ei kestänyt yksinoloa esim.

Opiskelin sitten vähän aikaa itsekin ja huomasin että kaikkien maalaukset on keskimäärin keskinkertaisia. Mutta niistä tuli "taiteilijoita", joilla oli eniten sitä egomaniaa, kritiikitöntä tarvetta olla esillä. Hieno nimi, värikkäät vaatteet ja kotoa tuettiin. Varsinaisella lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, jotka haluavat vain poseerata. Minä olin introvertti ja ideoita riitti. Niin voi sitä vihan ja vittuilun määrää, aivan kuin luovuuden tai hyvyyden voisi varastaa. Ei voi.

En tiedä miten voi sanoa itseään taiteilijaksi, jos ei ole yhtään luova. Nämä tietyt tyypit on vuosikymmenet maalanneet jotain kolmiota tai ympyrää tai vääntäneet savikakkaraa ja verkostoitumista kaltaistensa kanssa. Itseluottamus on tapissa, vaikkei heillä ole mitään annettavaa. Saattavat elää loppuun asti harhassaan, eivätkä esim kykene normaalitöihin.

Todelliset taiteilijat on tietysti tuollaisen yläpuolella. Onneksi nykyään on tietoa esim narsismista, kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua. Millään verukkeella.

Mä olen taiteilija ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että hyvät teokset syntyy, jos tekijä osaa siirtää oman egonsa syrjään ja pystyy silti reflektoimaan tekemisiään. Ylipäätään tarkastelemaan asioita ilman, että ne tarvitsee suodattaa oman egon kautta.

Taikilla tai mikä Aalto se nykyään onkin, ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa, se on fakta. Ainakin, jos kyse on kuvataiteesta.

Esim Helsingin puistoissa, jossain kirjastossa ym on ollut tosi taitavasti tehtyjä puuveistoksia, jotka oli tehty Jakomäen nyt jo lakkautetussa työkeskuksessa. Niitä ei ole signeerattu. Juuri se palvelee yhteisöä parhaiten. Toki tekijät voi yksilöinä olla omanarvontuntoisia, mutta se ei saa määrittää teoksia.

Karseinta tuossa läpipaskossa kumppanissa oli, että koko kouluporukka oli samanhenkinen. Saattoivat olla kännissä päivät pitkät kun Kipsarissa myytiin kaljaa, ja se oli aivan normaalia.

Kerran näytin kumppaneille omaa työtäni, ja hän totesi, että tuo olisi hieno, jos olisi oikean taidekoululaisen tekemä. Loukkasi tietysti mutta auttoi tajuamaan ettei ulkoisilla puitteilla ole merkitystä, jos on ihmisenä mitätön ja tarvitsee sitä, että voi vähätellä muita, itseään nostaakseen.

Kammottavaa elämää.

Olen graafinen suunnittelija, mutta minusta olisi vallan hyvin voinut tulla kuvataiteilija; olen taitava maalari ja teen mielenkiintoisia töitä. Kumppanina ja ystävänä olen hyväntahtoinen ja ystävällinen, huushollin pidossa suurpiirteinen (työssäni kuitenkin erittäin tarkka). Olen huumorintajuinen ja nauratan ihmisiä tokaisuillani. Olen hiukan erakko ja vähän ujo.

"Taiteilijapiirejä" en tunne omakseni. Vierastan tekotaiteellisuutta ja omanapaisuutta. Taidekouluista on kokemusta sen verran, että tiedän alalla olevan paljon sellaista väkeä, joiden kanssa en yhteisestä kiinnostuksen kohteesta huolimatta löydä henkistä yhteyttä.

Ystäväni seurusteli tällaisen boheemin näyttelijä/käsikirjoittajan kanssa. Nukkui, kun ystävä oli töissä ja teki töitä, kun ystävä nukkui. Millään ei oikein ollut merkitystä, paitsi taiteella. Kämpän sisustus oli tasoa patja lattialla, radio, kitara seinällä, joku kankaanriepu/lakana/huivi ikkunassa pitämään valoa poissa, epämääräisä pinoja kirjoja, pöytä ja tuoli kirjoittamista varten. Viikkojen lukemattomat postit lojuivat eteisessä, niiden yli sitten sai pomppia. Saattoi yhtäkkiä ilmoittaa, että kengät jalkaan, mennään käymään Riihimäellä, ja sitten ajelivat sinne katsomaan jotain ränsistynyttä latoa. Paljon hulluja ideoita aina lentokonevanoista ja hampaiden amalgaamipaikoista juurkin noihin tempauksiin. Söi välillä, välillä ei. Intohimoinen, hauska, ystävällinen, antelias, avoin, yleensä iloinen, hajamielinen. Vaatteet miten sattuu ja mitä sattuu, tahraisia, reikäisiä, nurinpäin, vanha kalsaripaita päällimmäisenä, jos ei muuta käteen sattunut. 

Olen omasta mielestäni perfektionisti (vaikka tiedän ettei mikään ole täydellistä) sekä saan niin paljon taiteesta, ja olen valmis uhraamaan itsestäni taiteelle.

Taide on niin moniulotteista nykypäivänä

On ollut semmoinen akatemian käynyt jonkun mielestä oikea taitelija, joka oli ihan niinku kaikki insinöörit. Heräsi aAmulla aikaisin säveltämään ja halusi säännölliset ruokailut.

Sitten on ollut sellainen itseoppinut taiteilija (joka muuten kyykytti tätä akateemista kun ne soitti yhdessä) joka polttelu pilveä ja ryyppäsi paljon. Naurettavaa kyllä, kunnioitan häntä kun hän kaatokönnissä pystyi vetämään keikan täysin moitteetta mihin tämä akateemikko ei olisi pystynyt koska elämä.

Mutta eipä ole duunarimieheltä tullut kissakortteja tyynyn viereen vaikka erittäin hyvä mies onkin.

Suosittelen lämpimästi jos oma psyyke kestää luomisen tuskaa 🙂

Elän todella konservatiivisen ja kurinalaisen taiteilijan kanssa. Herkän. Jos onnistun pahoittamaan hänen mielensä, hän mököttää monta päivää. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovat puutteellisia siltä osin, että omille virheilleen, sanomisilleen ja tekemisilleen hän on täysin sokea. Hän ei pysty näkemään, että omalla toiminnallaan voisi itse vaikuttaa ihmissuhteiden laatuun tai sujuvuuteen.

Toisinaan on raskasta olla herkän mutta tulisen taiteilijasielun kumppani. Yritän kunnioittaa hänen tarvettaan olla yksin, antaa tilaa luomisvimmalle. Tietynlainen itsekkyys ja itsekeskeisyys sopii tähän taiteilijaan. En lähtisi yleistämään kuitenkaan, kukin on oma persoonansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että taiteilija on sottainen ja nukkuu päivät, ja on epätäsmällinen on aika stereotypia. Itse opiskelen Sibelius akatemialla laulajaksi, joten kutsuisin itseäni taiteilijaksi, mutta olen todella siisti ja "siivousintoilija", jonka koti on aina tip top, olen myös aina hyvin pukeutunut ja täsmällinen. Joten ei kaikki taiteilija-ihmiset ole stereotyyppisiä taiteilijoita.

Taiteilijan "virallinen" määritelmä kuuluu kai, että harjoittaa luovaa ammattia. Se että opiskelet Sibelius-Akatemiassa ei kyĺlä tee sinusta taitelijaa. Toki se ei myöskään poissulje sitä. Mutta mikään tutkinto tai koulutus ei automaattisesti tee taiteilijaksi. Tiedän muutamia Sibelius-Akatemiassa opiskelevia ja he ovat kyllä kaikkea muuta kuin taitelijoita, enemminkin perfektionisteja kympin tyttöjä, jotka ovat ala-asteen ekalla luokalla aloittaneet pianonsoiton, viulunsoiton ja kuoron.

Päivien nukkuminen ja yöt töitä tehden ei automaattisesti tee taiteiijaa. Mutta ei sitä myöskään tee 8-16 päivittäinen mahdollisimman oikein soittaminen ja laulaminen.

Taiteilijoita on muitakin kuin kuvataiteilijoita.

Muusikoksi opiskelu klassisella puolella on vähän kuin klassisen baletin opiskelu. Hiotaan, hiotaan, hiotaan. Mutta jos sielu, palo puuttuu, et ole mitään. Pelkkä tyhjä kone. Mitä siinä hiotaan? Kykyä tulkita ne vähäiset mustetäplät paperilla, jotka eivät vielä ole mitään. Mutta silti muusikko luo niistä niin hienovireistä ja ilmaisuvoimaista musiikkia. Klassinen muusikko työskentelee oman elämänkokemuksensa, sielunsa, persoonansa, luovuutensa, älynsä ja sivistyksensä kautta, tekniikka on vain väline. Aivan kuten muissakin taiteissa. Jos klassinen muusikko ei ole taiteilija niin ei varmaan sitä ole myöskään näyttelijä - hänkin vain "mekaanisesti" tulkitsee muiden raapustuksia paperilla, eikö? Ja silti yksi yksinkertainen fraasikin voidaan sanoa tai soittaa miljoonalla tavalla.

Janskubansku kirjoitti:

Voisko määritellä niin, että esimerkiksi valmiista nuoteista soittava on taiteenharjoittaja. Mielestäni taiteilija tarkoittaa henkilöä joka tekee taidetta ja luo uutta.

En ole lukenut koko ketjua, mutta täällä puhutaan taiteilijan määritelmästä. Wikipedia määrittelee taiteilijan näin:

Taiteilija harjoittaa ammattiaan ja luovaa toimintaa tehdäkseen taidetta. Taiteilija on siis yleisnimitys eri taiteita harjoittaville. Termiä voidaan käyttää esimerkiksi musiikin, kirjallisuuden, teatterin, kuvataiteen, tanssitaiteen, sirkustaiteen tai muotoilun harjoittajasta. Kuka tahansa, joka tuntee olevansa luovan taiteellisen työn tekijä jollain kulttuurin vakiintuneella taiteenalalla voi kutsua itseään taiteilijaksi.

Itse omasta puolestani voin sanoa, että puolisona ja isänä mun taiteilijaelämän hankaluutena on viikonloppu- ja iltatyöt sekä ajoittaiset reissuhommat. Mutta toisaalta arki on myös joustavaa, arkipäivisin on usein vapaata ja on helppo vuorotella vaimon kanssa lastenhoidossa.

Myös töiden epävarmuus pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä vähän rasittaa varsinkin puolisoa. Keikat tulee usein aika lyhyellä varoitusajalla ja olen valmis muuttamaan vakitöiden perässä.

Olen siis freelance-orkesterimuusikko (jos se täällä lasketaan taiteilijaksi) :D

Orkesterimuusikoilla on taiteilijoista suht helppo tilanne. Jos saa vakituisen työpaikan, pääsee "kunta-alan toimihenkilöksi" eli palkka ja kesälomat yms. normityöntekijän edut kuuluvat asiaan. Mutta vielä freelancena vietän klassisempaa taiteilija-arkea

Ukkoni joutuu elämään sellaisen kanssa. Ihan tavallinen ihminen olen ei mitään romanttista hömppää baskereineen y.m.s.

Työtä se on siinä missä muutkin.